Häme-Wiki - Käyttäjän muokkaukset [fi]

Malline:Etusivu

2023-04-04T10:56:07Z

Samuhuovinen:

<div class="row">

<div class="col-md-8 col-sm-12">
<div class="thumbnail">[[Tiedosto:PuitaA05064075.jpg|50%|Puita|alt=Puurivistö kävelytien reunoilla viheralueen keskellä.]]
</div>
</div>
</div>

<div class="row">

<div class="col-md-8 col-sm-12">
<div class="nosteIkkuna red">
<div class="artikkeli-otsikko">
'''Häme-Wiki on vapaasti muokattava tietopankki Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämeestä.'''
</div>
<div class="artikkeli">
<div>
<p>Häme-Wikissä on tällä hetkellä {{NUMBEROFARTICLES}} artikkelia. Rekisteröitymisen jälkeen voit kirjoittaa Häme-Wikiin uusia artikkeleja, täydentää aloitettuja sivuja ja liittää siihen kuvia. Lisätietoja Häme-Wikin käytöstä [[Ohje:Sisällys|Ohje]]-sivulla.
</p>
</div>
<div class="row">
<div class="col-xs-12">
<div style="display: table; margin: 10px auto 25px;">
<inputbox>
type=search2
labeltext=Hae Häme-Wikistä 
buttonlabel=Hae
width=15
</inputbox>
</div>

<div style="font-weight: bold">
<span class="btn btn-primary uusiArtikkeli center-block">
<span class="glyphicon glyphicon-pencil"></span> 
[[Malline:Luo uusi sivu|Kirjoita uusi artikkeli]]
</span>

</div>
<div style="font-weight: bold">
<span class="btn btn-primary uusiArtikkeli center-block">
[[Toiminnot:Tallenna|Tallenna kuvatiedosto]]
</span>

</div>
</div>
</div>
</div>
</div>
</div>







</div>

<div class="row">

<div class="col-md-4 col-sm-12">
<div class="nosteIkkuna purple">
<div class="artikkeli-otsikko">
'''Hae Häme-Wikistä'''
</div>
<div class="artikkeli">
<categorytree mode="pages">Aihealueet</categorytree>
</div>
</div>
</div>

<div class="col-sm-12 col-xs-12">
<div class="row">

<div class="col-md-4 col-sm-12">
<div class="nosteIkkuna orange">
<div class="artikkeli-otsikko">'''Häme-Wikin uusimmat artikkelit'''</div>
<div class="artikkeli">
{{:Toiminnot:Newestpages/-/10}}
</div>
</div>
</div>

<div class="col-md-4 col-sm-12">
<div class="nosteIkkuna orange">
<div class="artikkeli-otsikko">'''Tutustu Häme-Wikin sisältöön'''</div>
<div class="artikkeli list">
<div class="list">
<p>

[[Muuttuva Hämeenlinna|Muuttuva Hämeenlinna - valokuvia Hämeenlinnasta ennen ja nyt.]]

[[:Luokka:Kirjailijat|Tunnetko hämäläiskirjailijoita?]]
[[:Luokka:Kartanot|Tutustu Kanta-Hämeen kartanoihin]]
[[:Luokka:Merkkihenkilöt|Merkkihenkilöitä Kanta-Hämeestä]]
[[Rudolf Holsti|Ulkoministeri ja pasifisti Rudolf Holsti]]

</p>
</div>
</div>
</div>
</div>




<div class="col-sm-12 col-md-4">
<div class="nosteIkkuna orange wished-articles">
<div class="artikkeli-otsikko">'''Häme-Wikin toivotut'''</div>
<div class="artikkeli">
<p>Häme-Wikiin kaivataan lisää sisältöä. Punainen linkki tarkoittaa, että aiheesta ei vielä ole kirjoitettu artikkelia. <b>Osallistu sinäkin!</b></p>
<div class="list">
<p>
[[Suomen lasimuseo]]
[[Mustialan maataloushistoriallinen museo]]
[[Alfred Kordelinin ajokalumuseo]]
[[Ida Aalbergin lapsuudenkoti]]
[[Hämetär -lehti]]
</p>
<p style="margin-top: 25px">
[[Toiminnot:WantedPages|Lisää artikkelitoiveita...]]
</p>
</div>
</div>
</div>
</div>
</div>
</div>

</div>

Järjestelmäviesti:Common.css

2023-04-04T10:50:37Z

Samuhuovinen:

/* Tämä sivu sisältää koko sivustoa muuttavia tyylejä. */

.mw-wiki-logo{ display: none; }
.ns-3000 #content, .ns-3000 #content { background-color: #f3f3ff; }
.ns-3000 div.thumb, .ns-3000 div.thumb { border-color: #f3f3ff; }

Ohje:Sisällys

2023-04-04T08:54:23Z

Samuhuovinen: /* Kartan lisääminen */

Häme-Wiki on Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kirjastojen yhteinen kotiseutusivusto, johon kerätään paikallistietoa maakuntien alueelta. Huomioithan, että Häme-Wiki on kotiseutuwiki, ja myös luokituksen tulee liittyä Päijät-Hämeen tai Kanta-Hämeen maakuntiin, jotta luokitus pysyy yhtenäisenä. Älä luo luokkia tai linkkejä yleisiin asiasanoihin tai muihin paikkakuntiin. Paikkakunnista käytetään selkeyden vuoksi muotoa Lahti, Hämeenlinna, Sysmä, Hattula (ei Lahden kaupunki, Sysmän kunta).

Kaikki rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa artikkeleita Häme-Wikiin. Myös muiden kirjoittamia artikkeleita voi muokata. Kirjoittamiseen tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Wikin ylläpidosta vastaavat Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kirjastot. Ylläpidolle voi jättää viestejä sähköpostitse: paijathamewiki[at]gmail.com.

Tutustu käyttöehtoihin sivuilla [http://P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4me-wiki:Tietosuojak%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6 Tietosuojakäytäntö] [[Päijät-Häme-wiki:Tietoja|Tietoja Päijät-Häme-wikistä]] sekä [[Päijät-Häme-wiki:Tekijänoikeudet|Tekijänoikeudet]].

== Mitä wiki-kirjoittaminen on? ==

Wiki-kirjoittaminen on yhteisöllinen tiedon tuottamisen tapa, jossa käyttäjät voivat täydentää ja muokata toisten käyttäjien tekstejä. Tutustu wiki-kirjoittamiseen Wiki-kirjaston sivulla: [http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_wikin_tekoon Viisautta wikin tekoon -opas (avautuu uuteen välilehteen)]

[[pikaopas wiki-artikkelin tekemiseen | Pikaopas wiki-artikkelin tekemiseen -sivun]] muokkausnäkymässä voit tutustua artikkelin muotoiluperiaatteisiin.

== Häme-wikin sisältö ==

Häme-wikiin kerätään Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntiin kuuluviin paikkakuntiin liittyvää aineistoa.
* Päijät-Hämeen alue: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola, Orimattila (mukaan lukien Artjärvi), Padasjoki, Sysmä.
* Kanta-Hämeen alue: Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä. Wiki sisältää alueen asioita, tapahtumia, historiaa, henkilöitä ja kulttuuria käsitteleviä artikkeleita.

Paikalliswiki ei ole yleinen tietosanakirja. Tekstiltä edellytetään olennaisesti maakunnallista tai paikallista näkökulmaa, joten yleiset tietosanakirja-artikkelit poistetaan. Paikallisuuden täytyy näkyä myös artikkelin otsikossa.

=== Poistosyyt ===

Ylläpito voi poistaa artikkeleita, jos ne eivät täytä Häme-wikin käyttöehtoja.
Poistosyyt:<br />

'''1''') Artikkeli ei aiheen puolesta kuulu Päijät-Hämeen tai Kanta-Hämeen alueeseen. Paikalliswiki ei ole yleinen tietosanakirja. Tekstissä edellytetään olennaisesti maakunnallista tai paikallista näkökulmaa.<br>

'''2''') Mainossisältö (Yritykset voivat esitellä toimialaansa, yrityksen sijaintia ja historiaa, hintojen, tuotteiden, palvelujen mainostaminen poistetaan).<br />

'''3''') Roskaposti, asiaton sisältö ja ilkivalta.<br />

'''4''') Tekijänoikeutta rikkovat kuvat ja tekstit ilmoitusten perusteella.<br />

'''5''') Henkilötiedot. Häme-wiki ei ole organisaatioiden, yhteisöjen tai henkilöiden yhteystietoluettelo, joten henkilökohtaiset yhteystiedot ja henkilötieto- ja nimiluettelot poistetaan.
<br />

== Käyttäjätunnus ==

=== Tunnuksen luominen ja kirjautuminen palveluun ===

Häme-wikiin kirjoittamiseen tarvitset käyttäjätunnuksen. Tunnuksen saat sivun yläkulman linkistä '''Kirjaudu sisään''' tai '''Luo tunnus'''. Tunnusta varten tarvitset käyttäjänimen ja salasanan. Tunnus on maksuton. Käyttäjä voi kirjautua nimellä tai nimimerkillä. '''Oikea nimi kannattaa jättää vain, jos haluaa sen korvaavan aiemmin luodun nimimerkin'''. Luotuja käyttäjätunnuksia tai muokkaushistoriaa ei voi poistaa.

Käyttäjätunnuksen rekisteröintiin tarvitaan toimiva sähköpostiosoite. Kun luot uuden käyttäjätunnuksen saat sähköpostiisi viestin, jonka otsikko on: Päijät-Häme-wikin sähköpostiosoitteen varmennus. Klikkaa viestin linkkiä, jossa sinua pyydetään vahvistamaan luomasi käyttäjätunnus. Varmennusviesti on automaattinen, älä lähetä siihen vastausta. Muista tarkistaa myös roskapostikansiosi, jos viestiä ei näy saapuneiden postien kansiossa.

Oletusasetuksena on, että toiset käyttäjät voivat ottaa sinuun yhteyttä sähköpostitse. Asetuksia voit muuttaa oikean yläkulman Asetukset-välilehdellä, kun olet kirjautunut wikiin. Asetuksissa voit myös estää sähköpostin lähetysmahdollisuuden poistamalla rastin ruudusta '''Salli sähköpostin lähetys osoitteeseen'''.

Häme-wikiin kirjaudutaan Kirjaudu sisään -linkistä. Käytön jälkeen kirjaudu ulos.

Tutustu huolella Häme-wikin käyttöehtoihin sivulla [[Päijät-Häme-wiki:Tekijänoikeudet|Tekijänoikeudet]], sekä [[Päijät-Häme-wiki:Tietoja|Tietoja Päijät-Häme-wikistä]], ja [[Päijät-Häme-wiki:Vastuuvapaus|Vastuuvapaus]], kun rekisteröidyt Häme-wikin käyttäjäksi.

=== Käyttäjäsivu ===

Käyttäjäsivulle voit jättää tarkempia tietoja itsestäsi, jos niin haluat. Keskustelu-välilehdelle toiset käyttäjät ja ylläpito voivat jättää kommentteja suoraan käyttäjälle. Myös jokaisella artikkelilla on Keskustelu-välilehti, jonne voit jättää kommentteja, jos et halua muokata itse artikkelia.

=== Unohtunut salasana ===

Jos olet tallentanut sähköpostiosoitteesi Häme-Wikiin, saat uuden salasanan kirjautumissivun "Unohditko salasanasi"- toiminnolla. Täytä kentät ja paina "Hanki uusi salasana". Saat väliaikaisen salasanan sähköpostiisi, vaihda se heti kirjautumisen jälkeen. Jos et ole tallentanut Häme-wikiin sähköpostiosoitetta, ota yhteys järjestelmänvalvojaan (paijathamewiki[at]gmail.com).

=== Käyttäjätunnuksen estäminen ===

Ilkivalta ja häiriköinti sivuilla voidaan estää. Käyttäjä voi lukea sivuja, mutta hän ei voi muokata niitä. Esto voi olla määräaikainen tai pysyvä. Häiriköinnin tai epäasiallisten käyttäjänimien perusteella käyttö voidaan estää pysyvästi.

== Häme-wikiin kirjoittaminen ==

Häme-Wikissä on käytössä MediaWikin peruseditori, mikä tarkoittaa, että tekstin muotoilussa käytetään wiki-koodia. Tekstin muotoilutyökalut löytyvät kirjoituskentän ylälaidasta työkalupalkista. Laajennetussa näkymässä saat esiin lisää muotoilupainikkeita. Lisäohjeita tekstin muotoiluun: ks. [[peruseditorin käyttöohje]].

Tärkeimmät muotoiluohjeet:

*Otsikko: == Otsikkoteksti ==
*Linkki: <nowiki>[[Linkkiteksti]]</nowiki>
*Linkki erotetaan pystyviivalla tekstissä esiintyvästä taivutusmuodosta: <nowiki>[[August Fellman | August Fellmanin]]</nowiki>
*Luettelon alkuun "*" merkki (esim. lähteitä merkittäessä)
*Lihavointi: <nowiki> '''Lihavoitava teksti''' </nowiki>
*Tyhjän rivin saa luotua tekstiin, kun kirjoittaa tekstin jälkeen seuraavalle riville: <nowiki> <br> </nowiki>
<br />

=== Yleisiä kirjoitusohjeita ===

Paras tapa tutustua wiki-koodiin on valita jokin artikkeli ja klikata artikkelin Muokkaa -välilehteä. Tässä kentässä voit tarkastella, miten artikkeli on muotoiltu ja kopioida rakenteen omaan artikkeliisi.

Alkuun pääset, kun kopioit ja liität tekstisi word-dokumentista muokkauskenttään. Artikkelia voi muotoilla myöhemmin ja myös muut aktiiviset käyttäjät voivat muokata tekstiäsi.

Kun ryhdyt kirjoittamaan artikkelia, tarkista ensin, onko Wikipediaan jo kirjoitettu aiheesta. Jos Wikipediassa on jo aiheesta laaja ja lähdeviitoitettu artikkeli, voit luoda oman artikkelisi lähdeluetteloon ulkoisen linkin Wikipediaan, niin vältytään toistamasta jo kertaalleen kirjoitettua. Älä kopioi Wikipediasta tekstiä mainitsematta lähdettä! Tarkoitus ei ole luoda kilpailijaa Wikipedialle, joten pidä Häme-Wikin artikkeleissa selkeästi paikallinen näkökulma. Näin Häme-Wikin artikkelit voivat täydentää aiheesta jo olemassa olevaa tietoa ja lisätä maakunnan tunnettuutta. Artikkelit, jotka eivät liity Päijät-Hämeeseen tai Kanta-Hämeeseen poistetaan.

'''Mainitse aina lähde, jos kopioit tekstiä muualta!'''

Voit lisätä artikkelin omaan tarkkailulistaasi. Tällöin saat tietää heti artikkeliin kohdistetuista muokkauksista. Tarkkailulista löytyy sivun oikeasta yläkulmasta, kun olet kirjautunut tunnuksillasi sisään.

Perusperiaate on, että kirjoitukset ovat vapaasti toisten kommentoitavissa ja muokattavissa. Kommentteja sisällöstä voit jättää artikkelin keskustelu-välilehdelle tai suoraan käyttäjälle käyttäjäsivulla.

Jos haluat poistaa kirjoittamasi artikkelin, ota yhteyttä ylläpitoon. Ylläpito harkitsee poistoa tapauskohtaisesti.

== Uuden sivun luominen ==

Uuden artikkelin aloittamiseen on monta tapaa.
*Voit kirjoittaa ensin aiheen hakukenttään tarkistaaksesi, onko aiheesta ennestään artikkelia. Käytä sanoista perusmuotoja ja nimistä yleisesti tunnettuja, kokonaisia muotoja esim. Juho Kusti Paasikivi (ei Paasikivi, J.K. ).
*Voit klikata etusivun linkkiä '''Kirjoita uusi artikkeli'''. Anna artikkelille nimi ja klikkaa luo sivu. Jos aiheesta on jo kirjoitettu artikkeli, ohjelma vie suoraan artikkelin muokkauskenttään, eli wikiteksti-näkymään.
*Punaiset linkit ovat aiheita, joista ei ole vielä kirjoitettu mitään. Voit aloittaa uuden artikkelin klikkaamalla tällaista linkkiä tekstissä. Pääset suoraan Luodaan sivu –kenttään.
*Kirjoittaessasi pidempää tekstiä muista tallentaa teksti välillä sivun alareunasta löytyvän '''Tallenna sivu''' -painikkeen avulla. Kirjoittaessasi sivua voit liikkua Wikiteksti-näkymän ja Esikatselun välillä. Muista kuitenkin aina tallentaa sivu, ennen kuin liikut muille välilehdille: Wikiteksti-näkymässä Muokkaa –välilehteä ei kannata painaa ennen kuin olet tallentanut sivun, muuten teksti häviää.

== Sivujen muokkaaminen ==

Kun haluat muokata artikkelia, klikkaa artikkelisivun ylälaidassa Muokkaa –välilehteä.
Häme-wikin artikkeleita voi muokata helposti. Häme-wikin sisältö kehittyy paremmaksi, kun aktiiviset lukijat tekevät muutoksia, korjaavat kielioppivirheitä ja virheellisiä tietoja, täydentävät ja päivittävät artikkeleita. Laajat sisältömuutokset voi perustella sivun Keskustelu-välilehdellä.

Tekstiä voi muokata kunkin sivun ylälaidan "muokkaa"-välilehdellä. Ulkoasua ei tarvitse muotoilla, jos tarkistaa tekstin oikeinkirjoitusta tai tekee muuta kielenhuoltoa. Alalaidan Yhteenveto-laatikossa voi kuvata tehtyjä muutoksia. "Esikatsele"-toiminnolla voi tarkistaa, miltä muutettu teksti näyttää. Muutokset täytyy lopuksi tallentaa sivun alalaidasta löytyvällä Tallenna sivu -painikkeella.

Kunkin sivun ylälaidan '"Historia"'-välilehdeltä näet sivun muutokset. Vasemman laidan palkissa olevasta [[Toiminnot:Tuoreet muutokset|Tuoreet muutokset]] -linkistä näkee, mille sivuille on viimeksi tehty muutoksia.

=== Otsikot ja sisällysluettelo ===

Pitkissä artikkeleissa väliotsikot helpottavat lukemista. Jos sivulla on yli kolme väliotsikkoa, ohjelma tekee sivulle automaattisesti sisällysluettelon.

=== Lähdeluettelo ===

Artikkelin lähteet on hyvä merkitä artikkelin loppuun. Lähteiden käytöstä ja tekijänoikeuksista on lisätietoa [[Päijät-Häme-wiki:Tekijänoikeudet|Tekijänoikeudet]]-sivulla.

=== Ulkoasun muotoilu ===

Kun klikkaat artikkelin Muokkaa-välilehteä pääset wikitekstinäkymään. Sivun yläreunasta löydät tekstinmuotoilutyökalut. Tekstin muokkaussivun ylälaidassa on kursivointi- ja lihavointi-toiminnot. Maalaa ensin teksti, jota haluat muokata ja valitse toiminto sen jälkeen.
Allekirjoitus -painikkeella voit lisätä automaattisen allekirjoituksen artikkelin loppuun. Allekirjoituksessa näkyy käyttäjätunnuksesi ja aikaleimaus. Työkalupalkista löytyvät painikkeet myös kuvatiedoston lisäämistä ja linkin luomista varten.

==== Sisällysluettelo ====

Käytä tekstissä väliotsikoita. Ohjelma luo automaattisesti artikkelin alkuun sisällysluettelon, kun väliotsikoita on käytetty.

=== Wikin sivujen linkittäminen keskenään ===

Wikissä sivut muodostavat linkkiverkoston. Linkin luominen toiseen Häme-Wikissä olevaan artikkeliin tapahtuu työkalurivin linkki- painikkeen avulla (ketjun kuva). Maalaa haluttu asiasana tekstistä ja paina ketju-kuvaketta työkalurivillä. Avautuvassa valikossa Kohdesivu tai URL -kenttään tulee oletuksena maalaamasi sana tai sanat. Aloita kirjoittamaan sivun nimeä, johon haluat linkin vievän, ja valitse se avautuvasta pudotusvalikosta. Linkki näkyy tallennetulla sivulla sinisenä.

Voit tehdä linkin myös sivulle, jota ei vielä ole. Silloin linkki näkyy sivulla <font color="#cc2200">punaisella</font>. Punaiset linkit ovat ehdotuksia uusista artikkeleista. Toiset kirjoittajat voivat tarkistaa toimintosivujen Halutut sivut -listasta, mistä aiheista toivotaan artikkelia.

=== Linkki wikin ulkopuolelle ===

Kirjoittamalla artikkeliin linkki täydellisessä muodossa esimerkiksi http://www.hamewiki.fi toimii se automaattisesti. Mikäli haluaa linkin toimivan nimestä, tapahtuu se kuten sisäisen linkin lisääminen: kirjoita ja maalaa linkkisana, paina linkkikuvaketta ja valitse Ulkoinen linkki. Kirjoita osoite täydellisessä muodossaan ylempään tekstikenttään ja paina enter. Alemmassa Näytettävä teksti -kentässä näkyy maalaamasi teksti. Ulkoinen linkki on aina sininen ja sen perässä on pieni nuoli. Huom. selkeyden vuoksi lisää ulkoiset linkit aina tekstin loppuun esim. väliotsikon "Aiheesta muualla" tai "Lähteet" alle. Tekstiin voi lisätä sisäisiä linkkejä, eli viitata toisiin wiki-artikkeleihin (ks. yllä Wikin sivujen linkittäminen keskenään).

Tallentaessasi sivua, jossa on ulkoinen linkki, ohjelma pyytää sinua vastaamaan turvakysymykseen roskapostituksen estämiseksi. Vastattuasi laskutehtävään pääset tallentamaan sivun. Testaa vielä, että linkki toimii.

====Linkin luominen kuvasta ====

Normaalisti kuva linkittyy kuvatiedostoon. Jos haluat luoda kuvasta linkin toiselle sivustolle voit käyttää link= -komentoa. Kirjoita koodiin linkitettävä sivusto täydellisessä muodossa. Voit lisätä myös tekstin, joka selventää, mihin kuva linkittyy. Esimerkissä on ohjattu linkki kuvasta ulkoiselle verkkosivustolle:
<nowiki> [[Tiedosto:kohdenimi.jpg|link=https://lastu.finna.fi|Lastu-verkkokirjasto]]</nowiki>

=== Artikkelin nimen vaihtaminen ===

Sivua ei saa poistaa, jos siihen on linkitetty muita sivuja. "Siirrä" -välilehdellä voit nimetä sivun uudelleen, minkä jälkeen vanhaan nimeen viittaavat sivut ohjautuvat uudelle sivulle.

=== Ohjaussivun luominen ===
Ohjaussivu tarkoittaa sivua, joka ohjautuu suoraan samasta aiheesta kertovaan artikkeliin. Esimerkiksi '''Fellmanin kartano''' on sivu, joka ohjautuu suoraan artikkeliin '''Lahden kartano'''. Sivun ohjausta kannattaa käyttää silloin, kun esimerkiksi jostakin paikasta käytetään kahta eri nimeä tai joku henkilö tunnetaan paremmin taiteilijanimellään. Esimerkiksi nimellä '''Maila Mikkola''' voi luoda ohjaussivun, joka johtaa suoraan artikkeliin '''Maila Talvio'''. Luo ohjaussivu työkalurivin Ohjaus-kuvaketta klikkaamalla. Kirjoita kaksoishakasulkeiden sisään sen sivun nimi, jolle artikkelin halutaan ohjautuvan. Tämän jälkeen sivu tallennetaan. Ohjaussivulle ei siis kannata kirjoittaa mitään muuta tekstiä, pelkkä ohjauskoodi.

=== Sivujen suojaus ===

Häme-Wikin sivut ovat pääosin kaikkien vapaasti muokattavissa. Poikkeustapauksissa ylläpito voi estää muiden käyttäjien tekemät muutokset (esim. muistelmat ja henkilökohtaiset tarinat, henkilökohtainen kertomusaineisto, tekijän nimellä varustetut tutkimusjulkaisut ja aiemmin muualla julkaistut tutkimusartikkelit). Suojattavat artikkelit allekirjoitetaan tekijän nimellä. Pyydä sivun suojausta ylläpidon osoitteesta: ????

Suojattuja artikkeleja voi kommentoida artikkelin Keskustelu-välilehdellä tai suoraan käyttäjälle Käyttäjäsivulla.

Huom. Jos sivulla on enemmän kuin yksi tekijä, sitä ei voi kukaan yksittäinen käyttäjä suojata!

== Luokat ja aihealueet ==

Artikkeleihin on hyvä lisätä luokkia ja liittää luokat laajempaan pääluokkaan, eli aihealueeseen. Ne helpottavat tiedon löytymistä. Sivulla [[toiminnot:luokat]] on lueteltu kaikki käytetyt luokat. Sivun voi sijoittaa useampaan luokkaan. Yleisiä suomalaisessa asiasanoituksessa käytettyjä luokkia voit selata myös verkossa: [https://finto.fi/yso/fi/ YSO - Yleinen suomalainen ontologia (avautuu uuteen välilehteen)].

'''Huomioithan, että Päijät-Häme-wiki on kotiseutuwiki, ja myös luokituksen tulee liittyä aihealueeseen, jotta luokitus pysyy yhtenäisenä.''' Käytössä olevat luokat voi tarkistaa selaamalla etusivun Aihealueet-listan valikoita. Älä luo luokkia tai linkkejä yleisiin asiasanoihin, vuosilukuihin tai muihin paikkakuntiin. Paikkakunnista käytetään selkeyden vuoksi muotoa Lahti, Sysmä (ei Lahden kaupunki, Sysmän kunta). Ylläpito vahvistaa ja hyväksyy ehdotetut luokat.

=== Luokan ja aihealueen lisääminen ===

Luokan lisääminen:

Käytä luokkien nimissä monikkomuotoja!

Voit lisätä artikkelin loppuun luokan käyttämällä hakasulkeita:

Esimerkki:

<nowiki> [[Luokka: Näyttelijät]] </nowiki>

Artikkelin voi lisätä useaan eri luokkaan:

'''Esimerkki:'''

<nowiki> [[Luokka: Näyttelijät]] [[Luokka: Hollolalaiset]] </nowiki>

Wiki aakkostaa henkilöiden nimet automaattisesti etunimen mukaan aakkosiin. Käytä henkilöiden nimissä siksi seuraavaa merkintätapaa, jotta nimi aakkostuu hakemistossa sukunimen mukaan:

<nowiki> [[Luokka: Näyttelijät | Haapasalo, Ville]] </nowiki>

Jo olemassa olevat luokat näkyvät tallennuksen jälkeen sinisenä. Jos käyttämäsi luokka on uusi, linkki näkyy tallennuksen jälkeen punaisena. Käy silloin lisäämässä luokka jonkin aihealueen tai luokan alaluokaksi, jottei se jää orvoksi vaan listautuu aihealuelistaan etusivulle. Tämä tapahtuu klikkaamalla punaista linkkiä ja valitsemalla avautuvalta sivulta '''Luo lomake''' -välilehti. Pudotusvalikosta voit valita sopivan pääluokan, johon haluat liittää luomasi luokan. Muista painaa vielä Tallenna -painiketta!

=== Aihealueen luominen ===

'''Huom. Tämä toiminto mahdollista vain ylläpidolle!'''
Voit luoda uuden aihealueen, jos et löydä etusivun aihealueluettelosta sopivaa pääluokkaa artikkelillesi. Luokan voi lisätä aihealueeksi klikkaamalla tallennetussa artikkelissa näkyvää punaista linkkiä ja valitsemalla Luo lomakkeella –välilehdellä pudotusvalikosta '''Aihealue'''. Tällöin asiasana tulee näkyviin etusivun aihealuelistauksessa ja toimii pääluokkana, johon muita luokkia voi taas lisätä alaluokiksi. Muista painaa vielä Tallenna -painiketta!

== Tynkä-merkintä ==

Tynkä-merkintä tarkoittaa keskeneräistä sivua.

<pre><nowiki>{{Tynkä}}</nowiki></pre>
<br />

Tulos:

{{Tynkä}}
<br />

== Keskustelu sivun sisällöstä ==

Sivuilla on omat keskustelusivut, jossa voi kysyä, ehdottaa ja keskustella korjauksista. Sivun keskusteluun pääsee keskustelu-välilehdeltä. Allekirjoita kommenttisi työkaluriviltä löytyvällä Allekirjoitus-painikkeella niin julkaistussa kommentissa näkyy nimimerkkisi ja aikaleima.

== Kuvatiedostot ==

Kuvien lisäämiseen on erillinen ohje: [[Ohje:Kuvan lisäys|Kuvan lisäys]].

=== YouTube video ===

Voit lisätä YouTube-videon sivulle käyttämällä oheista koodia. Kopioi videon id-koodi osoitekentästä ja liitä wiki-koodiin yhtäsuuruus merkin perään.

<pre><nowiki>{{#widget:YouTube|id=DWef69ItVrU}}</nowiki></pre>

Videon luokaksi on hyvä merkitä <nowiki>[[Luokka: Videot]] </nowiki> jotta kaikki wikiin ladatut videot löytyvät samasta hakemistosta.
'''Muista, että sinulla täytyy olla kaikkien videolla esiintyvien henkilöiden sekä videon tekijöiden lupa videon julkaisemiseen wikissä, vaikka se olisi jo aiemmin julkaistu YouTubessa.'''

=== Google Video ===
<pre><nowiki>{{#widget:Google Video
|docid=-4567104036778249401
|width=400
|height=326
}}</nowiki></pre>

== Kartan lisääminen ==

Päijät-Häme-wikin sivuille voi upottaa Google Maps -karttoja. Kartta tehdään Peruseditorissa Wikitext-näkymässä. Karttaa varten tulee selvittää kohteen koordinaatit tai voidaan käyttää osoitetta. Apuna voi käyttää Google Mapsin karttahakua.

Jos haluat lisätä artikkeliisi karttasijainnin, kopioi alla näkyvä Google Maps -koodi kokonaan artikkelin muokkauskenttään.

Google Maps: Avaa Google Maps. Klikkaa kartalla sijaintia, joka ei ole paikkamerkintä tai -merkki. Paikkamerkin tai merkin klikkaaminen ei näytä sen koordinaatteja. Hakukentän alapuolelle tulee näkyviin koordinaatit sisältävä tietokortti.

Lisää tietoja extensionista löytyy: https://maps.extension.wiki/wiki/Maps_for_MediaWiki

[https://support.google.com/maps/answer/18539?hl=fi Ohjeet Google Mapsin koordinaattihakuun (avautuu uuteen välilehteen)]

=== Google Maps ===
<pre><nowiki>
{{#display_map:61.02872,24.44608}}
</nowiki></pre>
{{#display_map:61.02872,24.44608}}
Tai
<pre><nowiki>
{{#display_map:Lukiokatu 2, Hämeenlinna|width=400|height=250|}}
</nowiki></pre>
{{#display_map:Lukiokatu 2, Hämeenlinna|width=400|height=250|}}
Tai
<pre><nowiki>
{{#display_map:
Hämeenlinna~ ~ ~ ~ ~Hämeenlinna;
Lahti~ ~ ~ ~ ~Lahti;
}}
</nowiki></pre>
{{#display_map:
Hämeenlinna~ ~ ~ ~ ~Hämeenlinna;
Lahti~ ~ ~ ~ ~Lahti;
}}

== Lisäohjeita ==

Lisää käyttöohjeita Media-Wikissä: [http://www.mediawiki.org/wiki/Help:Contents/fi Mediawikin käyttöohjeet (avautuu uuteen välilehteen)]

Artikkelien kirjoittamisesta ja muokkaamisesta voi kysyä neuvoja ylläpitäjiltä sähköpostilla osoitteesta paijathamewiki[at]gmail.com.

Ohje:Sisällys

2023-04-04T08:42:03Z

Samuhuovinen: /* Kartan lisääminen */

Häme-Wiki on Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kirjastojen yhteinen kotiseutusivusto, johon kerätään paikallistietoa maakuntien alueelta. Huomioithan, että Häme-Wiki on kotiseutuwiki, ja myös luokituksen tulee liittyä Päijät-Hämeen tai Kanta-Hämeen maakuntiin, jotta luokitus pysyy yhtenäisenä. Älä luo luokkia tai linkkejä yleisiin asiasanoihin tai muihin paikkakuntiin. Paikkakunnista käytetään selkeyden vuoksi muotoa Lahti, Hämeenlinna, Sysmä, Hattula (ei Lahden kaupunki, Sysmän kunta).

Kaikki rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa artikkeleita Häme-Wikiin. Myös muiden kirjoittamia artikkeleita voi muokata. Kirjoittamiseen tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Wikin ylläpidosta vastaavat Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kirjastot. Ylläpidolle voi jättää viestejä sähköpostitse: paijathamewiki[at]gmail.com.

Tutustu käyttöehtoihin sivuilla [http://P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4me-wiki:Tietosuojak%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6 Tietosuojakäytäntö] [[Päijät-Häme-wiki:Tietoja|Tietoja Päijät-Häme-wikistä]] sekä [[Päijät-Häme-wiki:Tekijänoikeudet|Tekijänoikeudet]].

== Mitä wiki-kirjoittaminen on? ==

Wiki-kirjoittaminen on yhteisöllinen tiedon tuottamisen tapa, jossa käyttäjät voivat täydentää ja muokata toisten käyttäjien tekstejä. Tutustu wiki-kirjoittamiseen Wiki-kirjaston sivulla: [http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_wikin_tekoon Viisautta wikin tekoon -opas (avautuu uuteen välilehteen)]

[[pikaopas wiki-artikkelin tekemiseen | Pikaopas wiki-artikkelin tekemiseen -sivun]] muokkausnäkymässä voit tutustua artikkelin muotoiluperiaatteisiin.

== Häme-wikin sisältö ==

Häme-wikiin kerätään Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntiin kuuluviin paikkakuntiin liittyvää aineistoa.
* Päijät-Hämeen alue: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola, Orimattila (mukaan lukien Artjärvi), Padasjoki, Sysmä.
* Kanta-Hämeen alue: Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä. Wiki sisältää alueen asioita, tapahtumia, historiaa, henkilöitä ja kulttuuria käsitteleviä artikkeleita.

Paikalliswiki ei ole yleinen tietosanakirja. Tekstiltä edellytetään olennaisesti maakunnallista tai paikallista näkökulmaa, joten yleiset tietosanakirja-artikkelit poistetaan. Paikallisuuden täytyy näkyä myös artikkelin otsikossa.

=== Poistosyyt ===

Ylläpito voi poistaa artikkeleita, jos ne eivät täytä Häme-wikin käyttöehtoja.
Poistosyyt:<br />

'''1''') Artikkeli ei aiheen puolesta kuulu Päijät-Hämeen tai Kanta-Hämeen alueeseen. Paikalliswiki ei ole yleinen tietosanakirja. Tekstissä edellytetään olennaisesti maakunnallista tai paikallista näkökulmaa.<br>

'''2''') Mainossisältö (Yritykset voivat esitellä toimialaansa, yrityksen sijaintia ja historiaa, hintojen, tuotteiden, palvelujen mainostaminen poistetaan).<br />

'''3''') Roskaposti, asiaton sisältö ja ilkivalta.<br />

'''4''') Tekijänoikeutta rikkovat kuvat ja tekstit ilmoitusten perusteella.<br />

'''5''') Henkilötiedot. Häme-wiki ei ole organisaatioiden, yhteisöjen tai henkilöiden yhteystietoluettelo, joten henkilökohtaiset yhteystiedot ja henkilötieto- ja nimiluettelot poistetaan.
<br />

== Käyttäjätunnus ==

=== Tunnuksen luominen ja kirjautuminen palveluun ===

Häme-wikiin kirjoittamiseen tarvitset käyttäjätunnuksen. Tunnuksen saat sivun yläkulman linkistä '''Kirjaudu sisään''' tai '''Luo tunnus'''. Tunnusta varten tarvitset käyttäjänimen ja salasanan. Tunnus on maksuton. Käyttäjä voi kirjautua nimellä tai nimimerkillä. '''Oikea nimi kannattaa jättää vain, jos haluaa sen korvaavan aiemmin luodun nimimerkin'''. Luotuja käyttäjätunnuksia tai muokkaushistoriaa ei voi poistaa.

Käyttäjätunnuksen rekisteröintiin tarvitaan toimiva sähköpostiosoite. Kun luot uuden käyttäjätunnuksen saat sähköpostiisi viestin, jonka otsikko on: Päijät-Häme-wikin sähköpostiosoitteen varmennus. Klikkaa viestin linkkiä, jossa sinua pyydetään vahvistamaan luomasi käyttäjätunnus. Varmennusviesti on automaattinen, älä lähetä siihen vastausta. Muista tarkistaa myös roskapostikansiosi, jos viestiä ei näy saapuneiden postien kansiossa.

Oletusasetuksena on, että toiset käyttäjät voivat ottaa sinuun yhteyttä sähköpostitse. Asetuksia voit muuttaa oikean yläkulman Asetukset-välilehdellä, kun olet kirjautunut wikiin. Asetuksissa voit myös estää sähköpostin lähetysmahdollisuuden poistamalla rastin ruudusta '''Salli sähköpostin lähetys osoitteeseen'''.

Häme-wikiin kirjaudutaan Kirjaudu sisään -linkistä. Käytön jälkeen kirjaudu ulos.

Tutustu huolella Häme-wikin käyttöehtoihin sivulla [[Päijät-Häme-wiki:Tekijänoikeudet|Tekijänoikeudet]], sekä [[Päijät-Häme-wiki:Tietoja|Tietoja Päijät-Häme-wikistä]], ja [[Päijät-Häme-wiki:Vastuuvapaus|Vastuuvapaus]], kun rekisteröidyt Häme-wikin käyttäjäksi.

=== Käyttäjäsivu ===

Käyttäjäsivulle voit jättää tarkempia tietoja itsestäsi, jos niin haluat. Keskustelu-välilehdelle toiset käyttäjät ja ylläpito voivat jättää kommentteja suoraan käyttäjälle. Myös jokaisella artikkelilla on Keskustelu-välilehti, jonne voit jättää kommentteja, jos et halua muokata itse artikkelia.

=== Unohtunut salasana ===

Jos olet tallentanut sähköpostiosoitteesi Häme-Wikiin, saat uuden salasanan kirjautumissivun "Unohditko salasanasi"- toiminnolla. Täytä kentät ja paina "Hanki uusi salasana". Saat väliaikaisen salasanan sähköpostiisi, vaihda se heti kirjautumisen jälkeen. Jos et ole tallentanut Häme-wikiin sähköpostiosoitetta, ota yhteys järjestelmänvalvojaan (paijathamewiki[at]gmail.com).

=== Käyttäjätunnuksen estäminen ===

Ilkivalta ja häiriköinti sivuilla voidaan estää. Käyttäjä voi lukea sivuja, mutta hän ei voi muokata niitä. Esto voi olla määräaikainen tai pysyvä. Häiriköinnin tai epäasiallisten käyttäjänimien perusteella käyttö voidaan estää pysyvästi.

== Häme-wikiin kirjoittaminen ==

Häme-Wikissä on käytössä MediaWikin peruseditori, mikä tarkoittaa, että tekstin muotoilussa käytetään wiki-koodia. Tekstin muotoilutyökalut löytyvät kirjoituskentän ylälaidasta työkalupalkista. Laajennetussa näkymässä saat esiin lisää muotoilupainikkeita. Lisäohjeita tekstin muotoiluun: ks. [[peruseditorin käyttöohje]].

Tärkeimmät muotoiluohjeet:

*Otsikko: == Otsikkoteksti ==
*Linkki: <nowiki>[[Linkkiteksti]]</nowiki>
*Linkki erotetaan pystyviivalla tekstissä esiintyvästä taivutusmuodosta: <nowiki>[[August Fellman | August Fellmanin]]</nowiki>
*Luettelon alkuun "*" merkki (esim. lähteitä merkittäessä)
*Lihavointi: <nowiki> '''Lihavoitava teksti''' </nowiki>
*Tyhjän rivin saa luotua tekstiin, kun kirjoittaa tekstin jälkeen seuraavalle riville: <nowiki> <br> </nowiki>
<br />

=== Yleisiä kirjoitusohjeita ===

Paras tapa tutustua wiki-koodiin on valita jokin artikkeli ja klikata artikkelin Muokkaa -välilehteä. Tässä kentässä voit tarkastella, miten artikkeli on muotoiltu ja kopioida rakenteen omaan artikkeliisi.

Alkuun pääset, kun kopioit ja liität tekstisi word-dokumentista muokkauskenttään. Artikkelia voi muotoilla myöhemmin ja myös muut aktiiviset käyttäjät voivat muokata tekstiäsi.

Kun ryhdyt kirjoittamaan artikkelia, tarkista ensin, onko Wikipediaan jo kirjoitettu aiheesta. Jos Wikipediassa on jo aiheesta laaja ja lähdeviitoitettu artikkeli, voit luoda oman artikkelisi lähdeluetteloon ulkoisen linkin Wikipediaan, niin vältytään toistamasta jo kertaalleen kirjoitettua. Älä kopioi Wikipediasta tekstiä mainitsematta lähdettä! Tarkoitus ei ole luoda kilpailijaa Wikipedialle, joten pidä Häme-Wikin artikkeleissa selkeästi paikallinen näkökulma. Näin Häme-Wikin artikkelit voivat täydentää aiheesta jo olemassa olevaa tietoa ja lisätä maakunnan tunnettuutta. Artikkelit, jotka eivät liity Päijät-Hämeeseen tai Kanta-Hämeeseen poistetaan.

'''Mainitse aina lähde, jos kopioit tekstiä muualta!'''

Voit lisätä artikkelin omaan tarkkailulistaasi. Tällöin saat tietää heti artikkeliin kohdistetuista muokkauksista. Tarkkailulista löytyy sivun oikeasta yläkulmasta, kun olet kirjautunut tunnuksillasi sisään.

Perusperiaate on, että kirjoitukset ovat vapaasti toisten kommentoitavissa ja muokattavissa. Kommentteja sisällöstä voit jättää artikkelin keskustelu-välilehdelle tai suoraan käyttäjälle käyttäjäsivulla.

Jos haluat poistaa kirjoittamasi artikkelin, ota yhteyttä ylläpitoon. Ylläpito harkitsee poistoa tapauskohtaisesti.

== Uuden sivun luominen ==

Uuden artikkelin aloittamiseen on monta tapaa.
*Voit kirjoittaa ensin aiheen hakukenttään tarkistaaksesi, onko aiheesta ennestään artikkelia. Käytä sanoista perusmuotoja ja nimistä yleisesti tunnettuja, kokonaisia muotoja esim. Juho Kusti Paasikivi (ei Paasikivi, J.K. ).
*Voit klikata etusivun linkkiä '''Kirjoita uusi artikkeli'''. Anna artikkelille nimi ja klikkaa luo sivu. Jos aiheesta on jo kirjoitettu artikkeli, ohjelma vie suoraan artikkelin muokkauskenttään, eli wikiteksti-näkymään.
*Punaiset linkit ovat aiheita, joista ei ole vielä kirjoitettu mitään. Voit aloittaa uuden artikkelin klikkaamalla tällaista linkkiä tekstissä. Pääset suoraan Luodaan sivu –kenttään.
*Kirjoittaessasi pidempää tekstiä muista tallentaa teksti välillä sivun alareunasta löytyvän '''Tallenna sivu''' -painikkeen avulla. Kirjoittaessasi sivua voit liikkua Wikiteksti-näkymän ja Esikatselun välillä. Muista kuitenkin aina tallentaa sivu, ennen kuin liikut muille välilehdille: Wikiteksti-näkymässä Muokkaa –välilehteä ei kannata painaa ennen kuin olet tallentanut sivun, muuten teksti häviää.

== Sivujen muokkaaminen ==

Kun haluat muokata artikkelia, klikkaa artikkelisivun ylälaidassa Muokkaa –välilehteä.
Häme-wikin artikkeleita voi muokata helposti. Häme-wikin sisältö kehittyy paremmaksi, kun aktiiviset lukijat tekevät muutoksia, korjaavat kielioppivirheitä ja virheellisiä tietoja, täydentävät ja päivittävät artikkeleita. Laajat sisältömuutokset voi perustella sivun Keskustelu-välilehdellä.

Tekstiä voi muokata kunkin sivun ylälaidan "muokkaa"-välilehdellä. Ulkoasua ei tarvitse muotoilla, jos tarkistaa tekstin oikeinkirjoitusta tai tekee muuta kielenhuoltoa. Alalaidan Yhteenveto-laatikossa voi kuvata tehtyjä muutoksia. "Esikatsele"-toiminnolla voi tarkistaa, miltä muutettu teksti näyttää. Muutokset täytyy lopuksi tallentaa sivun alalaidasta löytyvällä Tallenna sivu -painikkeella.

Kunkin sivun ylälaidan '"Historia"'-välilehdeltä näet sivun muutokset. Vasemman laidan palkissa olevasta [[Toiminnot:Tuoreet muutokset|Tuoreet muutokset]] -linkistä näkee, mille sivuille on viimeksi tehty muutoksia.

=== Otsikot ja sisällysluettelo ===

Pitkissä artikkeleissa väliotsikot helpottavat lukemista. Jos sivulla on yli kolme väliotsikkoa, ohjelma tekee sivulle automaattisesti sisällysluettelon.

=== Lähdeluettelo ===

Artikkelin lähteet on hyvä merkitä artikkelin loppuun. Lähteiden käytöstä ja tekijänoikeuksista on lisätietoa [[Päijät-Häme-wiki:Tekijänoikeudet|Tekijänoikeudet]]-sivulla.

=== Ulkoasun muotoilu ===

Kun klikkaat artikkelin Muokkaa-välilehteä pääset wikitekstinäkymään. Sivun yläreunasta löydät tekstinmuotoilutyökalut. Tekstin muokkaussivun ylälaidassa on kursivointi- ja lihavointi-toiminnot. Maalaa ensin teksti, jota haluat muokata ja valitse toiminto sen jälkeen.
Allekirjoitus -painikkeella voit lisätä automaattisen allekirjoituksen artikkelin loppuun. Allekirjoituksessa näkyy käyttäjätunnuksesi ja aikaleimaus. Työkalupalkista löytyvät painikkeet myös kuvatiedoston lisäämistä ja linkin luomista varten.

==== Sisällysluettelo ====

Käytä tekstissä väliotsikoita. Ohjelma luo automaattisesti artikkelin alkuun sisällysluettelon, kun väliotsikoita on käytetty.

=== Wikin sivujen linkittäminen keskenään ===

Wikissä sivut muodostavat linkkiverkoston. Linkin luominen toiseen Häme-Wikissä olevaan artikkeliin tapahtuu työkalurivin linkki- painikkeen avulla (ketjun kuva). Maalaa haluttu asiasana tekstistä ja paina ketju-kuvaketta työkalurivillä. Avautuvassa valikossa Kohdesivu tai URL -kenttään tulee oletuksena maalaamasi sana tai sanat. Aloita kirjoittamaan sivun nimeä, johon haluat linkin vievän, ja valitse se avautuvasta pudotusvalikosta. Linkki näkyy tallennetulla sivulla sinisenä.

Voit tehdä linkin myös sivulle, jota ei vielä ole. Silloin linkki näkyy sivulla <font color="#cc2200">punaisella</font>. Punaiset linkit ovat ehdotuksia uusista artikkeleista. Toiset kirjoittajat voivat tarkistaa toimintosivujen Halutut sivut -listasta, mistä aiheista toivotaan artikkelia.

=== Linkki wikin ulkopuolelle ===

Kirjoittamalla artikkeliin linkki täydellisessä muodossa esimerkiksi http://www.hamewiki.fi toimii se automaattisesti. Mikäli haluaa linkin toimivan nimestä, tapahtuu se kuten sisäisen linkin lisääminen: kirjoita ja maalaa linkkisana, paina linkkikuvaketta ja valitse Ulkoinen linkki. Kirjoita osoite täydellisessä muodossaan ylempään tekstikenttään ja paina enter. Alemmassa Näytettävä teksti -kentässä näkyy maalaamasi teksti. Ulkoinen linkki on aina sininen ja sen perässä on pieni nuoli. Huom. selkeyden vuoksi lisää ulkoiset linkit aina tekstin loppuun esim. väliotsikon "Aiheesta muualla" tai "Lähteet" alle. Tekstiin voi lisätä sisäisiä linkkejä, eli viitata toisiin wiki-artikkeleihin (ks. yllä Wikin sivujen linkittäminen keskenään).

Tallentaessasi sivua, jossa on ulkoinen linkki, ohjelma pyytää sinua vastaamaan turvakysymykseen roskapostituksen estämiseksi. Vastattuasi laskutehtävään pääset tallentamaan sivun. Testaa vielä, että linkki toimii.

====Linkin luominen kuvasta ====

Normaalisti kuva linkittyy kuvatiedostoon. Jos haluat luoda kuvasta linkin toiselle sivustolle voit käyttää link= -komentoa. Kirjoita koodiin linkitettävä sivusto täydellisessä muodossa. Voit lisätä myös tekstin, joka selventää, mihin kuva linkittyy. Esimerkissä on ohjattu linkki kuvasta ulkoiselle verkkosivustolle:
<nowiki> [[Tiedosto:kohdenimi.jpg|link=https://lastu.finna.fi|Lastu-verkkokirjasto]]</nowiki>

=== Artikkelin nimen vaihtaminen ===

Sivua ei saa poistaa, jos siihen on linkitetty muita sivuja. "Siirrä" -välilehdellä voit nimetä sivun uudelleen, minkä jälkeen vanhaan nimeen viittaavat sivut ohjautuvat uudelle sivulle.

=== Ohjaussivun luominen ===
Ohjaussivu tarkoittaa sivua, joka ohjautuu suoraan samasta aiheesta kertovaan artikkeliin. Esimerkiksi '''Fellmanin kartano''' on sivu, joka ohjautuu suoraan artikkeliin '''Lahden kartano'''. Sivun ohjausta kannattaa käyttää silloin, kun esimerkiksi jostakin paikasta käytetään kahta eri nimeä tai joku henkilö tunnetaan paremmin taiteilijanimellään. Esimerkiksi nimellä '''Maila Mikkola''' voi luoda ohjaussivun, joka johtaa suoraan artikkeliin '''Maila Talvio'''. Luo ohjaussivu työkalurivin Ohjaus-kuvaketta klikkaamalla. Kirjoita kaksoishakasulkeiden sisään sen sivun nimi, jolle artikkelin halutaan ohjautuvan. Tämän jälkeen sivu tallennetaan. Ohjaussivulle ei siis kannata kirjoittaa mitään muuta tekstiä, pelkkä ohjauskoodi.

=== Sivujen suojaus ===

Häme-Wikin sivut ovat pääosin kaikkien vapaasti muokattavissa. Poikkeustapauksissa ylläpito voi estää muiden käyttäjien tekemät muutokset (esim. muistelmat ja henkilökohtaiset tarinat, henkilökohtainen kertomusaineisto, tekijän nimellä varustetut tutkimusjulkaisut ja aiemmin muualla julkaistut tutkimusartikkelit). Suojattavat artikkelit allekirjoitetaan tekijän nimellä. Pyydä sivun suojausta ylläpidon osoitteesta: ????

Suojattuja artikkeleja voi kommentoida artikkelin Keskustelu-välilehdellä tai suoraan käyttäjälle Käyttäjäsivulla.

Huom. Jos sivulla on enemmän kuin yksi tekijä, sitä ei voi kukaan yksittäinen käyttäjä suojata!

== Luokat ja aihealueet ==

Artikkeleihin on hyvä lisätä luokkia ja liittää luokat laajempaan pääluokkaan, eli aihealueeseen. Ne helpottavat tiedon löytymistä. Sivulla [[toiminnot:luokat]] on lueteltu kaikki käytetyt luokat. Sivun voi sijoittaa useampaan luokkaan. Yleisiä suomalaisessa asiasanoituksessa käytettyjä luokkia voit selata myös verkossa: [https://finto.fi/yso/fi/ YSO - Yleinen suomalainen ontologia (avautuu uuteen välilehteen)].

'''Huomioithan, että Päijät-Häme-wiki on kotiseutuwiki, ja myös luokituksen tulee liittyä aihealueeseen, jotta luokitus pysyy yhtenäisenä.''' Käytössä olevat luokat voi tarkistaa selaamalla etusivun Aihealueet-listan valikoita. Älä luo luokkia tai linkkejä yleisiin asiasanoihin, vuosilukuihin tai muihin paikkakuntiin. Paikkakunnista käytetään selkeyden vuoksi muotoa Lahti, Sysmä (ei Lahden kaupunki, Sysmän kunta). Ylläpito vahvistaa ja hyväksyy ehdotetut luokat.

=== Luokan ja aihealueen lisääminen ===

Luokan lisääminen:

Käytä luokkien nimissä monikkomuotoja!

Voit lisätä artikkelin loppuun luokan käyttämällä hakasulkeita:

Esimerkki:

<nowiki> [[Luokka: Näyttelijät]] </nowiki>

Artikkelin voi lisätä useaan eri luokkaan:

'''Esimerkki:'''

<nowiki> [[Luokka: Näyttelijät]] [[Luokka: Hollolalaiset]] </nowiki>

Wiki aakkostaa henkilöiden nimet automaattisesti etunimen mukaan aakkosiin. Käytä henkilöiden nimissä siksi seuraavaa merkintätapaa, jotta nimi aakkostuu hakemistossa sukunimen mukaan:

<nowiki> [[Luokka: Näyttelijät | Haapasalo, Ville]] </nowiki>

Jo olemassa olevat luokat näkyvät tallennuksen jälkeen sinisenä. Jos käyttämäsi luokka on uusi, linkki näkyy tallennuksen jälkeen punaisena. Käy silloin lisäämässä luokka jonkin aihealueen tai luokan alaluokaksi, jottei se jää orvoksi vaan listautuu aihealuelistaan etusivulle. Tämä tapahtuu klikkaamalla punaista linkkiä ja valitsemalla avautuvalta sivulta '''Luo lomake''' -välilehti. Pudotusvalikosta voit valita sopivan pääluokan, johon haluat liittää luomasi luokan. Muista painaa vielä Tallenna -painiketta!

