Ero sivun ”Hattelmalanjärvi” versioiden välillä

Häme-Wikistä
pEi muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)
(ei mitään eroa)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 12.58

Hattelmalanjärvi on Kokoemäenjoen vesistöön kuuluva pieni järvi, joka sijaitsee Hämeenlinnassa, Hattelmalan kylässä ja Hattelmalanharjun eteläpuolella.

<widget type="googlemap"> <marker lat="60.97048" lon="24.45056">Hattelmalanjävi</marker> </widget>

Järven alue kuuluu Natura-2000-ohjelman piiriin ja se on laajuudeltaan 62 hehtaaria. Järvi on kuitenkin soistunut ja pitkälti umpeenkasvanut. Järven ranta-alueiden suurin omistaja on Lassilan tila. Järvi läskee vetensä Tyrynojaa myöden Vanajaveteen. Ojassa on aiemmin sijainnut Turunmylly, kohdassa, jossa oja leikkaa harjujonon poikki.

Järven lähialueilla on runsaasti asutusta ja maataloutta, ja sen läheisyydessä sijaitsee myös Hämeenlinnan kaupungin uusimmat teollisalueet. mm. Painnokangas ja Ratasniitty.

Alueen kokonaisuus on myös monipuolinen vesi-, kahlaaja- ja ruokkilintujen asuma-alue. Sen on muuttolintujen tärkeä pysähtymispaikka ja siksi sinne on sijoitettu lintujen tarkkailua varten lintutorni.

Järven eteläosaa viistää valtatie 10:n linjaus, joka aiemmin historiassa on ollut Hämeen härkätien reitti Rengostä Hattelmalan kylän kautta Hämeenlinnaan.

Lisätietoja