Mannisten kylä

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 1. huhtikuuta 2013 kello 17.11 – tehnyt Urjanhai (keskustelu | muokkaukset) (merkinnän säätö: luettelomerkin saa näin: merkillä *)

Mannisten kylä sijaitsee Ypäjällä Loimaantien varressa. Kyläläiset kokoontuvat ja järjestävät toimintaa Mannisten kyläkerhon merkeissä.

Historiaa

Mannisten vanha kylätontti sijaitsi Loimijoen rannassa, mutta isojaon myötä Mannisten kylä siirtyi lännemmäksi kohti Kuusjokea ja vanha kylätontti autioitui 1800-luvun alussa. Mannisten kylä käsittää nykyään enimmäkseen Loimaantien varrella olevat talot. Loimaantie on ollut merkittävä pitäjiä yhdistävä liikenneväylä jo 1700-luvulta lähtien. Hämeen varhaisimmat veroluettelot ovat vuodelta 1539 ja niissä mainitaan Mannisten kylän talot Huiskari, Teppo, Uotila, Kurkku, Harakka, Paavola ja Haveri.

Mannisten kylässä toimi Ypäjän ensimmäinen kauppa, jonka perusti August Signell vuonna 1875. Kauppa oli perheyritys, jonka hoidosta vastasivat kauppiaan lisäksi hänen vaimonsa sekä kasvattityttäret Rauha ja Anna. Kauppa kannatti vain muutaman muutaman vuoden, sillä ensimmäisen innostuksen mentyä ohi liiketoiminta alkoi sujua yhä katkonaisemmin. Kaupalle ei löytynyt jatkajaa ja Signellin talo toimi liiketoiminnan jälkeen asuinrakennuksena.

Lähteet

  • Huuhtanen, Taina: Ypäjän historia. Ypäjän kunta & Ypäjän seurakunta 1978. ISBN 951-99167-9-2
  • Rakennettu Häme – Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Toimituskunta: Lauri Putkonen, Kirsi Kaunisharju ja Minna Seppänen. Hämeen liitto ja Rakennustieto Oy. Hämeenlinna 2003.