=== Aihealueen luominen ===

'''Huom. Tämä toiminto mahdollista vain ylläpidolle!'''
Voit luoda uuden aihealueen, jos et löydä etusivun aihealueluettelosta sopivaa pääluokkaa artikkelillesi. Luokan voi lisätä aihealueeksi klikkaamalla tallennetussa artikkelissa näkyvää punaista linkkiä ja valitsemalla Luo lomakkeella –välilehdellä pudotusvalikosta '''Aihealue'''. Tällöin asiasana tulee näkyviin etusivun aihealuelistauksessa ja toimii pääluokkana, johon muita luokkia voi taas lisätä alaluokiksi. Muista painaa vielä Tallenna -painiketta!

== Tynkä-merkintä ==

Tynkä-merkintä tarkoittaa keskeneräistä sivua.

<pre><nowiki>{{Tynkä}}</nowiki></pre>
<br />

Tulos:

{{Tynkä}}
<br />

== Keskustelu sivun sisällöstä ==

Sivuilla on omat keskustelusivut, jossa voi kysyä, ehdottaa ja keskustella korjauksista. Sivun keskusteluun pääsee keskustelu-välilehdeltä. Allekirjoita kommenttisi työkaluriviltä löytyvällä Allekirjoitus-painikkeella niin julkaistussa kommentissa näkyy nimimerkkisi ja aikaleima.

== Kuvatiedostot ==

Kuvien lisäämiseen on erillinen ohje: [[Ohje:Kuvan lisäys|Kuvan lisäys]].

=== YouTube video ===

Voit lisätä YouTube-videon sivulle käyttämällä oheista koodia. Kopioi videon id-koodi osoitekentästä ja liitä wiki-koodiin yhtäsuuruus merkin perään.

<pre><nowiki>{{#widget:YouTube|id=DWef69ItVrU}}</nowiki></pre>

Videon luokaksi on hyvä merkitä <nowiki>[[Luokka: Videot]] </nowiki> jotta kaikki wikiin ladatut videot löytyvät samasta hakemistosta.
'''Muista, että sinulla täytyy olla kaikkien videolla esiintyvien henkilöiden sekä videon tekijöiden lupa videon julkaisemiseen wikissä, vaikka se olisi jo aiemmin julkaistu YouTubessa.'''

=== Google Video ===
<pre><nowiki>{{#widget:Google Video
|docid=-4567104036778249401
|width=400
|height=326
}}</nowiki></pre>

== Kartan lisääminen ==

Päijät-Häme-wikin sivuille voi upottaa Google Maps -karttoja. Kartta tehdään Peruseditorissa Wikitext-näkymässä. Karttaa varten tulee selvittää kohteen koordinaatit tai voidaan käyttää osoitetta. Apuna voi käyttää Google Mapsin karttahakua.

Jos haluat lisätä artikkeliisi karttasijainnin, kopioi alla näkyvä Google Maps -koodi kokonaan artikkelin muokkauskenttään.

Google Maps: Avaa Google Maps. Klikkaa kartalla sijaintia, joka ei ole paikkamerkintä tai -merkki. Paikkamerkin tai merkin klikkaaminen ei näytä sen koordinaatteja. Hakukentän alapuolelle tulee näkyviin koordinaatit sisältävä tietokortti.

Lisää tietoja extensionista löytyy: https://maps.extension.wiki/wiki/Maps_for_MediaWiki

[https://support.google.com/maps/answer/18539?hl=fi Ohjeet Google Mapsin koordinaattihakuun (avautuu uuteen välilehteen)]

=== Google Maps ===
<pre><nowiki>
{{#display_map:61.02872,24.44608}}
</nowiki></pre>
Tai
<pre><nowiki>
{{#display_map:Lukiokatu 2, Hämeenlinna|width=400|height=250|}}
</nowiki></pre>
Tai
<pre><nowiki>
{{#display_map:
Hämeenlinna~ ~ ~ ~ ~Hämeenlinna;
Lahti~ ~ ~ ~ ~Lahti;
}}
</nowiki></pre>
{{#display_map:
Hämeenlinna~ ~ ~ ~ ~Hämeenlinna;
Lahti~ ~ ~ ~ ~Lahti;
}}

== Lisäohjeita ==

Lisää käyttöohjeita Media-Wikissä: [http://www.mediawiki.org/wiki/Help:Contents/fi Mediawikin käyttöohjeet (avautuu uuteen välilehteen)]

Artikkelien kirjoittamisesta ja muokkaamisesta voi kysyä neuvoja ylläpitäjiltä sähköpostilla osoitteesta paijathamewiki[at]gmail.com.

Luokka:Kartanot

2023-04-04T08:39:34Z

Samuhuovinen: /* Hämeenlinna */

[[Image:Hovinkartano paarakennus.jpg|thumb|right|300px|Hovinkartano Hauholla. Kuva: Jouni Lehtonen]][[Hämeen linna|Hämeen linnan]] vaikutuspiiriin keskittyy yksi maamme vanhimmista kartanovyöhykkeistä. Hämeen kartanokulttuurin juuret löytyvät keskiajalta, vaikkakin suuri osa kartanoista on perustettu Hämeeseen 1600- ja 1700-luvuilla. Kartanoiden alueisiin kuuluivat pellot, puutarhat ja lehtevät puistot sekä asuin- ja talousrakennukset. Kartanot olivat aikanaan merkittäviä oman toiminta-alueensa edelläkävijöitä ja vaikuttajia.

Seuraavassa listassa on lueteltu Kanta-Hämeen alueen kartanoita, joista on vielä rakennuksia jäljellä. Suurin osa niistä on yksityisomistuksessa, eikä niihin näin ollen pääse tutustumaan.

== Forssan seutu ==

==== Forssa ====

*[[Matkun kartano (Kreivilä)|Matkun kartano (Kreivilä)]] 
*[[Kojon kartano|Kojon kartano]]

==== Humppila ====

*Urpolan kartano
*Venäjän kartano

==== Tammela ====

*Mustiala
*Saaren kartano

==== Ypäjä ====

*Kartanonkylä

==== Jokioinen ====

*[[Jokioisten kartano]]

== Hämeenlinnan seutu<br> ==

==== Hämeenlinna ====

{{#display_map:
61.11930,24.33938~ ~ ~ ~ ~Lepaa;
61.23540,24.43636~ ~ ~ ~ ~Lautsia;
61.16800,24.67014~ ~ ~ ~ ~Hovinkartano;
61.02770,24.44286~ ~ ~ ~ ~Katajisto;
60.97347,24.29041~ ~ ~ ~ ~Inkala;
61.02802,24.42003~ ~ ~ ~ ~Kirstula;
61.02327,24.44680~ ~ ~ ~ ~Aulanko;
60.99538,24.50097~ ~ ~ ~ ~Katinen;
60.97611,24.55889~ ~ ~ ~ ~Vanajanlinna;
60.95577,24.58586~ ~ ~ ~ ~Harviala;
}}

'''Vanha Hämeenlinna:'''

*[[Aulanko]], ent. Mäkelä, ent. Karlberg
*[[Katajiston kartano|Katajisto]] (ratsutila)
*[[Katisten kartano]]
*[[Kirstula]]
*[[Vanajanlinna|Äikäälä]]

'''Hauho:'''

*Alastalo
*[[Hahkialan kartano|Hahkiala]]
*Honkasaaren kartano
*[[Hovinkartano]]
*Iso-Kourula
*[[Kyttälän kartano|Kyttälä]]
*[[Lautsia]]
*[[Lehdesmäki|Lehdesmäki]]
*[[Leppäniemen kartano|Leppäniemi]]
*[[Miekka]]
*[[Vuolijoen kartano|Vuolijoen kartano]]

'''Kalvola:'''

*[[Kuurilan kartano|Kuurila]]
*[[Niemen kartano|Niemen kartano]]
*Janha (Kutisten kartano)
*Kankainen
*Ahlajärvi
*[[Kutila|Kutila]]

'''Lammi:'''

*[[Porkkalan kartano|Porkkala]]
*[[Vanhakartano|Vanhakartano]] (Gammelgård)
*[[Kivismäen kartano|Kivismäki]]
*Kauppila
*Kurkijärvi
*[[Mommilan kartano|Mommila]]

'''Renko:'''

*Kaloinen (Lehtikummun kartano)

'''Tuulos:'''

*[[Toivoniemen kartano|Toivonniemi]]
*[[Eerolan kartano Tuuloksessa|Eerola]]
*[[Pohjoisten kartano]]

==== Hattula ====

*[[Sattula|Nikkilä]]
*[[Lepaa]]
*[[Ahlbackan kartano|Ahlbacka]]
*Alhainen
*Ellilä
*Lahdentaka
*[[Metsänkylän kartano|Metsänkylän kartano]]
*Monaala
*[[Tenholan kartano|Tenhola]]
*Pelkolan kartano
*Suontaka
*[[Vesunta|Vesunta]]
*Ylikartano
*Alikartano
*Laurila
*Merven kartano
*Kalliola
*Herniäisten kartano
*Uusi-Torkkola
*[[Inkalan kartano|Inkala]]

==== Janakkala ====

*[[Hakoisten kartano]]
*[[Harvialan kartano]]
*[[Hyvikkälän kartano|Hyvikkälän (Hällilän) kartano]]
*[[Irjalan kartano]]
*[[Iso-Hiiden kartano]]
*[[Kernaalan kartano]]
*[[Klemolan kartano]]
*[[Konttilan kartano]]
*[[Kuumolan kartano]]
*[[Leppäkosken kartano]]
*[[Löyttymäen kartano]]
*[[Monikkalan kartano]]
*[[Rehakan kartano]]
*[[Sauvalan kartano]]
*[[Taappolan kartano]]
*[[Tervakoski#Tervakosken_kartano|Tervakosken kartano]]
*[[Toivan kartano]]
*[[Vanantaan kartano]]
*[[Viralan kartano]]

== Riihimäen seutu ==

==== Riihimäki ====

*Riihivirta
*Mattila
*Hiivola
*Isolan kartano

==== Hausjärvi ====

*Hanneberg
*[[Ryttylän kartano|Ryttylä]]
*Majamäki
*[[Karan kartano|Kara]]
*Mattila
*[[Erkylän kartano|Erkylä]] (Erkkylä)

==== Loppi ====

*Launonen
*Santamäki
*Kormu
*Leppäniemi
*Salon kartano
*[http://www.salmio.eu Salmio]

<br>

== Lähteet ==

*Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon näyttely Kartanoita ja torppia Hämeessä.
*Anneli Heräjärvi: Seutu tulvillaan kartanoita. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 13.5.2009

[[Category:Kadut_ja_rakennukset]]

Luokka:Kartanot

2023-04-04T08:32:08Z

Samuhuovinen: /* Hämeenlinnan seutu */

[[Image:Hovinkartano paarakennus.jpg|thumb|right|300px|Hovinkartano Hauholla. Kuva: Jouni Lehtonen]][[Hämeen linna|Hämeen linnan]] vaikutuspiiriin keskittyy yksi maamme vanhimmista kartanovyöhykkeistä. Hämeen kartanokulttuurin juuret löytyvät keskiajalta, vaikkakin suuri osa kartanoista on perustettu Hämeeseen 1600- ja 1700-luvuilla. Kartanoiden alueisiin kuuluivat pellot, puutarhat ja lehtevät puistot sekä asuin- ja talousrakennukset. Kartanot olivat aikanaan merkittäviä oman toiminta-alueensa edelläkävijöitä ja vaikuttajia.

Seuraavassa listassa on lueteltu Kanta-Hämeen alueen kartanoita, joista on vielä rakennuksia jäljellä. Suurin osa niistä on yksityisomistuksessa, eikä niihin näin ollen pääse tutustumaan.

== Forssan seutu ==

==== Forssa ====

*[[Matkun kartano (Kreivilä)|Matkun kartano (Kreivilä)]] 
*[[Kojon kartano|Kojon kartano]]

==== Humppila ====

*Urpolan kartano
*Venäjän kartano

==== Tammela ====

*Mustiala
*Saaren kartano

==== Ypäjä ====

*Kartanonkylä

==== Jokioinen ====

*[[Jokioisten kartano]]

== Hämeenlinnan seutu<br> ==

==== Hämeenlinna ====

{{#display_map:61.02872,24.44608}}

<widget type="googlemap">
<marker lat="61.11930" lon="24.33938">Lepaa </marker>
<marker lat="61.23540" lon="24.43636">Lautsia </marker>
<marker lat="61.16800" lon="24.67014">Hovinkartano </marker>
<marker lat="61.02770" lon="24.44286">Katajisto </marker>
<marker lat="60.97347" lon="24.29041">Inkala </marker>
<marker lat="61.02802" lon="24.42003">Kirstula </marker>
<marker lat="61.02327" lon="24.44680">Aulanko </marker>
<marker lat="60.99538" lon="24.50097">Katinen </marker>
<marker lat="60.97611" lon="24.55889">Vanajanlinna </marker>
<marker lat="60.95577" lon="24.58586">Harviala </marker>
</widget>

'''Vanha Hämeenlinna:'''

*[[Aulanko]], ent. Mäkelä, ent. Karlberg
*[[Katajiston kartano|Katajisto]] (ratsutila)
*[[Katisten kartano]]
*[[Kirstula]]
*[[Vanajanlinna|Äikäälä]]

'''Hauho:'''

*Alastalo
*[[Hahkialan kartano|Hahkiala]]
*Honkasaaren kartano
*[[Hovinkartano]]
*Iso-Kourula
*[[Kyttälän kartano|Kyttälä]]
*[[Lautsia]]
*[[Lehdesmäki|Lehdesmäki]]
*[[Leppäniemen kartano|Leppäniemi]]
*[[Miekka]]
*[[Vuolijoen kartano|Vuolijoen kartano]]

'''Kalvola:'''

*[[Kuurilan kartano|Kuurila]]
*[[Niemen kartano|Niemen kartano]]
*Janha (Kutisten kartano)
*Kankainen
*Ahlajärvi
*[[Kutila|Kutila]]

'''Lammi:'''

*[[Porkkalan kartano|Porkkala]]
*[[Vanhakartano|Vanhakartano]] (Gammelgård)
*[[Kivismäen kartano|Kivismäki]]
*Kauppila
*Kurkijärvi
*[[Mommilan kartano|Mommila]]

'''Renko:'''

*Kaloinen (Lehtikummun kartano)

'''Tuulos:'''

*[[Toivoniemen kartano|Toivonniemi]]
*[[Eerolan kartano Tuuloksessa|Eerola]]
*[[Pohjoisten kartano]]

==== Hattula ====

*[[Sattula|Nikkilä]]
*[[Lepaa]]
*[[Ahlbackan kartano|Ahlbacka]]
*Alhainen
*Ellilä
*Lahdentaka
*[[Metsänkylän kartano|Metsänkylän kartano]]
*Monaala
*[[Tenholan kartano|Tenhola]]
*Pelkolan kartano
*Suontaka
*[[Vesunta|Vesunta]]
*Ylikartano
*Alikartano
*Laurila
*Merven kartano
*Kalliola
*Herniäisten kartano
*Uusi-Torkkola
*[[Inkalan kartano|Inkala]]

==== Janakkala ====

*[[Hakoisten kartano]]
*[[Harvialan kartano]]
*[[Hyvikkälän kartano|Hyvikkälän (Hällilän) kartano]]
*[[Irjalan kartano]]
*[[Iso-Hiiden kartano]]
*[[Kernaalan kartano]]
*[[Klemolan kartano]]
*[[Konttilan kartano]]
*[[Kuumolan kartano]]
*[[Leppäkosken kartano]]
*[[Löyttymäen kartano]]
*[[Monikkalan kartano]]
*[[Rehakan kartano]]
*[[Sauvalan kartano]]
*[[Taappolan kartano]]
*[[Tervakoski#Tervakosken_kartano|Tervakosken kartano]]
*[[Toivan kartano]]
*[[Vanantaan kartano]]
*[[Viralan kartano]]

== Riihimäen seutu ==

==== Riihimäki ====

*Riihivirta
*Mattila
*Hiivola
*Isolan kartano

==== Hausjärvi ====

*Hanneberg
*[[Ryttylän kartano|Ryttylä]]
*Majamäki
*[[Karan kartano|Kara]]
*Mattila
*[[Erkylän kartano|Erkylä]] (Erkkylä)

==== Loppi ====

*Launonen
*Santamäki
*Kormu
*Leppäniemi
*Salon kartano
*[http://www.salmio.eu Salmio]

<br>

== Lähteet ==

*Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon näyttely Kartanoita ja torppia Hämeessä.
*Anneli Heräjärvi: Seutu tulvillaan kartanoita. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 13.5.2009

[[Category:Kadut_ja_rakennukset]]

Luokka:Kertomukset ja muistelmat Kanta-Hämeestä

2023-04-04T07:06:00Z

Samuhuovinen: Ak: Uusi sivu: Luokka:Aihealueet

[[Luokka:Aihealueet]]

Aulangon näkötorni

2023-04-04T06:44:39Z

Samuhuovinen:

[[Tiedosto:Aulangon_näkötorni_4.jpg|thumb|right|317x238px|Aulangon näkötorni]] Aulangon graniittinen näkötorni sijaitsee [[Hämeenlinnan kaupunki|Hämeenlinnan]] itäosassa [[Aulanko|Aulangon]] puistoalueella. Aulangonvuoren laen korkeus on 150 metriä merenpinnasta ja 70 metriä Aulangonjärvestä. Aulangonvuoren näkötornista avautuva kansallismaisema houkuttelee vuosittain noin 90 000 kävijää ja koko puistometsä peräti 400 000 kävijää. Näkötorni täytti pyöreät sata vuotta 11.8.2007. Tornista avautuu näköala lähes koko Kanta-Hämeeseen. Tornista aukeaa huikea näkymä myös Vanajaveden laaksoon, yhteen kansallismaisemistamme.<br>

== Historia ==

Esihistoriallisten kaivauksista ja tutkimuksista esiin tulleet löydöt kertovat, että Aulangon alueelta on löydetty rautakautinen asuinpaikka sekä Katajiston pihasta rautakautinen kalmisto. Arvellaan, että vuorella on sijainnut pakanuuden aikainen puolustuslinnoitus ja kulttipaikka. Aulangon linnan tarkoituksena oli toimia pakopaikkana alueen väestölle vaaran uhatessa. Maaston kolmelle suunnalle jyrkästi viettävät rinteet helpottivat sen puolustamista. Hämäläisten vanha linna lienee hävitetty vuoden 1250 tienoilla, jolloin maahan tunkeutuneet ruotsalaiset ryhtyivät rakentamaan Vanajan vesireittiä vartioivaa [[Hämeen linna|Hämeen linnaa]]. 1840-luvulla Aulangolle rakennettiin maantie, jota pitkin päästiin ihailemaan kallioiden laelta avautuvia maisemia. Aulangonvuori oli jo 1800-luvun lopussa suosittu retkikohde. Sinne kavuttiin isoissa ryhmissä eväskorit mukana. Jo silloin vuorelle oli rakennettu puinen näköalapaviljonki.

Aulangon loistoaika alkoi, kun eversti [[Hugo Standertskjöld|Hugo Standertskjöld]] (1844-1931) osti vuonna 1883 silloisen Karlbergin tilan ja sitä ympäröivät maat. Karlbergin kartanon toiseen päätyyn vuosina 1906-1907 rakennettu kahdeksankulmainen ritarinlinnan tornia mukaileva näkötorni herätti aikoinaan suurta kummastusta. Kerrotaan, että eversti Hugo Standertskjöld oli erityisen mieltynyt kaikenlaisiin kivirakenteisiin ja louhintatöihin. Hänen kunnianhimoisin kivityönsä olikin juuri näkötorni. 33 metriä korkean tornin suunnitteli arkkitehti Waldemar Aspelin.

Kesän 1998 torni pidettiin suljettuna, kun alueen ylläpitäjä eli Metsäntutkimuslaitos aloitti tornin remontin. Saumauksia uusittiin, tasanteita korjattiin, ikkunanpuitteita ja ovia vaihdettiin ja torniin vedettiin sähkövalot. Remontti tuli maksamaan 1,4 miljoonaa markkaa.

== Nähtävää ==

[[Image:IMG 0255.jpg|thumb|right|300px|Maisema Aulangon näkötornista tammikussa 2010. Kuvassa mm. Lusikkaniemi. Kuva Teresa Lehikoinen.]] Tornin alapuolelle äkkijyrkkään seinämään on rakennettu 322 askelmaa käsittävät kiviportaat, jotka johtavat Aulankojärven rantaan. Portaiden juurella sijaitsee kallioon hakattu luola, jossa on Robert Stigellin karhuperheveistos. Aulangonvuorelle eversti ja asetehtailija rakennutti kävelyteitä ja polkuja. Sinne rakennettiin hiekkakäytäviä, suonsilmäkkeistä tehtiin kaksi tekolampea saarineen, Joutsenlampi ja Metsälampi, joissa Aulangon kuuluisat joutsenet uiskentelevat. Tekosaareen linnuille tehtiin oma huvila. Aulangonvuorelle tehtiin kaksi koristeltua huvimajaa sekä pystytettiin uusgoottilainen paviljonki.

Aulangonvuoren tornin juurella on vuonna 1934 rakennettu näköalatasanne, josta puolestaan avautuu maisema Aulangonjärvelle päin. Näköalatasanteen alapuolella on taiteilija Lennart Segerstrålen vuonna 1934 maalama metsästysaiheinen fresko.

Aulangonvuorella on nähtävissä kaksi muinaisrantaa: Yoldiameren aikaisia kivikkoisia rantatörmiä noin ajalta 8000 ennen ajanlaskun alkua sekä Ancylus-järven ranta ajalta 6500 eaa. Näistä muinaisista vesistä eriytyi sittemmin [[Vanajavesi|Vanajavesi]].

== Taidetta Aulangolta ==

Näkötorni on innoittanut monia taiteilijoita vuosien varrella. Kansallismaiseman kerrotaan innoittaneen itse Jean Sibeliusta Finlandian säveltämisessä. Tunnettu näyttelijä Aku Korhonen on käynyt näkötornilla filmattavana. Mannermaista tyyliä edustaa vuonna 1941 valmistunut Hannu Lemisen esikoisohjaus, jossa on mm. komeita kuvia Aulangon näkötornin huipulta. Aku Korhonen joutuu elokuvassa hurjaan mäenlaskuun, joka päättyy mojovaan törmäykseen päin talvista ulkoilumajaa. Vanhan postikortin ja muistikuvan mukaan Aulangon näkötornin juurella oli tuollainen ulkoilumaja kevättalvella 1941.

== Aukioloajat ==

Näkötorni on avoinna kesäisin joka päivä klo 8 - 19. Torniin on vapaa pääsy.

<br>

== Lähteet ==

Hautajärvi, Harri: Aulangon maisemissa. Hiidenkivi 3/1999<br>Miettinen, Juha : Aulangon suurremontti jatkuu vankityövoimalla. Hämeen Sanomat 11.4.1999<br>Viitanen, Leena: Satavuotias Aulangon näkötorni on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Hämeen Sanomat 12.8.2007<br>[http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=515 Aulangon nähtävyydet]<br>[http://www.aulanko.fi Aulanko kutsuu viihtymään]<br>Yle: Radio Häme: Elävät kuvat
{{#display_map:61.023023,24.45238}}

[[Category:Hämeenlinna]] [[Category:Luonnonsuojelualueet]] [[Category:Historialliset_rakennukset]][[Category:Häme-Wiki]]

Muuttuva Hämeenlinna

2023-04-04T06:43:40Z

Samuhuovinen:

[[Hämeenlinna|Hämeenlinnassa]] koko elämänsä ajan asunut Unto Määttänen on valokuvannut kotikaupunkinsa vaihtuvia näkymiä jo 1960-luvulta alkaen. Hän on järjestänyt valokuvat kuvapareiksi, joista näkyy kaupunkikuvan muuttuminen viime vuosikymmenten aikana. Monin paikoin muutos on ollut koko ympäristön mullistava, siellä täällä kuitenkin myös vanhaa säilyttävä ja korjaava. Määttänen luovutti kuvakokoelmansa [[Hämeenlinnan kaupunginkirjasto|Hämeenlinnan kaupunginkirjastolle]] digitoitavaksi Muistot jakoon -hankkeen yhteydessä syksyllä 2016.

Kuvaparit on julkaistu Häme-wikissä kaupunkikeskustan osalta kaduittain, muuten kaupunginosittain. Valokuvat ovat pääosin Unto Määttäsen ottamia ja tekstit hänen kirjoittamiaan. Poikkeukset tästä on mainittu erikseen.

== Kohteet kartalla ==

{{#display_map:Lukiokatu 2, Hämeenlinna}}

==== Kaikki kohteet ====

{{#ask: [[Luokka:Muuttuva_Hämeenlinna]]
| format=ul
}}
[[Category:Muuttuva_Hämeenlinna]][[Category:Muistot jakoon]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]]

Video:Video nro paljon

2023-04-04T06:43:08Z

Samuhuovinen:

== Kohteet kartalla ==

{{#display_map:Lukiokatu 2, Hämeenlinna}}

[[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]]

Luokka:Päijät-Häme

2023-04-04T06:36:18Z

Samuhuovinen: Ak: Uusi sivu: Luokka:Aihealueet

[[Luokka:Aihealueet]]

Luokka:Kertomukset ja muistelmat Päijät-Hämeestä

2023-04-04T06:31:41Z

Samuhuovinen: Ak: Uusi sivu: Luokka:Aihealueet

[[Luokka:Aihealueet]]

Luokka:Kanta-Häme

2023-04-04T06:29:14Z

Samuhuovinen: Ak: Uusi sivu: category:Aihealueet

[[category:Aihealueet]]

Luokka:Henkilöt

2023-04-04T06:25:42Z

Samuhuovinen: Ak: Uusi sivu: Luokka:Aihealueet

[[Luokka:Aihealueet]]

Aikakone Eenokki

2023-03-15T06:49:33Z

Samuhuovinen:

Aikakone Eenokin kautta pääset nauttimaan kuvista, jotka esittelevät [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaa]] ennen ja nyt. Aikakone Eenokki avattiin omana kokonaisuutenaan Häme-Wikissä 1.6.2010. Palvelu on nimetty hämeenlinnalaisen valokuvaaja [[Enok_Rytkönen|Enok Rytkösen]] mukaan. Sivun perusaineistona ovat [[Hämeenlinnan_kaupungin_historiallinen_museo|Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon ]]kuva-arkiston vanhat kuvat sekä Tiina Kailan samoista kohteista ottamat uudet kuvat.

Häme-Wikin käyttäjät voivat lisätä tietoja ja linkkejä kuvien yhteyteen. Käyttäjien toivotaan laajentavan Aikakone Eenokkia uusilla kuvapareilla ja tiedoilla kuvien kohteista. Sivulle voi liittää kuvapareja ja tekstejä koko Kanta-Hämeen alueelta.'''<br>'''

== Kohteet kartalla ==

== Kaikki kohteet ==

{{#ask: [[Luokka:Aikakone_Eenokki]]
| format=ul
}}

[[Category:Valokuvaus]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]]

Aikakone Eenokki

2023-03-15T06:48:41Z

Samuhuovinen:

Aikakone Eenokin kautta pääset nauttimaan kuvista, jotka esittelevät [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaa]] ennen ja nyt. Aikakone Eenokki avattiin omana kokonaisuutenaan Häme-Wikissä 1.6.2010. Palvelu on nimetty hämeenlinnalaisen valokuvaaja [[Enok_Rytkönen|Enok Rytkösen]] mukaan. Sivun perusaineistona ovat [[Hämeenlinnan_kaupungin_historiallinen_museo|Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon ]]kuva-arkiston vanhat kuvat sekä Tiina Kailan samoista kohteista ottamat uudet kuvat.

Häme-Wikin käyttäjät voivat lisätä tietoja ja linkkejä kuvien yhteyteen. Käyttäjien toivotaan laajentavan Aikakone Eenokkia uusilla kuvapareilla ja tiedoilla kuvien kohteista. Sivulle voi liittää kuvapareja ja tekstejä koko Kanta-Hämeen alueelta.'''<br>'''

== Kohteet kartalla ==

{{#display_map:"Lukiokatu 2, Hämeenlinna"}}

== Kaikki kohteet ==

{{#ask: [[Luokka:Aikakone_Eenokki]]
| format=ul
}}

[[Category:Valokuvaus]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]]

Aikakone Eenokki

2023-03-15T06:48:30Z

Samuhuovinen:

Aikakone Eenokin kautta pääset nauttimaan kuvista, jotka esittelevät [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaa]] ennen ja nyt. Aikakone Eenokki avattiin omana kokonaisuutenaan Häme-Wikissä 1.6.2010. Palvelu on nimetty hämeenlinnalaisen valokuvaaja [[Enok_Rytkönen|Enok Rytkösen]] mukaan. Sivun perusaineistona ovat [[Hämeenlinnan_kaupungin_historiallinen_museo|Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon ]]kuva-arkiston vanhat kuvat sekä Tiina Kailan samoista kohteista ottamat uudet kuvat.

Häme-Wikin käyttäjät voivat lisätä tietoja ja linkkejä kuvien yhteyteen. Käyttäjien toivotaan laajentavan Aikakone Eenokkia uusilla kuvapareilla ja tiedoilla kuvien kohteista. Sivulle voi liittää kuvapareja ja tekstejä koko Kanta-Hämeen alueelta.'''<br>'''

== Kohteet kartalla ==

{{#display_map:Lukiokatu 2, Hämeenlinna}}

== Kaikki kohteet ==

{{#ask: [[Luokka:Aikakone_Eenokki]]
| format=ul
}}

[[Category:Valokuvaus]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Häme-Wiki]]

Häme-Wiki:Kahvihuone

2023-03-15T06:43:54Z

Samuhuovinen:

Kahvihuone on kaikille avoin keskustelualue Häme-Wikin kehittämisestä. Wiki on siirretty 2023 maaliskuussa

== Häme-Wikin sisällöstä ==

Häme-Wiki on yhteisöllinen, kaikille avoin verkkopalvelu, joka kertoo Kanta-Hämeen alueen ihmisistä, rakennuksista, yhteisöistä ja tapahtumista. Häme-Wiki sisältää tietoa ja tarinoita sekä tästä päivästä että menneestä ajasta. Kaikki halukkaat voivat kirjoittaa Häme-Wikiin tietojaan ja muistelmiaan Hämeestä. Yhdistykset ja yhteisöt voivat esitellä siellä toimintaansa ja historiaansa.<br>

== Halutut artikkelit<br> ==

Jos et keksi mistä kirjoittaisit, katso vinkkejä: [[Halutut artikkelit|Halutut artikkelit]]. <br>Voit löytää puuttuvia aiheita myös toimintosivujen kautta. [http://www.hamewiki.fi/wiki/Toiminnot:Halutuimmat_sivut Halutut sivut] sisältää listauksen aiheista, joihin on linkitetty, mutta joista ei ole vielä kirjoitettu omaa artikkelia.  <br>

:Listaan [[Halutut artikkelit]] kannattaisi haluttujen artikkelien nimet merkitä linkkimuodossa, esim. [[Eteläisten kyläyhdistys]]. Silloin listasta näkisi heti, mitkä artikkelit jo on aloitettu ja mitä vielä puuttuu ja jo aloitetut voisi vaikka poista listasta sitä mukaa.--[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Urjanhai|keskustelu]]) 1. huhtikuuta 2013 kello 16.05 (PDT)

== Uusia ominaisuuksia ==

Häme-Wiki on laajennettu Semanttiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Häme-Wikiin voi alkaa rakentamaan laajempaa toiminnallisuutta. Kaksi helppokäyttöisintä ominaisuutta ovat kategoria-kohtaiset kartat ja aikajanat. Kartan saa lisättyä sivulle seuraavalla koodilla:
<pre>{{#ask: [[Luokka:Kartalle haluttujen kohteiden luokka]]
| ?coordinates
| format=map
| width=800
| height=500
| zoom=10
| limit=100
}}</pre>
Kartalla ei näy mitään, ennen kuin artikkeliin joka kartalle halutaan (ja joka kuuluu koodissa määriteltyyn luokkaan) on lisätty koordinaatit:
<pre>[[Coordinates::60.992238, 24.444344]]</pre>
Kirjoitettaessa koordinaatteja on huomioitava että Coordinates sanan jälkeen tulee kaksi kaksoispistettä peräkkäin ja että pituus- ja leveysasteiden välissä on välilyönti pilkun jälkeen. Sinun tulee myös tallentaa uudestaan sivu, jolle olet kartan tai aikajanan asentanut.

== Miten tehdään sivun siirron peruutus? ==

Tein tänne sivun ensin nimellä "[[Hämeen järviylänkö]]", mutta siirsin sitten sivun matkailuihmisten käyttämälle nimelle "Hämeen Järviylänkö". Sitten huomasin [http://fi.wikipedia.org/wiki/Tammelan_yl%C3%A4nk%C3%B6 Wikipedian käyttävän aluksi käyttämääni nimen kirjoitusasua]. Tuleeko tästä nyt useitten peräkkäisten ohjaussivujen sekasotku, jos menen siirtämään sivun taas takaisin alkuperäiselle nimelle?  Sotkun mahdollisuutta lisännee vielä nimelle "Tammelan ylänkö" tehty ohjaussivu. Mitähän kirjoitustapaa tässä pitäisi käyttää ja miten korjaukset toteuttaa, jotta sotku saataisiin korjattua?

--[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 19. toukokuuta 2010 kello 00.15 (EEST)

:'''... ja voiko sivulle upotetun Google Maps -kartan kokoa tai mittakaavaa säätää?''' Tuolla samalla sivulla on kartta, jonka kaikki kohteet eivät ihan mahdu standardiviritykseen. --[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 21. toukokuuta 2010 kello 00.14 (EEST)

::Minä löysinkin jo itse ratkaisun tuohon jälkimmäiseen kysymykseen [http://www.mediawiki.org/wiki/Extension:Google_Maps/Syntax MediaWikistä] --[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 21. toukokuuta 2010 kello 00.38 (EEST)

:::Tuola MediaWikissä oli esimerkkejä, jossa kohdemarkkereina oli mahdollista käyttää pisteen sijasta muitakin merkkejä. Niiden käyttöön otto ei kuitenkaan minulta onnistunut kokeile ja keksi periaatteella. Onko se mahdollista tai tulossa mahdolliseksi Häme-Wikissä. --[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 21. toukokuuta 2010 kello 10.51 (EEST)

::::Ikävä kyllä karttamerkkejä ei voi vaihtaa, sillä järjestelmä hakee ne osoitteesta: http://maps.gstatic.com/intl/en_ALL/mapfiles/marker.png. --[[Käyttäjä:Nettiguru|Nettiguru]] 28.5.2010

== Voiko täällä käyttää mallineita ja miten pitäisi hyödyntää Wikipediaa? ==

Yritin etsiä täältä Wikipediassa käytössä olevaa mallineluokkaa ( [http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Mallineet http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Mallineet] ) ja ohjeita miten tänne voisi itse tehdä mallineita, mutta en löytänyt.

Mallineilla saisi samaan aihepiiriin liittyvät artikkelit tyylillisesti yhtenäisiksi ja siten helpommin luettaviksi. Esimerkiksi Häme-Wikin artikkelissa [[Tammela]] on jouduttu tyytymään pelkän taulukon käyttöön, kun on ilmeisesti tavoiteltu vastaavan Wikipediasivun [http://fi.wikipedia.org/wiki/Tammela Tammela] tyyppistä [http://fi.wikipedia.org/wiki/Malline:Suomen_kunta Malline:Suomen kunta] -mallineella aikaan saatua kuvausta.

Toisaalta tarvitseeko täälä enää kirjoittaa sitä mitä on jo kirjoitettu Wikipediassa? Olisko sen sijaan parempi keskittyä siihen, mitä sinne ei "mahdu". Siis täydentää ensin wikipediaa, panna tänne vain sitä täydentävää ainesta ja linkittää mahdollisimman paljon Wikipediaan. Muutenhan tässä joudutaan aivan turhaan päivittämään samoja tietoja moneen paikkaan.

--[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 29. huhtikuuta 2010 kello 01.27 (EEST)

Ei tunnu järkevältä, että Häme-Wikiin kirjoitettaisiin tai kopioitaisiin juttuja suoraan Wikipediasta. Häme-Wikin jutuissa on selvästi alueellinen näkökulma, ja usein myös henkilökohtaisempi äkökulma (esim. muistelmat). Kannattaa myös miettiä, mikä asia on sellainen, että sillä on kansallista kiinnostavuutta. Monet paikalliset asiat voivat olla liian "pieniä" Wikipediaan, mutta Häme-Wikiin ne sopivat hyvin. Sen sijaan on monia muita vähemmän käytettyjä verkkopalveluita, joiden juttuja voi olla järkevää kopioida tai muokata Häme-Wikiin (mikäli siihen on lupa). Jos alkuperäinen sivusto on hankalasti löydettävissä tai vähän tunnettu, asia saa paremmin nettinäkyvyyttä, kun siitä tehdään Häme-Wikiin artikkeli.

--[[Käyttäjä:Maija|Maija]] 7. toukokuuta 2010 kello 14.43 (EEST)

Juuri näin! Ei kirjoiteta samaa asiaa moneen paikkaan, mutta "aiheesta muualla" linkeillä kannattaa varrmaan ohjata lukijoita Wikipediaan ja samalla tarkistaa tietojen yhtäpitävyys molemmilla puolilla. Mallineilla saisi myös ryhtiä samantyyppisiin artikkeleihin, joten toivottavasti nekin sisältyvät tulossa oleviin laajennuksiin.

--[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 7. toukokuuta 2010 kello 23.53 (EEST)

=== Häme-wiki ja Wikipedia ===

Itse asiassa Häme-Wikin ja Wikipedian ero on vain joltain osaltaan siinä, että tänne voi kirjoittaa "pienemmistä asioista". Esimerkiksi [[Kankareen torppa]], [[Hyrsynkulman lava]] ja [[Tuottajain tupa]] varmaan ovat siinä mielessä "pieniä" asioita, että ne eivät ehkä menisi läpi Wikipediassa. Sen sijaan esimerkiksi kylistä ja kartanoista on Wikipediassa paljonkin artikkeleita, ja itse olen täältä lähteen ilmoittaen kopioinut wikipediaan esimeriksi artikkelin [[Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys]] ym. (toivottavasti lisenssi sen sallii?)

Sen sijaan eroa voi olla siinä, että Wikipediassa edellytetään kaikelta tiedolta tarkistettavuutta, eli kaiken, mitä wikipediaan kirjoitetaan, tulisi perustua aiemmin muualla julkaistuihin luotettaviin lähteisiin, joihin tulisi myös viitata ja mielellään merkitä myös lähdeviitteet, kun taas omia havaintoja, omia muistelmia tai esim. arkistossa tehtyä omaa tutkimusta ei ole tarkoitettu Wikipediaan. (Joskin yksittäisissä artikkeleissa tämän jalon periaatteen noudattaminen etenkin lähteiden merkitsemissä voi vaihdella, mutta varsinkin oma tutkimus pyritään aina tavattaessa poistamaan.)

Ja kun taas wikeihin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa (mukaan lukien lähteetön tieto tai oma tutkimus), niin muita wikejä ei wikipediassa katsota luotettaviksi lähteiksi, eikä niihin tavallisesti voi viitata lähteinä, mutta jos katsotaan hyödylliseksi, muiden wikien artikkeleita voidaan kyllä linkittää artikkelien loppuun "Aiheesta muualla" -otsikon alle. - Vaikka siis wikien lisenssit ehkä sinällään sallisivatkin kopioinmnin wikistä toiseen, jos lähde ilmoitetaan.

Joskin joitain artikkeleita kuten [[Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys]] olen kopioinutkin lähteen samalla ilmoittaen wikipediaan, kun olen katsonut voivani olla melko varma, että ne on kirjoittanut jokin lähellä yhdistystä oleva asiantunteva taho (toivottavasti lisenssi sallii tämän?). Mutta kun Häme-wikin artikkeleissa ei pääsääntöisesti ole esim. lähdeviitteitä, niin niitä ei tarkistettavuusperiaatteen takia juuri voi kopioida Wikipediaan. (Ja nuo kopioidutkin oikeastaan pitäisi mieluummin kirjoittaa lähdeviitteiden kanssa uudelleen.)

Ja jos taas ajatellaan Häme-wikin kannalta, niin laadultaan wikipedian artikkelit ovat kuitenkin niin sekalaisia, että vaikka mahdolliset aiheet paljolti ovatkin päällekkäisiä, niin luultavasti ei parantaisi vaan pikemminkin huonontaisi Häme-wikin laatua ja käytettävyyttä, jos wikipediasta kopioitaisiin artikkeleita Häme-wikiin, koska luultavasti suuri osa wikipedian Hämettä käsittelevistä artikkeleista ainakin nyt tätä kirjoitettaessa (ja varmaan vielä vuosia) on niin huonoja tai epätasaisia, että kopiointi ei ole järkevää, vaan parempi tulos varmaankin syntyy kun kirjoittaa sen mitä kirjoittaa Häme-wikiin kokonaan alusta. Joskin ainahan voi linkittää myös Wikipedian artikkeliin, varsinkin jos siinä on jotain lisätietoa. (Joskin nytkin tänne näkyy Wikipediasta likimain kopioidun esim. artikkeli [[Lounais-Häme]]. - Mutta sekin on siellä alun perinkin niin raapaisten ja ilman lähdeviitteitä kirjoitettu, että siitäkin parempi varmaan olisi tullut ilman Wikipediaa.)

Sillä silloin myös Häme-Wiki säilytttää sen persoonallisen, kirjoittajiensa näköisen ilmeen, joka sillä nyt on.

Ja näin myös wikit ehkä parhaiten täydentävät toisiaan, kun ei esim. tietoa etsiessään ja molempia wikejä plaratessaan tarvitse tuskastua siihen että niissä olisivat samat tekstit kaikkine virheineen ja puutteellisuuksineen kahteen kertaan, vaan ihan oikeasti yksi tieto on yhdessä ja toinen toisessa. Joskin jo nyt varmaan paljon aiheita, joista on artikkeli molemmissa wikeissä. Mutta nämähän sitten hyvin täydentävät toisiaan, ja voi katsoa kummassa on ollut kulloinkin viitseliäämpiä kirjoittajia.

Mutta yksi, mistä Häme-wiki voisi hyötyä varmaan olisivat Wikimedia Commonsissa olevat kuvat, joita kai lähteen ilmoittaen lisenssin mukaisesti saa kopioida tännekin. Eli kuvia löytyy esim. kunnanvaakunoista, samoin kuin kuntien sijaintikartat, ja valokuvia vaihtelevasti.--[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] 15. heinäkuuta 2012 kello 22.05 (EEST)

== Ongelmia aakkostavan taulukon käytössä ==

Yritin lisätä sivulle [http://www.hamewiki.fi/wiki/Lounais-H%C3%A4meen_luonnonmuistomerkit Lounais-Hämeen luonnonmuistomerkit] aakkostavan taulukon, mutta se ei toiminut. Tein taulukon sitten Wikipediaan ja panin em. sivulle siihen [http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_luonnonmuistomerkeist%C3%A4 linkin].

Osaako joku kertoa, saako tänne lisättyä uusia toimintoja/mallineita ja miten?

Ajatuksena oli käynnistää myös kohteiden paikkatietojen selvitys ja lisätä niitä vähitellen karttalinkkeinä taulukkoon, jotta nuo kohteet olisi helpommin myös löydettävissä. 

--[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 28. huhtikuuta 2010 kello 10.01 (EEST)
<blockquote>Uusia toimitoja saa lisättyä ja niitä on lähikuukausina tulossa (ainakin aika- ja paikkatietomääreet aikajanalle ja karttapohjalle). Mediawikiä laajennetaan semanttiseksi. Onko mielestäsi hyvä idea listata luonnonsuojelukohteiden tarkka sijainti julkisesti verkkoon? Julkinen sijainti lisää varmasti käyntejä suojeltavissa kohteissa.</blockquote><blockquote>[[Käyttäjä:Nettiguru|Nettiguru]] 28. huhtikuuta 2010 kello 10.40<br></blockquote><blockquote><blockquote>Hyvä kysymys! Itse olisin kuitenkin jo kaivannut paikkatietoa, koska ilman sitä ei kohteita pääse näkemään. Pitääpä kuitenkin vielä harkita asiaa ja jäädä ainakin odottelemaan noita täydennyksiä ennenkuin panen noita paikkatietoja näkyviin. Ne ovat tosin itsellenikin vielä täysin hämärän peitossa eli kaiveltava jostakin esiin. </blockquote><blockquote>Onkos tuo aakkostuva taulukko tulossa kuvioihin jollakin aikataululla? Entä millä konstilla oikeaoppisesti tuo sisennys tässä systeemissä on tarkoitus tehdä (tässä tapauksessa kävin kopioimassa sen käymällä välillä wikitext-moodissa)?</blockquote><blockquote>[http://www.hamewiki.fi/wiki/Ohje:Sis%C3%A4llys Ohje:Sisällys] sivulta ei löydy vielä kovin paljon apuja. Onko olemassa tai tulossa täydennystä tähän asiaan?</blockquote><blockquote>--[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 28. huhtikuuta 2010 kello 18.24 (EEST) </blockquote></blockquote><blockquote>Laajennusten tulisi olla käytössä kesäkuussa ja uusista ominaisuuksista tehdään myös uudet ohjeet. </blockquote><blockquote>[[Käyttäjä:Nettiguru|Nettiguru]] 7. toukokuuta 2010 kello 14.18<br></blockquote>
<br>

== Omat muokkaukset ==

En pääse katsomaan omia muokkauksiani? Lukee lapussa lupa evätty ja että saallitty vain ylläpitäjille? Miksi näin? Kyllä omat muokkaukset pitäisi nähdä. [[Käyttäjä:Maamies.|Maamies.]] 11. elokuuta 2009 kello 14.39 (UTC)
<blockquote>Omia muokkauksia pitäsi päästä katsomaa. Selvittelen ongelmaa. -Merjanu<br></blockquote><blockquote><blockquote>Käyttöoikeuksia on nyt säädetty ja Omat muokkaukset -sivun pitäisi toimia oikeassa yläkulmassa olevan linkin kautta. -Jerski</blockquote></blockquote>
== Allekirjoitukset ==

Yleisesti Wikeissä on tapana allekirjoittaa jokainen oma kommenttinsa. Se tapahtuu kirjoitamalla neljä tildeä <nowiki>~~~~</nowiki> oman tekstin perään. Se tulee siis automaattisesti. Tuon ylälaidan toimintoriviinkin voisi lisätä allekirjoituspainikkeen. Näin voidaan seurata muokkaushistoriaa. Niin ja muutoin jää tunnuksesi IP-numero, joka on tatpeetonta. [[Käyttäjä:Maamies.|Maamies.]] 12. elokuuta 2009 kello 08.04 (UTC)

:"Tilde" eli aaltoviiva löytyy näppäimistöltä oikealta, Enter-painikkeen vierestä ja sen saa lisättyä näppäimen AltGr kanssa.

::Kyllä sen silti voisi lisätä painikkeeksikin. Kätevöittäisi muokkaamista. --[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Urjanhai|keskustelu]]) 16. helmikuuta 2017 kello 23.08 (EET)

== Aihealueet ==

Laitoin kotiseutuyhdistys -aihealueelle tarinan, joka on selvästi väärässä ryhmässä. Miten sen saa poistettua siitä aihealueesta? Voitteko poistaa sen siitä aihealueesta?  ET

Olisikohan sukuseuroille osoittaa omaa aluetta. [[Käyttäjä:Sagi|Sagi]] 12. elokuuta 2009 kello 13.49 (UTC)
<blockquote>Nyt aihealueen ''Seurat ja yhdistykset'' alta löytyy ''Sukuseurat''. Toinen vaihtoehto voisi olla, että ''Ihmisiä Hämeestä'' tekisi aihealueen ''Suvut''. Ala-aiheita voi tehdä lisää oman tarpeen mukaan. [[Käyttäjä:Merjanu|Merjanu]] 13. elokuuta 2009 kello 05.23 (UTC)</blockquote><blockquote></blockquote>
Pitääko muka kirjoitta englanniksi tai amerikaksi että Gategory? Miksi suomen sana Luokka ei muka kävisi. Sen tunnistaa erikieliset wikimedian versiotkin. Ja ei tarvitse lisäillä ylenmääräisiä tuhjia rivejä, sillä siitäkin metaviksi pitää itse huolen. Se on vaan tehty niin. Muuten vinkkejä voi ottaa vaikkapa Wikipedian toimittamisesta! --maamies. 1. syyskuuta 2009 kello 10.49 (UTC)

:Ei tarvitse kirjoittaa englanniksi Category. Suomeksi kirjoitettuna Luokka toimii myös. Häme-Wiki merkitsee laajennetun editorin puolella tehdyt aihealuelisäykset englanniksi. Katsotaan, jos tähän saataisiin korjaus jossain vaiheessa. [[Käyttäjä:Merjanu|Merjanu]] 7. syyskuuta 2009 kello 06.43 (UTC)

<br>

Aloittelevalle käy kompia. Koulut - Yhtenäiskoulut sivustolle oli tarkoitus lisätä teksti ja kuva "Iittalan yhtenäiskoulu" muiden mukaan, Hauhon jälkeen aakkosjärjestykseen.

Jospa joku kävisi siirtämässä tekstin oikeaan paikkaan?

== Luokkien sisällön aakkostaminen ==

Kun luokkaan lisätään materiaalia eli artikkeleita, niin olisi hyvä jos ko. luokan sisältö olisi esim. sukunimen mukaisesti aakkostettu. Luokassa Kirjailijoita on lähes kaikki aakostetty etyminen mukaisesti. Keino sukunimen mukaiseen aakkostukseen on helppo: <nowiki>[[Luokka:Kirjailijoita|Leino, Eino]]</nowiki>, ehkä saataisiin lisää käytettävyyttä luokitusjärjestelmään? --[[Käyttäjä:Maamies.|Maamies.]] 14. elokuuta 2009 kello 06.41 (UTC)
<blockquote>Kirjastossa ollaan toki totuttu käytäntöön, jossa nimet aakkostetaan sukunimen mukaan. Wikeissä käytäntö on kuitenkin sellainen, että aakkostus tapahtuu etunimen mukaan. Häme-Wikissä kuten muissakin wikeissä voi henkilöitä onneksi etsiä hakukentistä pelkällä sukunimellä. Tämän vuoksi emme ainakaan toistaiseksi muuta tätä aakkostuskäytäntöä. [[Käyttäjä:Maija|Maija]] 14. elokuuta 2009 kello 09.10 (UTC) </blockquote>
::Hyvä Maija, toteat "Wikeissä käytäntö on kuitenkin sellainen, että aakkostus tapahtuu etunimen mukaan". Nyt kuitenkin kaikkien wikien äiti, Wikipedia ja kaikki tuntemati käyttävät muutkin, juuri sukunimen mukaan tehtyä aakkostamista. Minusta se vaan on niin selkeämpi. ystävällisesti --[[Käyttäjä:Maamies.|Maamies.]] 14. elokuuta 2009 kello 10.37 (UTC)
<blockquote>
:Hei Maamies! Nyt kun ymmärsin mitä ajoit takaa, niin olen kanssasi samaa mieltä. Katsotaan, mitä asialle voi tehdä. [[Käyttäjä:Merjanu|Merjanu]] 17. elokuuta 2009 kello 05.23 (UTC)
</blockquote>
::Wikipediassa on aakkostukseen kolme eri tapaa, joista jokainen näyttää toimivan täälläkin. Tätä näkyy käytetyn: <nowiki>[[Category:Kuvataiteilijat|Hannula,Katja]]</nowiki> Mutta tämäkin toimii: <nowiki> {{DEFAULTSORT:Kantee, Jorma}}
</nowiki> (Silloin aakkostustapaa ei tarvitse kirjoittaa jokaiseen luokkamerkintään.) Tai sama suomenkielisellä tekstillä (toimii samoin, ehkä helpompi kirjoittaa ulkomuistista): <nowiki> {{AAKKOSTUS:Heikkilä, Petra}} </nowiki> --[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Urjanhai|keskustelu]]) 16. helmikuuta 2017 kello 23.06 (EET)

== Suositut artikkelit ==

Eli miten ne valitaan tai nimetään? Nyt etusivulla on luettelo kartanoista, mutta oikeastaan se ei ole artikkeli vaan juuri luettelo. Esim. [[Hämeen linna]] -artikkeli on todeliinen artikkeli ja se voisikin olla toistaiseksi ns. suosittu artikkeli. Niin ja mitkä ovat kriteesit suositulle artikkelille ja valintaprosessi (katso wikipedia)? 16. elokuuta 2009 kello 05.55 (UTC)
<blockquote>Etusivun nosto on nimeltään Suositeltu artikkeli. Siihen pyritään nostamaan ajankohtaisia artikkeleja tai muuten mielenkiintoisia. Estettisistä syistä toivottavaa on, että kyseiselle sivulle on liitetty kuvitusta. Ainakin näin alkuun artikkeli yritetään vaihtaa viikoittain. Etusivun toimitus on ainakin toistaiseksi Hämeenlinnan kaupunginkirjastolla mutta ehdotuksia etusivun nostoista otetaan vastaan. Tällä hetkellä esim. Etusivun keskustelu voisi olla paikka ehdotuksille. Jatkossa voisimme kokeilla esim. äänestystä. [[Käyttäjä:Merjanu|Merjanu]] 17. elokuuta 2009 kello 05.23 (UTC)</blockquote>
== Sisennys ==

:Keskustelun sisennys toimii paremmin kaksoispisteella ja useammallakin, niin se erotuu adellisestä! --[[Käyttäjä:Maamies.|maamies.]] 1. syyskuuta 2009 kello 10.49 (UTC)
::On siis tarpeetonta<nowiki><blockquote></nowiki>-merkintää, eli kaksoispistejärjestelmä on huomattavasti helpompi. Toisekseen tuo blockquote on tarkoitettu tekstin lainaamiseen, ei sisennykseen. Helppous lienee keskeinen tekijä jos halutaan tehdä HämeWikistä populaari.--[[Käyttäjä:Maamies.|maamies.]] 1. syyskuuta 2009 kello 10.49 (UTC)

:::Laajennetun editorin puolella blockquote-merkinnän käyttäminen on helpompaa kuin kaksoispisteet. Onhan se lainaamisen väärinkäyttöä, mutta näin alkuun se on ainakin ollut kätevämpää. [[Käyttäjä:Merjanu|Merjanu]] 7. syyskuuta 2009 kello 06.43 (UTC)

== Sivun katsojien seuranta ==

Voiko seurata yksittäisen sivun kävijämäärää?

:Katsoituimpien sivujen latausmäärät voi tarkastaa [[Toiminnot:Suositut sivut|Suositut sivut -listauksesta.]] --[[Käyttäjä:Merjanu|Merjanu]] 27. lokakuuta 2009 kello 13.12 (EET)

== Artikkelien nimeäminen<br> ==

Olisiko syytä ottaa käytäntöön nimiin liittyvien Oy. ry tms. lyhenteiden poistaminen varsinaisen hakemistonimen yhteydestä? Esimerkkinä vaikkapa Markkulan sukuseura ry olisinkin Markkulan sukuseura. Tämä nykyinen käytäntö vain sekoittaa kokonaisuutta. Ja sitten vasta artikkelin alussa voisi olla koko nimi lyhemmyksineen jne. Niin ja voisiko olla esim. Forssa tai Forssa (kaupunki) eikä Forssan kaupunki. Kyse on tiedoston rakenteesta. Kyselee --maamies. 24. marraskuuta 2009 kello 17.33 (EET) <br><br>

== Suojatut sivut  ==

Wikimedian keskeinen ajatus on se, että kaikki kirjoittautuneet voivat muokata kaikkea. Miksi se ei toteudu täällä? Kenellä on oikeus lukita kirjoitus niin, että sitä ei voi mukata? Esim. ihan hieno ja hyvä kirjoitus ''Olipa kerran Forssan kaupunginorkesteri'', on lukittu, mutta mikä mahtaa olla syynä? Olisin lisännyt sinne luokituksen ja ehkäpä sitä wikittänytkin, mutta eikpä vaan ole mahdollista. Onko tämä suojelupolitiikka syynä siihen, että tänne ei oikein synny mitään uutta? tiedistaa --[[Käyttäjä:Maamies.|maamies.]] 1. helmikuuta 2010 kello 20.14 (EET)

<br>

Kuka tahansa voi suojata itse oman kirjoituksensa, ylläpitäjät voivat kuitenkin poistaa suojaukset. Kirjoitus Forssan kaupunginorkesterista on yleisartikkelin ja muistelman välimaastossa. Artikkelin kirjoittaja toteaa itsekin, että alkuosa on historiaa ja loppuosa muistelmaa. Ehkä juttu kannattaisi jakaa kahteen erilliseen artikkeliin, jolloin jälkimmäinen muisteluosa voisi olla suojattu. Olisi mukava kuulla Tumpin oma mielipide asiasta.  - Maija  2.2.2010

<br>

:Minusta juttu on hyvä kokonaisuus ja se kannattaa pitää kokonaisena, mutta wikitys olisi paikallaan, sillä siellä on asioita, joista ehdottomasti pitää saada linkki toisaalle. Tietenkin alussa voisi olla pieni johdalto tylliin ''Forssan kaupinginorkesteri perustettii jne. jne...'' Näin mielenkiinoinen juttu tulisi vielä käyttökelpoisemmaksi. Toisaalta tänne kirjoittaneet kait sitoutuvat lisenssiin, jossa jutut ovat kaikkien muokattavina... --[[Käyttäjä:Maamies.|maamies.]] 2. helmikuuta 2010 kello 13.54 (EET)

::Häme-Wiki sisältää sekä tietoja ja tarinoita. Ajatuksena on, että tarinat ja muistelmat voi suojata muokkauksilta. Näin    ollen kirjoittajien ei tarvitse sitoutua siihen, että jutut ovat kaikkien muokattavana. Tietenkin toivomme, ettei suojauksia  käytettäisi tarpeettomissa paikoissa, koska eräs wikin perusajatus ilman muuta on se, että muut voivat täydentää kirjoittajien tekstejä.--[[Käyttäjä:Maija|Maija]] 4. helmikuuta 2010 kello 13.59 (EET)

Jos suojaatte omia juttujanne, katsokaa, että olette linkittäneet niissä olevia kohteita; esim. tänään 20.6.2012 artikkelista Mikko Mikkola voi linkittää Hämeenlinnan, Tyrvännön, Hattulan ja Parolan. Kouluistakin voi olla jo juttuja, joihin voi linkittää. Kun ne on suojattu, ei edes työkseen tällä hetkellä näitä artikkeleita naputteleva voi linkittää... Terv. omv<br>

== Kuvien käyttö Wikipediassa? ==

Saako Häme-wikiin talletettuja kuvia kopioida Wikipedian kuvahankkeeseen Wikimedia commonsiin?-[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] 9. huhtikuuta 2011 kello 01.01 (EEST)

:Häme-Wikiin tallennettuja kuvia ei saa käyttää muissa yhteyksissä muuta kuin kuvan oikeuksienomistajan luvalla. Kuvia ei siis voi käyttää myöskään Wikimedia commonsissa. --[[Käyttäjä:Maija|Maija]] 11. huhtikuuta 2011 kello 11.22 (EEST)

::Mikäli kuitenkin Häme-wikin piirissä olisi kuvia, joiden tekijät tai oikeuksien omistajat sattuisivat olemaan halukkaita sallimaan kuviensa käytön myös Wikimedia Commonsissa, niin tämä onnistuisi, jos ne kuvat, joita haluttaisiin antaa käytettäväksi myös myös muualla, lisensoitaisiin Häme-wikissä sopivalla, myös muun käytön mahdollistavalla lisenssillä (mikä tietenkin käy päinsä, vain jos kuvien omistajat ko. kuvien osalta haluvat sallia kunkin eri lisenssin tarkoittaman käytön muualla, mikä tietenkin on kunkin kuvan omistajan tarkoin mietittävä).

::Tai vastaavasti ne, jotka mahdollisesti haluavat jakaa täällä esillä olevia kuviaan myös Wikimedia Commonsiin, voivat halutessaan tallentaa haluamiaan kuvia Wikimedia Commonsiin myös itse haluamallaan lisenssillä - kunhan vain ovat selvillä, mistä kuviin liittyvistä oikeuksista he milläkin lisenssillä luopuvat - eli tämäkin siis toki pitää kunkin mahdollisen tallentajan tarkoin miettiä.

::Mutta nämä kummatkin vaihtoehdot siis tietenkin edellyttävät, että kuvien omistajat ovat kaikissa tapauksissa valmiita sallimaan sellaisen kuvien jatkokäytön, joka kustakin lisenssisstä seuraa. Wikimedia commonsissa on tätä varten valittavissa erilaisia lisenssejä, joista tekijänoikeuksiin perehtyneet voivat valita. Kun itse en ole tekijänoikeuksien asiantuntija niin en vain osaa kommentoida niitä sen paremmin. Saksassa kuitenkin esimerkiksi jotkin suuret julkiset kuva-arkistot ovat tehneet suuria tallennuksia Wikimerdia Commonsiin.  (Ja suomenkielisessäkin Wikipediassa eräs Hämeen lähialueella aktiivinen valokuvaaja on luovuttanut Wikimedia Commonsiin hienon sarjan mustavalkoisia henkilökuvia merkittävistä suomalaisista henkilöistä.) Ja jos kuvia halutaan antaa käytettäväksi, niin tämähän ei edellytä välttämättä niiden aktiivista lataamista Wikimedia Commonsiin, vaan myös sopiva lisenssi muualla julkaistulle kuvalle riittää. Eli jos siis sattuisi olemaan kuvia, jotka haluttaisiin antaa myös Wikipedian käyttöön, niin tämä onnistuisi jos niille asetettaisiin sopiva lisenssi, ja kuka tahansa voisi silloin ladata sopivalla lisenssillä varustettuja kuvia Wikimedia commonsiin.--[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] 18. syyskuuta 2011 kello 22.08 (EEST)

::Tai jos tämä on työlästä, niin tokihan halukkaat voivat luoda käyttäjätunnuksen myös Wikimedia commonsiin ja tallentaa halutessaan omia tai omistamiaan kuvia sinne. Mutta yhtä lailla siellä joutuu valitsemaan lisenssin ja pohtimaan tai ottamaan selvää, minkälaisen jatkokäytön haluaa kuvilleen sallia.--[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] 18. syyskuuta 2011 kello 22.19 (EEST)

Häme-Wikissä käytetään CC-BY-SA 3.0-lisenssiä. Katso lisää kohteesta [[tekijänoikeudet]]. --[[Käyttäjä:Aleksi|Aleksi]] 6 toukokuuta 2013.

== Hämeenlinnan julkisten taideteosten, muistomerkkien ja muistolaattojen kuvaus ==
Hämeenlinnan julkisia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja kuvataan Wikipediaan '''sunnuntaina 15.7.2018.''' Kokoontuminen '''asemaravintolassa klo. 11.00.''' Voit [https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikiprojekti:Fotosafarit ilmoittautua tapahtumaan tässä], tarvitset matkaan kännykkäkameran tai jonkun digikameran. Kuvaustapahtumaan eli fotosafariin kartoitetaan [https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_H%C3%A4meenlinnan_julkisista_taideteoksista_ja_muistomerkeist%C3%A4 Hämeenlinnan kohteet luetteloon] mahdollisimman tarkasti . Tilaisuus alkaa jakamalla kartan mukaan kuvattavat kohteet alueittain. Voin ohjeistaa kuvien lataamisesta Wikipediaan tai Commonsiin. [https://fi.wikimedia.org/wiki/Etusivu Wikimedia Suomi] voi maksaa kohtuulliset matkakorvaukset osallistujille. Projektissa luetteloidaan [https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikiprojekti:Suomen_julkiset_taideteokset_ja_muistomerkit_Wikipediaan kaikki Suomen julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat Wikipediaan]. Tervetuloa! [[Käyttäjä:Kulttuurinavigaattori|Kulttuurinavigaattori]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Kulttuurinavigaattori|keskustelu]]) 10. heinäkuuta 2018 kello 11.03 (EEST)

Lahdentaan kartano

2023-03-12T12:51:47Z

Samuhuovinen:

[[Image:Lahdentaka.JPG|thumb|right|320px|Kuva: Markku Karvonen]]Lahdentaan kartano sijaitsee [[Hattula|Hattulan]] [[Tyrväntö|Tyrvännössä]]. Kartanoympäristö on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä.<br>

{{#display_map:61.12662,24.32649}}

 

==== Kartanon historiaa ====

Lahdentaan kylä oli alunalkaen talonpoikainen kylä, jossa oli noin kymmenen taloa pienine hallanarkoine peltoineen. Monet taloista olivat veronmaksukyvyttömiä, joten ne päätyivät ensin kruunulle ja sen jälkeen [[Lepaa|Lepaan]] kartanon Thomas Beurraeuksen omistukseen. Vuonna 1605 hän sai niihin rälssivapauden. Talonpojat jäivät taloihin lampuodeiksi.

Ranskalaissyntyinen Beurraeus toimi Varsinais-Suomessa tuomarina, meni naimisiin Lepaan perijättären Sofia Hannuntyttären kanssa ja muutti Lepaalle. Hänen isänsä, Dionysius Beurraeus oli saanut aikoinaan läänityksinä [[Vanajavesi|Vanajaveden]] kapeikon tilojen verotulot. Dionysiuksen tappoi tai tapatti Eerik-herttua mielenhäiriössä. Beurraeuksen sotilassuku vaikutti Tyrvännössä lähes vuosisadan, ja Thomas Beurraeus omisti naimakaupan kautta valtavan maaomaisuuden, joka ulottui Lepaanvirran toiselle puolelle osaan [[Suontaan kartano|Suontaan]] kylän taloista. Thomas Beurraeuksen tytär Elin peri Lahdentaan kartanon. Hän meni naimisiin Erik Boije af Gennäsin kanssa. Mäenpään rälssin peri tanskalaisen maaherra Rosenkranzin kanssa avioitunut tytär. Yksi tyttäristä peri Mattilan säterin. Lepaalla jatkoi poika Clas Beurraeus, mutta hänen kuoltuaan Lepaa siirtyi hänen sisarelleen, jonka puoliso oli sotaneuvos Anders Boije.

Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna 1656. Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään.

Boijen veljekset perustivat Lahdentaan ja Mäenpään tiloille kehruukoulut vuonna 1762. Otto Ernst Boijen kehruukoulu Lahdentaan kartanossa oli tunnetumpi. Kehruukoulut ovat osa Suomen teollistumista ja ensimmäisiä ammattikouluja, ja niiden isä oli Hans Henrik Boije, joka perusti vuonna 1750 Tampereelle Otavalan kehruukoulun. Häme oli pellavanviljelyaluetta, ja pellavalle mietittiin jatkojalostusta. Sotaneuvos Boije perusti myös [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaan]] kutomon, jonka johtajana toimi Carl Zitting. Kehruukoulujen ja kutomon toiminta hiiouivat 1770-luvulla talouspoliittisista syistä lopetettujen tukiaisten takia.

Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli [[Aulanko|Aulangon]] perustajan [[Hugo Standertskjöld|Hugo Standertskiöldin]] veli. Edvard Standertskiöld perusti [[Suontaan kartano|Suontaan kartanon]]. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä  Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse.

==== Kartanorakennukset ====

Lahdentaan kaksikerroksinen hirsinen päärakennus vuodelta 1787 lukeutuu aikakautensa mahtavimpiin kartanorakennuksiin. Alkuperäisessä asussaan se oli mansardikattoinen ja punamullattu. Talon nykyinen, uusrenessanssityylinen asu syntyi 1880-luvulla suoritetussa korjauksessa. Tällöin rakennuksen päätyyn lisättiin korkea torni, joka on purettu 1925. Samassa yhteydessä rakennukseen liitettiin matala keittiösiipi arkkitehti Rafael Blomstedtin piirustusten mukaan ja talo uudistettiin parantolaksi. Kartanon päärakennukses[[Image:Vaentupa.jpg|thumb|left|300px|Väentupa. Kuva: Markku Karvonen]]sa toimi 1956–1982 Hämeen metsätyönjohtajakoulu. Nykyisin kartano on yksityisasuntona.

Toinen asuinpihan rakennuksista, ns. pehtoorintalo on vuodelta 1815. Maantien toisella puolen on vanha 1800-luvun väentupa. Tien varrella on lisäksi vanhoja talousrakennuksia ja Lahdentaan ja [[Lepaa|Lepaan]] kartanon välillä ikivanha Vainomänty, johon liittyy useita tarinoita. Lahdentaan rakennuksia ympäröi laaja, 1700-luvulla istutettu puisto, joka päättyy rannassa kauniiseen paviljonkiin. Vanha, Tyrvännön kirkolle johtava maantie sivuaa kartanon lehtevää puistoa.

Tiheän kuusiaidan ympäröimän Männistön tilan vaiheet liittyvät Lahdentaan kartanoon. Jugendtyylinen asuinrakennus lienee 1900-luvun alusta. Käkyen huvila on erotettu itsenäisyyden ajan alussa Lahdentaan kartanosta. Hugo Hallamaa rakennutti 1922 komean, klassisistisen huvilarakennuksen, joka sijaitsee rannassa vanhojen puiden ympäröimänä. Rapatun rakennuksen runkomateriaalina on käytetty polttoturvetta. Kokonaisuuteen kuuluvat samanikäiset talousrakennukset.<br>

==== Lähde ====

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

[[Category:Hattula]] [[Category:Kartanot]][[Category:Häme-Wiki]]

Lahdentaan kartano

2023-03-12T12:51:22Z

Samuhuovinen:

[[Image:Lahdentaka.JPG|thumb|right|320px|Kuva: Markku Karvonen]]Lahdentaan kartano sijaitsee [[Hattula|Hattulan]] [[Tyrväntö|Tyrvännössä]]. Kartanoympäristö on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä.<br>

{{#display_map:61.12662,24.32649}}

61.12662" lon="24.32649">

 

==== Kartanon historiaa ====

Lahdentaan kylä oli alunalkaen talonpoikainen kylä, jossa oli noin kymmenen taloa pienine hallanarkoine peltoineen. Monet taloista olivat veronmaksukyvyttömiä, joten ne päätyivät ensin kruunulle ja sen jälkeen [[Lepaa|Lepaan]] kartanon Thomas Beurraeuksen omistukseen. Vuonna 1605 hän sai niihin rälssivapauden. Talonpojat jäivät taloihin lampuodeiksi.

Ranskalaissyntyinen Beurraeus toimi Varsinais-Suomessa tuomarina, meni naimisiin Lepaan perijättären Sofia Hannuntyttären kanssa ja muutti Lepaalle. Hänen isänsä, Dionysius Beurraeus oli saanut aikoinaan läänityksinä [[Vanajavesi|Vanajaveden]] kapeikon tilojen verotulot. Dionysiuksen tappoi tai tapatti Eerik-herttua mielenhäiriössä. Beurraeuksen sotilassuku vaikutti Tyrvännössä lähes vuosisadan, ja Thomas Beurraeus omisti naimakaupan kautta valtavan maaomaisuuden, joka ulottui Lepaanvirran toiselle puolelle osaan [[Suontaan kartano|Suontaan]] kylän taloista. Thomas Beurraeuksen tytär Elin peri Lahdentaan kartanon. Hän meni naimisiin Erik Boije af Gennäsin kanssa. Mäenpään rälssin peri tanskalaisen maaherra Rosenkranzin kanssa avioitunut tytär. Yksi tyttäristä peri Mattilan säterin. Lepaalla jatkoi poika Clas Beurraeus, mutta hänen kuoltuaan Lepaa siirtyi hänen sisarelleen, jonka puoliso oli sotaneuvos Anders Boije.

Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna 1656. Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään.

Boijen veljekset perustivat Lahdentaan ja Mäenpään tiloille kehruukoulut vuonna 1762. Otto Ernst Boijen kehruukoulu Lahdentaan kartanossa oli tunnetumpi. Kehruukoulut ovat osa Suomen teollistumista ja ensimmäisiä ammattikouluja, ja niiden isä oli Hans Henrik Boije, joka perusti vuonna 1750 Tampereelle Otavalan kehruukoulun. Häme oli pellavanviljelyaluetta, ja pellavalle mietittiin jatkojalostusta. Sotaneuvos Boije perusti myös [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaan]] kutomon, jonka johtajana toimi Carl Zitting. Kehruukoulujen ja kutomon toiminta hiiouivat 1770-luvulla talouspoliittisista syistä lopetettujen tukiaisten takia.

Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli [[Aulanko|Aulangon]] perustajan [[Hugo Standertskjöld|Hugo Standertskiöldin]] veli. Edvard Standertskiöld perusti [[Suontaan kartano|Suontaan kartanon]]. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä  Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse.

==== Kartanorakennukset ====

Lahdentaan kaksikerroksinen hirsinen päärakennus vuodelta 1787 lukeutuu aikakautensa mahtavimpiin kartanorakennuksiin. Alkuperäisessä asussaan se oli mansardikattoinen ja punamullattu. Talon nykyinen, uusrenessanssityylinen asu syntyi 1880-luvulla suoritetussa korjauksessa. Tällöin rakennuksen päätyyn lisättiin korkea torni, joka on purettu 1925. Samassa yhteydessä rakennukseen liitettiin matala keittiösiipi arkkitehti Rafael Blomstedtin piirustusten mukaan ja talo uudistettiin parantolaksi. Kartanon päärakennukses[[Image:Vaentupa.jpg|thumb|left|300px|Väentupa. Kuva: Markku Karvonen]]sa toimi 1956–1982 Hämeen metsätyönjohtajakoulu. Nykyisin kartano on yksityisasuntona.

Toinen asuinpihan rakennuksista, ns. pehtoorintalo on vuodelta 1815. Maantien toisella puolen on vanha 1800-luvun väentupa. Tien varrella on lisäksi vanhoja talousrakennuksia ja Lahdentaan ja [[Lepaa|Lepaan]] kartanon välillä ikivanha Vainomänty, johon liittyy useita tarinoita. Lahdentaan rakennuksia ympäröi laaja, 1700-luvulla istutettu puisto, joka päättyy rannassa kauniiseen paviljonkiin. Vanha, Tyrvännön kirkolle johtava maantie sivuaa kartanon lehtevää puistoa.

Tiheän kuusiaidan ympäröimän Männistön tilan vaiheet liittyvät Lahdentaan kartanoon. Jugendtyylinen asuinrakennus lienee 1900-luvun alusta. Käkyen huvila on erotettu itsenäisyyden ajan alussa Lahdentaan kartanosta. Hugo Hallamaa rakennutti 1922 komean, klassisistisen huvilarakennuksen, joka sijaitsee rannassa vanhojen puiden ympäröimänä. Rapatun rakennuksen runkomateriaalina on käytetty polttoturvetta. Kokonaisuuteen kuuluvat samanikäiset talousrakennukset.<br>

==== Lähde ====

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

[[Category:Hattula]] [[Category:Kartanot]][[Category:Häme-Wiki]]

Lahdentaan kartano

2023-03-12T12:49:59Z

Samuhuovinen:

[[Image:Lahdentaka.JPG|thumb|right|320px|Kuva: Markku Karvonen]]Lahdentaan kartano sijaitsee [[Hattula|Hattulan]] [[Tyrväntö|Tyrvännössä]]. Kartanoympäristö on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä.<br>

{{#display_map:center=Brandenburg Gate Berlin}}

61.12662" lon="24.32649">

 

==== Kartanon historiaa ====

Lahdentaan kylä oli alunalkaen talonpoikainen kylä, jossa oli noin kymmenen taloa pienine hallanarkoine peltoineen. Monet taloista olivat veronmaksukyvyttömiä, joten ne päätyivät ensin kruunulle ja sen jälkeen [[Lepaa|Lepaan]] kartanon Thomas Beurraeuksen omistukseen. Vuonna 1605 hän sai niihin rälssivapauden. Talonpojat jäivät taloihin lampuodeiksi.

Ranskalaissyntyinen Beurraeus toimi Varsinais-Suomessa tuomarina, meni naimisiin Lepaan perijättären Sofia Hannuntyttären kanssa ja muutti Lepaalle. Hänen isänsä, Dionysius Beurraeus oli saanut aikoinaan läänityksinä [[Vanajavesi|Vanajaveden]] kapeikon tilojen verotulot. Dionysiuksen tappoi tai tapatti Eerik-herttua mielenhäiriössä. Beurraeuksen sotilassuku vaikutti Tyrvännössä lähes vuosisadan, ja Thomas Beurraeus omisti naimakaupan kautta valtavan maaomaisuuden, joka ulottui Lepaanvirran toiselle puolelle osaan [[Suontaan kartano|Suontaan]] kylän taloista. Thomas Beurraeuksen tytär Elin peri Lahdentaan kartanon. Hän meni naimisiin Erik Boije af Gennäsin kanssa. Mäenpään rälssin peri tanskalaisen maaherra Rosenkranzin kanssa avioitunut tytär. Yksi tyttäristä peri Mattilan säterin. Lepaalla jatkoi poika Clas Beurraeus, mutta hänen kuoltuaan Lepaa siirtyi hänen sisarelleen, jonka puoliso oli sotaneuvos Anders Boije.

Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna 1656. Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään.

Boijen veljekset perustivat Lahdentaan ja Mäenpään tiloille kehruukoulut vuonna 1762. Otto Ernst Boijen kehruukoulu Lahdentaan kartanossa oli tunnetumpi. Kehruukoulut ovat osa Suomen teollistumista ja ensimmäisiä ammattikouluja, ja niiden isä oli Hans Henrik Boije, joka perusti vuonna 1750 Tampereelle Otavalan kehruukoulun. Häme oli pellavanviljelyaluetta, ja pellavalle mietittiin jatkojalostusta. Sotaneuvos Boije perusti myös [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaan]] kutomon, jonka johtajana toimi Carl Zitting. Kehruukoulujen ja kutomon toiminta hiiouivat 1770-luvulla talouspoliittisista syistä lopetettujen tukiaisten takia.

Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli [[Aulanko|Aulangon]] perustajan [[Hugo Standertskjöld|Hugo Standertskiöldin]] veli. Edvard Standertskiöld perusti [[Suontaan kartano|Suontaan kartanon]]. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä  Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse.

==== Kartanorakennukset ====

Lahdentaan kaksikerroksinen hirsinen päärakennus vuodelta 1787 lukeutuu aikakautensa mahtavimpiin kartanorakennuksiin. Alkuperäisessä asussaan se oli mansardikattoinen ja punamullattu. Talon nykyinen, uusrenessanssityylinen asu syntyi 1880-luvulla suoritetussa korjauksessa. Tällöin rakennuksen päätyyn lisättiin korkea torni, joka on purettu 1925. Samassa yhteydessä rakennukseen liitettiin matala keittiösiipi arkkitehti Rafael Blomstedtin piirustusten mukaan ja talo uudistettiin parantolaksi. Kartanon päärakennukses[[Image:Vaentupa.jpg|thumb|left|300px|Väentupa. Kuva: Markku Karvonen]]sa toimi 1956–1982 Hämeen metsätyönjohtajakoulu. Nykyisin kartano on yksityisasuntona.

Toinen asuinpihan rakennuksista, ns. pehtoorintalo on vuodelta 1815. Maantien toisella puolen on vanha 1800-luvun väentupa. Tien varrella on lisäksi vanhoja talousrakennuksia ja Lahdentaan ja [[Lepaa|Lepaan]] kartanon välillä ikivanha Vainomänty, johon liittyy useita tarinoita. Lahdentaan rakennuksia ympäröi laaja, 1700-luvulla istutettu puisto, joka päättyy rannassa kauniiseen paviljonkiin. Vanha, Tyrvännön kirkolle johtava maantie sivuaa kartanon lehtevää puistoa.

Tiheän kuusiaidan ympäröimän Männistön tilan vaiheet liittyvät Lahdentaan kartanoon. Jugendtyylinen asuinrakennus lienee 1900-luvun alusta. Käkyen huvila on erotettu itsenäisyyden ajan alussa Lahdentaan kartanosta. Hugo Hallamaa rakennutti 1922 komean, klassisistisen huvilarakennuksen, joka sijaitsee rannassa vanhojen puiden ympäröimänä. Rapatun rakennuksen runkomateriaalina on käytetty polttoturvetta. Kokonaisuuteen kuuluvat samanikäiset talousrakennukset.<br>

==== Lähde ====

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

[[Category:Hattula]] [[Category:Kartanot]][[Category:Häme-Wiki]]

Lahdentaan kartano

2023-03-12T12:47:21Z

Samuhuovinen:

[[Image:Lahdentaka.JPG|thumb|right|320px|Kuva: Markku Karvonen]]Lahdentaan kartano sijaitsee [[Hattula|Hattulan]] [[Tyrväntö|Tyrvännössä]]. Kartanoympäristö on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä.<br>

<display_map scrollwheelzoom="off" service="google">
Lahdentaka~The city Ghent~Ghent is awesome~ ~ ~Lahdentaka
Antwerp~The city Antwerp~ ~ ~ ~Antwerp
</display_map>
<display_map height="150px" scrollwheelzoom="off" service="google">
Gent, Belgie~The city Ghent~Ghent is awesome~ ~ ~Ghent
Brussel~The city Brussel~The capital of Belgium~ ~ ~Brussels
Antwerp~The city Antwerp~ ~ ~ ~Antwerp
</display_map>
61.12662" lon="24.32649">

 

==== Kartanon historiaa ====

Lahdentaan kylä oli alunalkaen talonpoikainen kylä, jossa oli noin kymmenen taloa pienine hallanarkoine peltoineen. Monet taloista olivat veronmaksukyvyttömiä, joten ne päätyivät ensin kruunulle ja sen jälkeen [[Lepaa|Lepaan]] kartanon Thomas Beurraeuksen omistukseen. Vuonna 1605 hän sai niihin rälssivapauden. Talonpojat jäivät taloihin lampuodeiksi.

Ranskalaissyntyinen Beurraeus toimi Varsinais-Suomessa tuomarina, meni naimisiin Lepaan perijättären Sofia Hannuntyttären kanssa ja muutti Lepaalle. Hänen isänsä, Dionysius Beurraeus oli saanut aikoinaan läänityksinä [[Vanajavesi|Vanajaveden]] kapeikon tilojen verotulot. Dionysiuksen tappoi tai tapatti Eerik-herttua mielenhäiriössä. Beurraeuksen sotilassuku vaikutti Tyrvännössä lähes vuosisadan, ja Thomas Beurraeus omisti naimakaupan kautta valtavan maaomaisuuden, joka ulottui Lepaanvirran toiselle puolelle osaan [[Suontaan kartano|Suontaan]] kylän taloista. Thomas Beurraeuksen tytär Elin peri Lahdentaan kartanon. Hän meni naimisiin Erik Boije af Gennäsin kanssa. Mäenpään rälssin peri tanskalaisen maaherra Rosenkranzin kanssa avioitunut tytär. Yksi tyttäristä peri Mattilan säterin. Lepaalla jatkoi poika Clas Beurraeus, mutta hänen kuoltuaan Lepaa siirtyi hänen sisarelleen, jonka puoliso oli sotaneuvos Anders Boije.

Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna 1656. Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään.

Boijen veljekset perustivat Lahdentaan ja Mäenpään tiloille kehruukoulut vuonna 1762. Otto Ernst Boijen kehruukoulu Lahdentaan kartanossa oli tunnetumpi. Kehruukoulut ovat osa Suomen teollistumista ja ensimmäisiä ammattikouluja, ja niiden isä oli Hans Henrik Boije, joka perusti vuonna 1750 Tampereelle Otavalan kehruukoulun. Häme oli pellavanviljelyaluetta, ja pellavalle mietittiin jatkojalostusta. Sotaneuvos Boije perusti myös [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaan]] kutomon, jonka johtajana toimi Carl Zitting. Kehruukoulujen ja kutomon toiminta hiiouivat 1770-luvulla talouspoliittisista syistä lopetettujen tukiaisten takia.

Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli [[Aulanko|Aulangon]] perustajan [[Hugo Standertskjöld|Hugo Standertskiöldin]] veli. Edvard Standertskiöld perusti [[Suontaan kartano|Suontaan kartanon]]. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä  Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse.

==== Kartanorakennukset ====

Lahdentaan kaksikerroksinen hirsinen päärakennus vuodelta 1787 lukeutuu aikakautensa mahtavimpiin kartanorakennuksiin. Alkuperäisessä asussaan se oli mansardikattoinen ja punamullattu. Talon nykyinen, uusrenessanssityylinen asu syntyi 1880-luvulla suoritetussa korjauksessa. Tällöin rakennuksen päätyyn lisättiin korkea torni, joka on purettu 1925. Samassa yhteydessä rakennukseen liitettiin matala keittiösiipi arkkitehti Rafael Blomstedtin piirustusten mukaan ja talo uudistettiin parantolaksi. Kartanon päärakennukses[[Image:Vaentupa.jpg|thumb|left|300px|Väentupa. Kuva: Markku Karvonen]]sa toimi 1956–1982 Hämeen metsätyönjohtajakoulu. Nykyisin kartano on yksityisasuntona.

Toinen asuinpihan rakennuksista, ns. pehtoorintalo on vuodelta 1815. Maantien toisella puolen on vanha 1800-luvun väentupa. Tien varrella on lisäksi vanhoja talousrakennuksia ja Lahdentaan ja [[Lepaa|Lepaan]] kartanon välillä ikivanha Vainomänty, johon liittyy useita tarinoita. Lahdentaan rakennuksia ympäröi laaja, 1700-luvulla istutettu puisto, joka päättyy rannassa kauniiseen paviljonkiin. Vanha, Tyrvännön kirkolle johtava maantie sivuaa kartanon lehtevää puistoa.

Tiheän kuusiaidan ympäröimän Männistön tilan vaiheet liittyvät Lahdentaan kartanoon. Jugendtyylinen asuinrakennus lienee 1900-luvun alusta. Käkyen huvila on erotettu itsenäisyyden ajan alussa Lahdentaan kartanosta. Hugo Hallamaa rakennutti 1922 komean, klassisistisen huvilarakennuksen, joka sijaitsee rannassa vanhojen puiden ympäröimänä. Rapatun rakennuksen runkomateriaalina on käytetty polttoturvetta. Kokonaisuuteen kuuluvat samanikäiset talousrakennukset.<br>

==== Lähde ====

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

[[Category:Hattula]] [[Category:Kartanot]][[Category:Häme-Wiki]]

Lahdentaan kartano

2023-03-12T09:10:38Z

Samuhuovinen:

[[Image:Lahdentaka.JPG|thumb|right|320px|Kuva: Markku Karvonen]]Lahdentaan kartano sijaitsee [[Hattula|Hattulan]] [[Tyrväntö|Tyrvännössä]]. Kartanoympäristö on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä.<br>

<display_map scrollwheelzoom="off" service="google">
Lahdentaka~The city Ghent~Ghent is awesome~ ~ ~Lahdentaka
Antwerp~The city Antwerp~ ~ ~ ~Antwerp
</display_map>

61.12662" lon="24.32649">
</widget>

 

==== Kartanon historiaa ====

Lahdentaan kylä oli alunalkaen talonpoikainen kylä, jossa oli noin kymmenen taloa pienine hallanarkoine peltoineen. Monet taloista olivat veronmaksukyvyttömiä, joten ne päätyivät ensin kruunulle ja sen jälkeen [[Lepaa|Lepaan]] kartanon Thomas Beurraeuksen omistukseen. Vuonna 1605 hän sai niihin rälssivapauden. Talonpojat jäivät taloihin lampuodeiksi.

Ranskalaissyntyinen Beurraeus toimi Varsinais-Suomessa tuomarina, meni naimisiin Lepaan perijättären Sofia Hannuntyttären kanssa ja muutti Lepaalle. Hänen isänsä, Dionysius Beurraeus oli saanut aikoinaan läänityksinä [[Vanajavesi|Vanajaveden]] kapeikon tilojen verotulot. Dionysiuksen tappoi tai tapatti Eerik-herttua mielenhäiriössä. Beurraeuksen sotilassuku vaikutti Tyrvännössä lähes vuosisadan, ja Thomas Beurraeus omisti naimakaupan kautta valtavan maaomaisuuden, joka ulottui Lepaanvirran toiselle puolelle osaan [[Suontaan kartano|Suontaan]] kylän taloista. Thomas Beurraeuksen tytär Elin peri Lahdentaan kartanon. Hän meni naimisiin Erik Boije af Gennäsin kanssa. Mäenpään rälssin peri tanskalaisen maaherra Rosenkranzin kanssa avioitunut tytär. Yksi tyttäristä peri Mattilan säterin. Lepaalla jatkoi poika Clas Beurraeus, mutta hänen kuoltuaan Lepaa siirtyi hänen sisarelleen, jonka puoliso oli sotaneuvos Anders Boije.

Lahdentaan Erik Boije haavoittui vakavasti 30-vuotisessa sodassa ja sai surmansa taistelussa Puolassa vuonna 1656. Hänen jälkeläisensä rakensivat Lahdentaan kartanoon uusia rakennuksia, ja vuonna 1684 tilalla oli peräti kaksi suurta asuinrakennusta. Samana vuonna kartanon rälssioikeus peruutettiin ja siitä tehtiin kaksinkertainen ratsutila, Mäkelä ja Kartano. Myös Mäenpää kuului Boijeille. Kartanon varsinainen kukoistusaika oli ison vihan jälkeen 1700-luvulla. Boijet olivat paikkakunnan mahtavin vaikuttajasuku tuona aikana; he olivat talousmiehiä ja kokeilivat mielellään uusia viljelystapoja tiluksillaan. Lahdentaakse rakennettiin 1700-luvun lopulla uusi, nykyisen pohjana oleva päärakennus ja sen ympärille perustettiin englantilaistyylinen puisto. Hyöty- ja koristepuutarhat saivat paikkakunnan kartanot kilpailemaan keskenään.

Boijen veljekset perustivat Lahdentaan ja Mäenpään tiloille kehruukoulut vuonna 1762. Otto Ernst Boijen kehruukoulu Lahdentaan kartanossa oli tunnetumpi. Kehruukoulut ovat osa Suomen teollistumista ja ensimmäisiä ammattikouluja, ja niiden isä oli Hans Henrik Boije, joka perusti vuonna 1750 Tampereelle Otavalan kehruukoulun. Häme oli pellavanviljelyaluetta, ja pellavalle mietittiin jatkojalostusta. Sotaneuvos Boije perusti myös [[Hämeenlinna|Hämeenlinnaan]] kutomon, jonka johtajana toimi Carl Zitting. Kehruukoulujen ja kutomon toiminta hiiouivat 1770-luvulla talouspoliittisista syistä lopetettujen tukiaisten takia.

Boijen perilliset myivät Lahdentaan kartanon vuonna 1831 vuorimestari Gustaf Idestamille. Idestamit harjoittivat tilalla karjataloutta. Perhe toimi paikkakunnalla kirkon asioissa ja koulun perustamishankkeissa. Idestamien poika vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam perusti 1860-luvulla Suomen ensimmäisen puuhiomon sekä Nokia Osakeyhtiön, joka nousi suomalaisen puumassa- ja paperiteollisuuden vientiyritykseksi. Idestamien tytär avioitui Suomen pankin johtajan ja senaattori Albert Nykoppin kanssa. He omistivat yhdessä Lahdentaan kartanon. Vuonna 1885 kartano siirtyi vapaaherra Edvard Robert Standertskiöldin omistukseen. Hän oli [[Aulanko|Aulangon]] perustajan [[Hugo Standertskjöld|Hugo Standertskiöldin]] veli. Edvard Standertskiöld perusti [[Suontaan kartano|Suontaan kartanon]]. Hän osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Niiden lampuodit muutettiin torppareiksi, mikä luonnollisesti aiheutti katkeruutta. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Vuonna 1915 Lahdentaan ja Suontaan kartanoiden yhteiselämä loppui Standertskiöldin myytyä  Lahdentaan kartanon Hugo Hallamaalle entisen isännän muutettua Suontaakse.

==== Kartanorakennukset ====

Lahdentaan kaksikerroksinen hirsinen päärakennus vuodelta 1787 lukeutuu aikakautensa mahtavimpiin kartanorakennuksiin. Alkuperäisessä asussaan se oli mansardikattoinen ja punamullattu. Talon nykyinen, uusrenessanssityylinen asu syntyi 1880-luvulla suoritetussa korjauksessa. Tällöin rakennuksen päätyyn lisättiin korkea torni, joka on purettu 1925. Samassa yhteydessä rakennukseen liitettiin matala keittiösiipi arkkitehti Rafael Blomstedtin piirustusten mukaan ja talo uudistettiin parantolaksi. Kartanon päärakennukses[[Image:Vaentupa.jpg|thumb|left|300px|Väentupa. Kuva: Markku Karvonen]]sa toimi 1956–1982 Hämeen metsätyönjohtajakoulu. Nykyisin kartano on yksityisasuntona.

Toinen asuinpihan rakennuksista, ns. pehtoorintalo on vuodelta 1815. Maantien toisella puolen on vanha 1800-luvun väentupa. Tien varrella on lisäksi vanhoja talousrakennuksia ja Lahdentaan ja [[Lepaa|Lepaan]] kartanon välillä ikivanha Vainomänty, johon liittyy useita tarinoita. Lahdentaan rakennuksia ympäröi laaja, 1700-luvulla istutettu puisto, joka päättyy rannassa kauniiseen paviljonkiin. Vanha, Tyrvännön kirkolle johtava maantie sivuaa kartanon lehtevää puistoa.

Tiheän kuusiaidan ympäröimän Männistön tilan vaiheet liittyvät Lahdentaan kartanoon. Jugendtyylinen asuinrakennus lienee 1900-luvun alusta. Käkyen huvila on erotettu itsenäisyyden ajan alussa Lahdentaan kartanosta. Hugo Hallamaa rakennutti 1922 komean, klassisistisen huvilarakennuksen, joka sijaitsee rannassa vanhojen puiden ympäröimänä. Rapatun rakennuksen runkomateriaalina on käytetty polttoturvetta. Kokonaisuuteen kuuluvat samanikäiset talousrakennukset.<br>

==== Lähde ====

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

[[Category:Hattula]] [[Category:Kartanot]][[Category:Häme-Wiki]]

Luokka:Rakennukset

2023-03-12T08:41:21Z

Samuhuovinen:

Tämä on luokka Rakennukset

[[Luokka:Kadut ja rakennukset]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Onnelantie 13 Lahdessa

2023-03-12T08:41:21Z

Samuhuovinen:

== Löytyisikö rakennushistoriallista tietoa osoitteessa Onnelantie 13 Lahdessa sijaitsevasta rakennuksesta? ==
<br />

=== Lahden kaupunginkirjaston vastaus ===

Onnelantie kuuluu niin Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY), kuin maakunnallisestikin arvokkaisiin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (MARY 2006) sekä paikallisesti arvokkaisiin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (Niskanen Riitta 2000: Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista). Jälkimmäisestä selviää, että Onnelantie on osa viipurilaisen arkkitehti Otto-Iivari Meurmanin v. 1927 laatimaa Lahden kaupungin itäisen osan asemakaavamuutoksen aluetta. Rakennuskanta on pääosin peräisin vuosilta 1928-1936. Taloista n. puolet on lahtelaisen rakennusmestari Artturi Ekströmin suunnittelemia. Muita suunnittelijoita ovat mm. rakennusmestarit Kustaa Kourula ja Emil Laine. (Niskanen 2000, s. 71)

Niskanen (2000, s. 71) kuvaa Onnelantien rakennuksia seuraavasti ”Rakennukset edustavat eleetöntä klassismia. Niille on tyypillistä jyrkähköt satulakatot, vaalea julkisivuväri ja moniruutuiset ikkunat. Talot ovat kookkaita ja käsittävät useampia asuntoja.”

Valtakunnallisesti merkittävissä rakennetuissa kulttuuriympäristöissä Onnelantie kuuluu ”Harjukadun, Onnelantien ja Kymintien pientaloalueet sekä Karjalankadun pienkerrostalot”-kokonaisuuteen. Se on luettavissa [http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1013 Museoviraston sivuilla (linkki avautuu uuteen välilehteen)]

== Lähteet ==
* Niskanen, Riitta: Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista (Lahden kaupunginmuseo, 2000)

[[Luokka: Vellamon verkkotietopalvelu]]

[[Luokka: Lahti]]

[[Luokka: Kadut]]

[[Luokka: Rakennukset]]

<comments/>[[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Laune : paikannimen historia

2023-03-12T08:41:20Z

Samuhuovinen:

#OHJAUS [[Laune]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Kauppiaat

2023-03-12T08:41:20Z

Samuhuovinen:

[[Luokka: Henkilöitä Päijät-Hämeestä]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Ulkoilureitit

2023-03-12T08:41:19Z

Samuhuovinen:

[[Luokka: Urheilu ja liikunta]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Eläinveistokset Lahden kaupungin ulkoilureittien varrella

2023-03-12T08:41:19Z

Samuhuovinen:

== Lahden kaupungin ulkoilureittien varrella on puisia eläinveistoksia. Mitä kaikkia puisia eläinveistoksia on Lahdessa löydettävissä ja mistä? ==

Lahden kaupungin metsätoimi on asentanut puuveistoksia metsäalueille asukkaiden iloksi vuosia sitten. Nykyään toiminta on valitettavasti lopetettu kokonaan.
Niitä on eri puolilla kaupunkia:

* Teivaa, susi
* Mukkula, metso
* Pesäkallio, ilves
* Karisto, kärppä
* Liipola, mäyrä
* Tonttila, kettu
* Kytölä, ahma
* Keijupuisto, liito-orava

Lisäksi Salpausselän luonnonystävät on asentanut Urheilukeskuksen ympäristöön karhuveistoksen ja ketun.
Lahden ympäristöpalvelut on myös asentanut pari veistosta Tapanilan maastoon.
Ainakin ns. perhelenkin varrelta niitä löytyy.

==Läheet==
* [https://m.facebook.com/lahdenliikuntapalvelut/posts/1736777289933131 Lahden kaupungin liikuntapalvelut Facebook-sivu (linkki avautuu uuteen välilehteen)]

[[Luokka: Lahti]]
[[Luokka: kuvataide]]
[[Luokka: ulkoilureitit]]
[[Luokka: urheilu ja liikunta]]
[[Luokka: Vellamon verkkotietopalvelu]]

<comments/>[[Category:Päijät-Häme-wiki]]

FC Lahden joukkueen lempinimi on "Kuhnurit". Mistä moinen nimi? Milloin keksitty? Kuka keksi?

2023-03-12T08:41:18Z

Samuhuovinen:

Henrik Hyvönen kirjoittaa artikkelissaan, että toimittaja ja kirjailija Kalle Veirto kutsui FC Lahden pelaajia Mustiksi kuhnureiksi 2000-luvun alkupuolella. "Alkuperäinen versio lempinimestä oli Hiihtostadionin Mustat Kuhnurit." Nimi viittaa siihen, että kuhnurimehiläisten tavoin myös joukkueen pelaajat ovat keväällä "kohmeessa", mutta parantavat suoritustaan ilmojen lämmetessä.

== Lähteet ==

* [https://byyri.com/esittelyssa-15-tavallisesta-poikkeavaa-futisseuran-lempinimea/ Henrik Hyvönen: KANARIALINNUT, LENTÄVÄT AASIT JA MUSTAT KUHNURIT – ESITTELYSSÄ 15 TAVALLISESTA POIKKEAVAA FUTISSEURAN LEMPINIMEÄ (05/06/2020) (linkki avautuu uuteen välilehteen)]

[[Luokka: Lahti]]
[[Luokka: urheiluseurat]]
[[Luokka: Vellamon verkkotietopalvelu]]

<comments/>[[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Saavutettavuusseloste

2023-03-12T08:41:18Z

Samuhuovinen:

Tämä saavutettavuusseloste koskee www.hamewiki.fi-sivustoa. Seloste on laadittu 17.9.2020 ja sitä on tarkistettu viimeksi 28.1.2021.

Häme-Wiki on käyttäjien yhteisöllisesti tuottama sivusto. Sivuston ylläpidosta vastaa Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Sivuston teknisenä ratkaisuna on avoimen lähdekoodin MediaWiki-julkaisujärjestelmä. Sivuston tekninen ylläpitäjä on Ambientia Oy.

Sivuston saavutettavuuden on arvioinut Ambientia Oy (5.8.2020 ja 20.1.2021).

== Digipalvelun saavutettavuuden tila ==
Palvelun voidaan todeta vastaavan saavutettavuusvaatimuksia WCAG 2.1 -ohjeistuksen A- ja AA-tasojen mukaisesti kohtalaisella tasolla.

Palvelun alkuperäinen tekninen järjestelmä (Mediawiki) on iältään jo useamman vuoden vanhempi toteutus. Saavutettavuutta on pyritty parantamaan niin järjestelmän kuin siinä käytettävien teeman toteuttajien taholta vuosien varrella, kun saavutettavuutta on alettu verkkopalveluissa huomioida enemmän. Hämeenlinnan kirjaston osalta järjestelmään on tehty kustomointeja, joita on helpompi tukea kuin koko järjestelmän tasolta vaadittavia saavutettavuusvaatimuksia. Näillä päivityksillä on saatu palvelu vastaamaan paremmin nykyaikaisiin saavutettavuusvaatimuksiin. Joitain puutteita löytyy, mutta varsinaisen informaation löytämistä estäviä puutteita ei ole.

Lain edellyttämät saavutettavuusvaatimukset eivät koske käyttäjien itsensä tuottamia sisältöjä. Kirjasto vastaa itse tuottamiensa sisältöjen saavutettavuudesta.

=== 1.1.1 Ei-tekstuaalinen sisältö - A ===
* Kaikilla kuvilla ei ole tekstivastineita. Käyttäjien toimittamassa wiki-sisällöissä joillakin kuvilla on puutteelliset alt-tekstit.

=== 1.3.1 Informaatio ja suhteet - A ===
* Otsikoita tyylitelty vain lihavoinnilla. Käyttäjien toimittamassa wiki-sisällöissä otsikot eivät aina noudata semanttisesti tasoja H1-H6.
* Tekstiä tyylitelty b, i, ja small -tageilla.

=== 1.3.2 Merkitykseen vaikuttava järjestys - A ===

* Otsikoiden järjestys vaihtelee. Käyttäjien toimittamassa wiki-sisällöissä voi olla vaihtelevuuksia otsikoiden järjestämisessä.

== Palautetta saavutettavuudesta ==
Saavutettavuuteen liittyvää palautetta ja kysymyksiä voi lähettää Hämeenlinnan kaupunginkirjaston verkkokirjaston [https://www.vanamokirjastot.fi/palaute palautelomakkeella] tai sähköpostitse kirjasto@hameenlinna.fi. Palautteisiin vastataan kahden viikon aikana.

== Valvonta ==
Jos huomaat sivustolla saavutettavuusongelmia, anna ensin palautetta meille. Jos et ole tyytyväinen saamaasi vastaukseen tai et saa vastausta lainkaan kahden viikon aikana, voit tehdä ilmoituksen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Etelä-Suomen aluehallintoviraston sivulla kerrotaan tarkasti, miten ilmoituksen voi tehdä ja miten asia käsitellään.

=== Valvontaviranomaisen yhteystiedot ===
Etelä-Suomen aluehallintovirasto<br />
Saavutettavuuden valvonnan yksikkö<br />
www.saavutettavuusvaatimukset.fi<br />
saavutettavuus@avi.fi<br />

puhelinnumero vaihde 0295 016 000[[Category:Häme-Wiki]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Pohjolankylä

2023-03-12T08:41:17Z

Samuhuovinen:

Kylä Hartolan kunnassa.

{{#widget:Google Maps
|width=500
|height=300
|lat=61.513046
|lng=25.990339
|zoom=10
|centermarker=yes
}}

[[Luokka:Hartola]] [[Luokka:Kylät]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 4. osa

2023-03-12T08:41:17Z

Samuhuovinen:

[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista|OSA I]]
[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 2. osa|OSA II]]
[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 4. osa|OSA III]]

OSA IV

== KYMMENES LUKU ==

=== Palkkana ruiskappa ===

Siirryimme sitten muisteluissamme Tokeensalmentieltä takaisin Pohjolan kartanoon. Kerrohan Järvisen Matti, tuliko Toivolan Jussin kanssa mitään puhetta sen aikaisesta palkkatasosta?
Matti kertoi mitä muisti ja tiesi Toivolan Jussin puhuneen.
Palkkahan on aina minua kiinnostanut. Kyllä jo aika aikaisessa vaiheessa päätäni sillä vaivasin ja etenkin sen pienuudella. Toimeentulo tulevaisuuteni pelotti minua. Kotona olin nähnyt köyhyyden kaikki ja pulmat.
Jussi, joka oli suuren kartanon tilanhoitaja kertoi sitten erittäin yksioikoisesti ja selosti mitä palkkatasoa hän sovelsi kartanon työväkeen nähden. Hän sanoi, että ruiskappa oli se arvoyksikkö, jolla palkka määriteltiin. Ja kappa rukiita sanoi kaiken mitä palkkaan silloin kuului.
Herää tietysti kysymys että miksi on tällainen arvoyksikkö maksuna kuin kappa rukiita? Jussi selitti että siihen aikaan puhuttiin rukiista paljon, se oli arvokasta ja aina sitä tahtoi olla liian vähän. Ja rukiin saannin eteen raadettiin todella lujasti työtä. Kasken polttaminen ei suinkaan ollut siihen aikaan vierasta, mikä sen osoittaa. Kun apulantaa ei ollut saatavana eikä sitä tunnettu, karjanlanta ei riittänyt alkuunkaan. Siksi rukiin eteen jouduttiin tekemään paljon työtä.
Jotta ruis riittäisi ja sitä olisi saatavissa, oli perustettu lainajyvästö, joka oli kunnan hallinnassa Hartolan kirkolla. Sieltä saatiin tietää mikä kulloinkin voimassa oleva ruiskapan hinta oli. Rukiista puhuttiin yksinpä kirkollisten kuulutustenkin yhteydessä. Usein mainittiin, että jos seurakuntalaisilla olisi vaikka vähänkin luovuttaa lainajyvästölle ruista, niin hyvää antajaa Jumalakin muistaa. Sillä tavallakin vedottiin, että ruista löydettäisiin. Mutta sellaiset joilla oli ruista ja saivat hyviä satoja, olivat siitä hiljaa.
Hyvälle maatyömiehelle, joka hallitsi hevos- ja jalkatyöt maataloudessa ja oli työteliäs, hänelle maksettiin päiväpalkaksi kaksi kappaa ruista. Heikommille yksi kappa ja siihen kymmenykset, kuinka kulloinkin sovittiin ja todettiin ne kymmenykset. Voitaisiinhan nykykielellä esimerkiksi sanoa, että kappa ruista olisi 10 markkaa, joka sitten kymmenellä osalla porrastettaisiin. Tätä voitaisiin soveltaa heikoimmille.
Se ei tosin nykyisin näin päde, kun elintaso on noussut ja nykyään on toisenlainen arvostus kaikkialla. Mutta silloin sovittiin muonapalkasta, kun talolliset halusivat erittäin huomattavan osan työläistensä palkoista maksaa luontaisetuina. Isännät katsoivat, että luontaisetuina se näin menisi heidän puoleltaan kevyemmin kuin että sitä rahaksi helposti muutettavaa ruista taikka suorastaan rahaa käytettäisiin. Rahasta ei kukaan olisi halunnut luopua, sillä sitä oli vähän. Sitä oli todella vähän.
Näin tähän sitten tuli kuvaan avuksi ns. muonapalkkajärjestelmä. Sen hintaa koetettiin sovittaa lihalla ja herneellä. Myös ohra oli aina kallista ja sillä oli lainajyvästön hinta. Kaurasta maksettiin paljon, jos sitä siihen aikaan oli saatavissa. Venäläistä mustaa papua sai myös ostaa ja sitä käytettiin hyvin paljon. Näissä vaihtoehdoissa oli sitten sitä ns. sormenpäätuntumaa. Ei ollut siis ilmoitettua hintaa, kuten rukiilla ja ohralla, joilla oli lainajyvästön hinta.
No mikä oli lihan hinta ruiskappaan nähden, oliko siitä kuvaa, montako kiloa ruiskappa vastasi?
Niin kuin äsken huomautin, ei Toivolan Jussi pystynyt sanomaan lihan hintaa eikä niiden muidenkaan ruokatarpeiden. Ruista ja ohraa syötettiin sioilla lihan saantia varten. Kyllä ohrasta oli kova kysyntä, koska se oli helpompaa viljellä kuin ruis. Ja varmempaa, kun se lyhyemmässä ajassa valmistui. Ei minulla ollut mitään kuvaa siitä, olisiko Toivolan Jussi osannut määritellä hinnan lihalle ja voille, jota liikkui erittäin vähän. Sitä oli todella vähän kaupoissa, eikä voista puhuttu ollenkaan niin paljon kuin rukiista.
Jussihan kertoi sitäkin, että kyllä ruis oli joskus niin arvokasta, että kun uutisruista saatiin hieman puitua niin kiireesti mentiin se jauhattamaan, kun vain jossakin tiedettiin olevan käsinkivet, joilla saatiin puurojauhoa. Jos vielä oli niin onnellisesti, että siitä keitettyyn puuroon sai panna voita silmään ja jos vielä vaikka maitoa tai ainakin kirnupiimää. Siten se oli ateria sellaisenaan. Sehän oli aitoa ruispuuroa mikä pitää nälkää. Sitten vielä joskus jatkettiin ruispuuroa venäjän pavulla, jonka muistan lapsuudestani. Se oli suurikokoinen mustakuorinen papu ja teki vahvaa ja korkeaa vartta. Sekin on hävinnyt, mutta aika siedettävää se oli, kun sitä jauhoi ja pisti puuron joukkoon.
Lisäksi sitten korkeintaan oli suolakala, joka sekin saattoi olla ylivuotista, kun oli sattunut hyviä kutuvuosia ja kutukalasuolauksia. Tämä senaikaisesta palkkatasosta, mutta on huomattava, että nykyisin siinä on tapahtunut valtava kehitys eri palkkaporrastuksissa.

=== Sahti ja viina ===

Vapaa-ajan harrastuksiin liittyen minua kiinnosti kovasti myös sahti ja viina, niiden keitto ja käyttö. Hartolahan on sahtipitäjä, mutta Jussin kertoman mukaan sahtia ja viinaa ei juuri ollut. Rahvas oli sen verran köyhää ja nuukaa, ettei heillä ollut kumpaakaan. Heillä ei ollut ensiksikään niitä aineita eikä varallisuutta valmistaa viinaa, joka oli paljon suuritöisempää kuin sahti, niinpä sillä ei ollut asiaan mitään osaa eikä arpaa. Sahdista hän mainitsi, että sen kanssa se aika kului. Juopottelukin oli hyvin suhteellista, kun ei ollut rahaa, millä alkoholia ostaa. Alkoholin kulutushan nousee sen mukaan kuin varallisuuskin.
Tietysti tanssipaikoissa juomia nautittiin, ja soittajatkin olivat usein aika käyttäjiä. Siellä leikittiin paljon myös piirileikkiä ja laulettiin, niistähän Maila Talviokin kirjoissaan kertoo. Nykyään käyttö on vähäistä.
Myös siitä Jussi kertoi, että Vilho Pohjola oli erityisen musikaalinen ja hyvä haitarin soittaja. Haitareita hänellä oli useampiakin. Hän soitteli Pohjolan kartanon keittiössä, jossa melkein aina oleili. Siinä oli Tervalallakin sulattamista kun Vilho, joka puolet kartanoa omisti, soitteli keittiössä. Hän veteli haitaria siellä ja neuvoi kuinka poloneesit ja masurkat tanssittiin. Sen aikaisilla palvelusväellä ei kesäaikana ollut useinkaan sukkia eikä kenkiä.
Joskus, kun Vilho oli lähellä tanssijoita ja halusi vähän leikitellä hän sylkäisi haitarin yli pruiskauksen tanssijoiden paljaille varpaille.
Kun sitten joku tyttö kirkaisi, että kuinka se isäntä noin syljeskelee, niin hän vain murahti, no polttiko se? Ja taas poloneesi jatkui.
Toivolan Jussi sanoi, että yleensä ani harvoin oli mitään vakavampaa pahoinpitelyä taikka tuollaiseen ilveilyyn verrattavaa. Rauhallista oli sen sijaan.
Tämä on Jere-isäni ja Toivolan Jussin kertomaa: Kyllä silloin oli myös maantierosvoja. Ei ollut ollenkaan turvallista ajaa kesä ja syksyaikoina hevoskyytiä pitempiä matkoja yksin. Saattoi tulla pari miestä käymään hevoseen kiinni, tulevat kopeloimaan mitä kuormassa on ja ottavat mikä miellyttää.
Isäni ja Jussi keskustelivat siitä, kun Hartolan Tollinmäellä oli silloin valtion viinatehdas. Viinaa myytiin varoen paikkakunnalla. Kun ei ollut tarpeeksi kysyntää, niin sitä piti viedä joskus Heinolaan. Sinne kun lähdettiin, täytyi olla useampia hevosia, sillä viinalastit olivat erittäin mieluisia myös maantierosvoille.
Kun viina oli tynnyreissä, oli rosvoilla omat menetelmänsä viinan tynnyristä ottamiseen. Se tapahtui siten, että suippupäisestä tynnyristä naputeltiin vannetta alaspäin ja vanteen kohdalle kairattiin näverillä reikä, josta viinaa laskettiin johonkin isompaan astiaan kääntäen tynnyriä, siitä edelleen lekkuun, pulloon jne. Tuohesta tehtiin sippuja ja juotiin. Kun oli saatu tarpeeksi. Monasti jätettiin hevosmiesten asiaksi korjata reikä.
Usein he nostivat tynnyrin pystyyn ja naputtelivat vanteen paikalleen. Jos he eivät panneet reikää kiinni, niin viina meni maahan. Hevosmiehetkin ottivat sitä joskus, mutta siinä oli vaara, että he humaltuivat ja joutuivat maksamaan minkä verran tynnyristä todettiin olevan pois.
Jos vanne oli paikallaan se peitti reiän, eivätkä vastaanottajat sitä huomanneet. Ihmetteilivät vain, miksi se on niin kevyt ja mistä se vuotaa.
Heinolaan mentäessä oli muutamia erittäin vaikeita mäkiä mm. Lehmänkielisen ja Janatintaipaleen mäet. Yleensä kun hevonen menee ylämäkeen niin se kävelee verkkaan. Silloin tienlaidasta saattoi hypätä muutama mies hevosen suupieleen, kääntäen sen sivuun sanoen: "Katsotaanpa mitä kuormassa on?”
Rosvot ottivat ja katsoivat mikä heille kelpasi. Eikä heille kelvannut toisarvoinen tavara. Hevosvaljaat, työkalut, käyttöön tulevat justeerisahat, sahan lanit, hyvät kirveet ja piilut, ne kelpasivat. Ei siinä auttanut muu kuin antaa, jos ei ollut apua. Ei silloin ollut ajureilla ampuma-aseita, eikä yksi mies mitään voinut. Täytyi aina varmistaa useampia hevosia samalle matkalle. Silloin oli hyvä, jos perässä tuli useampia hevosia ja apua.
Silloin huomattiin, että ns. jalkava hevonen oli arvokas. Jalkava hevonen oli opetettu sellaiseksi, että kun sitä lyötiin ohjaksenperillä selkään, nousi se takajaloilleen seisomaan, eikä sitä saatu kiinni. Siitä kai sen nimi johtui?
Sellainen oli jalkava hevonen ja siitä maksettiin paljon, se oli arvokas. Ongelmia on ollut muulloinkin kuin nykyään ja sen ymmärtää. Ei aseita, ei puhelimia, ei mitään. Rosvot katsoivat kuorman ja veivät sen mikä miellytti.
Tässä tuli selvitettyä kuinka tavaran siirto siihen aikaan, 1700 -1800 -luvuilla aina 1900 luvulle saakka tapahtui. Tarvikepulaa oli paljon sisämaassa. Urakka oli suuri tuoda niitä, vaikka ostettiin vain vähän. Mutta kun ei ollut varaa ostaakaan, vaikka tarvetta oli. Oli vain turvauduttava käsityöläisammattiin ja tultava toimeen omin neuvoin.

=== Laiskuutta ===

Jussi sanoi olleensa jonkin verran eri mieltä Tervalan kanssa myös laiskuudesta silloin kun Tervala tuli kuvaan mukaan näihin talon asioihin. Hän kiinnitti huomiota väitteeseen, että torpparit olisivat laiskoja ja nimenomaan etenkin toppareiden pojat, että he olisivat velttoja. Jussi sanoi Tervalalle, ettei hän noin saisi puhua. Sillä mitä varten he rehkisivät, kun he varmasti tietävät ettei palkka nouse penniäkään, vaikka kuinka raataisivat. Eihän se anna työhaluja.
Tervala oli joillekin ollut joustavampi. Tuli jo mainittua tämä Peltolan Eemeli samoin kuin Sipilän Sulo. Mutta kerran Tervala oli sanonut näihin Ihanajärven vahvoihin miehiin kuuluvalle veropäivää tekevälle Rikhardille, seuraava poika tästä kunnallis-Kallesta:
"Mene kotiis, en viitsi katsella noin velttoa miestä".
Riku oli tuosta pillastunut ja sanonut:
"Katsotaanpas kuka tässä on veltto!”
"No katsottiiko?”
Ei katsottu mutta, mutta meitä nauratti kun Tervala oli mennyt menojaan, puuttumatta asiaan sen enempää. Kyllähän siinä Rikussakin olisi ollut miestä ja varmaan oli myös voimaa. Kyllä sitä silloinkin sattui ja Jussi sanoi sanoneensa Tervalalle, ettei isäntämiehen pitäisi puhua tuollaisia. Teidän pitää nyt ymmärtää, kun isännät on velttoja, niin velttoja ne ovat rengitkin.
Ehkä se korjaantuu, ehkä se korjaantuu, arveli sitten Tervala. Ja korjaantuihan se sitten kun Tervala sai palkkaväkeä ja maksettiin rahalla. Korjaantuihan se, se oli luonnollista. Oli ihan väärää moittia, niin kuin Jussi sanoi. Nämä nyt olivat tuollaisia pikku kohtauksia senaikaisesta olosta ja elämästä.
Jos nykyään kuulee, ettei jollakin ole mihin menisi, se on ihmisessä itsessään vika. Onhan nykyaikaisella ihmisellä ajankulua liiankin runsaasti tarjolla, mutta voi vähän kuvitella sitä aikaa, kun ei ajanvietteitä tosiaan ollut. Se oli äärettömän hyvä, että oli kyläkunnassa kehitystä ja ihmiset pitivät jollakin tavalla yhteyttä.
Onko sinulla Matti vielä mitään kertomista? Vai puhutaanko vähän siitä puoluepolitiikasta silloin yhdeksännentoista vuosisadan ensimmäisillä kymmenillä. Sinulla on varmaankin hyviä muistoja siitä?

=== Työväenyhdistyksen sammuminen ===

Kyllä sellaisen lapsen mieleenkin kuin olin, on yhtä ja toista jäänyt. Se riippuu siitä kiinnostuksesta mitä on. Joku on kiinnostunut kovasti yhteiskunnallisista asioista, toinen jostain muusta. Minä voin sanoa, kyllä yhteiskunnalliset asiat ovat minuun tarttuneet, mutta en osaa sanoa kuinka ne ovat tarttuneet.
Mainittakoon nyt vielä Hartolan osalta, jossa oli kolme työväenyhdistystä, Hartolan Kirkonkylän, Hartolan Eteläinen ja Hartolan Pohjoinen Työväenyhdistys. Ne olivat kaikki sosiaalidemokraattisen puolueen alaisia jäsenyhdistyksiä. Pohjoinen Työväenyhdistys siirtyi sitten kapinan jälkeen Suomen Kommunistisen puolueen leiriin. Kirkonkylä pysyi sos.demissa ja Hartolan Eteläinen, Kalho-Pohjolan Työväenyhdistys sammui v. 1928. Siinä pätee kyllä aika paljon se kehitys mikä yleensäkin on ihmiselämässä kuvaavaa. On ymmärtämättömyyttä kun menetellään väärin köyhää kansanosaa kohtaan. Se herättää vastustusta, katkeruutta ja ponnahduttaa radikaalisia kumousliikkeitä vauhtiin.
Kun torpparivapautus tapahtui niin kyllähän siinä hyvin pian itsenäiset pienviljelijät siirtyivät maalaislliton kannattajiksi. He perustivat pienviljelijäyhdistyksiä ja halusivat saada ammatista selkoa. Pienviljelijäyhdistykset ja maamiesseurat ja sen semmoiset huolehtivat valistustyöstä. Nyt sitten kerron semmoista, joka kuvaa mitä olen itse kokenut, kertoi Matti Järvinen.
Kun vuonna 1928 Ihanajärven kunnallis-Kalle kävi meillä kotona kysymässä minun Kalle-veljeäni, missä päin hän on ja olisiko mahdollisuutta häntä tavata. Kalle oli ollut tässä yhdistyksessä jonkin verran mukana. Siinä tuli esiin että seuraavana sunnuntaipäivänä on tällainen kokous, jonka hän kutsuu Syönille. Siellä käsitellään työväenyhdistyksen asioita. Hän haluaa saada siellä päätöstä ja selvitystä siitä, onko meillä mitään edellytyksiä tämän yhdistyksen toiminnan jatkamiselle.
Sinne minäkin menin silloin, kun tämä kokous oli. Sinnehän se kunnallis-Kalle Ihanajärvikin tuli, pyörällä ajeli. Kokous pidettiin Syönin aitan verannalla. Siinä me istuimme kuin pääskyset langalla ja potkimme kinttujamme alaspäin. Siinä jokunen henkiö puhui, en jaksa muistaa kuka, mutta ei heitä monta ollut. Mieleeni jäi Toivo Pesonen, joka siellä oli. Kalle Ihanajärvi esitti sitten, että jospa Toivo ottaisi tämän homman hoitoonsa ja koetettaisiin mennä vielä eteenpäin. Mutta Toivo oli vastahakoinen jatkamaan vetäjänä.
Erikoisesti jäi mieleeni Kalle Ihanajärven sanat, kun hän antoi lausunnon Rauhalan isännästä, Emil Santalasta, joka oli myös yhdistyksen jäsen, mutta ei kerinnyt tähän kokoukseen. Jos nyt vainajista sanoo tuollaista, joka ei ole kehumista, niin kyllä Kalle Ihanajärvi näin sanoi: ”Sellaistahan se on kun nuoret miehet ovat päässeet itsenäiseksi ja oma jalka on pöydän alla ja ollaan talollisia ja viljelijöitä, eikä muisteta kenen kädestä me olemme tiluksemme saaneet silloin, kun me näitä haettiin itsenäisiksi. Ja montako on joutunut vielä henkensä antamaan ja tapettu kapinassa jälkeenpäin.
Niinhän se on tämäkin Rauhalan tuleva isäntä. Kun sitä oikein kovasti juoksee sataa metriä, niin kai sitä uskoo, että siitä se edistyy parhaiten tämä työväenliike. Ja kun hyppää oikein korkealle ja pelehtii tuolla kentällä vapaa-aikana. Tämä on nyt nykyaikaa. Ei tässä ole mitään tehtävissä, kun kukaan ei ota tätä hommaa.” Näin se Kalle vaahtosi.
Jos kukaan ei ole halukas jatkamaan, ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin, että lähetän kirjeen Mikkeliin piiritoimistoon ja ilmoitan, että kannatuksen puutteessa tämä Hartolan Eteläinen Työväenyhdistys raukeaa. Ja näiden kantavien henkilöidenhän täytyisi tulla tältä paikkakunnalta, niiden jotka tätä työväenyhdistystä kannattaisivat.
Minä kyllä ymmärrän, että nykyiset talolliset, entiset mökkiläiset, ovat viisaita. Kartanon alustalaiset taas pysyvät erossa, etteivät menetä työpaikkaansa ja asuntoaan. Se on tällaista aikaa tämä. Minusta tämä oli jo radikaalia aatteiden suunnanmuutosta.
No, kuinka siinä sitten kävi, loppuiko se siihen?
Siihen loppui, se oli loppu ja se oli sen tarun loppu. Tämä on tosi, olin siinä mukana. Muistan kun siinä sitä istuttiin kaikki rinnakkain kuin pääskyset langalla ja potkittiin kinttujamme, kuten jo kerroin. Ja kannatuksen puutteessa ne yhdistykset aina loppuvat ja se oli aivan järkipuhetta. Ja että se yhdistys loppui on aivan luonnollista. Minä en ainakaan voi ketään sormella osoittaa.
Mutta tuo kunnallispolitiikka on tullut järkiinsä, siis ollaan niin kuin realisteja, nähdään ihan vaan tosiasioita ja niistä puhutaan, eikä nyt enää ihan joka asiaan haluta sitä niin sanottua vaahtoamista. Siis asian viertä korostamalla tiettyjä toisarvoisia tekijöitä. Nyt ainakin jos minä olisin maalaistumassa ja olisin Hartolassa asumassa, niin minun kunnallispolitiikkani olisi äärettömän yksioikoista, se olisi jo niin kuivaa että itsekin tympääntyisin. Siinähän on tarkoituksena se, että saadaan väki pysymään paikkakunnalla ja että sille saa elinmahdollisuuksia, siinä on koko homma.
Miksi piti ennen sotia turhan päiten tätä kansaa ärsyttää? Jokunen sata markkaa, joku kaksisataa, kunnanvaltuusto lahjoittaa suojeluskunnalle ja siitä vedetään suuret otsikot julkisuuteen, että lahjotettiin. Olisihan sitä voinut työväenyhdistyksellekin antaa kun se Hartolan kirkollakin oli? Nehän olivat aivan älyttömyyksiä! Kun olisi pantu edes hattu kiertämään keräyksen kanssa, olisi sekin ollut parempi. Se oli silloin ihan mahdottomuus, niin kuin oltaisiin kiusantekohengessä kaiken aikaa. Ja tässä nyt on tultu toimeen näinkin ja kansa on eheytynyt nimenomaan rauhallisella kehityksellä olemalla pitkämielinen ja sovitteleva. Kun nämä asiat on tiedostettu niitä voidaan rauhanomaisesti katsoa ja pidetään huoli että oppositiokin saa toimia vapaassa maassa ja että ihmiset saavat käsityksiään lausua. Silloin kaikki kohenee ja siinähän se on koko kysymyksen ydin. Ei se muuten oikene jos ei siinä ole täysi toimintavapaus myös heillä, jotka toisin ajattelevat ja ovat oppositiossa silloin kun keskustellaan. Kyllä siinä on tavattoman paljon tullut myönteistä kehitystä entiseen.

=== Kapina, sisällissota vai vapaussota? ===

Olkoonpa se nyt sitten mikä tahansa, niin jos sanoisi Pohjolan kylästä jotain, esimerkiksi millä tavalla siellä koettiin tämä vapaussota, kansalaissota tai punakapina, mikä lieneekin, jotka sisältyvät samaan nippuun. Joista on nyt tosiasioita riepoteltu joka suuntaan, en ota siihen sen paremmin kantaa, mutta.
Sanon heti alkuun, että Hartola on ollut onnellisessa asemassa, ettei tämä punaisten takaa-ajo sattumalta sattunut Päijänteen itäpuolelle. Se oli suuri Herran lahja Hartolalle. Vasta sitten kun olen siirtynyt Etelä-Suomeen Helsinkiin, olen nähnyt koko katkeruuden minkä sen jälkipyykki on aiheuttanut.
Kuitenkin Pohjolankylään tuli Etelä-Suomesta sellaisia, jotka puhuivat eri murretta ja heillä oli erilaisia elämäntapoja ja arveltiin heidän olevan punapakolaisia. Mieleeni tulee erikoisesti Taavi Vakker, joka oli Kuusankoskelta. Tämä Taavi Vakker oli sellainen, joka osallistui myös työväenliikkeen toimintaan. Hän halusi kuitenkin olla sillä tavalla, ettei olisi tullut merkityksi mitenkään agitaattorina. Sitten Vallin Santra oli hän joka keitteli ruokaa Pohjolan koululla ja asui Puraalan piharakennuksessa ja hän oli tullut Heinolasta ja oli punapakolainen, koska hänen miehensä oli ammuttu kenttäoikeuden päätöksellä ja vaimo pakeni sen jälkeen.
Lounais-Suomesta tuli Turun murretta puhuvia ns. Oja-Vainio, joka kesät kaiveli ojia ja hänellä oli sisar Kaarin, joka oli ompelija. Ja sitten vielä yksi oikein vilkas mies, jonka nimi oli Väinö Nousiainen. Hän oli muun muassa Ruusulassa työssä. Tässä nyt tuli lähinnä sellaisia ulkokuntalaisia jotka lähtivät hissuksiin pois aina niissä puitteissa kun heidän kotiseuduillaan asiat olivat rauhoittuneet. Mitään kovin merkittävää ei Pohjolankylän osalle kapinan aikana sattunut.
Muistan kotonani kun Mattilan tuvassa asuttiin. Sinne tuli kolme punaista, joilla oli punaiset käsivarsinauhat. He sanoivat että Lusissa tarvitaan apua, mutta ei täälläkään ole kuin pieniä poikia ja lähtivät pois. Samat miehet olivat menneet Pohjolan kartanoon ja vaatineet hevosta. Sieltä oli talon haltiaväki pois kotoa. Kerrotaan että he olisivat olleet karkusilla. Miehet olivat vaatineet hevosta ja rekeä ja talli-Nestori, joka oli tallimies, näiden Roope ja Manta Virtasen vanhin poika antoi heille hevosen. Mutta kuuleman mukaan hevonen palautettiin takaisin, se ei ihan Lusiin saakka ennättänyt.
Kyllä varsin säädyllisiä oli ne sotakokemukset minulle viisivuotiaalle pojalle. Mattilan ikkunan alla veljieni kanssa odoteltiin koska taas Lusissa ammutaan tykillä.
Nyt kun on kokenut oikeaa tykistökeskitystäkin, niin sanoisin, että se oli aika leppoisaa tykistöä kun välillä pitkästyttiin odottamaan sitä, ennen kuin taas jysähti. Heh, heh, heh, nauroi Järvisen Matti, kun arvelimme että mitähän siellä on nyt oikein taas tapahtunut, että mihinkähän ne taas jysäytti. Tämä tästä.
Myöhemmille kausillehan tuli tämä oikeistovastakkaisuus, kun tuli se Lapuanliike ja tuli se kommunistien uusi ajojahti. Eihän sitä pidä kenenkään ihmetellä. Sehän oli aivan luonnollista, tottakai se tuli meillekin.
Sehän tuli tuolta Saksasta ja Italiasta ja se tulee meille mitä muuallakin harrastetaan. Siinähän nyt sattui kuin sattuikin, että se Kiileälän isäntä, joka joutui muilutettavaksi. Ja ihmeellistä kyllä, kyläläiset halusivat ensin muiluttaa hänet ja sitten pyytelivät anteeksi ja äänestivät hänet eduskuntaan, niin kuin lohdutukseksi. Mutta ei se niin mullistavaa ollut, kuitenkin sekin mies oli onnen poika, että säilytti henkensä.
Muistan muutamia sellaisia erikoisia tapauksia, jotka kannattaa mainita. Olen omin silmin nähnyt naulattavan Hartolan Työväentalon oven kiinni. Kuultuani siitä, minulla oli silloin aikaa kun en ollut vielä aivan täysi mies, pitihän minun mennä katsomaan, mitä ne siellä tekevät. Kirkonkylän työväentalohan oli siinä torin varrella, vaatimaton rakennus.
Naulaajat hakivat Länkelinin tehtaalta lankun ja naulasivat oven kiinni. Alfred Raatikainen piti puheen ja toinen puhuja oli apteekkari Wahlman, joka aina piti ratsuväen univormun päällään ja ne kannukset. Hän käveli ja hakkasi kävellessään kuoritulla pajukepillä pönttövarsisaappaitaan.
Mielestäni oli siinä aika omituinen apteekkari. Musta mies ja suora kuin tikku. Hän piti siinä puhetta ja hänen lisäkseen yksi ja toinen katsoi velvollisuudekseen sen, että se on oikea asia ja nyt se lyödään kiinni tämä kiihotuksen pömpeli. Kun siihen tällainen lankku naulataan noilla "rässinauloilla", niin kyllä se talon ovi kiinni pysyy loppuikänsä.
Sitten tuli Oskar Carlson, Uudestakartanosta ja ajaa kaahasi siihen moottoripyörällään vauhdissa. Mutta naulaustalkoot olivat jo ohi. Oskari kysyi, missä on nauloja ja vasara, minäkin haluan naulata. Oskarille annettiin naula ja vasara ja hänkin löi vielä oman naulansa ovilankkuun. Se oli kuitenkin sellainen vaaraton tapaus. Mutta olihan tämä kertakaikkiaan erikoinen tapaus, että Lapuanliike Hartolassakin näyttäytyi näin voimakkaasti. Ja muiluttivathan he sen Johan Toivo Järvisenkin, joka pääsi kuitenkin eduskuntaan Hartolasta.

Jatka Matti, sinulla taitaa olla vielä jotakin kerrottavaa.

Tämä toinen kerrottavakaan ei ole tapahtunut Pohjolankylässä, kuten ei ensimmäinenkään, mutta kauppa, josta kerrotaan, oli Pohjolankyläläisille kauppa, jossa he siihen aikaan paljon kävivät ja asioivat.
Tämä äsken kerrottu oli sellainen vaaraton, mutta toinen mieleeni jäänyt jo vähän vaarallisempi juttu. Se oli kyllä aikalailla ainutlaatuinen ja kuvaava tapaus, joka tapahtui Ojasen kaupalla.
Tämä Aleksi Ojanen piti sitä kauppaa siellä Kalhonkylässä Anttilan naapurissa. Kerran sitten satuin sinne yhtenä iltana loppukesällä ja Aleksi oli lopettelemassa askareitaan. Minä löysin ruskean oikean jalan miesten puolikengän? Se oli Aleksin navetan sontapatterin luona. Sontakasa oli syntynyt siitä kun hän piti navetassa sellaisia eläimiä, joita hän aikoi teurastaa lihakauppaa varten.
Järvisen Matti: Katselin kenkää ja totesin, etten ole eläissäni nähnyt niin komeaa kenkää. Isokokoinen, ruskea hieno kenkä. Olin myös varma, ettei se ollut Hartolassa tehty. Siinä oli reunassa kaikki "ornamentit" ja merkinnät. Kysyin Aleksilta, kenen kenkä ja mitä tämä tarkoittaa? Hän sanoi:
"Se on Uudenkartanon Oskarin kenkä".
Järvisen Matti: "Kuinka se on tänne jäänyt?
Aleksi: "Oskar siitä eilen illalla ampaisi metsään. Hyökkäsi kuin hirvi sontatunkion yli, jäikö häneltä se kenkä?”
Järvisen Matti: "No katsohan nyt ja näytin kenkää, No mitä varten hän sen tänne jätti?”
Aleksi kertoi sitten, että Oskar tuli minua nuhtelemaan kommunistiaatteesta, alkaen vedellä niitä näitä jonninjoutavia ja aikansa niitä vekutti. Hän moitti, että minä olen kommunisti ja myös veljeni Janne Ojanen, molemmat olette kommunisteja. Ja kaikki sen tietävät, että Aleksi Ojanenkin on kommunisti ja tässä näin vaarallisessa tehtävässä. Kyläkunnan kauppiaana, jolla on puhelimet ja kaikki mahdollisuudet. Sanoin sitten hänelle. Älä viitsi puhua puppua, minä en tuosta kommunistiaatteesta ymmärrä "hevon sontaa". Mutta jatkoin.
"Kun minulla oli kissa. Kyllä tuo kissa pirulainen, se on varmaan ollut kommunisti". "
"Puhu asiaa, mitä sinä kissoja siihen vetelet", sanoi Oskari ja Aleksi jatkoi.
"Tuohan se Kiviojan Pekka naapurista tässä kierteli ja kierteli monena iltana ja minä kysyin Pekalta, että mitä sinä oikein kiertelet ja tahdot, puhu että mitä sinulla on mielessä?” Pekka sanoi:
"Minun tarvitsisi saada 400 markkaa". Minä en kysellyt, vaan tuuppasin Pekalle sen 400 mk. Hän otti rahat, mutta sanoi:
"Ei minulla ole antaa juuri mitään vastinetta pantiksi tälle". Sanoin hänelle.
"Tuo se vasikka, jota olet kaiken kesää kaupitellut. Pekka toi vasikan ja minä teurastin sen ja vedin sen tuonne ylös orteen. Syötin sitten kissan oikein hyvin, panin kissan liiteriin ja oven kiinni. Sanoin kissalle, että pysykin vasikasta irti, paimenna vain rottia. Mutta tuo kissan pirulainen kiipesi ja nirhasi sitä vasikkaa. Kun tulin aamulla ja huomasin vahingon, niin koppasin kissaa takakintuista kiinni ja räppäsin päätä navetan nurkkaan että rojahti ja heitin sen kuolleena tuonne sontatunkiolle".
Oskari sanoi.
"Älä puhu paskaa, kyllä sinä kommunisti olet".
Vastasin Oskarille.
"Maksahan se neljä tonnia jonka olet minulle auki ja puhu sitten kommunistista". Oskari menetti malttinsa ja huusi:
"No maksan minä kun saan rahaa!”
Silloin minäkin menetin malttini ja sanoin.
"Nyt kuule ukko lähdet ja vedin kuulat piippuun ja poltin häneltä silmäripset, niin saatana hyökkäsi kuin kaheli paskalle ja kenkä jäi siihen. Huusin vielä perään, että koska sinä tuot ne neljä tonnia, niin ei tuo pirulainen taakseen vilkaissut. Se oli menoa se!” .

=== Sitten vielä torppareista ===

Se äsken kerrottu oli kova tapaus, mutta kerropas Matti vielä mitä muistat näistä torppariveroista, taksvärkkipäivistä, vai miksikä niitä sanottiin täälläpäin?
Kyllä niistä jonkinlaista käsitystä jäi, kun isä oli torpparina ja tämä Pohjolan tilanhoitaja, Juho Snäll, Toivolan Jussi, niitä otti ja taksoitti.
Sellainen käsitys minulla, kuten Jussillakin oli, että ei niissä mitään valmista kaavaa ollut. Ei missään virastossa, ministeriöstä puhumattakaan. Ei ollut mitään taulukkoa, paljonko piti verotettavaa olla, viljeltyä, laidunmaata tms. joihin nämä verot olisivat nojanneet. Mitään tällaista ei ollut, vaan se oli isännän ja torppariksi pyrkivän keskeinen neuvottelutapaus. Asuntopula oli ankara ja maaseudulla syntyi lapsia enemmän kuin oli asuntoja ja mahdollisuudet rakentaa uusia. Ja yleistä oli, että aina riitti torppareiksi pyrkiviä.
Tulkoon nyt mainituksi vain se osa, jonka minun isäni on kokenut. Isola jossa hän asui, oli jalkatorppa ja yksi päivä viikossa, eli 50 työpäivää vuodessa, oli vero.
Siinä oli kiinteä määrä mitä olivat laidun ja viljelykset, joita hän sai käyttää. Polttopuita sai ottaa isännän ohjeen mukaan talon metsästä. Karjalaidun ja pellot olivat vaatimattomat, joihin ei saanut muuta lannoitetta kuin omasta takaa. Sekä välttävät yksinkertaiset rakennukset.
Että tästä nyt saisi vähän käsitystä, niin suuremmista torpista oli yksi mies ja hevonen töissä jatkuvasti, kuten esimerkiksi Vanha-Pyörilästä. Entinen tilanhoitaja Toivolan Jussi kertoi ja sanoi näin. Ei se sitä tarkoita, että joka päivä ollaan töissä, vaan niissä puitteissa ja sen verran kuinka kulloinkin tarvitaan. Kun joskus oli väljempää, kesäaikanakin, he olivat kotona ja kun taas tarvittiin, oltiin töissä useampana päivänä peräkkäin.
Sitten vielä siltä varalta kun oli oikein kiirettä, teurastuksissa, pellavariihellä, pyykkipäivillä jne. otettiin naisia tekemään vastaavasti hevospäiviä. Elikkä naiset otettiin hevosten töihin.
Ja nyt jatkan ja kerron kuinka se kehitys meni isälläni.
Isälläni, joka sai olla kuolemaansa saakka kartanon asunnoissa, ei ollut koskaan mitään todisteita eikä papereita siitä. Eikä Tervala isännäksi tultuaan tehnyt enää kenenkään kanssa kirjallisia sopimuksia taikka torppakontrahtia. Isäni luotti siihen, ettei Tervala petä, eikä hän pettänytkään. Mutta entä sitten, mitkä olivat isäni vuokrat eri kohteissa.
Kun isäni ja me toisetkin pääsimme Mattilan tupaan asumaan, saimme puolet Mattilan pinta-alasta viljelykseemme. Kun saimme taas paremman asunnon Kytältä, oli sikäli erikoista, että hän sai pitää myös Mattilaan jääneen osan, jossa vielä asui Koskisen perhe. Siis lisäksi myös Kytällä olevan asukkaan hallussa olleet viljelysmaat.
Paljonko sitä alaa olisi ollut hehtaareissa, en osaa päätellä mutta, ei sitä paljon ollut, en uskalla sanoa kuinka paljon oli, mutta olihan niitä plänttejä. Kun muutettiin Seppälään, niin sieltä tuli vielä murikka viljelysmaata. Nyt niitä viljelyksiä oli kolmessa paikassa.
Isäni pisti sitten vähän kehumalla, että nyt kun hänellä ovat nämä viljelysalat, on hänellä viljeltyä maata enemmän kuin oli Isolassa, kun hän oli siellä torpparina. Nyt hänellä on lisäksi kaksi lehmää, sika ja vähän kanoja, kun hän on Seppälässä ja maksaa tästä viljelysalasta vain 30 työpäivää vuodessa. Elikkä vähemmän kuin aikanaan Isolassa, jossa maksoi 50 päivää vuodessa.
Sanon vielä, että kaikki nämä alueet, Mattilassa, Kytällä ja Seppälässäkin kasvoivat paremmin kuin Isolassa, koska oli jo karjaa ollut ja oli lannoitettu paremmin.
Jos olette käyneet Isolan mäellä, niin kuivaa mäkeä ja kivikkoa se oli. Tämä nyt puhuu puolestaan vähän silloisista oloista. Nämä olivat niitä mitkä tekivät epätasaisuutta. Ja kun meillä, kuten isäkin sanoi, on hyvä kun saa yksin kaikesta vastata, on näin parempi. Tytöt syntyivät ensin, neljä kappaletta ja sitten perään poikia neljä kappaletta. Tytöt menevät Suomen työmarkkinoille paremmin kaupaksi, ne menevät heti kun vähän kynnelle kykenevät: pikkupiiaksi, lapsenkaitsijaksi, kanapiiaksi jne. Ja sitten vasta vanhoilla päivillä alkavat pojat tulla vahvemmiksi ja tekevämmiksi. Näin ollen asiassa on myös jonkin verran perää. Kaikkia tällaisia seikkoja siinä oli.
Tämä lähinnä tuosta torpparin verotuksesta ja torpparin vuokran oikeudenmukaisuudesta.

=== Järvisen Matti kertoi vielä isä-Jeremiaksesta ===

Jeremias kertoi, kun hän joutui Tervalan luottomiehenä kapina-aikana sotaherrojen kanssa kosketuksiin ja ne olivat isoja herroja hänen mielestään. Ne olivat hänen kahta puoltaan, isoja upseereja, mutta enhän minä heidän arvoaan ymmärtänyt enkä tiennyt. He sanoivat että tässä tulee kahakka nyt, mutta me otetaan bolshevikeiltä pyssyt pois.
Olin ajamassa Tervalan toimesta tavarakuormia Hartolasta Vääksyyn. Tapa oli sellainen, että kun pääsimme lähelle Kalkkista, tuli hevonen vastaan tyhjän reen kanssa. Vastaantulijan hevonen riisuttiin. Hän otti minulta täyden kuorman ja minä valjastin vastaan tulleen hevosen ja lähdin palaamaan kotiin tyhjällä reellä uutta hakemaan. Näin juohevasti tavarankuljetus kävi silloin.
Kaikki tämä tapahtui nopeasti verrattuna siihen, jos olisi ruvettu purkamaan kuormaa. Tällainen vaihtohomma joudutti tarvikkeiden ajoa. Lähtökuormat tehtiin rauhallisilla alueilla ja kuormien vaihto tapahtui sotatoimialueilla.
Jeremias kertoi: Kun otin lähtiessäni varalta kirveen aseekseni kysyi Tervala: "Mitä sinä tuolla aiot tehdä?” "Olen kuullut maantierosvoista, täytyy olla jotain kättä pidempää, sitä varten otin tämän". Hyvä on, sanoi Tervala ja onnea matkalle.
Jeremias Järvinen oli tosiaankin Tervalan luottomies. Luottamus oli molemminpuolista. He eivät pettäneet toisiaan, ei sodassa eikä rauhan aikana.

Järvisen Matti kertoi isästään Jeremiaksesta, hänen bravuurinumerostaan, josta Jere kertoi mielellään. Siitä, kun hän oli ollut ajamassa tavaraa kapinan aikaan.
Kuulin ihan selvästi, että siinä hiihti kahta puolta ja isoja upseereitahan ne olivat, mutta enhän minä tienyt kuinka korkeita he olivat. Ja kuulin ihan selvästi, kun siihen tuli sitten kontrollimies vastaanottamaan. Kontrollimies sanoi : "Tässä tulee kahakka nyt, mutta me otamme bolshivikeiltä pyssyt pois". Se oli se Jeren sotakokemus.
Jere-isä puhui sitäkin, että he toimivat niin viisaasti. Kun hän meni lähelle Kalkkista, niin voitteko kuvitella, että hevonen vain pois valjaista ja vaihdettiin hevosta. Ja vaihtohevosella vastaan tullut mies lähti toisella hevosella viemään hänen kuormaansa, se oli oikein sovittu. Ja Tervala sai rekiään ja vehkeitään pois, mutta kun asiat olivat niin suuria, ei se niin tarkkaa ollut.
Eihän siitä olisi mitään tullut, jos kuormia olisi ruvettu purkamaan. Mutta kun hevonen riisuttiin ja valjastettiin toisen reen eteen, kävi se nopeasti. Tyhjällä reellä lähdettiin Hartolaan ja kuorma vietiin etupäässä Vääksyyn.

=== Vielä hevosista ===

Kerropa Matti kuinka tärkeä hevonen oli silloin ihmisille?
Kyllä hevonen oli todellä tärkeä, sehän vastasi silloin nykyajan autoa. Hevosesta ja hevosen vaihdosta puhuttiin paljon ja hevosen vaihtoon ja myyntiin keskittyi joku torppari tai poika jolla oli taipumuksia siihen. Hän piti niitä kaupan, kuten nykyaikana käytettyjen autojen kauppias. Pohjolankylän kohdalla tulee mieleen hevoskauppiaana tunnettu "Kukkulan Matti", Matti Ulmala ja vanhin poikansa Konsta, jotka olivat näihin erikoistuneet.
Toivolan Jussin kertoman mukaan Kukkulassa oli joskus kesäaikana kuusikin hevosta laitumella. Ne olivat vain tilapäisesti ostettu myymistä varten, että tarvittaessa oli myytävää. Matilla oli aika paljon kauppamiehen taipumusta, kun hän piti ja rakennutti myymälän Kukkulan osuuskaupan puoleiseen päähän. Siinä oli viimeinen kauppias Joel Virta, joka yritti vielä pitää siinä kauppaa silloinkin, kun osuuskauppa oli jo Harjulla.
Jussin kertoman mukaan Ulmalan Konsta oli vienyt ja hakenut hevosia jopa Mäntyharjulta saakka. Mutta yhteiskunta muuttuu, nyt ovat hevoset pois kuvasta, harva puhuu enää hevosista ja hevoskauppiaista.
Suomen hevonen on hylätty ja lämminveriset, mielestäni leikkikaluhevoset, ovat nyt ravureita ja ratsastushevosia. Mutta silloin kun elettiin kovaa arkea, hevonen oli tuiki tärkeä. Jos vaikka hevonen sairastui, etsittiin oikea parantaja sille.
Mitähän Matti muistanet rakennustoiminnasta, kun tässä tuli esille tuo tavaroiden siirto? Silloin 1900-luvun alussa rakennustarvikkeet oli pakattu suuriin laatikoihin joita kuljetettiin laivoilla Sysmän satamiin. Esimerkiksi 1927 tuli sementtiä 200 kg tynnyreissä. Kertoiko Toivolan Jussi mitään siitä?
Eipä siitä paljon puhetta ollut, kun Jussi oli itse rakennustöistä sivustakatsoja ja joutui vain jo valmiiksi rakennettuun kartanoon ja sellaista vaativampaa rakentamista oli enää hyvin vähän. Mutta se oli selvää, että hän paikan päällä katseli kuinka hirsiä veistettiin, pantiin salvokseen ja puunauloilla naulattiin kiinni. Kattopäreet tehtiin kartanossa ja kartanon työtuvan orsilla oli silloin aina tarvepuita kuivumassa ja vielä myöhemminkin Erkki Mäkisen aikaan.
Jussilla ei ollut sen aikaisista rakennustöistä mitään erityistä kerrottavaa, sillä vasta myöhemminhän rakennustyöt muuttuivat, kun justeerit ja muut sahat tulivat käyttöön rakennuksillakin. Aikaisemmin kaikki katkominen tapahtui kirveellä pätkien. Tuohon aikaan ei Jussi vielä ollut tilanhoitajana, eikä joutunut niihin hommiin.

=== Raha-asioiden hoito ===

Miten sitten tilapäinen rahantarve järjestyi? Kun äkkiä tarvittiin rahaa, niin mistä sitä saatiin, kun ei ollut pankkeja?
Täytyy tuohon sanoa nykytyyliin, että hyvä kysymys. On muistettava, että pankkitoiminta alkoi myöhään Suomessa, etenkin valvottu ja lakiin perustuva pankkitoiminta. Eikä silloin juuri köyhä tavallinen työihminen mistään muualta rahaa saanut kuin tietyiltä henkilöiltä, mutta lähinnä tuttaviltaan. Ei voi sanoa että sukulaisilta, kun kaikki olivat köyhiä.
Kun sitten tuli kunnallinen säästöpankkijärjestelmä, niin kyllähän siinä vallitsi vahva yhteys ja arvostukset varakkaampien ihmisten kesken. Eipä sieltä juuri työkansa lainaa saanut. Ei silloinkaan kun torpat vapautettiin. Mutta silloinhan ponnahti osuustoimintaliike käyntiin ja kyllä osuuskassajärjestelmä nosti sitten muutamia, aika montakin torpparia, tulevia talollisia, ylöspäin hyvinkin ratkaisevasti.
Sitten kun menee tuonne puolue- ja aatepuolelle, niin tässähän tehtiin ensin veljesvihan takia tyhmyyksiä. Ja kaikki työväenjärjestöt, jotka haiskahtivat vähänkin vasemmalle ne eivät saaneet rahaa mistään.
Palkkatyöväki tehdastaajamissa ja kaupunkipaikoissa jyräsi lukumäärällään ja he perustivat työväenpankkeja itselleen. He saivat näin rahoitusta paremmin kuin harvaan asutuissa maalaiskunnissa. Monet ihmiset olivat kokonaan sen varassa, jos kyläkunnassa sattui olemaan joku varakkaampi henkilö, joka lainasi.
Sitten vielä yksi kysymys. Kun sinä olet elänyt jo Venäjänvallan aikana täällä maaseudulla. Kävit silloin myös kaupungissa. Mitä näit? Kun nyt asut siellä, mitä nyt näet? Muistatko olot maaseudulla ja kaupungeissa, mitä sanoisit tähän?
No, tässä sanon näin. Maalaisen näkee kun se tulee kaupunkiin. Näin sanottiin silloin kun minä vuosia sitten menin kaupunkiin. Silloin sen näki, että siinä on maalaisserkku, mutta nykyisin sitä ei näe. Eroa ei ole. Missä on tilaisuuksia, niin ei siellä maalaisia ole. Ihmiset ovat kaikki yleisellä tavalla pukeutuneita.
Niin oli Hartolan markkinoillakin.Markkinaväki oli pukeutunut vapaa-ajan tamineisiin ja kaikki samankaltaisia. Sanoisin, että kyllä maaseutu on saanut elintason nousua enemmän, koska se näkyy ulospäin. Kun olin Hartolan markkinoilla, niin minulle tuli tällaiset ajatukset.

=== Hartolan markkinat ===

No niin, kun tuossa muistelee... Kun olen ollut sellainen parikymmenvuotias Hartolan markkinoilla, niin todella pientä oli se rahojen käyttö silloin. Pientä oli se niin sanottu markkinarieha ja suuhun pantava tavallisella nuorukaisella. Ja niin se oli varttuneemmallakin se mitä markkinoilla "törsättiin". Ja siinä se oli, jos omenia osti litran ja karamellipussin taikka jonkin sirkuslipun, niin eipä juuri muuta.
Kun nyt kun katselee markkinoita Hartolassa kuinka siellä syödään jo kanankoipea, hot dogia, hampurilaista ja porilaista... vaikka mitä sorttia. Huomataan, että ostovoimaa on siirtynyt myöskin maakuntaan, mikä sinänsä on erittäin hyvä.
Siihen aikaan kun minäkin olen ripille päässyt, niin ei ollut valkoista paitaa eikä "ravattia", vaan ihan tavallisella paidalla mentiin noin vaan. Ilman kaulusta sitä käytettiin. Ei tullut kuuloonkaan että joku olisi voinut saada jotain huomiota, tai joku omainen olisi ollut siellä kirkon ulkopuolella kukkapuskan kanssa. Saatikka, että siitä olisi jotakin rippilahjaa saanut.
Nyt jos katsoo kun rippilapset tulevat, sanotaan vaikka jostakin keskikaupungin kirkosta niin siellä omaiset ovat vastassa ja jos katsoo niin Hartolan kirkosta tulevat täällä elävät ihan samalla tavalla, ei siinä mitään eroa ole.
Aikaisemminhan kirkonmäellä komeiltiin hyvillä hevosilla. Silloinkin vielä, kun minä siellä Hartolan kirkolla elin, noin 50-vuotta sitten. Kyllä hyvillä hevosilla silloin komeiltiin aivan täyttä päätä. Mutta nyt mennään autokantaan ja kun katsoo sitä autokantaa, ei siinä ole mitään eroa. Yhtä hyvin sama automäärä löytyy mistä tahansa yleisiltä parkkipaikoilta, Hartolassakin. Nykyisin autokanta on melko nuori ja samat automerkit ovat lyöneet läpi joka puolella ja kyllä niissä on paljon samanlaisuutta.
Sitten voidaan puhua myös lapsen kasvatuksesta ja lasten asemasta. Minä olen vanhanaikainen ja kyllä minun isäni ja äitini pitivät vanhanaikaista lastenkasvatuksen kuria.
Näin jälkeenpäin en voi olla heille siitä ollenkaan vihainen. Kyllä liian vapaata kasvatustakin on syytä harkita. Onko se ihan oikein.
Ja myöskin sitten jos lasten yleiseen asemaan liian paljon annetaan liian paljon vapauksia, niin kyllä silloin unohdetaan, että ollaan lapsen kasvatuksen kanssa tekemisissä. Minä siinä olen jonkin verran vanhanaikainen.
Mitä lapsen asemaan nyt muuten tulee niin kyllä on tärkeää että heistä pidetään hyvää huolta, että heistä saadaan valoisia luonteita yhteiskuntaan. Räikeät vääryydet muuttuvat lapsessa katkeruudeksi.
Kun kouluunkin lapsi joutuu ja siellä on liian paljon vapaata, ei hän kunnioita opettajaa. Jo nyt ovat opettajat vaikeuksissa näiden vapaasti kasvatettujen lasten kanssa.
Ja sitten jonkin verran on myös uskontoa lapsille opetettava ja vaadittava. Se on erottamaton osa valtakunnan omaa kulttuuria ja sitä ei voi pyyhkäistä pois.
Otetaan esimerkkiä muista maista, mennään nyt vaikka Puolaan. Puola on menestynyt nimenomaan sen takia, että se on tieten ja tarkoituksella valinnut roomalaiskatollisen uskonnon voidakseen tämän avulla ja tukemana taistella ortodoksiuskontoa ja samalla slaavilaista panslavismia vastaan.
Jos otetaan toinen esimerkki, Kreikka, mikä on harras ortodoksinen maa. Se on ollut Kreikan pelastus ollut kautta historian ja sen avulla ja vain siksi se on kyennyt olemaan itsenäinen ja pystynyt kuin pystynytkin taistelemaan Turkin islamilaisuutta vastaan asettaen jopa sulun sen leviämiselle. Ei me näistä asioista voida eroon päästä.
Jo silloin kun me kuuluimme Venäjän ortodoksiseen uskontokuntaan, meitä sanottiin vääräuskoisiksi, koska olimme vahvasti luterilainen kansa. Varmasti myös tämä oli yksi aseemme Neuvostoliiton ateisteja vastaan taisteltaessa. Olimme silloin myös uskonnollisesti ehjä kansa.
Ja kyllä se on erottamaton osa jokaisen valtakunnan olemusta. Siihen sisältyy myös monia muita arvoja. Yksin hautausmaitten kunnostus hoitoineen. Kirkko pitää nähdä sellaisenaan. Sehän on aikuiskasvatusopisto, minä koen sen sellaisena. Aikuista ihmistä täytyy jalostaa toimimaan kirkon puolesta niin kuin muidenkin hyvien yhdistysten ja seurojen puolesta".
Näin kertoili Matti järvinen Pohjolankylän vanhoista ajoista paljolti Juho Snällin, Toivolan Jussin sanoin alkaen aina 1800-luvulta saakka näihin päiviin asti. Paljon oli kerrottavaa, hyvä muisti hänellä oli ja hänen mieleensä olivat jääneet juuri nämä oleelliset asiat.
Kun haastattelu silloin päättyi, hän sanoi lopuksi. "Kunhan nyt nuo ensin naputtelet, niin palataan sitten asiaan". Ajattelin mielessäni, tuskin vähään aikaan, kun neljä äänikasetillista haastattelua oli. Siitä on jo yli 16 vuotta ja Matti on kuollut pois. En voi haastattelun muodossa palata asiaan. Mutta kaikki kunnia hänelle, sillä paljon hänen kertomastaan jäi meille tietoa. Sen kuinka oikein olen osannut monet vaikeat kohdat tulkita voi lukija päätellä.

== KAHDESTOISTA LUKU ==

=== Lopuksi Toivo Peltonen kertoo ===

Äsken Järvisen Matti kertoi rippikoulusta ja pukeutumisesta hänen kouluaikanaan. Nyt Toivo itse kertoo nuoruudestaan.
Kun olin iältäni jo sellainen lähes kaksikymppinen, muistan kun monet miehet kertoivat puvuistaan. Useilla oli tallessa vielä vanha puku, joka oli hankittu heidän rippipuvukseen. Jotkut pitivät rippipukuaan myös hääpukunaan, sillä rippikouluaikana ostettu puku oli sen verran iso, että sitä voitiin käyttää vuosia myöhemminkin. Monasti siinä oli ajateltu säästämistä, sillä miesten puvut olivat siihen aikaan erittäin kalliita ansioihin nähden. Silloin oltiin köyhyyden rajoilla ja täytyi olla hyvin säästäväinen joka paikassa. Aika on muuttunut ja seurakunnilla on lainata erityiset tarkoitusta varten hankitut "rippikaavut", sekä tytöille että pojille sopivat erikoispuvut.

=== Kun oltiin vähän isompia kuin mustalaispojan kokoisia ===

Me pojat olimme kooltamme tuollaisia ”mustalaispojan kokoisia” kun olimme käyneet kansakoulun, päässeet pois ja tunsimme vapautuneemme. Harjoittelimme jo tällaista miesten laulua, "Sitten me kuljemme vapaina ei vartiot portilla estä ja estä". Näin olimme kuulleet 'isojen' poikien laulavan päästyään pois sotaväestä. Tytöistä emme vielä tienneet muuta kuin että hekin olivat sellaisia ”mustalaistytön” kokoisia.
Kun olimme tuollaisia 14-17 -vuotiaita, kuljeskelimme silloin jonkinlaisissa laumoissa, tytöt omissaan ja pojat omissaan. Minulla oli myös pari hyvää kaveria mm. Lummilan Tauno Miettinen ja samoin Saari-nimisessä talossa Aulis Nylund. Tuo kaverikseni mainittu Aulis oli minusta vuotta vanhempi, kun taas Lummilan Tauno oli vuotta nuorempi. Sovimme hyvin yhteen ja kävimme Pohjolan kansakoulua, ja se liitti meidät entistä lujemmin yhteen. Me olimme kaikki myös hiihtäjäpoikia. Lummilasta oli meille matkaa suoraan vain noin puolisen kilometriä. Meiltä oli Saareen noin puolisentoista ja Saaresta mäenlaskukohteeseemme Valittulan "Parvuoreen" runsas kilometri. Joskus kerääntyi yhteen noiden edellä mainittujen poikien lisäksi paljon toisiakin poikia.
Suksilla me silloin kuljimme kymmeniä kilometrejä päivittäin, joten tuollainen muutaman kilometrin hiihtomatka vain virkisti. Parvuoressa oli paljon hyviä mäkiä ja niitähän me kaipailimme, koska ne olivat paljon korkeampia niihin mäkiin verrattuna, joihin olimme tottuneet.
Pohjolankylän länsipuoli, missä asuimme oli tasaista, lukuun ottamatta kylän halkaisevaa harjua, jossa hiihtokilpailut pidettiin, että saimme harjusta mäkiä hiihtolatuun. Siksi me harjoittelimme mäenlaskua, että pärjäisimme paremmin aina mielessä olevissa tulevissa kilpailuissa, sillä kilpareitin piti olla mäkistä maastoa.
Talvisunnuntaiaamuisin lähdimme usein pienemmällä porukalla jo pimeässä Parvuoreen, sillä muina päivinä oli siihen aikaan koulua. Vaikka meillä oli eväät mukana, tarjottiin meille usein Saaren talossa heti välipala ja sitten lähdimme.
Parvuoressa on tosi hyviä mäkiä ja aika kului kuin huomaamatta. Kaikkein korkeampi mäki josta laskimme oli epätasainen ja vaikea laskettava. Monta kertaa siitä laskin, mutta huonona laskijana myös usein kaaduin.
Kyllästyneinä mäenlaskuun lähdimme sieltä ja palasimme Saareen, joka oli ensimmäinen levähdyskohteemme. Siellä tarkastimme suksemme vieläkö niillä pääsemme seuraavan kerran ja monasti vastaus oli, että ei. Kävimme myös sisällä juomassa jotain ja juttelemassa talon väen kanssa, sillä he pitivät kovasti lapsista. Siellähän asui myös "Suaren Jussi", Hilma-emännän isä, joka jutteli kovasti meidän kanssamme. Ja kun hän uskoi pääsevänsä jo pois tästä elämästä, hän sanoi hyvästijättäjälleen. "Siellähän sitä sitten yhdessä rellestetään!” Se oli jämerää huumoria.
Tavallisesti mukana ollut Aulis jäi kotiinsa ja me Taunon kanssa jatkoimme matkaamme. Reittimme kulki Pukaraisen pellon kautta ja usein odotimme Pukaraisen tallin kummituksia, mutta emme niitä koskaan tavanneet. Kotiin päästyämme oli taas kerrassaan onnellista päästä väsyneenä omaan sänkyyn nukkumaan. Kun myymälänhoitaja Majasto hiihdätti meitä kovasti ja oli monenlaisia hiihtokilpailuja, niin rahat eivät tahtoneet riittää voiteiden ostoon. Kaupoista saatavista voiteista oli silloin Esa Rossin valmistama Kiva‑niminen voide suosituin ja ehkä paraskin kuivilla keleillä. Sysmässä valmisti Urho Laattala Valtti‑nimistä voidetta ja hänen liisterinsä olivat parhaita vesi‑ ja karkealle keleille.
Minäkin innostuin tekemään ja onnistuinkin. Kerran sain oikein hyvää voidetta ja myydä hurautin sen pojille ja siitä vasta innostus levisi. Kaikki pojat innostuivat kovasti ja monet onnistuivat valmistamaan hyviä voiteita. Sen jälkeen omatekoisia voiteita oli meistä pojista useimmilla.
Ei silloin ollut moottoroituja kulkuneuvoja, kaura- ja leipämoottoreita vain. Kun maantietkään eivät olleet hiekoitettuja niin hiihtelimme niitäkin myöten suksilla. Sukset olivatkin talvisin poikien paras kulkuneuvo ja kesällä polkupyörät.
Olimme kiinnostuneet myös hyppyrimäenlaskusta, olihan meillä omia hyppyreitäkin, joita oli Pohjolan Moukkulammilla ja Kalhon Sepänharjussa. Kerran maaliskuussa 1936 huomasimme Itä-Häme-lehdessä ilmoituksen, että ensi sunnuntaina on Sysmän kirkolla Majutvedellä mäenlaskukilpailut! Kaverini Tauno Miettinen ja koko poikajoukko innostui kovasti, eikä muuta kuin luvattiin lähteä. Sunnuntaina oli karkea suojasää, omatekoista liisteriä pantiin suksenpohjiin ja lähdettiin. Matkaa sinne tuli suoraankin parisenkymmentä kilometriä, mutta ei se meitä pelottanut.
Ohrasaaressa oli hyppyrimäki ja sinne suunnistimme. Laskimme muutamia hyppyjä ja Tauno venytti aika pitkälle. Joku Sysmäläinen sanoi: "Taitaa olla kova kilpailumies". Kävi kuitenkin niin, että kilpailut olivat Sysmän Sisun jäsenten väliset ja saimme katsella sivusta. Ennen pimeää lähdimme taas kotiin, olihan matkaa pitkältä.
Siihen aikaan järjestettiin paljon myös hevoskilpailuja, kilpa-ajoja ympäri maakuntaa. Meillä oli Pohjolankylässä kilpa-ajopaikkana Kilpilampi, taisipa ajot olla siellä joka vuosi. Kirkonkylässä oli kilpa-ajoille paras paikka Ruskealanlampi, joka oli jo Ruskealan kylää. Vaikka sinne oli Pohjolankylästä matkaa viitisentoista kilometriä, ei se meitä peloittanut, usein sinne ajoihin hiihtelimme. Siellä oli lumisina talvina petäjikköisillä harjuilla hienot, lumiset maisemat verrattuna meidän risukoihimme. Niitä ihailimme.
Joskus kävimme kilpa-ajoissa Nuoramoisissa ja Sysmän kirkollakin. Usein oli huonot kelit, mutta ei muuta kuin omatekoista voidetta vain pohjaan ja taas lähdettiin.
Kerran oli Sysmässä kilpa-ajoissa käydessämme lotiseva vesikeli. Hevosmiehet olivat käyneet jo tunnetuiksi, kun usein olimme nähneet heitä. Joskus miehillä oli riitaa siitä, kun kaverin hevonen voitti, vaikka se oli selvästi huonompi voitettua hevosta. Mielenkiinnolla me hiihtelimme heidän perässään ja kuuntelimme kuka osaa parhaiten haukkua kanssakilpailijaansa. Kerran me odotimme jo tappeluakin, kun kaksi Sysmän isäntää ottivat oikein kovasti yhteen. He haukkuivat toisiaan niin hirvittävän rumilla nimityksillä ja solvauksilla, etten osaa enkä uskalla niitä edes kirjoittaa. Tuntikaupalla siinä aikaa meni, eikä tappelua tullut, joka meitä poikalaumaa kiinnosti. Vain sanan voimalla siinä piestiin. Mutta meidän täytyi taas lähteä kun ilta alkoi saapua ja sanasodan voittaja jäi tietämättä.

=== Heistä puhuttiin ja kerrottiin kaskuja ===

Paikkakunnalla ja lähialueilla oli myös sellaisia erikoisia kuuluisuuksia, joista puhuttiin ja kerrottiin paljon. Vaikka olen heistä aikaisemmissa kirjoissani jo kertonutkin, kerron vielä tässäkin, niin hupaisia ne jutut ovat. Ne olivat kertomisen arvoisia siihen aikaan, kun ei ollut radioita tai televisioita. Silloin kerrottiin hauskoja tapauksia ihmisistä ja kummituksista. Tässä Jussit ja Marit ja oli heitä muitakin.

==== Ensimmäinen Jussi ====

Kylällä asui kaksi Jussia ja Hermanni, jotka antoivat kylän kuvaan oman leimansa. Kerron mitä tiedän ja muistan heistä. Ensiksi Toivolan Jussi, Juho Snäll, joka oli hänen oikea nimensä, mutta kyläläiset puhuivat Toivolan Jussista, hänen kotinsa Toivolan mukaan. Hänestä on jo edellä kerrottu, mutta kerron vieläkin.
Juho Snäll oli vuosisadan alussa Pohjolan kartanon tilanhoitajana, silloin kun tilaa omisti rusthollari Juho Pohjola ja vielä hänen ja vaimonsa kuoleman jälkeenkin, kun pojista nuorempi Vilho, oli vielä alaikäinen. Pojat, Oskar ja Vilho olivat saaneet Pohjolan kartanon perintönä testamentilla heidän äidin isältään edellä mainitulta Juho Pohjolalta.
Jussilla oli ilmiömäisen hyvä muisti. Vaikkei hän ollut kirjoitustaitoinen, pystyi hän pitämään kirjanpidon noin kolmenkymmenen Pohjolan torpparin töistä ja toimista sekä heille annetuista maksuista. Jussi käytti torpparien kanssa latteaa puukeppiä tai povitaskuun sopivaa puulaattaa, joihin puukolla lovettiin merkinnät, eikä hän laskuissaan sekoillut, vaan kaikki meni nuottien mukaan.
Hän oli myös hankkinut jonkinlaisen omaisuuden, koska hän 20‑30-luvuilla, jolloin minäkin hänet opin tuntemaan, oli jonkinlainen kylän pankkiiri. Kun meidän isäkin lainasi Jussilta silloin tällöin rahaa, minulle jäi kuva hyväntahtoisesta miehestä. Hän oli kylällä hyvin arvostettu henkilö. Kyläläiset puhuivat hänestä kartanon voutina, mutta ainakin Matti Järvisen kertoman mukaan hän aikoinaan oli ollut oikea tilanhoitaja. Matti Järvinen, Seppälän Jeren poika asui nuorena ollessaan Toivolan naapurissa Seppälässä. Juho Snäll oli seuraa kaipaavana käynyt usein Matin kanssa keskustelemassa ja siinä tuli näitä asioita kerrottua. Näin kertoi Matti Jerenpoika Järvinen minulle. Mattia sanottiin siihen aikaan lempinimellä "Keihäs-Järvinen", joka hän ei kuitenkaan ollut. Nimi sattui vain olemaan sama kuin silloin keihäällä maailmanennätyksiä heittelevällä Matti Järviselläkin. Tätä jo 70-vuotiasta miestä kunnioitettiin, mutta entä sitten toinen Jussi?

==== Toinen Jussi ====

Jussi Pynnönen, joka asui Hakala-nimisessä torpassa Toivolan naapurina, oli toinen Jussi. Hän oli oikea vitsiniekka, joka ei jäänyt tuppisuuksi milloinkaan. Hän oli vähän huonokuuloinen. Hänet oli tsaarivallan aikana otettu sotaväkeen Venäjälle ja oli sillä reisulla jossain pamauksessa menettänyt osan kuulostaan ja oli siitä syystä joutunut pois Venäjän armeijasta. Itse hän kyllä kertoi, että hänet laitettiin Krasnoje Selossa torvisoittokuntaan. Mutta kun hän mahtavana puhaltajana oli puhaltanut kaikki hänelle tuodut torvet suoriksi, laittoivat he hänet sieltä pois. Jos sitten sattui kylällä jotain tapahtumaan, oli Pynnösellä siihen hyvä selitys valmiina ja tässä muutamia esimerkkejä.
Kerran Pynnönen oli käynyt ostamassa Harjun kaupalta kahvia, jota siihen aikaan sai ostaa raakana ja paahdettiin kotona. Neljänneskilon paketti oli kuitenkin pudonnut tien laidassa olevan Harjulan kohdalla ja kahvipavut levisivät soraiselle tielle. Mutta kun Harjulassa asuvalla Svahnin perheellä oli paljon lapsia, tulivat he avuksi. Tästä Pynnönen sai hyvän jutun. Hän kertoi, että häntä harmitti, kun hän huononäköisenä ei kunnolla erottanut papuja kivistä. Mutta Harjulan lapsille ei Pynnösen kertoman mukaan tullut papua mieheen, kun kahvipavut oli kerätty talteen.
Kerran taas Majasto, joka oli Harjun kaupan myymälänhoitajana, tarjotteli ruostunutta lihakirvestä jonkun tahkottavaksi. Harjun kaupalle tuli posti aina iltapäivisin ja siellä oli silloinkin paljon postinhakijoita. Kukaan ei kuitenkaan ollut vielä lupautunut kirvestä tahkoamaan, kun Jussi Pynnönen tuli ovesta sisälle. Majasto kysyi näyttäen kirvestä, paljonko Pynnönen tahtoo, kun tahkoo tämän tämän kirveen teräväksi ja puhtaaksi ruosteesta? Vastaus tuli salamana: "Neljäkymmentäkaksi markkaa viisikymmentä penniä!" "Kuinkas nyt niin paljon?" kysyi Majasto. "No kun minä viime viikolla ostin uuden tahkon täältä kaupalta ja maksoin siitä 42,50 mk. Ja jos minä tuon kirveen tahkoan, kuluu siinä koko tahko noin ruosteisen kirveen kanssa!”
Kerran sitten Pynnösellä oli Kartanon hevostallilla riitaa jonkun tunnetusti ruman näköisen miehen kanssa. Tämä rumannäköinen mies nimitteli ja haukkui Jussia, mutta huonokuuloisena Jussi ei kuullut miten tämä häntä solvasi. Pynnönen tokaisi vaan Hartolan murteella:
"En minä muuta tiijjä ku, että jos rumuuvesta linnaa vietäs, niin tämä rumannäköne siellä olis koko ikäsä!” Siihen loppuivat rumannäköisen miehen solvaukset sillä kertaa ja toisilla mukana olleilla oli hauskaa.

==== Herman Pynnönen ja Lotta ====

Herman Pynnönen oli Jussi Pynnösen veli. Mutta kun Jussi eli aina nykyajassa, eli Herman menneessä. Hän aloittikin kertomuksensa melkein poikkeuksetta näin:
"Ennen meillä siellä Helsingin pitäjässä Tuomarin kylässä" jne. Herman Pynnönen oli ollut nuorena tuolla Helsingin pitäjän Tuomarinkylän kartanossa töissä ja oppinut siellä paljon maataloustöitä ja asioita.
Hänen vaimonsa oli nimeltään Lotta ja hän oli suomenruotsalainen ja puhui vähän murtaen suomea. Hän lausui aina Herman-nimen ruotsalaisittain, Härman, mutta kyläläiset sanoivat murteellaan Hermanni.
He asuivat viimeisinä vuosinaan Laurilassa, Ruusulasta reilu puoli kilometriä pohjoiseen. Herman kävi Savipellossa töissä ja Lotta hoiti taloutta. Usein hän kävi myös kotonani Ruusulassa ja oli oikein hauska seuraihminen.
Herman Pynnönen tuli aikoinaan etumieheksi Pohjolan kartanoon. Hän ei ollut isokokoinen, mutta vahva ja sitkeä hän oli. Oli ensimmäinen kesä kun Herman tuli kartanoon ja oli rukiin niitto käynnissä. Rotevat miehet aikoivat ottaa luulot pois uudelta etumieheltä ja olivat rukiin niitossa Hermannia jo paljon edellä puolelta päivin. Mutta Herman otti asian rauhallisesti ja kiristi vauhtia iltapäivällä. Aamupäivällä kovasti niittäneet miehet väsyivät ja kun ilta tuli, oli Herman jo kokonaisen saran verran toisia niittomiehiä edellä, (saran pituus lienee ollut noin viisikymmentä metriä), tuumaten sitten: "Pojat ne pyyhki mitä ne pyyhki, mutta kun ehtoo tuli niin pojat jäi". Tämä oli sitten lentävänä lauseena Pohjolan kylässä.
Herman oli myöskin hyvä kyntäjä. Erikoista hevosilla kynnettäessä oli kilpa siitä, että saiko kyntäjä tehtyä hyvät lopetukset. Ja aina kun kynnöstä oli puhetta muisti hän kysyä, tuliko hyvät lopetukset. Hermannilta ne tulivat hyvät ja se olikin taito, jota eivät kaikki osanneet. Sitä kyselivät sitten kylällä muutkin kuin Hermanni, matkien häntä.
Hermannilla ja Lotalla ei ollut lapsia, mutta Hermannin veljellä Jussilla oli poika. Herman oli kuitenkin sitä mieltä, "ettei sen pojan töistä viikolla juuri mitään tule, mutta kun lauantai ehtoo tulee, niin nauha kaulaan ja haloo!" Tämäkin oli lentävänä lauseena Pohjolan kylällä.
Raha‑arvat maksoivat siihen aikaan 100 mk kpl. Hermanni innostui ostamaan niitä siinä uskossa, että kyllä hän kerran voittaa. Kävi kuitenkin niin, ettei Herman voittanut, mutta vuosien mittaan hänen säästönsä hupenivat arpojen ostoon. En muista kuinka hän viimeiset vuodet tuli toimeen. Kai hänellä kuitenkin jonkin verran säästöjä lienee ollut.
Kerran meitä vähän toisella kymmenellä olevia poikia oli Laurilan pihalla jousipyssyinemme koko joukko. Se oli viikkoa ennen Mikon päivää vuonna 1934 tai 1935. Äitikin sattui tulemaan sinne ja oli oikein lämmin sunnuntaipäivä. Lotta ja Herman tulivat sisältä ulos ja Lotta sanoi äidille:
"Nyt oles kaunis Mikko!" Tähän Herman vastasi: "Tuo muija on ihan hullu, vastahan Mikonpäivä on viikon päästä!"
"No kyllä nyt oles Mikko, minä hake allakka". Ja Lotta haki allakan ja jäi siihen uskoon, että
"nyt oles kaunis Mikko".

==== Ensimmäinen Mari ====

Voin kertoa myös kahdesta Marista, jotka erottuivat toisista Mareista, tai muista naisista kumpikin omalla tavallaan. Ensin Sieväsen Mari, joka oli kuuluisa omaleimaisista sanonnoistaan. Häntä sanottiin myös "Tiitun-Mariksi", miehensä Tiituksen mukaan. Mutta hyvällä lapsella on myös monta nimeä. Niinpä tätä sukunimeltä Sieväsen Maria sanottiin myös "Hiispaskaksi."
Tämä viimeinen nimitys johtui siitä, kun hänellä oli jonkinlaisena kirosanana tuo "hiispaska". Niinpä hän käytti tätä voimasanaa usein puhuessaan esimerkiksi näin: "Hiispaska kun on ruma ilma", tai "Hiispaska kun harmittaa" jne. Kerran hän kertoi minulle näin, kun oli kaatunut liukkaalla jäällä. "Hiispaska kun kaaduin niin, että luukkoseni helähtivät kuin lasinpalaset, hyvä etteivät särkyneet". Tätä ja monta muutakin hänen sanontaansa matkittiin.
Siihen aikaan alkoivat tulla käyttöön separaattorit, joilla voitiin kuoria kerma maidon päältä koneellisesti. Voita kirnuttiin yleensä kotona ja meijeriajatus oli uutta. Tiitun-Marillakin oli pari lehmää ja hän asui silloin Kujansuun pienessä paikassa miehensä Tiituksen kanssa. Taavi ja Saara Ranta ostivat Kujansuun vasta myöhemmin.
Väinö-sedän kertoman mukaan Ojalan vaari, Taavi Ojala, mainitsi Marin kerran eräänä aamuna tulleen heille ja hän oli oikein hyväntuulisen ja kertoneen: "Eilen en meinannut saada toista lehmää antamaan maitoa, aattelin, pidä maitos, laitoin maitokiuluni kivelle ja menin saunaan maate".
Vaari oli ehdottanut, "tuo maitosi meille, me separoidaan se, ei tarvitse kuoria kermaa, sen erottaa separaattori". Mari innostui kun Ojalassa laskettiin separaattorilla juuri heidän omia maitojaan, jota menoa Mari ihmetteli, päätyen seuraavaan toteamukseen: "Hiispaska, minä en pane maitojani tuollaiseen huilupilliin, joka hurisee ja purisee kuin löysä takamus tai mikäkin pörpötin". Ja Mari vei maidon takaisin kotiinsa, käyttäen entistä koettua kuorimistapaa puulusikalla, tuumaten: "Vanha konsti on parempi kuin tuollaiset pörpöttimet".

==== Toinen Mari ====

Mari Löytönen oli se toinen Mari, joka oli vaarin, Ojalan Taavin läheinen sukulainen ja josta Matti Järvinenkin jo kertoi sivulla 69. Hän oli nuorempana ollut hieroja, mutta reumatismi oli vienyt kädet pahasti kompuraan, ettei hän voinut enää hieroa ja niinpä hän elättikin itseään laulamalla. Hänellä oli mökki Heinolan Lusissa, mutta hän kierteli paljon ja kävi usein Pohjolankylässäkin laulelemassa, myös meillä kotona. Hänelle tarjottiin ruokaa ja yösija ja siitä hyvästä hän lauleli kaikenlaisia mukavia lauluja.
Kerrottiin, että hän olisi ollut Kirkkolan kartanon oikea perillinen, niin kuin hänen veljensä Kalle ja Konstakin olivat, mutta he olivat menettäneet Kirkkolan, heitä oli petetty. Lisäksi kerrottiin, että Juho Pohjola, joka silloin omisti Pohjolan kartanon, oli heidän holhoojanaan ja olisi siihen syyllinen. Kuinka lieneekin, mutta yksi hänen lauluistaan alkoi näin:

"Eikä se ollut siunattua, tuo Pyhäjärven vesi,
jossa äitini mua ensi kerran pesi."

Sitten oli monta jaetta, jotka jääköön välin, mutta laulu jatkui:

"Minä tulen illalla sänkysi laidalle,
sulevia rei ja sänkysi laidalle.
Sinua nukuttamaan ja
sinua nukuttamaan.
Takkini lasken naulalle,
sulevia rei ja naulalle.
Saappaat sänkysi alle
ja saappaat sänkysi alle.
Käteni mä lasken kaulallesi,
sulevia rei ja kaulallesi.
Toisen kylkesi alle ja
toisen kylkesi alle".

Laulu jatkui, jakeita oli vaikka kuinka paljon. Tälläiset laulut olivat nuoresta pojasta kovasti kiinnostavia, niitä oli mukava hyräillä ja muistella Löytösen Maria.

==== ”Sisso”- sano Lille-Pekko kun riihi paloi ====

En nähnyt koskaan Lille-Pekkoa, mutta monta juttua siitä isältäni kuulin. Pekko oli aika "vilperi" ja oli jossain tämän maakunnan kartanossa navettamiehenä. Hänellä oli tapana sanoa, jos jotain erikoista sattui, että "sisso!"- ja Pekkoa matkittiin.
Pekko oli kova mielistelijä kartanonherralle. Hän ahkeroitsi aina kovasti, kun herra sattui olemaan paikalla ja tämä harmitti toisia työssä olijoita. Pekko kuitenkin väitti, ettei hän herrasta piittaa, hän heittää vaikka lapiollisen karjanlantaa herran silmille. Asiasta syntyi väittely ja miehet löivät vetoa siitä Pekon kanssa, ettei tämä voi herralle sentään sellaista tehdä.
Kartanonherralla oli tapana kulkea usein navettaan lantalan kautta. Pekko päätti kerran toteuttaa suunitelmansa herran tullessa lantalasta. Hän lapioitsi lantaa navetasta lantalaan.
Pekko huomasi kartanonherran tulevan ja hän lisäsi vauhtia työhönsä. Juuri kun herra oli astumassa ovesta, paiskasi Pekko lapiollisen suoraan herran kasvoille.
Pekko pyysi heti anteeksi, ja haki vettä ja pyyhkeitä ja alkoi puhdistaa kartanonherran kasvoja väittäen, että "sisso", ei hän kovassa työn tuohussa huomannut herran sieltä tulevan. Hän oli oikein onnettoman oloinen.
Tämä selitys meni täydestä. Kartanonherra sanoi, ettei Pekko ole väärin tehnyt, eikä ahkeroidessaan häntä huomannut. Ja Pekko voitti vedon.
Toinen tapaus oli seuraava. Oltiin perunan kaivussa ja Pekolla oli huolena riihen lämmitys, jossa oli viljaa kuivumassa. Kartanonherra, talon isäntä, oli myös perunapellolla työssä mukana. Hän kiinnitti huomionsa siihen, kun Pekko tämän tästä kävi sanojensa mukaan riihen uunia katsomassa. Tämä taas johtui siitä, ettei Pekko viitsinyt katkoa riihen uuniin sopivia puita, vaan poltti pitkiä rankoja, samalla valvoen, ettei tuli päässyt rankoja pitkin sytyttämään riihtä palamaan. Kartanonherra ei tiennyt sitä.
Pekolle ja herralle tuli erimielisyyttä Pekon ainaisesta riihellä juoksemisesta. Pekko ei kuitenkaan uskaltanut sanoa, ettei hän laiskuuttaan viitsinyt katkoa rankoja riihellä käydessään. Pekko sai myös sopivasti kulutettua aikaansa, kun ei perunankaivukaan oikein häntä maittanut.
Kartanonherra kielsikin Pekkoa sanoen: "Kyllä ne puut palavat siellä riihen uunissa ilman Pekkoakin, ei siellä niin usein tarvitse käydä, nyt kaivetaan perunaa." Ja Pekko totteli.
Mutta ei mennyt kauan kun riihi syttyi palamaan. Tästä Pekko tokaisi herralle. "Sisso, enkös minä ollutkin oikeassa, siellä olisi pitänyt käydä ahkeraan, noin siinä sitten kävi!"
Aikalaiset saivat siitä sananparren, että "sisso, sano Lille-Pekko kun riihi paloi."

==== ”Mikä se on joka meripoikia seisottaa?” sano Arolahe sälli ====

"Arolahe-Sällin" minäkin näin ja hänestäkin kerrottiin mukavia juttuja. Sällin oikeaa nimeä en koskaan kuullut, mutta juttuja, joita kerrottiin tosina, kuulin useitakin. Liekö hän ollut viisaskaan, en tiedä, vai oliko hän vain oikein "ylenannettu", kuten hänenlaisiaan kuulin nimitettävän. Veljeni Mikko kertoi nähneensä, kuinka Sälli veti kerran uistinta kävellessään Tokeensalmen tiellä ja puhellessaan uistimen ottaessa johonkin kiinni. "Kas kas, kun nykii, kas kas, kun nykii".
Kerran Sälli oli mennyt Onkiniemellä Kilkinmäen kauppaan ja pyysi kauppiaalta leivän puolikkaan. Kauppiaan kysyessä: "Miksi ei koko leipää?" Sälli vastasi: "Hän maksaa sillä saadulla puolikkaalla toisen ostamansa leivänpuolikkaan".
Sälli oli aikanaan Pohjolan kartanossa töissä. Oli sitten kerran talvella oikein räntäsateinen ilma. Miehet olivat tallituvassa töihin lähtöä odottamassa ja manailivat, kun pitäisi sinne sekaan vain lähteä.
Silloin Sälli lähti ensimmäisenä ulos ja sanoi mennessään: "Mikä se on, joka meripoikia seisottaa?" häipyen jonnekin saman tien. Toiset olivat ihmeissään, että minne se Sälli nyt katosi, kun se tavallisesti vasta viimeisenä työhön lähtee. Ihmettelivät sitä sitten kaiken aamupäivää.
Puolilta päivin miehet menivät väentupaan syömään eväitään, ihmetellen edelleen, mihin se Sälli katosi.
Silloin Sälli kömpi tuvan suuren uunin päältä, hänkin eväitään syömään. Toiset työmiehet olivat ällikällä lyötyjä, kun Sälli osasi heitä noin hyvin juksata. Siitä tuli taas kylälle lentävä lause:
"Mikä se on, joka meripoikia seisottaa? sano Arolahe-Sälli.

==== ”Läekkiäs vähä”, sano Tuttu-Ville ====

Väriä kylän elämään antoi esiintymisellään myös Tuttu‑Ville, jota sanottiin myös Veikka‑Villeksi. Nämä nimensä hän lienee saanut siksi, koska hän etenkin lapsille ja nuorille puhui tähän tapaan: "Oletkos sinä minun tuttun, minun veikkan? Sieltähän se minun tuttun, tai veikkan tulee" jne. Vaikka hänellä oli kulkukauppiaan lupa ja tavarakontti, ei hän enää vanhempana tehnyt kauppaa kuin piparminttupastilleista, joita sai ostaa 20 kappaletta markalla. Minäkin ostin pastilleja häneltä usein.
Tullessaan taloon, ei hän pyytänyt ruokaa, mutta usein hänelle sitä tarjottiin. Tiedettiin, että hän saattoi olla syömättä useitakin päiviä peräkkäin ja sitten ruoka maittoi.
Huvilaveistäjä Matti Suorannan isä Toivo Suoranta kertoi Tuttu‑Villestä seuraavaa. Ville oli ollut heillä syömässä ja oli saanut parin litran vadillisen paksua hernerokkaa ja saman verran piimää sahtikannussa. Villeltä oli kuitenkin loppunut piimä kesken ja hän oli tokaissut: "Läekkiäs vähän." Suoranta oli hakenut toisen sahtikannullisen piimää ja Villen mahaan meni koko kuuden litran satsi!
Ruusulassa sattui vastaava tapaus. Ville oli syönyt paksua rokkaa saman verran kuin Suorannallakin. Piimä loppui taaskin kesken. "Läekkiäs vähän", sanoi Ville Maija‑siskolle. Maija muisti Suorannan tapauksen eikä tinkinyt määrästä. Täyteen tuli kuusi litraa tälläkin kertaa.
Paksurokka on sellaista, että tavalliseen hernekeittoon on lisätty jatkeeksi ruis- tai muita jauhoja.

==== Syylä-Otto ====

Lapsena ollessani, kävi kotonani usein henkilö, jota sanottiin Syylä-Otoksi. Nimitys johtui siitä, että hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan syylien peittämät ja niitä oli paljon muuallakin kuin hänen kehossaan, muuten hän oli terve mies. Hänellä ei ollut omaa asuntoa, ei paikkaa mihin päänsä kallistaa. Hänellä oli kuitenkin mukanaan viulu, jonka soitolla hän yritti ansaita elantonsa.
En osaa sanoa, oliko hänellä soittotaitoa minkä verran, mutta muistan kuinka hän viuluaan vinguttaen tuli kotiini ja varmaan toistenkin koteihin. Näin hänelle annettiin jotakin syötävää ja usein hänen pyynnöstään lämmitettiin meidän savusaunamme, jossa hän sitten oleili päivän pari.
Minusta hän oli säälittävä. Olin aivan onneton siitä, kun hänessä oli niin paljon syyliä. Ja sitten se kodittomuus, sitäkin surin. Kuvittelin, että hän oli oikein onneton. Tosin en voinut enkä osannut hänen tunteitaan tulkita, enkä pienenä poikana rohjennut sitä häneltä kysyä, mutta näin minusta kuitenkin tuntui.
Usein vielä aikuisenakin olen miettinyt Syylä-Oton ja vastaavien henkilöiden kohtaloita siihen aikaan. Kuinka vaikeaa heidän elämänsä saattoikaan olla toisten armoilla.

==== Mykkä-Kustaa ====

Oikealta nimeltään Kustaa Pessala oli oikea Pohjolan kartanon perijä, kuten Löytösen Mari Kirkkolan kartanon. Kustaa syrjäytettiin myös siksi, että hän oli kuuromykkä. Hänelle kuitenkin myönnettiin elinaikainen eläke ja asuinoikeus kartanon omistamassa rakennuksessa, häntä ei petetty kuten Löytösen Maria.
Hän oli naimisissa Heta-Marin kanssa ja heillä oli lapsiakin. Kustaa asui Heta-Marinsa kanssa Syöni-nimisessä paikassa Tokeensalmentien laidassa noin kilometrin päässä Harjun kaupalta. Kustaa piti myös kovasti koululapsista, minäkin olin silloin kouluiässä. Kun hänen asuntonsa oli koulutien varrella, oli hänellä aina hauskaa koululasten kanssa. Usein hänellä oli karamellipussi josta hän jakoi niitä meille ja leikki kanssamme. Emme me hänen käyttämäänsä viittomakieltä osanneet, mutta hyvin me hänen kanssaan toimeen tulimme.
Kaikki vanhenevat ja Heta-Marinkin lähtöhetkikin koitti. Kerran kouluun mennessämme tapasimme Heta-Marin kotinsa luona tienlaitaan kaatuneena ja kuolleena. Se oli meille hyvin järkyttävä tapaus.
Kustaan ja lasten leikit eivät siihen päättyneet, vaan ne jatkuivat niin kauan kuin kansakoulua kävin, josta pääsin pois 1934 keväällä.

=== Myös kummitusjuttuja kerrottiin ===

Myös kaikenlaisia juttuja kummituksista kerrottiin. Naapurimme Lummilan Emil oli oikein "satusetä", hän keksi kaikenlaisia kummitus- ja muita juttuja, joita me lapset hartaina kuuntelimme.
Kummitusjutut olivat kovasti mielenkiintoisia ja niitä hän kertoi paljon. Kun me Taunon kanssa kuljimme paljon yksissä ja kävin Lummilassa, hän pelotteli meitä, kun monasti hiihdimme meidän Pukaraisen pellolla olevan tallin ohi, että siellä kummittelee. Se on entinen Ruusulan navetta, jossa talon piika on tappanut vastasyntyneen lapsensa ja se itkee siellä joka yö kello 24.00. Kävimme Taunon kanssa sitä kuuntelemassa, mutta emme kuulleet mitään.
Toinen juttu oli sellainen, että Pukaraisjärven ympäri kiertelee kumaraselkäinen akka, jolla on niin pitkä tukka, että siitä tulee hänelle häntä. Hän tavoittelee ottaakseen kiinni ihmisiä. Sitäkään kummajaista emme tavanneet, vaikka usein Pukaraista kiertelimme.
Yksi kummitusjuttu oli sellainen, että paholainen tanssitti vainajaa. Vainaja oli nuori neitonen, hän oli kuollut äkkiä ja hänet vietiin vaatteineen päivineen riiheen. Oli kesäaika ja vain kengät riisuttiin.
Kun seuraavana päivänä mentiin katsomaan huomattiin, että hänen sukkansa olivat rikkinäiset. Hänelle vaihdettiin ehjät sukat, olihan häpeä, kun rikkaan talon tyttärellä oli rikkinäiset sukat, vaikka olikin vainaja.
Kun taas seuraavana päivänä mentiin katsomaan, olivat sukat taas rikki. Pääteltiin, että joku pitkäkyntinen käy varastamassa sukkia vainajalta. Jäätiin vahtiin ja laitettiin vainajan jalkaan paksut talvisukat. Päivällä ei tapahtunut mitään, mutta kun yö saapui, niin silloin!
Yht´äkkiä tuli musta komea sarvipäinen mies, joka alkoi tanssittaa neitokaista? Se oli itse paholainen. Ja paholainen tanssitti neitokaista, vaikka hän oli jo kuollut. Ja tanssitti niin kauan kuin vahvat sukat olivat kuluneet rikki. Näin selvisi tuo kummallinen juttu. Neitonen oli ollut elossa ollessaan kova tanssimaan ja nyt kuoltuaan paholainen vielä häntä tanssitti. Emme kuitenkaan kuulleet Pukaraisen tallin lapsenitkua, emmekä tavannet yrityksistä huolimatta Pukaraista kiertävää akkaa tai muitakaan kummituksia, mutta hyvältä kertojalta oli juttuja hauska kuunnella.
Vielä olivat Kurusillan ja Kukkulan talot. Kurusillassa oli useampia lapsia, muistelen heitä olleen Inkeri, Eeli Nestor, Eino ja Helmi. Ehkäpä vielä muitakin. Tunnetuin heistä lienee Nestor Nyström, myöhemmin Uusisilta. Kurusillan koko perhe, Nyströmit suomensivat sukunimensä Uusisillaksi. Nestor tuli hyvin toimeen poikajoukossa, vaikka hän kuului heistä vanhimpiin. Hän oli yksi Voimistelu- ja Urheiluseura HartolanVoiman perustajajäsenistä, jotka kaikki perustajat jäivät ikiajoiksi mieliimme.
Kukkulassa asui Abel Pöyry perheineen. Heillä oli kaksi poikaa Aapeli ja Antti. Aapeli kaatui sodassa, mutta Antti jatkoi hauskaa vanhanpojan elämää vanhuuteen saakka.
Kylän jakavan harjun itäpuolella, tosin lähempänä Seutulaa, olivat vielä Suoranta ja Niittylä. Ne eivät olleet varsinaista Selänkylää, mutta kuitenkin kylän itäpuolta. Suorannassa asui Toivo Suoranta, entinen Id, vaimonsa Lempin ja Matti-pojan kanssa. Ja Niittylässä Vilho Nurminen, vaimonsa Annan ja suuren lapsijoukon kanssa.
Lapsia oli, Vilho, Edith, Väinö, Lauri, Toini, Onni, Maija, Esko, Saimi ja Eino.
Siinä niitä Selänkyläläisiä osaksi olikin, tuskin läheskään kaikki, mutta ainakin osa. Paljon silloin oli kylässä väkeä ja tuskin tässä kaikki onkaan lueteltu tai on liikaakin. Kylä oli maatalousvaltainen ja kun maatalous koneellistui niin tämänkin kylän nuorten täytyi lähteä etsimään töitä muualta.

=== Pienviljelijäyhdistys, urheiluseura ja suurnäyttelijä ===

Kun vuosi pari kansakoulusta päästyä oli mennyt, olimme kovasti urheilullisia. Olimme urheilleet milloin missäkin, mutta varsinaista urheilukenttää meillä ei ollut. Pohjolan kartanonalue oli ennen sotaa Pohjolan ja Kalhon kylien keskus. Kylissä oli siihen aikaan paljon nuorisoa ja seuratoiminta oli erittäin vilkasta. Molempien kylien alueella toimi Kalhon-Pohjolan Pienviljelijäyhdistys sekä myöhemmin 28. 7.1927 perustettu V ja U seura "Hartolan Voima ry".
Pidettiin erilaisia puuhailtoja ja ompeluseuroja, joissa miehetkin olivat mukana. Eivät he tosin ommelleet, vaan tekivät käsitöitä vuoleskellen puusta kauhoja ja muita pieniä tarve‑esineitä. Kun tavaraa saatiin kasaan, pidettiin myyjäisiä ja arpajaisia. Niiden tuotolla sitten rahoitettiin toimintaa. Myös piirileikki‑iltoja oli joskus ompeluseurojen yhteydessä. Iltamiakin järjestettiin. Niissä oli sen ajan tavan mukaan ensin ohjelmaa ja lopuksi tunti tanssia. Ohjelmat tehtiin etupäässä kylän omin voimin.
Mieleeni on jäänyt erikoisesti Nuorennusmylly‑niminen kuvaelma, jossa vanhoista akoista saatiin syntymään nuoria neitoja. Käsikirjoituksen oli kirjoittanut Toini Salminen‑niminen neitonen, joka oli kotonani palveluksessa. Kuvaelma esitettiin meillä kotona jossakin ohjelmallisessa tilaisuudessa uuden rakennuksen tuvassa.
Meillä oli iso, kammesta veivattava voikirnu. Se oli laitettu tuvan nurkkaan esiripun taakse siten, että vain kampi oli näkyvissä. Väinö Majasto oli kirnun käyttäjä ja Toini Salminen näytteli toista pääosaa. Ensin alkoi nuorennusmyllylle tulla vanhoja kumaraisia ja raihnaita akkoja, jotka valittivat sairauksiaan. He kertoivat kuulleensa tästä ihmeellisestä nuorennusmyllystä ja tulivat hakemaan nuorennusta. Niinpä niitä pantiin myllyyn puolisen tusinaa ja kirnu käyntiin. Syntyi hirmuinen kitinä ja voivotus ja yleisön jännitys kohosi huippuunsa.
Mutta ei aikaakaan, kun esirippu avautui ja sieltä ilmestyi kauniita neitoja, kuin enkeleitä, jotka lauloivat: "Tulkaa ystävät leikkimään, heijaa vaan ja leikkimään. Tää mylly se vanhatkin nuorentaa, heijaa vaan. Heijaa, heijaa, heijaa vaan." Tämä oli silloisista ohjelmanumeroista yksi parhaimpia esityksiä, siitä puhuttiin kylällä kauan ja myös Toini Salmisesta. Hänestä tuli kirjoituksensa ja näyttelemisensä perusteella "Suurnäyttelijä!”
Iltamien pidossa ja muissakin asioissa seurat toimivat omaan lukuunsa. Pienviljelijäyhdistys toimi maatalouspuolella, kun taas urheiluseura keskittyi urheilutoimintaan järjestäen monenlaisia kilpailuja ja seuraotteluita kesällä ja talvella hiihtokilpailuja.
Suurena voimannäyttönä oli pienviljelijäyhdistyksellä oman tanssilavan ja urheiluseuralla urheilukentän rakentamiset, jotka kummatkin tehtiin talkootyönä. Tanssilava tehtiin Savipellon maalle, Sajinmäelle ja urheilukenttä Pohjolan kartanosta valtatielle vievän kylätien varteen, joka oli kartanon maata. Lava sai käytössä nimen Pohjolan lava ja kenttä nimen Pohjolan urheilukenttä. Kun iltamia pidettiin vain kesäisin, olivat ne usein kotini puimalassa tai Puraalan suuressa heinäladossa, jotka olivat kylän keskellä. Niissä oli kuitenkin aina ensin tehtävä suursiivous, mutta nyt oli lava, paikka, joka oli käyttövalmis pienellä lakaisulla ja kylän keskellä sekin. Harjun kaupalta vain parin kilometrin päässä.
Pohjolan Lava oli aluksi hyvin suosittu paikka, siellä kävi vierailijoinakin eri pienviljelijäyhdistyksistä pitämässä esimerkiksi näytelmäiltamia. Siellä oli hyvät rakennelmat näytelmiä varten. Kun Hartolan kirkolle valmistui Hartolan Maatalousseuran toimesta 1934 komea kivinen nimeltään Hartolan Seurojentalo, hiljentyi Pohjolan lavan käyttö jonkin verran. Urheiluseurakin alkoi pitää Seurojentalolla, puuro‑ ja muita juhliaan.
Lapsuuteni aikaisen seuratoiminnan puuhamiehiä olivat paljolti samat henkilöt jotka toimivat kummassakin järjestössä. Hartolassa oli jo monenlaisia seuroja urheiluseura Hartolan Voiman perustamisen aikaan. Oli maatalous-, raittius- ja nuorisoseuroja sekä pienviljelijäyhdistyksiä. Puuttui kuitenkin urheiluseura. Niinpä muutamat aktiiviset nuoret miehet perustivatkin Pohjolankylään 1927 urheiluseuran, joka sai nimekseen Voimistelu- ja Urheiluseura "Hartolan Voima ry".
Mukana seuraa perustamassa olivat seuraavat henkilöt: Väinö Mondolin (Majasto), Paavo Salonen, Lauri Nurminen, Armas Salonen, Emil Santala, Kalle Dammert (Peltokuru), Kalle Sarikka ja Nestor Nyström (Uusisilta).
Nämä henkilöt olivat myös sellaisia vaikuttajia joiden jälki näkyi kauan heidän jälkeensä Pohjolankylässä. Lauri Nurminen sairaudestaan huolimatta eli heistä vanhimmaksi. Hän oli kuollessan Voiman vanhin perustajajäsen, 93 vuotias.
Eino Järvinen, Tuure ja Otto Palm sekä Onni Stång toimivat aktiivisesti sekä pienviljelijäyhdistyksessä, että myös urheiluseurassa. Pienviljelijäyhdistyksen ja urheiluseuran tukipilareiksi voisi luonnehtia Puraalan Lauri Virtasta, Louhelan Pertti Sirén'iä ja Emil Peltosta. Puuhanaisina olivat tavallisesti talojen emännät ja tyttäret.
Vilho Tynkkynen oli siihen aikaan pienviljelysneuvojana Hartolassa. Hän oli innostava henkilö, joka toi uutta vireyttä ammatilliseen toimintaan. Toisessa ääripäässä hän pystyi hauskuuttamaan iltamayleisöä tarpeen mukaan vaikka taikatempuilla. Majasto puolestaan toimi usein tilaisuuksien juontajana ja myyjäisten meklarina. Näiden kummankin henkilön panos kylän kehityksessä oli kiistaton.

=== Urheilusta ===

Hartolasta ei ollut koskaan löytynyt nimekästä urheilijaa, jolla olisi ollut paikkakunnalle mainetta. Tosin nuoriso oli hyvinkin urheilullista, mutta vaatimattomuus ja torppariajan antama sellainen asenne, "ettei minusta mihinkään ole, se on isäntien asia", oli syöpynyt syvälle kansalaisten sieluun. Mutta kun torppareista oli tullut itsenäisiä talollisia, alkoi kaikenlainen usko omatoimisuuteen elpyä.
Urheilussa oli 30-luvun aikaan meillä jo muutamia hyviä maakunnallisia juoksijoita, esim. Vilho Alén, Toivo Tuomivirta, Kalle Haajanen, Veijo Nylund ja Aulis Nylund sekä Leo Wahlström jne. Usein meillä oli kylienvälisiä viestijuoksukilpailuja etenkin kalholaisten kanssa.
Polkupyöräily ja juoksut olivat tuohon aikaan parhaita lajejamme kesäurheilussa. Pyöräilyn vahvimpia nimiä olivat Paavo Vallgren ja Otto Pesonen. Pyöräilijöistä parhaita olivat Otto Pesonen ja Paavo Vallgren, monia muita unohtamatta. Paljon ajettiin kilpaa polkupyörillä, 10 ja 20 km matkoilla ja pidempi matka oli usein ns. "Sysmän lenkki", Nuoramoinen, Sysmän kk, Hartolan kk ja Pohjolankylä. Matkaa kertyi kuutisenkymmentä kilometriä.
Myös pesäpallopeli tuli toimintaan mukaan 30-luvulla ja eri kylien kanssa kisailtiin paremmuudesta. Voiman joukkue otteli myöhemmin 1960-luvulla jopa Suomi-sarjassa. Urheiluinnostus olikin silloin aivan eri luokkaa kuin nykyisin. Melkein kaikki nuoret urheilivat. Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen esikuvat olivat kaikkien mielessä.
Eri seurat pitivät paljon kesä- ja muita juhliaan, joissa juoksujen lisäksi oli muotia erilaiset kolmiottelut. Kaikilla seuroilla oli kesäjuhlissaan näitä "ottelukilpailuja", vaikka ohjelmissa oli paljon muutakin ohjelmaa. Eri seurojen kilpailuja oli silloin joka viikonvaihteessa, että kunnossa pysyi jos jaksoi harrastaa. Esimerkiksi kuulantyöntö, pituushyppy ja sadan metrin juoksu tai kuula, korkeus ja sata metriä. Jokaisella urheilulajilla oli oma pistelaskutaulukko ja pisteiden kertymän mukaan saatiin voittaja selville. Lajit vaihtelivat ja kilpailuja oli harva se pyhäpäivä eri seurojen toimesta ja mukaan otettiin myös viisottelu. Lajit: 100-metrin juoksu, kuulantyöntö, korkeus- ja pituushypyt ja lopuksi 1500-metrin juoksu. Kilpailupaikat olivat aina mitä sattuivat eri seurojen pihapaikat olemaan.
Tuleekin mieleen mistä suomalaiset saivat voiman kestää kovissa sodissamme, kun oli kysymys kansakuntamme olemassaolosta, elämästä tai kuolemasta. Varmaankin näissä "ottelu-urheiluissa" luotu kova pohjakunto oli yksi tärkeä tekijä.
Myös uintikilpailuja Voima järjesti kesäisin. Kerran olimme Ahveslammella Pohjolan laiturilla ja uimme sataa metriä. Olimme laiturilla kisatuomarin ja kellomiesten kanssa. Meitä oli kuusi poikaa lähdössä ja hyppäsimme uimaan kaikki yhtä aikaa. Kääntöpaikalle oli 50 metriä ja kun saavuimme takaisin, olivatkin tuomari ja kellomiehet juuri nousemassa järvestä takaisin laiturille. Kun hyppäsimme, antoi laituri periksi ja keikautti heidät järveen. Kello jäi sinne, mutta Heikki Tervala sai sen pois. Kyllä kaikilla oli hauskaa.

=== Itä-Hämeen kisat ===

Ennen toista maailmansotaa urheilun harrastus maakunnassa oli vilkasta. Silloin järjestettiin myös ns. Itä-Hämeen kisoja eri urheiluseurojen jäsenten kesken. Osallistujina olivat mm. Sysmän Sisu, Joutsan Pommi, Luhangan Väre ja Hartolan Voima. Oliko muita, en muista. Mitään ihan huippuja ei täällä ollut, mutta innostusta kylläkin. Kukin seura järjesti kisat vuorollaan.
Urheiluseuroista Joutsan Pommi oli perustettu 1916. Sysmän Sisu 1919 ja Hartolan Voima 1927. Luhangan Väreestä ei ole tietoa.
Mutta Joutsassa urheiltiin jo ennen Pommin perustamistakin ja harrastajia olivat mm. Paavo Kankkunen, Lauri Markkula, Esa Ahvenainen, Israel Leporanta, Toivo Toivonen, Eino Pöyry ja Frans Temisevä.
Sysmän parhaita olivat yleensä Paavo Pahjola (syntyisin Hartolasta) ja Jalo Rekola yleisurheilussa, jotka olivat maamme valioluokkaa. Jalo Rekola Sysmästä pois muutettuaan voitti Suomen 10-ottelumestaruuden monta kertaa peräkkäin. Itä-Hämeen kisat olivat kuitenkin jännittäviä kisoja, sillä aina silloin tällöin jonkun seuran kasvatit yllättivät.
Kuten jo totesin, ei Hartolasta löytynyt ketään mainitsemisen arvoista urheilijaa, vaikka innostus oli hyvä ja paljon urheiltiinkin.

