Ero sivun ”Espanjantauti” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
(10 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
== Espanjantauti ==
Espanjantauti tappoi 100 vuotta sitten muutaman vuoden aikana ympäri maailmaa vähintään 50 miljoonaa ihmistä. Suomessa sisällissodan lopulla ja sen jälkeen vuosina 1918-1920 kuoli noin 25 000 ihmistä espanjantautiin. Taudin on arvioitu lähteneen leviämään Helsingistä, mistä se mm. rautatietä pitkin saksalaisten sotilaiden mukana levisi muualle kuten Hämeenlinnaan ja Tampereelle.

Espanjantauti tappoi 100 vuotta sitten muutaman vuoden aikana ympäri maailmaa vähintään 50 miljoonaa ihmistä. Suomessa sisällissodan lopulla ja sen jälkeen vuosina 1918-1920 kuoli noin 25 000 ihmistä espanjantautiin. Tauti on arvioitu lähteneen leviämään Helsingistä, mistä se mm. rautatietä pitkin saksalaisten sotilaiden mukana levisi muualle kuten Hämeenlinnaan ja Tampereelle.

Ari-Pekka Aaltosen pro gradu -tutkielman mukaan espanjantauti levisi niin Hämeenlinnassa kuin muuallakin neljässä aallossa, joista pahin oli kolmas aalto vuonna 1919. Yhteensä 41 kaupunkilaista kuoli. Hämeenlinnassa oli tuolloin noin 6 300 asukasta.

Tänä päivänä asukkaita on yli 10 kertaa enemmän. Eli jos tämän päivän Hämeenlinnassa koronavirus tappaisi yhtä paljon ihmisiä,  noin 450 kaupunkilaista menettäisi henkensä.

{{Tynkä}}

Rivi 18: Rivi 14:
Peltonen, Ari-Pekka. 2013. ”Espanjantautia Hämeenlinnassa”. Vuosien 1918–1920 influenssapandemia Hämeenlinnan kaupungissa. Itä-Suomen yliopisto. Suomen historian pro gradu –tutkielma.  ([https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20130277/urn_nbn_fi_uef-20130277.pdf])

Espanjantauti. Wikipedia ([https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjantauti])

[[Category:Häme]]
[[Category:Epidemiat]]

Versio 25. helmikuuta 2021 kello 15.17

Espanjantauti tappoi 100 vuotta sitten muutaman vuoden aikana ympäri maailmaa vähintään 50 miljoonaa ihmistä. Suomessa sisällissodan lopulla ja sen jälkeen vuosina 1918-1920 kuoli noin 25 000 ihmistä espanjantautiin. Taudin on arvioitu lähteneen leviämään Helsingistä, mistä se mm. rautatietä pitkin saksalaisten sotilaiden mukana levisi muualle kuten Hämeenlinnaan ja Tampereelle.

Ari-Pekka Aaltosen pro gradu -tutkielman mukaan espanjantauti levisi niin Hämeenlinnassa kuin muuallakin neljässä aallossa, joista pahin oli kolmas aalto vuonna 1919. Yhteensä 41 kaupunkilaista kuoli. Hämeenlinnassa oli tuolloin noin 6 300 asukasta.

Tänä päivänä asukkaita on yli 10 kertaa enemmän. Eli jos tämän päivän Hämeenlinnassa koronavirus tappaisi yhtä paljon ihmisiä, noin 450 kaupunkilaista menettäisi henkensä.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.

Linkkejä

Peltonen, Ari-Pekka. 2013. ”Espanjantautia Hämeenlinnassa”. Vuosien 1918–1920 influenssapandemia Hämeenlinnan kaupungissa. Itä-Suomen yliopisto. Suomen historian pro gradu –tutkielma. ([1])

Espanjantauti. Wikipedia ([2])