Abien koronatartunnat (Hämeenlinna)

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 15. maaliskuuta 2021 kello 11.20 – tehnyt Kaunislehto (keskustelu | muokkaukset)

Vaikka Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen 12.3. Ylen haastattelussa toppuuttelikin kantahämäläisiä tuomitsemasta koronaepidemian aikana juhlineita hämeenlinnalaisabeja, COVID-19 -viruksen tahallisessa levittämisessä voi pahimmillaan seurata syyte vakavasta jopa vuosien tuomioon johtavasta rikoksesta.

Hiihtolomaviikolla 20 - 30 hämeenlinnalaisnuorta useista eri kouluista osallistui bileisiin, joista virus lähti leviämään. Seuraavaan viikonvaihteeseen mennessä viideltä eri abilta oli löytynyt tartunta ja muut, altistuneet bilenuoret olivat joutuneet karanteeniin.

Hämeen Sanomat totesi 13.3. pääkirjoituksessaan, että opiskelijat ovat kannustaneet toisiaan olemaan menemättä koronatesteihin, jotteivät kirjoitukset vaarantuisi joko tartunnan tai karanteenin takia. Kanta-Hämeen pandemiaryhmän johtajanakin toimiva Sally Leskinen on vedonnut abeihin, jotta he ottaisivat koronatilanteen tosissaan ja hakeutuisivat testeihin.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.

Lähteitä

Marika Harjumaa. Koronaviruksen tahallisesta levittämisestä voisi tulla pitkä linnatuomio – Suomen laki on tuntenut tartuntataudit pitkään. Laissa on monenlaisia tapoja puuttua tartuntatautien tarkoitukselliseen levittämiseen. Yle Uutiset 19.3.2020 ([1])

Ruotsissa lukiolaisten epäillään yrittäneen tahallisesti levittää koronavirusta. Tavoitteena on ilmeisesti ollut saada immuniteetti ensi kevään ylioppilasjuhliin. Ilta-Sanomat 30.11.2020 (STT-TT) ([2])

Juristi vastaa: mitkä rikosnimikkeet voivat tulla sovellettavaksi, jos henkilö uhkaa tartuttaa tai tahallisesti tartuttaa koronaviruksen toiseen henkilöön? (Jutta Wallén-Leino) RIKU 1 / 2020. Rikosuhripäivystys -verkkolehti 9.11.2020 ([3])

Anne-Maria Niskanen. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri huolissaan nuorten koronabileistä. Pandemiaryhmä linjaa viimeistään ensi viikolla muuttuuko maakunnan rokotelinjaus Astra Zenecan suhteen. Yle Uutiset 11.3.2021 ([4])

Miki Wallenius. Kaikkia ylimääräisiä kontakteja on vältettävä Kanta-Hämeessä – katso johtajaylilääkärin arvio: "Olemme veitsenterällä". Maakuntaryhmä suosittelee lisäksi, että myös lasten harrastuksissa kilpailutoiminta keskeytetään toistaiseksi. Yle uutiset 12.3. ([5])

Laura Rautavuori & Ville Tiirikainen. Abien bileet johtivat useisiin tartuntoihin Hämeenlinnassa: muut opiskelijat raivoissaan, somessa leviää nimilista tartunnan saaneista. Yle Uutiset 12.3.2021 ([6])

Petri Lyy. Koronan leviämisvaihe jatkuu Kanta-Hämeessä. Aamuposti 12.3.2020 (Hämeenlinnan abit)

Arttu Mäkelä. "Tällä hetkellä edetään suunnitelmien mukaisesti" (Ylioppilastutkintolautakunta mm. karanteenissa osallistuminen). Forssan lehti 12.3.2021

Lukuloman bileet näkyvät tilastoissa. Hämeen Sanomat / Pääkirjoitus 13.3.2021

Jani Suhonen. Abit juhlivat lukulomalla, nyt pelätään tartuntoja. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 13.3.2021; Hämeen Sanomat 12.3.2021

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kanta-Hämeessä: perjantaina uusia tartuntoja 19, torstaina 32. Päivitämme tähän artikkeliin uusimmat tiedot koronaviruksesta Kanta-Hämeessä. Yle Uutiset 13.3.2021 ([7])

Lauri Rautavuori. 19 koronavirustartuntaa perjantaina – Hämeenlinnan abien juhlista viisi uutta sairastunutta. Yle Uutiset 13.3.2021 ([8])

Suomessa todettu peräti 863 uutta korona­tartuntaa – näissä kunnissa virus leviää, luvuissa näkyy isoja nousuja. Ilta-Sanomat 14.3.2021 (IS-STT) ([9]) (Hämeenlinna: 37)

Jani Suhonen. Pandemiaryhmä suosittaa: Abit perheineen kahden viikon karanteeniin. Hämeen Sanomat 15.1.2021 ([10])