=== Hiihtokilpailuja pidettiin paljon ===

Myös hiihtäjiä paikkakunnalla oli. Jo äsken mainitut Nylundin valjekset Aulis ja Veijo sekä Ilmari Tyviö ja Eino Sarikka kuuluivat myös parhaimmistoomme. Ja tietysti meitä "mossipoikia" oli myös.
Itä-Hämeen parhaat hiihtäjät löytyivät kuitenkin muualta. Sysmässä oli Laattalat ja Virtaset. Sitten Niemisiä: Nieminen V. , Nieminen V. H. ja vielä Nieminen Vieno. Vienon tytär Tarja Nieminen ja vielä ainakin Irmeli Nieminen. Sitten Saarisen sisarukset, Rytöniemi, josta sodassa tuli Mannerheim-ristin ritari, Tauno Toivonen, Sulo Hurri ja monet, monet muut.
Joutsassa oli mm. Sulo Vanhatalo, Aatto Vanhatalo, Eino Maunula, Paavo Ottela, Sulo Muttilainen, Ville Peltola ja paljon muita mainitsemattomia. Ja aina yllättäjiä oli Luhangassakin. Itä-Hämeen hiihtokilpailuja pidettin myös, kuten kesäkisojakin.
Joutsassa on ollut erittäin hyvää hiihtokaartia, että on turha niitä luetellakaan, ovathan ne piirien luetteloissa. Täytyy vain todeta, että erittäin kovien urheilupitäjien naapureina olemme olleet.
Myös nuorisoseura-aate oli silloin voimissaan ja Itä-Hämeen Keskusnuorisoseura järjesti myös urheilussa jokavuotiset kesä- ja talvikisat kussakin pitäjässä vuorotellen.
1930‑luvulla maanteitä ei hiekoitettu, niillä voitiin hiihtää, pitää jopa hiihtokilpailuja. Myös Voima järjesti maantiehiihtokilpailuja Pohjolankylässä, mutta aika tylsältä se tuntui maastoon verrattuna.
Maaliskuussa 1934 oli jälleen Voiman hiihtokilpailut Harjun kaupalla. Talvi oli ollut hyvin lauha ja vähäluminen. Ahveslammen harjulta, jossa maantie kulki, puuttui lumi. Miesten ja poikien ladut oli saatu joten kuten tehtyä Mustaslammen ympärille, mutta naiset, tytöt ja 45-vuotiaat yli‑ikämiehet joutuivat hiihtämään maantiellä.
Oli käynnissä Yli‑ikämiesten hiihto, joka oli aina myös Kalhon ja Pohjolan kylienvälinen joukkuekilpailu. Siinä hiihtivät usein Kalholta Albert ja Ludvig Carlson eli Kalhon herra ja Näsin Lukki. Pohjolan joukkueesta muistan Vihtori Sarikan, joka hiihti melkein joka kerta. Joskus oli mukana Akseli Tervalakin. Nämä "vanhat parrat" olivat meistä nuoremmista mielenkiintoisia hiihtäjinä. Heillä oli kokonaan oma tyylinsä. He olivat tasamaan hiihtäjiä, kun meidän nuorempien hiihtotyyli oli hioutunut maastohiihdon mukaan.
Yli‑ikämiehet hiihtivät silloin Harjun kaupalta maantietä vähän matkaa kirkolle päin ja takaisin. Oli suojasää ja lämpöasteita. Kalhon herran, jolla oli valkoinen huuliparta, saapuessa maaliin pikkupojat keksivät huutaa:
"Kalhon herra tulee maaliin ja parta on ihan huurteessa!”
Eräänä talvena oli käynnissä Selän- ja Pohjolan kylienvälinen miesten joukkuehiihto ja ladut kulkivat Selänkylän maastossa. Kaikki oli hyvin siihen saakka kunnes alettiin laskea tuloksia. Jostain syystä tuloslaskut menivät sekaisin ja asiasta kehittyi mahtava riita. Väitettiin jopa niin, että Pohjolankylän miehet huomatessaan häviävänsä laskivat tahallaan väärin. Oli miten oli, mutta siihen kariutuivat Selän ja Pohjolan kylienväliset hiihtokilpailut. Kalho ja Pohjola sen sijaan kilpailivat hyvin paljon keskenään monissa sarjoissa ilman riitoja.
Tämä kasvatti Kalhon-Pohjolan pojista hiihtäjiä. Kun ikää karttui alkoivat pojat tuoda mitaleita SVUL:n Lahden Piirin hiihtomestaruuskilpailuista. Kun voitin mestaruuden Lahden Piirin hiihtomestaruuskilpailuissa 1938, alkoi säpinä. Huomasimme, että emme olekaan sen huonompia kuin toisetkaan. On vain yritettävä ja uskottava.
Vähän myöhemmin Peltoset, Sarikat, Luja Lahti, Kalle Moisio ja monet muut hiihtelivät piirin- ja SM-tasolla ja saivat mitaleita itselleen ja Voimalle oikein roppakaupalla.
Yksi Hartolan, koko Itä‑Hämeen ja Lahden piirin parhaimpia ja värikkäimpiä hiihtäjiä oli Bruno Valonen, eli "Ruka", Hartolan Kalhonkylältä. Jo nuorena koululaisena hän harrasti latujen tekoa Kalhon Sepänharjuun ja piti pojille kilpailuja, saaden nuoremmat pojatkin innostumaan hiihdosta.
Kerran Ruka onnistui saamaan Peltosen suksitehtaalta aika hyvät yksipuiset sukset. Ne olivat Rukan mieleiset ja niitä höylättiin meillä moneen kertaa. Siitä ne tulivat vain kevyemmiksi ja kuitenkin niiden muut ominaisuudet säilyivät. Sitten sukset kerran jossain hiihdossa halkeilivat ja Ruka osti uudet. Ne eivät kuitenkaan vetäneet vertoja niille vanhoille. Niinpä vanhoja vain korjailtiin, niitä pellitettiin ja niillä Ruka voittoja veteli. Toimitsijat ja yleisö ihmettelivät kuinka kovaa tuo mies hiihtäisikään, jos sillä olisi kunnon sukset. Mutta tuskin sitä ehjillä suksilla olisi niinkään lujaa päässyt kuin noilla pellitetyillä, tätä mieltä oli ainakin Ruka itse.

=== Pohjolan urheilukenttä ===

Hartolan kirkonkylällä oli jo urheilukenttä, mutta Pohjolankylältä se puuttui, vaikka oli urheiluseurakin. Silloin urheiltiin Pohjolan kansakoulun kohdalla olevalla kolmionmuotoisella, tasaisella alueella, jonka varjopuolena oli sen kahta puolta kulkevat maantiet ja siitä johtuva ahtaus. Kylällä heräsikin kova tarve saada oma urheilukenttä.
Akseli Tervala antoikin Kyrönpellon reunassa olevasta kangasmaastosta alueen tähän käyttöön. Se oli hyvää petäjikköä ja Tervala kaadatti puut pois. Tämän jälkeen Otto Vilkman vanhempi raivasi siitä urheiluseuran varoilla kaikki kannot ja alueen muutamat kivet pois.
Paikka sellaisenaan ei kuitenkaan ollut sopiva kentäksi, koska se oli paksumultaista kanervikkokangasta. Talkoovoimin päätimme kuoria siitä turpeen pois ja aloitimme juoksuradasta. Saimme pienessä ajassa valmiiksi hiekkapohjaisen, 250 metriä pitkän radan, jota käytettiin harjoittelu‑ ja kilpailutoimintaan heti.
Jaoimme sitten kentän poikkisuunnassa parin metrin levyisiin kaistaleisiin ja niitä annettiin halukkaille kuorittavaksi. Ja halukkaita löytyi. Kaistale oli usein illan urakka. Lapiopelissä irrotettiin turpeet kasoihin, jotka Tervala ajatti kentältä pois ja sai siitä aikanaan hyvää multaa. Oli kylän nuorisolta uskomaton voimannäytös kuinka pian saimme kentän käyttökuntoon.

=== Kurvissa ohi ===

Kun kenttä oli saatu sellaiseen kuntoon, että kilpailuja voitiin järjestää. Meissä heräsi ajatus voisimmeko näyttää, että pystymme muuhunkin kuin turpeen vääntöön. Niinpä haastoimme kesällä 1939 Sysmän Sisun seuraotteluun Voiman kanssa lajeina juoksut.
Sysmäläiset ottivat haasteen vastaan. Hekin laskeskelivat voittavansa ja lähtivät innoissaan otteluun. Sisulaiset tulivat linja‑autolla, jonka kuljettaja sattui olemaan entinen pohjolankyläläinen. Hän kuunteli tarkkaan sisulaisten suunnitelmia ja kertoi ne meille.
Heidän juoksutaktiikkansa lähti olettamuksesta, että kaarteessa Voiman pojat varmaankin vähän hellittävät, jos ovat edellä. "Ja silloin juostaan kurvissa ohi".
Oma ajatuksemme oli, että pyritään edelle, juostaan suorat rauhallisen kovaa ja lisätään kaarteissa vähän vauhtia, samalla silmäillen sisulaisia. Juoksuottelu alkoi. Pisteet jaettiin samoin kuin Ruotsi‑Suomi-maaottelussa.
Kisasta tuli hyvin tasaväkinen. Olimme vuorotellen johdossa. Juoksutaktiikkamme ansiosta saimme monta sellaista voittoa, johon emme muuten olisi yltäneet. Ja niin siinä kävi, että niukasti voitimme ja riemu kylällä oli suuri.

=== Urheiluohjaaja ===

Hartolan kunnan urheiluohjaajaksi tuli 50-luvulla Väinö Nieminen. Hän oli kotoisin Hartolan Kalholta ja oli tarmokas mies paikallaan, varmasti yksi parhaimpia Hartolan kunnan kehittäjiä omalla alallaan. Hän sai nuorison urheilemaan. Hänen aikanaan hiihtourheilukin nousi Hartolassa arvoon arvaamattomaan, jollaista ei oltu nähty, ei ennen eikä sen jälkeen.
Lahden piirin hiihtomestaruuskilpailuissa tuli silloin useampiakin hiihtomitalleja jopa kolmoisvoittoja nuorten Lahden piirinmestaruudessa m 18 sarjassa 1952. Se tuntui melkein uskomattomalta, mutta niin se vaan oli. Näin kylän urheilutoiminta tuotti tuloksia.
Väiski toimi Hartolassa vaikuttajana kuolemaansa 26.6.1976 saakka. Eivät hänestä kaikki pitäneet, mutta monessa hän oli mukana. Hän oli urheiluohjaaja, palopäällikkö, terveystarkastaja ja ties vaikka mikä. Hän veti urheilu‑ ja raittiusseuraa, nuorisoseuroja jne. Hän oli ihmeellinen organisaattori. Hän pisti kyläkilpailut ja suuremmatkin pystyyn melkein yksin, ei hän niissä paljon apua kaivannut.
Hänellä oli ihmeen hyvä kaukonäkö. Kun esimerkiksi Hartolan markkinakentällä pidettiin puulaaki‑ tai muita hiihtoja, oli hän ajanottajana ja näki jo maalista asti mikä numero oli tulossa parin sadan metrin päässä Sukselan luona. Selkeä ääni hänellä myös oli, ei tarvittu liioin kovaäänislaitteita. Hän oli myös erinomainen juontaja eri tilaisuuksissa. Hän oli tosi lahjakas ja käytti niitä lahjojaan työssään ja toiminnoissaan.
Jäimme paljoa vaille, kun hän poistui luotamme mielestämme liian varhain, vain 52‑vuotiaana. Joku kehottikin minua kirjoittamaan, että hän oli paras kehittäjä urheilun alalla mitä Hartolassa on koskaan ollut. Ehkä voinemme toisetkin urheilun ystävät yhtyä tähän.
Tällaisia henkilöitä kasvoi Kalho-Pohjolassa. Jo pienenä poikana hän kolusi Sepänharjut, Moukkulammit jne. Hän oli kotiseutumme kasvatti.
Sota kuitenkin verotti Kalho-Pohjolaa kovasti. Nuorten työpaikat hävisivät ja väki hajaantui ympäri maata. Monen oli pakko lähteä leivän perässä maailmalle.

== YHDESTOISTA LUKU ==

=== Karjalaiset Hartolassa ===

Sodan alkaessa 1939 meille tuli heti paljon Karjalan siirtoväkeä. Heitä sijoitettiin melkein kaikkiin taloihin ja asuntoihin. Suurimmillaan Hartolan väkiluku oli 1.1.1941 6953 henkeä, joista karjalaisia 1290 henkeä. Jatkosodan jälkeen heidän asuinpaikkakuntansa vakinaistettiin väkilukumme alkoi vähentyä. Väkilukumme oli kerran (v. 1958) 6666 henkeä! Kummallinen luku vai oliko se varta vasten tehty?
Siirtokarjalaisten kortiston mukaan heitä muutti seuraavasti: Vuoksenrannasta eniten, 88 perhettä tai yksityistä taloutta. Käkisalmesta 22, Uudeltakirkolta 19, Ruskealasta 12, Valkjärveltä 3, Räisälästä, Muolaasta ja Kirvusta kustakin 2 perhettä. Ja Antreasta, Pyhäjärveltä, Harlusta, Sakkolasta, Kurkijoelta, Ihantalasta, Sortavalasta ja Kanneljärveltä kaikista 1 talous tai henkilö.
Vuoksenrannan seurakunta lakkautettiin tammikuussa 1950. Lopettajaisjuhla pidettiin Hartolan kirkossa 22. 1.1950. Kaikkien karjalaisten tulojuhlaa seurakunta vietti 26. 2.1950
Hartolaan jäi 1950 vakituisesti asumaan 159 karjalais- ja 8 inkeriläisperhettä, yht. 719 henkeä. Heidän panoksensa Hartolan seurakunnassa ja kunnassa oli huomattava. Karjalaiset toivat kunnan ja seurakunnan elämään paljon uutta virkeyttä. Meillä oli mm. kaksi karjalaiskirkkoherraa peräkkäin, rovasti Lauri Uski synt. Viipurissa ja Yrjö Pyykkö synt. Käkisalmessa. Siirtokarjalaisia toimi myös paljon seurakunnan luottamustehtävissä mm. Jalmari Meronen, Ilmari Pulli, Onni Sokka, Matti Talikka, Tuomas Virolainen ja Aino Ruponen. Tuskin kaikkia osaa luetellakaan.
Kunnallisissa asioissa heitä toimi myös useita. Kunnanjohtaja Olavi Kekäläinen oli syntynyt Sortavalassa. Myöhemmin kunnanvaltuuston monivuotisena puheenjohtajana toimi vuoksenrantalainen Juhani Pahkala. Monet karjalaiset toimivat erilaisissa tehtävissä heitä erikseen luettelematta. Täytyy vain myöntää, että erittäin hyvin karjalaiset sopeutuivat Hartolaan.
Ruokavalioon ja tapoihin he toivat hyvän panoksen karjalaisine piirakoineen ja patoineen. Saimme heiltä paljon lisäoppia ruokailuumme. Totuimme heidän ja he meidän töihimme ja tapoihimme, jotka rikastuttivat kumpaakin heimoa, hämäläisiä ja siirtokarjalaisia.

=== Kavereita lapsesta vanhuuteen ===

Monilla oli myös kavereita lapsesta vanhuuteen saakka. Minullakin oli heitä, joita tunsin jo lapsena ja kaveruus jatkui aina vanhuuteen saakka. Heistä tahdon nyt kertoa ja ensiksi Lummilan Kallesta.
Kalle, eli Kaarlo Miettinen syntyi 1918. Hän kävi koulua Hartolan Pohjolankylän kansakoulussa 1920-1930 -luvuilla. Jostakin syystä hänestä tuli minulle hyvä kaveri. Vaikka olin kolme vuotta häntä nuorempi, olimme kuitenkin paljon yhdessä.
Pohjolankylässä oli jo moneen kertaan mainittu pieni järvi, Pohlampi, jonka itäkaakkoispuolella Kallen koti, Lummila, sijaitsi. Minun kotini, Ruusula, oli puolestaan järven luoteispuolella, siis vastakkaisella rannalla. Kummankin kodissa oli paljon lapsia, sisaruksia. Tosin Miettiset olivat meistä jonkin verran vanhempia. Kotona heitä oli neljä: Vilho, Kaarlo, Esteri ja Tauno ja meitä Ruusulassa oli aluksi saman verran, mutta myöhemmin kaikkiaan kahdeksan. Myös Tauno oli hyvä kaverini, mutta hän kuoli sota-aikana.
Kesäisin kävimme paljon uimassa Pohlammissa, niin Lummilan lapset kuin Ruusulankin. Siinä me varmaan parhaiten tutustuimme, kun lampi oli niin pieni, että usein siellä tapasimme. Lampi oli vain noin neljänneskilometrin levyinen ja noin puoli kilometriä pitkä. Usein Kalle, niin kuin minäkin, uimme lammen poikki ja se olikin aina tavoitteemme.
Kalle viihtyi meillä Linne-siskoni ja minun kanssani. Me samoilimme metsissä, etsimme ja hävitimme linnunpesiä ja teimme paljon muuta, niin kuin lapset tekevät ja näin aikamme kului.
Oli meillä usein jotain parempaakin ohjelmaa. Silloin oli paljon rapuja, saksiniekkoja, joita pyydystimme ja ansaitsimme rahaa. Liisa-siskolla oli kanala ja hän myi kukkopoikia ravunsyötiksi. Kalle osti usein sellaisen, sanoi sen olevan parempaa kuin jonkin muun syötin.
Kansakoulu oli meiltä noin kahden ja puolen kilometrin päässä ja Lummila oli matkan varrella suunnilleen puolessa välissä. Siskoni Liisa oli koulussa minua neljä vuotta edellä. Kalle oli seuraavalla luokalla ja minä hänestä kolme luokkaa jäljessä. Yhdessä jouduimme usein myös koulumatkaa taivaltamaan.
Kalle oli koulussa hyvin etevä, osasi läksyt hyvin, luki paljon, mutta jotain muuta, eikä ollut erikoisesti opettajan suosiossa. Kun opettaja kysyi Kallelta, niin usein hän oli muissa maailmoissa ja kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän oli taas kärryillä. Mutta selvisi läksyistä aina hyvin.
Kallella, kuten pojilla yleensä, oli myös aina kilpailu mielessä. Kerran hän oli Pohjolan kartanon navetan kattoa tekemässä toisten kavereiden kanssa. Työsopimukseen kuului, että he saivat käydä aina töiden välissä syömässä kartanon keittiöllä. Silloin heillä oli kova kilpailu siitä, kuka sinne ensin ehtii.
Kalle nokkelana poikana keksi, että juoksemalla suoraan voittaa. Siksi hänen täytyi ensin päästä katolta alas. Hän huomasi, että suuri sorakasa oli aivan navetan vieressä, johon voi huoletta laskea ja pääsee näin oikaisemaan. Niinpä hän otti päreen jolla aikoi lasketella alas räystäälle sorakasaan ja lähti.
Päre jäi kuitenkin kiinni kattoon ja Kalle joutui laskemaan paljailla housuilla, melkein paljaalla pyllyllä katon lappean alas. Kalle tosin voitti, mutta tikkuja oli koko takamus täynnä ja siinä kului ruokatunti niitä pois kiskoessa.
Kun vuosia oli kertynyt, tuli aika ruveta tekemään töitä. Kalle oli usein meillä auttamassa, milloin missäkin töissä ja niin olimme paljon yhdessä. Hän taisi olla noin 16-17-vuotias, kun hän lähti maailmalle töihin. Hänellä oli erityinen hinku lähteä merille. Niinpä hän yritti v. 1935. Hän ei kuitenkaan päässyt kokemattomana laivaan, mutta ei kärsinyt enää tulla kotiinkaan. Hän jäi Ruotsinpyhtäälle kesäksi töihin.
Kun hän lähti, teimme kovan lähtöpaukun. Se kuului ympäri kylää ja siitä puhuttiin paljon. Hän vannoi, ettei tule kotiin, ennen kuin käy "rapakon takana" Amerikassa ja lähettää minulle sieltä kortin. Mutta vasta seuraavana kesänä sain häneltä kortin Rio de Janeirosta. Kortissa luki Rio kesällä v.1936 ja teksti:
"Kerran varhain iltayöstä laivamme laski
Rio de Janeiron satamaan.
Juoksujalkaa kiiruhdimme jokainen heppu
Vanhan Merirosvon kapakkaan.
Siell´ on maailman tulisimmat neidot,
ja voi taivas kun tango siellä soi, oi, oi, oi.
Yön ken viettänyt on Rion lumoissa milloin,
unhoittaa ei sitä koskaan voi."
Tämä tietysti oli mannaa nuorelle pojalle. Tuli mieleen ihan aikuisten ajatukset, kun tuollaisen tekstin luki.
Kallella oli myös muita kavereita, muiden muassa Veijo Nylund, Saari-nimisestä talosta, meidän naapuristamme. Ei hänkään ollut opettajan erikoisessa suosiossa. Hänkin kuului luokan vallattomiin poikiin. Taisi olla samalla luokalla Kallen kanssa. Heillä oli usein kaikenlaisia kepposia koulutuntien aikana.
Mutta aika kului ja meni muutama vuosi. Tuli talvisota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Pojat joutuivat jo talvisotaan, mutta selvisivät siitä hyvin ja alkoi jatkosota, johon minäkin jo jouduin. Olin Miettisen Vilhon kanssa samoilla seuduilla Kannaksella ja siellä Vilho kaatui. Kalle pääsi veljensä hautajaisiin, mutta matkareitti oli vaikea. Lähin asema, jonne hän pääsi oli Mäntyharju. Hän pääsi sinne myöhään illalla ja joutui sieltä yöllä kävelemään kotiin Hartolaan yli kuusikymmentä kilometriä. Tilanteen vuoksi hänellä oli kaikki rintamasotilaan varusteet mukanaan kannettavana, kun hän ei voinut niitä mihinkään luovuttaa.
Kallen isä oli kova kummitusjuttujen kertoja ja Kalle oli joutunut paljon niitä kuuntelemaan. Vaikka hän ei niihin uskonutkaan, alkoivat ne hänen pimeällä matkallaan yöllä yksin kulkiessaan häntä ahdistaa. Niinpä hän sanoi, ettei koskaan rintamalla ollessaankaan pelännyt niin paljon kuin tuolla yöllisellä matkallaan Mäntyharjulta Pohjolankylään.
Veijo puolestaan haavoittui ja kertoi haavoittumisestaan seuraavaa:
"Vallatessamme vihollisen bunkkereita meni konepistoolini epäkuntoon ja sain osuman käteeni. Minun oli pakko etsiä suojaa kun tulitus oli kova. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hypätä lähimpään monttuun. Se sattui kuitenkin olemaan vihollisen riukula, jonka syvennyksessä oli "sitä ihteään" puolisääreen. Ei auttanut muu kuin kyykkiä siinä kunnes tulitus loppui. Se kesti parisen tuntia, oli siinä olemista". Kätensä haavoittumisen takia hän sai toipumislomaa.
Minun jaloilleni sortui poteron reuna ja loukkaannuin. Pääsin sairaalan kautta lomalla syksyllä 1941. Kalle oli veljensä hautajaisissa samaan aikaan ja me kaikki kolme olimme lomalla yhtä aikaa. Silloin ei ollut autoja, ajettiin polkupyörillä. Kallella ja Veijolla ei ollut polkupyöriä. He ottivat Saaren, Veijon kodin hevosen ja kiesit ja ajelivat niillä hoitamassa asioitaan.
Kerran heille tuli myös mieleen sopia vanhat ilkeydet opettajan kanssa ja he kävivät pyytämässä anteeksi tekosiaan Pohjolan koulun opettaja Aina Ruohtulalta, joka ilostui kovasti. Kukapa ei tuosta olisi ilahtunut. Olihan se pojilta kauniisti tehty ja opettaja kertoi kuinka iloinen hän oli, ei se vähällä kenenkään mielestä unohdu.

=== Takaisin ”sinne jonnekin” ===

Loman jälkeen jouduimme kukin tahoillemme. Veijo Pohjois-Karjalaan kaukopartiomieheksi, Kalle Kannakselle ja minä uudelleen sotasairaalan kautta Lahden Suojeluskuntapiirin Komendanttivirastoon, mistä edelleen opastustoimiston kirjuriksi. Opastustoimiston kirjureiden oli tarkastettava kaikkien paikkakunnalle jäävien sotilaiden lomapaperit olivatko ne oikeita tai oliko niissä muita virheitä.
Ollessani syksyllä 1943 vuorossa ja merkkailin lomatodistuksia kirjoihin ällistyin. Kolmannen luokan kurikomppanian sotilas, sotamies Miettinen Kaarlo, kotiloma, Hartola.
Vilkaisin heti tulijaa, joka pidätteli nauruaan naama iloisessa virneessä. Purskahdimme kohta kumpikin nauramaan. VOIKO TÄMÄ OLLA TOTTA? Totta se oli ja Kalle kertoi kohta kun tuli vähän hiljaisempaa.
Hän oli vuosien varrella päässyt opiskelemaan konepäälliköksi, mutta opiskelut jäivät sodan vuoksi kesken. Ne seurasivat kuitenkin mukana papereissa ja Kalle joutui sen vuoksi erälle polkupyöräkorjaamolle vanhimmaksi.
Korjaamon muonituslotilla ei ollut käytössään polkupyörää ja he pyysivät sitä korjaamolta. Eihän heilläkään ollut, eikä olisi ollut lupaa antaakaan, mutta Kalle oli kekseliäs. Hän kokosi vanhoista romuista ajokuntoisen polkupyörän, jonka antoi lotille.
Tästä tuli kuitenkin Kallelle kovat rapsut, kun ei huomannut kysyä esimiehiltä lupaa. Hänet tuomittiin putkan kautta kurikomppaniaan, josta nyt oli lomavuorossa. Näin hän asian selvitti ja olimme huvittuneita menettelystä. Silloin oli armeijan säännöt ja kuri joita piti noudattaa.
Aikanaan sota päättyi ja Suomi joutui tilille tekosistaan. Katkaisivathan he monasti muun muassa pohjoisesta tulevan Neuvostoliittolaisille tärkeän Muurmannin radan. Veijo oli ahkera kaukopartiomies ja häntä alettiin kutsua nimellä "Sota-Roope".
Tästä syystä Veijokin joutui kuulusteluihin, kun oli joutunut saksalaisten porukkaan. Veijosta ei löytynyt muuta syytä, kuin että hän teki sen mitä käskettiin.
Tapasin Veijon usein sotien jälkeenkin ja muistan monta tapaamistamme. Kun olin perustanut suksiverstaan Pohjolankylän Syönille, kävi hän sielläkin katsomassa suksen tekoa ja ihmetteli, miksi suksen tekijä tarvitsee mauser-mittaa, sehän on metallimiesten väline?
Kalle, Veijon hyvä kaveri, oli käynyt konemestarikoulun loppuun ja seilannut meriä. Joskus viisikymmentäluvulla hän oli kesälomalla ja kävi meilläkin. Hän oli pukeutunut amerikkalaisittain jonkinlaiseksi "cowboyksi". Hän oli myös rusketuttanut itsensä niin että hänet oli vaikea tuntea. Ääni oli kuitenkin Kallen ja siitä hänet tunsin. Hän tuli Sukselan alakertaan ja hänen päivää sanoessaan tunsin heti, että Kallehan sieltä tulee. Sitä hän harmittelikin, ettei muuttanut ääntään.
Hän oli kuullut, että Veijo oli asettunut pohjoiseen, olikohan se Pelkosenvaara vai mikä, mutta kuitenkin Sallasta pari sataa kilometriä pohjoiseen. Hän oli ottanut selvää Veijon edesottamuksista ennenkuin meni häntä tapaamaan. Kallella oli aina metkut mielessä, niin nytkin. Näin hän kertoi minulle.
”Aikani etsittyäni löysin Veijon, hän oli työmaallaan traktoria korjaamassa, ei tuntenut minua ja kysyi: "No mitä nyt taas, johan ne asiat on kuulusteltu moneen kertaan, eihän ne muuksi muutu?" Silloin minulle välähti, pistin käteni housun taskuun kuin asetta tavoitellen ja sanoin:
- "Nyt lähdetään, ala kävellä, tulen perässä". Veijo lähti ja minä perässä enkä voinut olla nauramatta. Mutta silloin Veijo katsoi taakseen ja tunsi minut. Sain ripityksen, enkä ole pitkään aikaan saanut sellaista ryöppyä kun silloin Veijolta sain. Hän kirosi ja nauroi vuorotellen, sadatellen minua. Sanoi säikähtäneensä pahasti, että joko taas menee viikko pari työaikaa, sillä eivät asiat siitä muutu. Kyllä meillä sitten riitti lystiä asian johdosta.
Saksalaisten porukassa jossa Veijo oli, oli myös hyvänä hiihtäjänä tunnettu suomalainen Olavi Alakulppi.
Saksalaiset olivat silloin heikkoja hiihtäjiä, mutta opettelivat ja yrittivät kovasti. Pantiin toimeen viestihiihtokilpailu. Matka oli neljäkymmentä kilometriä, kymmenen kilometrin osuuksin. Saksalaisia lähti neljä hiihtäjää, mutta Alakulppi hiihti yksinään koko matkan ja voitti. Kyllä saksalaiset olivat silloin ällistyneitä. Nykyisin heilläkin on hyviä hiihtäjiä.
Sodan jälkeen Kalle seilaili maailman meriä. Usein hän kävi kotonaan ja poikkesi myös meillä. Meillä oli jo Kesäranta ja kerran kävimme siellä uimassa.
Silloin niin kova luoteistuuli, ettemme saaneet saunaa lämpimäksi. Kalle nautti kuitenkin tuulesta ja istuskeli ulkona, jossa minä en viihtynyt. Hän kertoi että usein esimerkiksi Intian valtamerellä tuulee yhtä kovaa ja hän nauttii siitä.
Näin elämä kului. Kalle osti Tervalalta palstan Lummilan rannasta ja rakennutti sinne pienen rantamökin. Lapsia hänellä ei ollut, mutta mainittakoon, että hänet vihittiin kaksi kertaa vaimonsa "Ebban" kanssa. Ensin heille tuli ero, mutta pian he huomasivat, etteivät he voi ilman toisiaan elää. Kävin monasti heidän vieraanaan Lummilan mökissä. Kalle kuoli noin 80 vuotiaana Helsingissä, missä hän asui.
Veijo Nylund muutti pohjoiseen ja oli sieltä kansanedustajaehdokkaanakin SKDL:stä, mutta ei onnistunut pääsemään eduskuntaan. Hän kuoli aikaisemmin kuin Kaarlo Miettinen.
Mutta Sota-Roope elää kuitenkin vielä monen muistissa. Viimeksi siitä mainitsi Hannu Taanila sävelradiossaan syyskuussa 2005.

=== Mustalaisia ===

Romaneja eli mustalaisia niin kuin me paikakuntalaiset heitä nimitimme olivat Tilda, Emma, Hemmi, Sandra, Fanni, Veikko, ja Taisto Borg. Sitten Roope, Olga, Roosa, Jukka, Otto, Sanni ja Veikko Asp. Lisäksi Soittaja-Aleksi ja pojat, joiden sukunimeä en muista. He olivat usein naapurissamme Kujansuussa yötä ja tutustuimme heihin sitä kautta.
Oli mustalais-Kustu, Saska, Ida jne, joihin tutustuin vanhempieni kautta. Tässä osa mustalaisia, jotka muistan. Ja lopuksi on mainittava vielä pussin kanssa kiertelevä "Emma", joka eli vielä sodan jälkeen. Tyttäreni Maija-Liisa matki häntä toisten lasten kanssa ja kulki leipäpussineen kuten Emmakin.
Meillä ei kotona tykätty mustalaisista, oli vain harvat ja valitut jotka saivat meiltä yösijan. Naapurimme Kujansuun-Taavi piti taas heitä usein yötä ja olimme myös heidän kanssaan paljon tekemisissä. Samoin saimme tietää monista asioista, joita kiertävat mustalaiset tiesivät kertoa.
Jo ennen sotaa tuli äidin kautta tutuksi Mustalais-Kustu. Hän oli äidin kotipuolen mustalaisia, sukunimeä en muista, mutta hän oli meillä kotona joskus yötäkin. Eikä hän kaikkein kurjimpia mustalaisia ollut, päinvastoin. Hänestä jäi mieleen sanonta: "Käsillinen mies ei ole rahallakaan ostettu".
Mustalais-Tilda oli yli kahdeksankymmenen ikäinen "vanhus harmajapää". Hänellä oli aivan valkea tukka, mikä on mustalaisille harvinaista. Kerran hän oli Valittulassa Kirveskosken myllyllä. Kävin siellä usein jauhattamassa ja niin silloinkin. Tilda pyysi: "Vie hyvä poika minut kuormasi päällä Kujansuuhun". En ollut mitenkään halukas häntä kyyditsemään ja sanoin meneväni Hartolan Kirkonkylän kautta. Kuultuaan sen, hän luopui ajatuksestaan. Olihan minulla iso kuormakin, enkä ollut mitenkään halukas ottamaan vielä "vanhaa mustalaisakkaa" lisärasitteeksi. Kun sitten hiljaa ajellen pääsin kotiin, niin kohta tuli Tildakin. Hän oli pyytänyt sieltä naapurin isännän, Lehtosalon Vernerin kyytimieheksi ja hän toi Tildan Kujansuuhun.
Seuravana päivänä olin ajamassa mutasuolta mutapalstamme mutaa Kujansuun viereiselle pellolle. Kujansuu oli pienellä mäellä ja Tilda kiiruhti mäkeä alas, vinkkasi minulle ja pysähdyin. Ajattelin, että nyt saan toruja ja sainkin. Tilda tuli luokseni hyväntuulisen näköisenä ja sanoi toruen: "Sinä poika petit minua" ja nauraa käkätti iloisesti. Tällaisten torumisten jälkeen me erosimme hymyssä suin. Todettiin vain minkä jekun olin keksinyt ja meillä oli hauskaa kummallakin.
Emma, Tildan tytär ja hänen miehensä Hemmi Borg, olivat usein Kujansuussa lastensa Sandran, Fannin ja Veikon kanssa. Siinä he tulivat tutuiksi. Sandra ja Fanni kävivät joskus meillä kokkotulilla. He olivat oikein sorjia tyttöjä, minusta toistakymmentä vuotta vanhempia. Siihen aikaan oli Pohjolankylässä tapana polttaa kokkotulia, vappuna, helatorstaina, juhannuksena jne. Meillä niitä poltettiin Kokkokalliolla. Jostakin syystä Fanni lopetti itse päivänsä nuorena, mutta Sandra eli yli yhdeksänkymmentävuotiaaksi. Sandra eleli Sysmässä, tapasi joskus myöhemmin minuakin. Usein laitoimme terveisiä toisillemme ja muistelimme menneitä aikoja.
Kerran isä oli luvannut Emman hevoselle heiniä. Hän laittoi Veikon hakemaan niitä säkillä. Kun tiesin pojan tulevan, laitoin pilallani miehen pään kokoisen kiven heinäsäkkiin hennon pojan kannettavaksi. Muistan kuinka poika raahasi ja hoippui säkin kanssa ja ajattelin, että mitähän vanhemmat sanovat.
Kun sitten tapasin Emman, ei hän ollut vihainen, vaan sanoi: "Se oli ihan oikein, kun poika ei viitsi tehdä mitään, vaan on kuin aapiskukko, se oli hänelle parahiksi!”
Poikana kävin usein yksin tai sisaruksieni kanssa Kujansuussa heidän vieraanaan. Kerran Hemmin-Veikko ja ikäisensä veljeni Mikko, tekivät hevoskauppaa. Mikko myi Veikolle puuhevosensa, mutta vanhempani purattivat kaupan.
Sitten oli Mustalais-Roope, josta jo aikaisemminkin kerroin Tokeensalmentien yhteydessä. Roope Asp hänen ja joukkonsa, joka sekin tuli tutuksi Kujansuun kautta. Kun edelliset mustalaiset olivat tavallisia kiertäviä mustalaisia, oli Roope joukkoineen myös kiertävä, mutta varakkaampi, eivätkä he kerjänneet niin kuin toiset mustalaiset. Jos he jotain tarvitsivat, ostivat he ja maksoivat myös.
Roope oli oikein mustalaisherran näköinen mies. Hänellä oli pitkävartiset lapikkaat aina kesälläkin ja tämä jäi kaikesta hänen olemuksestaan mieleeni.
Kerran Roope jutteli äidin kanssa ja oli puhe varastamisesta. Hän sanoi: "Itseänikään en takaa, mutta meidän Roosa ei varasta". Eikä Roosa varastanut.
Lapsista Jukka oli varakas, hänellä kerrotiin olevan oman omakotitalokin kaupungissa ja aina hän oli varakkaan ja hyvän näköisesti pukeutunut.
Hän kävi usein ostamassa heiniä hevoselleen. Hänellä oli tavallisesti iso raha, jolla hän maksoi. Isä varasi rahaa ja sanoi: "Täytyy olla paksu pussi, että saa rahasta takaisin, ei hän velkojaan muista". Muistan kerrankin kun Jukka maksoi muutaman kympin ostokset viisituhatmarkkasella! Isällä sattui olemaan siitä takaisin. Heistä Sanni, nuorin tytär, meni naimisiin Uurajärven Vernerin, valkolaisen kanssa ja oli Uurajärven emäntänä.
Soittaja-Aleksi oli todellinen musiikkimies ja pojat myös hyviä haitarin soittajia. Usein he olivat Kujansuussa yötä. Kun asuimme ja työskentelimme siinä vieressä, kuulimme ja iloitsimme heidän soitostaan. Kaikki tässä kerrotut tapahtuivat ennen sotia. Heti sodan jälkeen ilmestyi myös nuori, Hemmi-niminen mustalaisnuorukainen, oikein hyvä haitarin soittaja. Häntä kelpasi kuunnella.
Sota-aikana tapasin ensi kerran Mustalais-Idan. Hän oli ammatiltaan kiertokoulun opettaja, mutta ei saanut silloin rotunsa takia koulutuksensa vastaavaa työtä. Hän oli isokokoinen, roteva, hienon näköinen, hyvin pukeutunut ja käytökseltään miellyttävä. Hän kävi usein sukulaisissani ja kerran hän oli Ala-Koitissa tätini Lyyli Pessalan luona. Oli sota-aika, radiosta kuului joitakin sota-ajan lauluja ja Ida sanoi: Onpa niitä lauluja, mutta eivätpä ole vielä minusta tehneet!”
Olin lomalla serkkuni Viljo Koskipalon kanssa käymässä Ala-Koitissa ja kuultuamme Idan lauluarvostelun ehdotimme hänelle: "Saammeko laulaa, kyllä Idastakin laulu on?” Ida ihastui ja lupasi ja me aloimme laulaa:

1."Minun armaani ei ole Orvokki,
ei Liisa eikä Tellervo.
Ei kooltansa ole kovin pikkuinen,
ei hento eikä hontelo.
Hän iso Iita on, hän iso Iita on,
mutta ison Iitan rinnalla olo
pojan ompi huoleton.
2. Minun armaani painavi paljaaltaan,
satakolmetoista kiloa.
Ja hän tarjoopi aivan tarpeeksi
mulle onnea ja iloa.
Hän iso Iita on, hän iso Iita on
ja ison Iitan rinnalla
olo pojan ompi huoleton.
3.Kun kauan on yhdesssä jatkunut,
tätä elämätä totista.
Niin pirttimme alkavi täyttyä
sotapojista ja lotista.
Hän iso Iita on, hän iso Iita on,
mutta ison Iitan rinnalla
olo pojan ompi huoleton".
Emme päässeet laulussa pidemmälle kun hän jo keskeytti sen. Laulu ei ollut Idan mielen mukainen ja tämä veti hänet hiljaiseksi. Vastaus tuli kuitenkin hetken päästä. "Kaikenlaisia renkutuksia sitä tehdäänkin". Ida oli selvästi harmistunut ja muutimme puheenaihetta.

=== Tällaista oli Pohjolankylässä ===

Olen kertonut kylästäni yhtä ja toista omana ja toisten kertomana. Sodasta palattuani avioiduin, löysin ystävän, Anni Mäkisen Hartolan Vehkalahdesta, ja hänestä tuli myös pohjolankyläläinen.
Aloittaminen kotikylässä ei suinkaan ollut helppoa, oli monenlaisia vaikeuksia. Kellä ei ollut työtä, kellä ei asuntoa tai kotia, mutta yrittää piti. Olihan niin paljon poikia jäänyt palaamatta, mutta työtä ei silti riittänyt läheskään kaikille, vaan suurimman osan täytyi muuttaa pois muualle leivän hakuun.
Olenhan kertonut kuinka vaikeaa kaikki oli, mutta kotiseuturakkaana ja uskoen siihen, että täälläkin voi elää, tänne jäin. Aloin tehdä suksia ja elättää perhettäni. Ja sillä tavalla tämä elämäni on kulunut jo yli kahdeksankymmentä vuotta.
Myös muita yrittäjiä kasvoi Pohjolankylässä. Tässä mainitaan heistä vielä muutamia, jotka perustivat yrityksensä Pohjolankylään tai Hartolan kirkonkylään, mutta olivat lähtöisin Pohjolankylästä. Kukaties heitä on muitakin, jotka ovat menneet muualle yrittämään, mutta en muista tai tiedä heistä.
Koska ensin kerroin itsestäni, voin seuraavaksi muista mainita Arvi Aaltosen, joka aloitti kauppiaana Pohjolankylässä, mutta muutti myöhemmin Hartolan kirkonkylään ja menestyi hyvin. Kyllä se kovaa yrittämistä oli. Yökaudet hän teki halkokuormia ja päivät kauppasi tavaraa, kun toiset veivät halkoja ja toivat tavaraa viisi- ja kuusikymmentäluvuilla. Sitten hän onnistui ostamaan Hietalan kaupan Hartolan kirkolta. Kyllä hänellä vaikeuksiakin oli, mutta sitkeänä ja lahjakkaana hän voitti ne.
Kolmas heistä oli Matti Suoranta, joka aloitti Hartolan kirkonkylässä ja menestyi hyvin. Hän perusti huvilaveistämön ja Suorannan hirsimökkejä on myyty ulkomaille aina Japania myöten ja menestys on ollut hyvä.
Oli myös Pauli Stång, jolla oli lattia-alan yritys Pohjolankylässä. Ja ehkä vielä muitakin tässä mainitsemattomia.
Varmasti on myös niitä yrittäjiä, jotka ovat lähteneet Pohjolankyästä muualle yrittämään. Esimerkiksi Onni Nurminen, joka oli saneeraajana monta vuotta Helsingissä. Ehkäpä lienee muitakin, etenkin vanhemmisssa, joista ei minulla ole tietoa. Vuosikymmenet ovat kuluneet ja ketkä vielä elävät viettävät nyt vanhuuden päiviä usein muistellen kylämme nuoruuden ja vahvuuden aikoja.
Muun muassa tälläisiä muistoja olen saanut karttua kylästäni. Ehkä niitä olisi paljon muitakin, mutta en ole jaksanut saada enemmän kasaan. Kenties joku toinen voi jatkaa, löytää jotain, mitä ei vielä tässä ole muistettu tai löydetty. Tai sitten kirjoittaa ainakin tästä eteenpäin, jatkaa tai kirjoittaa uuden kirjan.

=== Pari pientä välähdystä lapsuudesta ===

Koulua käydessäni oli meillä lapsilla suora hiihtolatu hakametsän kautta Toivolaan ja takaisin. Tullessani talvisin hiihtäen pellon poikki katseli äiti usein hiihtoani. Hän ihaili ja kehui kaunista tyyliäni. Se oli minusta mieluisaa.
Yhteen aikaan nukuin Ruusulan ruokasalissa. Olin silloin jo yläkoulussa. Äidin ja isän 'pien´kammar´' missä he nukkuivat, oli siinä vieressä ja monasti ovi oli aamuisin vähän raollaan. Heräsin usein siihen kun he suunnittelivat päivän tehtäviä. Heillä riitti puhetta vaikka kuinka paljon, eikä sieltä soraääniä kuulunut. Minulle jäi niistä aamuisista keskusteluista erittäin lämmin muisto.

LOPPU * FIN

[[Luokka: Toivo Peltonen|Peltonen, Toivo]]
[[Luokka: Muistelmat]]
[[Luokka: Hartola]]
[[Luokka: Kylät]]
[[Luokka: Pohjolankylä]]

== KIRJOITTAJASTA ==

Suksitehtailija Toivo Peltonen

Toivo Peltonen syntyi 27.1.1921 Hartolan Ruusulan talon katraaseen, johon lopuksi kuului neljä poikaa ja neljä tyttöä. Koti oli Karhulan torpasta lunastettu tila, mutta noussut varteenotettavaksi taloksi Pohjolan kylällä. Isä Emil Peltonen oli aikansa tunnetuimpia kunnallismiehiä Hartolassa.
Jo nuorena Topi osoitti erikoista yritteliäisyyttä. Hän oli innokas hiihtäjä, Hartolan Voiman parhaita nuoria, ja hiihtovälineet kiinnostivat häntä. Topi ryhtyi kehittelemään suksivoidetta ja 16-vuotiaana hän teki neljän eri kelin Repo-voidetta hankkimiinsa purkkeihin, ja kävi myymässä niitä Hartolan ja Sysmän kauppoihin.
Ensimmäiset suksensa Topi teki 16-vuotiaana vuonna 1937 ja kun ne olivat hyvät, hän sai pyyntöjä tehdä suksia muillekin. Peltonen astui asevelvollisena armeijaan keväällä 1941 ja lähetettiin rintamalle kolmen kuukauden opin saaneena. Hänen jalkateränsä rikkoontuivat poteron sortumassa ja sitä seurasi pitkä kierros sairaaloissa. Lopuksi hän palveli Lahden komendantinvirastossa ja sodan viime kuukaudet rintamalla.
Rauhan tultua Peltosella oli selkeä ajatus ryhtyä yrittäjäksi. Hän hankkiutui töihin Järvisen suksitehtaalle Lahdessa ja piti silmänsä auki oppiakseen suksivalmistuksen salat. Hän suunnitteli ja teki tarvittavat työkalut, ja ensimmäinen 25 parin suksisarja valmistui Syönin tuvassa tammikuussa 1946.
Parin vuoden kokemusten rohkaisemana hän osti talon Hartolan kirkonkylältä ja jatkoi valmistusta siellä. Naimisiin Topi meni vuonna 1947 Anninsa kanssa ja perhe kasvoi kahdella lapsella 1949 ja 1953.
Kirkolta ostamansa talon Peltonen risti Sukselaksi ja laittoi nimen talon seinään. Nuori yrittäjä kehitti toimintaansa kokeilun, yrityksen ja erehdysten tietä. Liiketoiminta kasvoi vähitellen, Peltonen laajensi tilojaan ja alkoi tarvita työvoimaa, oma ja Annin työpäivä eivät enää riittäneet venytettynäkään.
Peltonen oli sitkeä kehittäjä ja kokeilija, ja nämä ominaisuudet veivät hänet suksivalmistuksen suurten murrosten läpi. Yksipuisen suksen valmistukseen tarvittavat työkalut ja koneet hän kehitteli itse näkemistään laitteista. Liimattuun sälesukseen siirtyminen oli lopettaa yrityksen. Peltonen arveli saavansa tietoa VTT:ltä, hän matkusti Helsinkiin ja tuli takaisin käyttökelpoiset liimausohjeet mukanaan.
Nopea sälesuksista lasikuitusuksiin siirtyminen vuoden 1974 jälkeen kaatoi valtaosan suomalaisista pienistä suksivalmistajista. Peltonen perehtyi lasikuitutekniikkaan ja pysyi kehityksessä mukana. Yrityksessä oli parhaimmillaan liki 50 työntekijää.
Yritysvastuusta Peltonen vapautui vuoden 1984 sukupolvenvaihdoksessa DI Matti Peltosen jatkaessa yrittäjänä. Muutaman yritysjärjestelyn jälkeen Peltonen Ski Oy toimii nyt Rapala VMC Oyj:n tytäryhtiönä. Ensimmäisen kauppatuotteen, suksivoiteen perintö jatkuu suvussa, sillä Matti Peltonen jatkoi suksitehtaan jälkeen vielä voidetehtailijana Oy Redox Ab:ssä, joka hankittiin ensin suksitehtaan tytäryhtiöksi ja sitten Peltosen perheen omistukseen. Tällä hetkellä yritystä jatkaa tytär KTM Leena Peltonen.
Työnantajana Peltonen oli vanhan ajan patruuna sanan hyvässä merkityksessä. Monet työntekijät tulivat taloon suoraan kansakoulun penkiltä ja kasvoivat tehtäviinsä työn parissa. Pisin työura Peltosen perheen piirissä kesti yli 50 vuotta ja päättyi v. 2016.
Peltonen laajensi tehdastaan useaan otteeseen ja toimi siinäkin kauppiaallisen varovaisuuden mukaan, hän etsi edullisia ratkaisuja ja vältti turhaa komeutta.
Eläkepäivillään Peltonen suuntasi tarmonsa hankkimansa Seurojentalon kunnostukseen ja elämänkertansa kirjoittamiseen. Sekin työ tuotti tulosta, vuosien varrella valmistui parituhatta sivua arvokasta oman aikansa kuvausta. Toisena loppuun saakka rakkaana harrastuksena oli osallistuminen veteraanikuoron toimintaan.

kirj. Heikki Kuva 2007, täyd. MP 2016

Toivo Peltosen kirjallinen tuotanto isbn-numeroineen on seuraava:

1. T. PELTOSEN SUKSITEHDAS
951-98647-4-1 ilm. n.1990 ja uudistettuna 2002

2. SUKSELAN TOPIN MUISTELMAT:
Osa 1 951-97276-0-4
-"- 2 951-97276-1-2
-"- 3 951-97276-2-0
-"- 4 951-97276-3-9
-"- 5 951-97276-4-7
Ilmestyneet 1996

3. RUNOT:
951-97276-5-5, ilm. 1997

4. EMMAN TARINA:
951-97276-7-1, ilm. 1997

5. PELTOSEN SISARUSTEN KRONIKAT
951-97276-8-X, ilm. 2000

6. SEURIKSEN TARINA
951-98647-0-9, ilm. 2001

7. SOTASAIRAALA KAHDEKSAN, OSASTO NELJÄ
951-98647-2-5, ilm. 2002

8. MÄNTYSEN PUUSEPÄNVERSTAS
951-98647-3-3, ilm. 2003

9. MATKOJA
051-98647-1-7, ilm. 2003

10. KOTIKYLÄNI ELI KUNINGASKUNTA TASAVALLASSA
951-98647-4-4 tarkoitettu ilmestyväksi v. 2006, mutta ilmestyi postuumisti 2017 Päijät-wiki-kirjastossa. Kirjan innoittamana Itä-Hämeen opiston opintoryhmä Pohjolankylän historiapiiri on jatkanut aineiston kokoamista ja tarkoituksena on saada painettu kirja Pohjolankylän taloista, ihmisistä ja elämästä.

11. TOIVO PELTOSEN SOTA
Kirja on ns. pöytälaatikkokirja, jota ei ole julkaistu. Kirja, noin 100 sivua, kertoo Toivon ja osin muidenkin Pohjolankylän miesten sotareissusta jatkosodassa ja Toivon toipilasajasta Lahden komendanttiviraston tehtävissä. Matti Peltoselta saa tarvittaessa lisätietoja, 050-5593364 tai matti@rex.fi

Kirjoja on Hartolan kirjastossa ja myös minulta ostettavissa paitsi muistelmien neljättä osaa.[[Category:Päijät-Häme-wiki]]

KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 3. osa

2023-03-12T08:41:16Z

Samuhuovinen:

[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista|OSA I]]
[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 2. osa|OSA II]]

OSA III

== KUUDES LUKU ==

=== Tokeensalmen tienvarren asukkaista ja kartanon lähialueesta ===

Kotini oli paikkakuntaa halkovan harjun länsipuolella eli Tokeensalmen puolella. Sieltä aloitin koulunkäyntini 1928 ja opin tuntemaan kylän asukkaita. Kerron Tokeensalmen tienvarren asukkaista ja asumuksista sellaisena kuin ne muistan niihin aikoihin sekä myös myöhemmältäkin ajalta kun olin jo aikuinen. Aloitan "Harjun kaupalta" kuten aikaisemminkin. Tokeensalmen- ja Selänkyläntiethän alkoivat silloin sieltä. Kaikki jäljempänä mainitut matkat on mitattu kyläläisille silloin niin tärkeältä ja keskeiseltä kaupalta. Myymälänhoitajana Harjun kaupalla oli silloin Väinö Mondolin, myöhemmin Majasto, joksi nimi oli suomennettu.
Hänellä oli myös perhe, mutta kokonaisuutena kohtalo heillä oli kovin traaginen. Vaimo Hulda kuoli keuhkotautiin neljäkymmentäluvun alkupuolella. Poikia oli kaksi, Antero ja Seppo, joista Antero kaatui Valkeasaaressa 1944. Isä-Väinö joutui sota-aikana evakuoimaan Kannasta häkäpönttöautoilla ja sai häkämyrkytyksen sairastaen sitä monta vuotta ennen kuolemaansa.
Harjun kaupalta Tokeensalmen tietä oli noin 300 metrin päässä Pohjolan kansakoulu tien vasemmalla puolella. Se oli rakennettu 1920-luvulla. Aikaisemmin pohjolankyläläiset kävivät Kalhon kansakoulua ja vielä sitä ennen he kävivät ns. kiertokoulua. Isänikin oli käynyt vain muutaman viikon kiertokoulua, mutta nuoremmilla sisaruksilla, kuten Väinö-sedällä oli jo mahdollisuus käydä Kalhon kansakoulua.
Aloittaessani Pohjolan kansakoulun opettajina olivat silloin Aina Ruohtula ja Lempi Tanninen. Aina Ruohtula oli leskirouva ja Lempi Tanninen nuori neito, kummallakaan ei ollut lapsia. Tannisesta tuli myöhemmin rouva Nurminen ja hän sai monta lasta.
Opettajat olivat syvästi uskovaisia ja opettaja Ruohtula oli kovasti aktiivinen ja piti usein hartaus- ja muita tilaisuuksia koululla.
Monena vuonna kolmekymmentäluvulla ennen sotaa etupäässä opettaja Ruohtula piti meille nuorille myös raamattupiiriä kerran viikossa. Luimme paljon Afrikasta ja Martti Rautasesta. Opettaja kertoi myös paljon sisarensa miehen, pastori, myöhemmin rovasti Erland Sihvosen, Kiinan matkoista. Sihvonen oli mm. kertonut, kuinka kiinalaisilta pikkutytöiltä taivutettiin jo lapsena jalkaterät kaksin kerroin, etteivät he päässeet aikuisenakaan kuin huonosti kävelemään. Se kuului heidän uskontoonsa, että naiset pysyisivät paremmin miehensä kanssa. Huh huh sentään!
Kun tuli Vapun päivä ja alkoi kesä, oli koululla joka vuosi vappujuhlat. Juhlilla oli simaa ja pullia, joita sai ostaa ja juhlat olivat hyvin suosittuja.
Myöhemmin kesällä oli lähetysjuhlat ja poikkeuksetta puhujana oli Erland Sihvonen muun ohjelman lisäksi. Sihvonen oli opettaja Ruohtulan siskon, Hiljan mies. Heillä oli myös kaksi tytärtä, Ilona ja Tuulikki. Sihvonen oli ollut lähetyssaarnaajana Kiinassa jo vuodesta 1902 lähtien ja hän tiesi paljon lähetyssaarnaajan töistä. Edellä mainittujen juhlien väliaikoina oli koululla usein hartaustilaisuuksia, jotka myös olivat hyvin suosittuja.

