Luokka:Muuttuva Hämeenlinna

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 28. maaliskuuta 2023 kello 10.25 – tehnyt Ylläpito (keskustelu | muokkaukset)

Hämeenlinnassa koko elämänsä ajan asunut Unto Määttänen on valokuvannut kotikaupunkinsa vaihtuvia näkymiä jo 1960-luvulta alkaen. Hän on järjestänyt valokuvat kuvapareiksi, joista näkyy kaupunkikuvan muuttuminen viime vuosikymmenten aikana. Monin paikoin muutos on ollut koko ympäristön mullistava, siellä täällä kuitenkin myös vanhaa säilyttävä ja korjaava. Määttänen luovutti kuvakokoelmansa Hämeenlinnan kaupunginkirjastolle digitoitavaksi Muistot jakoon -hankkeen yhteydessä syksyllä 2016.

Kuvaparit on julkaistu Häme-wikissä kaupunkikeskustan osalta kaduittain, muuten kaupunginosittain. Valokuvat ovat pääosin Unto Määttäsen ottamia ja tekstit hänen kirjoittamiaan. Poikkeukset tästä on mainittu erikseen.