Ero sivun ”Lea Savolainen” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
(15 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Lea Tuulikki Savolainen (s. 1946 - 2010) oli hämeenlinnalainen poliitikko. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Toivo Johannes ja Anna Marjatta Seppänen. Puoliso oli insinööri Matti Savolainen.  
Lea Tuulikki Savolainen (s. 1946 - 2010) oli hämeenlinnalainen poliitikko, joka syntyi Höyhensaarella. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja ja kunnallismies Toivo Johannes ja kotiäiti Anna Marjatta Seppänen Toijalasta, missä hän myös itse aloitti parikymppisenä poliitikon uransa vanhainkodin johtokunnassa. Hänen puolisonsa oli insinööri Matti Savolainen.

Koulutukseltaan hän oli erikoissairaanhoitaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Savolainen toimi kansanedustajana yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1979–1995. Hän edusti Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä ja kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän oli vuodesta 1973 lähtien. Kaupunginhallituksen jäsen hän oli vuodesta 1987.
== Hoitoalan ammattilainen ==

Vuonna 2003 hänet valittiin [[Vuoden_hämeenlinnalainen|Vuoden hämeenlinnalaiseksi]].
Peruskoulutukseltaan Savolainen oli Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta valmistunut erikoissairaanhoitaja, joka valmistui myöhemmin yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi. Ennen ammattipoliitikon uraansa hän ehti olla kymmenisen vuotta mm. Hämeenlinnan terveyskeskuksen ylihoitajana.

[[Category:Kansanedustajia|Savolainen, Lea]]
Kansanedustajana hän toimi yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1979–1995, ja edusti Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä sekä kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän oli vuodesta 1973 lähtien. Vuonna 1987 Lea Savolaisesta tuli myös kaupunginhallituksen jäsen. Hänellä oli lukuisia muitakin luottamustehtäviä ja hän oli mm. vuodesta 1983 ALKO:n hallintoneuvoston jäsen ja 2000-luvulla hän toimi aktiivisesti syöpäjärjestöissä.
 
== Junassa maisteriksi ==
 
Kansanedustajan toimensa rinnalla Savolainen opiskeli itsensä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi (nyk. maisterin tutkinto) Hämeenlinnan ja Helsingin junamatkojen aikana. Tutkinnon hän suoritti kuitenkin Tampereen yliopistossa.
 
== Vuoden hämeenlinnalainen ==
 
Vuonna 2003 Lea Savolainen valittiin [[Vuoden_hämeenlinnalainen|Vuoden hämeenlinnalaiseksi]]. Savolainen oli ollut vuosia puuhanaisena saattokodin ([[Koivikko-koti]]) saamiseksi Kanta-Hämeeseen, minkä julkisuudessa katsottiin olevan ratkaisevan perusteen hänen valinnalleen.
 
== Lähteet ==
 
Hellstén, Tapani. Lea Savolainen. [http://www.hs.fi/muistot/a1364355463119 Muistokirjoitus]. Helsingin Sanomat [26.5.2010]
 
Järvelä, Jukka. Lea Savolainen vaatii itseltään ja muilta paljon. Kaupunkiuutiset 25.5.2002. ARVI-paikallistietokanta
 
Maunula, Jyrki ym. Hämeenlinnalaisia 1639-1989. 1989. ISBN 952-90045-2-4. [https://vanamo.verkkokirjasto.fi/web/arena/results?p_p_state=normal&p_p_lifecycle=1&p_p_action=1&p_p_id=crDetailWicket_WAR_arenaportlets&p_p_col_count=3&p_p_col_id=column-1&p_p_col_pos=2&p_p_mode=view&back_url=https%3A%2F%2Fvanamo.verkkokirjasto.fi%2Fweb%2Farena%2Fsearch%3Fp_p_id%3DsearchResult_WAR_arenaportlets%26p_p_lifecycle%3D1%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-1%26p_p_col_pos%3D2%26p_p_col_count%3D3%26facet_queries%3D%26search_item_no%3D1%26sort_advice%3Dfield%253DpublicationYear_sort%2526direction%253DDescending%26arena_member_id%3D1000528%26agency_name%3DAFI000001%26search_type%3Dsolr%26search_query%3Dh%25C3%25A4meenlinnalaisia&facet_queries=&search_item_no=1&sort_advice=field%3DpublicationYear_sort%26direction%3DDescending&search_type=solr&search_query=h%C3%A4meenlinnalaisia&arena_member_id=1000528&search_item_id=0001E4D4-006D-11D2-B24C-00104B5471B8&agency_name=AFI000001 VANAMO]-verkkokirjasto
 
Toivanen, Kati. Lea Savolainen patistaa kantamaan vastuuta. Saattokotihankkeen äiti valittiin vuoden hämeenlinnalaiseksi. Hämeen Sanomat 20.1.2003. ARVI-paikallistietokanta
 
Virtanen, Veli-Matti. Rouva vääpeli jättänee politiikan taistelot. Hämeen Sanomat 3.1.1996. ARVI-paikallistietokanta
 
[[Category:Hämeenlinnalaisia|Savolainen, Lea]] [[Category:Kansanedustajia|Savolainen, Lea]]

Versio 8. lokakuuta 2014 kello 19.03

Lea Tuulikki Savolainen (s. 1946 - 2010) oli hämeenlinnalainen poliitikko, joka syntyi Höyhensaarella. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja ja kunnallismies Toivo Johannes ja kotiäiti Anna Marjatta Seppänen Toijalasta, missä hän myös itse aloitti parikymppisenä poliitikon uransa vanhainkodin johtokunnassa. Hänen puolisonsa oli insinööri Matti Savolainen.

Hoitoalan ammattilainen

Peruskoulutukseltaan Savolainen oli Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta valmistunut erikoissairaanhoitaja, joka valmistui myöhemmin yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi. Ennen ammattipoliitikon uraansa hän ehti olla kymmenisen vuotta mm. Hämeenlinnan terveyskeskuksen ylihoitajana.

Kansanedustajana hän toimi yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1979–1995, ja edusti Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä sekä kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän oli vuodesta 1973 lähtien. Vuonna 1987 Lea Savolaisesta tuli myös kaupunginhallituksen jäsen. Hänellä oli lukuisia muitakin luottamustehtäviä ja hän oli mm. vuodesta 1983 ALKO:n hallintoneuvoston jäsen ja 2000-luvulla hän toimi aktiivisesti syöpäjärjestöissä.

Junassa maisteriksi

Kansanedustajan toimensa rinnalla Savolainen opiskeli itsensä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi (nyk. maisterin tutkinto) Hämeenlinnan ja Helsingin junamatkojen aikana. Tutkinnon hän suoritti kuitenkin Tampereen yliopistossa.

Vuoden hämeenlinnalainen

Vuonna 2003 Lea Savolainen valittiin Vuoden hämeenlinnalaiseksi. Savolainen oli ollut vuosia puuhanaisena saattokodin (Koivikko-koti) saamiseksi Kanta-Hämeeseen, minkä julkisuudessa katsottiin olevan ratkaisevan perusteen hänen valinnalleen.

Lähteet

Hellstén, Tapani. Lea Savolainen. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat [26.5.2010]

Järvelä, Jukka. Lea Savolainen vaatii itseltään ja muilta paljon. Kaupunkiuutiset 25.5.2002. ARVI-paikallistietokanta

Maunula, Jyrki ym. Hämeenlinnalaisia 1639-1989. 1989. ISBN 952-90045-2-4. VANAMO-verkkokirjasto