Ero sivun ”Anne Syrjä (Hanne Dahl)” versioiden välillä

Häme-Wikistä
p (yksi versio)
(Täydennetty tietoja)
Rivi 1: Rivi 1:
Esikoiskirjailija Anne Syrjä (s. 1949) on Hämeenlinnassa syntynyt ja koulunsa käynyt entinen Ferring Lääkkeet Oy:n liiketoimintayksikön johtaja. V. 2013 alusta Syrjä siirtyi eläkkeelle ja aloitti toisen uran dekkarikirjailijana. Hänen ensimmäinen dekkarinsa Vaara vierailee kylässä (2013) sijoittuu hämäläismaisemiin Hauholle, jonka kirkonkylässä tehdään murha. Kirjailijana Anne Syrjä käyttää nimeä Hanne Dahl.

Kirjailija Anne Syrjä (s. 1949) on Hämeenlinnassa syntynyt ja käynyt siellä koulunsa. Uransa hän on tehnyt lääketeollisuudessa. V. 2013 alusta Syrjä siirtyi eläkkeelle ja aloitti toisen uran dekkarikirjailijana. Hänen ensimmäinen dekkarinsa Vaara vierailee kylässä (2013) sijoittuu hämäläismaisemiin Hauholle. Kirjailijana Anne Syrjä käyttää nimeä Hanne Dahl.

Lapsena ja nuorena Syrjä harrasti teatteria ja kuului Hämeenlinnan teatterikerhon nuoriin, jotka esittivät satunäytelmiä Aulangon rauniolinnassa.

Lapsena ja nuorena Syrjä harrasti teatteria ja kuului Hämeenlinnan teatterikerhon nuoriin, jotka esittivät satunäytelmiä Aulangon rauniolinnakkeessa.

== Vaara vierailee kylässä

Anne Syrjä asuu Espoossa, mutta viettää paljon aikaansa Hauholla, jossa perheellä on vapaa-ajanasunto. Syrjä toimii Uudenmaan Kirjoittajat ry:n hallituksen puheenjohtajana.

"''Juhannus oli pian käsillä ja sää oli muuttunut kesäisen lämpimäksi. Kyläyhdistyksen aattoillan ohjelmaa harjoiteltiin ahkerasti. Sekakuoro treenasi joka ilta ja Moonakin viimeisteli omaa esitystään. Tunnelma oli odottava. Kylän elämä oli muuttunut värikkääksi. Vakituisille asukkaille seurojentalon juhannusjuhla muodostui kesän kohokohdaksi.''" (s. 54)

== Vaara vierailee kylässä ==

Kaikki ei mene kuitenkaan odotusten mukaan. Tunnettu operettilaulaja Moona lähtee yllättäen juuri ennen juhlia Hauholta, ja vähän sen jälkeen kuolee kanta-asukas Hugo Haapio. Haapion kuolema osoittautuu tarkemmissa tutkimuksissa murhaksi. Ennen kuin suvisen Sydän-Hämeen kylän asukkaat ovat tointuneet kenties kautta aikojen ensimmäisestä murhastaan, lähellä murhapaikkaa ajetaan toisen miehen Tauno Törnqvistin yli, joka kuolee vammoihinsa. Miesten tiedetään viettäneen iltojaan samassa ravitsemusliikkeessä ja liikkuvan hieman hämäräperäisessä seurassa.

Sisätautilääkäri Mauri Yli-Viranko jää sairauslomalle infarktin ja burn outin  takia. Hän päättää vuokrata toipumispaikakseen lomamökin, jonka valintakriteerinä on noin 150 kilometrin etäisyys Helsingistä. Sopiva kohde löytyy Hauhon kylästä, keskeltä kauneinta Hämettä. Yli-Viranko on alusta alkaen tahtomattaan tiivis osa kyläyhteisön elämää. Pian hän toteaa, että levosta ja rauhasta ei ole tietoakaan, sillä sattuman kautta paljastuu ikävä tapahtuma kaukaa hänen menneisyydestään. Skandaalin ainekset ovat valmiit. Paikkakunnalla sattuu lisäksi kaksi epämääräistä kuolemantapausta. Pahinta kaikesta on, että ehkä vahvin motiivi löytyy häneltä itseltään. Samaan aikaan lisäpainetta luo vehkeilyt työpaikalla Helsingissä, jossa hänen pitäisi olla puolustamassa oikeuksiaan. Hauhon idyllinen kirkonkylä joutuu näyttämöksi rikoksille, joiden jälkimainigit ulottuvat Kärkölään asti.

Hugon tytär Ilona on hämmentynyt ja järkyttynyt, kun kuulee vielä Taunonkin joutuneen onnettomuuteen. Naapurin Mauri kertoo mikä Taunon tilanne on.

== Kuka olisi uskonut  ==

"''- Voi kauheaa. Kuoliko Tauno?

Hämeessä, keskellä Hauhon kirkonkylää sijaitsevan majoitusyritys Hellevin Hovin toiminta on juuri alkanut palata normaaliksi alkukesän murhien jälkeen, kun yritystä pyörittävä hyväsydäminen Hellevi Kaski sairastuu vakavasti. Sairaus ravistaa myös yhtiökumppani Kirsti Haapiota eikä omistajakaksikko ennätä huomata, mitä ympärillä tapahtuu. Vasta yllättävä kuolemantapaus havahduttaa työyhteisön. Lisäväriä pian käynnistyvään rikostutkintaan tuo Ruotsista vierailemaan saapuva sukulaispariskunta sekä melkoiseksi naissankariksi osoittautuva helsinkiläisarkkitehti Paavali Linna. Kuolleen henkilön menneisyydestä kumpuavat riipaisevatkin salaisuudet kiristävät Kirstin tyttären hermoja. Hänen tekee mieli karistaa kylän tomut jaloistaan, mutta orastava suhde konstaapeli Markus Kaarteen kanssa saa neuvokkaan Ilonan viemään poliisin tutkimustyötä aimo harppauksen eteenpäin.

