Forssan Osake Yhtiön saha

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 31. lokakuuta 2011 kello 09.58 – tehnyt Aleksi (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Kuva: Forssan museon kuva-arkisto.

Sahan ensimmäisiin rakennuksiin 1840-luvulla tarvitut tukkipuut oli tehtailija A.W. Wahren saanut ostamalla Lunkaan kylän Perähuhdasta. Tukit uitettiin rakennuspaikalle, missä ne sahattiin miesvoimin lankkusahoilla. Forssan tekstiilitehtaan yhteydessä on toiminut saha vuodesta 1880 lähtien.

Uusi sahalaitos rakennettiin 1920-luvulla isännöitsijä Alfred Viljasen aikana. Rakennuksen paikka oli suunniteltu siten, että puut pystyttiin uittamaan Loimijokea pitkin suoraan sahalle ja jätemateriaali eli puru ja hake pystyttiin helposti kuljettamaan polttoaineeksi viereiselle voimalaitokselle. Muutaman vuoden kuluttua sahan käynnistymisestä siirrettiin Humppilan asemalla sijainnut lautatarha Forssaan sahan alueelle. 1920-luvun lopulla muodostettiin Forssan Saha Oy, jolle myytiin rakennukset, koneet ja varasto.

Vuonna 1996 Forssan Saha myytiin Vapo Timberille ja sen toiminta loppui vuonna 2007. Sahan alueen rakennukset purettiin syksyllä 2010 avatun Prisma-kauppakeskuksen tieltä.


Lähde

Haapala, Matti: Forssan sahan historiaa. Teoksessa: Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 72. Forssa 2003. ISSN 0359-1832