Ero sivun ”KHKS Eläkeläiset” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
(454 välissä olevaa versiota 5 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
KHKS eläkeläiset
== Yleistä ==
Kanta-Hämeen keskussairaalan eläkeläisten yhdistys on perustettu 11.3.1988. Se on yhteinen kaikille sairaalan palveluksesta eläkkeelle jääneille. Tarkoitus on toimia keskussairaalan eläkeläisten yhdyssiteenä ja säilyttää samalla myös yhteys entiseen työnantajaan.
Joukkoomme voi liittyä tulemalla tilaisuuksiin tai retkille. Jäsenmaksu (nyt  10 €) kerätään kerran vuodessa tilaisuuksissa ja sen voi maksaa myös tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426. Arpajaisia järjestetään aina kokoontumisissa. Osallistujat tuovat voittoja ja ostavat arpoja.
Vuosikokous on kerran vuodessa maaliskuun loppuun mennessä, siellä valitaan puheenjohtaja, hallitus ja muut toimijat.
Kokoontumisista ilmoitetaan seuratoimintapalstoilla Hämeen Sanomien ja Kaupunkiuutisten viikonlopun lehdissä. Häme-Wikissä on myös tietoa toiminnasta.
Järjestämme mm. teatteriretkiä, 1-2 -päiväisiä bussiretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin, Suvirannan kesäpäivän, Wanamajan savusaunan, jouluruokailun, asiantuntijaluentoja ja kuulemme sairaalan uutisia.
Tervetuloa sairaalan eläkeläiset toimintaamme mukaan!


== Jäsenmaksu ==
  <big>Ajankohtaista'''
 
'''Vuosi 2026'''
 
'''Hämeenlinnan teatteri IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS LAUANTAI 31.1.2026 KLO 13.'''
Murhamysteeri Agatha Christien mukaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Rooleissa mm. Kristo Salminen, Mika Piispa, Natalil Lintala, Jutta Järvinen, Janne Kataja ja Lasse Sandberg.
'''Lipun hinta vain jäsenille 45 euroa'''. Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.
'''Ilmoittautuminen ajalla 4.12. - 29.12.2025 tuulikki.myllymäki@luukku.com tai 050 409 1890.'''
TERVETULOA JÄSENET.
 
'''Vuosi 2025'''
 
'''JOULURUOKAILU'''
Joulupöytä on katettuna Inkalan Kartanossa 11.12.2025 klo 13.
Hinta 42 euroa jäsen ja 48 euroa avec.
Yhdistys tarjoaa bussikuljetuksen.
Lähtö Wetteriltä klo 12 ja siitä Aleksis Kiven katua Nummen Niiloon, perillä Inkalassa klo noin 12.30.
 
Ilmoittautuminen 13.11. - 1.12.2025 : helenaillikainen@gmail.com tai puh. 040 701 8388.
Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.
 
Ps. pikkujoulupaketti pukinkonttiin.
 
TERVETULOA!
 
 
'''Säveliä ja Säihkettä - konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla 12.10.2025 klo 15.'''
 
Lähde unohtumattomalle musiikkimatkalle - koe eri maiden rytmit, melodiat ja tunnelmat.
Tule kokemaan kuinka Maria Lund vie sinut Pariisin romanttisiin tunnelmiin Edith Piafin lauluilla, Tomi Metsäketo hurmaa italialaisin sävelmin ja Konsta Hietanen säväyttää ja täyttää tilan amerikkalaisilla hiteillä.
 
'''Konsertin hinta jäseniltä ja avecilta 49 euroa.
Tili FI09 5680 1340 0094 26'''
 
'''Ilmoittaudu 5.10.2025 mennessä: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388.'''
 
''Tervetuloa toivoo hallitus!''
 
 
Forssan kesäretkellä osallistujia oli 25. Retki oli hyvä. Oppaat kuosikeskuksessa että kaupunkikierroksella olivat hyviä. Ruokapaikka muuttui Fabriikkiin. Ja kotimatkalla käytiin Tammelassa Makulihan myymälässä ostoksilla. Retki oli oikein onnistunut.
 
'''Hei Jäsenet!
 
Tervetuloa jäsentapaamisen merkeissä kesäretkelle Forssaan torstaina 28.8.2025.
 
Tutustutaan Forssan kuosikeskukseen ja museoon. Ruokaillaan Vanhassa Värjärissä. Opaskierros Forssan kaupungissa (linja-autolla). Paluumatkalla voimme poiketa Makulihassa Tammelassa.
 
Matkan hinta 40 euroa.
 
Ilmoittautumiset 24.8.2025 mennessä helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388.
Muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä mistä tulet kyytiin.
Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26.
 
Retken aikataulu; 8.45 Nummen Niilo, 9.00 Wetteri, 10.00 Forssan kuosikeskus ja museo, 12.00 Ruokailu, 13.00 opaskierros.
 
Tervetuloa toivottaa hallitus.
 
'''
 
'''Hei!'''
Kesäretki 18.6.2025 oli onnistunut. Retkellä oli 32 osallistujaa. Ilma oli puolipilvinen  sadetta ei tullut ennen kuin kotimatkalle lähtiessä. Risteilyllä nähtiin hienoja maisemia ja kuultiin historiaa. Matkan aikana nautittiin todella hyvä ja runsas kala-ja salaattilounas. Jälkiruokana oli kahvi maittavan marjapiirakan kera. Teatteriesitys oli myös nautittava. Kiitos kaikille mukana olleille.
 
 
 
'''KESÄRETKI HEINOLAN KESÄTEATTERI & PÄIJÄNTEEN RISTEILY KESKIVIIKKONA 18.6.2025 "NÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEEN" - KESÄN HAUSKIN KOMEDIA!'''
 
Aikataulu sekä matkaohjelma:
Klo 8.35 Nummen ostari, klo 8.50 Wetterhoff, klo 10 Vääksyn kanavalla, klo 10.30 - 13.30 Päijänteen risteily m/s Suomen Neito, klo 13.30 siirtyminen kesäteatteriin, klo 14.00 esitys alkaa. Kotimatka alkaa esityksen päätyttyä.
 
