Hämeenlinnan Taiteilijaseura

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 28. marraskuuta 2015 kello 18.42 – tehnyt Omv (keskustelu | muokkaukset)

Vuonna 1957 rekisteröidyn Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:n tarkoituksena on koota Hämeenlinnan ja lähiympäristön kuvataiteilijat yhteistoimintaan taiteilijoiden työn tukemiseksi ja taideharrastusten kehittämiseksi ja eteenpäin viemiseksi kotipaikkakunnallaan. Seura toimii Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan alueella.

Jäsenet

Seurassa oli vuoden 2009 alussa 85 jäsentä. Hämeenlinnan Taiteilijaseuran jäseneksi voidaan hyväksyä Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kuvataiteilijoita, jotka kuuluvat valtakunnallisiin taiteilijaliittoihin varsinaisina tai kokelasjäseninä, tai jotka ovat osallistuneet jurytettyihin näyttelyihin ja ovat myös muulla tavoin osoittaneet pätevyytensä kuvataiteilijoina. Jäsenyyttä haetaan vapaamuotoisella, kirjallisella hakemuksella. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo sekä 5-10 kpl kuvia viimeaikaisesta tuotannosta. Teoskuvissa on oltava mukana teostiedot (tekniikka, valmistumisvuosi ja koko). Jäsenhakemuksia käsitellään huhtikuun ja marraskuun kokouksissa. Hakemukset liitteineen lähetetään Hämeenlinnan Taiteilijaseuran sihteerille.

Toiminta

Vuosikymmenien kuluessa Hämeenlinnan Taiteilijaseuran toiminnan keskeisiksi alueiksi ovat muodostuneet erilaiset näyttelyt, kontaktit ystävyyskaupunkien kanssa ja koulutustoiminta. Seura on järjestänyt kursseja mm. grafiikan eri lajeissa, maalauksessa ja kuvanveistossa. Monimuotoisia kuvataideiltoja esitelmineen on järjestetty yhteistyössä mm. Hämeenlinnan taidemuseon kanssa. Jäsentiedotteet, kokoukset ja tapaamiset sekä toiminnan suunnittelu ovat tärkeitä yhdyssiteitä seuran jäsenten välillä. Elävän mallin viikoittaiset piirustusillat ovat jatkuneet taiteilijaseuran työhuoneella, joka sijaitsee Poltinahon entisellä kasarmialueella. Hämeenlinnan Taidekasarmi syntyi paikallisten taiteilijoiden aktiivisuudesta ja työtilojen tarpeesta keväällä 2004. Se on taiteilijoiden, käsityöläisten sekä muiden kulttuurialan toimijoiden työ- ja toimitila. Hämeenlinnan Taiteilijaseura muutti tiloihin keväällä 2005.

Seura järjestää kesäisin maalauskursseja. Nykyisin kurssipaikkana toimii mökki Aulangon camping-alueella. "Kuukauden taiteilija" saa ripustaa oman näyttelynsä Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa sekä Mehiläisessä.

Varhaista historiaa

Hämeenlinnalaiset taiteenharrastajat olivat vuoden 1946 syksystä lähtien kokoontuneet vapaamuotoisesti yhteisiin piirustusiltoihin Hiilikerhoon. Taiteilija Hugo Trenzsch, taidemaalari ja kuvaamataidonopettaja Salome Konttinen-Sainio , taiteilija Hugo Lehtoranta sekä opettaja Oskari Sirkkola olivat Hiilikerhon alkuvaiheen kantavia voimia. Hiilikerho, joka vilkastutti kaupungin kulttuurielämää kokoontui aluksi yksityiskodeissa, sitten Hätilän koulussa, taidemuseossa ja sen piharakennuksessa sekä parissa muussakin paikassa. Eri taiteenalojen yhteistyönä perustettiin Hämeenlinnan Taideyhdistys vuonna 1948. Hiilikerhosta tuli sen kuvataiteenalajaosto.

Hämeenlinnan Taidemuseon vihkiäisiä juhlittiin vuonna 1952, ja näin hämeenlinnalaiset taiteilijat saivat itselleen kannustavan tukikohdan. Tuloksena näyttelyihin tarjottavien töiden taso kohosi. Seuran jäsenten nimiä alkoi yhä useammin näkyä myös valtakunnallisten näyttelyiden yhteydessä.

Hämeenlinnan Taideyhdistyksen kuvataidejaosto järjestäytyi Hämeenlinnan Taiteilijaseuraksi vuonna 1954 ja rekisteröityi vuonna 1957. Merkittävän työn seuran hyväksi ovat tehneet mm. professori, taidemaalari Taisto Ahtola, taidemaalari Väinö Kamppuri, taiteilija Eino Laiho, kuvanveistäjä Annu Eklund, taidemaalari Reino Vihinen, taidemaalari Erkki Mikkola, taidemaalari Martti Mertanen ja taiteilija Aleksander Andrejew.

Näyttelyt

Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry. on valtakunnallisen Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry:n jäsen ja osallistuu liiton näyttelytoimintaan. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston aulatilassa esitellään "Kuukauden Taiteilijan" teoskokonaisuus. Näyttelyt ovat tuoneet seuralaisten teoksille runsaasti uusia katsojia. Taidetta halutaan viedä sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat.

Vuosinäyttelyt ovat olleet keskeinen osa toimintaa. Näyttelyt on pidetty  Hämeenlinnan Taidemuseossa 1950-luvun alkupuolelta lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Taiteilijaseuran 60-vuotistjuhlanäyttely pidettiin Hämeenlinnan Taidemuseossa 29.2.-20.4.2008. Näyttelykokonaisuuden valitsi taidehistorioitsija, taidekriitikko Pekka Helin Tampereelta.

Hämeenlinnan Taiteilijaseuralla on ollut näyttelyvaihtoa Hämeenlinnan ystävyyskaupungeissa jo 1960-luvun alusta lähtien. Viime vuosina kiinteimmät yhteydet ovat olleet Saksaan BBK Celleen sekä Englantiin Tavistockiin, joka on Cellen ystävyyskaupunki. 


Lähteet

  • http://www.hameenlinnantaiteilijaseura.fi/
  • Taiteilijan KUVA: Hämeenlinnan Taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlajulkaisu 2008. Hämeenlinnan Taiteilijaseura 2008. Kirjaa voi ostaa Galleria Koneesta, Taidegalleria Ripustuksesta, Info-kirjakaupasta. Taiteilijaseuran sivuilta löydät yhteyshenkilön, jolta voi myös ostaa kirjoja.
  • Hämeenlinnan kulttuurilehti 1/2008, s. 13. Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas
  • Taiteilijan muotokuva: Hämeenlinnan Taiteilijaseura 1948-1998. Hämeenlinnan Taiteilijaseura 1998
  • Hakulinen, Aulikki: Hämeenlinnan Taideyhdistys 1948-1978. Hämeenlinnan Taideyhdistys 1978
  • Heinänen, Tuula: Hämeenlinnan Taiteilijaseura 1948-1988