Lammin varavankila

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 11. heinäkuuta 2012 kello 14.15 – tehnyt Omv (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Johdanto

Lammin vankisiirtolaa, joka muuttui myöhemmin varavankilaksi, toimi Lammilla Suomen itsenäistymisen aikoihin. Vankisiirtola oli alunperin Helsingin kuritushuoneen alainen, mutta vuonna 1917 se muutettiin osaksi Hämeenlinnan keskushallintoa. Vankisiirtolan tehtävänä oli kasvattaa vankiloiden työliikkeen toimintaa ja tuottaa elintarvikkeita omaan talouteen ja hiukan myytäväksikin. Vankisiirtolan toisena tarkoituksena oli myös edesauttaa pienviljelytoimintaa ja kannustaa vankeja viljelemään maata. Erityisesti maalta kotoisin olevia vankeja yritetttiin kannustaa maanviljelyyn. Vankisiirtolan olemassaolo aika on arveltu olevan sisällissodan aikana ja siirtolan alueella on ollut tällöin myös sairastupa. Siirtola muutettiin 21.1.1919 väliaikaiseksi varavankilaksi.

Tietoa varavankilasta

Vankila perustettiin

Lammilla toimi vankisiirtola Suomen itsenäistymisen aikoihin, jonka jälkeen 21.1.1919 Hämeen vankisiirtolasta tehtiin varavankila. Valtioneuvosto määräsi vankisiirtolan väliaikaiseksi varavankilaksi ja sen jälkeen antoi yleiset ohjeet varavankilan toiminnalle. Sääntöihin kuului, että vankilassa säilytetään vain ”hyväkäytöksisiä” kuritushuoneenvankeja, ehdotonta vankeusrangaistusta ja muuntorangaistuksesta kärsiviä vankeja. Muuntorangaistus tarkoittaa sitä, että henkilölle on annettu sakkoa, mutta sakkoa ei ole saatu perityksi. Sen jälkeen määrätään maksamatta olevan sakon sijasta vankeutta. Vankien oikeuksista pidettiin hyvää huolta Hämeen varavankilassa melko samanlailla kuin muissakin rangaistuslaitoksissa. Hallinnollisista ja opiskeluun liittyvistä asioista pidettiin hyvin huolta ja vankien omat tarpeet huomioitiin, esimerkiksi tupakointi sallittiin. Varavankilassa pidettiin huolta, että itseopiskelijat saivat opetusta. Kaikilla varavankiloilla oli oma opettajansa. Lammilla opettajana toimi tällöin Adam Kivi.

Vuonna 1918 vankeinhoitohallitus rohkaisi Hämeen varavankilaa hankkimaan lisää viljelysmaata ja viljelemään itse omat elintarvikkeensa. Pääasiallinen syy määräyksiin oli Suomen elintarvikepula. Varavankila, joka muutettiin myöhemmin työlaitokseksi ja 1900-luvun alkupuolelta lähtien huoltolaksi, osti aikoinaan viljelysmaata ja metsää. Polttopuita varavankilaan tuotiin myös muualta, koska omat puut eivät aina riittäneet. Hämeen varavankila kulutti paljon raaka-aineita, josta esimerkkinä on vuoden 1919 helmikuun tilaukset. Tilaukset olivat suuria; vankeinhoitohallituksen kautta tilattiin muun muassa 1700kg lihaa,1500kg silliä, 200kg voita, 500kg herneitä,100kg kaurahiutaleita ja 165 hl perunoita eli 100 litraa.

Varavankilassa sattui kaikenlaista, ja erikoinen tapahtuma oli varavankilan syömälakko helmikuussa vuonna 1921. Vangit moittivat ruokaa huonoksi, ja sitä oli heidän mielestään liian vähän. Vangit olivat kuulleet, että muissa vankiloissa oli enemmän ruokaa tarjolla, esimerkiksi velliä ja puuroa. Vankien syömälakko kesti loppujen lopuksi vain kokonaiset kaksi vuorokautta.

Varavankilan johtajana toimi Vilhelm Louhi, hän oli varavankilan johdossa melkein koko sen olemassaoloajan. Tampereelta kotoisin oleva Vilhelm Louhi muutti Lammille helmikuussa vuonna 1920. Lammin varavankila lopetettiin kesäkuussa vuonna 1923 ja vangit kuljetettiin Hämeenlinnan lääninvankilaan ja Turun pakkotyölaitokseen. Lammilla oli myös toinen vankilan tyyppinen kompleksi ja se sijaitsi Lammin Vilkkilässä Markkola -nimisellä tilalla. Varavankilaa Mainiemessä pidettiin hyvin tärkeänä vankien säilytyskohteena, koska siellä oli hyvät tilat. Lammin varavankilassa vankien määrä vaihteli suuresti. Esimerkiksi vankien lukumäärään vaikutti vankien vapautuminen ja karkailu. Vankien määrä kuitenkin pysyi noin 2000 - 3000 välillä, mutta varavankilan alkuaikoina vankeja oli vähemmän.

