Ero sivun ”Atte Ahokas (Ilmastolakkoilija ja -aktivisti)” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 13: Rivi 13:


Eurooppanuoret valitsivat Ahokkaan Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi vuonna 2019 ja Hämeen liitto puolestaan valitsi hänet vuoden 2020 [[Vuoden Hämäläinen|Vuoden Hämäläiseksi]].
Eurooppanuoret valitsivat Ahokkaan Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi vuonna 2019 ja Hämeen liitto puolestaan valitsi hänet vuoden 2020 [[Vuoden Hämäläinen|Vuoden Hämäläiseksi]].
Kritiikki ja vas


== Lähteitä ==
== Lähteitä ==

Versio 18. maaliskuuta 2021 kello 10.57

Atte Ahokas (s. 2003 Jokioinen) tuli yläkoululaisena tunnetuksi johtavana ilmastolakkoilijana kevään 2019 Suomessa. Nyt lukiota käyvä Ahokas somettaa ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvästä ahdistuksestaan. Hän on kertonut haluavansa rakentaa Suomeen ilmastolakkoilun liikkeen, mutta lopetti itse lakkoilun mentyään lukioon. Aika ei enää riittänyt lakkoiluun.

Ympäristöaatteen lisäksi Ahokas on kertonut kannattavansa myös feminismiä ja yhdenvertaisuutta ja vastustavansa nuoriin kohdistuvaa vähättelyä.

Esimerkiksi 16.3.2021 Atte Ahokas twiittasi seuraavasti:
"Katastrofipuoskarin" vinkkejä ilmastoahdistukseen:
- Osoita mieltä - vaikka porukalla
- Ole armollinen itsellesi ja etsi ihmisiä, joiden kanssa puhua
- Vaadi poliitikoilta systeemitason muutosta, jotta itse ongelmasta päästään eroon
- Lopeta setien kuuntelu

Ahokkaan puhetyylissä on toistuvasti häiritsevää sävy, jota tuskin hyväksyttäisiin muulta kuin nuorelta kirjoittajalta. "Sedittely" ja "tädittely" on perusteetonta ja tuoksahtaa ikäsyrjinnältä tai ainakin populismilta, mikä ei ole millään tavalla tarpeellista ilmastonmuutoksesta puhuttaessa.

Eurooppanuoret valitsivat Ahokkaan Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi vuonna 2019 ja Hämeen liitto puolestaan valitsi hänet vuoden 2020 Vuoden Hämäläiseksi.

Lähteitä

Atte Ahokas. Ilmastolakkoilija ja -aktivisti. Twitter ([1])

Atte Ahokas. Wikipedia ([2])

2020

Ulla Willberg. Atte Ahokas, 17, twiittaa ilmaston puolesta joka päivä ja heittää välillä ”tyhmää läppää”, ettei väsyisi. Lapsen maailma 07.12.2020 ([3])

Siru Perälä. Tunnettu ilmastoaktivisti Atte Ahokas jäi tauolle kokemansa häirinnän vuoksi – MLL: "Kiusaamisesta on tullut valitettavan arkipäiväistä". Hämeen Sanomat 13.5.2020

Meeri Niinistö. Ilmastoaktivisti Atte Ahokas, 16, joutuu kestämään nettitörkyä: "Haukutaan, käydään henkilökohtaisuuksiin". Atte Ahokkaan mukaan osa nuorista ei uskalla osallistua ilmastokeskusteluun, koska pelkäävät siitä seuraavaa palautetta. Yle Uutiset 11.2.2020 ([4])

Vuoden hämäläinen 2020 on ilmastoaktivisti Atte Ahokas Jokioisilta. Hämeen liitto 11.2.2020 ([5])

Sami Koljonen. Paluu kotikentälle Jokioisille – Atte Ahokas palasi vaatimaan ilmastotekoja siellä, mistä kaikki alkoi. Forssan lehti 24.1.2020

2019

Demokraatti 21/19: Ilmastoaktivisti Atte Ahokas, 16 – Muuri murtui: mikä oli Berliinin perintö? – Mika Myllyahon välitilinpäätös. Demokraatti 7.11.2019 ([6])

Mikko Räsänen. Atte Ahokas ryhtyi 15-vuotiaana ilmastolakkoon – näin rajua palautetta hän on saanut sosiaalisessa mediassa. Iltalehti 27.09.2019 ([7])

