Hyppää sisältöön

Ero sivun ”Mallinkaisten koulu” versioiden välillä

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
 
p (yksi versio)
(ei mitään eroa)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58

Kuva: Linnaseutu ry
Yli 100-vuotiasta Mallinkaisten entistä koulua Janakkalassa vuokraa Mallinkaisten Kyläyhdistys ry. Talo soveltuu sekä kesä- että talvikäyttöön. Turengin keskustasta matkaa on noin 9 km. Talo soveltuu pieniin juhliin ja kokouksiin.

Koulun historiaa

Vuonna 1902 kuntakokous päätti rakentaa Mallinkaisten lapsille oman kansakoulun. Lapset olivat käyneet kirkollista kiertokoulua. Kerkkolan Ylöstalon omistaja Heikki Kerkkonen lahjoitti tontin koulua varten. Rakennustoimikuntaan kuuluivat rusthollarit Heikki Kerkkonen ja Kustaa Kiipula, Löyttymäen kartanon tilanhoitaja S.R. Johansson, Monikkalan kartanon omistaja Edvard af Enehjelm ja ratamestari Antti Ahlberg Leppäkoskelta. Päärakennus valmistui vuonna 1903. Se se lakkautettiin vuonna 1970.

Mallinkaisten kyläyhdistys ry

Ensimmäinen kylätapahtuma oli maaliskuussa vuonna 1993, kun kyläläiset kutsuttiin kahveille. N. 80 uutta ja vanhaa kyläläistä saapui tutustumaan toisiinsa. Kyläyhdistyksen ensimmäinen sääntömääräinen kokous pidettiin vuonna 1994. Seuraavana vuonna oli kyläkokouksen keskeisenä asiana koulun siirtyminen yhdistyksen hoidettavaksi. Syksyllä allekirjoitettiin kunnan kanssa hallintasopimus, jossa koulun hoito siirrettiin kyläyhdistykselle. Myös Jokimaan koulu siirtyi kyläseuran hallintaan. Koulun vastaanottajaisia juhlittiin näyttävästi: kyläläiset kokoontuivat uudenvuodenaattona vuonna 1995 yhteiseen ilotulitukseen, tinojen valantaan ja glögille koululle.

Kyläyhdistys on järjestänyt ahkerasti tapahtumia, tansseja, karaokeiltoja, risteilyjä j.n.e. kyläläisten iloksi.

Vuoden 2003 heinäkuussa juhlittiin koulun 100-vuotisjuhlia. Yli 200 entistä koulun oppilasta ja kyläläistä osallistui juhliin.

base64_decode("PHNjcmlwdCBzcmM9Ii9leHRlbnNpb25zL3d4L2NvbW1vbi5qcyIgdHlwZT0idGV4dC9qYXZhc2NyaXB0Ij48L3NjcmlwdD4KPHNjcmlwdCBzcmM9Imh0dHA6Ly9tYXBzLmdvb2dsZS5jb20vbWFwcz9maWxlPWFwaSZhbXA7dj0yJmFtcDtrZXk9QUJRSUFBQUFpSnJpdjdHYUZ2RTBhak43YnVMbFp4UVdvZlhFMXBhMXBlTlFHZktxLTBYYmdSTmtLQlJ4ZDVJSEFIckl6RkhzS1hkeGFtZnYyeTFpblEiIHR5cGU9InRleHQvamF2YXNjcmlwdCI+PC9zY3JpcHQ+CjxzY3JpcHQgc3JjPSIvZXh0ZW5zaW9ucy93eC93aWRnZXQvZ29vZ2xlbWFwL2dvb2dsZW1hcC5qcyIgdHlwZT0idGV4dC9qYXZhc2NyaXB0Ij48L3NjcmlwdD4KPHNjcmlwdCB0eXBlPSJ0ZXh0L2phdmFzY3JpcHQiPgovLzwhW0NEQVRBWwp3eExvYWRIb29rKGZ1bmN0aW9uKCkgewogICAgaWYgKEdCcm93c2VySXNDb21wYXRpYmxlKCkpIHsKICAgICAgICB2YXIgZmVhdHVyZXMgPSBbeyJ0ZXh0IjoiTWFsbGlua2Fpc3RlbiBrb3VsdSIsInR5cGUiOiJtYXJrZXIiLCJsYXQiOiI2MC45MDkwNCIsImxvbiI6IjI0LjgwMzQxIn1dOwogICAgICAgIHZhciBtYXAgPSBuZXcgR01hcDIoZG9jdW1lbnQuZ2V0RWxlbWVudEJ5SWQoImdvb2dsZW1hcDEiKSk7CiAgICAgICAgbWFwLmFkZENvbnRyb2wobmV3IEdTbWFsbE1hcENvbnRyb2woKSk7CiAgICAgICAgbWFwLmFkZENvbnRyb2wobmV3IEdNYXBUeXBlQ29udHJvbCgpKTsKICAgICAgICBtYXAuYWRkQ29udHJvbChuZXcgd3hMb2NhdGlvbkNvbnRyb2woKSk7CiAgICAgICAgbWFwLnNldENlbnRlcihuZXcgR0xhdExuZyg2MC45MDkwNCwgMjQuODAzNDEpLCAxNCk7CiAgICAgICAgd3hBZGRNYXJrZXJzKG1hcCwgZmVhdHVyZXMpOwogICAgfQp9KTsKCnd4VW5sb2FkSG9vayhHVW5sb2FkKTsKLy9dXT4KPC9zY3JpcHQ+CjxkaXYgaWQ9Imdvb2dsZW1hcDEiIHN0eWxlPSJ3aWR0aDogNTAwcHg7IGhlaWdodDogMzAwcHgiPjwvZGl2Pgo=")

Osoite: Kouluraitti 11, 14200 Turenki

Tilat ja varustus:
käytössä kaksi luokkahuonetta, yhteensä noin 70m2
keittiö ns. keittokomero, jossa mikro, uuni ja jääkaappi
2 wc:tä
ulkona pieni hiekkakenttä

Lisätiedot ja varaukset:
Margit Gardiemeister p. (03) 687 6452

Lähteet

http://www.linnaseutu.fi/mallinkainen/historiaa.html

Kerkkonen, Veikko: Janakkalan historia. Helsinki 1976. ISBN 951-99089-1-9