Kai Hyttinen

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Kai Ahti Rainer Hyttinen syntyi 7. tammikuuta 1947 Mikkelissä. Hän vietti lapsuutensa Hämeenlinnassa ja kuului 1960-luvulla kuuluksi tulleisiin estraditaiteilijoihin Irwinin, Fredin ja Vexi Salmen kanssa. Mies tunnetaan paremmin nimellä Kuju.

Ensimmäisen sävellyksensä poika teki 14-vuotiaana. Hyttisen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Tuulen tie, Käymään vain, Nosta lippu salkoon ja Varpunen. Joihinkin kappeleisiin sanoitukset tulivat Vexi Salmelta, toiset ovat Hyttisen omaa käsialaa.

1980-luvulla mies siirtyi myös teatteriin. Alaa opiskeltuaan hänet nähtiin näyttämöllä Hämeenlinnan kaupunginteatterissa sekä television draamasarjassa Samaa sukua, eri maata. 1990-luvulla hän esiintyi Vääpeli Körmy -elokuvassa. Nykyään hänet muistetaan näyttelijänä monista tv-sarjoista, mm. Salatuista elämistä. MTV:n juontajanakin hänet on nähty. Kai Hyttinen on kuulunut Kivikasvot-kvartettiin.

Näyttelemisen ohessa Hyttinen on jatkanut musiikin tekemistä ja keikkailua harvakseltaan. Tätä nykyä Kai Hyttinen asuu Kilpisjärvellä ja toimii eräoppaana.

Lähteet

Hämeenlinnalaisia 1639–1989. Hämeenlinna 350 vuotta. Hämeenlinnan kaupunki, 1989. ISBN 952-90045-2-4
www.yle.fi/elavaarkisto
http://pomus.net/001567