Matkan hinta 120 euroa jäsen ja 130 euroa avec, sis. kuljetukset, risteilyn, lounaan laivalla sekä pääsylipun teatteriin. Paluumatkalla omakustanteinen iltapala.
'''
'''TILINUMERO FI09 5680 1340 0094 26''''''
 
''''''ILMOITAUTUMISET; helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388  23.4.2025 MENNESSÄ.  ILMOITA MISTÄ TULET KYYTIIN. MATKALLA ARPAJAISET!'''
 
'''Tervetuloa mukaan nauttimaan suomalaisista järvimaisemista, ruuasta ja kesäteatterista!
T. Hallitus'''
 
 
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 6.3.2025 kirjaston Leino-salissa. Osanottajia oli 19 henkilöä.
Kokouksen aluksi Pysäkin vastaava suunnittelija Sanna Salminen esitteli Pysäkin toimintaa ja historiaa.
Vuosikokous päätti mm. seuraavaa; yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Helena Illikainen, jäsenmaksu on 20 euroa.
 
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
 
'''Tervetuloa teatterimatkalle Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle katsomaan'''
'''Lempi Nainen, joka katosi -esitystä lauantai 22.2.2025. Hinta matkoineen 65 euroa jäsen ja 70 euroa avec. Lähtö 22.2.2025 klo 11 Wetteriltä esitys alkaa klo 13. Sitovat ilmoittautumiset Tuulikki Myllymäki puh. 050 409 1890 tai tuulikki.myllymaki@luukku.com 30.1.2025 mennessä
'''Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26''''''
 
On vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi. Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi.
 
'''VUOSIKOKOUS 6.3.2025 KLO 13 HÄMEENLINNAN KIRJASTON LEINO-SALISSA. PYSÄKIN VASTAAVA SUUNNITTELIJA SANNA SALMINEN TULEE KERTOMAAN PYSÄKIN TOIMINNASTA. TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN'''
HALLITUS
 
 
'''Vuosi 2024'''
 
Perinteinen '''JOULURUOKAILU KESKIVIIKKONA 11.12.2024 KLO 13 RENGON TULINUMMESSA'''.
Hinta: jäseniltä 40 euroa ja ei jäsen 50 euroa.
Tilille: FI09 5680 1340 0094 26
Bussikuljetuksen yhdistys maksaa. Bussi Wetteriltä klo 12.30 siitä Turuntietä Nummenostarille ja Aleksis Kiven kadulle. Ilmoita mistä tulette kyytiin.
'''Ilmoittautumiset: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388 1.12.2024 mennessä'''.
Ps. pikku paketti mukaan!
 
Tervetuloa, hallitus
L
 
 
Tervetuloa ainutlaatuiseen, unohtumattomaan teatterikokemukseen '''TERVEISIN, VEXI'''
torstaina 7.11.2024 klo 19, VERKATEHDAS, STUDIO.
Vexi Salmen ennen julkaisemattomia biisejä, Hämeenlinnan teatterin näyttelijöiden esittämänä.
Esitys ei ole vain musiikkia - se on matkakertomus.
 
'''Lipun hinta 34 euroa, Tili FI09 5680 1340 0094 26'''
 
ILMOITTAUTUMISET: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388, 6.10.2024 mennessä.
 
'''TERVETULOA JÄSENET!'''
 
 
Meitä oli 9 henkilöä nauttimassa hienosta kesäpäivästä Suvirannassa 8.8.2024. Ensin nautittiin uusista perunoista sillin, silliviettelyksen, patongin ja maukkaan salaatin kera. Osa kävi saunassa ja uimassa monta kertaa. Lopuksi nautimme kääretorttua ja mustikkapiirakkaa kahvin kera. Kiitos kaikille mukanaolijoille mukavasta päivästä. Oli kiva vaihtaa kuulumisia.


HUOM!
Jäsenmaksun 10€ voi maksaa myös tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426.


== Yhteystiedot ==
'''Suviranta varattu eläkeläisten kesäpäivän viettoa varten 8.8.2024 klo 10-16. Yhdistys tarjoaa ruokaa ja juotavaa. Sauna lämpiää. TERVETULOA '''
* puheenjohtaja Seija Raatikainen
* puhelin 0400-697737 ja  
* sähköposti seija.raatikainen@suomi24.fi
* sihteeri Mirja Lepistö
* sähköposti mirja.lepisto@armas.fi


Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi
* varapuheenjohtaja Arja Lemetyinen
* rahastonhoitaja Anneli Mäkelä
* vararahastonhoitaja Sirkku Kettunen
* retkivastaava Tuulikki Myllymäki
* vararetkivastaava Kaijamarjatta Lamminen
* Seppo Saarinen




'''Retkikertomuksia vuodelta 2014'''
'''''Kesäretki Porvooseen 5.6.2024''.
Mukana retkellä oli 32 henkilöä. Aamusella lähdimme bussilla kohti Helsinkiä ja sieltä J.L. Runebergin laivalla aurinkoisessa ja tuulisessa säässä kohti Porvoota. Siellä nautimme merellisen saaristolaispöydän antimista Kesäravintola Fryysarinrannassa. Ruoka oli hyvää ja maittavaa. Sieltä jatkoimme J.L. Runebergin kotimuseoon, jossa opas kertoi Runebergin historiaa, jonka jälkeen omatoiminen tutustuminen museoon ja puutarhaan. Matkamme jatkui herkkuostoksille Brunbergin tehtaan myymälään, josta mukaan "tarttui" suklaata, lakritsia ja muuta hyvää. Omatoiminen tutustuminen vanhaan kaupunkiin ja sitten lähtö bussilla kohti Hämeenlinnaa. Kiitos kaikille mukana olijoille. Matka oli hyvä ja sääkin suosi meitä koko päivän ajan. ''''''
   
   
* maanantaina 19.5. tehtiin teatteriretki Helsingin kaupunginteatteriin Vielä ehtii näytelmää katsomaan. Hauska ja tulevaisuuden kuvia loi omalla tavallaan. Sellaisia ehkä olemme muutamien vuosien kuluttua.
'''Meitä oli 16.5.2024 13 henkilöä nauttimassa auringosta, hyvästä seurasta ja pikkupurtavasta Aulangon ulkoilumajan kodalla. Maastopalovaroituksen vuoksi emme voineet paistaa makkaraa, mutta muut syötävät ja juotavat olivat maukkaita.'''
 
 
'''HUOMIO!! PÄIVÄMÄÄRÄMUUTOS; KESÄRETKI PORVOOSEEN ON 5.6.2024.'''
 
'''KESÄRETKI PORVOOSEEN 5.6.2024'''
 
Lähtö Hämeenlinnasta: Nummen ostari klo 7.45, Wetterhoff klo 8.00.
 
Klo 10:00 J.L. Runebergin laiva lähtee kohti Porvoota. Risteily kestää n. 3.5 tuntia, jonka aikana ruokaillaan lohikeittoa ja jälkiruuaksi Runebergin torttu ja kahvi/tee.
 
Bussi odottaa Porvoossa.
 
Klo 14.00 alkaen opastettu näyttely J.L. Runebergin kotimuseossa.
 
Klo 15.00 - 16.00 käynti Brunbergin tehtaanmyymälässä.
 
Klo 16.00 - 17.30 omatoiminen käynti vanhassa kaupungissa.
 
Klo 17.30 lähtö kotimatkalle.
 
Matkan hinta 110 euroa/hlö.
 
Ilmoita myös lähtöpaikkasi ja mahdolliset ruokavaliot.
 
Sitovat ilmoittautumiset Marja Heinoselle 8.5.2024 mennessä:
tekstiviestillä puh.050 347 9077 tai sähköpostilla esa.heinonen@outlook.com.
 
ARPAJAISET!
 
'''TERVETULOA'''
 
 
 
'''JÄSENMAKSU VUODELLE 2024'''
 
'''Vuosikokous 4.4.2024 päätti; vuoden 2024 jäsenmaksu on 20 euroa.
Jäsenmaksu ja tapahtumien maksut maksetaan yhdistyksen tilille
FI09 5680 1340 0094 26.'''
 
''''''Keväinen ulkoilupäivä 16.5.2024 klo 12 - 16 Aulangon ulkoilumajan kodalla.''' Paistetaan makkaraa ja nautitaan mehua (yhdistys tarjoaa). Ulkoilumajalle pääsee myös linja-autolla numero 2u. TERVETULOA!''
 
Yhdistyksemme '''vuosikokous on 4.4.2024 klo 13-15.''' Paikkana on kirjaston Leino-sali. Ennen vuosikokouksen alkua luento: Oma Hämeen Assi sairaalan suunnittelukoordinaattori Nina Vesterinen kertoo ajankohtaisista asioista. Kahvi- ja mehutarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. 
'''TERVETULOA!'''
 
 
'''Vuosi 2023'''
'''JOULURUOKAILU 13.12.2023 KLO 14''', Upseerikerho Vuorikatu 26, Hämeenlinna.
Tasolounaan maittava jouluruoka. Hinta jäseniltä 40 euroa ja avec 45 euroa.
Ilmoittaudu 5.12.2023 mennessä;
helenaillikainen@gmail.com tai tekstiviestillä puh. 040 701 8388.
PS. Pikkupaketti joulupukin konttiin. TERVETULOA!
 
Loppukesän ja syksyn toimintaa
 
'''Teatteri 11.11.2023 klo 13, Hämeenlinnan teatteri. KYSY SISKOILTA MUSIIKKITEATTERI.'''
"Nyt on sellaista lauluvoimaa ja naisenergiaa näyttämöllä, jollaista ei ole ennen Hämeenlinnassa nähty".
Liput; jäsen 35 euroa, avec 40 euroa (jos lippuja jää). Ei väliaikatarjoilua varattu.
Ilmoittautumiset 8.10.2023 mennessä; tuulikki.myllymaki@luukku.com tai puh. 050-4091890
'''TERVETULOA!'''
 
Fysioterapeutti Rauna Sirkola, Tasapainoklinikalta tulee luennoimaan 5.10.2023 klo 13 paikkana Hml:n kirjaston Leino-sali. Kahvitarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!
 
Kesäpäivä Suvirannassa (keskussairaalan mökki) 14.8.2023 klo 10 - 16.
Yhdistys tarjoaa pientä tarjottavaa ja juotavaa (salaattia, makkaraa, uusi perunoita, kahvia ym.), sauna lämpiää ja uimaankin voi mennä. Tervetuloa nauttimaan kesäpäivästä. Laitetaan tilaukseen hyvä ja aurinkoinen ilma.
 
Hämeenlinnan teatteriin on varattu lippuja 11.11.2023 klo 13, esitys on "Kysy siskoilta" -musiikkiteatteriesitys.
 
Perinteinen jouluruokailu järjestetään joulukuussa. Paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin.
 
  Kesäretki Somerolle 08.06.2023
  Retken hinta 90 euroa.
  Lähtö Wetteriltä 8.30 Nummen ostoskeskus klo 8.45
  Klo 10.00 saapuminen Somerolle, aamukahvit Hovilan kartanon käräjäsalissa,
  historian esittely.
  11.30 Kartanon kivinavetan näyttely; Muistojen kultaa - nuoruuden huumaa.
  12.30 Tutustuminen Someron kulttuurigalleriaan (Kaija Aarikka ja Kaari Utrio)
  13.15 Lounas Seurahuoneella
  14.15 Muotiputiiki Helmi/ Pellavaenkeli
  15.15 Hämeen Härkätien kierros, iltapäivä kahvit Härkälän kartanossa
  17.00 lähtö Hämeenlinnaan
  Ilmoittautumiset Helena Illikaiselle  helenaillikainen@gmail.com tai
  puh 0407018388
 
  Tervetuloa mukaan
 
 
  Vuosi 2023
 
  Alku vuoden jäsensivumme olivat päivitettävänä, joten tässä alku vuoden tapahtumia:
  24.01 jäsentapahtuma Hml:n kirjastolla Leino salissa, Sirkka-Liisa Virtanen kertoi
  aiheesta "ikäihmisten Hämeenlinna".
 
