Bertta Kouhia

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Erkki ja Bertta Kouhia. Kuva: Terhi Välimäki

Tämä artikkeli syntyi Hauhon Yhtenäiskoulun toisen maailmansodan erikoiskurssilla, joka pidettiin kahdeksasluokkalaisille lukuvuonna 2009-2010, kun oli kulunut 70 vuotta talvisodasta. Kurssin aikana oppilaat haastattelivat eri-ikäisiä hauholaisia heidän sota-ajan kokemuksistaan. Osa haastateltavista oli sotavuosina lapsia, osa aikuisia ja jotkut myös sotatehtävissä. Haastatelluista kahdeksan oli Karjalan evakkoja, joiden yhteystiedot saatiin Hauhon Karjalaisten yhdistyksestä.


Mikä on nimesi? Niih, nykyinen nimeni on Bertta Kouhia omaa sukua Tuominen.

Koska olet syntynyt ja missä? 19.3.1926 Hauholla.

Tuliko kotiinne Karjalan evakkoja tai kaupungista evakoituja sukulaisia? Ei Karjalasta tullut yhtään evakkoja mutta oli kyllä kaupungissa sitten kun kaupungeissa oli siskoja ja sieltä tulivat ja olivat, meillä oli kyllä aikaa paljonkin väkeä, mutta ei karjalaisia.

Oliko joku läheisesi sodassa? Oli viis veljee.

Millaista oli koulunkäynti sota-aikana? No sehän oli… no minähän olin koulusta poissa jo siinä vaiheessa kun minähän kahdentoista vanhana pääsin koulusta pois jo, ja kolmentoista olin kun koulu alkoi ja täytin neljätoista sitten maaliskuussa että mää en silloin enää koulua käynyt.

Millaista oli sota-ajan viihde? No sitä viihdettä ei paljo siinä vielä ollut ota meitillä ku me oltiin nii paljo nuoria vielä sillon sota-aikana että, mitä radiosta kuunneltiin nii mitä sieltä tuli nii siinä se viihde oli.

Oliko ruuasta tai vaatteista pulaa? No meitillä ei ollu ruuasta pulaa ku mä olen maatalosta kotosin, mutta vaatteista nyt tietysti oli jonkun verran mutta niitäkin nyt saatiin aina suhteilla ku oli isompia siskoja että saa sanoa että ei ollu pulaa oikeastaan minun kohallani.

Osallistuitko itse sotaponnistuksiin? Ei ollut mahdollisuuta kun täyty tehdä kotona töitä ku kaikki miehet oli sodassa nii meittillä oli niin paljo töitä kotona kun jouduttiin kaikki maatalon työt tekeen, meillä oli semmonen kuus, seittemän lehmää ja siinä oli kahelle tytölle tarpeeks työtä.

Miten sota näkyi Hauholla? No kuinka tohon nyt osais sanoo no se oli ku kaikki miehet oli sodassa ja työtä oli tehtävä yötä päivää että semmosta se oli sota-aika ettei siihen aikaan ollut viihdettä mittään eikä missään pystynyt käymään.

Mikä sota-ajan muisto on jäänyt erityisen voimakkaasti mieleenne? Sota-ajan muistoja nyt ei oikeastaan kun aattelee että serkku oli mikä kaatu, se asu tässä lähellä, mutta veljet tuli kaikki hengissä sodasta mutta yks sitte sairastu siellä niin paljon että sai siitä sitten keuhkovian mutta kyllä seki siitä selvis sitte kun pääsi tänne hoitoon, oli Ahvenistolla sitten hoidossa.

Haastattelu: Joel Hieto ja Veeti Nurminen

Hauhon yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaisten toisen maailmansodan erikoiskurssi 2009-2010
Kauko Hiiri | Anneli Ilonen | Bertta Kouhia | Erkki Kouhia | Virpi Peltomaa |Salme Pohjola | Maila Sipponen | Paavo Sipponen