=== Pohjolan kartano ===

Suoraan koulun ohi eteenpäin 300-400 metriä, Tokeensalmentien vasemmalla puolen, on Pohjolan kartano. Pohjolan nimi mainitaan Sysmän historian mukaan, ensi kerran v. 1430 Kalhon rajankäynnissä, ja silloin se oli ollut ratsutila. Pohjolankylässä lienee asuttu jo noin 600 vuotta sitten.
Kuusisataa vuotta! On se jo jonkinlainen aika, mutta aika nuoria tässä ollaan. Kun ajanlaskumme alkoi Kristuksen syntymän aikana noin 2000 vuotta sitten, oli Jerusalem silloin jo ties kuinka vanha kaupunki. Ja vanhoja sivistyksiä oli myös Egyptissä, missä Israelin kansa oli aikanaan vankina. Sieltä löytyy 4000- 5000 vuotta vanhoja muistomerkkejä asutuksesta ja elämästä faaraoiden aikaan. Ja entä Kiina? Sielläkin oli sivistys korkealla jo tuhansia vuosia sitten. Meillä kasvoi ehkä metsiä silloin jääkauden jälkeen vai kasvoiko niitäkään? Nuoria ollaan maapallomme asukkaina.
Torppariaikaan Pohjola oli kantatila. Nykyisin Pohjolan kartanon asukkaina olivat Akseli ja Eedla Tervala lastensa Eevin, Hilkan, Aimon, Heikin ja Leenan kanssa. Kartanon isäntä, Akseli Tervala oli kookas, lähes kaksimetrinen jäyhä hämäläismies, jota kyläläiset pitivät arvossa. Minusta hän oli melkein pelottava kokonsa puolesta. Kuitenkin muistan hänet usein juttelemassa ja laskemassa leikkiä kyläläisten kanssa Harjun kaupalla eikä hän ainakaan silloin ollut pelottava. Rouva Tervala, niin kuin kartanon emäntää Eetlaa kyläläiset kutsuivat, teki minuun hienon vaikutuksen etenkin opettaessaan meitä joskus kansakoulussa vakituisten opettajien sijaisena. Tervalat olivat koululla melkein poikkeuksetta kaikissa juhlissa ja tilaisuuksissa ja siellä he tutustuivat kyläläisiin ja päinvastoin.
Pohjolan kartanon historiaan liittyy paljon mielenkiintoista tarinaa Toivolan Jussin eli Snällin Jussin kertomana ja niistä Matti Järvinen kertoi minulle. Kirjoitan kuitenkin kartanon historiasta enemmän tuonnempana.

=== Adventtijuhlat ===

Pohjolan koululla järjestettiin aina ensimmäisenä adventtina adventtijuhlat, nykyisin pikkujoulut. Myös nämä, kuten lähetysjuhlatkin, olivat kyläläisten suosiossa. Adventtijuhlissa koulun seinät oikein pullistelivat kansan paljoudesta.
Kauempaa kylältä tultiin hevosilla ja lähempää jalkaisin. Joskus oli jo myös paljon lunta adventtijuhlien aikaan. Saattoipa kujilla olla jo nietoksiakin näihin juhliin kuljettaessa. Rekiin pyrittiin ottamaan jalankulkijoita pahimpien nietosten kohdalla. Metsätaipaleilla, missä ei pyrylunta ollut, he kävelivät. Monet koululaiset taittoivat matkaa suksilla ja hämärässä olikin mukava hiihdellä. Lyhytmatkalaisten lisäksi kylän laidoilla oli myös asukkaita, joilla ei ollut mahdollisuutta tulla juhliin muuten kuin jalkaisin. Sinne tultiin kuitenkin.
Monilla jalankulkijoilla oli mukana öljyllä toimivat myrskylyhdyt. Eräs heistä oli yli neljän kilometrin päässä asuva Rantasen Sandra. Hän tuli joka kerta myrskylyhtyineen niin kauan kuin jaksoi. Koululla lyhty sammutettiin ja pantiin naulakkoon juhlan ajaksi. Ei silloin 20- 30-lukujen vaihteessa ollut monillakaan taskulamppuja tai muita valoja. Paras valo oli silloin öljyllä toimiva myrskylyhty.
Yleisömenestys oli aina taattu kun adventtijuhlat olivat kyläläisten erikoisessa suosiossa. Aina kaikki aikuiset eivät sopineet sisälle yläkoulun luokkahuoneeseen, vaan heitä oli eteisessä tai viereisessä alakoulun luokassakin kuuntelemassa.
Juhlissa oli lämmin joulun tuntu. Oli kuusi ja joulupukkikin tuli joka kerta, oli tonttuleikkejä ja muuta ohjelmaa. Opettaja Ruohtula piti avauspuheen sekä alku- ja loppurukoukset. Laulettiin adventtivirsiä ja joululauluja. Pukinkontista löytyi lahjoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Koululaiset saivat usein vehnäpullan ja nuoremmat lapset sitä, mitä aikuiset olivat heille pukinkonttiin löytäneet. Puutteessa oleville koululaisille jaettiin kunnan taholta jalkineita ja vaateapua. Myös nämä avustukset paketoitiin mukaan adventtijuhlien pukinkonttiin. Oli myös niitä koululaisia, joilla ei ollut mahdollisuutta päästä mukaan juhliin, vaikka kovasti mieli teki. Kun matkaa oli viidestä seitsemään kilometriin eivätkä vanhemmat voineet työ- tai muiden esteiden takia lähteä heitä kyyditsemään, niin poissa oli oltava. Oli myös henkilöitä, jotka eivät juhliin halunneet.
Pohjolan emäntä, rouva Eedla Tervala oli myös kuoronjohtaja. Melkein kaikissa koulun juhlissa lauloi Pohjolankylän naiskuoro hänen johdollaan. Lauluista parhaiten on mieleeni jäänyt laulu: "Mestari, myrsky on suuri", vaikka he paljon muitakin lauluja lauloivat. Adventtijuhlat loppuivat vuoteen 1938. Sodan jälkeen niitä ei enää jatkettu entisessä muodossaan.
Koulua vastapäätä oli entinen portinvartijan torppa Porttila ja kiviset portin pylväät, joissa oli vuosiluku 1871. Porttia ei enää ollut. Porttilan oli rakennuttanut kartanossa aikoinaan asunut Tandefelt-niminen aatelismies, joka hevosella ajellessaan tarvitsi portinaukaisijan. Se oli pieni rakennus, vain kolmisen metriä kanttinsa kylmine porstupineen. Siinä oli aikaisemmin Matti Järvisen kertoman mukaan asunut ennen torpparivapautusta erittäin ahtaasti Santalan perhe, Otto, Manta ja lapset, Emil ja Hilma, jotka muuttivat siitä Rauhalaan.
Kertomani aikaan siinä asui Justiina Snäll, yksinäinen vanhus, joka oli Toivolan Jussin, Juho Snällin sisko. Hänestä on jäänyt mieleeni, että häneltä kerran jossain tilaisuudessa haukotellessa meni leukaluu sijoiltaan ja suu jäi auki. Lääkärinreissu siitä tuli ennen kuin leuka saatiin paikoilleen.
Leena Huurin mainitsema liikemies Saksa, liittyneekö tähän portinvartijan tupaan?

Olen kirjoittanut jo edellä Tokeensalmentien taloista ja asukkaista, mutta nyt jatkan ja kirjoitan siitä mitä Väinö-setä, Matti Järvisen tai Toivolan Jussi ovat minulle kertoneet aikaisemmista asukkaista. Väinö-sedän osuus on kirjoitettu kursiivilla.

=== Tokeensalmentien alkupää ===

==== Porttila, Harjula, Eevala, Uutela, Talasniemi, Kulmala ja Pissilä ====

Aloitetaanpa läheltä kartanoa, Porttitorpasta eli Porttilasta, kansakoulua ei vielä silloin ollut. Muistan aivan varhaisesta lapsuudestani Porttitorpan. Siinä asuivat Otto ja Manta Santala ja ajatella sitä asuntokurjuutta, joka silloin vallitsi.
Kun tiedetään kuinka surkean pieni tämä Porttitorppa oli, vain kolmisen metriä kanttiinsa ynnä kylmä porstupa. Tandefeldt rakennutti torpan portinavaajalle, joka avasi veräjän kun Tandefeldt ajoi hevosellaan portista.
Torpassa asuivat Oton äiti, Oton vaimo Manta ja lapset Hilma ja Emil, josta tuli myöhemmin Rauhalan isäntä. He pystyivät tuskin torpassa olemaan ja asumaan. Kyllä siinä varmaan saunaa piti usein lämmittää, että toimeen tulivat. Siinä oli vähän Harjulan ja Vähänkyrön välistä peltoa, jokunen lehmä ja hevostakin he yrittivät pitää.
Minusta oli yllättävää kuinka nopeasti ja vaivattomasti siirto Rauhalaan aikanaan tapahtui. Varmaan Tervala halusi päästä heistä nopeasti eroon ja saada sen Kyrönpellon vapaaksi.
Väinö setä:
Porttilasta Tokeensalmentie jatkui suoraan eteenpäin. Siinä oikealla oli heti Harjula-niminen paikka, jossa oli vuosisadan alkukymmeninä asunut Janne Holl vaimonsa kanssa. Nyt siellä asui Janne Svahn perheineen, sinne on matkaa kaupalta noin 400 metriä. Svahnin perheessä oli paljon lapsia, joiden lukua ja nimiä en muista, mutta paljon niitä oli. Muistikuvani mukaan Janne Svahn oli pienikokoinen ja liukasliikkeinen mies.
Matti Järvinen:
Sanoisin Harjulasta, että kyllä minullakin on siitä surkeita lapsuusmuistoja. Harjulaa rakenteli Juho Holl, Janne Holli, niin kuin häntä kutsuttiin. Sellainen yleismies, kirvesmies, timpuri ja kaiken tekevä. Heillä ei ollut omia lapsia.
Harjulakin oli liian lähelle kartanoa tehty. Kaikissa Pohjolan torpissa oli sama vika. Kaikki ne oli aikoinaan rakennettu liian lähelle kantatilaa ja sen takia Harjulakin piti muuttaa torpasta työläisasunnoksi.
Hollilla oli sairaalloinen vaimo, vaimon nimi oli Anni ja hän oli erittäin pienikokoinen. Holli oli jo lehmänpidon lopettanut, jättänyt karjan ja kaikki. Hänellä oli viimeisenä hevonen, jota vielä piti. Muistan sen hevosenkin siellä karjapihassa, hän ruokki sitä sinne heinillä ja joskus ajeli sillä. Se oli erittäin miellyttävä kesy hevonen ja aina höpöttämässä ja pyytämässä jotain sen portin yli kun siitä kuljettiin ohitse.
Hollin vaimon kuoleman tapahtuessa Holli teki itse arkun, laittoi vaimonsa siihen ja vei kärryillä hänet hautaan. Äitini kertoi, ettei siellä sen kummempia hautajaisia ollut, ei ristiä eikä muuta ilmestynyt. Sillä tavalla ratkesi siihen aikaan tavallisen rahvaan pois lähtö, ei siinä sen ihmeenpää ollut.
Luulen että tämän jälkeen Holli teki edullisen kaupan kun sai ostettua omakotitontin Tyynelän, Selänkylään mentäessä, ja siellä hän asui yhteisasunnossa Loviisa Sipin kanssa.

Sitten tullaan "Ievalan" torppaan (Eevalaan). Toivolan Jussin kertoman mukaan sillä oli hyviä pelto-osuuksia Rautalahdessa. Siinä oli torpparina Anton Laitinen ja heillä oli samanniminen vanhin poika, Anton.
Vanhempi Anton kuoli aikaisin ja siihen jäi Ida Laitinen kuuden orpolapsen kanssa. Tosin heistä vanhimmat olivat jo sellaisia, että he pystyivät Pohjolan kartanoon jotain palvelua tekemään. Ida oli ahkera työihminen, vahva ja roteva nainen. Niin he lapset Pohjolan työharjoittelun ja palveluskurssin jälkeen kaikki joutuivat maailmalle. Siitä jäivät sitten Eevalan pellot ja viljelmät Tervalan käyttöön. Eikä hänellä ollut mitään korvausvaatimuksia niistä mihinkään päin.

Väinö-setä:
Edelleen samalla puolen tietä, Harjulasta noin 100 metrin päässä oli Eevala. Se oli ollut Anton Laitisen, vaimon Idan ja heidän lastensa kotipaikka. Anton oli kuitenkin kuollut "kesken aikojaan" kuten Matti Järvinen kertoi. Ida ja lapset olivat joutuneet muuttamaan pois, mutta saaneet aluksi työtä kartanosta. Poika Anton muutti myöhemmin Joutsan Pappisiin.
Nyt Eevalassa asuivat Janne ja Selma Järvi sekä Taavi ja Anna Valonen perheineen. Järven perheeseen kuului vanhempien lisäksi kaksi lasta, Antti ja Ester. Valosilla oli neljä tytärtä, Eila, Aili, Marjatta ja Sirkka. Järven lapset, Antti ja Ester olivat minua vähän vanhempia, Valosen tytöt olivat minusta nuorempia. Sekä Janne Svahn että myös Janne Järvi ja Taavi Valonen olivat silloin kartanon muonamiehiä.

Uutela on työmiesasunnoksi tehty eikä ole torppa ollutkaan. Siinä oli vain vähän perunapeltoa.
Väinö-setä:
Seuraava asunto tien eteläpuolella oli Uutela, joka oli tehty vain työläisten asunnoksi. Nykyasukkaina olivat Aliina Järvi ja tyttäret Elli ja Elma. He olivat minua vanhempia. Aliina kävi kartanossa työssä "muonapiikana", niin kuin muonapalkkaisia naisia nimitettiin.
Uutelan kohdalta noin 650 metriä kaupalta kääntyi oikealle Savipellontie. Siitä pääsi Talasniemeen ja Savipeltoon, jonka mukaan tiekin on nimetty. Savipelto oli entinen torppa ja siellä asui sveitsiläisyntyinen Arnold Wälchli vaimonsa Huldan kanssa. Heillä oli kolme poikaa, Arnold, Pauli ja Kalle. Hulda Wälchli oli Akseli Tervalan sisko ja pojat monta vuotta minua vanhempia, syntyneet vuosina...
Arnold Wälchli oli tullut Sveitsistä Suomeen v. 1903 ja veljensä Andreas vuonna v. 1908. He tulivat juustomestareiksi, Arnold Pohjolan ja Andreas Kalhon meijeriin. Arnold osti vähän myöhemmin Savipellon tilan. Sveitsiläisinä he puhuivat jonkin verran murtaen suomea. Esimerkiksi kun tämä Savipellon isäntä kiivastuksissaan kiroili, tuli sieltä silloin sellaisia ärräpäitä kuin saakkars, perkkels jne. Häntä sanottiinkin lempinimeltä Saakkariksi.
Talasniemi ei tietääkseni ollut torppa, vaan ehkä työväen asunto. Siinä asui vaimonsa Alinan kanssa suutari Vihtori Sarikka, perheeseen kuuluvien neljän lapsensa, Ainon, Kallen, Editin ja Sulon kanssa. Sarikan lapset olivat minua monta vuotta vanhempia ja heistä Kalle ja Edit olivat usein meillä kotona työssä. Editillä oli jo nuorena taipumuksia pitokokiksi. Hän auttoi emäntiä, kun sellaista apua tarvittiin. Edit oli vaimoni Annin ja minun hyvä ystävä. Hän sai sydän- tai muun kohtauksen ja kaatui kuolleena maahan Harjun kaupalla matkalla Hartolan kirkolle linja-autoa odottaessaan. Näin traagisen lopun hän sai. Talasniemeen oli kaupalta matkaa runsas puolitoista, mutta Savipeltoon lähes kolme kilometriä.
Vastapäätä Savipellon tienhaaraa, oli tien vasemmalla puolella Kulmala-niminen paikka, alkujaan haukkumanimenä Pissilä. Se oli työläisasunto, noin sata metriä tieltä. Siellä asui Heikki ja Lyyli Pesosen perhe. Lapset, Toivo, Saima, Heikki, Onni, Otto, Ida, (Lyyli) ja Helka. Pesosen lapset olivat minua vanhempia, lukuun ottamatta Iidaa ja Helkaa, jotka olivat minun ikäisiäni. Isä-Heikki kävi kartanon töissä, hänkin oli muonamies. Ida ja Helka (Hekka) olivat koulutovereitani.

==== Hakaportti, Hakala, Seppälä ja Linna ====

Matti Järvinen:
Sitten tullaan Hakaporttiin, joka on siinä tienhaarassa vasemmalla Sarikkaan ja Savipeltoon mentäessä. Talossa oli kivikkoinen piha ja siinä asuivat Vilppu ja Loviisa Saxbeg perheineen.
He olivat tulleet taloon vasta äskettäin, niin myöhään, että Tervala katsoi ettei heille kannata kivikkoista Hakaporttia antaa eikä maata siitä. Hakaportti ei ole torpan paikka, heidän on ehdottomasti muutettava pois. Heillä oli aikamiespoika Aku, joka oli tehnyt veropäivät Pohjolaan ja hän oli Tervalan mieleinen ahkera ja työteliäs nuorimies. Hän oli myös niitä miehiä, jotka eivät alkuunkaan olleet punakaartin kannalla, eikä hän lähtenyt sinne. Tämä herätti Tervalassa arvostusta ja hän oli viimein sanonut: "Akulle hän antaa maata, mutta ei Vilpulle". Sopimus oli kuitenkin kirjoitettava Vilppu Saxbergin nimeen. Ja Siltala oli talon paikka, joka heille löytyi.

Väinö-setä:
Hakaportti oli heti Savipellontien risteyksessä oikealla, kun jatketaan Tokeensalmentietä eteenpäin. Siitä oli silloin jäljellä enää vain riihi ja hyvä lähdekaivo. Nimensä paikka lienee saanut, kun siinä oli portti kartanon laidunmaalle Vihkimen hakaan. Aikaisemmin se oli ollut torppa, mutta kun siihen piti tulla Vilppu Saxbergin perheineen, katsoi Tervala ettei siihen enää kannata rakentaa, vaan ohjataan Vilppu perheineen Siltalaan. Myöhemmin riihi oli minulle hyvin tärkeä paikka suksipuiden kuivauksessa. Sitä en tiedä mistä Vihkimenhaka on saanut nimensä. Lieneekö sekin ollut torppa, josta minulla ei ole tietoa.
Tie jatkui ja vasemmalla oli Koivisto, yksi kilometri kaupalta. Siitä oli suora tie kartanoon. Koivistossa asui Amanda Leppänen yksin ja Tilda Kilpinen, jolla oli pojat Erkki ja Sulo. Leppäsen Mantan lapsista Emil oli isän kavereita. Hän oli ammatiltaan maalari ja asui Helsingissä, mutta kävi meillä usein lomailemassa. Hänellä oli jo silloin "rammari". Se oli ihmeellinen vehje siihen aikaan. Silloin oli muodissa iskelmä: "Laulu kaupungin, yllä asfaltin". Se jäi mieleeni soimaan. Samoin, ”Maista ihanin on Havaiji”. Manta ja Tilda olivat silloin leskiä ja Tilda kävi kartanossa työssä muonapalkalla. Koivisto lienee ollut kautta aikojen työväen asunto.

Haastattelu jatkui, Topi kyseli, Matti vastaili ja jatkoi Toivolan Jussin kertomusta:
”Sitten niitä torppia ei olekaan Tokeensalmelle mentäessä, ne olivat kaikki työmiesten asuntoja. Esimmäiseksi kerron Toivolasta ja Hakalasta, joissa Jussit, Snäll ja Pynnönen asuivat. Toivola oli hyvin rakennettu asuintalo, asuihan siinä Juho Snäll, joka oli kylän kuuluisin Jussi ja joka on tullut esille näissä kertomuksissa tämän tästä.

Väinö-setä:
Vastapäätä Koivistoa tien oikealla puolella, noin 50 metrin päässä, pienellä kummulla oli Toivola ja siellä asui Juho Snäll Mari-vaimoineen eli Toivolan Jussi, kuten häntä nimitettiin. En muista oliko heillä lapsia ollenkaan. Jussi oli kyläläisten tietämän mukaan entinen Pohjolan kartanon vouti, mutta itse hän kertoi olleensa oikea tilanhoitaja kartanossa jo edellisen omistajan rusthollari Juho Pohjolan aikana. Häntä pidettiin suuressa arvossa. Hänellä oli myös rahaa ja hän oli kylän pankkiiri, jolta sai tarvittaessa lainata rahaa korkoa vastaan.
Toivolan rakennukset oli varattu Jussin eläkepäiviä varten, joita hän nyt eleli. Usein hän kävi naapurissa Matti Järvisen juttusilla, kertoen hänelle vanhoja asioita.

Hakala taas oli pieni mökki Tokeensalmentieltä oikealle Toivolan takana. Siellä asui tämä toinen Jussi, Pynnönen, oikea kylän vitsiniekka.
Seurasi Seppälä, joka oli todellinen Seppälä, kun siinä oli seppiä asunutkin. Siinähän minäkin asuin suuren osan elämästäni. Muistan sen pajankin Pohjolaan menevän tien sivussa, jossa sepät takoivat. Meitä Jermiaksen ja Fiinun lapsia oli seitsemän, Anna, Selma, Ida, Toivo, Jalmari, Kalle ja Matti. Kaikki eivät asuneet Seppälässä ja Lydia kuoli jo lapsena.

Väinö-setä:
Toivolan takana oli Hakala, pieni asunto, jossa asui Pynnös‑Jussi, oikein sanavalmis vitsinikkari. Jussi Pynnösen perheeseen kuului lisäksi Lyyli-vaimo ja Toivo‑niminen poika. Hänen pojastaan Jussin Hermanni-veli sanoi: "Sen pojan toistä ei tule viikolla mitään, mutta kun lauantai ehtoo tulee niin nauha kaulaan ja haloo!”
"Nauha kaulaan ja haloo", oli yksi Pohjolankylän lentävistä lauseista.
Hakalan Pynnösen sanavalmius ei oikein Toivolan Jussia miellyttänyt, kun Pynnös-Jussi kiusoitteli Toivolan Jussia hänen isosta nenästään, josta käytiin käräjiäkin. Jussi haastoi Pynnösen Jussin siitä käräjille ja Pynnös-Jussi sai siitä sakon, mutta hän ei ollut moksiskaan. Hän käänsi jutun siten, että nyt nenä onkin minun, vaikka Snällin Jussi sitä kantaa. Sain ostettua sen muutamalla kympillä.
Koiviston tienhaarasta 50 metriä eteenpäin tien oikealla puolella oli Seppälä. Ennen vanhaan kartanon seppien asunto. Nyt siinä asui talon eteläpäässä Jeremias Järvinen, Seppälän Jere, Fiinu-vaimonsa kanssa. Järvisen lapsia olivat: Anna Josefina (Valonen Eevalasta) Selma Elina, Lydia Elina, kuoli lapsena, Ida Maria, Toivo Villehard, Johan Jalmar, Kaarle Vihtori ja Matti Kalervo. Kaikki minua 10‑20 vuotta vanhempia.
Jo koulupoikana opin Jeren tuntemaan, usein kylän läpi kulkevan kujan aitojen korjauksissa tai uuden aidan teossa. Jere tunnettin rauhallisuudestaan, koskaan hänellä ei ollut kiirettä. Mutta kerran ennen sotia, lienee ollut vuosi 1938. Ajelin polkupyörällä Harjun kaupalle ja vilkaistuani Koivikon ohi Pohjolaan kulkevaa tietä, näin Seppälän Jeren juoksevan. Arvasin heti, nyt on tapahtunut jotain erikoista, kun Jere juoksee. Lähdin heti perään ja näin Jeren kääntyvän kartanon hevostallin seinustalle ja minä perässä!
Siellä olikin ihmisillä kova touhu käynnissä. Huomasin heti, että hevostallin seinustalla olevasta kaivosta vedettiin miesvoimin ylös hevosta, joka heti saatiinkin nostetuksi.
Kaivo oli täytetty talvella kotitarvesahalta tulevilla sahajuhoilla. Lieneekö kaivo ollut jäässä ja vesi laskenut, mutta hevosen mentyä siihen kävelemään, se oli pettänyt ja varsonut hevonen varsoineen oli pudonnut kaivoon. Hevonen saatiin pelastettua, mutta varsa jäi sinne ja kaivo täytettiin heti kivillä ja maalla, ettei enää moista vahinkoa pääse tapahtumaan. Seppälä oli kahden perheen talo, mutta pohjoispään asujat vaihtuivat niin usein, ettei minulle jäänyt mielikuvaa heistä.

Matti Järvinen:
Linna oli omituinen nimi, mutta sekin oli työväen asunnoksi rakennettu, se ei ole koskaan ollut torppa, mutta se on hyvin vanha. Toivolan Jussi arveli, että se on Tandefeldin rakennuttama, mutta mistä tämä hieno nimi on tullut emme tienneet. Muiden muassa seppä Wahlberg tai Wahlstedt asui siellä.

Väinö-setä:
Edelleen tietä eteenpäin kuljettaessa oli oikealla puolella Linna. Linna oli kuitenkin vain tavallinen kartanon työläisten asunto, jonka perimätiedon mukaan Tandefeldt oli rakennuttanut. Kuka lienee keksinyt noin mahtavan nimen vaiko Tandefeldt? Linnassa asui perheineen silloinen kartanon seppä, Kalle Wahlberg (vai Wahlstedt?), myöhemmin Vehmas. Pohjolassa oli kotitarvepaja ja Vehmas oli siellä vakituinen seppä. Kävin usein pajassa asioimassa tai muuten juttelemassa hänen kanssaan. Hän oli kova juttelemaan nuortenkin kanssa. Hän oli vanhempieni tuttava ja kävi perheineen usein meillä. Lapsia heillä oli monta, mutta nyt muistan heistä vain Jaakon ja Taimin.
Pohjolan paja oli ainoa kylän paja, jossa kyläläiset toimittivat asioitaan. Sodan jälkeen pajat hiljenivät ja tilalle tuli konekorjaamoja. Seppä Vehmaskin muutti Sysmään, mutta kävi vielä Pohjolan pajassa tarvittaessa sodan jälkeenkin. Muistan kun kerran sodan jälkeen kävin siellä seppä Vehmaan juttusilla ja hän varoitti minua:
"Älä enää hiihdä kilpaa kun olet sairastanut keuhkopussin tulehduksen. Äitisi kuoli keuhkokuumeeseen, ole varovainen". Otin hänen sanansa vakavasti.
Myöhempien kouluvuosieni aikana Linnaan muutti Heikki Aaltonen perheineen. Hänellä oli Lyydia-vaimo eli Lyyli ja kolme tytärtä, Lyyli, Helmi ja Alma. Poikia hänellä oli Heikki, Otto ja Pekka, jotka olivat vanhempia, mutta Uuno, Martti, Kustaa ja Kalevi kävivät kansakoulua samaan aikaan kuin minäkin. Tuskin heistä Marttia lukuun ottamatta kukaan oli Pohjolan vakituisia työntekijöitä. Uuno joutui jo talvisotaan vakinaisessa sotaväessä ollessaan ja haavoittui invalidiksi heti sodan alussa, menettäen toisen silmänsä.

==== Syöni, Puustelli, Lummila, Kyttä, Mattila, Sipilä ====

Syöni oli Mykkä-Kustaan eläkeasunto, kansankielellä "syytinkiasunto".

Väinö-setä:
Tietä eteenpäin oli vasemmalla Syöni, jossa asui Kustaa Pessala. Hän oli mykkä ja häntä sanottiin Mykkä-Kustaksi. Hän asui Syönillä vaimonsa Heta‑Marin kanssa. Syöni oli hänen ja perheensä eläkeasunto jo aika nuoresta lähtien. Lapsettomia he eivät olleet, Matti Järvinen kertoi lapsia olleen kaksi, Emil ja Hilma. Isäni oli Kustaa Pessalan holhooja ja sanoikin leikisti, että Kustaa on hänen vanhin poikansa, vaikka olikin isää monia vuosia vanhempi. Kustaa Pessala oli Pohjolan kartanon perillinen, mutta kuuromykkänä häntä ei voitu isännäksi hyväksyä. Hän sai kuitenkin kartanosta eläkkeen ja elinikäisen asunnon. Matkaa kaupalta Syönille on runsas kilometri. Myös Syönistä tuli minulle myöhemmin käänteentekevä paikka elämässäni, perustettuani Toivo Peltosen suksitehtaan siellä.

Matti Järvinen:
Seurasi Puustelli, se oli mäellä, iso torppa, paremminkin talo. Puustelin pellot olivat heti, katsottaessa suoraan lounaaseen, Mattilaan. Pellot olivat todella hyvät . Puustellissa asuivat Kalle ja Riikka Id ja heillä oli Toivo-niminen poika. Hän oli syntynyt vuosisadan vaihteessa ja hänen piti mennä asevelvollisuuspalveluaan suorittamaan heti kun punakapina loppuu.
Nyt kerrottava juttu on mehukas siksi, että Toivo ei ensiksikään hyväksynyt punakaartiin menoa, eikä mennyt sinne. Ei myöskään liittynyt Hartolan Eteläiseen Työväenyhdistykseen eikä mihinkään vastaavaan. Mutta ei mennyt kutsuntaankaan, eikä sotaväkeen, vaan meni metsäkaartiin ja onnistui monia vuosia piilottelemaan.
Toivolle oli tärkeää, että kun koko roska, joka hankitaan yhteisillä voimilla ja varoilla, jää kerran hänelle. Ei ole suinkaan samantekevää mitä onnistutaan saamaan irti ja kuinka paljon saadaan. Nämä asiat on hoidettava.
Monien vaiheiden jälkeen löytyi Mustassuolta paikka ja ihmiset kauhistelivat kuinka siellä voidaan asua. Ja kuinka sielläkin voidaan viljellä viljaa ja pitää taloa.
Kuivaa maata oli kuitenkin sen verran, että talo voitiin rakentaa, oli vähän metsää ja voitiin asua. Kun suon rantaa oli raivattu tarpeeksi pitkältä, tuli siitä talolle nimi Suoranta.
Toivo tuli viimein järkiinsä ja harkitsi, että on parasta käydä sotaväki niin pääsee siitäkin eroon. Kerran Hartolan poliisi Toivo Vihinen kävi heillä rutiinikäynnillä ja kyseli:
"Missähän se on se teidän aikamiespoika? Toivo oli pellolla, huuteli ja huikkasi Vihiselle, että täällä ollaan, ketä sinä oikein etsit? Ja niin asia alkoi seljetä.
Entinen nimi Id muutettiin myös Suorannaksi. Toivon poika Matti Suoranta, on nykyisin Hartolassa hirsimökkiyrittäjänä.
Toivon mentyä sotaväkeen hän kävi sitten Karjalan Kaartin ja oli siellä asiaan kuuluvan ajan. Häntä tutkittiin, pengottiin ja monelta suunnalta harkittiin, mutta jätettiin rankaisematta. Toivolla oli puhtaat paperit. Hän ei ollut punikki, hän ei ollut aseista kieltäytyjä, eikä hän ollut isämaallisuutta vastaan. Mutta kun hänen piti saada kunnon talo ja sellaiset tärkeät asiat oli ensin hoidettava ja ratkaistava, ei niitä voinut jättää.
Ajankohta oli silloin sellainen, että yhteiskunta oli vielä valmistautumaton ja tarvittiin aseellisia palvelijoita. Nykyisinhän monet nuoret miehet hankkivat lykkäystä. Silloin se ei käynyt päinsä, koska oli heti saatava armeija täysilukuiseksi ja kuntoon. Tässä selvisi, että ensin perhe ja sitten muut asiat.

Väinö-setä:
Seuraava asunto oikealla sadan metrin päässä oli Puustelli, josta Matti Järvinen kertoi aikaisemmin. Se oli ollut iso torppa, mutta nykyisin vain työläisasunto. Vieläkin puhutaan Puustellin pelloista, jotka viettävät Puustellista lounaaseen. Siellä oli asunut aikoinaan Kalle ja Riikka Id ja heillä oli Toivo-niminen poika. Muuttaessaan myöhemmin Suorantaan he suomensivat sukunimensä Suorannaksi. Toivolla oli Matti-niminen poika, joka nykyisin jatkaa mökkitehtailijana.
Koulua käydessäni Puustellissa asui Kalle Torniainen vaimonsa Amalian ja lastensa kanssa. Lapsia oli Valtter, Jussi, Taavi, Oskar, kaksoset Hilja ja Helmi sekä Onni ja nuorin Iina-nimeltään. Kaikki, Onnia ja Iinaa lukuun ottamatta olivat minua vanhempia, kaksostytöt tosin vain yhden vuoden. Oskari ja heistä kaikki nuoremmat olivat yhtä aikaa koulussa kuin minäkin. Oskari kaatui sodassa v. xx .
Nuorena ollessaan Jussi ja Taavi olivat kotonani töissä, ennen kuin lähtivät maailmalle. Taavin näin usein jälkeenpäin jokavuotisilla Hartolan syysmarkkinoilla. Ne ovat nykyään jo Suomen suurimmat maalaismarkkinat. Siellä saa nähdä paljon ihmisiä, vanhoja ja uusia tuttavia.

Matti Järvinen:
Toivolan Jussi kertoi, että Lummila oli ollut torppa, mutta oli sammunut jo aikoja sitten ennen hänen tähän kylään tuloaan. Siitä oli purettu rakennuksen päästä tupa ja tehty tämä nykyinen sisäänkäynti toiseen kamariin. Näin oli tehty pieni päärakennus ja talo muuttui eri näköiseksi. Talossa oli ollut vain kahden lehmän navetta, joka oli lahonnut seisaalleen. Se kertoo, että vanhaa asutusta oli paikalla ollut. Emil Miettinen rakensi entisen tilalle samanlaisen kahden lehmän navetan.

Väinö-setä kertoo:
Seuraava talo oli Lummila, niin ikään oikealla puolen tietä. Se oli kauan sitten ollut torppa, mutta oli jo sammunut ja oli nyt tavallinen työläisasunto. Emil ja Emilia Miettinen asuivat siellä perheineen. Miettisillä oli paljon lapsia, nuorimmista lukien: Tauno, Esteri, Kaarlo, (Kalle) ja Vilho, jotka muistan hyvin. Lapsista vanhimmat olivat jo maailmalla. Matkaa Lummilaan oli kotoani noin puolitoista, suoraan vain noin puoli kilometriä.

Matti Järvinen:
Mattilahan siinä sitten oli ja sen asujat muuttivat hyvissä ajoin muualle, sillä heillä ilmeisesti oli varoja. Tervala oli kyllä valmis myymään edullisesti kaikille, jotka pystyivät ostamaan. Siinä nyt tultiin tekemisiin varakkaampien ja köyhempien torppareiden kanssa. Kaikki torpparit eivät pystyneet varojen puutteessa torppia ostamaan eikä Tervalakaan voinut suostua rahattomille maata antamaan.
Kun Tervala tarvitsi työväenasuntoja, niin Mattilakin jäi aitauksen sisään ja viljelysmaata oli vain sen verran, että siinä voi asua kaksi perhettä.
Mattilasta siirrettiin 1920-luvun paikkeilla asuinrakennus Ojalaan. Se tuli kaupassa Ojalan Taavin ja Olgan kanssa, jonka yhteydessä he siirtyivät pois Peltolasta ja heidän maansa saatiin päätilalle. Järvisen Matti oli silloin alle kouluikäinen, kun päärakennus vietiin Ojalaan.

Väinö-setä:
Puustellin luota erkaantui vasemmalle tie ja siellä olivat Kyttä ja Mattila, jonne matkaa kertyi lähes pari kilometriä. Kyttä lienee ollut aikoinaan jonkun silmäntekevän asunto, mutta ei sitä oikein kukaan muistanut. Se näytti kivitalolta kun se oli tehty kokeilumielessä savesta ja kanervista. Se oli erikoislaatuinen kokeilu kun ottaa Pohjolankylän ilmaston huomioon. Matti Järvinen oli asunut siellä lapsena, mutta ei hänkään osannut siitä mitään erityistä mainita. Kytällä asui Jussi ja Edla Grönroos.
Mattila oli vähäinen mökki vain, rakennuksetkin oli muutettu tai purettu pois. Siellä asui Jussi Koskinen ja Karoliina Stenius. Lapsia en muista enempää Kytältä kuin Mattilastakaan. Koskisen Jussista on jäänyt mieleeni kuva, että hän oli aina hymyssä suin ja ettei hän koskaan talvisin lapioinut kotiinsa meneviä polkuja, vaan jyräsi ne. Näin ollen niitä eivät pyryt tukkineet, kun ne olivat korkeammalla kuin hangen pinta.
Karoliina Stenius oli monasti meillä lapsenvahtina, äidin ja isän poissa ollessa. Karoliina syötti nuorimpia sisaruksiani, Timoa ja Tapiota. Lasten vatsan tullessa täyteen, hän lausahti mieleeni jääneet sanat: "Ei tupata enää, ei tupata enää." Karoliinalla oli vähän värisevä ääni, ja se on jäänyt hyvin muistiini.

Matti Järvinen:
Mattilasta mennään Sipilään, jossa Robert ja Fiinu Stång asuivat. Kyllä Sipilän asukkaat olivat näillä aukeilla olevista torppareista kaikkein varakkaampia. Heillä oli suuri etu siitä, että oli kaksi poikaa, aikuisia miehiä melkein kuin kaksi hirven puolikasta, Sulo ja Onni.

Väinö-setä:
Tie jatkui Kytän kautta eteenpäin ja kaikki oli siihen aikaan puutonta ja aukeaa, kuten Väinö-setä aikaisemmin oli kertonut. Siellä oli Sipilä, josta aikaisemmin asuneet Stångit muuttivat Rantomäkeen ja Karpaleelle. Nyt siellä asui Erkki ja Nestor Saarinen. Erkki lienee ollut Nestorin isä ja melkein tai ehkä kokonaan sokea. Kävin muutamia kertoja pyhäkoululaisten kanssa hänelle laulamassa.

Matti Järvinen:
Kuvaavaa pohjattomalle maan nälälle ja arvostukselle jokaista maata omistavaa kohtaan, oli se että heitä kunnioitettiin vaikka torppariakin. Onni sanoi kuivasti: "Se tekee veropäivät jolle tulee talo, se on näin!” Onni ei mennyt kertaakaan tekemään veropäiviä, vaan se oli Sulo joka teki veropäivät. Ja myös isä-Roope oli sitä mieltä että hänelle ne eivät kuulu, he saavat tehdä veropäivät, joille tulee talo, minä en mene.
Sulo teki veropäivät, eikä pitänyt sitä ollenkaan vääränä, koska yhdessä eletään ja talossa ollaan. Onni hankki isänsä auttamana hevosen itselleen ja kävi vähän ansiossa muuallakin. Hyvähän se on, että isällä on varaa ostaa pojalle hevosen ja Roope teki näin, sillä maan nälkä oli silloin erittäin kova.
Tämä Sipilän väki voi paremmin kuin Peltolan Taavi, jolla oli pienemmät alueet siellä alempana. Heillä oli tosin mahdottoman hyvä pelto, joka kasvoi. Ja voi että se kasvoi hyvin monta vuotta heidän muuttonsa jälkeenkin. Tervalakaan ei raaskinut purkaa sitä Peltolan aitausta, jossa Ojalan Taavi ja Olga olivat asuneet, sieltä tuli paljon hyvää satoa, kun he olivat sen hyvin lannoittaneet.
Matti Järvisen syntymäkoti oli Isolan torppa. Hän kertoi lapsuuselämästään, syntymäkodistaan ja siitä minkälaista torpparin elämä saattoi olla: ”Tämä Isola oli köyhimpiä torppia, missä isäni ja äitini torppaa pitivät. Se oli kovin pieni, siinä oli aidattu vähän kivikkoista ja huonotuottoista maata. Mutta isä piti siinä lehmää ja hevosta. Hän joutui myymään sen hevosenkin rehun puutteen vuoksi juuri sinä talvena kun minä olen syntynyt huhtikuussa 1913. Hänellä oli sen jälkeen vain kaksi lehmää ja se oli silloin meidän perheen rutiköyhin vuosi.”

Väinö-setä:
Oli myöskin Isola, joka oli ollut torppa, missä Matti Järvinenkin oli syntynyt ja lapsena asunut. Nyt siitä oli jäljellä vain rauniot.
Nämä kaikki tähän saakka luetellut paikat olivat Savipeltoa ja Talasniemeä lukuun ottamatta Pohjolan kartanon työtekijöiden asuntoja, jotkut niistä entisiä Pohjolan torppia. Monet asukkaista olivat muonapalkkaisia jokapäiväisiä kartanon työntekijöitä, mutta oli joukossa myös vuokralaisiakin, jotka tosin maksoivat vuokransa työllään, ei rahalla niin kuin nykyään. Niitä lienee olleet Miettiset Lummilasta, Koskisen Jussi Mattilasta ja Saariset Sipilästä. Ehkäpä oli muitakin, joita en osaa esitellä.

Matti Järvinen:
Akseli Tervala oli ollut jo kahdeksan vuotta Pohjolassa ja hoidellut kartanon asioita. Niihin aikoihin alettiin karjataloudessa muuttaa metsäkarjaa peltokarjaksi ja hankkia niille laitumia. Kaikki Pohjolankin läheiset torpat lopetettiin ja näin saatiin karjan laitumia niiden pelloista.
Kyllä Tervalakin silloin tyhjenteli torppia. Hän tiesi ja huomasi Isolankin v. 1913. Hän sanoi Jerelle, että syksyllä on saatava torppa tyhjäksi! Hän hävittää tämän ja on saatava tänne enemmän tilaa peltokarjalle. Peltokarjaa on saatava enemmän ja metsäkarjaa vähemmän.
Ei siinä auttanut vastaanpano. Kun isä-ukko sanoi, että mihinkä tästä menee kun on neljä alaikäistä poikaa pirtissä ja mihinkä tämän joukon kanssa pääsee. Mutta Tervala sanoi, että kun syksy tulee on torpan oltava tyhjä. Jos ei muu auta niin hän hommaa häädön ja se on sitä paljon kuin väkisin lähtö.
Mutta jos otetaan lusikka kauniiseen käteen, Jeremiaskin ottaa asiallisesti ja ollaan rauhallisia niin voidaan sopia.
Matti sanoi, ei tämä ole naurun asia, mutta minua naurattaa, näin jälkeenpäin. Siksi, että toinen oli vaikeuksissa ja oli tosi kysymyksessä.
Isäni vaikeroi sitäkin, kun on hevosen valjaatkin, eikä saanut hevosta ostettua rahan puutteessa, eikä rehua ole, eikä hevosellekaan voisi rehua ostaa.
Tervala kysyi, "paljonko niitä valjaita on ja mitä muuta sillä Jeremiaksella oikein on, niin minä voin joustaa?”
Sen aikainen raha oli Jerellä sukassa, sitä ei ollut paljon. Tervala lupasi 150 mk tasoitusta.
"Tuokaa niitä valjaan ronttosia. Annan vakituisen työpaikan Jeremiakselle ja asunnon. Jere on sitten vakituinen työmies Pohjolassa, mutta en maksa mitään siitä torpan tyhjentämisestä. Hevosen valjaista annan vielä 50 mk lisää, mutta torppa tyhjäksi marraskuun alkuun mennessä! " Tervala lisäsi, että Mattilassa asuvat Juho ja Tilda Kilpinen ja sinne pääsette asumaan. Mattilassa ei ole muuta asuntoa kuin iso tupa. Menkää Kilpisen kanssa sinne, se on iso tupa kyllä sinne sopii. Mutta mitään kirjallista sopimusta ei tehty.
Sehän olisi ollut sula mahdottomuus, kaksi isoa perhettä samassa huoneessa. Mattilassa oli kuitenkin iso sauna ja niin äiti kuin isäkin kallistuivat siihen, että sinne saunaan meidän on mentävä asumaan.
Se seikka mitä varten Mattila tuli kysymykseen oli se, että siellä oli navetassa tilaa. Ja ne meidän kaksi lehmääkin jo sanoivat sen, että ei voida mennä lehmien kanssa joka paikkaan. Siinäpä se.
Tervala sanoi vielä, että siellä ollaan vain väliaikaisesti. Heti kun hän löytää sopivan asunnon, niin Jeremias muuttaa perheineen sinne. Mattilan saunassa asuttiin kuitenkin neljä vuotta.
Oli aivan erikoista, että siellä asuttaessa isän oli määrä hankkia saunapuut silloin, kun niitä tarvittiin. Mutta saunaan tulijoiden olisi kulloinkin kylpyyn tullessaan pitänyt kantaa vesi. Ja heitä oli joka päivä yksi perhe illassa. Ei se kaivo kaukana ollut, mutta usein heillä oli kiire, eivätkä he kerinneet vettä kantamaan. Kun minulla oli 10 vuotta vanhempi Toivo-veli, niin hän sai monasti kantaa kaiken tarvittavan veden.
Me saimme monenlaista lämmintä, jota tarvitsimme, kuten vällyjä ja lampaannahkoja. Minä ihmettelin, että sen aikaisilla ihmisillä oli sellaista auttamisen halua kuin Mattilan naapureilla oli. En tiedä mistä he niitä saivat, mutta niitä vaan naapurit hommasivat. Isä ja äiti niitä sitten lämmittivät ja me lapset tulimme saunan eteiseen siksi aikaa kun toiset saunoivat, kunnes sauna tyhjeni.
Äitiä taas kiinnosti, että saadaan äkkiä menemään läpi se kylpyruljanssi. Sen jälkeen piti päästä sinne Kilpisen tuvan uunille omia leipiämme paistamaan, sinne missä Kilpisen väki asui. Voi sitä tuskaa ja vaivaa mikä meillä silloin oli! Vuodet - 14, - 15, - 16 ja - 17 asuimme siellä Mattilan saunassa ja vasta sitten päästimme sinne Kilpisen tupaan asumaan sen jälkeen, kun Juho Kilpinen kuoli keuhkotautiin. Keuhkotauti oli silloin kansamme vitsaus.
Voimme vain aavistella miltä torppari-Jeremiaksesta tuntui, kun isäntä oli ajamassa häntä torpasta pois ja hänellä oli tosi hätä siitä minne hän perheineen joutuu, Järvisen Matti sanoi. Kannattaa muistaa, että kartanon työmiehen piti asua neljä vuotta Mattilan torpan saunassa!
Kilpisen Tilda ja hänen lapsensa, Erkki, Sulo ja Hilma pääsivät muuttamaan Hongistoon. (Koivikkoon) Se oli Pissilän (myöhemmin Kulmala) ja Pohjolan navetan välillä, se pikkuinen mökki, jonka Tandefelt oli rakennuttanut paimenia varten, näin kertoi Toivolan Jussi. Susia oli niin paljon, että metsäkarjalla piti olla paimen ja paimenella asunto, se oli paimenen asunto. Siinä oli vain sen verran pihamaata, etteivät lehmät ylettyneet aidan yli nuolemaan mökin ikkunaa. Muistatko miten veikeä mökki se oli? Ja Hongisto oli sen nimi.
Vai se se oli, huonosti muistan, mutta sen muistan, että jokin mökki siinä oli, Topi muisteli.
Järvisen Matti muisteli vielä siitä Mattilasta, että herranen aika sitä asumiskurjuutta ja jatkoi. No tämä tästä Mattilasta ja kun me asuttiin siinä, niin lopulta me saatiin se koko tupa siitä, kun Kilpiset muuttivat sinne Hongistoon, Tilda, Sulo, Hilma ja Erkki. Vanhin tytär Miina oli jo päässyt maailmalle piikomaan, hän oli jo pois laskusta.
Mattilassa oli asunut tämä Heikki Pesosen vaimo Lyyti, joka oli Mattilan ainoa tytär ja Mattilan emäntä, jonka sukunimeä en muista. Siellä oli myös Erkki tai Efraim, hän oli vanhapoika. Kun Lyyti avioitui ja asuntoa ajatteli, hänelle sanottiin kuivasti:
"Siihen vaan rakennat itsellesi asunnon".
Heikki Pesonen rakensi siihen mahdollisimman pienen mökin. Hän oli sitä mieltä, että kun tulevat nämä torpparimullistukset ja muut tuon tyyppiset asiat, niin rakennetaan sitten isompi.
Mutta hän joutui asumaan monen monta vuotta siinä Jussi Koskisen mökissä. Siellä syntyivät Pesosille kaikki neljä poikaa, Heikki, Toivo, Onni, Otto ja tytär Saima. Voi voi sentään sitä aikaa! Pienen pieni torppa se oli. He joutuivat niin kauan aikaa olemaan, että Tervala rakennutti sen kahden perheen työväen asunnon siitä Uutelasta sinne kartanoon päin.
Sinä varmaan muistat Jussi Koskisen, mutta mikä ja missä se Pissilä oli, jota ihmettelet.
Tervala ei määrännyt sille mitään nimeä. Hän oli sanonut, että kyllä väki sille nimen nimen löytää, laittakoot mieleisensä. Hän antoi vapauden kansan valita. No niin. Huumorin kukkahan se aina kukkii kaikessa kurjuudessa. En tiedä mistä johtuu, että he panivat sille nimeksi Pissilä!
Sitten siihen tuli Jussi Koskinen. Hänellä oli Heta-niminen vaimo ja kaksi tytärtä, jotka olivat jo maailmalla, mutta he olivat punakaartia paossa. Kun Etelä-Suomessa oli tappelut, niin heille oli tärkeää olla turvassa ja asuivat molemmat sisarukset Pissilässä.
Jussi Koskinenhan siinä asui sitten kuolemaansa saakka. Ja navetassa oli Koskisen lehmällekin tilaa. Meidän lehmät olivat myös siinä Mattilan navetassa silloinkin kun me pääsimme Kytälle asumaan. Kytän ja Mattilan väliä oli pitkä matka kävellä, talvellakin kun tie oli tukkoinen, kun piti käydä lehmiä ruokkimassa. Mutta Kyttä oli omalaatuinen asunto. Siitä ei Toivolan Jussikaan pystynyt mitään muuta sanomaan, kuin että se oli Tandefeldtin rakennuttama ja se oli yhden perheen asunto. Kuka siinä oli asunut? Luultavasti hän oli ollut joku 'kyttä' silmäntekevä henkilö, jolle se oli tehty. Mutta kyläkunnan pääasujaimisto asui niillä aukeilla. Ehkä siinä on ollut joku luottohenkilö. Mutta se oli ollut sen aikaista rakennusmeininkiä, sellainen niin kuin äveriäämpi asunto. Kyllä minä Kytän muistan ja aina ihmettelin sen erilaisuutta, Topi sanoi.
Ja siinähän oli sitten se rohkea kokeilu, kanervia, savea ja hiekkaa. Ja ihmeen hyvin oli rappaus pysynyt, ei ole halkeillut eikä tippunut. Kyllä oli ainutlaatuista. Siinä oli todella harvinainen rakennusainekokeilu Pohjolankylän sääolosuhteissa!
Kysyit kerran Kalle Palmista. En sanoisi hänestä muuta kuin, että hän oli Ruusulan torppari. En muuta muista kuin että hän kauhistui sitä, että hän joutuu Vilho Pohjolan torppariksi. Hän lähti siitä paikasta heti Tervalan juttusille ja sai sen Rantalan.
Sai ja hävisi kaupassa ja raskaasti. Mutta tällaisiahan me ihmiset olemme, eiväthän toiset aina oikein ymmärrä. Ehkä oli joitakin, jotka ehkä epäilivät ja toiset ymmärsivät. Kumpikohan Kalle oli?
Mitä muuten näihin torppiin nähden tulee, niin kyllä se alue, joka tuli esiin Toivolan Jussin puheissa, se loppuu tähän.
Lisäksi voidaan vielä mainita, että monella torpalla oli erittäin heikot tieolot siihen aikaan. Oikeastaan ei ollut tietä lainkaan. Sellaisella torpparilla, jolle ei ollut tietä, ei tarvinnut olla myöskään kärryjä, oli vain rekiä. Tavallinen yleisreki oli pitkä liistereki, jota käytettiin työrekenä. Se oli vankka, kahdella pankolla ja usein kolmella pajulla vahvistettu sekä raudoitetut jalakset. Oli myös raudoittamattomia ns. puupohjarekiä, joissa oli usein paksummat jalakset kuin raudotetuissa. Sellaisella reellä oli parempi ajaa kesäisin, kun raudoittamaton jalas kulki kivikossa herkemmin. Pitkään rekeen saatiin myös helposti kaatuvat 'sontakorit' tai kiinteä ajelukori tavallista työajoa varten.
Sitten oli myös parireet, joissa oli etu- ja takareki. Niissä oli kummassakin tarpeen tullen kääntyvät 'roukut' ja niillä ajettiin tukkia tai pitkiä puita. Päälle saatiin myös ns. 'ronkkelit', jotka olivat kuin rekiin kaadetut tikkaat. Niiden sivupuissa oli tapit ylöspäin ja niillä voitiin ajaa halkoja. Varakkaammilla oli lisäksi 'ajelureki', johon sopi monta henkeä ja jolla tehtiin kylä- ja kirkkoreissuja.
Jos torppaan oli jonkinlainen tie, oli siellä myös kärryt. Tavallisesti ne olivat työkärryt, joissa oli akselissa pyörien lisäksi vain aisat. Niihin saatiin helposti lisättyä kipattava, ns. sontakori, joka tavallisesti oli puolen kuution vetoinen. Jos kuski halusi ajella istuallaan, sai kärryhin helpostisti myös istumalaudan, jota nimitettiin 'pomppalaudaksi'. Se kiinnitettiin siten, että laudan alapää oli akselista taaksepäin yläviistoon ja sen päällä istuttiin. Ei se juuri joustanut, mutta 'pompotti' kyllä ja siitä sen nimikin. Jos laitettiin aisat yli akselin taaksepäin, saatiin niihin helposti rakennettua kiinteät korit. Näin saatiin työkärryt.
Kärryt olivat kotona tehdyt, raudoituskin jossain kylän sepällä. Kaikki oli puuta ja rautaa ja terva oli kyllästysaineena. Niillä sitä vaan ajettiin, että kolina kävi. Pehmeistä kumipyöristä ei nähty untakaan.
Tosin varakkaammilla oli vielä herrastelua varten kiesit, jotka oli ostettava. Niitä ei voitu joka talossa valmistaa kotona.
Seuraavassa Matti Järvinen kertoo mitä oli kuullut Toivolan Jussilta mm. Tokensalmentien rakentamisesta. Tällaista oli Tokeensalmentiellä sata vuotta takaperin.