  30.03 oli vuosikokous myös kirjastolla. Kokouksen alussa Etelä-Hämeen OP:n edustaja
  Eeva Erkamo-Aalto kertoi testamentista ja edunvalvontavaltakirjasta.
  Kokouksen päätöksetä jäsenmaksusta ja hallituksen jäsenistä alla olevassa tiedostossa.
 
</big>
 
 
<big> Jäsenmaksu <br/>
 
<big>''HUOM!<br/>
<big>Jäsenmaksu vuonna 2023 on  15€<big><br/>Maksetaan  tilille KHKS eläkeläiset FI09 5680 1340 0094 26.<br/>Käteismaksuja ei mielellään kerätä, koska rahojen tilille vienti aiheuttaa lisäkustannuksia.
</big>


* <big>torstaina 12.6.</big>* kävimme Pokrovan luostarissa ja Hyrsylän mutkassa. Pokrovassa munkki Hariton kertoi luostarin historiaa ja mielenkiintoisia muitakin tarinoita omalla humoristisella tavallaan. Hyrsylän mutkassa 87 v. Aira Samulin esitteli museoita pullakahvien lomassa. Leluja oli kyllä melkoisesti siistissä järjestyksessä. Kaikkea vanhaa muutakin näkemisen arvoista ja ihmeteltävää myös pihamaalla. 
    <big>Yleistä <br/></big>


* <big>'''tiistaina 8.7'''.</big>
* Nyyttikesteillä Suvirannassa vietti kesäpäivää parisenkymmentä saunojaa. Suurin osa uimaankin uskaltautui. Ruokaa oli riittävästi; ihanat uudet perunat, sillit, monenmoiset salaatit, kakut ja pullat maistuivat. Makkaraa paistettiin myös. Kesäpäivä oli kauneimmillaan.


*big>'''tiistaina 12.8'''.</big>
Kanta-Hämeen keskussairaalan eläkeläisten yhdistys on perustettu 11.3.1988. Se on yhteinen kaikille sairaalan palveluksesta eläkkeelle jääneille. Tarkoitus on toimia keskussairaalan eläkeläisten yhdyssiteenä ja säilyttää samalla myös yhteys entiseen työnantajaan.
* savusaunoimme WanamajallaMukana oli lähes 30 ja aamun sateesta huolimatta ilma kirkastui ja päivä oli kauniin kesäinen. Nautimme lounaan, kahvit ja grillimakkaratArpajaiset pidettiin ja pihapelikilpailtiinkin leikkimielisesti.  
Joukkoomme voi liittyä tulemalla tilaisuuksiin tai retkille. Jäsenmaksu (nyt 20 €) kerätään kerran vuodessa sen voi maksaa tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426. Arpajaisia järjestetään aina kokoontumisissa. Osallistujat tuovat voittoja ja ostavat arpoja.
Vuosikokous on kerran vuodessa maaliskuun loppuun mennessä, siellä valitaan puheenjohtaja, hallitus ja muut toimijat.
Kokoontumisista ilmoitetaan seuratoimintapalstalla  Kaupunkiuutisten keskiviikon lehdessä ja tällä kotisivulla KHKS eläkeläiset on myös tietoa toiminnasta.
Järjestämme mm. teatteriretkiä, 1-2 -päiväisiä bussiretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin, Suvirannan kesäpäivän, patikkaretken, jouluruokailun, asiantuntijaluentoja ja kuulemme sairaalan uutisia.


<big>'''tiistaina 9.9.'''.</big>
Tervetuloa sairaalan eläkeläiset toimintaamme mukaan!
Vaellusretki Torronsuon kansallispuistossa Tammelassa oli onnistunut. Sää oli kaunis. Mukana oli 24 vaeltajaa, jotka kaikki kulkivat 6 km:n lenkin pitkospuita ja polkuja pitkin. Keitto maistui päätteksi ja "jälkiruuaksi" grillimakkarat. Alustavasti päätettiinkin tehdä vaelluksesta perinteinen vuosittain toistuva erilaisissa maisemissa.
<big>''' Lauantaina 11.10.'''.</big>
* Kävimme Lahden teatterissa katsomassa näytelmän Aina joku eksyy. Esitys oli koskettava, ajatuksia herättävä kertomus yhden perheen elämästä. Näytelmä vakavoitti,saattoi ahdistaakin, mutta myös viihdytti hauskallakin tavalla.


<big>''' Tiistaina 25.11.'''.</big>


Nautittiin perinteinen jouluateria jouluisen viihtyisässä Wisahovissa ja Kartanon menu oli maukas, monipuolinen ja riittävä. Kulttuurinautintoakin oli tarjolla Sibeliusopiston huilistien kvartetin esityksellä. Kuultiin klassista, tangoja ja joulumusiikkia. Taitavia nuoria esiintyjiäTietysti joulupukin apulaiset jakoivat kaikille paketit.
.
=== Yhteystiedot 2025===
* puheenjohtaja Helena Illikainen
* sähköposti helenaillikainen@gmail.com
* sihteeri Marja Heinonen
* sähköposti esa.heinonen@outlook.com
Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi
* varapuheenjohtaja Liisa Laurila
* rahastonhoitaja Annukka Vähänen
* vararahastonhoitaja on puheenjohtaja Helena Illikainen
* retkivastaavat Tuulikki Myllymäki ja Helena Hieta
* jäsen Maarit Heikkilä


=== '''Vuoden 2015 tapahtumia''' ===


<big>'''tiistaina 13.1.2015 klo 13 '''.</big> 


Ahveniston juhlasalissa oli ns. tammikuun tapaaminen ja osallistujia oli 60. Puhujaksi on kutsuttu johtajaylilääkäri Markku Järvinen. Hän on jäämässä helmikuun lopussa itsekin eläkkeelle. Saimmekin kuulla historian kertomuksia n. kymmenen vuoden ajalta, mitä isoja muutoksia on sairaalassa tapahtunut. Mielenkiintoista ja monenkin osallistujan työelämämuistoja myös. Lopuksi nautimme entisen työnantajamme tarjoamat hyvät pullakahvit. Kiitos ja Markulle tervetuloa joukkoomme.


