Hattula-Päivät

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 3. kesäkuuta 2011 kello 09.04 – tehnyt Lailau (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Hattula-Päivät on Hattulassa kesäkuun alussa järjestettävä koko perheen tapahtuma.

2010

Vuonna 2010 Hattula-Päivät järjestettiin 9.6-13.6. Tapahtuman avasi Pappilanniemen päiväkodin puistossa pidetty lasten väripiknik johon osallistui noin 250 lasta. Väripiknikin lisäksi Hattula-Päivät tarjosi lapsille muun muassa ongintaa ja kasvomaalausta, sekä konsertin jossa esiintyy lastenmusiikkitrio Tohtori Orff. Nuorille oli järjestetty erillinen Sun-Fun tapahtuma Satulinnassa, jonka vetonaulana oli rap-yhtye Fintelligens. Myös aikuisille riitti ohjelmaa, esimerkiksi lauantaina markkinatanssit tai "rikosbussi", jossa tutustuttiin Hattulassa tapahtuneisiin rikoksiin poliisina toimineen Raimo Sirénin johdolla.

Osa tapahtumista vaatii ilmoittautumisen, jonka ottaa vastaan Hattulan vapaa-aikatoimi.

Vuonna 2011 Hattula-Päivät järjestetään 8.-12.6. Ohjelmaan kuuluu lasten värikylpy, panssarisoittokunnan puistokonsertti, dekkari-ilta, Parola-ROCK, Hattulan Toripäivä -”Maakunnan Tähtitapahtuma” Parolassa sekä paljon muuta. Parola-ROCK on nuorten bändikatselmus Parolan yhteiskoulun salissa. Tuomarina myös Jone Nikula. Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja päihteetön.

Lisätietoja