Suomen kasarmit

MUUTTUNUT HAUHON KIRKONKYLÄ

Omat muistikuvani Hauholta alkavat kutakuinkin 1950-luvun alusta. Eroa edeltävään vuosikymmeneen ei varmastikaan kovin paljon ollut. Elämä oli sotien jälkeen alkanut kohentua, jälleenrakennuskausi oli alullaan. Suuria muutoksia ei ollut ehtinyt tapahtua. Hauhon kirkonkylä eli hyvää hiljaiseloa.

AIKA ENNEN SOTIA

Kuva 1. Hauhon Kirkonkylän uusi keskusta 1950-luvun alkuvuosina.. Mylly oli rakennettu 1940-luvulla. Takana näkyy maatilojen riihi- ym. rakennuksia, jotka on jo purettu pois. Valokuva on otettu nykyisen Hauhon linja-autoaseman reunamalta. Valokuvaaja Erkki Pohjola

Ennen vuotta 1939 ja vielä vähän sodan jälkeenkin Hauhon Kirkonkylän keskus eli ja hengitti kirkon ympärillä ja Hauhonselän jyrkällä rinteellä. Ihmiset elivät omaa elämäänsä kuten taajaan rakennetuilla alueilla entisaikana elettiin. He tunsivat toinen toistensa perheet ja perheiden asiat, elettiin sovussa ja joskus riidoissa. Koko kylä kasvatti lapset, eikä kukaan ollut toinen toistaan parempi tai huonompi. Kenenkään yksityisyys ei ollut niin turvattua kuin nykyisin. Talolliset elivät ja asuivat harjun laella sijaitsevissa taloissaan, ja köyhempi väestö pienissä asumuksissaan harjun kivisellä rinteellä kylki kyljessä. Yrittäjyyttä oli joka toisessa talossa, ja väki oli aika tavalla itsellistä noin henkisessä mielessä. Mökinpaikka oli useimmiten hyyryllä, mutta vaatimattomat rakennukset pääosin itse rakennettuja harjun kiviseen rinteeseen. Kylä oli virallisestikin nimeltään Sullittula. Kirkonkyläksi se muuttui 1900-luvun alkuvuosina.

Tämän alueen muistoja on ansiokkaasti talletettu valokuvin ja muisteloin. Vuonna 2000 ilmestyi Wanha Raitti ry:n julkaisemana loistava teos, nyt jo

Kuva 2. Sama kylä kuvattuna toisesta suunnasta samoihin aikoihin. Talossa toimi EHO:n kauppa ja matkahuolto. Hämeenlinnan suunnasta tulleet lanja-autot pysähtyivät matkahuollon edessä, ja Tampereelta Lahteen liikennöivät autot pysähtyivät maantielle. Valok. Erkki Pohjola

loppuunmyyty Eilistä tavoittamassa. Nykyisin tämä alue on saanut muistojen kultaaman sädekehän ympärilleen, ja kuuluu Hauhon arvokkaimpiin asuinalueisiin. Yhteiskuntakin ymmärsi paikan arvon ja turvasi sen tulevaisuuden suojelukaavalla.

UUSI KUNTAKESKUS ALKAA MUODOSTUA

Juuri ennen talvisodan syttymistä valmistui tienoikaisu, joka jätti nykyisen Vanhan Raitin kylätieksi, nimensä se kuitenkin sai vasta vuosituhannen vaihteen tietämillä. Uusi tie ohjasi Hämeenlinnasta tulevan liikenteen kylän ohi kohti Tamperetta ja Lahtea. Ohitustien ympärille alkoi vähitellen muodostua uusi Kirkonkylä. Jo 1800-luvun lopulla oli sivuun varsinaisesta vanhasta kirkonkylästä, tulevan ohitustien lähistölle, Lahtea kohti vievän tien varrelle, rakennettu kansakoulu, nykyinen puukoulu. Vuoteen 2008, jolloin koulu lakkautettiin, se oli Suomen vanhin koulukäytössä oleva kansakoulurakennus. Osuusmeijeri ja kunnan toimitalo rakennettiin vuosituhannen vaihteessa. Suojamäki tehtiin 1920-luvulla, ja samoihin aikoihin säästöpankki rakensi ensimmäinen oman  kiinteistönsä samalle paikalle, jossa nykyinenkin säästöpankki on. Talvisodan pakkasissa rakennettiin pankille uusi liiketalo, joka paljon myöhemmin ristittiin Apteekkitaloksi. Entisen säästöpankintalon sai Etelä-Hämeen Osuusliike haltuunsa, ja siinä toimi pitkään EHO:n kauppa ja matkahuolto pankin vuokralaisena.

