Mirka Johansson

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 13. lokakuuta 2011 kello 16.17 – tehnyt Maija (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Mirka Johansson on syntynyt huhtikuussa 1973 Kokkolassa ja asuu nykyään Hämeenlinnassa miehensä ja poikansa kanssa.

Johansson kävi vuoden Svenska Gymnasiumia Kokkolassa jonka jälkeen hän keskeytti lukion ja aloitti syksyllä 1990 - 1994 taideopinnot Svenska Konstskolan i Nykarleby, pääaineenaan grafiikka.

Opiskelun lomassa hän suoritti kasvatustieteiden approbaturin ja aloitti taidepedagogin opiskelun 1994-1997, Åbo Akademissa. Syksyllä 1994 hän kirjoitti ylioppilaaksi käymättä lukiota. Hänelle on myönnetty 1995 Suomen Kulttuurirahaston, M. S. Elomaan rahaston puolivuotinen työskentelyapuraha. Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahaston yksivuotinen työskentelyapuraha 2005 ja Pohjanmaan Taidetoimikunnan yksivuotinen työskentelyapuraha 2006.

Mirka Johansson suoritti AMK-jatkotutkinnon v. 1996-1997 grafiikasta. Johanssonilla on ollut lukuisia yksityis- sekä yhteisnäyttelyitä ympäri Suomea. Lisäksi Johanssonin töitä on useiden kaupunkien ja yritysten kokoelmissa Suomessa.

Johansson on toiminut eri opetustehtävissä kaikilla opistotasoilla. Ammatillisen taidekoulun lehtorina/ rehtorina vuosina 1998-2005 Mediakulttuuri ja kuvataide, Svenska Yrkesinstitut, Nykarleby. Mirka Johansson on tehnyt Tommy Tabermannin kanssa kirjat Rakkauskirja, siitä kuvituksen ja teoksien Yksisarvinen ja Yksinäinen tyttö grafiikan.

Taiteilijan kotisivu: www.mirkajohansson.fi/index.html

Ruusupuu / Ros trädet / Rose tree ( 2007 ) 50 ed etsaus, akvatinta 16 x 19 cm


Curriculum Vitae

Yksityisnäyttelyt

Taidekeskus Harri, Alavus 2008

Ruoste siipi, Rost vingen, The Rust wing, 2007 50 ed etsaus, akvatinta 16 x 19 cm

Seinäjoen Taidehalli, 2007

Galleria Stenman, Kokkola 2006

Galleria Harmonia, Jyväskylä 2005

Neliö Galleria, Oulu 2004

Galleria Myötätuuli, Raahe 2003

Suomen Suurlähetystö, Dar Es Salaam, Tanzania 2003

Galleria Stenman, Kokkola 2003

Galleria Duetto, Helsinki 2003

Galleria Avant Karelia, Joensuu 2002

Pyhäjoki, 2001

Galleria Duetto, Helsinki 2001

Galleria Tillari, Nivala 2001

Galleria Stenman, Kokkola 2001

K.H.Renlundin Taidemuseo, Kokkola 2000

Galleria Sirius, Jyväskylä 2000

Kaarinan Galleria, Nivala 1999

Galleria Justus, Kannus 1999

Galleria Stenman, Kokkola 1998

Galleria Kapriisi, Kuopio 1998

Taidehuone, Seinäjoki 1998

Galleria Harmonia, Jyväskylä 1997

Galleria Viktor, Uusikaarlepyy 1996

Yhteisnäyttelyt

Taidekeskus Retretti, Punkaharju, Himmelblaun kokoelmissa 2008

Art Argos, Stockmann/ Himmelblau, Helsinki 2008

Suomen taidegraafikoiden teosvälitys 2005-2008

Pohjanmaan museo, Vaasan Taidehalli, Pertti Lohinivan kanssa 2003

Kevätruusu / Vår rosen / Spring Rose ( 2007 ) 50 ed etsaus, akvatinta 16 x 19 cm

Pietarsaaren Kaupungin museo, Tupakkamakasiini, 2001

Galleria Format, Skellefteå Ruotsi, kutsunäyttely 1997

Galleria Stenman, Kokkola 1997

Suolamakasiini, Kokkola 1996- 1999

Villa Sveden, Pietarsaari 1996

Kissoja, Galleria Stenman, Kokkola 1996

Galleria Stenman, Kokkola 1996

Joulusalonki, Galleria Stenman 1993 - 1999

Pietarsaaren asuntomessut 1994

Galleria Stenman, Kokkola 1994

Uudenkaarlepyyn taidek. lopputyönäyttely, Tammisaaren museo 1994

Galleria Sumppis, Vaasa 1994

Uudenkaarlepyyn taidek. 10- v juhlanäyttely, Taidehalli, Vaasa 1994, Nelimarkka museo, Alajärvi 1993

