Ero sivun ”Keijo Kuusela” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)
(ei mitään eroa)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 12.58

Yksi kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista

Hämäläis-Osakunnan akateeminen mestarijoukkue 1940-luvulta. Takana keskellä Keijo Kuusela, hänen vieressään vasemmalla tamperelainen Aarne Honkavaara. Molemmat valmistuivat voimistelunopettajiksi ja tekivät merkittävän uran myös Suomen maajoukkuessa. Kuva: Aarne Honkavaaran kotiarkisto.

Monipuolinen urheilijalahjakkuus Keijo Kuusela syntyi Tampereella 6. tammikuuta 1921 ja menehtyi Länsi-Saksassa 27. huhtikuuta 1984. Hämeenlinnan Tarmoa koko uransa edustanut Kuusela on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista. Ammatiltaan hän oli voimistelunopettaja.

Jääkiekossa hän voitti kaksi Suomen mestaruutta, seitsemän hopeaa ja kaksi pronssia. Maahockeyssa hän saavutti kolme Suomen mestaruutta HPK:n riveissä. Erikoisuutena voidaan mainita, että hän edusti Suomea 1952 sekä Oslon olympiakisojen jääkiekossa että Helsingin kesäkisojen maahockeyssa.


KaKuTi –ketjun keskellä

Hämeenlinna ja Tampere olivat 1940- ja 1950-luvulla suomalaisen jääkiekon keskuksia. Vuosina 1945-1952 Ilves vei mestaruuden kuudesti, Tarmo kaksi kertaa. Vuonna 1953 kultakantaan iski TBK. Keijo Kuusela, Eero Salisma, Matti Karumaa ja Esko Tie olivat aikakauden neljä kuuluisinta hämeenlinnalaiskiekkoilijaa. Suomen Jääkiekkomuseo on aateloinut heidät kaikki Jääkiekkoleijoniksi.

1940-luvun lopulla Hämeenlinnan Tarmolle toi tulosta maineikas KaKuTi –kolmikko (Matti Karumaa, Keijo Kuusela ja Esko Tie). Ketjua edelsi vähemmälle huomiolle jäänyt KaKuSa –ketju, jossa Tien tilalla pelasi Eero Salisma. Tekninen ja raudanluja ketju hajosi Salisman siirryttyä kaupungin kilpailevaan seuraan HPK:hon 1949.

Ka-Ku-Ti –kolmikon jokainen jäsen osasi käsitellä kiekkoa, luistella hyvin ja laukoa tarkasti. Kuitenkin jokaisella oli ketjussa myös oma roolinsa. Tie karvasi kiekon pois vastustajalta ja toimitti sen nopeasti keskushyökkääjä Kuuselalle, joka pyöritti peliä. Karumaan tehtäväksi jäi usein kiekon laittaminen maaliin.


Pistepörssien kärjessä

Kuusela teki hyökkääjänä Tarmossa mittavan peliuran 1938-1959. Hän oli SM-sarjan paras maalintekijä kolme kertaa ja paras pistemies kahdesti. Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi hänet valittiin 1951.

SM-sarjassa hänelle kertyi uskomaton määrä tehopisteitä: 194 maalia ja 112 syöttöä, yhteensä 306 pistettä 142 ottelussa. Ja tuo kaikki aikana, jolloin vain ensimmäinen ykkössyöttö kirjattiin, jos sitäkään.

Suomen maajoukkuepaidan Kuusela puki ylleen 59 kertaa, tehden otteluissa 34 maalia ja 9 syöttöä. Oslon olympiakisojen 1952 lisäksi hän edusti Suomea MM-kisoissa Tukholmassa 1949 ja Pariisissa 1951. Kaikissa arvoturnauksissaan hän kuului Suomen joukkueen pistepörssin kärkikolmikkoon.


Lähteet

Lahti, Janne ja Paavola, Juho, Suomen Jääkiekkoleijonat. Ajatus Kirjat. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2004.
ISBN 951-20-6683-1

Suuri jääkiekkoteos 1. Toimittanut Markku Siukonen. Scandia kirjat. Jyväskylä 1982. ISBN 951-9466-13-4

Suomen Jääkiekkomuseon www-sivut