Henrik Reinhold Helin

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 9. toukokuuta 2011 kello 11.36 – tehnyt Maija (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Merkittävin jugend-tyyliä edustanut suunnittelija Hämeenlinnassa on ollut arkkitehti Henrik Reinhold Helin (1868-1923), joka oli syntyperäinen hämeenlinnalainen.

Helin valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1888, jonka jälkeen hän aloitti opinnot arkkitehdiksi. Valmistuttuaan vuonna 1892 hän toimi apulaisarkkitehtinä Hämeen läänin rakennuskonttorissa. Virkansa ohella hän toimi mm. Hämeenlinnan Käsityöläiskoulun johtajana ja opettajan Mustialan maanviljelyskoulussa sekä yksityisarkkitehtinä. Opintomatkalla Keski-Eurooppaan ja Englantiin hän tutustui jugend-tyyliin.

Töitä

Helin ehti piirtää Hämeenlinnaan kaiken kaikkiaan vajaat parikymmentä rakennusta, joista osan hän teki yksin ja osan yhteistyössä A. Nyströmin tai A. Cavénin kanssa. Helinin suunnittelemien rakennusten rakennuspiirustuksia löytyy digitoituna Hämeenlinnan Lydiasta.

  • Ensimmäinen rakennus, jonka Helin suunnitteli yhdessä A. Nyströmin kanssa, on vuonna 1900 valmistunut entinen Anniskeluyhtiön toimitalo, joka nykyisin toimii teknisen viraston toimitalona. Rakennus sijaitsee Raatihuoneenkadun ja Rauhankadun kulmauksessa.
  • Raatihuoneen vieressä sijainnut vuonna 1900 valmistunut Kämärin liike- ja asuintalo.
  • Vanajaveden rannalla sijaitseva Schmausser kaupunkihuvila. Kaupunki kunnosti ja entisöi rakennuksen vuonna 1977 kaupunginteatterin käyttöön.
  • Vuonna 1904 Helin sai tehtäväkseen piirtää talon raittiusseuralle, joka oli perustamassa raittiusravintolaa. Talo sijoitettiin Raatihuoneenkadun alkupäähän. Talossa on korkeat ikkunat, pienet tornit ja koristekuvioita. Arkkitehti suunnitteli myös jugend-henkisen sisustuksen koristemaalauksineen ja lamppuineen.
  • Vuonna 1906 Helin piirsi Suomalaisen yhteiskoulun säilyneen lisärakennuksen osoitteeseen Turuntie 2. Rakennus toimi 1830-luvulta peräisin olevan puuempiretalon lisätilana. Sen julkisivu erkkereineen ja kasviaiheisina koristeluineen edustaa hillittyä jugendia.

Vain kolme Helinin Hämeenlinnaan suunnittelemista taloista on jäljellä. Helinin suunnittelemia rakennuksia löytyy muutamia myös Hämeenlinnan ympäristöstä. Tyrvännön kirkon muutoksen lisäksi hän suunnitteli mm. Lepaan puutarhaopiston rakennuksia sekä Tenholan kartanon päärakennuksen Hattulaan.

Lähteet

  • Koskimies, Marianne: Henrik Reinhold Helin ja jugendarkkitehtuurin tulo Hämeenlinnaan. Arx Tavastica: Hämeenlinnan historiallisen seuran julkaisu 1970, s. 31-42.
  • Aitola, Heikki: Jugendista Hämeenlinnassa. Hämeenlinna-Wanaja: Hämeenlinna-Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu XLV. Hämeenlinna-Seura 1995, s. 13-15.