Päijänne
Päijänne on yksi Suomen suurimmista järvistä. Vesireitti ulottuu Lahdesta Jyväskylään. Järven keskisyvyys on 16,2 metriä ja pinta-ala 1116 m². Päijääne on ollut aina merkittävä kulkureitti metsästäjille ja kalastajille. Asutusta Päijänteen rannoille on syntynyt jo pronssikaudella (1000 eKr). Varhaisimmista asuinalueista tunnetaan muun muassa Asikkalan Kotasaari. Päijänne on ollut myös sahateollisuuden kannalta merkittävä vesistö. Ensimmäiset sahalaitokset syntyivät järven rannoille jo 1700-luvulla. Jyväskylän kaupungin perustaminen 1837 vilkastutti tavaraliikennettä vesillä entisestään. 1850-luvulla höyrylaivat valloittivat Päijänteen. Ensimmäinen vesillä liikennöinnyt laiva oli Suomi, joka laskettiin vesille Anianpellosta matkalle kohti Jyväskylää 14. kesäkuuta 1856. Vuonna 1871