Kanta-Häme

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 16. maaliskuuta 2021 kello 15.30 – tehnyt Lehtevä (keskustelu | muokkaukset) (→‎Asiatietoa: kieltä korjattu)
Hame - vaakuna.svg.png

Kanta-Häme (ruots. Egentliga Tavastland) on maakunta, joka sijaitsee Etelä-Suomen läänissä ja käsittää nykyisellaan historiallisen Hämeen maakunnan lounaisosan. Hämäläisten luonteesta ja ulkomuodosta on kuvauksia mm. F.O. Rapolan teoksessa Häme, joka sisältää Topeliuksen tunnetun kuvauksen hämäläisistä, ruotsalaisen professorin ja antropologin M. G. Retziuksen ajatuksia ja havaintoja hämäläisten luonteesta ja ulkomuodosta sekä lopuksi Rapolan oman kuvauksen hämäläisten ulkoasusta ja vaatetuksesta 1900-luvun alkuvuosina. Teos on digitoitu Hämeenlinnan Lydia -verkkopalveluun, jossa voi myös kuunnella hämäläisiä käsittelevän katkelman teoksesta.

Asiatietoa

Kanta-Hämeen maakuntaa ympäröivät Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat. Kanta-Häme on yksi maamme alueellisesti pienimmistä maakunnista. Se on sijalla 17 kaikkiaan 20 maakunnan joukossa.

Maakunnan pinta-ala on 5 204 neliökilometriä ja sen väkiluku vuonna 2997 oli 169 952 henkilöä. Väestötiheys maakunnassa on 31,9 asukasta neliökilometrillä.

Historia

Esihistorialliset hopea-aarrelöytöpaikat Kanta-Hämeessä

  • Hattula, Pelkola, Luurila
  • Hattula, Pelkola, Ellilä
  • Hämeenlinna, Hauho, Lehdesmäki
  • Hämeenlinna, Varikonniemi
  • Janakkala, Kiipula
  • Janakkala, Turengin hopea-aarre

Kunnat

Nykyisessa (vuonna 2009) Kanta-Hämeessa on 11 kuntaa, joista kolme on kaupunkia.

Kuva lainattu suomenkielisestä Wikipediasta

Maakunnassa on tapahtunut kohtuullisesti kuntaliitoksia viimeisen sadan vuoden aikana:

  • Hämeenlinnan maalaiskunta liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin sekä Vanajan ja Rengon kuntiin vuonna 1948.
  • Vanajan kunta liitettiin pääosittain Hämeenlinnaan, mutta sen alueita liitettiin hyös Janakkalaan, Renkoon ja Hattulaan vuonna 1967.
  • Koijarven kunta liitettiin osittain Forssan kaupunkiin ja Urjalan maalaiskuntaan 1969.
  • Tyrväntö liitettiin Hattulaan vuonna 1971 ja osa sen alueesta siirrettin kuulumaan Valkeakoskeen vuonnna 1978.
  • Hauho, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin vuonna 2009.

Kanta-Hämeen symboleja

Vaakuna

Nykyisen Kanta-Hämeen vaakuna on perinteisen ja historiallisen Hämeen läänin vaakuna. Sinä on punaisessa kentässä ilves, jolla on musta korvatupsut. Lisäksi vaakunan täytteenä on ylälaidassa kolme hopeista tähteä ja alhaalla alinna kolme hopeista ruusua ja yksi lisäksi ilveksen jalkojen välissä.

Maakunnan tunnukset

Perinneruuat

Kanta-Hämeen kunnanvaakunat

Kunnat vuonna 2009

Lakkautetut kunnat ja käytöstä poistetut vaakunat