UUTEEN KOTIKYLÄÄN TUTUSTUMINEN ALKAA

Toukokuun viimeisenä päivänä 1951 linja-autosta alas hypätessäni EHO:n edessä pisti silmään ensimmäisenä Sarven mamman jäätelövaunu risteystolpan vieressä. Siitä poikkesin kysymään tietä haluamaani paikkaan. Olin valmistautunut kävelemään kasseineni pidemmänkin matkan, koska näkymä oli aika autio. Mutta siinähän etsimäni paikka oli muutaman kymmenen metrin päässä. Myöhemmin kesäisinä yksinäisinä viikkoina huomasin, että taloja oli edellä mainittujen lisäksi muitakin. Pellon, jossa nykyisin on liiketiloja ja asuntoja käsittävä kiinteistö ja jota vieläkin Kansallispankin taloksi satonaan, kulmassa oli kioski. Vähän etäämpänä Hämeenlinnaan päin mennessä oli Hauhon Sähkö Oy:n pieni toimitalo ja teurastaja Vainion talo siinä lähistöllä. Apteekkia vastapäätä oli juuri ennen sotaa rakennettu Järvisen talo, jonka portilla oli komea seitsenhaarainen koivu. Puu kaadettiin vasta 2000-luvun alussa. Talossa toimi myöhemmin 1950-luvulla Tuomas Tikan asusteliike.

Tulevina kesäisinä iltoina löysin lisää taloja ja asumuksia. Oli Nissin matkustajakoti, joka on ollut sittemmin monenlaisen toiminnan talo. Nykyisin talossa on Matti Ranttin kodinkoneliike. Hämeenlinnaan johtavan tien varresta löytyi 1920-luvulla rakennettu suojeluskunnantalo, Suojamäki, jossa toimi keskikoulu. Sen urheilukentän vierellä Peltosen Mikko sodan jälkeen sai kuolemattoman ajatuksensa urheiluseuran perustamisesta. Vastapäisellä mäellä oli Mäki-Mauri, jossa asui kuorma-autoilija Mauri Merisalo perheineen, sen vieressä kapteeni Hietasen talo, ja Hämeenlinnaa päin kävellessä oli tiemestari Koskisen talo. Toisella puolella tietä oli Salminen ja Lindroos. Kaikki nämä talot ovat edelleen paikallaan, moni ulkomuodoltaan muuttuneena.

Meijeri, josta sai ostaa irtovoita ja maitoa omaan kannuun, sijaitsi Lahteen päin menevän tien varressa. Melkein vastapäätä toisella puolella tietä oli ja on vieläkin terveystalo, Hauhon ruotsalaiselta kummikunnalta lahjaksi saatu lasten- ja äitiysneuvolarakennus, nykyinen Västlandintalo. Ja alussa mainitut koulu ja sitä vastapäätä oleva kunnantalo.

Kirkkoa kohti johtavan tien varressa oli Toppola komeine kivinavettoineen ja vastapäätä Kapakka, jotka kyllä voidaan lukea paremminkin vanhan kyläkeskustan taloihin. Nykyisen S-Marketin parkkipaikalla oli heinäpelto ja pellon tienpuoleisella reunalla Ehon mylly ja viljavarasto. Sen siilojen suojissa naakat pitivät peliään ja takapihalla kylän nuoretmiehet omia kokouksiaan ja suvitapahtumiaan. Myöhemmin tuli aika, jolloin tarpeettomaksi käynyt mylly siiloineen purettiin ja kivikirkko remontoitiin. Vuosisataiset naakanpesät kirkon vintiltä hävitettiin ja niihin johtavat aukot tukittiin. Silloin oli kylällä runsaasti neuvottomia naakkoja, jotka korkeissa paikoissa pesimään luotuina eivät löytäneet itselleen sopivaa pesimispaikkaa. Naakat ilmestyivät kotipihoille ja teitten varsille meluamaan ja niitä alettiin sanoa kirkostaeronneiksi. Peltona olivat nykyinen linja-autoasema ja Osuuspankin rakennuksen paikka. Tästä vähän ankeasta ympäristöstä oli tuleva asuinpaikkani ja kotini loppuelämän ajaksi, vaikka en sitä silloin vielä tietenkään tietänyt.

