Hämeenlinnan kaupunginorkesteri

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 2. toukokuuta 2015 kello 10.35 – tehnyt MinLii (keskustelu | muokkaukset)

Hämeenlinnan kaupunginorkesteri on perustettu vuonna 1934, ja ensimmäisen konserttinsa orkesteri piti uudenvuodenpäivänä 1935. Sotien aiheuttamaa katkosta lukuun ottamatta orkesteri on toiminut aina nykypäiviin saakka. Alkuvuosien salonkiorkesterista kehittyi sotien jälkeen kokoonpanoltaan varsinainen sinfoniaorkesteri.

Orkesteria ylläpitää Hämeenlinnan orkesteriyhdistys ry, ja orkesterin muodostavat joukko paikallisia soittajia, vierailijoita sekä muusikon ammattiin opiskelevia nuoria muusikoita. Näin orkesterin keski-ikä on melko alhainen. Orkesterin perusti Artturi Kaarento, joka toimi myös orkesterin ensimmäisenä kapellimestarina. Muita kapellimestareita ovat olleet Tauno Marttinen, Arvo Uro, Paavo Merisalo, Hannu Vesioja ja Tuomas Rousi ja Huba Hollókői. Nykyisin lähinnä jousiorkesterina toimivan kaupunginorkesterin johtaja on intendentti Markku Jokinen.

Hämeenlinnassa kaupunginorkesterilla on useita konserttipaikkoja: Palokunnantalo lisäksi esiintymistiloina ovat olleet Hämeenlinnan kirkko, Raatihuone, Vanajan kirkko ja Verkatehdas.

Konsertit

  • Kevätkonsertti Palokunnantalolla
  • Konsertti Musiikkia Linnassa -tapahtumassa


Lähteet: