Marjukka Vainio

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Marjukka Vainio on vuonna 1953 Rengossa syntynyt kuvataitelija, joka nimitettiin kesällä 2009 taiteilijaprofessoriksi. Arvonimen myöntää Taiteen keskustoimikunta, jonka mukaan Vainion teoksissa näkyy omaleimainen esteettisyys: hän kuvaa kasveja ja niiden osia, muotoja ja värejä aivan läheltä. Kuvissa on vahva tunnelma, ja niissä hän kuvaa konkreettisesti luonnonkiertokulkua siemenestä kasvin kuihtumiseen.

Töissään taiteilija käyttää itse kehittämiään monivaiheisia valotus- ja vedotustekniikoita. Hän pelkistää uniikkeja esineitä tai kasvien kukkia, lehtiä ja juuria valoherkälle pinnalle. Jälki on veistoksellista.

Paitsi että valokuvataiteilija kuvaa maanpäällistä, niin hän ei kaihda mennä myöskään pinnan alle mustaan multaan. Marjukka Vainion teoksissa kuultaa maan valo. Niissä tulee julkiseksi kätketty ja salaperäinen. Taiteilijan teoksissa liikutaankin omantunnon ja muistin kerroksissa.

Pälkäneellä esillä oleva näyttelynsä kantaakin nimeä Sydämellä on syynsä, jota järki ei tunne. Valokuvien ja tekstien kokonaisuudessa kuljetaan lapsuuden ja nuoruuden vellovassa vedessä. Näyttelyllä Vainio haluaa ottaa kantaa lasten paikkaan yhteiskunnassa.

Marjukka Vainion töissä kauneuteen kudotaan perinne ja käsityö. Taitelija on oman tiensä kulkija, vaikka hänet luetaankin kuuluvaksi Helsinki Schooliin. Vainio on valmistunut valokuvauksesta Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän asuu tätä nykyä Hämeenlinnassa.

Lähteet

www.aamulehti.fi

www.amagallery.net

www.villaroosa.fi

www.yle.fi/alueet

Lisätietoja

www.personal.inet.fi/yritys/marjukkavainio/

www.taiteenkeskustoimikunta.fi/