Ero sivun ”Kalvolan kirjasto” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 13: Rivi 13:
Kirjastossa ja ravintolassa järjestetään myös kirjailijavierailuja ja muita tapahtumia, joihin ovat tervetulleita Sauvolan ja koko kylän väki.
Kirjastossa ja ravintolassa järjestetään myös kirjailijavierailuja ja muita tapahtumia, joihin ovat tervetulleita Sauvolan ja koko kylän väki.

===Palvelupisteet===
===Palvelupiste===

Hämeenlinnan kaupungilla on kuusi palvelupistettä eri puolilla kaupunkia. Palvelupisteet toimivat kirjastojen yhteydessä Hauholla, Kalvolassa, Lammilla, Rengossa ja Tuuloksessa. Palvelupiste Kastelli sijaitsee aivan Hämeenlinnan torin laidalla.

Versio 5. joulukuuta 2019 kello 14.47

Kalvolan kirjasto on Hämeenlinnan läntinen lähikirjasto. Kirjasto sijaitsee Iittalan yhtenäiskoulun vieressä ns. Lasimäellä.

Kalvolan kirjasto-palvelupiste sijaitsee keskellä Iittalan taajamaa, Hyvinvointikeskus Sauvolassa.

Sauvolassa voit hoitaa monta asiaa kerralla, sillä kirjaston lisäksi talossa on ravintola, terveysasema sekä vanhusten hoitoa ja asuntoja. Talossa voi viihtyä pidempäänkin, ja lukea vaikka päivän lehdet kahvikupposen ääressä ravintolassa.

Kalvolan kirjastossa voit lainata kirjoja, äänikirjoja, aikakauslehtiä ja elokuvia kaikenikäisille, lukea sanomalehtiä, käyttää tietokoneita tai iPadia ja vaikka opiskella kabinetissa.

Palvelupisteestä saa neuvontaa kirjaston, kaupungin ja Sauvolan palveluista. Lainaaminen ja palauttaminen tapahtuu lainausautomaatilla, mutta palveluaikoina myös palvelupisteestä.

Kirjaston yhteydessä oleva kabinetti on varattavissa yhdistysten ja pienten harrastusryhmien kokoontumistilaksi. Kirjasto järjestää kabinetissa lasten aamuja satujen ja elokuvien merkeissä sekä koululaisvierailuja.

Kirjastossa ja ravintolassa järjestetään myös kirjailijavierailuja ja muita tapahtumia, joihin ovat tervetulleita Sauvolan ja koko kylän väki.

Palvelupiste

Hämeenlinnan kaupungilla on kuusi palvelupistettä eri puolilla kaupunkia. Palvelupisteet toimivat kirjastojen yhteydessä Hauholla, Kalvolassa, Lammilla, Rengossa ja Tuuloksessa. Palvelupiste Kastelli sijaitsee aivan Hämeenlinnan torin laidalla.

Palvelupisteissä kaupunkilainen voi asioida kunnan palveluihin liittyvissä asioissa, hakea lomakkeita sekä saada tietoa palveluista ja päätöksenteosta. Lähikirjastoissa oleviin palvelupisteisiin ja Kastelliin voi lisäksi jättää kaupungille osoitettuja hakemuksia ja asiakirjoja.