KYLÄ MUUTTUU

Kehitys oli sotien jälkeen jokseenkin nopeata niin kuin se oli kautta Suomen. Omakotitaloja alkoi nousta. Hinkkasen Antti alkoi ajaa taksia Hauholla ja rakensi talonsa Hämeenlinnantien varteen. 1950-luvun puolessa välissä nousi Hauhon Osuuspankille pankinkonttori, johon myös posti siirrettiin vanhasta paikastaan kirkon vierestä. SPR:n kioski, jota rouva Maire Liimatta hoiti, sijaitsi näillä samoilla nurkilla ja jouduttiin useammankin kerran siirtämään uuteen paikkaan rakennustoiminnan tieltä. Koko tienvarsi risteyksestä Vitsiälään päin oli peltona molemmin puolin. Myöhemmin risteyksen tuntumaan nousivat Kansallis-Osake-Pankin liikekiinteistö ja Keskon liiketalo, toiselle puolelle tietä Osuusliike Hämeen kaupparakennus huoltoasemineen. Toppola muuttui ensin Seurantaloksi ja sitten Sisulaksi ja 1995 talo muutettiin Hauhon kulttuuri- ja juhlataloksi, jolle yleisökilpailun tuloksena annettiin nimeksi Hauho-talo. Toppolan komea kivinavetta ja Ehon mylly purettiin pois uudisrakentamisen tieltä.

Kirkonkylän keskusta alkoi muuttaa muotoaan ihmisen rakennustoiminnan tuloksena. Jos oli risteyksen tienoo entuudestaan hivenen ankeanoloinen, ei se kasvusta paljonkaan kohentunut. Muuan valtakunnallisesti leviävä päivälehti kirjoitti 1960-luvulla jutun pilatuista kirkonkylistä ja otti siihen esimerkkinä Hauhon uuden keskustan, jossa muka rakennukset oli heitelty maisemaan kuinka sattui. Voi olla niin, mutta meille täällä asuville kylä kuitenkin oli ja on maailman paras paikka.

AIKALAISIA
Elämään ja muistiin on jäänyt muutamia kylän ihmisiä. Oli Yrjö Jussila, joka kuului maan ensimmäisiin kunnanjohtajiin. Hän oli viulua soittava kunnallisasioiden taitaja, pilkuntarkka talousmies ja tilintarkastaja. Oli apteekkari Sarjanto, joka piti meteliä siitä, kun kunnanvaltuusto hylkäsi katuvalaistuksen laittamisen kylälle. Vertaansa vailla oli kunnanlääkäri Reinikainen, josta kerrotut jutut eivät lopu ja joka tuskaantui jähmeään päätöksentekoon ja hoitoa tarvitsevien ihmisten suureen määrään. Hän oli niin legendaarinen jo eläessään, että hänen vastaanotolleen tultiin Tuuloksesta ja Luopioisistakin. Moni sairaus helpotti pelkästä Reinikaisen vastaanotolle pääsystä. Kanttori Korpisen laulu kuului kuulemma Sotjalan taloihin saakka, mutta hän kuitenkin kuuluu edelliselle vuosikymmenelle.

Autoilija Paavo Aaltonen oli aikataulutarkka kuin kello. Jos hän oli pari minuuttia etuajassa mennessään hakemaan tilattua kyytiä, niin hän jäi lähimmän mutkan taakse odottamaan hetkeksi. Säästöpankilla oli talonmiehenä Lindin perhe, ja Lindien koti oli eläinlääkäriltä porsaanlääkettä hakeneiden isäntien odotushuoneena. Lääkkeet valmistettiin silloin apteekissa, ja odotusaika käytettiin vierailuun mukavassa perheessä. Tyko Lind oli aina valmis auttamaan ketä tahansa monessa asiassa ja oli aina yhtä hyväntuulinen.

