Musica Tavastica

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Hämeenlinnassa vuonna 1994 ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen kirkkomusiikkitapahtuma Musica Tavastica on jo vakiinnuttanut asemansa. Tapahtuma järjestetään elo-syyskuun aikana. Vuodesta 1994 lähtien Matti Oikarinen on toiminut perustamansa Musica Tavastica – kansainvälisen kirkkomusiikkiviikon johtajana. Musica Tavasticassa on koko tapahtuman historian ajan painotettu musiikillista monipuolisuutta.

Menneiltä vuosilta

Vuonna 2003 järjestettiin kuudes Musica Tavastica –tapahtuma, joka painottui urkuihin sen kunniaksi, että Hämeenlinnan kirkkoon saatiin uudet, 36-äänikertaiset urut, jotka on rakennettu Saksassa. Ne ovat Ladegast-tyyppiset urut ja ne maksoivat runsaat puoli miljoonaa euroa. Uudet urut otettiin virallisesti käyttöön sunnuntain jumalanpalveluksessa, ja samana päivänä alkoi myös maakunnallinen kirkkomusiikkiviikko. Saksasta tuli myös yksi kirkkomusiikkiviikon vieraista, professori Wolfgang Mielke. Hänen lisäkseen uutta instrumenttia pääsivät kokeilemaan muun muassa ruotsalainen Mikael Fahsted sekä Tampereen tuomiokirkon urkuri Matti Hannula ja Helsingin Temppeliaukion kirkon urkuri Tapio Tiitu. Kirkkomusiikkiviikko käsitti tapahtumia myös Hattulassa ja Lammilla. Kymmenen konsertin sarjan päätti 15. elokuuta harvemmin kuultu Durufle'n Requeim.

Monta maata, vuosisataa ja soitinta pääsi esiin, kun Hämeenlinnassa soi vuonna 2004 kirkkomusiikki. Seitsemäs Musica Tavastica -konserttisarja painottui myöhäisbarokkiin ja varhaisromantiikkaan, koska Hämeenlinnan kirkon uudet urut sopivat erityisen hyvin näiden aikakausien musiikin esittämiseen. Viiden päivän aikana kuultiin kaikkiaan kahdeksan konserttia. Urkureista mainittakoon hollantilaisprofessori Jacques van Oortmerssen ja italialainen Alessandro Bianchi. Englantilainen sellisti Katharine Abrahams oli mukana levyttämässä Bachin soolosellosarjoja, joista kaksi kuultiin hänen konsertissaan Hattulassa. Viikon laulajavieraaksi oli kutsuttu vuoden 2002 Timo Mustakallio -kilpailun voittaja Laura Pyrrö. Sopraanoa säestävät viikon taiteellinen johtaja Matti Oikarinen sekä Tallinnan barokkiorkesteri. Kaksi Suomeen asettunutta sopraanoa Chieko Okabe Japanista ja Mi Hwa Park-Jakobsson Etelä-Koreasta yhdistivät konsertissaan Suomen ja Kaukoidän musiikkia.

Yhdeksäs Musica Tavastica

Verdin ”paras ooppera” kuultiin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa, kun yhdeksäs Musica Tavastica vuonna 2007 huipentui Giuseppe Verdin (1813 – 1901) Requiemiin. Se toteutettiin Hämeenlinnan, Turun ja Forssan yhteisenä suurproduktiona. Mukana olivat Oratoriokuoro Tavastica Hämeenlinnasta, Forssan kamarikuoro, Turusta Kamarikuoro Adastra ja Turun tuomiokirkon poikakuoro, Chorus Cathedralis Iuniorum sekä konserttia varten Turku Filharmoniasta koottu Oratorio-orkesteri. Solisteina lauloivat tunnetut ooppera- ja oratoriosolistit Raili Viljakainen - sopraano, Maria Kettunen - altto, Heikki Rainio - tenori ja Jyrki Korhonen - basso. 130-henkisen esiintyjäjoukon kapellimestarina toimi Musica Tavastican johtaja Matti Oikarinen.