=== '''Tulevaa toimintaa''' ===


<big>'''Vuosikokous tiistaina 24.3.2015 klo 13 '''.</big> 


Paikkana on Näkövammaisten toimintakeskus, Brahenkatu 21. Aluksi poliisilaitoksen edustaja pitää turvallisuusluennon. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat eli esitetään toimintakertomus 2014, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään tili- ja vastauuvapauden myöntämisestä hallitukselle. Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015. Päätetään jäsenmaksusta. Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja, valitaan hallitukseen viisi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Päätetään, missä lehdissä kokouskutsut ja ilmoitukset julkaistaan.
Tervetuloa kokoukseen. ARPAJAISET.


<big>'''Teatteriretki Tampereen teatteriin torstaina 9.4. klo 19'''.</big>
Näytelmä on Älä pukeudu päivälliselle. Ilmoittautuminen Tuulikille p. 050-4091890 viimeistään 19.3. Maksu 50 € tilille sisältää lipun, väliaikatarjoilun ja bussikuljetuksen. Aikataulu lämpövoimalan luona klo 17.15, Turuntie klo 17.20 ja Wetteri 17.30. Tervetuloa!


<big>'''Kesäretki Pohjois-Karjalaan Kolille ja Lieksaan tiistaina-keskiviikkona 16. - 17.6.2015'''.</big>


Lähtö on 5.35 Turenki, 6.00 lämpövoimala, 6.10 Turuntie ja 6.15 Wetteri. Kuortin ABC:llä on ensimmäinen pysähdys. Varkaudessa käydään Mekaanisen musiikin Museossa 11.30 opastetusti. Kotiruokalounaan nautimme ravintola Tyyskänhovissa 12.45-14. Kolille saavutaan klo 17 ja majoitus on Sokos Hotelli Kolissa. Halukkaat voivat lähteä Ukko- ja Akka-kolin vaaramaisemia ihailemaan. Huipulle kiipeäminen vaatii hyvää peruskuntoa, hyviä jalkoja  ja jalkineita.


Keskiviikkona aamiaisen jälkeen klo 10 suuuntaamme kohti Lieksaa tutustuen opastetusti Eeva Ryynäsen ateljeehen ja Paaterin honkakirkkoon. Joensuussa aterioimme ravintola Aadassa noutopöytälounaan klo 14-15.15. Noin klo 22 mennessä olemme Hämeenlinnassa takaisin. Matkan hinta on 180 € ja edellyttää vähintään 24 hengen osallistumista.


=== '''Ennakkotietoa tulevasta''' ===


- Ensi vuonna mahdollisesti menemme Helsingin Musiikkitalon konserttiin. Mahdollisuuksia selvitellään ja niistä kuullaan viimeistään vuosikokouksessa maaliskuussa.


- Ensi vuoden kesäretki on 2-päiväinen, johon voi ehdotuksia tehdä. Alustavasti on suunniteltu, että Itä-Suomi on kohteena. Tästäkin kuulemme lisää vuosikokouksessa.




Olemme pyytäneet Kehyksen toiminnasta tietoja ja julkaisulupaa, jonka Kehyksen hallitus on myöntänyt. Puheenjohtaja Merja Ärling on toimittanut tietoja Kehyksen syksyn toiminnasta. Osallistuminen edellyttää jäsenmaksun maksamisen.


=== '''KEHYKSEN TOIMINTAA ''' ===
Vielä ei ole tiedossa 2015 toiminta
KEHYKSEN TOIMINTAA
Jumpat 2014:
- Maanantain ryhmä (lihaskuntopainotteinen jumppa) klo 16 - 17 fysiatrian salissa, vetäjänä Essi Virkki. Alkaa 1.9.2014
- Tiistain ryhmä (muokkaus-jumppa) klo 16 - 17 fysiatrian salissa, vetäjänä Larissa Laarne. Alkaa 2.9.2014
- Keskiviikon ryhmä (teho-jumppa) klo 16 – 17 fysiatrian salissa, vetäjänä Merja Sopenperä. Alkaa 10.9.2014
- Torstain ryhmä (venyttely-jumppa) klo 16 -1 7 fysiatrian salissa, vetäjänä Essi Virkki. Alkaa 4.9.2014
Ainoastaan keskiviikon ryhmä on täynnä, muihin voit ilmoittautua mia.aavikko @khshp.fi. Omavastuu syyskaudelta on 15€, maksu kehyksen tilille syyskuun loppuun mennessä. Ei käteismaksuja.


Vesijumpat 2014:
alkavat viikolla 36 uimahallissa maanantaisin klo 19:15 alkaen ja perjantaisin klo 17:15 alkaen, molemmat ryhmät ovat jo täynnä. Omavastuuosuus 30 € /kausi, maksettava kehyksen tilille syyskuun loppuun mennessä.  Viikolla 42 ei jumppia ole. Lajivastaavana toimii Margit Dukpa.


Karvanaamat ja Tiukat Pirkot
Ryhmä koostuu naisista ja miehistä ja aloittaa maanantaina 1.9. klo 15:30 liikuntatilassa P45 (Globen, Ahvenisto). Ryhmäkoko 15 henkilöä. Omavastuu 15€/kausi, maksu kehyksen tilille syyskuun loppuun mennessä. Ilmoittautuminen sähköpostitse ari.heikkinen@khshp.fi.


Bailatino
Tiistaisin klo 16:15-17:15 Pivot salilla. Ohjaajana toimii Taina Verho. Omavastuuosuus 15€/kausi, maksu kehyksen tilille syyskuun loppuun mennessä. Lajivastaavana toimii Erja Uotila. Ilmoittautumiset erja.uotila@khshp.fi.


Maksut kehyksen tilille FI63 5681 0540 0002 26.  Merkitse viestikenttään nimesi ja mitä maksu koskee. Osallistuminen kehyksen toimintaan edellyttää jäsenmaksun maksamista, joka tänä vuonna on siis 15 €.


