Ero sivun ”KHKS Eläkeläiset” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(291 välissä olevaa versiota 4 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:


''''''
  <big>Ajankohtaista'''
== Yleistä ==
 
Kanta-Hämeen keskussairaalan eläkeläisten yhdistys on perustettu 11.3.1988. Se on yhteinen kaikille sairaalan palveluksesta eläkkeelle jääneille. Tarkoitus on toimia keskussairaalan eläkeläisten yhdyssiteenä ja säilyttää samalla myös yhteys entiseen työnantajaan.
'''Vuosi 2026'''
Joukkoomme voi liittyä tulemalla tilaisuuksiin tai retkille. Jäsenmaksu (nyt  10 €) kerätään kerran vuodessa tilaisuuksissa ja sen voi maksaa myös tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426. Arpajaisia järjestetään aina kokoontumisissa. Osallistujat tuovat voittoja ja ostavat arpoja.
 
Vuosikokous on kerran vuodessa maaliskuun loppuun mennessä, siellä valitaan puheenjohtaja, hallitus ja muut toimijat.
'''Hämeenlinnan teatteri IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS LAUANTAI 31.1.2026 KLO 13.'''
Kokoontumisista ilmoitetaan seuratoimintapalstalla  Kaupunkiuutisten viikonlopun lehdessä ja tällä kotisivulla KHKS eläkeläiset  on myös tietoa toiminnasta.
Murhamysteeri Agatha Christien mukaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Rooleissa mm. Kristo Salminen, Mika Piispa, Natalil Lintala, Jutta Järvinen, Janne Kataja ja Lasse Sandberg.
Järjestämme mm. teatteriretkiä, 1-2 -päiväisiä bussiretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin, Suvirannan kesäpäivän, patikkaretken, jouluruokailun, asiantuntijaluentoja ja kuulemme sairaalan uutisia.
'''Lipun hinta vain jäsenille 45 euroa'''. Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.
'''Ilmoittautuminen ajalla 4.12. - 29.12.2025 tuulikki.myllymäki@luukku.com tai 050 409 1890.'''
TERVETULOA JÄSENET.
 
'''Vuosi 2025'''
 
'''JOULURUOKAILU'''
Joulupöytä on katettuna Inkalan Kartanossa 11.12.2025 klo 13.
Hinta 42 euroa jäsen ja 48 euroa avec.
Yhdistys tarjoaa bussikuljetuksen.
Lähtö Wetteriltä klo 12 ja siitä Aleksis Kiven katua Nummen Niiloon, perillä Inkalassa klo noin 12.30.
 
Ilmoittautuminen 13.11. - 1.12.2025 : helenaillikainen@gmail.com tai puh. 040 701 8388.
Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.
 
Ps. pikkujoulupaketti pukinkonttiin.
 
TERVETULOA!
 
 
'''Säveliä ja Säihkettä - konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla 12.10.2025 klo 15.'''
 
Lähde unohtumattomalle musiikkimatkalle - koe eri maiden rytmit, melodiat ja tunnelmat.
Tule kokemaan kuinka Maria Lund vie sinut Pariisin romanttisiin tunnelmiin Edith Piafin lauluilla, Tomi Metsäketo hurmaa italialaisin sävelmin ja Konsta Hietanen säväyttää ja täyttää tilan amerikkalaisilla hiteillä.  
 
'''Konsertin hinta jäseniltä ja avecilta 49 euroa.
Tili FI09 5680 1340 0094 26'''
 
'''Ilmoittaudu 5.10.2025 mennessä: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388.'''
 
''Tervetuloa toivoo hallitus!''
 
 
Forssan kesäretkellä osallistujia oli 25. Retki oli hyvä. Oppaat kuosikeskuksessa että kaupunkikierroksella olivat hyviä. Ruokapaikka muuttui Fabriikkiin. Ja kotimatkalla käytiin Tammelassa Makulihan myymälässä ostoksilla. Retki oli oikein onnistunut.
 
'''Hei Jäsenet!
 
Tervetuloa jäsentapaamisen merkeissä kesäretkelle Forssaan torstaina 28.8.2025.
 
Tutustutaan Forssan kuosikeskukseen ja museoon. Ruokaillaan Vanhassa Värjärissä. Opaskierros Forssan kaupungissa (linja-autolla). Paluumatkalla voimme poiketa Makulihassa Tammelassa.
 
Matkan hinta 40 euroa.
 
Ilmoittautumiset 24.8.2025 mennessä helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388.
Muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä mistä tulet kyytiin.
Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26.
 
Retken aikataulu; 8.45 Nummen Niilo, 9.00 Wetteri, 10.00 Forssan kuosikeskus ja museo, 12.00 Ruokailu, 13.00 opaskierros.  


Tervetuloa sairaalan eläkeläiset toimintaamme mukaan!
Tervetuloa toivottaa hallitus.


== Jäsenmaksu ==
'''


HUOM!
'''Hei!'''
Jäsenmaksun 10€ voi maksaa myös tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426.
Kesäretki 18.6.2025 oli onnistunut. Retkellä oli 32 osallistujaa. Ilma oli puolipilvinen  sadetta ei tullut ennen kuin kotimatkalle lähtiessä. Risteilyllä nähtiin hienoja maisemia ja kuultiin historiaa. Matkan aikana nautittiin todella hyvä ja runsas kala-ja salaattilounas. Jälkiruokana oli kahvi maittavan marjapiirakan kera. Teatteriesitys oli myös nautittava. Kiitos kaikille mukana olleille.  


== Yhteystiedot 2017 ==
* puheenjohtaja Seija Raatikainen
* puhelin 0400-697737 ja
* sähköposti seija.raatikainen@suomi24.fi
* sihteeri Mirja Lepistö
* sähköposti mirja.lepisto@pp4.inet.fi


Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi
* varapuheenjohtaja Arja Lemetyinen
* rahastonhoitaja Annukka Vähänen
* vararahastonhoitaja Enja Mäkinen
* retkivastaava Tuulikki Myllymäki
* vararetkivastaava Anja Leinikka


==TULEVAA TOIMINTAA 2017==
'''KESÄRETKI HEINOLAN KESÄTEATTERI & PÄIJÄNTEEN RISTEILY KESKIVIIKKONA 18.6.2025 "NÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEEN" - KESÄN HAUSKIN KOMEDIA!'''
!


==='''Kesäretki aurinkoiseen Vaasaan tiistai - keskiviikko 13.-14.6.2017'''===
Aikataulu sekä matkaohjelma:
Klo 8.35 Nummen ostari, klo 8.50 Wetterhoff, klo 10 Vääksyn kanavalla, klo 10.30 - 13.30 Päijänteen risteily m/s Suomen Neito, klo 13.30 siirtyminen kesäteatteriin, klo 14.00 esitys alkaa. Kotimatka alkaa esityksen päätyttyä.  


<big>'''HUOM! ILMOITTAUTUA VOI PERJANTAIHIN 5.5. SAAKKA, JOLLOIN TUULIKKI ON YHTEYDESSÄ MATKAN JÄRJESTÄJÄÄN. JOS OSALLISTUJIA EI OLE 30, MATKAN HINTA NOUSEE N. 20 €, JOSTA TARKEMMIN MATKALLA JA MAKSETAAN ERIKSEEN MYÖHEMMIN.  
Matkan hinta 120 euroa jäsen ja 130 euroa avec, sis. kuljetukset, risteilyn, lounaan laivalla sekä pääsylipun teatteriin. Paluumatkalla omakustanteinen iltapala.
'''
'''
</big>
'''TILINUMERO FI09 5680 1340 0094 26''''''
 
''''''ILMOITAUTUMISET; helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388  23.4.2025 MENNESSÄ.  ILMOITA MISTÄ TULET KYYTIIN. MATKALLA ARPAJAISET!'''
 
