Ero sivun ”Monaalan kartano” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.59

Monaalan kartanomaisemaa. Kuva: Markku Karvonen
Monaalantie. Kuva: Markku Karvonen

Monaalan kartano on Hattulassa Tyrvännössä, Monaalan kylässä, joka sijaitsee Vanajaveden koillisrannalla Sääksmäelle vievän maantien varrella. <widget type="googlemap">

<marker lat="61.21248" lon="24.27013">Monaala</marker> </widget>



Monaalan kylä mainitaan ensi kerran vuonna 1458. Vuonna 1571 kylässä oli yhdeksän taloa, vuonna 1691 vain kolme taloa: Monaalan kartano sekä Huunan ja Jussilan talot. Jussilan talo oli 1500-luvun lopulla kylän suurin talo, mutta vauras oli Huunakin. Huunan taloa kutsuttiin myös Mattilaksi. Talo piti myös kestikievaria.

Kartano

Monaalan kartanon kantatilaksi mainitaan entinen Kartanon ratsutila. Kartano oli syntynyt monen pienen ja köyhtyneen talon yhdistämisestä 1620-luvulla. Se oli ratsutila, jonka omistajaksi tuli 1680-luvulla kapteeni Bock, jonka jälkeläisiä asui kartanossa 1800-luvun alkuun asti. Monaalan kartanosta kehittyi yksi kylän suurimmista taloista. Adolf Cavén oli kartanon omistajana 1800-luvulla.

Kartanon päärakennus on rakennettu 1870-luvulla Cavén-suvun aikana. Toinen asuinrakennus on vuodelta 1934. Tilan komea kivinavetta on vuodelta 1861. Päreseinäinen kuivausriihi on 1800-luvulta. Rakennusmestari Toivo E. Survosen piirtämä tiilinen talli- ja vesitornirakennus on vuodelta 1926. Karta

Rautakauden maisemaa. Kuva: Markku Karvonen

noalueen läpi johtavan maantien varrella on entisiä alustalaismökkejä. Tien itäpuolella on kaunista viljelymaisemaata.

Vanhaa laidunta. Kuva: Markku Karvonen


Lähteet

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9