Hämeenlinnan VPK

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 12.58 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Hämeenlinnan vapaaehtoinen palokunta on Suomen kahdeksanneksi vanhin edelleen toimiva vapaapalokunta. Palokunnalla on neljä toimivaa osastoa: hälytys-, nuoriso-, nais- ja järjestöosasto.

Historia

Hämeenlinnan vapaaehtoinen palokunta piti perustavan kokouksensa 30. maaliskuuta 1873, jolloin 40 kaupunkilaisen voimin päätettiin perustaa vapaaehtoinen "palosammutus- ja korjausjoukkio" avuksi vakinaiselle palokunnalle. Oman palokaluston hankkimiseksi aloitettiin varojenkeruu järjestämällä iltahuveja, arpajaisia ja keräyksiä. Ensimmäistä tulipaloaan uusi palokunta pääsi sammuttamaan syyskuussa 1873 Hämeensaaressa.

Hämeenlinnan vapaapalokunnan vaiheista on kirjoitettu useita historiikkeja. Hämeenlinnan Lydiaan on digitoitu teos Kertomus Hämeenlinnan V.P.K:n kolmenkymmenenvuotisesta toiminnasta v. 1873–1903.

Oma talo

Toimintansa keskukseksi palokunta rakennutti vuonna 1893 oman talon nykyisen Palokunnankadun varrelle. Talo sijaitsee yhdessä Raatihuoneen kanssa nk. Rantatorin tontilla. Samoissa tiloissa toimi myös Hämeenlinnan kaupungin palolaitos vuosina 1925-1984.

Vuonna 1987 tehdyn suojelupäätöksen jälkeen talo remontoitiin historiaa kunnioittaen. Alakerrassa on tallitilat kolmelle paloautolle ja yläkerrassa juhlasali. Yläkerran salin kolmessa nurkassa on myös kaakeliuunit muistona siltä ajalta, kun taloa vielä lämmitettiin puilla.


Lähteitä

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.