Ero sivun ”Lea Savolainen” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
Lea Tuulikki Savolainen (s. 1946 - 2010) oli hämeenlinnalainen poliitikko, joka syntyi Höyhensaarella. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Toivo Johannes ja Anna Marjatta Seppänen Toijalasta, missä hän myös itse aloitti poliitikon uransa. Hänen puolisonsa oli insinööri Matti Savolainen.  
Lea Tuulikki Savolainen (s. 1946 - 2010) oli hämeenlinnalainen poliitikko, joka syntyi Höyhensaarella. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja ja kunnallismies Toivo Johannes ja kotiäiti Anna Marjatta Seppänen Toijalasta, missä hän myös itse aloitti parikymppisenä poliitikon uransa. Hänen puolisonsa oli insinööri Matti Savolainen.  

Koulutukseltaan Savolainen oli erikoissairaanhoitaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän toimi kansanedustajana yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1979–1995, ja edusti Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä sekä kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän oli vuodesta 1973 lähtien. Vuonna 1987 Lea Savolaisesta tuli myös kaupunginhallituksen jäsen.
Koulutukseltaan Savolainen oli erikoissairaanhoitaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän toimi kansanedustajana yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1979–1995, ja edusti Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä sekä kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän oli vuodesta 1973 lähtien. Vuonna 1987 Lea Savolaisesta tuli myös kaupunginhallituksen jäsen. Hänellä oli lukuisia muitakin luottamustehtäviä ja hän oli mm. vuodesta 1983 ALKO:n hallintoneuvoston jäsen.

Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä ja hän oli mm. vuodesta 1983 ALKO:n hallintoneuvoston jäsen.
== Junassa maisteriksi ==

Kansanedustajan toimensa rinnalla Savolainen opiskeli itsensä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi (nyk. maisterin tutkinto) Hämeenlinnan ja Helsingin junamatkojen aikana. Tutkinnon hän suoritti kuitenkin Tampereen yliopistossa.

== Vuoden hämeenlinnalainen ==

Vuonna 2003 Lea Savolainen valittiin [[Vuoden_hämeenlinnalainen|Vuoden hämeenlinnalaiseksi]].

=== Lähteet ===
Järvelä, Jukka. Lea Savolainen vaatii itseltään ja muilta paljon. Kaupunkiuutiset 25.5.2002

[[Category:Kansanedustajia|Savolainen, Lea]]

Versio 8. lokakuuta 2014 kello 08.37

Lea Tuulikki Savolainen (s. 1946 - 2010) oli hämeenlinnalainen poliitikko, joka syntyi Höyhensaarella. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja ja kunnallismies Toivo Johannes ja kotiäiti Anna Marjatta Seppänen Toijalasta, missä hän myös itse aloitti parikymppisenä poliitikon uransa. Hänen puolisonsa oli insinööri Matti Savolainen.

Koulutukseltaan Savolainen oli erikoissairaanhoitaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän toimi kansanedustajana yhteensä neljä vaalikautta vuosina 1979–1995, ja edusti Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä sekä kuului sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän oli vuodesta 1973 lähtien. Vuonna 1987 Lea Savolaisesta tuli myös kaupunginhallituksen jäsen. Hänellä oli lukuisia muitakin luottamustehtäviä ja hän oli mm. vuodesta 1983 ALKO:n hallintoneuvoston jäsen.

Junassa maisteriksi

Kansanedustajan toimensa rinnalla Savolainen opiskeli itsensä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi (nyk. maisterin tutkinto) Hämeenlinnan ja Helsingin junamatkojen aikana. Tutkinnon hän suoritti kuitenkin Tampereen yliopistossa.

Vuoden hämeenlinnalainen

Vuonna 2003 Lea Savolainen valittiin Vuoden hämeenlinnalaiseksi.

Lähteet