Hämeenlinnan Postimerkkikerho

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 12. maaliskuuta 2023 kello 09.55 – tehnyt Samuhuovinen (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Historia

Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry perustettiin Hämeenlinnan Uudessa-Hotellissa 5.3.1937. Saman vuoden lokakuussa yhdistys hyväksyttiin valtakunnallisen Suomen Postimerkkeilijäyhdistyksen valtuuskunnan jäseneksi. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kapteeni O. K. Selinheimo.

Jäsenistö

Kerhoon kuuluu n. 120 jäsentä, joista käy säännöllisesti kokouksissa 40 – 50 jäsentä. Pääosa jäsenistä kerää suomalaisia postimerkkejä päätyypeittäin, useimmiten valmiisiin kansioihin. Lisäksi jäsenet keräävät ulkomaiden merkkejä. Postikorttien kerääminen monin eri tavoin on viime vuosien aikana lisääntynyt kerhon jäsenten keskuudessa. Hämeenlinnassa toimii myös aktiivinen nuoriso-osasto. Parikymmentä vuotta postimerkkikerhon puheenjohtajana toiminut ja kerhon kunniajäsen arkkitehti Olavi Sahlberg täytti 15.9.2009 kunnioitettavat 100 vuotta.

Kerhoillat

Kerho kokoontuu talvikaudella joka toinen tiistai alkaen noin klo 18.30 Luther-talossa; osoite on Lukiokatu 1. Ovet avataan jo klo 17.30, jolloin voi nauttia kahvista ja jutella muiden jäsenten kanssa.

Tavast-lehti

Hämeenlinnan Postimerkkikerhojen tiedotuslehteä, TAVAST-lehti, on julkaistu vuodesta 1989 lähtien. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sisältää mm. filateelista opastusta, tietoa monista keräilyalueista.

TAVAST-tiedotuslehden vt.päätoimittajana toimii Asko Tyvelä.

Yhteystietoja

Ahti Paavola, puheenjohtaja

Wähäjärvenkatu 1 as 6,

13200 Hämeenlinna

GSM 0500 491 734

email: apa(at)armas.fi

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.