Metsäliitto, Hämeen tehtaat

Hämeen vaneritehdas aloitti toimintansa Sairiossa 1930. Vuonna 1952 tehdas siirtyi Metsäliiton omistukseen. Toiminta päättyi vuonna 1991.

Metsäliiton vaneritehdas

Tausta

Vuonna 1911 liikemiesryhmä vuokrasi Sairion kaupungin osasta tontin ja rakennutti sille lankarullatehtaan. Tontille valmistui kaksikerroksinen tiilinen teollisuusrakennus. Tehdas pysäytettiin kuitenkin jo kolmen vuoden toiminnan jälkeen ja yhtiö ajautui konkurssiin. Vuonna 1915 tiloissa aloitti vanutehdas, joka teki mm. huopatossuja venäläisten sotilaiden tarpeisiin. Vuonna 1924 Tulitikkutehdas Häme vuokrasi alueen Hämeenlinnan kaupungilta ja aloitti tulitikkujen, Häme-tikkujen, valmistuksen. Näitä tikkuja vietiin useisiin maihin. Sittemmin yhtiö fuusioitui kuuluisaan ruotsalaiseen tulitikkukonserniin. Tulitikkutehtaan konkurssin jälkeen vuonna 1926 tehtaan omistus siirtyi Mikko Kaloiselle.

Faneritehdas Häme Oy

Vanutehtaalta ja tulitikkutehtaalta vapautuviin tiloihin Sillanderin veljekset Harry, Harald ja Hilding perustivat vaneritehtaan vuonna 1930. Tuotanto muodostui kannattavaksi, joten vuosikymmenen lopulla suoritettiin laajennustöitä. Tehtiin uusi puruvarasto, kattilahuone ja tila generaattorille. Seuraava suurempi laajennus tehtiin 40-luvun lopulla. Tällöin rakennusta jatkettiin uudella sorvisalilla ja viimeiset puiset välipohjat korvattiin betoniholvilla. Samaan aikaan valmistui myös rapattu aumakattoinen konttorirakennus tehtaan itäpuolelle. Vaikka laajennukset olivat melko pieniä, niin tuotanto kohosi kuitenkin 4000 kuutiosta 7000 kuutioon. Myynti suuntautui pääasiassa muihin pohjoismaihin ja Länsi-Eurooppaan. Vain pieni osa tuotannosta jäi kotimaan markkinoille. Suurimman osan Sillanderin aikaisista laajennustöistä suoritti rakennusliike Kummila Oy.

Metsäliitto

Vuonna 1952 Faneritehdas Häme myytiin Metsäliitolle, joka aloitti välittömästi suuret laajennustyöt. Pohjoispäätyyn rakennettiin betoni- ja tiilirakenteinen 11 000 kuution halli. Tilaan asennettiin viisi viilusorvia. Pöllit tulivat sorville kuljetinta pitkin ja jätteet poistuivat toisella kuljettimella hakkuriin. Valmis viilu jatkoi 32 metriä pitkään kuivauskoneeseen. Uusien sorvien myötä tuotantokapasiteetti nousi 15 000 kuutioon. Työntekijöiden määrä kohosi kahteensataan. Metsäliiton tavoitteisiin kuului panostaminen kotimaan asiakkaisiin ja haavuvanerin tuotannon aloittaminen. Hallin osittaiseen kellariin sijoitettiin sosiaalitiloja ja autotalleja. Johtajaksi nimettiin Pär Erik Johansson, joka toimi tehtävässä vuoteen 1957, jolloin vuodesta 1952 toiminut tehtaan isännöitsijä Paavo Hillu yleni uudeksi johtajaksi. Hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1969. 

Lastulevytehdas

Lastulevytehtaan kuivuri

Vuosina 1956-57 rakennettiin uusi 90 metriä pitkä 10 000 kuution betonirakenteinen halli. Rakennuksen keskivaiheilla oli korkeampi osa puristinlinjaa varten. Julkisivut muurattiin punatiilistä ja molemmille puolille sekä katonlappeiden väliseen pystyosaan tehtiin nauhamaiset ikkunat. Yläpohja valettiin toja-levyn päälle. Saksassa ja Sveitsissä valmistettu automaattinen koneisto vaati vain kahdeksan työntekijää vuoroa kohti. Prosessissa käytettiin Sveitsiläistä Tavapan menetelmää. Päätyyn asennettiin kaksi lastuamiskonetta, joista lastut kulkeutuivat kuivurien ja seulojen kautta keskiosan purnuihin. Niistä lastut valuivat liimmauskoneeseen ja edelleen puristinlinjalle. Noin 60% lastuista saatiin vaneritehtaan jätteistä. Pintakerroksen lastut tehtiin koivupurilaista. Sisäosissa käytettiin viilujätteistä ja pienpuusta murskattua karkeampaa lastua. Samana vuonna valmistui myös tehtaan yhteinen lautarakenteinen tuotevarasto. 60-luvun alussa tehtiin laajennus määrämittasahaamolle ja laboratoriolle. Samalla asennettiin kolmas lastuamiskone. Vuosittainen tuotanto oli aluksi noin 12 000 kuutiota, mutta 60-luvun aikana se kolminkertaistui. 