Sielunmessun tekstin tunteiden voimallisuus ilmenee Verdin sävellyksessä iskevinä rytmeinä, henkeäsalpaavina melodioina ja dramaattisina kontrasteina, kaikki tuttuja hänen oopperoistaan. Verdin sielunmessu vaatii ääni- ja tunnemaailmansa liikuttamiseen isoa kuoroa ja orkesteria. Suurtuotanto mahdollistui kun päätös Requiemin harjoittamisesta neljän kuoron ja orkesterin yhteistuotantona Musica Tavasticaan tehtiin kahta vuotta aiemmin. Teos esitettiin myös Turun tuomiokirkossa. 

Keskiaikayhtye Milargon ennakkokonsertilla jo elokuussa käynnistynyt Musica Tavastica tarjosi loppusyksynä yleisölle vielä useita elämyksiä. Hämeenlinnalaiset muusikot Anita Aronen ja Sanna Pitkänen loivat yleisölle kiireettömän ja tunnelmallisen musiikkituokion keskiajan sävelmien, Lapin kaamoksen ja Hiljaisuuden sävelien tunnelmissa. Kaamosvaloa-konsertissa kuultiin mm. Piae Cantiones -kokoelman sävelmiä ja nuorempien virsisävelmien kansantoisintoja sekä Martti Pokelan, Juho Koirasen, Maire Pitkäsen ja Hannu Sahan sävellyksiä. Soittimina konsertissa olivat 2- ja 5-rivinen harmonikka, 5-15-kieliset kanteleet, konserttikantele ja jouhikot. Iltakirkossa Jumalanpalveluksen yhteydessä kuultiin Léo Delibesin Messe Bréve, tulkitsijoinaan sopraano Mi Hwa Park-Jakobsson, mezzosopraano Hanna Vainionpää ja urkuri Matti Oikarinen.

Barokki-ilta oli omistettu ennen 1800-lukua sävelletylle musiikille. Esiintyjinä olivat sopraano Laura Pyrrö, huilisti Katja Sirkiä – huilu ja  cembalisti Matti Oikarinen. Konsertissa kuultiin mm. Händelin, Bachin, Purcellin, Vivaldin ja Telemannin musiikkia. Isänpäivänä estradin saivat haltuunsa nuoret miessolistit. Vastikään Hämeenlinnaan muuttanut tenori Tuomas Katajala on ollut voittoisa kansainvälisissä laulukilpailuissa. Hän konsertoi Hämeenlinnan kirkossa yhdessä urkuri Christian Ahlskogin kanssa. Katajalan ja Ahlskogin konserttiohjelmisto sisälsi Mendelssohnin, Händelin, Haydnin ja Elgarin musiikkia sekä Sulo Salosen teoksen Muunnelmia ja fuuga koraalista Matkamiehen mieli palaa.

Juhlavuosi 2008

Vuonna 2008 musisoitiin kymmenettä kertaa. Värikkäästä ja musiikillisesti monimuotoisesta tarjonnasta päästiin nauttimaan myös juhlavuonna. Ohjelmistossa oli paikkansa niin urkukonsertille, negrospirituaaleille kuin suurelle kuoroteoksellekin.

Belgiasta tapahtumaan saapui jousiorkesteri Amadeus, jossa soittaa 25 nuorta muusikkoa. Amadeus on Lierin Musiikkiakatemian kanssa yhteistyössä toimiva Kortjakje-musiikkikoulun orkesteri. Esiintyjät olivat iältään 15 -22-vuotiaita ja heitä johti Wim Meuris.

Juhlavuoden suurteokseksi oli valittu Rossinin Stabat Mater, joka toteutettiin unkarilaisen Szolnokin sinfoniaorkesterin, Forssan kamarikuoron ja hämeenlinnalaisen Oratoriokuoro Tavastican yhteistuotantona. Korkeatasoiseen solistikaartiin kuuluivat sopraano Laura Pyrrö, mezzosopraano Sari Nordqvist, tenori Tuomas Katajala ja basso Jari Parviainen. Szolnokin sinfoniaorkesteri solistinaan Ildikó Szentpéteri esittivät samassa konsertissa Sibeliuksen Viulukonserton d-molli, opus 47. Konsertin johti japanilainen Izaki Masahiro.

Tapahtuma päättyi yhteistyökonserttiin Musiikkia Linnassa –tapahtuman kanssa 2. syyskuuta, jolloin Hämeenlinnan kaupunginorkesteri soitti hengellisiä sävelmiä ja koraaleja Hämeenlinnan kirkossa. Solistina oli Juhani Aaltonen, joka soitti huilua ja saksofonia.

Lähteet