Kirkkoherrana vuosikymmenen alussa oli Jaakko Oskari Markkola, joka kuoli jouluaamuna 1952. Hänen jälkeensä tuli kirkkoherraksi Veikko Kantola, joka muistitiedon mukaan huudettiin kirkkoherraksi neljänneltä vaalisijalta. Kylällä ajeli kolmipyöräisellä invalidipyörällään Nurmen Erkki, lapsuudessaan vaikeasti vammautunut uuttera mies, joka huolehti monen talon halkojen pilkkomisesta. Erkki oli ahkera kirkossakävijä. Hän käytti aina asehuoneen sisäänkäyntiä, tuli ison kirkkosalin puolelle, heitti lippalakkinsa ikkunan vesipenkille ja istahti itse aina samaan paikkaan kirkonpenkkiin. Salmisen Jussi tuli Hauhon Sisun sihteeriksi vuosikymmenen alussa, ja hän nosti Sisun siihen loistoon, mikä kyllä muistetaan. Jussi toimi noihin aikoihin ostoasiamiehenä ja eli ehkä elämänsä korkeinta aikaa. Myös Vainion Konsta muistetaan, hän oli teurastaja, jonka lahtihuoneet hyvin helposti tunsi kaikilla aisteillaan läheisellä maantiellä, ainakin suvella.

ASFALTTIA JA ULKOVALOJA

Aika kului, vuosikymmenet vaihtuivat, asiat muuttuivat. Ihmiset poistuivat ja heitä tuli lisää. Kehitystä tapahtui koko ajan luonnonlakien ja ihmistenkin antamien määräysten mukaan. Täällä meidän harkitsevassa maakunnassamme asiat ehkä muuttuivat hitaammin kuin jossakin muualla. Silloin kun kaukana pohjois- ja itä- Suomen syrjäkulmillakin ajeltiin asfalttiteitä pitkin, juuttui vielä 1956 Hauhon ja Hämeenlinnan väliä liikennöivä linja-auto kevään kelirikossa yleislakon aikana kirren vaivaamaan tiehen ja kuljettaja joutui hakemaan kuusenhavuja metsästä auton pyörien alle, jotta matka pääsisi jatkumaan. Tämä Hauholle tuova tai täältä vievä päätie asfaltoitiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin ja samoihin aikoihin tuli apteekkarin aikanaan kaipaama katuvalaistus.

Nyt melkein 60 vuotta myöhemmin Hauhon kirkonkylä on erilainen. Viitisentoista vuotta sitten sisääntuloteiden varteen istutettujen koivukujien puut kasvavat vähitellen, uusia liikekiinteistöjä on rakennettu, kunta hoitaa lukuisat viheralueet silmää hivelevän kauniisti. Enää ei ole heinäseipäitä S-marketin pysäköintialueella ja tienvarren kioski on jo 50 vuotta sitten joutunut väistymään kauniin ajanmukaisen liiketalon tieltä. Sarven mamman jäätelövaunua ei liioin enää ole, sen tilalla laulaa jäätelöauto lauantaisin omaa mekaanista lauluaan. Kylätie on nykyisinkin useasti hiljainen, mutta etenkin kesäisin on vilkkaimpina päivinä suorastaan tungosta, kun suurin osa kuntalaisista ja kaikki tuhannet kesähauholaiset tulevat kauppoihin ja kesätorille ostoksille ja tapaamaan tuttuja. Kuuleman mukaan Helsingissä kerrotaan, että Aleksilla on tungosta kuin Hauhon kesätorilla. Kirkonkylään kuuluvat myös kaikki lähistölle muodostuneet kauniit omakotialueet, jotka aikanaan olivat savisia peltoja tai ryteikköisiä metsänreunoja.

Tulevaisuus on meiltä kaikilta salattu, onneksi. Visionäärin kykyjä ei kaikille ole annettu. Jotakin kuitenkin on nähtävä. Siispä: Pari vuotta sitten valmistunut uusi uljas koulukeskus kokoaa suurimman osan Hauhon kouluikäisistä saman katon alle. Samalla on luotettava siihen, että vanha puukoulu saa jatkaa uutta elämää uusissa tarkoituksissa, mitä ne sitten lienevätkin. Suurista kuntamuutoksista taitetaan peistä koko ajan kyllästymiseen saakka, eikä ennustajaksi tällaisessa asiassa kenestäkään ole. Tavalliselle rivikuntalaiselle on ihan sama missä päin kunnanjohtajan virkahuone sijaitsee, mutta jotakin omaa ja meille laitakaupunkilaisille ainutlaatuista täytyy säilyä. Me yli-ikäiset, joiden paljoutta jokaisessa puheessa muistetaan korostaa, poistumme vahvuudesta vähitellen. Tilallemme tulee uusia ikäpolvia muodostamaan jatkolenkkejä pitkään hauholaiseen historiaan. Samaan ajan virtaan ei voi uudelleen astua. Pitäisi päästä katsomaan korkealta että osaisi suhteuttaa asiat ja näkemään asiayhteyksiä.

Salme Pohjola