Kohtaamisia ajassa

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

HÄMEEN TAIDEARTTELIN ETUSIVULLE

KOHTAAMISIA AJASSA - Hämeen Taideartteli ry:n näyttely Hämeenlinnan kaupungin historiallisessa museossa 18.-23.5.2015

Nyt 35 vuotiaan Arttelin jäsenistön työtavat kattavat lähes koko kuvataiteen kirjon. Museoviikolla 18.–23.5. Arttelin Pop up -näyttely valtasi Historiallisen museon toimistorakennuksen vanhat näyttelytilat. Näyttelyyn koottiin eri taideryhmien teoksia teemalla ”taiteen kohtaaminen kauan sitten ja nyt” sekä ”ajasta joka on mittaamaton”. Näyttelyssä oli esillä noin 180 teosta. Viikon aikana saattoi tutustua öljy- ja akryyliväritöihin, akvarelli- ja pastelliväritöihin, kartonkigrafiikkaan, keramiikkatöihin sekä affresco a strappo -tekniikalla tehtyihin teoksiin. Näyttelyssä oli mukana myös ikoneita. Sivuillamme oleva näyttelyn esittely käsittää noin puolet varsinaisessa näyttelyssä olevista teoksista mutta toivottavasti siitä saa jonkinlaisen kuvan näyttelyn laajuudesta ja monipuolisuudesta.Mitään varsinaista valintaa ei ole tehty, vaan mukaan on otettu kaikki työt, joista on julkaisukelpinen valokuva.
OLE HYVÄ, KLIKKAA KUVAA NIIN NÄET SEN SUUREMPANA.