SHINDO- kehon ja mielen itsehoitoryhmä
aloittaa tiistaina 2.9. klo 16-17.15 Globenissa, ohjaaja Maria Viiru. Omavastuu 15 euroa/ kausi ja edellyttää jäsenmaksun maksamisen.
Ilmoittautumiset riikka.loijas@khshp.fi


terveisin KHKS eläkeläisten sihteeri Mirja
[[Luokka:Senioriyhdistykset]]

Nykyinen versio 3. joulukuuta 2025 kello 16.57

 Ajankohtaista

Vuosi 2026

Hämeenlinnan teatteri IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS LAUANTAI 31.1.2026 KLO 13. Murhamysteeri Agatha Christien mukaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Rooleissa mm. Kristo Salminen, Mika Piispa, Natalil Lintala, Jutta Järvinen, Janne Kataja ja Lasse Sandberg. Lipun hinta vain jäsenille 45 euroa. Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26. Ilmoittautuminen ajalla 4.12. - 29.12.2025 tuulikki.myllymäki@luukku.com tai 050 409 1890. TERVETULOA JÄSENET.

Vuosi 2025

JOULURUOKAILU Joulupöytä on katettuna Inkalan Kartanossa 11.12.2025 klo 13. Hinta 42 euroa jäsen ja 48 euroa avec. Yhdistys tarjoaa bussikuljetuksen. Lähtö Wetteriltä klo 12 ja siitä Aleksis Kiven katua Nummen Niiloon, perillä Inkalassa klo noin 12.30.

Ilmoittautuminen 13.11. - 1.12.2025 : helenaillikainen@gmail.com tai puh. 040 701 8388. Maksu yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.

Ps. pikkujoulupaketti pukinkonttiin.

TERVETULOA!


Säveliä ja Säihkettä - konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla 12.10.2025 klo 15.

Lähde unohtumattomalle musiikkimatkalle - koe eri maiden rytmit, melodiat ja tunnelmat. Tule kokemaan kuinka Maria Lund vie sinut Pariisin romanttisiin tunnelmiin Edith Piafin lauluilla, Tomi Metsäketo hurmaa italialaisin sävelmin ja Konsta Hietanen säväyttää ja täyttää tilan amerikkalaisilla hiteillä.

Konsertin hinta jäseniltä ja avecilta 49 euroa. Tili FI09 5680 1340 0094 26

Ilmoittaudu 5.10.2025 mennessä: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388.

Tervetuloa toivoo hallitus!


Forssan kesäretkellä osallistujia oli 25. Retki oli hyvä. Oppaat kuosikeskuksessa että kaupunkikierroksella olivat hyviä. Ruokapaikka muuttui Fabriikkiin. Ja kotimatkalla käytiin Tammelassa Makulihan myymälässä ostoksilla. Retki oli oikein onnistunut.

Hei Jäsenet!

Tervetuloa jäsentapaamisen merkeissä kesäretkelle Forssaan torstaina 28.8.2025.

Tutustutaan Forssan kuosikeskukseen ja museoon. Ruokaillaan Vanhassa Värjärissä. Opaskierros Forssan kaupungissa (linja-autolla). Paluumatkalla voimme poiketa Makulihassa Tammelassa.

Matkan hinta 40 euroa.

Ilmoittautumiset 24.8.2025 mennessä helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388. Muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä mistä tulet kyytiin. Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26.

Retken aikataulu; 8.45 Nummen Niilo, 9.00 Wetteri, 10.00 Forssan kuosikeskus ja museo, 12.00 Ruokailu, 13.00 opaskierros.

Tervetuloa toivottaa hallitus.

Hei!

Kesäretki 18.6.2025 oli onnistunut. Retkellä oli 32 osallistujaa. Ilma oli puolipilvinen  sadetta ei tullut ennen kuin kotimatkalle lähtiessä. Risteilyllä nähtiin hienoja maisemia ja kuultiin historiaa. Matkan aikana nautittiin todella hyvä ja runsas kala-ja salaattilounas. Jälkiruokana oli kahvi maittavan marjapiirakan kera. Teatteriesitys oli myös nautittava. Kiitos kaikille mukana olleille. 


KESÄRETKI HEINOLAN KESÄTEATTERI & PÄIJÄNTEEN RISTEILY KESKIVIIKKONA 18.6.2025 "NÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEEN" - KESÄN HAUSKIN KOMEDIA!

Aikataulu sekä matkaohjelma: Klo 8.35 Nummen ostari, klo 8.50 Wetterhoff, klo 10 Vääksyn kanavalla, klo 10.30 - 13.30 Päijänteen risteily m/s Suomen Neito, klo 13.30 siirtyminen kesäteatteriin, klo 14.00 esitys alkaa. Kotimatka alkaa esityksen päätyttyä.

Matkan hinta 120 euroa jäsen ja 130 euroa avec, sis. kuljetukset, risteilyn, lounaan laivalla sekä pääsylipun teatteriin. Paluumatkalla omakustanteinen iltapala. TILINUMERO FI09 5680 1340 0094 26'

'ILMOITAUTUMISET; helenaillikainen@gmail.com tai 040 7018 388 23.4.2025 MENNESSÄ. ILMOITA MISTÄ TULET KYYTIIN. MATKALLA ARPAJAISET!

Tervetuloa mukaan nauttimaan suomalaisista järvimaisemista, ruuasta ja kesäteatterista! T. Hallitus


Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 6.3.2025 kirjaston Leino-salissa. Osanottajia oli 19 henkilöä. Kokouksen aluksi Pysäkin vastaava suunnittelija Sanna Salminen esitteli Pysäkin toimintaa ja historiaa. Vuosikokous päätti mm. seuraavaa; yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Helena Illikainen, jäsenmaksu on 20 euroa.


Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Tervetuloa teatterimatkalle Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle katsomaan Lempi Nainen, joka katosi -esitystä lauantai 22.2.2025. Hinta matkoineen 65 euroa jäsen ja 70 euroa avec. Lähtö 22.2.2025 klo 11 Wetteriltä esitys alkaa klo 13. Sitovat ilmoittautumiset Tuulikki Myllymäki puh. 050 409 1890 tai tuulikki.myllymaki@luukku.com 30.1.2025 mennessä Tilinumero FI09 5680 1340 0094 26'

On vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi. Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi.

VUOSIKOKOUS 6.3.2025 KLO 13 HÄMEENLINNAN KIRJASTON LEINO-SALISSA. PYSÄKIN VASTAAVA SUUNNITTELIJA SANNA SALMINEN TULEE KERTOMAAN PYSÄKIN TOIMINNASTA. TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN HALLITUS


Vuosi 2024

Perinteinen JOULURUOKAILU KESKIVIIKKONA 11.12.2024 KLO 13 RENGON TULINUMMESSA. Hinta: jäseniltä 40 euroa ja ei jäsen 50 euroa. Tilille: FI09 5680 1340 0094 26 Bussikuljetuksen yhdistys maksaa. Bussi Wetteriltä klo 12.30 siitä Turuntietä Nummenostarille ja Aleksis Kiven kadulle. Ilmoita mistä tulette kyytiin. Ilmoittautumiset: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388 1.12.2024 mennessä. Ps. pikku paketti mukaan!

Tervetuloa, hallitus L


Tervetuloa ainutlaatuiseen, unohtumattomaan teatterikokemukseen TERVEISIN, VEXI torstaina 7.11.2024 klo 19, VERKATEHDAS, STUDIO. Vexi Salmen ennen julkaisemattomia biisejä, Hämeenlinnan teatterin näyttelijöiden esittämänä. Esitys ei ole vain musiikkia - se on matkakertomus.

Lipun hinta 34 euroa, Tili FI09 5680 1340 0094 26

ILMOITTAUTUMISET: helenaillikainen@gmail.com tai 040 701 8388, 6.10.2024 mennessä.

TERVETULOA JÄSENET!


Meitä oli 9 henkilöä nauttimassa hienosta kesäpäivästä Suvirannassa 8.8.2024. Ensin nautittiin uusista perunoista sillin, silliviettelyksen, patongin ja maukkaan salaatin kera. Osa kävi saunassa ja uimassa monta kertaa. Lopuksi nautimme kääretorttua ja mustikkapiirakkaa kahvin kera. Kiitos kaikille mukanaolijoille mukavasta päivästä. Oli kiva vaihtaa kuulumisia.


Suviranta varattu eläkeläisten kesäpäivän viettoa varten 8.8.2024 klo 10-16. Yhdistys tarjoaa ruokaa ja juotavaa. Sauna lämpiää. TERVETULOA


Kesäretki Porvooseen 5.6.2024. Mukana retkellä oli 32 henkilöä. Aamusella lähdimme bussilla kohti Helsinkiä ja sieltä J.L. Runebergin laivalla aurinkoisessa ja tuulisessa säässä kohti Porvoota. Siellä nautimme merellisen saaristolaispöydän antimista Kesäravintola Fryysarinrannassa. Ruoka oli hyvää ja maittavaa. Sieltä jatkoimme J.L. Runebergin kotimuseoon, jossa opas kertoi Runebergin historiaa, jonka jälkeen omatoiminen tutustuminen museoon ja puutarhaan. Matkamme jatkui herkkuostoksille Brunbergin tehtaan myymälään, josta mukaan "tarttui" suklaata, lakritsia ja muuta hyvää. Omatoiminen tutustuminen vanhaan kaupunkiin ja sitten lähtö bussilla kohti Hämeenlinnaa. Kiitos kaikille mukana olijoille. Matka oli hyvä ja sääkin suosi meitä koko päivän ajan. '

Meitä oli 16.5.2024 13 henkilöä nauttimassa auringosta, hyvästä seurasta ja pikkupurtavasta Aulangon ulkoilumajan kodalla. Maastopalovaroituksen vuoksi emme voineet paistaa makkaraa, mutta muut syötävät ja juotavat olivat maukkaita.


HUOMIO!! PÄIVÄMÄÄRÄMUUTOS; KESÄRETKI PORVOOSEEN ON 5.6.2024.

KESÄRETKI PORVOOSEEN 5.6.2024

Lähtö Hämeenlinnasta: Nummen ostari klo 7.45, Wetterhoff klo 8.00.

Klo 10:00 J.L. Runebergin laiva lähtee kohti Porvoota. Risteily kestää n. 3.5 tuntia, jonka aikana ruokaillaan lohikeittoa ja jälkiruuaksi Runebergin torttu ja kahvi/tee.

Bussi odottaa Porvoossa.

Klo 14.00 alkaen opastettu näyttely J.L. Runebergin kotimuseossa.

Klo 15.00 - 16.00 käynti Brunbergin tehtaanmyymälässä.

Klo 16.00 - 17.30 omatoiminen käynti vanhassa kaupungissa.

Klo 17.30 lähtö kotimatkalle.

Matkan hinta 110 euroa/hlö.

Ilmoita myös lähtöpaikkasi ja mahdolliset ruokavaliot.

Sitovat ilmoittautumiset Marja Heinoselle 8.5.2024 mennessä: tekstiviestillä puh.050 347 9077 tai sähköpostilla esa.heinonen@outlook.com.

ARPAJAISET!

TERVETULOA


JÄSENMAKSU VUODELLE 2024

Vuosikokous 4.4.2024 päätti; vuoden 2024 jäsenmaksu on 20 euroa. Jäsenmaksu ja tapahtumien maksut maksetaan yhdistyksen tilille FI09 5680 1340 0094 26.

'Keväinen ulkoilupäivä 16.5.2024 klo 12 - 16 Aulangon ulkoilumajan kodalla. Paistetaan makkaraa ja nautitaan mehua (yhdistys tarjoaa). Ulkoilumajalle pääsee myös linja-autolla numero 2u. TERVETULOA!

Yhdistyksemme vuosikokous on 4.4.2024 klo 13-15. Paikkana on kirjaston Leino-sali. Ennen vuosikokouksen alkua luento: Oma Hämeen Assi sairaalan suunnittelukoordinaattori Nina Vesterinen kertoo ajankohtaisista asioista. Kahvi- ja mehutarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. TERVETULOA!


Vuosi 2023 JOULURUOKAILU 13.12.2023 KLO 14, Upseerikerho Vuorikatu 26, Hämeenlinna. Tasolounaan maittava jouluruoka. Hinta jäseniltä 40 euroa ja avec 45 euroa. Ilmoittaudu 5.12.2023 mennessä; helenaillikainen@gmail.com tai tekstiviestillä puh. 040 701 8388. PS. Pikkupaketti joulupukin konttiin. TERVETULOA!

Loppukesän ja syksyn toimintaa

Teatteri 11.11.2023 klo 13, Hämeenlinnan teatteri. KYSY SISKOILTA MUSIIKKITEATTERI. "Nyt on sellaista lauluvoimaa ja naisenergiaa näyttämöllä, jollaista ei ole ennen Hämeenlinnassa nähty". Liput; jäsen 35 euroa, avec 40 euroa (jos lippuja jää). Ei väliaikatarjoilua varattu. Ilmoittautumiset 8.10.2023 mennessä; tuulikki.myllymaki@luukku.com tai puh. 050-4091890 TERVETULOA!

Fysioterapeutti Rauna Sirkola, Tasapainoklinikalta tulee luennoimaan 5.10.2023 klo 13 paikkana Hml:n kirjaston Leino-sali. Kahvitarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!

Kesäpäivä Suvirannassa (keskussairaalan mökki) 14.8.2023 klo 10 - 16. Yhdistys tarjoaa pientä tarjottavaa ja juotavaa (salaattia, makkaraa, uusi perunoita, kahvia ym.), sauna lämpiää ja uimaankin voi mennä. Tervetuloa nauttimaan kesäpäivästä. Laitetaan tilaukseen hyvä ja aurinkoinen ilma.

Hämeenlinnan teatteriin on varattu lippuja 11.11.2023 klo 13, esitys on "Kysy siskoilta" -musiikkiteatteriesitys.

Perinteinen jouluruokailu järjestetään joulukuussa. Paikka ja aika tarkentuvat myöhemmin.

  Kesäretki Somerolle 08.06.2023
  Retken hinta 90 euroa.
  Lähtö Wetteriltä 8.30  Nummen ostoskeskus klo 8.45
  Klo 10.00 saapuminen Somerolle, aamukahvit Hovilan kartanon käräjäsalissa,
  historian esittely.
  11.30 Kartanon kivinavetan näyttely; Muistojen kultaa - nuoruuden huumaa.
  12.30 Tutustuminen Someron kulttuurigalleriaan (Kaija Aarikka ja Kaari Utrio)
  13.15 Lounas Seurahuoneella
  14.15 Muotiputiiki Helmi/ Pellavaenkeli
  15.15 Hämeen Härkätien kierros, iltapäivä kahvit Härkälän kartanossa
  17.00 lähtö Hämeenlinnaan
  Ilmoittautumiset Helena Illikaiselle  helenaillikainen@gmail.com tai 
  puh 0407018388
  Tervetuloa mukaan


  Vuosi 2023
  Alku vuoden jäsensivumme olivat päivitettävänä, joten tässä alku vuoden tapahtumia:
  24.01 jäsentapahtuma Hml:n kirjastolla Leino salissa, Sirkka-Liisa Virtanen kertoi 
  aiheesta "ikäihmisten Hämeenlinna".
 
  30.03 oli vuosikokous myös kirjastolla. Kokouksen alussa Etelä-Hämeen OP:n edustaja 
  Eeva Erkamo-Aalto kertoi testamentista ja edunvalvontavaltakirjasta.
  Kokouksen päätöksetä jäsenmaksusta ja hallituksen jäsenistä alla olevassa tiedostossa.


Jäsenmaksu

HUOM!
Jäsenmaksu vuonna 2023 on 15€
Maksetaan tilille KHKS eläkeläiset FI09 5680 1340 0094 26.
Käteismaksuja ei mielellään kerätä, koska rahojen tilille vienti aiheuttaa lisäkustannuksia.

   Yleistä 


Kanta-Hämeen keskussairaalan eläkeläisten yhdistys on perustettu 11.3.1988. Se on yhteinen kaikille sairaalan palveluksesta eläkkeelle jääneille. Tarkoitus on toimia keskussairaalan eläkeläisten yhdyssiteenä ja säilyttää samalla myös yhteys entiseen työnantajaan. Joukkoomme voi liittyä tulemalla tilaisuuksiin tai retkille. Jäsenmaksu (nyt 20 €) kerätään kerran vuodessa sen voi maksaa tilille KHKS eläkeläiset FI0956801340009426. Arpajaisia järjestetään aina kokoontumisissa. Osallistujat tuovat voittoja ja ostavat arpoja. Vuosikokous on kerran vuodessa maaliskuun loppuun mennessä, siellä valitaan puheenjohtaja, hallitus ja muut toimijat. Kokoontumisista ilmoitetaan seuratoimintapalstalla Kaupunkiuutisten keskiviikon lehdessä ja tällä kotisivulla KHKS eläkeläiset on myös tietoa toiminnasta. Järjestämme mm. teatteriretkiä, 1-2 -päiväisiä bussiretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin, Suvirannan kesäpäivän, patikkaretken, jouluruokailun, asiantuntijaluentoja ja kuulemme sairaalan uutisia.

Tervetuloa sairaalan eläkeläiset toimintaamme mukaan!


.

Yhteystiedot 2025

  • puheenjohtaja Helena Illikainen
  • sähköposti helenaillikainen@gmail.com
  • sihteeri Marja Heinonen
  • sähköposti esa.heinonen@outlook.com

Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi

  • varapuheenjohtaja Liisa Laurila
  • rahastonhoitaja Annukka Vähänen
  • vararahastonhoitaja on puheenjohtaja Helena Illikainen
  • retkivastaavat Tuulikki Myllymäki ja Helena Hieta
  • jäsen Maarit Heikkilä