Ero sivun ”Koulukiusaaminen (Kanta-Häme)” versioiden välillä

Häme-Wikistä
(Ak: Uusi sivu: Esimerkiksi Kouluterveyskyselyiden 2017 ja 2019 perusteella koulukiusaaminen on vähentynyt 2000 –luvun yläkouluissa ja muillakin kouluasteilla ala-asteesta nuorisoasteeseen (lu...)
 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
Esimerkiksi Kouluterveyskyselyiden 2017 ja 2019 perusteella koulukiusaaminen on vähentynyt 2000 –luvun yläkouluissa ja muillakin kouluasteilla ala-asteesta nuorisoasteeseen (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset).

Tilanne ei ole kuitenkaan samanlainen joka kunnassa ja maakunnassa. Kanta-Hämeessä yläkoulussa kiusattuna oleminen on tavallisempaa kuin Suomessa keskimäärin. Kun koko Suomessa yläkoululaisista 5,5%:a oli kiusattu vuonna 2019 vähintään kerran viikossa Kanta-Hämeessä tuo määrä oli 7,2 %:a.
Tilanne ei ole kuitenkaan samanlainen joka kunnassa ja maakunnassa. Kanta-Hämeessä kiusattuna oleminen on yläkoulussa  tavallisempaa kuin Suomessa keskimäärin. Kun koko Suomessa yläkoululaisista 5,5%:a oli kiusattu vuonna 2019 vähintään kerran viikossa Kanta-Hämeessä tuo määrä oli 7,2 %:a.

== Jokioisen tilanne pahin ==
== Jokioisen tilanne pahin ==

Versio 12. maaliskuuta 2021 kello 10.23

Esimerkiksi Kouluterveyskyselyiden 2017 ja 2019 perusteella koulukiusaaminen on vähentynyt 2000 –luvun yläkouluissa ja muillakin kouluasteilla ala-asteesta nuorisoasteeseen (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset).

Tilanne ei ole kuitenkaan samanlainen joka kunnassa ja maakunnassa. Kanta-Hämeessä kiusattuna oleminen on yläkoulussa tavallisempaa kuin Suomessa keskimäärin. Kun koko Suomessa yläkoululaisista 5,5%:a oli kiusattu vuonna 2019 vähintään kerran viikossa Kanta-Hämeessä tuo määrä oli 7,2 %:a.

Jokioisen tilanne pahin

Neljässä Kanta-Hämeen kunnassa kiusattuna oleminen ei myöskään vähentynyt vuodesta 2017 vuoteen 2019 mennessä. Jokioisissa kiusattujen määrä nousi 7,9 %:sta 10,3 %:iin ja määrä oli Kanta-Hämeen suurin. Myös Hattulassa (8,4 %), Janakkalassa (7,1 %) ja Riihimäellä (6,6 %) kiusaaminen kasvoi. Muissa kunnissa (Forssa, Hämeenlinna, Loppi ja Tammela) kiusaaminen väheni samalla tavoin kuin koko maassa keskimäärin ja kiusattuna oleminen oli keskimääräisellä tasolla tai hieman sen alapuolelle noin 5 %:a.

Hausjärvi poikkesi muista kunnista, sillä siellä kiusattuna oleminen väheni pari prosenttia, mutta jäi 9,0 %:in tasolle. Toisin sanoen Hausjärvella ja Jokioisissa oli Kanta-Hämeessä eniten koulukiusattuja.

Yhä useammin tytöt kiusaavat

Oman ilmoituksen mukaan koulukiusaamiseen oli osallistunut viikottain eniten yläkoululaisia Hausjärvellä (9,0 %) ja Jokioisissa (7,7 %), joissa myös koulukiusattuja oli muita kuntia enemmän.

Myös Tammelassa (6,7 %) kiusaajia oli muita kuntia enemmän, siitäkin huolimatta että koulukiusattujen määrä oli pudonnut eniten Kanta-Hämeessä. Kenties koulukiusaamisen vastainen KIVA –ohjelma oli toiminut Tammelassa muita tehokkaammin ja saanut lapset huomaamaan oman kiusaamisensa!

Yllättävänä trendinä oli, että koulukiusaajat esimerkiksi Hausjärvellä (n. 6% ) ja Jokioisissa (7  %) näyttävät olevan yhä useammin tyttöjä, toisin sanoen heitä oli jopa poikia enemmän. Myös ainakin Tammelassa ja Janakkalassa tytöt hieman korostuivat kiusaajina. Lopella, Janakkalassa ja Jokioisilla tyttökiusaajien määrä oli kasvanut. Vähintä tyttöjen harjoittama kiusaaminen oli Forssassa ja Hämeenlinnassa.

Kaikesta huolimatta pojat olivat yleisimmin kiusaajia Hausjärvellä (14,9), Tammelassa (9,7), Janakkalassa (6,7) ja Jokioisilla (6). Lopella, Tammelassa ja Hämeenlinnassa poikien kiusaaminen kasvoi. Vähiten pojat kiusasivat Hattulassa. Tytöt ja pojat mukaan lukien vähiten kiusaajia oli Forssassa (2,0 %) ja Hattulassa (1,6 %) eli vain 1 – 2 yläkoululaista sadasta oli viikottain kiusannut joitain muita.

Valtakunnan tasolla 3,4 %:a yläkoululaisista osallistui viikottain muiden kiusaamiseen. Pojat (5,3 %) kiusasivat tyttöjä (1,5 %) enemmän.

Lähteitä

Riikka Nyman. Näissä kunnissa kiusataan eniten koulussa - Askolassa pahin tilanne. Iltalehti 16.2.2020 ([1])

Kouluterveyskyselyn tulokset. Kouluterveyskysely 2017 ja 2019. THL 17.2.2021 (Data) ([2])