Muisto Hyömäestä: sitkainta pistämässä - Muutoshistoria

Samuhuovinen (12. maaliskuuta 2023 kello 08.18)

2023-03-12T08:18:06Z

← Vanhempi versio		Versio 12. maaliskuuta 2023 kello 11.18
Rivi 8:		Rivi 8:
	Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016.		Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016.

	[[Category:Muistot jakoon, Hauho]]		[[Category:Muistot jakoon, Hauho]][[Category:Häme-Wiki]]

HMLkirjasto (2. tammikuuta 2017 kello 20.30)

2017-01-02T20:30:07Z

← Vanhempi versio		Versio 2. tammikuuta 2017 kello 23.30
Rivi 1:		Rivi 1:
	== Sitkainta pistämässä ==		== Sitkainta pistämässä ==

	Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että "on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin". Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.” ´		Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että "on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin". Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.”

	Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.		Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.

HMLkirjasto (29. joulukuuta 2016 kello 08.09)

2016-12-29T08:09:11Z

← Vanhempi versio		Versio 29. joulukuuta 2016 kello 11.09
Rivi 1:		Rivi 1:
	== Sitkainta pistämässä ==		== Sitkainta pistämässä ==

	Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin. Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.” ´		Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että "on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin". Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.” ´

	Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.		Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.

HMLkirjasto (20. joulukuuta 2016 kello 13.07)

2016-12-20T13:07:38Z

← Vanhempi versio		Versio 20. joulukuuta 2016 kello 16.07
Rivi 1:		Rivi 1:
			== Sitkainta pistämässä ==

	Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin. Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.” ´		Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin. Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.” ´

	Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.		Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.

	Kirjoittanut Toivo Armisto (s. 1907 Hauhon Hyömäessä) 1970-luvulla<br />		Kirjoittanut Toivo Armisto (s. 1907 Hauhon Hyömäessä) 1970-luvulla.<br />
	Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016		Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016.

	[[Category:Muistot jakoon, Hauho]]		[[Category:Muistot jakoon, Hauho]]

HMLkirjasto: Suojasi sivun Muisto Hyömäestä: sitkainta pistämässä ([Muokkaus=Salli vain ylläpitäjät] (ikuinen))

2016-12-20T12:53:30Z

Suojasi sivun Muisto Hyömäestä: sitkainta pistämässä ([Muokkaus=Salli vain ylläpitäjät] (ikuinen))

← Vanhempi versio

Versio 20. joulukuuta 2016 kello 15.53

HMLkirjasto: Ak: Uusi sivu: Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran ke...

2016-12-20T12:53:20Z

Ak: Uusi sivu: Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran ke...

Uusi sivu

Ennen vanhaan oli maataloustöissä sellaisiakin hommia, joita ei kohta moni muistakaan. Kun olin yhdeksän vanha pojannassikka, sanoi isäni eno, Tyrnin isäntä minulle kerran keväällä näin: ”Tuletkos poika pistään sitkainta, kun menen kauraa kylvään Aroniemeen?” Minä lupasin, en kehdannut tunnustaa, etten tiennyt sitkaimen pistämisestä yhtään mitään. Ajattelin vaan, että kyllä isä neuvoo, niin kuin sitten neuvoikin. Hän sanoi, että Tyrnin isäntä on jo hyvin vanha mies ja näkö heikentynyt. ”Ehkä on vielä mustaa kauraa siemeninä, niin hän ei näe, mihin asti on jyvät heittänyt. Hän antaa sinulle nipun päretikkuja. Pistelet niitä sitte aina siihen rajaan, mihin siemenet on lentänyt. Ei niitä taajaan tartte panna. Juokset sitte kokoileen niitä pois takaisin käteesi, sillä aikaa kun isäntä täyttää kylvövakkaansa.” Niin siinä sitten kävikin. Sain päretikkunipun käteeni ja isäntä kysäisi, että osaanko pistää sitkainta. Sanoin osaavani ja niin sitä alettiin kaurankylvö. Isäntä jutteli, että on sitä joskus veletty kepilläkin sitkainviivaa peltoon, mutta nää päreet näkyy paremmin. Pelto oli ennen kylvöä ajeltu piikkiäkeellä, niin että siinä oli urat, mihin siemen meni riveihin. Kun kylvöt oli tehty, valjasti isäntä hevosen ladan eteen ja sanoi: ”Sinä saakkin nuaremmakses ajella tällä siemenet piiloon, minä menen hevoshaan aitaa korjaan. Heitänkin ton kiven pois latan päältä. Saat itte seisoo siinä päällä, kun olet vielä köykönen poika. Pilät vaan varas, ettes lennä päätäs noihin kivikasoin, jos lalan päältä putoot.” ´

Niin tuli sitkain pistettyä ja kylvöspelto lalattua, enkä lentänyt päätäni kiveen. Peltoon taisin mätkähtää jonkun kerran, kun lalan toinen pää osui piilokiveen, mutta lystiä se vaan oli. Sain ruuan ja markan siltä päivältä. Se oli hopeamarkka, jossa oli kotkan kuva ja sillä kaksi päätä ja kruunu. Sillä markalla sai silloin sata penninkorppua. On mulla vieläkin semmonen markka.

Kirjoittanut Toivo Armisto (s. 1907 Hauhon Hyömäessä) 1970-luvulla<br />
Aineiston luovuttaja Marjatta Tuomisto. Julkaisulupa saatu Toivo Armiston tyttäreltä Ritva Heikkoselta 8.11.2016

[[Category:Muistot jakoon, Hauho]]