Ero sivun ”Lovojärvi” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.59

Lovojärvi sijaitsee Lammilla. Se on vanha lammilaisten pellavanliotuspaikka.

<widget type="googlemap"> <marker lat="61.07772" lon="25.03166">Lovojärvi</marker> </widget> 

Järvi ja pellavat

Lovojärven nimen oletetaan juontuvan sanasta "lovi" eli kolo. Järvi on syvänne, jonka pohja on useita metrejä syvän mudan alla. Lovojärven pohjamutiin on taltioitunut jääkauden jälkeinen kasvikunnan historia. Anni Polva, jonka isän rakentama mökki on Lovojärven rannalla, kuvailee järveä ja elämää sen rannalla muistelmateoksessaan Kun olin pieni.

Lammi on ollut tunnettu pellavapitäjä. Pellavaa on viljelty Lammilla varmuudella 1600-luvulta lähtien. Tuon ajan käräjäpöytäkirjoissa on mainittu Lammin pellava usein. Alueen maan hikevä multa on soveltunut pellavan viljelyyn. Pellavan viljely ja sadonkorjuu oli kuitenkin vaivalloista puuhaa, ennen kuin se voitiin kuljettaa myytäväksi markkinoille. Yksi vaihe oli pellavan liotus. Lovojärven rannat oli jaettu Hietosen ja Hauhialan talojen kesken liotuspaikoiksi. Pellavaa oli valtavat määrät liotettavaksi. Vaikka pellavaa ei enää viljelläkään, omistavat talot omat liotuspaikkansa. Killojärvi ja Hervojärvi olivat myös pellavanliotusjärviä.

Järven tarinat

Järven rannalla on Anni Polvan entisen talon lisäksi Vanhatalon ja Tupalan talot. Rannalta nousee Kokonniemi, joka kansantarinan mukaan on lammilaisten ensimmäinen asuinpaikka. Tarinan mukaan Lammin ensimmäiset asukkaat olivat jättiläisiä, jotka polttelivat kokkoja Lamminjärven ja Lovojärven rannalla. Tästä on saanut nimensä Kokkolan talo, josta tuli sittemmin Tupala. Lovojärvi ja Lamminjärvi ovat ehkä olleet samaa järveä ensimmäisten asukkaiden saapuessa, ja pitäjä on saanut nimensä tästä asutuksen keskellä olevasta järvestä vuosisatoja myöhemmin. Lovojärven pohjoispäässä on Hiilenhoilo-niminen paikka, jossa kertoman mukaan hiidet hoilasivat karjaa ajaessaan. Hoilotus loppui vasta kun kirkko rakennettiin - hiidet lähtivät tiehensä. Todennäköisesti Hiilenhoilo on ollut pakanuuden aikana tietäjien ja noitien kulttipaikka. 

Lähteet

Lammin pitäjän historia I. Hämeenlinna 1972. ISBN 951-95061-0-1

Uljas Kiuru: Vilkkilän alueen tarinat

Anni Polva: Kun olin pieni. Hämeenlinna 1986. ISBN 951-23-2310-9