Anelma Järvenpää-Summanen

Anelma Järvenpää-Summanen. Valokuva: Tuula Vehanen

(s. 1947)

Parkanossa syntynyt nykyisin Vantaalla asuva kirjailija. Asunut Lahdessa 1969-1981.

Ammatit

- pankkitoimihenkilö 1972-78
- osastosihteeri toimittaja 1979-88
- kulttuuriavustaja ja toimittaja 1989-98
- toimitussihteeri ja kustannustoimittaja 1999-2004
- kriitikko, Suomen Arvostelijain Liiton jäsen vuodesta 1986
- kirjailija, Suomen Kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1991 == Palkinnot: ==

- J. H. Erkon novellikilpailu 1976, I palkinto
- Suomen maakuntakirjailijoiden rakkausrunokilpailu 1988, I palkinto
- Lahden valtakunnallinen runomaraton 1989, I palkinto
- Olga ja Vilho Linnamon säätiön tunnustuspalkinto kirjailijan työstä 2002

Kirjailijan harrastuksiin kuuluvat kirjallisuus, luonto ja elokuvat.

Anelma Järvenpää-Summanen (ent. Salo) tunnetaan myös kirjailijanimellä Anita Aure. Hänen esikoisromaaninsa Itkevä nukke ilmestyi nimellä Anelma Salo.

"Teoksissani teen tavallani tutkimusta elämästä, mitä näen, koen, havaitsen ja kuvittelen. Koen elämän sinänsä jännitysnäytelmäksi. Anita Aure-kirjoissakin käytän paljon havaintoa, silkan mielikuvituksen varaan rakennettu ei ole mielestäni kiinnostavaa.

Kirjailijaksi kehittymiseni tärkeä vaihe oli Salpausselän Kirjailijoiden järjestämä viikonloppuseminaari kirjoituskilpailun parhaimmistolle. Silloinen läänintaiteilija Matti Paavilainen vaikuttui kirjoitusnäytteistäni ja lietsoi uskoa tekemiseeni.

"Tuskin olen kirjoittanut ainoatakaan kirjaa, jossa Lahdessa elämäni vuodet eivät olisi läsnä, vaikka vain välähdyksenä. Kaupunkimiljöö, maisema, ihmiset, paikat joissa nuoret aikuiset 1970-luvulla liikkuivat, kohtasivat, tekivät työtä, näen ne vahvasti yhä" hän jatkaa.

Anelma Järvenpää-Summasen runokokoelma Tehtävänä elämä (2005) sisältää sekä uusia että aiemmin julkaistuja runoja. "Se alkaa menneitten sukupolvien hämärästä, kertoo lapsuudesta, oman minuuden rakentamisesta, parisuhteen onnesta ja karikoista, äitiyden vaativuudesta ja päättyy lopulta isoäitiyden auvoon ja huoleen" (Leena Tuomela, Ilkka 20.7.2005).

Mirja Kuivaniemen Ortodoksiviesti 5/2005) mukaan kokoelma on kypsän ihmisen puheenvuoro asioista, jotka koskettavat tai ainakin koskevat nykyään jokaista. "Runoilija ei hapuile eikä selitä vaan näyttää" Kuivaniemi kirjoittaa.

Iisalmen Sanomissa (30.5.2005) kokoelman runoja luonnehditaan hengittäviksi. "Rytmi runoissa on lempeä ja jäntevä, kieli kaunista. Runoja värittävät omaperäiset, tarkkanäköiset rinnastukset. Kauniin kokoelman kruunaa ripaus nostalgiaa."

Arvioita proosateoksista jäljempänä.

Häneltä on juuri ilmestynyt novellikokoelma Tahtoihmisiä (Karisto 2009).

Tuotanto

Romaanit

Itkevä nukke. Weilin Göös 1977.

Aamuun on ikuisuus. Karisto 1991.

Sinä yönä tähdet. Karisto 1993.

Leikit tulella. Karisto 1995.

Ole minulle hän. Karisto 1999.

Yö kuulas silkinmusta. Karisto 2002. == arvosteluja_1 * ==

Luvaton avain. Karisto 2004.

Hidas yö. Karisto 2006. == arvosteluja_2 **

Novellikokoelmat

Novellikokoelma Tahtoihmisiä, Karisto, 2009 okokoelmat == Lumihäät . Pohjoinen 1985.

Voimasi tunnustan. FinnEpos 1992.

Valitse kohtalosi. Maahenki 2000.

Tehtävänä elämä. Maahenki 2005. == Kuunnelmat ==

Radionovelli Verivaahtera 1988. == Osallistuminen antologioihin ==

Rakkauden kirjo. Suomen maakuntakirjailijat 1988.

Matkalla huomiseen. Lahden runomaraton 1989.

Ajatus on lahja. Otava 1992. (toim. Anelma Järvenpää-Summanen)

Tule luo. Otava 1994.

Runoilijat äänessä [Cd-rom]. KSL 1995.

Täydenkuun hopeaa. Katharos 2001.

Minussa on kevät. Katharos 2002.

Tänään täyttyy malja. Katharos 2002.

Kun sydän sanoo tahdon. Otava 2002. (toim. Anelma Järvenpää-Summanen)

Vesi vetää puoleensa. Maahenki 2002.

Sisu 8. Peruskoulun äidinkieli ja kirjallisuus 2005.

Joka tytön runokirja. Tammi 2006. (toim. Suvi Ahola ja Satu Koskimies)

Te naiset, te naiset. Sitaatteja vain naisilta. Otava 2006. (toim. Jarkko Laine) == Toimitustyöt ==

Illan tähti yksinäinen. Jalava 1991. (toim. yhdessä Raija Hämäläisen kanssa)

Ajatus on lahja. Otava 1992.

Koivuntuohirunoja. Arthouse 1997.

Viiniä suloisempi on rakkaus. Otava 1998.

Kun sydän sanoo tahdon. Otava 2002. == == Tekstinäyte ==

Meri piehtaroi sateen raippojen alla.

Tuskaa ei ole isompaa
kuin yksi ihminen kestää:
jos ei kestä
on jo toisen

vuoro
kipu
helvetti

Myrskyn jälkeen kallioluoto
kiiltää meressä kuin kostea luu.

Tehtävänä elämä, 2005. ("Vesijärven myrskyä katsellessa syntynyt runo")

He ajoivat Radiomäen parkkialueelle. Ilkka kaivoi auton tavaratilasta huopia ja suuren punotun korin.
- Kesästä pitää ottaa kaikki irti, kohtahan se on ohi, mies selitti heidän noustessaan jyrkkiä rappuja puistoon.
Paksut monimuotoiset tammet levittivät tuuheita latvuksiaan kuin suojaksi, mutta mies valitsi avoimen paikan. Nurmikko oli siinä tasaiseksi ajeltua nukkaa. Aurinko oli laskemassa, taivaanranta puitten takana loisti kullanpunaisena.
Ilkka leväytti huovan nurmikolle ja etsi sen päälle korista pöytäliinan. Toisen huovan hän taitteli viereen istumista varten. Silmät selällään Maisa tuijotti mitä korista löytyi: grillattu broileri, patonki, homejuustoa, viinirypäleitä, oliiveja, punaviiniä. Sitten vielä oikeat jalalliset lasit, paperilautaset ja talouspaperirulla.
- Tänään oli rankka päivä, Ilkka selitti. - Pitää saada välimatkaa ikäviin asioihin.
- Millaista se on kun päivittäin näkee onnettomuuksia, sairauksia, kuolemaa?
- Siihen tottuu. Pakko tottua. Mutta suurimman osan potilaista me sentään pystymme parantamaan."

Sinä yönä tähdet, 1993.

Mia tuntee tarvitsevansa toista ihmistä, ihmisen läheisyyttä. Hän ei jaksa muuten. Mistä tarve tulee? Miten ne ovat kasvaneet jotka eivät tarvitse, jotka tekevät ratkaisuja, lähtevät ja elävät poissa? Hän oli aina tarvinnut.
Nytkin jos Kerkko tulisi, rojahtaisi sänkyyn tai eteisen lattialle, makaisi siinä, hengittäisi, haisisi viinalta, valkosipulilta tai miltä hyvänsä, jos se vain olisi kotona, kuuluisi tänne, hän kävisi sen kylkeen, ottaisi voimaa kuin akku ja alkaisi jaksaa taas. Astiat pysyisivät käsissä, käsi tarvitsisi puurovispilää ja vatkaisi sillä.
- Tilinpäätösillallinen. Voi mennä myöhäiseen, Kerkko oli selittänyt ja kiristänyt valkean paidankauluksen alle joululahjasolmion. Lehti, jonka päällä mies oli lankannut kengät, jäi lattialle levälleen. Matkatoimiston värikuvamainoksessa ruskettuneen tytön pyllyvako näkyi märkien bikinihousujen läpi, vartalo kiilsi öljystä ja hiukset putosivat selkään kuin riippupelargonia. Sen näköisiä naisia istui yksinään baaritiskeillä.

Yö kuulas silkinmusta, 2002.

==
Lisätietoa kirjailijasta Internetissä: ==

Kirjailijan kotisivu

Kariston kirjailijat

Vantaan kirjailijafoorumi == Arvosteluja kirjoista: ==

*

Yö kuulas silkinmusta . Karisto 2002.

...
Tiiviin otteen kautta jäntevä ja luja teos; parasta, mitä Järvenpää-Summanen on pitkällä urallaan julkaissut.

Risto Kormilainen
Kaltio 2/2002

...
Järvenpää-Summanen kuitenkin haastaa episodikuvauksellaan jopa sukuromaanisarjat, sillä niissä tuskin voisi kertoa sen enempää olennaisia asioita kuin Yö kuulas silkinmusta kertoo lyhyissä episodeissaan.
...

Kanerva Eskola
Aamulehti 30.6.2002 == ** == Hidas yö . Karisto 2006.

...
Romaanin episodeiksi pirstoutuneessa ajassa juonen virta vie voimalla eteenpäin samalla kun jokainen episodi pysäyttää ajan, murtaa sen, luo siihen laajenevan tunnelmansa ja näyttää mitä on elää hetkessä, tässä ja nyt.
...
Mutta sitäkin selvemmin se osoittaa tiivistämisen taitoa ja varmaa rakenteen tajua. Yksi lukukerta ei välttämättä riitä.

Jan Blomstedt
Helsingin Sanomat 23.8.2006

...
En ihmettelisi, vaikka tässä olisi yksi vuoden Finlandia-palkintoehdokkaista.

Mirjam Silvén
Pohjalainen 30.7.2006

...
Hyvin valituista aineksista rakentuu hengittävä kudos, joka vangitsee sisäänsä suuria kysymyksiä ihmisen yhteiskunnallisesta velvollisuudesta, tekojen oikeutuksesta, kunniasta, selviytymisestä sekä traagisen kuoleman jättämistä traumoista. Ja siitä, miten elämä aina jatkuu.

Joni Pyysalo
Suomen Kuvalehti 31/2996 (4.8.2006) == *** == Novellikokoelma Tahtoihmisiä , Karisto, 2009

...
Pitkä novelli Sormus tuo etäisesti mieleen Orvokki Aution
Pesärikko-trilogian. Aika on sama, Pobedalla ajellaan ja äiti käyttää strategista sairastumista valtansa välineenä. Tässä novellissa kirjailija käyttää Alice Munron tapaan taitavasti aikasiirtymää.
...
Järvenpää-Summasen teksti on tiivistä, latautunutta ja samalla luonnonläheistä, mikä näkyi selvästi jo Hidas yö -romaanista. Kokeilevuus ja erilaiset kerrontaratkaisut ovat hänelle ominaisia.
Sivuja on vähän, mutta sisältö on painavaa.

Leena Tuomela
Ilkka 2.8.2009