Forssan kaupunki

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 12.58 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)
Forssan kaupungin vaakuna

Forssan kaupunki sijaitsee Etelä-Suomen läänissä, Kanta-Hämeen maakunnan lounaisessa osassa, Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkien muodostaman kolmion keskipisteessä.

Forssassa on asukkaita 17 870 (2008). Kaupungin pinta-ala on 254,7 km2. Vesistöjä on suhteellisen vähän, tunnetuimmat keskustaajaman läpi virtaava Loimijoki, ja haja-asutusalueen pohjoisosassa sijaitseva Koijärvi. Lounais-Hämeessä sijaitseva Forssa on Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien muodostaman n. 36.000 asukkaan talousalueen työssäkäynnin keskus. Työpaikkaomavaraisuus on noin 127 %.

Itsenäisenä kuntana Forssa syntyi vuonna 1923, kun se irrotettiin Tammelan kunnasta omaksi kauppalakseen. Kaupunkioikeudet Forssa sai vuonna 1964. Vuonna 1969 Koijärven kunta liitettiin Forssaan.

Loimijoen rannalla on myös yksi Suomen vanhimmista veneseuroista: Forssan Veneseura Riento ry. Veneseura on perustettu vuonna 1930.

Historiaa

Kuva: Forssan museo

Forssan tehdasyhdyskunta oli aikoinaan Suomen suurimpia teollisia asutuskeskuksia, vaikka se ei täyttänytkään kaupungille ominaisia tunnusmerkkejä. Nykyiseen Forssan kaupunkikeskustaan kuuluvat entiset maaseutukylät olivat aiemmin vain osa Tammelan pitäjää. Kehitys teollisuustaajamaksi alkoi, kun Axel Wilhelm Wahren perusti puuvillakehräämön vuonna 1847 Loimijoen varrelle, Kuhalankosken partaalle. Sijaintinsa takia koko tehdasyhdyskunnan nimeksi muodostui Forssa (ruots. fors, koski). Vuonna 1854 Wahren perusti Loimijoen yläjuoksulle vielä kutomon ja myöhemmin värjäämön sekä kangaspainon. Vielä nykyisinkin Forssassa on nähtävissä runsaasti Wahrenin ajan rakennuksia ja puistoja, esim. Kehräämöalue, Kutomoalue, Yhtiönpuisto, Ronttismäki (nyk. Kalliomäki).

 

Kaupunginosat

Haudankorva (Viksbergin asuntoalue ja teollisuusalue), Järvenpää, Kaikula, Keskusta (Keskusta ja Sortohaka), Kivimäki, Korkeavaha, Kuhala (Vanha Kuhala, Uusikylä, Yliskylä, Kekkala ja Tölö), Kuusto, Lamminranta, Linikkala (Kalliomäki), Ojalanmäki, Paavola, Pikkumuolaa (tai Pikku-Muolaa), Pispanmäki, Talsoila (Talsoila ja Rantalanmäki), Vieremä (Vieremä ja Takavieremä) sekä Kojo, Matku, Suonpää ja Parkkiaro.


Lähteet

Forssan kaupungin kotisivut

http://fi.wikipedia.org/wiki/Forssa

Peltovuori, Risto, Forssan historia. Forssa 1993. ISBN 951-9026-31-2