Arboretumit eli puulajipuistot Hämeessä

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 8. lokakuuta 2022 kello 17.43 – tehnyt MinLii (keskustelu | muokkaukset)


Luettelo Hämeen arboretumeista eli Hämeessä sijaitsevista puulajipuistoista.

Numero Nimi Paikkakunta Omistaja Kuvaus
1 Aulangon puistometsä Hämeenlinna, Aulanko Metsähallitus Vanajaveden ja Aulangonjärven välissä oleva, noin 152 hehtaarin luonnonsuojelualue. Joutsenlammen alueella on Aulangon puu- ja pensaslajipolku, jonka varrella on merkittynä yli 50 lajia. Aulangolla kasvaa yli 130 eri puu- ja pensaslajia.
2 Elliälän kartanon arboretum Hattula, Pekola yksityinen Senaattori A.Kairamon perustama, noin 30 hehtaarin puisto.
3 Haapastensyrjän rotupuisto Loppi, Läyliäinen Luke Noin 7 hehtaarin puisto kotimaisten puiden erikoismuotoja. Perustettu 1960-luvulla metsäntutkimuslaitoksen yhteyteen. Haapastensyrjän_puulajipuisto
4 Hämeenlinnan kaupunginpuisto Hämeenlinna Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan kaupunginpuisto eli Parkki on saanut alkunsa 1840-luvulla on maaherra Otto Carl Rehbinder alkoi istuttamaan sinne jalopuita. Puisto on rakennettu vankityövoimalla. Nykyisin se on osa Hämeenlinnan kansallista kaupunkipuistoa.
5 Lahdentaan kartanon puisto Hattula yksityinen Noin 2 hehtaarin 1800-luvulla kartanon ympärille perustettu, sittemmin vanha Hämeen metsätyönjohtajakoulun alue
6 Lepaan puisto Hattula, Lepaa Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön hallinnoima noin 22 hehtaarin puisto, joka on perustettu 1600-luvulla. Alueella Lepaan vanha kartano.
7 Mustialan puisto Mustiala, Tammela Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeen ammatti-instituutti Entisen Mustialan maanviljelysopiston, sittemmin maatalousoppilaitoksen ja Hämeen ammattikorkeakoulun yhteydessä oleva, 1850-luvulla perustettu puisto ja museo.
8 Villa Metsolan arboretum Hausjärvi yksityinen Senaattori Lennart Gripenbergin huvilan ympärille 1800-luvulla perustettu noin 2 hehtaarin suuruinen puisto.
  • Evon metsäopiston puisto
  • Lammin biologisen aseman pihapiiri
  • Forssa tehtaanpuisto


Huom! Kansalliset kaupunkipuistot Hämeenlinna ja Forssa  !!! Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto perustettiin vuonna 2001. Se oli Suomen ensimmäinen. Forssan kansallinen kaupunkipuisto perustettiin vuonna 201x.

Kartanopuistoja

  • Hahkialan kartanon puisto
  • Jokioisten kartanon puisto
  • Kiipulan puisto ja puutarha
  • Porkkalan kartanon puisto ja puutarha
  • Vanajanlinnan puisto

Kirkkopuistot ja hautausmaat

  • Ahveniston hautausmaa
  • Hauhon kirkko ja hautausmaa
  • Kalvolan kirkko ja hautausmaa
  • Rengon kirkko ja hautausmaa
  • Vanajan kirkko ja hautausmaa

Asemapuistoja

  • Hämeenlinnan rautatieaseman puisto
  • Riihimäen rautatiepuisto

Kasarmialueet

  • Suomen kasarmi
  • Linnan kasarmi
  • Riihimäen kasarmialue

Lähteitä