'''Tervetuloa mukaan nauttimaan suomalaisista järvimaisemista, ruuasta ja kesäteatterista!
T. Hallitus'''
 
 
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 6.3.2025 kirjaston Leino-salissa. Osanottajia oli 19 henkilöä.
Kokouksen aluksi Pysäkin vastaava suunnittelija Sanna Salminen esitteli Pysäkin toimintaa ja historiaa.
Vuosikokous päätti mm. seuraavaa; yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Helena Illikainen, jäsenmaksu on 20 euroa.
 
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
 
'''Tervetuloa teatterimatkalle Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle katsomaan'''
'''Lempi Nainen, joka katosi -esitystä lauantai 22.2.2025. Hinta matkoineen 65 euroa jäsen ja 70 euroa avec. Lähtö 22.2.2025 klo 11 Wetteriltä esitys alkaa klo 13. Sitovat ilmoittautumiset Tuulikki Myllymäki puh. 050 409 1890 tai tuulikki.myllymaki@luukku.com 30.1.2025 mennessä
'''Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26''''''
 
On vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi. Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi.
 
'''VUOSIKOKOUS 6.3.2025 KLO 13 HÄMEENLINNAN KIRJASTON LEINO-SALISSA. PYSÄKIN VASTAAVA SUUNNITTELIJA SANNA SALMINEN TULEE KERTOMAAN PYSÄKIN TOIMINNASTA. TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN'''
HALLITUS
 
 
'''Vuosi 2024'''
 
Perinteinen '''JOULURUOKAILU KESKIVIIKKONA 11.12.2024 KLO 13 RENGON TULINUMMESSA'''.
Hinta: jäseniltä 40 euroa ja ei jäsen 50 euroa.
Tilille: FI09 5680 1340 0094 26
Bussikuljetuksen yhdistys maksaa. Bussi Wetteriltä klo 12.30 siitä Turuntietä Nummenostarille ja Aleksis Kiven kadulle. Ilmoita mistä tulette kyytiin.
'''Ilmoittautumiset: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388 1.12.2024 mennessä'''.
Ps. pikku paketti mukaan!
 
Tervetuloa, hallitus
L
 
 
Tervetuloa ainutlaatuiseen, unohtumattomaan teatterikokemukseen '''TERVEISIN, VEXI'''
torstaina 7.11.2024 klo 19, VERKATEHDAS, STUDIO.
Vexi Salmen ennen julkaisemattomia biisejä, Hämeenlinnan teatterin näyttelijöiden esittämänä.
Esitys ei ole vain musiikkia - se on matkakertomus.
 
'''Lipun hinta 34 euroa, Tili FI09 5680 1340 0094 26'''
 
ILMOITTAUTUMISET: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388, 6.10.2024 mennessä.
 
'''TERVETULOA JÄSENET!'''
 


Bussiaikataulu: 7.45 Ahveniston lämpövoimala, Turuntietä Wetterille, josta lähtö klo 8.00, paluu keskiviikkona 18.30.
Meitä oli 9 henkilöä nauttimassa hienosta kesäpäivästä Suvirannassa 8.8.2024. Ensin nautittiin uusista perunoista sillin, silliviettelyksen, patongin ja maukkaan salaatin kera. Osa kävi saunassa ja uimassa monta kertaa. Lopuksi nautimme kääretorttua ja mustikkapiirakkaa kahvin kera. Kiitos kaikille mukanaolijoille mukavasta päivästä. Oli kiva vaihtaa kuulumisia.
Menomatkalla tiistaina pysähdymme Jalasjärven Juustoportilla, jossa nautimme buffetlounaan 11.00-12.00. Vaasassa lähdemme opastetulle kiertoajelulle ja ajamme Suomen pisimmän silla yli ja risteilemme m/s Corinalla katsellen upeita saaristomaisemia ja nautimme iltapäiväkahvit. Kiertoajelu jatkuu ja Sokoksen hotellille saavumme 17.15. Sauna- ja allasosastolta ylimmästä kerroksesta voi ihailla upeita saaristomaisemia. 3 ruokalajin  illallinen  nautitaan klo 19. Majoittuminen on 2 hengen huoneissa ja H1 -lisä on 38 €.  
Keskiviikkona nautimme aamiaisen klo 10 ja lähdemme Koskenkorvan museoon Ilmajoelle viinatehtaan kupeessa. Museon johtaja kertoo tarinoita alkoholin historiasta ja valmistuksesta. Lounastamme buffet pöydästä Ilmajoen Kestikartanossa 12.15-13.15. Vierailemme vielä Yli-Laurosen talomuseossa. Kierroksen jälkeen kahvit  ja klo 15 lähdemme kotimatkalle.
Hinta 210 € edellyttäen 30 osallistujaa. Ilmoittautuminen Tuulikille 3.5. mennessä 050-4091890.  
Arpajaiset matkalla.  


Tervetuloa!


==ENNAKKOTIETOA TULEVASTA==
'''Suviranta varattu eläkeläisten kesäpäivän viettoa varten 8.8.2024 klo 10-16. Yhdistys tarjoaa ruokaa ja juotavaa. Sauna lämpiää. TERVETULOA '''
'''<big>Nyyttikestit Suvirannassa tiistaina 15.8.2017 klo 10-16</big>'''


Perinteinen ulkoilu- ja sauna/uintipäivä nyyttikestien merkeissä sairaalan kesäpaikassa Alajärven rannalla.


== TOIMINTAA 2014-2016 ==


=== 2014 TAPAHTUMIA ===
'''''Kesäretki Porvooseen 5.6.2024''.
Mukana retkellä oli 32 henkilöä. Aamusella lähdimme bussilla kohti Helsinkiä ja sieltä J.L. Runebergin laivalla aurinkoisessa ja tuulisessa säässä kohti Porvoota. Siellä nautimme merellisen saaristolaispöydän antimista Kesäravintola Fryysarinrannassa. Ruoka oli hyvää ja maittavaa. Sieltä jatkoimme J.L. Runebergin kotimuseoon, jossa opas kertoi Runebergin historiaa, jonka jälkeen omatoiminen tutustuminen museoon ja puutarhaan. Matkamme jatkui herkkuostoksille Brunbergin tehtaan myymälään, josta mukaan "tarttui" suklaata, lakritsia ja muuta hyvää. Omatoiminen tutustuminen vanhaan kaupunkiin ja sitten lähtö bussilla kohti Hämeenlinnaa. Kiitos kaikille mukana olijoille. Matka oli hyvä ja sääkin suosi meitä koko päivän ajan. ''''''
   
   
* maanantaina 19.5. tehtiin  teatteriretki Helsingin kaupunginteatteriin Vielä ehtii näytelmää katsomaan. Hauska ja tulevaisuuden kuvia loi omalla tavallaan. Sellaisia ehkä olemme muutamien vuosien kuluttua.
'''Meitä oli 16.5.2024 13 henkilöä nauttimassa auringosta, hyvästä seurasta ja pikkupurtavasta Aulangon ulkoilumajan kodalla. Maastopalovaroituksen vuoksi emme voineet paistaa makkaraa, mutta muut syötävät ja juotavat olivat maukkaita.'''
 
 
'''HUOMIO!! PÄIVÄMÄÄRÄMUUTOS; KESÄRETKI PORVOOSEEN ON 5.6.2024.'''
 
'''KESÄRETKI PORVOOSEEN 5.6.2024'''
 
Lähtö Hämeenlinnasta: Nummen ostari klo 7.45, Wetterhoff klo 8.00.


* <big>torstaina 12.6.</big>* kävimme Pokrovan luostarissa ja Hyrsylän mutkassa. Pokrovassa munkki Hariton kertoi luostarin historiaa ja mielenkiintoisia muitakin tarinoita omalla humoristisella tavallaan. Hyrsylän mutkassa 87 v. Aira Samulin esitteli museoita pullakahvien lomassa. Leluja oli kyllä melkoisesti siistissä järjestyksessä. Kaikkea vanhaa muutakin näkemisen arvoista ja ihmeteltävää myös pihamaalla.
Klo 10:00 J.L. Runebergin laiva lähtee kohti Porvoota. Risteily kestää n. 3.5 tuntia, jonka aikana ruokaillaan lohikeittoa ja jälkiruuaksi Runebergin torttu ja kahvi/tee.


* <big>'''tiistaina 8.7'''.</big>
Bussi odottaa Porvoossa.
* Nyyttikesteillä Suvirannassa vietti kesäpäivää parisenkymmentä saunojaa. Suurin osa uimaankin uskaltautui. Ruokaa oli riittävästi; ihanat uudet perunat, sillit, monenmoiset salaatit, kakut ja pullat maistuivat. Makkaraa paistettiin myös. Kesäpäivä oli kauneimmillaan.  


*big>'''tiistaina 12.8'''.</big>
Klo 14.00 alkaen opastettu näyttely J.L. Runebergin kotimuseossa.
* savusaunoimme Wanamajalla. Mukana oli lähes 30 ja aamun sateesta huolimatta ilma kirkastui ja päivä oli kauniin kesäinen. Nautimme lounaan, kahvit ja grillimakkarat.  Arpajaiset pidettiin ja pihapelikilpailtiinkin leikkimielisesti.  


<big>'''tiistaina 9.9.'''.</big>
Klo 15.00 - 16.00 käynti Brunbergin tehtaanmyymälässä.
Vaellusretki Torronsuon kansallispuistossa Tammelassa oli onnistunut. Sää oli kaunis. Mukana oli 24 vaeltajaa, jotka kaikki kulkivat 6 km:n lenkin pitkospuita ja polkuja pitkin. Keitto maistui päätteksi ja "jälkiruuaksi" grillimakkarat. Alustavasti päätettiinkin tehdä vaelluksesta perinteinen vuosittain toistuva erilaisissa maisemissa.
<big>''' Lauantaina 11.10.'''.</big>
* Kävimme Lahden teatterissa katsomassa näytelmän Aina joku eksyy. Esitys oli koskettava, ajatuksia herättävä kertomus yhden perheen elämästä. Näytelmä vakavoitti,saattoi ahdistaakin, mutta myös viihdytti hauskallakin tavalla.  


<big>''' Tiistaina 25.11.'''.</big>
Klo 16.00 - 17.30 omatoiminen käynti vanhassa kaupungissa.


Nautittiin perinteinen jouluateria jouluisen viihtyisässä Wisahovissa ja Kartanon menu oli maukas, monipuolinen ja riittävä. Kulttuurinautintoakin oli tarjolla Sibeliusopiston huilistien kvartetin esityksellä. Kuultiin klassista, tangoja ja joulumusiikkia. Taitavia nuoria esiintyjiä.  Tietysti joulupukin apulaiset jakoivat kaikille paketit.
Klo 17.30 lähtö kotimatkalle.


=== 2015 TAPAHTUMIA ===
Matkan hinta 110 euroa/hlö.


tiistaina 13.1.2015 klo 13  TAMMIKUUN TAPAAMINEN
Ilmoita myös lähtöpaikkasi ja mahdolliset ruokavaliot.


Ahveniston juhlasalissa oli ns. tammikuun tapaaminen ja osallistujia oli 60. Puhujaksi on kutsuttu johtajaylilääkäri Markku Järvinen. Hän on jäämässä helmikuun lopussa itsekin eläkkeelle. Saimmekin kuulla historian kertomuksia n. kymmenen vuoden ajalta, mitä isoja muutoksia on sairaalassa tapahtunut. Mielenkiintoista ja monenkin osallistujan työelämämuistoja myös. Lopuksi nautimme entisen työnantajamme tarjoamat hyvät pullakahvit. Kiitos ja Markulle tervetuloa joukkoomme.  
Sitovat ilmoittautumiset Marja Heinoselle 8.5.2024 mennessä:
tekstiviestillä puh.050 347 9077 tai sähköpostilla esa.heinonen@outlook.com.


Vuosikokous pidettiin tiistaina 24.3.2015   
ARPAJAISET!


Näkövammaisten toimintakeskuksessa pidetyssä vuosikokouksessa aluksi poliisilaitokselta Ari Turunen piti turvallisuusluennon. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Yhdistykselle puheenjohtajaksi valittiin Seija Raatikainen ja hallitukseen entiset viisi jäsentä ja kaksi varajäsentä, Annukka Vähänen valittiin Kaijamarjatta Lammisen tilalle varajäseneksi. Ylläolevissa yhteystiedoissa näkyy hallituksen kokoonpano. Jäsenmaksu on edelleen 10€.
'''TERVETULOA'''


Teatteriretki Tampereen teatteriin torstaina 9.4. klo 19
Näytelmänä oli Älä pukeudu päivälliselle, mikä olikin aikamoinen hössöttely ja tapahtumaa täynnä.


Kesäretki Pohjois-Karjalaan Kolille ja Lieksaan tiistaina-keskiviikkona 16. - 17.6.2015


Osallistujia retkellä oli 31. Yövyimme näköalapaikalla Sokos Hotel Kolissa 2 hengen huoneissa.
'''JÄSENMAKSU VUODELLE 2024'''
Kuortin ABC:llä oli ensimmäinen pysähdys, jossa yhdistys tarjosi ihanat sämpyläkahvit. Varkaudessa tutustuimme pohjoismaiden suurimpaan Mekaanisen musiikin Museoon hauskoilla isä-poika opastuksilla. Museo oli kyllä ihan hervoton mitä ihmeellisimpine kapistuksineen. Kotiruokalounaan nautimme ravintola Tyyskänhovissa. Kolille päästiin klo 17, jossa oli vielä iltapalana sämpylä, kahvi/tee. Halukkaat tarpoivat Ukko- ja Akka-kolin vaaramaisemia ihailemaan ja näköalapaikoille. Sadesää ei menoa haitannut.


Keskiviikkona aamiaisen jälkeen klo 10 lähdimme kohti Lieksaa tutustuen opastetusti Eeva Ryynäsen ateljeehen ja Paaterin honkakirkkoon. Upeita puuveistoksia, ihan uskomattomia. Ilomantsissa tutustuimme Suomen vanhimpaan 1989 perustettuun Hermannin viinitilaan ja kävimme viinitilan vesitornikahvilassa pullakahveilla. Joensuussa aterioimme ravintola Aadassa noutopöytälounaan. .
'''Vuosikokous 4.4.2024 päätti; vuoden 2024 jäsenmaksu on 20 euroa.  
Jäsenmaksu ja tapahtumien maksut maksetaan yhdistyksen tilille
FI09 5680 1340 0094 26.'''


'''Suvirannan perinteiset nyyttikestit tiistaina 7.7. klo 10-16''  
''''''Keväinen ulkoilupäivä 16.5.2024 klo 12 - 16 Aulangon ulkoilumajan kodalla.''' Paistetaan makkaraa ja nautitaan mehua (yhdistys tarjoaa). Ulkoilumajalle pääsee myös linja-autolla numero 2u. TERVETULOA!''


Mukavaa kesäpäivää oli viettämässä 21. Hiukan sadetta saatiin, mutta ei haitannut. Nyyttikestit runsaan tarjonnan kanssa sujuivat rattoisasti. Sauna ja grilli olivat kuumina ja uimareita riitti.
Yhdistyksemme '''vuosikokous on 4.4.2024 klo 13-15.''' Paikkana on kirjaston Leino-sali. Ennen vuosikokouksen alkua luento: Oma Hämeen Assi sairaalan suunnittelukoordinaattori Nina Vesterinen kertoo ajankohtaisista asioista. Kahvi- ja mehutarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista.
'''TERVETULOA!'''


'''Elokuinen kesäpäivä torstaina 27.8. Niemelän kesäkodissa Rengossa'''
Niemelässä aurinkoista kesäpäivää vietti 21 iloista osallistujaa. Sisällä puheensorina oli valtaisa. Ihanat sapuskat nautittiin ja lettukestit pidettiin. Talon isäntä opetti bocciaa ulkosalla. Kaunis kesäpaikka puronsolinan ympäröimänä oli vehreä. Minun mukaani tarttui jopa pikkuseuralainen, jota tulomatkalla kaivoin hiuksistani, nimittäin puistattava hirvikärpänen.


'''Ulkoilu-/retki-/sienestyspäivä EVOLLA tiistaina 29.9. klo 9 alkaen'''
'''Vuosi 2023'''
'''JOULURUOKAILU 13.12.2023 KLO 14''', Upseerikerho Vuorikatu 26, Hämeenlinna.
Tasolounaan maittava jouluruoka. Hinta jäseniltä 40 euroa ja avec 45 euroa.
Ilmoittaudu 5.12.2023 mennessä;
helenaillikainen@gmail.com tai tekstiviestillä puh. 040 701 8388.
PS. Pikkupaketti joulupukin konttiin. TERVETULOA!


Kauniissa syyssäässä retkelle osallistui parikymmentä reipasta retkeilijää. Parempaa säätä ei olisi voinut toivoa, tyyni, aurinkoinen yöpakkasen jälkeen. Puolukoitakin löytyi ja myös sieniä. Sairaalalta tilattu keitto oli maittavaa ja riittävästi.
Loppukesän ja syksyn toimintaa


'''KOKO KÄRKI Toivo Kärki 100 vuotta -konsertti Vanajasalissa tiistaina 27.10. klo 19 alkaen'''
'''Teatteri 11.11.2023 klo 13, Hämeenlinnan teatteri. KYSY SISKOILTA MUSIIKKITEATTERI.'''
"Nyt on sellaista lauluvoimaa ja naisenergiaa näyttämöllä, jollaista ei ole ennen Hämeenlinnassa nähty".
Liput; jäsen 35 euroa, avec 40 euroa (jos lippuja jää). Ei väliaikatarjoilua varattu.
Ilmoittautumiset 8.10.2023 mennessä; tuulikki.myllymaki@luukku.com tai puh. 050-4091890
'''TERVETULOA!'''


Mahtava Toivo Kärki 100 vuotta -konsertti Verkatehtaan Vanajasalissa nähtiin ja kuultiin tiistaina 27.10.
Fysioterapeutti Rauna Sirkola, Tasapainoklinikalta tulee luennoimaan 5.10.2023 klo 13 paikkana Hml:n kirjaston Leino-sali. Kahvitarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!
Konsertissa tunnettujen soittajien lisäksi esiintyivät solisteina Mari Palo, Mari Kaasinen ja Tuomari Nurmio. Kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen hujahti hetkessä. Kiitos!


'''JOULUATERIA Kerhoravintola Seiskassa maanantaina 7.12. klo 16 alkaen'''
Kesäpäivä Suvirannassa (keskussairaalan mökki) 14.8.2023 klo 10 - 16.
Yhdistys tarjoaa pientä tarjottavaa ja juotavaa (salaattia, makkaraa, uusi perunoita, kahvia ym.), sauna lämpiää ja uimaankin voi mennä. Tervetuloa nauttimaan kesäpäivästä. Laitetaan tilaukseen hyvä ja aurinkoinen ilma.
Tarjolla oli perinteinen jouluateria. Myös hauskaa ohjelmaa oli Sirkun vitsien/ arvoitusten muodossa ja Annukan ja Seijan vetämä kilpailu. Puheensorina täytti jälleen juhlapaikan, kun tapasimme entisiä työkavereita. Pikkupaketit jaettiin kaikille. Osallistujia oli yli 50.


== 2016 TAPAHTUMIA ==
Hämeenlinnan teatteriin on varattu lippuja 11.11.2023 klo 13, esitys on "Kysy siskoilta" -musiikkiteatteriesitys.


=== '''''Ns. TAMMIKUUN TAPAAMINEN torstaina 28.1.2016 klo 13''''' ===
Perinteinen jouluruokailu järjestetään joulukuussa. Paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin.
<big>Paikalla oli sairaalan juhlasalissa 46 osallistujaa. Naurujooga oli mahtavaa ja hengästyttävää.. Sairaala tarjosi pullakahvit. Arpajaiset pidettiin ja paljon oli voittoja.
</big>


=== '''VUOSIKOKOUS''' ===
  Kesäretki Somerolle 08.06.2023
<big>Jukolan Lintukodossa torstaina 17.3. klo 13. Aluksi pankin lakimiehen luento ja sen jälkeen kokous ja kahvit.
  Retken hinta 90 euroa.
</big>
  Lähtö Wetteriltä 8.30  Nummen ostoskeskus klo 8.45
  Klo 10.00 saapuminen Somerolle, aamukahvit Hovilan kartanon käräjäsalissa,
  historian esittely.
  11.30 Kartanon kivinavetan näyttely; Muistojen kultaa - nuoruuden huumaa.
  12.30 Tutustuminen Someron kulttuurigalleriaan (Kaija Aarikka ja Kaari Utrio)
  13.15 Lounas Seurahuoneella
  14.15 Muotiputiiki Helmi/ Pellavaenkeli
  15.15 Hämeen Härkätien kierros, iltapäivä kahvit Härkälän kartanossa
  17.00 lähtö Hämeenlinnaan
  Ilmoittautumiset Helena Illikaiselle  helenaillikainen@gmail.com tai
  puh 0407018388


=== '''TEATTERIRETKI TAMPEREELLE KESKIVIIKKONA 20.4. KLO 19''' ===
  Tervetuloa mukaan
<big>
Keskiviikkona 20.4.2016 teatteriretki Tampereelle, näytelmä Viimeinen pasodoble.  Kaikki 30 lippua oli myyty. Aika lailla mieleen tuli mahdollinen tuleva elämänmeno muistimuutoksineen, että sellaistakohan se on.




=== KESÄRETKI MÄNTTÄÄN maanantaina 6.6.2016 ===
  Vuosi 2023


1-päiväinen kulttuuriretki tehtiin 6.6.2016 Mänttään. Tutustuimme Serlachiuksen Gösta taidemuseoon oppaan johdolla, samoin Gustaf -museoon. Kävimme ostoksilla Myllyrannassa. Päivän aikana nautimme 2 pääruokalajin lounaana Mäntän Klubilla jälkiruokineen ja mansikkawienerkahvit Myllyrannassa. Meitä oli 36 osallistujaa sopivan kauniissa säässä, ei hellettä eikä sadetta, raikas poutasää.
  Alku vuoden jäsensivumme olivat päivitettävänä, joten tässä alku vuoden tapahtumia:
  24.01 jäsentapahtuma Hml:n kirjastolla Leino salissa, Sirkka-Liisa Virtanen kertoi
  aiheesta "ikäihmisten Hämeenlinna".
 
  30.03 oli vuosikokous myös kirjastolla. Kokouksen alussa Etelä-Hämeen OP:n edustaja
  Eeva Erkamo-Aalto kertoi testamentista ja edunvalvontavaltakirjasta.
  Kokouksen päätöksetä jäsenmaksusta ja hallituksen jäsenistä alla olevassa tiedostossa.


=== KESÄPÄIVÄ SUVIRANNASSA TIISTAINA 5.7.2016 KLO 10-16 ===
</big>


Perinteistä Suviranta-päivää vietettiin  NYYTTIKESTIEN merkeissä saunoen, uiden, ruokaillen sairaalan mökillä tiistaina 5.7.2016 klo 10-16. Mukana oli 12 henkilöä.


=== '''VANAMAJALLA SAVUSAUNA TORSTAINA 18.8. KLO 12 ALKAEN''' ===
<big> Jäsenmaksu <br/>


Vanamajan savusaunapäivään torstaina 18.8. osallistui 15. Hyvän ruuan ja kahvin lisäksi mukavaa seurustelua ja Nuuksion retken suunnittelua. Savusaunamenot tietenkin myös.
<big>''HUOM!<br/>
<big>Jäsenmaksu vuonna 2023 on  15€<big><br/>Maksetaan tilille KHKS eläkeläiset FI09 5680 1340 0094 26.<br/>Käteismaksuja ei mielellään kerätä, koska rahojen tilille vienti aiheuttaa lisäkustannuksia.
</big>


=== '''TIISTAINA 27.9. SYYSRETKI TEHTIIN  NUUKSIOON ESPOOSEEN''' ===
    <big>Yleistä <br/></big>
Nuuksion Kansallispuiston retki keräsi 30 innokasta ulkoilijaa. Mäkiä ja rappuja tarvottiin eripituisilla reiteillä. Luontokeskus tuli nähtyä. Sää oli upea.


=== ''' ASIANTUNTIJALUENTO OMAISHOITAJUUDESTA KUULTIIN  TIISTAINA 4.10. ''' ===
Omaishoitajat ja läheiset ry:stä  Kaarina Hauskala piti asiantuntevan esityksen omaishoitajana olemisesta ja kertoi alkavasta Ovet -valmennuksesta.  Mukana oli 17 osallistujaa.


=== '''KALENTERITYTÖT HÄMEENLINNAN TEATTERISSA KESKIVIIKKONA 2.11. KLO 14''' ===
Kanta-Hämeen keskussairaalan eläkeläisten yhdistys on perustettu 11.3.1988. Se on yhteinen kaikille sairaalan palveluksesta eläkkeelle jääneille. Tarkoitus on toimia keskussairaalan eläkeläisten yhdyssiteenä ja säilyttää samalla myös yhteys entiseen työnantajaan.
Hurmaavaan esitykseen saatiin vielä lisälippuja (35 yhteensä) ja kyllä oli nautittavaa katsottavaa.
Joukkoomme voi liittyä tulemalla tilaisuuksiin tai retkille. Jäsenmaksu (nyt  20 €) kerätään kerran vuodessa sen voi maksaa tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426. Arpajaisia järjestetään aina kokoontumisissa. Osallistujat tuovat voittoja ja ostavat arpoja.
Vuosikokous on kerran vuodessa maaliskuun loppuun mennessä, siellä valitaan puheenjohtaja, hallitus ja muut toimijat.
Kokoontumisista ilmoitetaan seuratoimintapalstalla  Kaupunkiuutisten keskiviikon lehdessä ja tällä kotisivulla KHKS eläkeläiset  on myös tietoa toiminnasta.
Järjestämme mm. teatteriretkiä, 1-2 -päiväisiä bussiretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin, Suvirannan kesäpäivän, patikkaretken, jouluruokailun, asiantuntijaluentoja ja kuulemme sairaalan uutisia.


==='''Maanantaina 28.11. klo 16 JOULURUOKAILU WISAHOVISSA'''===
Tervetuloa sairaalan eläkeläiset toimintaamme mukaan!


Kokoonnuimme yhteiseen jouluruokailuun Wisahovissa. Tarjolla korvatunturin menu, alkuglögi ja jälkiruokakahvi ja pipari.


<big>'''2017 TAPAHTUMIA'''</big>
.
=== Yhteystiedot 2025===
* puheenjohtaja Helena Illikainen
* sähköposti helenaillikainen@gmail.com
* sihteeri Marja Heinonen
* sähköposti esa.heinonen@outlook.com
Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi
* varapuheenjohtaja Liisa Laurila
* rahastonhoitaja Annukka Vähänen
* vararahastonhoitaja on puheenjohtaja Helena Illikainen
* retkivastaavat  Tuulikki Myllymäki ja Helena Hieta
* jäsen Maarit Heikkilä


==='''Tammikuun tapaaminen pidettiin torstaina 26.1.2017 klo 13 Ahveniston juhlasalissa'''===


Sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Juvonen estymisen vuoksi tilaisuudessa oli vistintäpäällikkö Iisakki Kiemunki  kertomassa, missä KHKS menee nyt.  Saimme asiantuntevaa tietoa sotesta ja uudisrakentamisesta.  Sairaala tarjosi kahvit ja mokkapalat.  Arpajaiset pidettiin.
Mukana oli 51 osallistujaa.


===''' '''VUOSIKOKOUS tiistaina 28.3.2017 klo 13''' '''===


VUOSIKOKOUS pidettiin tiistaina 28.3.2017 klo 13 Näkövammaisten toimintakeskuksessa, Brahenkatu 21. Käsiteltiin sääntöjen mukaiset asiat. Aluksi tilaajapäällikkö '''Leena Harjula''' kertoi ikäihmisten palvelujen, asumisen, hoivan tulevaisuuden näkymistä.
Mukana oli 37 osallistujaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Helena Illikainen ja sihteerinä Mirja Lepistö.  Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tellervo Laulaja ja Anja Leinikka. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Seija Raatikainen. Hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin Arja Lemetyinen (jatkaa), Annukka Vähänen (jatkaa) ja Anja Leinikka (uusi) ja muut jäsenet ovat Enja Mäkinen, Tuulikki Myllymäki ja Mirja Lepistö, jotka ovat erovuoroisia vuonna 2018. Pitkäaikainen rahastonhoitaja Anneli Mäkelä halusi jo "eläkkeelle"  ja hänen tilallaan jatkaa Annukka Vähänen. Jäsenmaksu on edelleen 10 €.




==='''Teatteri Lahdessa perjantaina 21.4.2017 klo 13: Harmony Sisters'''===


Osallistujia oli 30 eli kaikki varatut liput myytiin.  Esitys oli vaikuttava.


==KEHYKSEN TOIMINTAA==


=== '''Kehyksen jäsenmaksun ja omavastuiden maksamisesta ''' ===


<big>Kehyksen jäsenmaksu on 15 euroa vuodelta 2017 Osallistuminen toimintaan edellyttää jäsenmaksun maksamista Kehyksen tilille FI63 5681 0540 0002 26.


Varatut liput on maksettava Kehys ry:n tilille FI63 5681 0540 0002 26 ilmoitettuun määräpäivään mennessä. Lisätietoihin maininta, mitä maksu koskee. Toivotaan, että maksu suoritetaan heti vahvistusviestin tultua.</big>


'''=== '''KEHYS-VUOSI 2017''' ==='''


Kehyksen jumpat jatkuvat jälleen loppiaisen jälkeen viikolla 2 eli 9.1.2017 alkaen jatkuen viikolle 19 saakka.
Uusia ryhmäläisiä mahtuu mukaan maanantain, tiistain ja torstain ryhmiin, keskiviikon ryhmä on täynnä.
Tiedustelut ja ilmoittautuminen sähköpostitse mia.aavikko@khshp.fi


Maanantaisin klo 16.10-17.10 fysiatrian salissa lihaskuntopainotteinen jumppa vaihtuvin ohjelmin, vetäjänä Essi Virkki
Tiistaisin klo 16-17 fysiatrian salissa lihaskuntojumppa ja venyttely, vetäjänä Larissa Laane
Keskiviikkoisin klo 16-17 fysiatrian salissa "tehojumppa", vetäjänä Merja Sopenperä, ryhmä on täynnä
Torstaisin klo 16-17 fysiatrian salissa venyttely, vetäjänä Essi Virkki
 
'''KEVÄÄN TEATTERIT:'''


Kehys suunnittelee varaavansa lippuja Tomaatteja - tapahtumaan.
Lippuja on varattu "Kasari" – konserttiin ma 21.8. klo 19.00


'''JUMPAT'''
Kehyksen jumppa-ryhmät käynnistyvät viikolla 2.
Vielä on tilaa maanantain, tiistain ja torstain ryhmissä!
Maanantaisin klo 16.10-17.10 fysiatrian salissa lihaskuntopainotteinen jumppa vaihtuvin ohjelmin, vetäjänä Essi Virkki
Tiistaisin klo 16-17 fysiatrian salissa lihaskuntojumppa ja venyttely, vetäjänä Larissa Laane
Keskiviikkoisin klo 16-17 fysiatrian salissa "tehojumppa", vetäjänä Merja Sopenperä, ryhmä on täynnä
Torstaisin klo 16-17 fysiatrian salissa venyttely, vetäjänä Essi Virkki
Ilmoittautumiset sähköpostitse mia.aavikko@khshp.fi
Kausimaksu jumppaan on 15€, lisäksi tulee olla maksettuna Kehyksen jäsenmaksu 15€.
Maksut suoritetaan Kehyksen tilille FI63 5681 0540 0002 26


Shindo venyttely
Aloittaa tiistaina 10.1.klo 16:00 Globenissa !
Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat !
Ilmoittautumiset riikka.loijas@khshp.fi tai puh. 2213


Tanssiryhmät
Bailatino torstaisin 12.1.17 alkaen klo 16.15 - 17.15 Pivotin salilla Poltinaholla, ohjaajana Taina Verho
Kausimaksu on 15€, lisäksi tulee olla maksettuna Kehyksen jäsenmaksu 15€.
Maksut suoritetaan Kehyksen tilille FI63 5681 0540 0002 26
Taina Verhon ohjaamat yleiset tanssitunnit
*SU klo 14.30-15.30, paikka Keskuskoulu, Lukiokatu 8
*KE klo 18-19, paikka Lyseon koulun yläsali, Linnankatu 12-14 (käynti Lukiokadun puolelta)


Kehys maksaa 2 euroa / kerta / osallistuja. Normaali hinta on 6 euroa, alennettu hinta kehysläisille siis 4 euroa.
Lavis-ryhmä jää kevääksi 2017 tauolle, mikäli emme löydä uutta ohjaajaa Päivi Kankaanmäen tilalle


Kiertoharjoitteluryhmä (ent. Karvanaamat ja tiukat pirkot)
starttaa torstaina 11.1.2017 klo 15:30 Globenissa. HUOM! muuttunut aika !
Uusia jumppaajia haetaan, tervetuloa mukaan !
Ilmoittautumiset ari.heikkinen@khshp.fi tai 4199


SÄHLY
Kehyksen sähly jatkuu taas joulutauon jälkeen. Seuraava kerta 17.1. klo 19-20:30. Paikkana Hattelmala-halli Visamäessä, Katuos. Uusi-Lapio.
UUSIA PELAAJIA KAIVATAAN MUKAAN! Tule rohkeasti tutustumaan- kokeilemaan pääsee ilmaiseksi. Tällä hetkellä naispelaajia on kolmannes
Tervetuloa uudet ja vanhat!
T. lajivastaava Antti Väyrynen
antti.vayrynen@khshp.fi
puh:0503451719
Suunnistajille
on tarjolla Hämeen Sanomien tiistai- ja torstairasteille lippuvihkoja hintaan 15 euroa (norm 25€), maksu käteisellä. Kysy lisää s-postilla, Jaana Saksa, teho.
Sairaalan Golf-osakkeen käyttö
lajivastaava Ari Peltovuori, jolta lisätietoa sähköpostilla tai puhelimitse 2720.


terveisin KHKS eläkeläisten sihteeri Mirja
[[Luokka:Senioriyhdistykset]]
[[category:Senioriyhdistykset]]

Nykyinen versio 3. joulukuuta 2025 kello 16.57

 Ajankohtaista

Vuosi 2026

Hämeenlinnan teatteri IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS LAUANTAI 31.1.2026 KLO 13. Murhamysteeri Agatha Christien mukaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Rooleissa mm. Kristo Salminen, Mika Piispa, Natalil Lintala, Jutta Järvinen, Janne Kataja ja Lasse Sandberg. Lipun hinta vain jäsenille 45 euroa. Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26. Ilmoittautuminen ajalla 4.12. - 29.12.2025 tuulikki.myllymäki@luukku.com tai 050 409 1890. TERVETULOA JÄSENET.

Vuosi 2025

JOULURUOKAILU Joulupöytä on katettuna Inkalan Kartanossa 11.12.2025 klo 13. Hinta 42 euroa jäsen ja 48 euroa avec. Yhdistys tarjoaa bussikuljetuksen. Lähtö Wetteriltä klo 12 ja siitä Aleksis Kiven katua Nummen Niiloon, perillä Inkalassa klo noin 12.30.

Ilmoittautuminen 13.11. - 1.12.2025 : helenaillikainen@gmail.com tai puh. 040 701 8388. Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.

Ps. pikkujoulupaketti pukinkonttiin.

TERVETULOA!


Säveliä ja Säihkettä - konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla 12.10.2025 klo 15.

Lähde unohtumattomalle musiikkimatkalle - koe eri maiden rytmit, melodiat ja tunnelmat. Tule kokemaan kuinka Maria Lund vie sinut Pariisin romanttisiin tunnelmiin Edith Piafin lauluilla, Tomi Metsäketo hurmaa italialaisin sävelmin ja Konsta Hietanen säväyttää ja täyttää tilan amerikkalaisilla hiteillä.

Konsertin hinta jäseniltä ja avecilta 49 euroa. Tili FI09 5680 1340 0094 26

Ilmoittaudu 5.10.2025 mennessä: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388.

Tervetuloa toivoo hallitus!


Forssan kesäretkellä osallistujia oli 25. Retki oli hyvä. Oppaat kuosikeskuksessa että kaupunkikierroksella olivat hyviä. Ruokapaikka muuttui Fabriikkiin. Ja kotimatkalla käytiin Tammelassa Makulihan myymälässä ostoksilla. Retki oli oikein onnistunut.

