Ero sivun ”Nyrki Tapiovaara” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)
(ei mitään eroa)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 12.59

Veikko Nyyrikki eli Nyrki Tapiovaara syntyi Tapiovaaran perheen kolmantena lapsena vuonna 1911 silloisessa Helsingin pitäjässä, mutta perhe muutti Hämeenlinnaan Nyrkin ollessa 7-vuotias. Taitavana kirjoittajana Nyrki sai kirjoittajan töitä jo Hämeenlinnassa asuessaan. Nyrkin ensimmäinen teksti julkaistiin Poikien urheilulehdessä 1925 hänen ollessaan 14-vuotias. Varsin pian Nyrkin kiinnostuksen kohde vaihtui kuitenkin urheilusta elokuvaan. Tapiovaaran vanhimmat pojat, Tapio ja Nyrki, perustivat Tulenkantajista innostuneina kouluunsa Tulenkantajat-klubin ja ateistiklubin. Veljensä Tapion tavoin Nyrki erotettiin vuodeksi lyseosta heidän pilailtuaan uskonnon lehtorinsa kustannuksella. Pojat saivat kuitenkin yksityisopetusta ja kirjoittivat ylioppilaiksi Hämeenlinnan lyseosta vuoden 1930 keväällä. Seuraavana syksynä Nyrki kirjoittautui Helsingin yliopiston lakitieteelliseen tiedekuntaan. Opintojaan hän ei kuitenkaan aloittanut, vaan hankkiutui saman tien vapaaehtoisena armeijaan. Palattuaan armeijasta opintojen pariin Nyrki yhdessä Tapion kanssa päätti elvyttää Helsingissä Tulenkantajat- seuran ja Tulenkantajat-lehden. Liike kääntyi selkeästi vasemmalle aikana, jolloin opiskelijaelämää hallitsi Akateeminen Karjala-Seura. Nyrki Tapiovaara oli aktiivisesti mukana vasemmistolaisen kirjailijaryhmä Kiilan toiminnassa.

Poikien isä tarkkaili lastensa opintojen tilaa, ja kun Nyrkin opinnot eivät näyttäneet edistyvän, isä komensi tämän kotiin Hämeenlinnaan. Hämeenlinnassa elokuva sai yhä suuremman osan hänen elämässään, ja hän aloitti uransa elokuva-arvostelijana. Tapiovaaran ensimmäinen elokuvan oli Juhani Ahon romaaniin perustuva Juha 1937. Elokuva sai kriitikoilta hyvät arvostelut ja on edelleen katsotuin Nyrkin elokuvista. Hänen parhaana elokuvanaan pidetään kuitenkin vuonna 1938 valmistununutta jännityselokuvaa Varastettu kuolema, jossa Ilmari-veli toimi lavastajana. Aikalaisiltaan elokuva ei tosin saanut kovin hyviä arvosteluja. Elokuvaan Kadonnut sävel, jonka elokuvan levittäjä kuitenkin päätti esittää nimellä Herra Lahtinen lähtee lipettiin, Ilmari Tapiovaara teki jälleen lavasteet. Elokuva tuhoutui talvisodan pommituksissa niin, että siitä jäi jäljelle vain 45 minuutin pätkä keskeltä. Kadonneen sävelen Miehen tie elokuva jäi Nyrki Tapiovaaralta kesken talvisodan alkaessa. Tämä nuori ja lupaava elokuvaohjaaja kaatui talvisodassa Tolvajärvellä 28-vuotiaana.

Katso myös:


Lähteet

Rinne, M. 2008. Yksitoista Tapiovaaraa. Tuoleja, tauluja, elokuvia. ISBN 978-951-851-134-5