Laajennus

Suurin laajennus tehtiin vuosina 1961-63. Projekti alkoi vanhimman osan laajentamisella Vanajaveden suuntaan. Seuraavaksi laajennettiin vuonna 1952 valmistunutta hallia kolmeen eri suuntaan yhden pilarivälin mitalla. Tilaan asennettiin uusi kuivauskone ja purilaskuljetin ulkopuolelle. Viimeiseksi laajennettiin vanhinta osaa itään ja sen päälle rakennettiin kolmas kerros, jolloin vuonna 1911 valmistunut talo jäi kokonaan myöhempien laajennusten sisään. Uusiin tiloihin asennettiin kolme uutta automaattista sorvauslinjaa. Laajennuksen jälkeen tehtaassa oli yhteensä kuusi sorvauslinjaa ja neljä liimapuristinta, jolloin tuotanto kaksinkertaistui 29 000 kuutiometriin vaneria ja sälelevyä vuodessa. Tämänkin rakennusvaiheen julkisivut muurattiin perinteisesti tiilestä, mutta päädyissä ja räystäsrakenteissa käytettiin asbestisementtilevyä.

Laajennuksen yhteydessä valmistui uusi lämpökeskus, johon Rauhaniemi-Sipilä urakoi 80-metriä korkean tiilipiipun. Uusi kuumavesikattila tilattiin Rosenleviltä Porista. A.Ahlströmin vuonna 1957 valmistama kattila siirrettiin vanhasta pannuhuoneesta uuteen lämpökeskukseen. Matalampi tiilipiippu purettiin ja entiseen pannuhuoneeseen sijoitettiin uusi liimauspuristin.

Vanerivarastoksi tehtiin erillinen peltihalli ja rannan kuorimoon asennettiin toinen kuorimakone. Uuden hautoma-altaan seinät tehtiin teräsponteista. Varsinaisia tuotantotiloja tehtiin 15 000 kuutiota ja kaikkiaan uutta tilaa saatiin 43 000 kuutiota. Laajennustyön suoritti Metsäliiton oma rakennusosasto, joka oli suorittanut myös muut Metsäliiton aikaiset rakennusvaiheet. Uusien muuntajien ja kykinasemien asennustyöt sekä muut sähkötyöt suoritti Hankkija.

Uusia tuotteita

Aulangontie siirrettiin idemmäksi, jolloin tehdasalue laajeni ja vanhasta katualueesta muodostui porttikäytävä. Uusi pinnoitettu lastulevy ns. valkoilves kehitettiin vuonna 1968. Kolme vuotta myöhemmin Aulangontien varteen rakennettiin betonielementtirakenteinen pitkä halli, jonka kahdella linjalla maalattiin ja pinnoitettiin vaneria ja lastulevyä. Liimausosastolle tehtiin laajennus vaneritehtaan eteläpäätyyn vuonna 1975. Laajennuksen tieltä purettiin puisen varastohallin siipirakennus.

Lastulevyn kulutus romahti 70-luvun lopulla, joten tehdas kehitti uuden paloturvallisen sementtilastulevyn. Palo-ilveksen tuotanto alkoi vuonna 1980. Neuvostokauppojen myötä tuotanto nousi 13 474 kuutioon vuonna 1986. Tämä saavutettiin keskeytymättömällä kolmivuorotyöllä.

Tehtaan tapahtumia

Savupäästöistä aiheutui aika ajoin ongelmia tehtaan naapurustolle. Tämä ratkesi vuonna 1981, jolloin uusi puhdistin otettiin käyttöön. Tehtaan historiassa tapahtui kaksi vakavampaa onnettomuutta. Vuonna 1983 tuli tuhosi Vanajaveden rannalla sijainneen kuorimon ja hakkimon. Marraskuussa 1985 tehtaan hiomakone yllättäen räjähti.

Vuonna 1985 vietettiin Metsäliiton 50-vuotis juhlavuotta, joka näkyi myös Hämeenlinnassa yritysvierailuina. Vuosikymmenen lopulla nimi muuttui fuusion myötä Metsä-Serlaksi.

Tehtaan toiminta lopetettiin vuonna 1991, jolloin koneistot ja Aulangontien elementtihalli siirrettiin pois. Loput tehtaasta jätettiin tyhjilleen ja purkutyöt aloitettiin 1997. Kolme vuotta myöhemmin purettiin myös voimala ja piippu kaadettiin. Nykyisin tontilla on asuntoalue.

Lähteet

Zetterberg Seppo: Puusta Pitemmälle METSÄLIITTO 1934-1984
Metsäliiton viesti: 1/52, 4/56, 5/57, 1/62, 1/63 ja 6/63