Hei Jäsenet!

Tervetuloa jäsentapaamisen merkeissä kesäretkelle Forssaan torstaina 28.8.2025.

Tutustutaan Forssan kuosikeskukseen ja museoon. Ruokaillaan Vanhassa Värjärissä. Opaskierros Forssan kaupungissa (linja-autolla). Paluumatkalla voimme poiketa Makulihassa Tammelassa.

Matkan hinta 40 euroa.

Ilmoittautumiset 24.8.2025 mennessä helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388. Muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä mistä tulet kyytiin. Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26.

Retken aikataulu; 8.45 Nummen Niilo, 9.00 Wetteri, 10.00 Forssan kuosikeskus ja museo, 12.00 Ruokailu, 13.00 opaskierros.

Tervetuloa toivottaa hallitus.

Hei!

Kesäretki 18.6.2025 oli onnistunut. Retkellä oli 32 osallistujaa. Ilma oli puolipilvinen  sadetta ei tullut ennen kuin kotimatkalle lähtiessä. Risteilyllä nähtiin hienoja maisemia ja kuultiin historiaa. Matkan aikana nautittiin todella hyvä ja runsas kala-ja salaattilounas. Jälkiruokana oli kahvi maittavan marjapiirakan kera. Teatteriesitys oli myös nautittava. Kiitos kaikille mukana olleille. 


KESÄRETKI HEINOLAN KESÄTEATTERI & PÄIJÄNTEEN RISTEILY KESKIVIIKKONA 18.6.2025 "NÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEEN" - KESÄN HAUSKIN KOMEDIA!

Aikataulu sekä matkaohjelma: Klo 8.35 Nummen ostari, klo 8.50 Wetterhoff, klo 10 Vääksyn kanavalla, klo 10.30 - 13.30 Päijänteen risteily m/s Suomen Neito, klo 13.30 siirtyminen kesäteatteriin, klo 14.00 esitys alkaa. Kotimatka alkaa esityksen päätyttyä.

Matkan hinta 120 euroa jäsen ja 130 euroa avec, sis. kuljetukset, risteilyn, lounaan laivalla sekä pääsylipun teatteriin. Paluumatkalla omakustanteinen iltapala. TILINUMERO FI09 5680 1340 0094 26'

'ILMOITAUTUMISET; helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388 23.4.2025 MENNESSÄ. ILMOITA MISTÄ TULET KYYTIIN. MATKALLA ARPAJAISET!

Tervetuloa mukaan nauttimaan suomalaisista järvimaisemista, ruuasta ja kesäteatterista! T. Hallitus


Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 6.3.2025 kirjaston Leino-salissa. Osanottajia oli 19 henkilöä. Kokouksen aluksi Pysäkin vastaava suunnittelija Sanna Salminen esitteli Pysäkin toimintaa ja historiaa. Vuosikokous päätti mm. seuraavaa; yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Helena Illikainen, jäsenmaksu on 20 euroa.


Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Tervetuloa teatterimatkalle Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle katsomaan Lempi Nainen, joka katosi -esitystä lauantai 22.2.2025. Hinta matkoineen 65 euroa jäsen ja 70 euroa avec. Lähtö 22.2.2025 klo 11 Wetteriltä esitys alkaa klo 13. Sitovat ilmoittautumiset Tuulikki Myllymäki puh. 050 409 1890 tai tuulikki.myllymaki@luukku.com 30.1.2025 mennessä Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26'

On vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi. Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi.

VUOSIKOKOUS 6.3.2025 KLO 13 HÄMEENLINNAN KIRJASTON LEINO-SALISSA. PYSÄKIN VASTAAVA SUUNNITTELIJA SANNA SALMINEN TULEE KERTOMAAN PYSÄKIN TOIMINNASTA. TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN HALLITUS


Vuosi 2024

Perinteinen JOULURUOKAILU KESKIVIIKKONA 11.12.2024 KLO 13 RENGON TULINUMMESSA. Hinta: jäseniltä 40 euroa ja ei jäsen 50 euroa. Tilille: FI09 5680 1340 0094 26 Bussikuljetuksen yhdistys maksaa. Bussi Wetteriltä klo 12.30 siitä Turuntietä Nummenostarille ja Aleksis Kiven kadulle. Ilmoita mistä tulette kyytiin. Ilmoittautumiset: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388 1.12.2024 mennessä. Ps. pikku paketti mukaan!

Tervetuloa, hallitus L


Tervetuloa ainutlaatuiseen, unohtumattomaan teatterikokemukseen TERVEISIN, VEXI torstaina 7.11.2024 klo 19, VERKATEHDAS, STUDIO. Vexi Salmen ennen julkaisemattomia biisejä, Hämeenlinnan teatterin näyttelijöiden esittämänä. Esitys ei ole vain musiikkia - se on matkakertomus.

Lipun hinta 34 euroa, Tili FI09 5680 1340 0094 26

ILMOITTAUTUMISET: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388, 6.10.2024 mennessä.

TERVETULOA JÄSENET!


Meitä oli 9 henkilöä nauttimassa hienosta kesäpäivästä Suvirannassa 8.8.2024. Ensin nautittiin uusista perunoista sillin, silliviettelyksen, patongin ja maukkaan salaatin kera. Osa kävi saunassa ja uimassa monta kertaa. Lopuksi nautimme kääretorttua ja mustikkapiirakkaa kahvin kera. Kiitos kaikille mukanaolijoille mukavasta päivästä. Oli kiva vaihtaa kuulumisia.


Suviranta varattu eläkeläisten kesäpäivän viettoa varten 8.8.2024 klo 10-16. Yhdistys tarjoaa ruokaa ja juotavaa. Sauna lämpiää. TERVETULOA


Kesäretki Porvooseen 5.6.2024. Mukana retkellä oli 32 henkilöä. Aamusella lähdimme bussilla kohti Helsinkiä ja sieltä J.L. Runebergin laivalla aurinkoisessa ja tuulisessa säässä kohti Porvoota. Siellä nautimme merellisen saaristolaispöydän antimista Kesäravintola Fryysarinrannassa. Ruoka oli hyvää ja maittavaa. Sieltä jatkoimme J.L. Runebergin kotimuseoon, jossa opas kertoi Runebergin historiaa, jonka jälkeen omatoiminen tutustuminen museoon ja puutarhaan. Matkamme jatkui herkkuostoksille Brunbergin tehtaan myymälään, josta mukaan "tarttui" suklaata, lakritsia ja muuta hyvää. Omatoiminen tutustuminen vanhaan kaupunkiin ja sitten lähtö bussilla kohti Hämeenlinnaa. Kiitos kaikille mukana olijoille. Matka oli hyvä ja sääkin suosi meitä koko päivän ajan. '

Meitä oli 16.5.2024 13 henkilöä nauttimassa auringosta, hyvästä seurasta ja pikkupurtavasta Aulangon ulkoilumajan kodalla. Maastopalovaroituksen vuoksi emme voineet paistaa makkaraa, mutta muut syötävät ja juotavat olivat maukkaita.


HUOMIO!! PÄIVÄMÄÄRÄMUUTOS; KESÄRETKI PORVOOSEEN ON 5.6.2024.

KESÄRETKI PORVOOSEEN 5.6.2024

Lähtö Hämeenlinnasta: Nummen ostari klo 7.45, Wetterhoff klo 8.00.

Klo 10:00 J.L. Runebergin laiva lähtee kohti Porvoota. Risteily kestää n. 3.5 tuntia, jonka aikana ruokaillaan lohikeittoa ja jälkiruuaksi Runebergin torttu ja kahvi/tee.

Bussi odottaa Porvoossa.

Klo 14.00 alkaen opastettu näyttely J.L. Runebergin kotimuseossa.

Klo 15.00 - 16.00 käynti Brunbergin tehtaanmyymälässä.

Klo 16.00 - 17.30 omatoiminen käynti vanhassa kaupungissa.

Klo 17.30 lähtö kotimatkalle.

Matkan hinta 110 euroa/hlö.

Ilmoita myös lähtöpaikkasi ja mahdolliset ruokavaliot.

Sitovat ilmoittautumiset Marja Heinoselle 8.5.2024 mennessä: tekstiviestillä puh.050 347 9077 tai sähköpostilla esa.heinonen@outlook.com.

ARPAJAISET!

TERVETULOA


JÄSENMAKSU VUODELLE 2024

Vuosikokous 4.4.2024 päätti; vuoden 2024 jäsenmaksu on 20 euroa. Jäsenmaksu ja tapahtumien maksut maksetaan yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.

'Keväinen ulkoilupäivä 16.5.2024 klo 12 - 16 Aulangon ulkoilumajan kodalla. Paistetaan makkaraa ja nautitaan mehua (yhdistys tarjoaa). Ulkoilumajalle pääsee myös linja-autolla numero 2u. TERVETULOA!

Yhdistyksemme vuosikokous on 4.4.2024 klo 13-15. Paikkana on kirjaston Leino-sali. Ennen vuosikokouksen alkua luento: Oma Hämeen Assi sairaalan suunnittelukoordinaattori Nina Vesterinen kertoo ajankohtaisista asioista. Kahvi- ja mehutarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. TERVETULOA!


Vuosi 2023 JOULURUOKAILU 13.12.2023 KLO 14, Upseerikerho Vuorikatu 26, Hämeenlinna. Tasolounaan maittava jouluruoka. Hinta jäseniltä 40 euroa ja avec 45 euroa. Ilmoittaudu 5.12.2023 mennessä; helenaillikainen@gmail.com tai tekstiviestillä puh. 040 701 8388. PS. Pikkupaketti joulupukin konttiin. TERVETULOA!

Loppukesän ja syksyn toimintaa

Teatteri 11.11.2023 klo 13, Hämeenlinnan teatteri. KYSY SISKOILTA MUSIIKKITEATTERI. "Nyt on sellaista lauluvoimaa ja naisenergiaa näyttämöllä, jollaista ei ole ennen Hämeenlinnassa nähty". Liput; jäsen 35 euroa, avec 40 euroa (jos lippuja jää). Ei väliaikatarjoilua varattu. Ilmoittautumiset 8.10.2023 mennessä; tuulikki.myllymaki@luukku.com tai puh. 050-4091890 TERVETULOA!

Fysioterapeutti Rauna Sirkola, Tasapainoklinikalta tulee luennoimaan 5.10.2023 klo 13 paikkana Hml:n kirjaston Leino-sali. Kahvitarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Kesäpäivä Suvirannassa (keskussairaalan mökki) 14.8.2023 klo 10 - 16. Yhdistys tarjoaa pientä tarjottavaa ja juotavaa (salaattia, makkaraa, uusi perunoita, kahvia ym.), sauna lämpiää ja uimaankin voi mennä. Tervetuloa nauttimaan kesäpäivästä. Laitetaan tilaukseen hyvä ja aurinkoinen ilma.

Hämeenlinnan teatteriin on varattu lippuja 11.11.2023 klo 13, esitys on "Kysy siskoilta" -musiikkiteatteriesitys.

Perinteinen jouluruokailu järjestetään joulukuussa. Paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin.

  Kesäretki Somerolle 08.06.2023
  Retken hinta 90 euroa.
  Lähtö Wetteriltä 8.30  Nummen ostoskeskus klo 8.45
  Klo 10.00 saapuminen Somerolle, aamukahvit Hovilan kartanon käräjäsalissa,
  historian esittely.
  11.30 Kartanon kivinavetan näyttely; Muistojen kultaa - nuoruuden huumaa.
  12.30 Tutustuminen Someron kulttuurigalleriaan (Kaija Aarikka ja Kaari Utrio)
  13.15 Lounas Seurahuoneella
  14.15 Muotiputiiki Helmi/ Pellavaenkeli
  15.15 Hämeen Härkätien kierros, iltapäivä kahvit Härkälän kartanossa
  17.00 lähtö Hämeenlinnaan
  Ilmoittautumiset Helena Illikaiselle  helenaillikainen@gmail.com tai 
  puh 0407018388
  Tervetuloa mukaan


  Vuosi 2023
  Alku vuoden jäsensivumme olivat päivitettävänä, joten tässä alku vuoden tapahtumia:
  24.01 jäsentapahtuma Hml:n kirjastolla Leino salissa, Sirkka-Liisa Virtanen kertoi 
  aiheesta "ikäihmisten Hämeenlinna".
 
  30.03 oli vuosikokous myös kirjastolla. Kokouksen alussa Etelä-Hämeen OP:n edustaja 
  Eeva Erkamo-Aalto kertoi testamentista ja edunvalvontavaltakirjasta.
  Kokouksen päätöksetä jäsenmaksusta ja hallituksen jäsenistä alla olevassa tiedostossa.


Jäsenmaksu

HUOM!
Jäsenmaksu vuonna 2023 on 15€
Maksetaan tilille KHKS eläkeläiset FI09 5680 1340 0094 26.
Käteismaksuja ei mielellään kerätä, koska rahojen tilille vienti aiheuttaa lisäkustannuksia.

   Yleistä 


Kanta-Hämeen keskussairaalan eläkeläisten yhdistys on perustettu 11.3.1988. Se on yhteinen kaikille sairaalan palveluksesta eläkkeelle jääneille. Tarkoitus on toimia keskussairaalan eläkeläisten yhdyssiteenä ja säilyttää samalla myös yhteys entiseen työnantajaan. Joukkoomme voi liittyä tulemalla tilaisuuksiin tai retkille. Jäsenmaksu (nyt 20 €) kerätään kerran vuodessa sen voi maksaa tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426. Arpajaisia järjestetään aina kokoontumisissa. Osallistujat tuovat voittoja ja ostavat arpoja. Vuosikokous on kerran vuodessa maaliskuun loppuun mennessä, siellä valitaan puheenjohtaja, hallitus ja muut toimijat. Kokoontumisista ilmoitetaan seuratoimintapalstalla Kaupunkiuutisten keskiviikon lehdessä ja tällä kotisivulla KHKS eläkeläiset on myös tietoa toiminnasta. Järjestämme mm. teatteriretkiä, 1-2 -päiväisiä bussiretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin, Suvirannan kesäpäivän, patikkaretken, jouluruokailun, asiantuntijaluentoja ja kuulemme sairaalan uutisia.

Tervetuloa sairaalan eläkeläiset toimintaamme mukaan!


.

Yhteystiedot 2025

  • puheenjohtaja Helena Illikainen
  • sähköposti helenaillikainen@gmail.com
  • sihteeri Marja Heinonen
  • sähköposti esa.heinonen@outlook.com

Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi

  • varapuheenjohtaja Liisa Laurila
  • rahastonhoitaja Annukka Vähänen
  • vararahastonhoitaja on puheenjohtaja Helena Illikainen
  • retkivastaavat Tuulikki Myllymäki ja Helena Hieta
  • jäsen Maarit Heikkilä