Mikko Räsänen. Ilmastoahdistus muutti Atte Ahokkaan, 16, ajatusmaailman pysyvästi: ”En suostu enää perhelomille”. Iltalehti 26.09.2019 ([8])

Mikko Räsänen. Atte Ahokas tapasi Greta Thunbergin ja kertoo, millainen Donald Trumpin pilkkaama 16-vuotias oikeasti on. Iltalehti 25.09.2019 ([9])

Anna Paju. Ilmastoaktivisti Atte Ahokas: Toivo syntyy toiminnasta. Kansan Uutiset 8.9.2019 ([10])

Jessica Helaskoski. Vuoden nuori eurooppalainen on 16-vuotias ilmastoaktivisti Atte Ahokas – ahdistus sai nuoren miehen liikkeelle: "Aikuiset eivät tee tarpeeksi, minun on nyt pakko". MTV Uutiset 9.5.2019 ([11])

Miikka Järvinen. Politiikan yllättäjä Atte Ahokas kohtaa ilmastokeskustelussa vähättelyä: ”Setämiehet kirjoittavat meistä vihaisia kolumneja ja käskevät menemään takaisin koulun penkille”. Seura 11.4.2019 ([12])

Miikka Järvinen. Ilmastolakkoilija Atte Ahokas, 16: ”Me nuoret vaadimme, että aikuiset ottavat meidät tosissaan ja alkavat kohdella ilmastokatastrofia katastrofina” – Katso video!. Seura 15.03.2019 ([13])

Antti Seppälä & Jaana Hevonoja. Katso video: Yle seurasi tuhansien koululaisten marsseja ilmaston puolesta eri puolilla maata – "Jos maapallo muuttuu liikaa, meillä ei ole tulevaisuutta". Yle on seurannut koululaisten ilmastolakkoa ja -marsseja ympäri Suomen. Mielenosoituksia järjestettiin kymmenillä paikkakunnilla, ja osanottajia oli pelkästään Helsingissä tuhansia. Yle Uutiset 15.3.2019 ([14])

Anu Leena Koskinen. Ilmastolakko ainakin 27 kunnassa tänään – Lapset saivat opettajan kulkemaan bussilla kouluun: "Jos tulostan paperia, tulee heti sanomista". Ilmastolakkoja on kymmenillä paikkakunnilla tänään ja niihin osallistuu satoja tai jopa tuhansia ihmisiä. Yle Uutiset 15.3.2019 ([15])

Minna Kurki. Ilmastoaktivisti Greta Thunberg, 16, ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi – vastaehdokkaana muun muassa Donald Trump. Perjantaina Suomessakin on tarkoitus järjestää koululaisten ilmastomarsseja. Yle Uutiset 14.3.2019 ([16])

Jenni Frilander. Yli 1200 tutkijaa tukee ilmastolakkoilevia nuoria: "Planeetan hyväksikäyttö on lastemme laiminlyöntiä". Nuorten vaatimukset ovat linjassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa, tutkijat sanovat. Yle Uutiset 11.3.2019 ([17])

Pauliina Tolvanen. Yli sata lasta ja nuorta jätti oppitunnit väliin ja marssi ilmaston puolesta – "Aikuisten välinpitämättömyys harmittaa". Joensuulaiset nuoret olivat kutsuneet marssille mukaan päättäjiä, mutta heidän osanottonsa jäi ohueksi. Yle Uutiset. 1.3.2019 ([18])

Jenni Leukumaavaara. ”On väärin, että nuorten pitää olla johtava voima ilmastokeskustelussa”. Vihreä lanka 19.2.2019 ([19])

Kari Mustonen. 15-vuotias Atte Ahokas haluaa torjua ilmastonmuutosta – järjesti mielenosoituksen Jokioisilla. Atte Ahokkaan ilmastotempaus Jokioisilla katkaisi koulupäivän ja haastaa päättäjät tiukkoihin ilmastotekoihin. Yle Uutiset 25.1.2019 ([20])

Anne Orjala. Nuoret vaativat eduskunnan portailla parempaa ilmastopolitiikkaa päättäjiltä – "Joskus välitämme enemmän kuin aikuiset". Päätöksiä pitää tehdä nyt, sanoivat mielenosoitukseen kokoontuneet lukiolaiset. Yle Uutiset 11.1.2019 ([21])