''- Hän on koomassa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.

== Teokset  ==

''- Miten on mahdollista, että molemmille käy samana päivänä huonosti?

''- Se voi olla ihan sattuma, tai sitten ei''." (s. 93)

Vasta viimeisillä kymmenillä sivuilla selviää, mistä kaikessa on ollut kyse. Kaiken takana on nainen - Moona Ramsten ja hänen huumejenginsä. Mutta myös kesälomaansa Hauholla viettävä lääkäri Mauri Yli-Viranko yllättävällä tavalla kietoutuu Moonan ja myös Hugon kautta tapahtumiin. Laittomien businesten lisäksi kuvioon kuuluu kiristystä ja jopa kidnappaus.

''Kaikki kävi hirveän nopeasti. Mies otti Ilonan tiukkaan otteeseen, esti häntä huutamasta työntämällä suuhun jonkun harmaan kankaan. Yhtä nopeasti tyttö tönäistiin auton takapenkille. Siellä istui toinen mies''. (s. 197)

Moonaa ajoi eteenpäin ahneus. Hän näki mahdollisuuden kaapata huumelastin itselleen ja paeta sitten maasta. Loppu on kuitenkin hänen kannaltaan kurja, sillä Moonasta itsestään tulee kirjan kolmas uhri.

== Teokset

*Vaara vierailee kylässä : jännitysromaani. 2013. ISBN 978-952-235-537-9

*Kuka olisi uskonut: jännitysromaani. Myllylahti 2015. ISBN 978-952-202-613-2

[[Category:Hämeenlinnalaisia]] [[Category:Kirjailijat]]

Versio 29. toukokuuta 2015 kello 11.59

Kirjailija Anne Syrjä (s. 1949) on Hämeenlinnassa syntynyt ja käynyt siellä koulunsa. Uransa hän on tehnyt lääketeollisuudessa. V. 2013 alusta Syrjä siirtyi eläkkeelle ja aloitti toisen uran dekkarikirjailijana. Hänen ensimmäinen dekkarinsa Vaara vierailee kylässä (2013) sijoittuu hämäläismaisemiin Hauholle. Kirjailijana Anne Syrjä käyttää nimeä Hanne Dahl.

Lapsena ja nuorena Syrjä harrasti teatteria ja kuului Hämeenlinnan teatterikerhon nuoriin, jotka esittivät satunäytelmiä Aulangon rauniolinnakkeessa.

Anne Syrjä asuu Espoossa, mutta viettää paljon aikaansa Hauholla, jossa perheellä on vapaa-ajanasunto. Syrjä toimii Uudenmaan Kirjoittajat ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Vaara vierailee kylässä

Sisätautilääkäri Mauri Yli-Viranko jää sairauslomalle infarktin ja burn outin takia. Hän päättää vuokrata toipumispaikakseen lomamökin, jonka valintakriteerinä on noin 150 kilometrin etäisyys Helsingistä. Sopiva kohde löytyy Hauhon kylästä, keskeltä kauneinta Hämettä. Yli-Viranko on alusta alkaen tahtomattaan tiivis osa kyläyhteisön elämää. Pian hän toteaa, että levosta ja rauhasta ei ole tietoakaan, sillä sattuman kautta paljastuu ikävä tapahtuma kaukaa hänen menneisyydestään. Skandaalin ainekset ovat valmiit. Paikkakunnalla sattuu lisäksi kaksi epämääräistä kuolemantapausta. Pahinta kaikesta on, että ehkä vahvin motiivi löytyy häneltä itseltään. Samaan aikaan lisäpainetta luo vehkeilyt työpaikalla Helsingissä, jossa hänen pitäisi olla puolustamassa oikeuksiaan. Hauhon idyllinen kirkonkylä joutuu näyttämöksi rikoksille, joiden jälkimainigit ulottuvat Kärkölään asti.

Kuka olisi uskonut

Hämeessä, keskellä Hauhon kirkonkylää sijaitsevan majoitusyritys Hellevin Hovin toiminta on juuri alkanut palata normaaliksi alkukesän murhien jälkeen, kun yritystä pyörittävä hyväsydäminen Hellevi Kaski sairastuu vakavasti. Sairaus ravistaa myös yhtiökumppani Kirsti Haapiota eikä omistajakaksikko ennätä huomata, mitä ympärillä tapahtuu. Vasta yllättävä kuolemantapaus havahduttaa työyhteisön. Lisäväriä pian käynnistyvään rikostutkintaan tuo Ruotsista vierailemaan saapuva sukulaispariskunta sekä melkoiseksi naissankariksi osoittautuva helsinkiläisarkkitehti Paavali Linna. Kuolleen henkilön menneisyydestä kumpuavat riipaisevatkin salaisuudet kiristävät Kirstin tyttären hermoja. Hänen tekee mieli karistaa kylän tomut jaloistaan, mutta orastava suhde konstaapeli Markus Kaarteen kanssa saa neuvokkaan Ilonan viemään poliisin tutkimustyötä aimo harppauksen eteenpäin.

Teokset

• Vaara vierailee kylässä : jännitysromaani. 2013. ISBN 978-952-235-537-9
• Kuka olisi uskonut: jännitysromaani. Myllylahti 2015. ISBN 978-952-202-613-2