Eddy & The Lightnings

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 12.59 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Eddy & The Lightnings oli Hämeenlinnassa 1960-luvulla syntynyt ja hämeenlinnalaisista soittajista kokoonpantu suomalainen popyhtye.

Yhtyeessä soittivat myöhemmin hyvinkin tunnettut hämeenlinnalaiset: laulusolisti Eddy (Tapani Lehikoinen), soolokitaristi Matti Sortila, komppikitaristi Heikki Väisänen, basisti Eero Pekkola ja rumpali Juha Saikkonen. Yhtyeen tyyli oli suurelta osalta lainaa esikuvaltaan ja yhtyettä kutsuttiinkin ”Hämeenlinnan Beatlesiksi”. Hämeenlinna taas oli tuolloin saanut kutsumanimen ”Suomen Liverpool”, ajankohdan musiikillisen painoarvonsa tähden.

Eddy & The Lightnings levytti vuonna 1964 kaksi singleä, joista ensimmäinen oli huonosti menestynyt Shut up / What a girl. Toinen levytys oli 4. elokuuta 1964 taltioitu Olet paha / En voi ostaa rakkauttasi, joka menestyi jo ensimmäistä paremmin.

Ensilevyn musiikkikin oli lainaa, sillä ”Olet paha” oli alun perin englantilaisen The Swinging Blue Jeansin hittikappale ”You’re no good” ja ”En voi ostaa rakkauttasi” on Beatlesin ”Can’t buy me love”. Nämä molemmat varhaiset singlet ilmestyivät myöhemmin myös EP-levyinä.

Seuraavana vuonna eli 1965 ilmestyi vielä yhtyeen kolmas single Any more / This night. Tämän singlen b-puolen sävelmä oli Hämeenlinnan oman pojan Kai Hyttisen säveltämä.

Tämän kolmannen singlensä jälkeen yhtye hajosi, mutta sen jäsenistä Eddy toimi vuosina 1966–1972 soolouralla.

Lähteet