Galleria Stenman, Kokkola 1993


Jyrytetyt näyttelyt

Pohjalainen taide 2006, ( kuraattorina Juha Ilvas ) Seinäjoen taidehalli

SKJL:n kesänäyttely, ( kuraattorina Seppo J Tanninen ) Jämsä 2006

Art Ilmajoki, kutsunäyttely 2006

Suomenselän taiteilijaseuran vuosinäyttely, Alavus 2006

Hartolan kesänäyttely, kutsunäyttely 2004

Taidemaalariliiton Teosvälitys, Helsinki 1997-2004

Enkeleitten aika, Galleria Kapriisi Kuopio 1998

Pohjalaisen Taiteilijaliiton vuosinäyttely, Alajärvi Nelimarkka museo, 1998

Nuori Pohjalainen taiteilija, Seinäjoen taidehalli, 1997

EVENTA 3 kansainvälinen näyttely U- ppsala, Ruotsi 1996

Keskisuomalaista grafiikkaa, Karjala museo, Petroskoi 1996 kutsunäyttely

Ars Nova Botnica, Teuva 1995,1996, 2006

Nuori Pohjalainen taiteilija näyttely, Seinäjoki 1994

Nuorta taidetta Pohjanmaalla,Vaasa, Närpiö 1994. Maakuntaliiton kutsunäyttely

Pohjalaisen taiteilijal. 50-v juhlanäyttely, Nelimarkka museo, Alajärvi 1993

Grafinova -94, Kansainvälinen grafiikan terminaali, Vaasa, Finland


Kokoelmat

Kanta-Hämeen Keskussairaala

Alavuden kaupunki

Leo Longlife oy

Keskipohjanmaan Konservatorio

Keskipohjanmaan Keskussairaala

Ilkka lehti, Seinäjoki

Kansainvälinen Nuorisokeskus Villa Elba, Kokkola

Kokkolan kaupunki

Skellefteån kaupunki, Ruotsi

K.H.Renlundin museo, Kokkola

Aga Oy, Helsinki

Svenska Österbottens förbunds samlingar, Vaasa

Svenska Yrkesinstitutet, Vaasa

Suomen Punainen Risti, Helsinki

Eduskunta

Nordens Institut, Nuuk, Gröönlanti

Parlamentti Paikoitus OY, Helsinki


Apurahat

Pohjanmaan Taidetoimikunta, 2006 (1-v työskentely apuraha )

Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahasto, 2005 (1-v työskentely apuraha )

Pohjanmaan Taidetoimikunta, 2003

Svenska Kulturfonden, 2003

Svenska Kulturfonden, 2001

Keski- Pohjanmaan Kulttuurirahasto Fanny, Ilmi ja Toivo Hietavuoren rah.2001

Svenska Konstsamfundet 2001

Svenska Konstsamfundet 1997

Svenska Österbottens kulturfond 1997

Toinen palkintosija Antti Pohjosen/ Kokkolan Jymyn mitalin suunnittelussa 1999

Suomen Kulttuurirahaston M.S. Elomaan rahaston työskentely apuraha 1997

Vaasan läänin Taidetoimikunta 1997

Kultturia kouluissa projekti, Svenska Kulturfond 1996, 1997

Svenska Kulturfond 1996

Vaasan läänin Taidetoimikunta, työskentely apuraha 1995

Svenska Österbottens kulturfond 1994

Tilaustyöt

Keski- Suomalainen lehti, grafiikan vedos sarja, Jyväskylä, 2005

Marraskuun 2004 Unicef taiteilija, Kokkola

Kansikuva lukion uskonnonkirja 1, Pyhän piirit, Otava 2002

Grafiikan vedos sarja, Pietarsaaren kaupunki, 2001

Korttitilaus Kokkolan Kaupungilta, 1999

Viimeiset mitalit juliste,Sisko Istanmäen romaani.Kokkolan kaupunginteatteri 1999

Euromance World Festival juliste, kansainvälinen nuorisoleiri, Kokkola 1999

On the Way juliste/cd, kansainvälinen musikaali, Kokkola 1998

Kokkola on liikkuva lasten ja nuorten kaupunki, tilattu grafiikan vedossarja,1998

Kuvittanut Kalle hoitaa hommat opetusmateriaalin päiväkoti,ala- yläasteille,lukioille, Kokkolan ympäristötoimisto/ Vaasan läänin vesiensuojelu 1992 - 1994

Seinämaalaus Nuorisokeskus Villa Elba:lle, Kokkolan kaupunki 1995

Jesus Christ Superstar Rock Opera juliste, Kokkola 1993

Aikaisempi toiminta

1999 Kansainvälinen Maghreb projekti, Marokko, Tunisia, Islanti ja Suomi. EU:n Nuorten Eurooppa- projekti

Toiminut opettajana Kultur i Skolan projekteissa, Svenska Kulturfond

Erilaisissa taide ja ympäristötaide projekteissa koti- ulkomailla mm erityisluokan oppilaille 1998

Grafiikan ja kuvaamataidon opettajana työväenopistolla, ylä - ala asteella, lukiossa ja lasten ja nuorten kuvataidekoulussa vuosina 1994 - 1997

Opintorehtorina Svenska Yrkesinstitutin Mediakulttuuri ja kuvataidelinjalla Uusikaarlepyyssä vuodesta 1999-2005 toisen asteen ammatillinen taidekoulu. Vuosina 2001-2004 opintorehtorina myös Pietarsaaren ammatillisessa musiikki oppilaitoksessa, talous ja hallinto

Julkaisut

Runokuvakirjan grafiikan kuvat: Yksinäinen tyttö ja Yksisarvinen, GUMMERUS 2003

Rakkauskirja, teksti Tommy Tabermann, kuvat Mirka Johansson, MINERVA 2008

Kalevala eteläpohjalaisella murteella, LUMO kustannus 2008 >


Jäsenyydet

Ars Häme

Suomen taidegraafikot, varsinaisjäsen

Hämeenlinnan taiteilijaseura

Pohjalainen taiteilijaliitto


Koulutus

Svenska konstskolan i Nykarleby, grafiikkoa 1990-1994

Ylioppilastutkinto 1994

Taidepedagogitutkinto, Åbo Akademi, 1997

Svenska konstskolan i Nykarleby, AMK jatkotutkinto 1997