Ero sivun ”Hämeen Linnan Keskiaikayhdistys” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.57

Hämeen Linnan Keskiaikayhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää kiinnostusta hämäläiseen, suomalaiseen ja pohjoismaiseen keskiaikaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan.

Toiminta

Yhdistyksen tehtävänä on sääntöjen mukaan järjestää Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä eri historiallisiin aikakausiin sovitettuja tapahtumia ja niihin liittyen esitelmiä ja seminaareja sekä musiikki-, laulu-, leikki- ja näytöstilaisuuksia. Yhdistys tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja ja harjoittaa julkaisutoimintaa.

Yhdistys järjestää vuosittain elokuussa talkootyönä Hämeen keskiaikamarkkinat -nimisen tapahtuman, jossa on ollut parhaimmillaan yli 10 000 kävijää. Yhdistys pyrkii myös seutukunnalliseen yhteistyöhön.

Yhdistyksen perustaminen

Ensimmäisiä keskiaikamarkkinoita vietettiin vuonna 1997 Hämeen linnalla. Järjestäjänä oli Pohjola-Nordenin Hämeen piiri ry. Yhteistyökumppaneiden kaarti oli huomattava: Hattulan seurakunta, Hämeen Heimoliitto, Hämeenlinnan kaupunki, Hämeen linna ja museovirasto, Linnan ravintolat, Hämeenlinnan seurakunta, Suomen keskiaikaseura, Suomi live-roolipelaajat ja Tampereen hiippakunta. Viikonlopun tapahtumat alkoivat linnassa pidetyillä Hämeen käräjillä. Viikonvaihteessa mukana olivat myös Mäntän nuorisosirkus ja norjalainen näyttelijäryhmä. Linnan muureilla raikuivat laulut ja soitanto. Piispa Juha Pihkalan johdolla tehtiin kahdensadan hengen vaellus, joka päätyi Hattulan Pyhän ristin kirkkoon.

Koska tapahtumasta haluttiin tehdä perinne ja se haluttiin pitää Hämeenlinnassa, vuonna 1999 perustettiin yhdistys, joka suunnittelisi tapahtuman jatkossa. Yhdistyksen nimeksi tuli Hämeen Vanhan linnan Keskiaikamarkkinat ry. Yhdistys rekisteröitiin 13.4.2000. Vuonna 2001 nimi muutettiin Hämeen Linnan Keskiaikayhdistys ry:ksi.


Lähteet