Anneli Kivelä

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 11.59 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Anneli Kivelä

Elämänvaiheet

Anneli Kivelä (omalta nimeltään Anne Seppälä) on syntynyt Tampereella 1939. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Etelä-Pohjanmaalla. Hän on opiskellut Tampereen yliopstossa tiedotusoppia ja kirjallisuutta. Opintojen jälkeen hän on työskennellyt mainostoimistossa, toimittajana Vaasa-lehdessä kuten myös Hämeen Sanomissa. Muita toimenkuvia ovat ollet toimiminen öljy-yhtiön tiedotussihteerinä sekä kolmikymmenvuotinen rupeama kustannustoimittajana Karistolla. Tätä nykyä hän on eläkkeellä ja asuu Hattulassa. Harrastuksikseen hän ilmoittaa liikunnan ja ikonimaalauksen.

Katajamäki-sarja

Anneli Kivelä on tullut tutuksi Katajamäki-sarjastaan, jonka romantiikalla höystetyt kesäisen hämäläisen maaseudun kuvaukset ovat saaneet suuren suosion. Teoksia voi lukea myös itsenäisinä romaaneina, vaikka kyse onkin sarjasta. Kirjailija on itse todennut Katajamäellä olevan jonkin verran todellisuuspohjaa, sillä vastaavan kaltaisessa paikassa hän vietti lapsuuden kesiään.

Kivelä on lajityyppinsä tyylipuhdas taitaja, teoksissa on sopivasti niin elämänmakuista, joskun jopa tummasävyistä draamaa kuin onnellisia loppuratkaisujakin. Myös naisten kirjoittamasta viihdekirjallisuudesta tuttu maaseudun ja kaupungin ero ja niillä leikittely on olennaisesti läsnä. Päällimmäiseksi Katajamäki-sarjasta jää mieleen kuitenkin hyväntuulisuus ja optimismi. "Kaiken kaikkiaan kahvin ja pullan kodikas tuoksu leijailee näiden hyväntuulisten lukuromaanien liepeillä. Niissä on vanhanajan uskoa reipashenkiseen elämään ja siihen, että ihminen on oman onnensa seppä eikä olosuhteiden uhri" (Koski). Kivelän tuotannosta välittyykin sodanjälkeisten sukupolvien tarmo ja luja usko oman työn merkitykseen, oli sitten kyseessä yhteiskunnalliset velvoitteet tai henkilökohtaiset päämäärät.

Koirakaverit-sarja

Suosittua nuortenkirjasarjaa Koirakaverit kirjailija on julkaissut omalla nimellään. Myös sen tapahtumamiljöönä toimii kesäisen aurinkoinen Häme, Aulangon näkötorneineen ja Hopealinjoineen. Anne Seppälän nimellä kirjailija on julkaissut myös useita teoksia, jotka sisältävät mietelauseita ja elämänviisauksia.

Tuotanto

Katajamäki-sarja, nimellä Anneli Kivelä

Kotiin Katajamäelle. Karisto 2007. ISBN 951-23-5318-7

Onnenkauppaa Katajamäellä. Karisto 2007. ISBN 951-23-5248-7

Uusia tuulia Katajamäellä. Karisto 2008. ISBN 951-23-5393-4

Katajamäellä kuohuu. Karisto 2009. ISBN 951-23-5394

Salaisuuksia Katajamäellä. Karisto 2010.ISBN 951-23-5548-8

Katajamäki yllättyy. Karisto 2011. ISBN 951-23-5386-6

Köydenvetoa Katajamäellä. Karisto 2012. ISBN 951-23-5558-7

Koirakaverit-sarja, nimellä Anne Seppälä

Topi löytöretkillä. Karisto 2009. ISBN 951-23-5152-7

Topi saa uuden kodin. Karisto 2009. ISBN 951-23-5105-3

Topin talvipuuhia. Karisto 2010. ISBN 951-23-5242-5

Topi karkuteillä. Karisto 2011. ISBN 951-23-5258-3

Anne Seppälä

Läheisyys. Karisto 2001

Mies ja nainen. Karisto 2001. ISBN 951-23-4166-2

Yhdessä ain. Karisto 2001. ISBN 951-23-4167-0

Elämä on ihanaa. Karisto 2002. ISBN 951-23-4224-3

Elämä on kaunein satu. Lasten oma mietekirja. Karisto 2002. ISBN 951-23-4316-9

Kultaisia sanoja. Karisto 2001. ISBN 951-23-4272-3

Sydämellisiä sanoja. Karisto 2002. ISBN 951-23-4390-8

Elämän virrassa. Karisto 2005- ISBN 951-23-4613-3

Ilo. Karisto 2005

Lähteet

Kariston kirjailijaesittely. www.karisto.fi

Helmet verkkokirjasto (Mervi Koski)

Kotimaisia lasten ja nuortenkirjailijoita 7. BTJ kustannus 2010.