Varavankilassa oli erilaisia työllistäjiä kuten taloustyöt, vankityöliike, viljatyöt, hevostyöt, maanviljelys ja rakennustyöt. Oli pärekorien tekoa,lannan- ja kivien ajoa sekä muuraus- ja maalaustöitä. Lokakuussa vuonna 1920 varavankilassa pesutyöt ja maanviljelys olivat ylivoimaisesti suurimpia työllistäjiä. Varavankilassa yritettiin tehdä kaikki raaka-aineet itse ja myydä ulkopuolellekin niin paljon kuin vain pystyttiin. Luulisin,että maanviljelys oli siksi niin ylivoimainen työllistäjä varavankilassa.
Helmikuussa vuonna 1921 suurimmat työllistäjät varavankilassa olivat vankityöliike, taloustyöt ja sekalaiset työt. Muut helmikuussa vuonna 1921 olevat työllistävät työt olivat viljatyöt ja maanviljelystyöt. 

Varavankilasta karkaaminen vuonna 1920

Eräänä päivänä varavankilasta vangit lähtivät pilkkomaan puita läheiseen metsään. Heitä vartioimaan lähti yksi vartiomies ja vankeja oli yhteensä 11. Päästyään kyseiselle työmaalle vangit jaettiin pareittain ja he ryhtyivät töihin. Työ sujui rauhallisesti ja tuli välipalan aika. Välipalan syötyään he ryhtyivät uudestaan töihin. Eräs vanki tuli kysymään vanginvartijalta, saisiko hän mittakepin, jolla voisi mitata halkopinonsa, josko se olisi sopivan korkea. Vanginvartija antoi mittakepin ja lähti pois. Vanginvartija lähti katsomaan, miten muiden vankien työ edistyy. Hetken päästä vartija päätti mennä katsomaan, oliko mittakeppiä pyytäneen vangin halkopino sopivan korkea. Kyseistä vankia ei näkynyt halkopinonsa lähellä. Vanginvartija kysyi vangin parilta, onko hän nähnyt vankia, joka halusi mittakepin. Vanki kertoi toisen vangin menneen juomaan vettä vesipisteeltä. Vesipisteen lähellä työskennellyt vankikaan ei ollut nähnyt ketään juomassa. Lopulta kadonnutta vankia ei löytynyt, ja vanginvartijan ja muiden vankien piti lähteä takaisin vankilalle.

Vanginvartija kuitenkin ilmoitti vangin karkaamisesta päästyään varavankilalle. Hän oli huomannut, että vangit keskustelivat tiellä kävellessään, että tätä tietä pitkin pääsee Hämeenlinnaan. Karannut vanki oli kysynyt pääseekö tätä tietä Tuulokseen ja toinen vanki oli sanonut, että kyllä. Vanginvartija alkoikin seurata erityisesti juuri tätä vankia, joka kysyi asiasta. Mutta vanginvartija ei voinut seurata vain yhtä vankia, jolloin juuri tämä vanki ehtikin karata. Vanginvartija, joka kuuli vankien keskustelun ja vangin karkaamisen koettuaan tiedotti kaikille Hämeenlinnaan johtavan maantien lähellä asuville, että tarkkailkaa ympäristöänne. Karanneen vangin löysi seuraavana päivänä eräs Porkkalan tilan alueella asuva renki. Niin karannut vanki saatiin kiinni ja vietiin takaisin varavankilaan Mainiemeen.

Varavankilan loppuvaiheet

Lammin varavankila lakkautettiin kesäkuussa 1923 ja vangit siirrettiin Hämeenlinnan lääninvankilaan ja Turun pakkotyölaitokseen. Varavankilan loputtua tilalle tuli työlaitos noin vuonna 1923. Työlaitoksessa oli sellaiset henkilöt, jotka jollain tavalla laiminlöivät lakia tai eivät maksaneet esimerkiksi lapsen elatusapurahoja. Tämä piti korvata tekemällä töitä työlaitoksessa. Työlaitokseen voitiin määrätä myös sellaiset henkilöt, jotka kärsivät alkoholismista. Työlaitoksessa olleet henkilöt viipyivät yleensä vain 1-3 kuukautta. Vuonna 1946 työlaitoksen yhteyteen tuli myös alkoholistihuoltola. Lammin alkoholistihoitolaan tuotiin kaikki vaikeimmin alkoholisoituneet henkilöt, ja kuri Lammilla oli varsin tiukka. Hämeen työlaitoksen nimeksi tuli vuonna 1978 Lammin huoltola, mutta toiminta jatkui samaan tapaan kuin ennenkin. Nykyinen nimi Mainiemen kuntoutumiskeskus tuli vuonna 1989, jolloin toimenkuvaan kuului päihdeongelmaisten hoito ja tukeminen.

Lähteet

Hämeenlinnan maakunta-arkisto, kuulustelupöytäkirja: Lammin varavankila vuonna 1920, vangin 75-20 karkaaminen
Gummerus Kirjapaino OY Jyväskylä 2000: Kaisu Koskue, Lammin pitäjän historia 3, Lammin varavankila