Hakkalan yläkoulu

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

<widget type="googlemap"> <marker lat="61.081949" lon="25.007359">Hakkalan koulu</marker>

</widget> Hakkalan koulu ja Lammin lukio aloittivat toimintansa Lammin Yhteiskouluna vuonna 1928. Ensimmäiset vuotensa koulu toimi erilaisissa

Valokuvaaja: Matti Siivonen

vuokratiloissa ja vasta vuonna 1937 sillevalmistui oma, arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema talo. Kun koulu kasvoi voimakkaasti, tarvittiin jo 1959 uusi koulurakennus, jonka suunnitteli Olavi Tuomisto - itsekin Lammin Yhteiskoulun entisiä oppilaita. Kun Lammin koulussa lukuvuonna 1978-1979 siirryttiin seitsemännellä luokalla noudattamaan peruskoulun opetussuunnitelmaa, kansalaiskoulun rakennus jäi yläasteen ja lukion käyttöön. Tätä rakennuskokonaisuutta on 1990-luvulta saakka kutsuttu Hakkalan kouluksi. Syksyllä 1996 tilanahtautta lievittämään saatiin koulun käyttöön läheisestä Forsströmin kiinteistöstä useita luokkahuoneiksi kunnostettuja huoneita.Vuonna 2007 saatiin käyttöön kokonaan uusi koulurakennus. Lisäksi opetusta on viereisessä Pasaapelin koulurakennuksessa.


Hakkalan yläkoulu sijaitsee Hämeenlinnassa, Lammilla osoitteessa Lamminraitti 35. Koulussa toimivat perusopetuksen luokat 7.-9. Hakkalan koulua käyvät

Valokuvaaja: Matti Siivonen

lammilaisten lisäksi myös Hämeenkosken ja Tuuloksen nuoret. Koulun nykyinen rehtori on Kyllikki Vilkuna. Hakkalan koulussa toimii joustavan perusopetuksen (JOPO) ryhmä, nimeltään Duuniluokka. Joustavan perusopetuksen opetuksessa korostuvat toiminnallisuus, erilaisten oppimisympäristöjen käyttö ja työssäoppiminen. Opetus toteutetaan perusopetuksen opetussunnitelman mukaisesti. Alle kymmenen oppilaan duuniluokan ohjauksesta vastaa opettaja-ohjaaja työpari.


Hakkalan yläkoulun kotisivut: www.hameenlinna.fi/Opetus-ja-koulutus/Perusopetus/Koulut-7-9/Hakkalan-koulu/


Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.