Hanna Kökkö (Hanna Toivainen)

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. elokuuta 2020 kello 07.21 – tehnyt Kaunislehto (keskustelu | muokkaukset)

Peruskoulun kielten lehtori, lasten- ja nuortenkirjailija Hanna Kökkö (s. 1966 Tyrväällä) asuu Hämeenlinnan Iittalassa. Hän sanoittaa myös lauluja sekä harrastaa mm. geokätköilyä, mistä hänen monet kirjansa kertovat. Kökkö (Toivainen) aloitti kirjoittamisen nelikymppisenä omien sanojensa mukaan vahingossa. Hän oli saanut ensimmäisen kannettavan tietokoneen - ja alkoi vain kirjoittaa, mille tielle hän on jäänyt.

Suvituuli ja Manuela

Suvituuli – sarjan päähenkilönä on 12-vuotias kenties hämäläistyttö Suvi Saarimaa Iittalasta. Kirjat kertovat myös Suvin perheestä, parhaasta tyttöystävästä Lillistä sekä poikaystävästä Vertistä, ja tietysti Lillin poikaystävästä Roopesta. Ja näiden henkilöiden lisäksi kaikista niistä, jotka jollain tavalla liittyvät näiden 5-luokkalaisten varhaisnuorten elämään. Kuten enimmäkseen lapinkoirasta Allisonista ja kolmannessa kirjassa Brasiliasta Suomeen tulleesta opettajasta Manuelasta, joka tulee ainakin aluksi asumaan Suvin perheeseen.

Kirjassa tapahtuu nuorten kannalta monta merkittävää asiaa. Suvin poikaystävän isä Perttu alkaa seurustella Manuelan kanssa, missä tytöillä Lillillä ja Suvilla ovat näppinsä pelissä. Tytöt juonittelivat aikuisia yhteen, he eivät pitäneet Pertun eksästä Piritasta niin kuin eivät Pertun pojatkaan Vertti ja Vili.

Muutenkin kirjassa tytöt pyörittävät muita ihmisiä, tosin aina onnistumatta. Kiperin paikka on, kun Lillin äiti on lähdössä oman miesystävänsä kanssa Ranskaan pariksi viikoksi ja he haluavat Lillin mukaansa. Lilli ei kuitenkaan missään tapauksessa halua lähteä, sillä Roopella ovat synttärit – ja siellä voi tapahtua mitä tahansa. Onhan paikalla myös Aliina... Lilli tekeytyy sairaaksi, ja vastoin tyttöjen odotuksia, sairastuu oikeasti mahatautiin, eikä voi lähteä matkalle.

Kirjan kohokohdat sattuvat Roopen synttäreille, mutta myös agility-radalle, jossa Manuela opastaa nuoria. Ja suutelee ensimmäisen kerran Perttua.

Teokset

Suvituuli ja Manuela. 2010 ISBN 978-951-883-082-8

Suvituuli ja Lepakot. 2009 ISBN 978-951-882-962-4

Suvituuli ja Allison. 2008 ISBN 978-951-882-830-6