== SEITSEMÄS LUKU ==

<br />

=== Tokeensalmentien rakentamisesta ===

==== ”Nääsiläntie” ====

Järvisen Mattia kiehtoi sitten Tokeensalmen-, eli Nääsiläntie, niin kuin siitä aikaisemmin puhuttiin. Tällä oli jo silloin yli satavuotinen historia, josta Matti oli usein maininnut. Hän kertoi jostain perimä-tiedosta, jossa oli tarkkaan selvitetty tien synty. Ei kuitenkaan hän, eikä Toivolan Jussikaan, osanneet siitä sen paremmin kertoa. Tien rakentamisesta piti perimätiedon mukaan olla oikein johonkin pystytetty muistolaattakin. Sen paikkaa ei kuitenkaan tiedetty, mutta Matti halusi tutustua tiehen oikein perusteellisesti. Toivolan Jussin kertomus jatkuu:
Nääsilästä oli sen verran puhetta, että se on hyvä torppa mutta on tieongelma kesäisin. Sinne ei tietä myöten päässyt käymään. Tieongelmat olivat erittäin keskeisiä silloin kun minä aloitin koulunkäyntini. Silloin oli usein niitä tiekokouksia joissa pohdittiin, mistä saataisiin varallisuutta tientekoa varten edes Tokeensalmelle saakka. Tervala oli erittäin kitsas osallistumaan ollenkaan koko tiehommaan. No, kuinka se sitten sujui?
Kyllähän siinä Ruusulan Eemeli oli kantavana voimana. Hän sai isännät innostumaan asiasta ja mistä saatiin sitä varoja. Päätettiin, että hevosilla haetaan hiekkaa Rautalahden hiekkakuopasta Nääsilän mutkille. Jokainen hiekan ajaja kärsi kulut omasta pussitaan ja ajastaan. Kun Tervala piti sen osuuskaupan luona olevan kuopan itsellään niin Rautalahdesta pantiin hiekkaa rekeen ja hevosella kuljetettiin. Hevoskärryt olivat silloin kovapyöräisiä raudoitettuja ja raskasvetoisia nykyisiin kumipyöräisiin verrattuina. Samoin talviset "sontakorit" olivat pieniä nykyisiin verrattuina.
Kyllä muistan kun soraa ajettiin. Seitsemän kilometriä Rautalahdesta Nääsilän perälle tuli matkaa. Joo, joo! Kyllä se oli. Tokeensalmen tie oli isotöinen Nääsilään asti.
Kerroin sitten, että siihen aikaan kun Tokeensalmentietä tehtiin ja ajettiin hevosilla hiekkaa Nääsilän mutkille, sattui hyvin hauska ja mieliin painuva tapaus meillä Ruusulassa.
Siihen aikaan kyläili ja yöpyi naapurissamme Kujansuussa usein mustalaisia. Silloin kun hiekkaa ajettiin siellä oli mustalais-Roope joukkoineen.
Eräänä lokakuisena iltapäivänä Roope oli juuri tullut markkinoilta, missä oli tehty hevoskauppoja. Hän oli siinä uskossa, että he olivat pettäneet hevoskaupassa toisia romaaneja.
Niinpä sitten kotoani katsottuna Pohlammin takaa näkyi pari hevosta ja joukko ihmisiä kävelemässä hevosten takana. Hevosilla oli kuormakärryt täynnä hiekkaa ja selvästi näkyi, että kuormien päällä oli jotakin tavaraa, matkalaukkuja jne.
Roope vaimoineen tulkitsi, että sieltä tulevat petetyt mustalaiset vaihtamaan saamansa hevosen takaisin. Roopen vaimo otti heti heidän hevosensa ja toi sen Ruusulaan kulkien navettakeittiön kautta särkien siellä vesipumpunkin.
Menin lähemmäksi ja huomasin, että hevoset olivat hiekan ajossa olevia ja tavarat kuormien päällä olivat kaupungista tulevien matkalaisten tavaroita. Kaupunkimatkalaiset kävelivät perässä, mutta heidän matkatavaransa olivat kuormien päällä, ettei niitä tarvinnut kantaa.
Tämän huomasi Roopekin, kun matkaajat tulivat lähemmäksi. Hän alkoi huudella: "Tuokaa hevonen pois!” Mutta huuto ei kuulunut Ruusulan navettaan, vaikka Roope kuinka huuteli. Viimein häntä alkoi jo hermostuttaa ja huuto kävi käskevämmäksi ja vaativammaksi. Lopulta hän huusi raikkaassa syysillassa niin että kuului.
"Tuokaa se hevonen pois, tuokaa hyvät perkeleet se hevonen pois!” Kyllä meillä oli siitä juttua pitkäksi aikaa, kuinka mustalais-Roope huusi perkeleitä ja kuinka hyviä ne olivat.
Järvisen Matti kertoi taas:
Ja sieltähän nyt sitten, kuten Louhelasta, en mitään tietoja saanut, enhän voinut näitä kysellä. Mutta tässä nyt oli nämä Sipilä ja Peltola jotka olivat meidän lähinaapurit, sain heiltä.
Kyllähän meillä vielä siinä Seppälässäkin Sipilän Sulo kävi istuskelemassa ja juttelemassa ja kyllä hän ainutlaatuinen mies oli. Kun asuin Helsingissä, niin hän kysyi siskoltani Annalta osoitteeni. Hän etsi minut, mutta minä menin Elannon ravintolaan ja hän tuli sinne. Sulo kysyi minulta aivan suoraan, sano nyt minulle, voisinko enää saada mitään ammattia? Yksinäisyyttään hän valitti ja niinhän se oli. Olihan hänellä sentään se Sohvi. Lopuksi, Sulo, Sohvi ja Aimo. Niin mutta, ei kai se oikein korvaa.
No kuinka saivat nämä Stångin pojat Sulo ja Onni sen Karpaleen talon ja juuri isä-Roope vaimoineen Rantomäen. Kuinka tässä oikein kävi?
Se on sillä tavalla, että nyt on viisas kysymys. Tervala rupesi ottamaan yhteyttä tähän Sipilän Stångiin. Esittämään heille, että heidän tulee muuttaa pois ja hänellä on puolellaan nämä lait ja asetukset, että on lähdettävä. Kun Sipilä on liian lähellä kantatilaa, hän vaatii näin. Stångit sanoivat etteivät he lähde mihinkään, ennen kuin vasta sitten, kun on pakko.
Tervala esitti sitten, että jospa hän Tokeeensalmelta, sieltä Lauhlammin takaa antaisi tuon ja tuon alan ja noin ja noin paljon ja tuohon hintaan, niin voisitteko siitä maksaa ja minkä verran? Se on täysin vapaaehtoinen kauppa.
Ja Robert Stång sai sen kun heillä oli varaa maksaa ja Tervala tarvitsi rahaa. Kyllä he saivat siitä suhteellisen edullisesti kaupan. Ja talo nousi sieltä melko vaivattomasti kuntoon. Muistan kun Kalle-veikkani oli heillä Rantomäessä sellaisena pikku-renkinä. Stångin pojat, Sulo ja Onni, siinä jo vähän oikuttelivat, että kun he tässä tekevät ja kuluttavat aikaa tämän kodin rakentamisessa, niin nuoruus kuluu hukkaan ja he saavat vain saman osan kuin siskotkin. Sitten heille tulikin onnenpotku kun Karpale tuli myyntiin. Ei kukaan luvannut siitä enempää kuin he tarjosivat ja niin he saivat kohtuullisen mukavasti sen ostettua. Se oli aluksi yhteisviljelyksessä, mutta Onni oli viisaampi, hän veti välistä.
Onni meni heti kun Karpaleen kiinnitykset saatiin kuntoon, kosimaan sitä Puustelin nuorta tyttöä ja sanoi. Hänellä on talo ja hän tarvitsisi vaimon. Tässä on aika tuhlaantunut ja ikääkin alkaa jo tulla.
Onni haki Puustellin tytön emännöitsijäksi ja heistä tuli pariskunta ja perheenlisäystäkin alkoi tulla. Ja tämä Onnin naimakauppa olikin naula joka veti!
Tässä kävi sillä tavalla, että Onni esitti vanhemmalle veikalle, kun sinä olet yksinäinen mies ja sinulla on ystävätär vissillä puheella, että kyllähän sinun tarvitsisi katsoa pienempi asunto kun on pienempi väki. Sulo ottikin neuvosta vaarin ja muutti Vähä-Karpaleeseen ja eli siellä sitten ystävättärensä kanssa. Ja ehkä siinä sitten sopukin säilyi paremmin ja tyytyväisyys molemmin puolin. Sillä tavalla siinä veljekset jakoivat talon. Onnin perheeseen syntyi kahdeksan lasta. He olivat ikäjärjestyksessä Anneli, Pauli, Sirkka, Olavi, Maila, Pentti, Pekka ja Martti. Onni oli syntynyt 1893 ja kuoli 82-vuotiaana.
Minä kävin siellä joskus ongella ja ostin kissoja sieltä ravunsyötiksi silloin kun ravustin, Järvisen Matti sanoi.
Tiedätkö sitä Puustellia, missä se Oskari oli, se muurari, ja heillä oli Viljo-niminen poika?” Matti kysyi. "Kyllä tiedän ja muistan senkin", oli vastaukseni.
Näin tulimme Tokeensalmentien päätepisteeseen Nääsilään, minne nykyisin on hyvä maantie. Pääsee autolla kesät talvet, kun se on nykyisin valtion tie. Mutta omat hommansa siinäkin oli.

==== Torpparien muistokivi vuodelta 1822 ====

Tokeensalmen tie ei kuitenkaan ollut tässä rakentamisvaiheessa vielä alulle pantu. Tässä kertovat vanhat muistomerkit jo aikaisemmista hikoiluista tästä saman aiheen parissa.
Jo ruotsinvallan aikana oli Malmgårdissa, Pohjolassa, jonkin verran torppareita, mutta suurimmillaan niiden määrä oli ollut v. 1885 kokonaista 46 kpl! Tässä luvussa olivat kaikki jalkatorpatkin mukana. Juho Snällin aikana niitä oli vain noin 30, mutta oli heissäkin vielä hoitamista.
Ehkäpä tähän on hyvä kirjoittaa myös torpparien muistokivestä, joka oli pystytetty jo paljon aikaisemmin, ennen Snällin Pohjolaan tuloa, lähes kaksisataa vuotta sitten eli tarkalleen v. 1822. Torpparien käydessä taksvärkkimatkoillaan Pohjolan puolelta Nääsilän mutkalla, oli heidän kierrettävä Pohlammen ympäri ns. Myllypuron (Vanhanmyllynjoen) kautta. Pohlammen eteläpäässä oleva salmi oli noin 35 metriä leveä ja syvä eikä siitä päässyt kahlaamalla.
He kyllästyivät perusteellisesti alituiseen kahlaamiseen, matkan pituuteen ja päättivät rakentaa salmen yli uuden tien. Kolmetoista silloista torpparia rakensikin tokeet, (padon) ja sillan talkoovoimin ja pääsivät näin kulkemaan paljon lyhyempää reittiä. Salmea alettiin kutsua Tokeensalmeksi ja siltaa Tokeensillaksi. Työn muistoksi he pystyttivät lähes puolitoista metriä korkean kivipaaden, muistokiven, jossa on kaiverrus:

"Tehty 1822 Pohjolan mjehillä itsellensä cunniaxi jälkeentulevaisille hyväxi"

Kivi juhlisti sillan karuja vihkiäisiä kummasti. Sen lienee kuitenkin joku tai jotkut varastaneet, koska Hartolan kirjan kertoman mukaan se löytyi 1928 'Nääsilän mutkasta' ja tuotiin takaisin paikalleen. Se ei kuitenkaan savisen maaston ja huolimattomuuden takia pysynyt pystyssä, vaan oli hautautunut ojaan maan ja puiden juurien alle.
Eino Viitala, Janne Ojasen vävy, joka asui silloin Kujansuussa muisteli 1873 syntyneen jo edesmenneen vaimonsa sedän Eino Ojasen joskus puhuneen siitä kivestä, jonka hän oli nuorena miehenä nähnyt ja perimätieto kertoi myös kiven paikan. Viitala alkoi etsiä sitä ja löysikin sen vuonna 1953. Mutta vuosien mittaan tulos oli sama. Viitala kuoli, kivi unohtui, luonto teki tehtävänsä ja peitti kiven jälleen unholaan.
Sitten vuonna 2000 elokuun alussa paikalliset kyläläiset Tapio Peltosen johdolla löysivät kiven, pystyttivät sen sementtijalustaan ja nyt se on kaikkien nähtävänä paikallaan. Pystytystalkoomiehenä Peltonen kertoo muistelevansa esi-isien töitä. Olihan hänen isänsä aikoinaan torpparina Pohjolan kartanossa ja asui Peltola-nimisessä torpassa. Samoin, että kun muistokivi nyt on näkyvällä paikalla Tokeensalmen sillan kupeessa, sille laitettaisiin merkiksi paikalle ohjaava viitta.
Tokeet rakennettiin aika korkeiksi, vesi nousi ja siinä oli jonkinlainen vesiputouskin, koska vieläkin on nykyisen sillan alapuolella veden syövyttämä syvä kuoppa. Onko siinä ollut mahdollisesti mylly? Vanhanmyllynjoen nimihän viittaa siihen. Jos Valasjärven ja Pohlammen välillä oli aikanaan vedellä käyvä mylly, voisi olla näin: Kun Pohlammen vedenpinta nousi ja tuli vesiputous, rakennettiin siihen uusi mylly! Oli vanha ja uusi mylly. Näinkin voidaan ajatella.
Nykyisin ei ole myllyä eikä tietoakaan siitä. Tokeensilta on lahonnut ja korjattu monta kertaa. Mutta siitä kulkee nyt valtion kunnossa pitämä maantie. Ihmiset kulkevat ja muistot elävät.
Tällaista oli siis Tokeensalmentiellä yli sata vuotta sitten.

=== Tokeensalmen läntinen puoli ===

==== Lahtela, Puraala, Ruusula, Louhela, Takala, Kiertomäki ====

Kylän jakoi kahtia vesistö, jossa oli Tokeensalmi ja Tokeensilta, jonne on matkaa Harjun kaupalta noin kaksi kilometriä. Paikka oli saanut nimensä salmella aikanaan olleista "tokeista", jotka patosivat yläjuoksulla olevia vesiä. Tokeilla oli ollut jonkinlainen vesiputouskin, joka oli syövyttänyt salmen saviseen pohjaan noin neljä metriä syvän kuopan. Paikalla aikoinaan olleesta, vesivoimaa käyttäneestä laitoksesta ei ole tarkempaa tietoa. Salmi oli pengerretty ja sen yli oli rakennettu Tokeensillaksi nimetty silta. Tokeensalmen tie, jota aikaisemmin oli nimitetty Nääsiläntieksi, jatkui Nääsilänmutkan perukoille asti.
Juuri ennen siltaa on Lahtela‑niminen itsenäinen pieni tila, jossa oli Aaltosen Jussin kauppapuoti. Jussi asui siinä vaimonsa Amandan (Mantan) ja poikiensa Kaukon ja Arvin kanssa. Kävin siellä lapsena monilla pikku kauppa-asioilla ja sain aina palkaksi "hilkun", joka oli 25 penniä sen aikaista rahaa.
Heti sillasta yli mentyä oli kolmen tien risteys. Vasemmanpuoleinen tie kääntyi Puraalaan, keskimmäinen suoraan Nääsilän mutkalle ja oikeanpuoleinen Kujansuuhun ja Ruusulaan.
Puraalan virallinen nimi on Purasalmi, mutta kun oli Tokeensalmikin, niin kyläläiset nimittivät Purasalmen talon selvyyden vuoksi Puraalaksi. Siellä asuivat juuri avioituneet Lauri ja Ida Virtanen. Heillä ei vielä kouluun mennessäni ollut muita lapsia kuin Arvo-niminen poika. Myöhemmin lapsia syntyi useita. Arvon lisäksi syntyi vielä Leila, Simo, Ilpo, Jouni, Irmeli, Olli, Valto ja Riitta.
Ida Virtanen nimitti miestään Lauria rattoisasti- Puraalan pojaksi- jota nimeä sitten naapuritkin usein käyttivät. Tämä oli minusta silloin jotenkin kodikasta ja mukavaa. Myöhemmin siellä asui myös Idan äiti, Ida Pesonen, viettäen heillä vanhuuden päiviään.
Melkein tienhaaraa vastapäätä edessä vasemmalla on Kujansuu. Sen asukkaat olivat Taavi ja Saara Ranta. Tytärkin heillä oli. Hän oli jo muuttanut pois kotoaan, en häntä muista. Harjun kaupalta on matkaa Kujansuuhun runsas kaksi kilometriä. Puraalaan on vähän enemmän ja Ruusulaan noin kaksi ja puoli kilometriä. Taavin ja Saaran jälkeen Kujansuussa asuivat Viitalat, Martta ja Eino. Viitalan rouvan Martan isä oli suutari Janne Ojanen, josta Järvisen Matti jo kertoi. Suutarin verstashuone oli vuokrattu Aaltosilta Lahtelasta.
Kun Ojanen muutti pois, asui siellä Herman Tammela vaimoineen. Hän oli siirtolaisia, eläkkeellä oleva veturinkuljettaja Viipurista. Hän oli hyvin avulias, kätevä käsistään ja pidetty kylänväen keskuudessa
Ruusula sijaitsee luonnonkauniilla paikalla pienen Pohlammin rannalla. Sitä ympäröivät lapsuusaikanani kauniit koivikkometsät, mutta pohjois- ja luoteispuolella tuuheat kuuset. Itä ‑ja kaakkoispuolella ovat Pohlampeen loivasti viettävät pellot. Lammen ja rakennusten väliin jää muutaman metrin korkuinen Kokkokallio. Vaikka kotini nimi oli Ruusula, ei siellä kuitenkaan ollut yhtään ruusua ennen kuin vanhempani niitä istuttelivat.
Ruusulan torpan rakennus oli ollut suuri mutta 1900-luvun alkupuolella siellä oli ollut tulipalo, jossa puolet rakennuksesta oli palanut ja vain kamarit jäivät jäljelle. 1800-luvulla siellä oli kirkonkirjojen mukaan asunut kolme torppariperhettä. Tuomas Mikonpoika vaimonsa Kaisa Erkintyttären, Aatami Kustaanpoika vaimonsa Karoliina Erkintyttären ja Juhani Rieti Tuomaanpoika Eeva Stiina Aatamintyttären kanssa. Kaikilla heillä oli ollut myös lapsia.
Ruusula oli tyypillinen pienviljelystila. Maata oli kaikkiaan 58 ha, josta peltoa 16 ha. Tilalla oli kymmenisen lehmää, muutamia hiehoja ja vasikoita. Oli sikoja ja kanojakin omiksi tarpeiksi. Kun isä oli kova hevosmies, oli aina kolme, neljä hevostakin tallissa.
Ruusula oli ollut aikanaan Karhulan torppa, joka on lohkaistu Pohjolasta. Ruusulan osti Karhulasta Mäiseli‑niminen mies. Isä puolestaan osti sen Mäiseliltä 5.11.1915 vahvistetulla kauppakirjalla. Isä olisi ostanut Peltolan torpan, mutta Tervala ei sitä hänelle myynyt ja niin hän osti Ruusulan. Hän oli ihastunut erityisesti talon ympäristön kauneuteen, niin kesällä kuin talvellakin. Mutta kaikki tilan rakennukset vanhempani joutuivat uusimaan, mukaan luettuna myös vanha, pieni jo ränsistynyt asuinrakennuskin.
Ruusulassa, joka oli kotini, asuivat vanhempani Emil ja Hilma Peltonen sisarusparveni kanssa. Meitä oli silloin viisi, kun aloitin koulunkäyntini. Liisa, Toivo, Linne, Mikko ja Maija. Myöhemmin syntyivät Leena, Timo ja Tapio, joten meitä oli elossa kaikkiaan kahdeksan. Ruusulan ohi mentiin peltojen halki Laurilaan, Savipellon torppaan, jossa silloin asuivat Hilma ja Vihtori Piilola lapsineen Paulin ja Urpon kanssa ja muuttivat sieltä Joutsaan.
Kun meidän asuinrakennuksemme ja ulkorakennus, jossa oli käymälä, olivat valmistuneet, olin silloin noin kuusivuotias. Kun uuden käymälän lattian alle jäi pieni hyvä tila pienten poikien askarrella, olimme siellä usein Pauli Piilolan kanssa nikkaroimassa. Tein siellä hänelle ohjattavan auton, jota toisen perästä työntäen autossa istuja ohjasi. Pauli ihastui tähän ja myin auton hänelle, josta hän toi minulle maksuksi hyvät sukset. Olin kovasti ihastunut niihin, mutta vanhemmat purattivat kauppamme ja meitä harmitti Paulin kanssa. Myöhemmin siellä asuivat Herman ja Lotta Pynnönen, lapseton pariskunta.
Ruusulasta pääsi myös Karhulaan, vaikka ei hyvää tietä ollutkaan. Sinne johti polku ja matkaa oli vain reilun kilometrin verran. Kummini, Aino ja Vilho Pohjola, asuivat siellä silloin viiden lapsensa kanssa. Karhulasta on Matti Järvinen kertonut jo paljon.
Sillan kahta puolta olevat lammet olivat nimiltään, sillalle Harjun kaupalta tultaessa itäpuolella oikealla Pohlampi, ("Pohlamp murteella") ja vasemmalla länsipuolella Kilpilampi, ("Kileplamp murteella")
Kaikki muutkin Tokeensillasta eteenpäin olevat talot olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta itsenäisiksi lunastettuja entisiä torppia, joissa niiden omistajat silloin asuivat. Puraalan tietä päästiin myös Tuomiojalle ja Rantalaan. Tuomiojalla, jonne on matkaa lähes kolme kilometriä, asui Selma Palm tyttärensä Eilan kanssa.
Rantalassa taas asui Kalle Palm vanhempi Olga-vaimonsa ja perheensä kanssa. Matkaa sinne on reilut kolme kilometriä. Lapsia Rantalassa oli paljon, osa jo avioituneita. Vanhin oli Kalle, (Kalle Palm nuorempi), Selma, Eeli, Matti, Tuure, Otto, Kaisu, Liisa ja Ester. Liisa oli syntynyt 1917 ja Ester 1921. Hän oli nuorin ja minun ikäiseni. Liisalla ja Esterillä oli hyvät lauluäänet.
Vanhemmalla Palmin Kallella oli usein hyviä hevosia. Hän koulutti hevosiaan siten, että kun niitä kielsi, menivät ne sitä kovempaa. Kallella olikin täysi työ kieltäessään hevostaan kylän kohdalla tai jossain muulla kohdalla halutessaan näyttää hyvää hevostaan. Tämä oli kyläläisistä hauskaa.
Keskimmäinen tie jatkui Nääsilään saakka. Siinä oli noin 3,3 kilometrin päässä tienhaara vasemmalle Louhelaan, jossa asuivat Pertti ja Hanna Sirén. Heillä oli lapsia, Martta, Elli, Hanna, Aili, Veikko ja Mauno. Matkaa Louhelaan oli noin 3,6 kilometriä. Veikko ja Mauno olivat ikä- ja koulutovereitani. Ja Veikon kanssa menimme yhdessä sotaväkeenkin.
Louhelan kohdalla tien oikealla puolen oli Takala, siellä asui Erkki Mäkinen, Louhelan vävy, vaimonsa Martan kanssa Lapsia heillä kouluun mennessäni oli silloin kaksi, Elssi ja Esko. Myöhemmin heitäkin oli suuri perhe, kun lisäksi syntyivät Eero, Eine, Eino, Matti, Mikko ja Marja. Erkki oli minulle hyvä kaveri, vaikka olikin vanhempaa ikäluokkaa. Hän oli kotonani renkinä silloin kun synnyin. Hän opetti ja auttoi minua monessa asiassa, joita kiitollisena muistelen. Olen kirjoittanut hänestä paljonkin. Hän oli syntynyt Sysmän Nuoramoisten Uutelassa ja hänellä oli veljiä ainakin Aatu ja Kalle. Kuvaavaa oli, että Erkki joutui sisällissodassa punaisten puolelle ja Kalle valkoisten. Elikkä, kenen rekeen joutui...
Louhelantietä eteenpäin kaupalta noin neljän kilometrin kohdalla vasemmalla oli Kiertomäki. Antti Kuusinen asui perheineen Kiertomäessä. Heidän lapsiaan olivat Meeri ja Allan. Hänen vaimollaan Maria Aaltosella niitä oli useampiakin lapsia. Heistä Matti ja Antti, minua noin 15 vuotta vanhempia, olivat meillä kotona töissäkin.
Antti Kuusinen oli kyläkunnan puimakoneiden syöttäjä ja hänestä hänen omituisuuksineen kyläläiset pitivät. Usein minäkin jouduin käymään asioilla. Aina kun menin sinne sisälle, minun oli heillä vaikea hengittää. Vasta jälkeenpäin sen ymmärsin, että siellä oli vain niin huono ilma. Heillä oli hoidettavana vanha täti, en tiennyt kuka, mutta huoneessa oli tuuletuksen puute.
Kerran Antti oli sinne mennessäni syömässä, enkä halunnut häntä häiritä kun hän oli jo lopettelemassa. Pian hän lopettikin, pani kädet pöydälle ristiin ja sanoi: "Jumalalle kiitos ja pirulle paska". Jos mikä, niin tämä, oli minusta pahaa, rienaamista. Olin tottunut kotona hartaampaan ja kauniimpaan tapaan ruoan kiittämisessä.
Vanhuutensa päivät Antti vietti Hartolan Kunnalliskodin talonmiehenä. Jouduin asioimaan siellä usein jossa tapasin aina hänet ja olin hänen juttusillaan. Muistelimme entisiä aikoja.

==== Rantomäki, Ojala, Riuttala Hakala, Peltola, Ahola ja Nääsilä ====

Tie päättyi silloin Rantomäkeen. Rantomäessä asui "Tongin Roope" Robert Stång vaimonsa Josefiinan kanssa. Stångin lapset olivat jo minun vanhempieni ikäisiä, joten en heistä voinut lapsiksi ketään noteerata. Sinne oli kaupalta matkaa noin 4,7 kilometriä. Rantomäestä pääsi silloin jonkinlaista polkua pitkin Aholaan ja päin vastoin. Nykyään siinä on autolla ajettava tie.
Tokeensalmen tie jatkui Louhelan tienhaarasta suoraan oikealle. Lähes neljän kilometrin kohdalla siitä erkani tie oikealle Saari-nimiseen taloon, jossa Albin ja Hilma Nylundin perhe asui. Saaren lapset kävivät koulua samaan aikaan kuin minäkin. Vanhin oli Veijo, sitten Aulis, Aila Helvi ja Alpo. Saaren taloon tuli matkaa yli viisi kilometriä. Talon isäntä, "Suare Alapi", niin kuin häntä kylän murteella nimitettiin, oli jaloistaan invalidi, mutta toimeen tuli ja hoiteli hommat. Liekö ollut polion uhri? Hän oli oikein hauska mies!
Tokeensalmentietä parisataa metriä eteenpäin Saaren tienhaarasta oli Ojala, meidän vaarin ja mummin, Taavetti ja Olga Ojalan koti. Myöhemmin heidän lisäkseen siellä asui isän sisko Hilma-tätimme miehensä Anttonin ja heidän lastensa Esterin ja Aunen kanssa. He olivat ostaneet talon ja olen heistä jo kirjoittanut muistelmissani paljon, kuten monista muistakin. Ei tässä nyt tämän enempää, mutta monta hauskaa muistettavaa sieltä olen saanut.
Riuttala oli seuraava paikka, noin neljän- ja puolen kilometrin päässä vasemmalla. Siellä asui silloin Veeti-niminen mies ja myöhemmin Nestor Tamminen.
Sitten seurasi Huovila, noin 100 metrin päässä edelleen vasemmalla, asukkaina oli Malakias Järvinen vaimonsa Eedlan ja Eino-poikansa kanssa. Toinen poika Lauri oli jo maailmalla.
Seuraavana oli kylän toinen Hakala, missä asuivat Nestor ja Sandra Rantanen, "Iso-Nestor ja Kirkas-Sandra". Heidän lapsistaan muistan hyvin Aliina Rantasen, jolla oli Eino-niminen poika, minua vuoden pari vanhempi. Olihan heillä muitakin lapsia, Vilho, Bertta, Olga ja Siiri, mutta heistä minulla on heikko muistikuva. Vilhon muistan kun hän käveli joskus kotini ohi. Hän oli silloin Savipellossa tai Karhulassa töissä.
Peltolan talo oli Tokeensalmentien päässä oikealla, minne kylätie silloin päättyi. Peltolaan oli matkaa Harjun kaupalta lähes viisi kilometriä. Siellä asui Lauri Valkeajärvi vanhan äitinsä kanssa, joka oli kovasti vieraanvarainen. Hänellä oli sellainen tapa että odotti kahvipannu kädessä, kunnes vieraan kahvikuppi tyhjeni, jonka jälkeen hän kaatoi lisää kahvia.
Kun Laurille hommattiin vaimoa, oli äiti paras auttaja. Lauri itse oli kovasti mammanpoika ja kyseli neuvoja. Äiti hankki morsiamen ja heille laitettiin yhteinen vuode kamariin. Laurille kaikki oli uutta ja hän kyseli neuvoja eri tilanteisiin. Kun äiti sammutti valot, Laurille tuli hätä. Hän kyseli neuvottomana. "Äiti, äiti, mitäs minä nyt teen?” Se oli kuitenkin liikaa morsiamelle, hän otti kamppeensa ja lähti. Tästä levisi tieto kylälle ja vieläkin kysellään: Äiti, äiti, mitäs nyt tehdään?
Peltolasta haarautui tie vasempaan Aholaan, jossa räätäli Otto Pesosen ja vaimonsa Hilma asuivat. Lapsia heillä oli Elvi, (käytti myöhemmin nimeä Annikki) Reino, Aili, Aimo, Pentti, Raimo, Esko, Urho ja Satu. Lapsista vanhimmat kävivät kansakoulua silloin kuin minäkin, mutta nuorimmat syntyivät vasta kouluun menoni jälkeen. Matkaa Aholaan oli melko tasan viisi kilometriä.
Pojista Reino oli siinä iässä, että joutui puolustamaan maatamme ja kaatui rintamalla. Hän oli yksi niistä kertomistani ja kaatuneista Pohjolankylän pojista, jotka joutuivat antamaan kaikkensa isänmaamme hyväksi.
Peltolasta haarautui tie myös oikealle, Karpaleelle ja Vanhalle eli Isolle Karpaleelle, joissa asuivat Onni ja Sulo Stång kolmistaan Sohvi-emäntänsä kanssa. Matkaa Karpaleelle tuli noin viisi ja puoli kilometriä. Kolmekymmenluvun puolivälissä Onni avioitui ja sai paljon lapsia, kuten Matti Järvinen siitä jo kertoi. Mutta Sulo eleli Sohvinsa kanssa ja he ottivat Aholasta Aimo-nimisen pojan melkein omaksi lapsekseen. Usein oli toivotukset kutsuissa tai hautajaisissa, "Sulo, Sohvi ja Aimo".
Tokeensalmentien jatkeena oli "Niäsilän mutka", kuten Tokeensalmentien perämutkaa nimitettiin. Tien varrella vasemmalla on Kalliola ja siellä asuivat Edvard (Eetu) ja Naimi Lahtinen perheineen. Lapsia heillä oli Helmi, Onni, Anni, Vilho ja Arvo. Koulumatkaa oli heillä lähes kuusi kilometriä.
Nääsilässä asui Edvard Lahtisen veli, Ilmari Lahtinen ja vaimo Iida, joka kuoli 30-vuotiaana vuonna 1933. Orvoksi jäi neljä pientä lasta, Lea, Pentti, Lilja ja Jaakko. Viimeisenä taloista oli Suvimäki tien päässä, yli kuusi kilometriä Harjun kaupalta. Suvimäellä asuivat Toivo ja Manta Suvimäki lapsineen, joista muistan Impin ja Taiston. Impin muistan kouluvuosilta.
Useat talot olivat entisiä Pohjolan torppia, joiden aikaisemmista asukkaista minulla ei ole tietoa. Kylän asukkaat olivat silloin kovan työn raatajia, olivatpa he sitten itsenäisiä talollisia, mäkitupalaisia, metsätyöntekijöitä, muonamiehiä tai muita palkollisia. Työpäivät heillä olivat pitkiä ja toimeentulo useilla köyhyyden rajamailla. Torppansa itsenäisiksi lunastaneet olivat velkaisia ja pakkohuutokaupat yleisiä. Elintason niukkuus näkyi ehkä selvimmin pukeutumisessa.
Tytöillä oli hameet tai muut koltut ja pojilla yleisesti polvihousut. Näin säästettiin kallista kangasta. Kudottiin pitkiä sukkia kotilampaista saaduista villoista. Kyläsuutarit, räätälit ja ompelijat kiersivät taloissa. Kaikki jalkineet yritettiin tehdä kotona kasvatettujen eläinten vuodista. Vaatteita tehtiin paljon kotipellon pellavista ja lampaan villoista kehrätyistä langoista ja niistä edelleen kotona kudotuista kankaista. Melkein jokaisessa talossa ja mökissä oli silloin kangaspuut.
Tehtiin myös tallukoita talveksi kuiville keleille. Usein se kävi siten, että sukkiin punottiin hamppunarusta pohjat ja vähän reunoja. Niillä oli kevyt juoksennella etenkin koulussa väli- tai voimistelutunneilla. Kouluaikana märillä keleillä minun jalkani olivat aina märät.
Ihmettelin usein iltaisin, miksi aikuisilla miehillä oli kuivat jalat kun he riisuivat saappaansa. He osasivat hoitaa ja rasvata jalkineitaan, mutta meidän lasten oli toisin, eikä meillä saappaita ollut, nahkaisia heikkokutoisia kenkiä vain. Kumijalkineet tulivat vasta 1930-luvulla ja olivat aluksi kalliita.
Myös nahka oli kallista. Esimerkiksi monet vanhat miehet säästivät siten, että he nahkaisen vyön asemasta käyttivät kotitekoista hamppunarua housunkannattimina. Hamppua sai silloin viljellä, ei se ollut kiellettyä, eikä sitä luokiteltu huumekasviksi niin kuin nykyään.
Vasta kun olin jo kansakoulussa, rupesivat poikien housunlahkeet pitenemään. Ensin ne pitenivät vain vähän polven alapuolelle ja sitten vähitellen täyteen pituuteen. Mutta tytöt kävelivät hameissaan vielä kauan sen jälkeen. Oli pakko säästää joka paikassa.
Kaikista säästötoimenpiteistä huolimatta alkoi 1920‑30-lukujen vaihteessa todellinen pula‑aika. Monilta loppui työ ja leipä ja useat perheet elivät sosiaaliavun turvin. Kotonani me saimme kuitenkin kaiken ruuan ja osan vaatteistakin. Kaupasta ei tarvinnut paljon ostaa, ehkä vain kahvia ja sokeria. Me lapset olimme monasti kahvilakossa ja saimme vanhemmiltamme siitä pienen rahakorvauksen. En minä vielä silloin siitä pula‑ajasta juuri mitään ymmärtänyt. Ihmettelin vain, mihin minun taskurahani katosivat? Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, että pula-ajasta se rahan puute johtui.
Tässä se Tokeensalmentie Nääsilän mutkineen ja kaikkine taloineen olikin ja on vieläkin. Nyt ovat asukkaat vaihtuneet ja muutamia asuntoja on tyhjillään, joitakin on purettu pois tai ne ovat kesäasuntoina. Aikoinaan niitä oli kaikkiaan yli 40 asuntoa, kartano ja koulu mukaan lukien. Asutus oli tiheää. Suurimmassa osassa asunnoissa oli suuria perheitä. Väkeä silloin oli todella paljon. Kaikkia en ehkä jaksa enää muistaa, onhan siitä aikaa jo noin 70-80-vuotta, mutta näin silloin asuttiin. Kylän elämä sykki rikkaasti, ja minäkin sain siitä osani.

=== Hilmanpäivät ===

Erityisesti minulle on jäänyt mieleen äidin pitämät nimensä mukaiset 'hilmanpäivät'. Kylällä pidettiin siihen aikaan hyvin usein kaikenlaisia 'kissanristiäisiä'. Meillä kotona pidettiin vuosittain hilmanpäivät, jotka olivat niistä yhdet. Ne olivat joka vuosi, marraskuun 21. päivänä. Se oli tavallaan kuin kekrijuhla. Jokseenkin kaikki kyläläiset olivat silloin meillä koolla.
Minusta oli mukavaa kuunnella sitä puheen sorinaa ja usein nukahdin sitä kuunnellessani sänkyyn tuvassa, jossa suurin osa vieraista oli. Juhlassa tarjottiin kahvia ja sahtia, ne kirvoittivat kielet. Mitään muita väkeviä ei meillä koskaan sellaisissa juhlissa tarjoiltu. Tällaiset olivat hilmanpäivät silloin.
Tällaiselta kylä näytti silmissäni 1920- 1930 luvuilla. Kun vartuin vanhemmaksi alkoivat menneet asiat minua kiinnostaa. Sainkin pari hyvää kertojaa, Väinö-setäni ja Matti Järvinen, joilta sain paljon vanhaa arvokasta tietoa ja olen kertonutkin jo niistä.
"Täällä me kansakoulua kävimme, kasvoimme aikuisiksi ja lähdimme sotaan maatamme ja kyläämme puolustamaan. Miehet sotimaan ja naiset heitä auttamaan, lotiksi ja sairaaloihin". Näin kirjoitin alussa lukijalle! Mutta kyllä tämä maa ja kotikylä meille kalliksi tuli, kun niin moni nuori joutui antamaan kaikkensa kotiamme puolustaessaan. Toiset talvi-, toiset jatkosodassa.
Kun meiltä talvisodassa riistettiin suuri osa maatamme, emme lähteneet jatkosotaan "Suur-Suomea" luomaan, vaan teimme velvollisuutemme. Kyllä se jonkin verran harmitti, kun saimme palata lähtöpaikallemme sodan päätyttyä, monta kaveria kentälle jääneinä. Monet heidän lisäkseen haavoittuivat ja saavat kärsiä niitä vaivoja koko loppuelämänsä ajan. Kukapa voinee mitata ne kärsimykset, mitä kullakin on tuomisina ja muistona tuolta ajalta.
Viisikymmentäluvulla paloi Pohjolan vanha puinen kansakoulu, jossa me aikanaan koulumme kävimme. Nyt siellä on uusi koulurakennus, sekin jo yli 50-vuotias. Koulun seinällä on kaatuneiden muistolaatta, jossa on yli kaksikymmentä maamme ja kotikylämme puolesta kaatuneen nimeä ja joista muutamat kaatuivat melkein viime tunteina.

==== Isänmaan puolesta 1939 - 1945 ====

* Mikko Hynninen
* Paavo Ihanajärvi
* Reino Järvioja
* Verner Kilpinen
* Olavi Korte
* Allan Kuusinen
* Vilho Lindelin
* Antero Majasto
* Vilho Miettinen
* Lauri Nurminen
* Reino Pesonen
* Abel Pöyry
* Viljo Saxberg
* Aimo Tervala
* Oskar Toniainen
* Pentti Tuomivirta
* Toivo Tuomivirta
* Vilho Vesanen
* Toivo Vilkman
* Martti Vuori
* Pauli Vuori

Täällä kotikylässä me kasvoimme, leikimme, kävimme koulua, urheilimme, olimme kavereita ja ystäviä. He antoivat kaikkensa puolestamme, jotta meillä saisi jatkua se yhteiselämämme, joka meitä yhdisti ja joka meille kaikille oli rakasta ja kallista.
Vaikka olen jo kertonut opettaja Ruohtulasta, joka oli yksi tärkeä vaikuttaja kylässämme, kannattaa hänestä vielä mainita. Vaikka hän oli 1938 täyttänyt 60 vuotta, ei hänen tarmokkuutensa ollut vielä lamaantunut. Talvisota oli käyty ja meitä 1919,- 20 ja- 21 vuosikertaisia lähti paljon armeijaan ja jouduimme sitten jatkosotaan. Hän piti keväällä 1941 meille lähtijöille ja myös lomalaisille oikein läksiäisjuhlat Pohjolan koululla. Meitä oli siellä kymmenkunta poikaa "sotaanlähtijöitä”, alokkaaksi menijöitä ja lomalaisia. Tämä oli mielestämme huippuhetki, emmehän me, eikä kukaan muukaan tällaista arvannut. Olihan jo talvisodassa moni Pohjolan kansakoulun käynyt kaatunut tai invalidisoitunut aivan viime tunneilla. Mutta jatkosotahan meitä vasta oikein verotti. Noista yli kahdestakymmenestä kaatuneesta oli suurin osa juuri opettaja Ruohtulan oppilaita ja tämän lisäksi olivat vielä sodassa invalidisoituneet. Siksi tämä lieneekin ollut hänelle raskas isku juuri siitä syystä, kun hän oli ollut heidän opettajansa.

=== Kotikylän ruoat ja juomat===

1900-luvun alkupuolella kylässämme syötiin aika alkeellisesti. Läskisoosi, perunat ja ruisleipä, siinä ne ruoat silloin olivat. Lisäksi olivat kala, suolainen, paistettu ja keitetty, ne kuuluivat silloin ruokavalioon. Kalaa pyydystettiin merroilla, rysillä, verkoilla, koukuilla ja jopa joskus vedettiin nuottaa. Ruista kasvatettiin paljolti kaskimaissa leipäviljaksi, kuten myös muitakin viljalajeja
Lehmät ja teuraseläimet olivat tyytyväisiä laitumiin, lypsivät ja kasvoivat hyvin. Syksyisin teurastettiin, sika- ja nautaeläimet ja pantiin suolaan. Tavallisesti ensimmäinen verinen suolavesi otettiin pois ja keitettiin toinen puhdas suolavesi ja siinä lihat säilyivät hyvin, jopa kesänkin yli. Sieltä niitä otettiin tarpeen mukaan ja paistettiin suuria kimpaleita leivinuuneissa. Sianlihasta leikattiin myös viipaleita, että saatiin kastiketta ja "läsksoosia". Piimä, leipä, voi, peruna ja läski, ne olivat tavallisen ruokapöydän antimet.
Kerrottakoon tässä nyt pieni esimerkki punajuurien ja sienien syönnistä. Naapurimme Kujansuun Taavi, Taavi Ranta, josta olen jo kertonutkin, oli kerran meillä syömässä ja söi kotonani ensi kerran punajuuria ja ihmetteli: "Muassakos näetäkin kasvua?”
Hauska tapaus oli myös kun toinen naapurimme väitti ettei hän voi syödä sieniä. Meillä kotona oli tehty läskisoosin jatkeeksi sienikastiketta siten, että suuria mustarouskun palasia oli laitettu sianlihan jatkeeksi rasvaiseen kastikkeeseen. Sienipalat muistuttivat sianrasvassa kyllästettyinä paljon läskiviipaleita. Kun oli sota-aika ja etenkin lihaa oli vähän, kävi siinä näin: Naapuri luuli sienipalasia lihapaloiksi ja kehui: "Kyllä oli hyvät ruoat, sain kerrankin syödä läskipalasia oikein mahan täydeltä!” Tämä toinen naapuri oli se Kiliaan Rajala, joka kertoi minulle Selän emännän kuolemasta myymälänhoitaja Väinö Majaston huutokaupassa 1938.
Kalaa oli kylän pienissä järvissä jonkin verran. Sitä pyydystivät etupäässä ranta-asukkaat, mutta joskus pyydettiin nuotallakin. Silloin saalis jaettiin talojen manttaalien mukaan. Kerran oli nuotanvedon vuoro Pohlammissa ja minäkin nuorena poikana olin mukana katsomassa. Karhulan isäntä, Heikki Hyyryläinen johti porukkaa. Oli lauha suojasää ja riukuja laitettiin ylösvetoavannon ympärille, että jää kestäisi. Kaloja tuli kuitenkin enemmän kuin arvattiinkaan ja kun vesinen nuottakin painoi, niin lopulta koko nuotta ja vetoporukka upposivat järveen. Kyllä heille tuli kiire etteivät pahemmin kastuisi. Kalat jaettin ja porukka oli tyytyväinen. Nuottaa oli vedetty jo monessa järvessä ja tähän päätettiin lopettaa. Nuotta vietiin erääseen nuottavajaan kuivumaan ja siihen nuotanveto loppui.
Ei silloin juuri vihanneksista mitään ymmärretty kaksi-kolmekymmentälukujen vaihteessa. Vasta sen jälkeen kun Martat niihin aikoihin alkoivat toimia ja pitivät kylässämme useita ruoanlaittokursseja, joilla neuvottiin myös kasviksien ja vihannesten käyttöä tulivat useat juurekset ja vihannekset suosituksi ja käyttöön monissa talouksissa. Näin ravintotilanne parani huomattavasti entisestään.
Juomatilanne oli vanhaan aikaan veden lisäksi melkein kokonaan maidosta saadun piimän ja piimäheran varassa. Kenellä oli lehmä tai pari, käytettiin maito tarkkaan voin ja juuston valmistukseen. Voin teossa syntyi hyvää kirnupiimää. Kun maidon kerma oli kuorittu vointekoa varten, hapatetiin maidosta myös "kokkelipiimää" ja siitä taas saatiin piimänheraa. Sitä säilytettiin jossain viileässä paikassa ja piimänhera oli hyvä janojuoma. Tehtiin myös juomakaljaa, joka ei ollut alkoholipitoista ja sitä käytettiin piimänheran tapaan.
Entä sitten sahti. Se oli paikkakunnan juhlajuomaa. Se oli suuritöistä ja sitä tehtiin tärkeimmiksi pyhiksi ja suurimmiksi juhliksi. Mutta oli muutamia taloja joissa sitä oli melkein aina. Sitä säilytettiin kellareissa tai perunakuopissa, eikä sen annettu liikaa käydä.
Häihin, ristiäisiin, syntymäpäiville, tärkeisiin juhliin ja talkoisiin piti aina olla sahtia. Jos se puuttui, katsottiin pidot laihoiksi. Sitä voitiin käyttää oikein tai väärin. Vähän käyneenä ruokajuomana se oli paikallaan, mutta paljon käyneenä se sopi vain humaltumiseen.

== KAHDEKSAS LUKU ==

=== Matti Järvinen kertoo Pohjolan kartanon historiaa ===

==== Juho Pohjola osti Pohjolan kartanon ====

Suur-Sysmässä oli Juho Snällin syntymän aikoihin Malmgård-niminen ratsutila. Se oli ruotsinvallan aikana järjestetty ikäänkuin varmuustekijäksi, sillä Venäjän raja oli silloin Mäntyharjulla ja tiedettiin syyt, jotka aiheuttivat Gustav Adolf Sockenin eli Hartolan perustamisen ja Sysmästä irroittamisen 1784.
Heinolan Paason Paloniemeen, jossa rusthollari Kustaa Pessala asui, oli kuulunut huhuja ruotsalaisessa omistuksessa olevan Malmgårdin mahdollisesta myynnistä. Juho Pessala innostui kuulemastaan, ajatteli että vaihtelu virkistäisi ja lähti kyselemään tilannetta. Snällin Jussi ei tiennyt oliko Malmgårdia kaupattu vai oliko ostaja sitä ensin kysellyt.
Rusthollari Johan (Juho) Andersson Pessala oli syntynyt 18. 3.1824. ja vaimo Carolina Silvander 1814. Heidät oli vihitty 1843. Carolina oli kuollut 40-vuotiaana 1854. Lapsista Anders Johan syntyi 1844, Susanna 1845 ja Josef 1847. Anders Gustaf (Antti Kustaa) syntyi 20.11.1849, mutta oli kuuromykkä. Rusthollari meni uuteen avioliittoon Eva Lisa Salomonintyttären kanssa, joka oli syntynyt 2. 8.1834 ja heille syntyivät lapset Maria 1859 ja Matilda 1867.
Malmgårdin rusthollissa Pohjolassa, asuivat samaan aikaan Otto Tandefeldtin leski Johanna Sofia Albertina Segerstråle s. 10.4.1809 ja poika Albert Emil Tandefelt s. 30. 9.1847.
Tandefeldtit olivat ruotsalaista aatelissukua ja he myivät Pohjolan kartanon Johan (Juho) Pessalalle, joka muutti sinne lapsineen ja muutti myös nimensä rusthollari Pohjolaksi.
Juho Pessalan tytär Maria meni naimisiin 1874 sysmäläisen Otto Johanssonin kanssa ja heille syntyi viisi lasta, joiden muassa kaksi poikaa: Karl Oskar 24. 4. 1877 ja Otto Vilho 14.11.1889.
Juho Snäll, täytettyään parikymmentä vuotta, tuli omien sanojensa mukaan Pohjolan kartanoon ja oli siellä myöhemmin täysivaltainen tilanhoitaja. Hänen perheensä asuivat Malmgårdissa, Pohjolan Toivola-nimisessä asunnossa noin 300-400 metriä kartanosta.
Järvisen Matti muisteli, että hän, joka myi Pohjolan kartanon Pessalalle oli Tandefeldt, mutta heitä oli niin monta, ettei muistanut hänen ristimänimeään. Mutta hänen veljensä oli Ernst Tandefeldt, joka ampui sisäministeri Heikki Ritavuorta selkään Nervanderinkatu 11 kohdalla helmikuussa 1922. Tämä on tietääkseni ainoa poliittinen murha Suomen historiassa, Matti lopetti.
Otimme selvää, että kertoman mukaan myyjänä oli ollut Albert Emil Tandefeldt ja Pohjolan nykyinen päärakennus oli rakennettu jo 1860-luvun loppuvaiheilla. Vuosilukumerkintä 1867 löytyy kartanosta ja 1876 navetan kivijalasta.
Järvisen Matti kertoi Toivolan Jussin kertoneen niistä vaiheista kun Heinolan Paasosta, Paloniemen kartanosta kotoisin oleva isäntä, Juho Pessala, lähti ostamaan Pohjolan kartanoa Tandefeldiltä Hartolasta. Se lienee ollut 1870-1871 vaiheilla. Silloinhan Pohjolan kartanoa hallitsi täysin ruotsalainen aatelissuku ja oli se silloin Malmgård-nimellä. Järvisen Matti kertoi edelleen Pohjolan kartanon myynnistä ja sitä ennen syntyneistä taustatekijöistä sekä muistakin asioista, mitä kaikkea siellä oli ollut, aina Mykkä-Kustaata myöten.
Yllättävän helposti Toivolan Jussin mielestä Pessala kykeni Pohjolan kartanon ostamaan. Hän oli syntyjään suomalaista talonpoikaissäätyä ja näin omistus vaihtui ruotsalaisilta suomalaiselle Juho Pessalalle.
Silloisessa Paloniemessä oli niin paljon maata että tästä johtuen Pohjolan kartanon vaihto kävikin helpommin. Vaikka silloin ei tunnettu nykyisiä pankkirahoitustapoja, omaisuus oli silloinkin rahaa. Niin tässäkin tapauksessa.
Kun kartanon omistajaksi tuli Juho Pessala, hän muutti kartanon nimen Pohjolaksi. Näin Malmgårdista tuli Pohjola. Hän halusi juhlistaa, ehkä vähän pöyhistelläkin, ja muutti myös sukunimensä. Pessala unohtui ja sukunimestä tuli Pohjola. Näin vaivattomasti häneltä kävi nimen muutto siihenkin aikaan.
Tällaisella kartanon isännällä täytyi olla myös arvonimi, hän otti puhuttelu ja arvonimekseen 'Rusthollari'. Hänen hautakivessäänkin lukee Rusthollari. Ehkä nimi liittyi ratsuväkeen, koska kartano oli ratsutila ruotsinvallan aikana.
Rusthollari Pohjolalla oli myös esikoispoika Anders Gustaf. Tämä Juho Pohjolan esikoispoika oli kuuromykkä. Tälle kuuromykälle, vaikka hän aviotui ja hänellä oli kaksi lasta, ei sallittu Pohjola nimeä, vaan hän oli Pessala. Ja on hän tänä päivänäkin Hartolan hautausmaalla nimellä Antti Kustaa Pessala. Hän oli syntynyt 20.11.1849 ja kuoli 16. 5.1948 ja eli vuotta vaille satavuotiaaksi. Kirkonkirjojen mukaan Kustaa kuoli 16. 5.1940, mikä on väärin. Asia on tarkistettu hautakivestä, ja oli kuten Matti muisti. Kumpi sitten lienee oikea. Luulisi, että hautakiveen sentään olisi kaiverrettu oikea vuosiluku.
Kirkonkirjoista käy selville, että talollinen Johan Andersson syntyi 18. 3.1824 ja vihittiin 1843 vaimonsa Carolina Silvanderin kanssa, joka oli syntynyt 1814 ja kuoli 1854. Uusi vaimo Eva Lisa Salomonintytär oli syntynyt 2. 8.1834 ja vihittiin 1857. He asuivat Pessala-nimisessä talossa, josta Pessala nimi johtui. Hän oli myös talollisen poika Johan Andersson Pessala.
Edelleen käy selville, että ensimmäisestä vaimosta Johan Pessala sai lapsia. Anders John, s. 1844, Susanna, s. 1845, Josef s. 1847 ja Anders Gustav syntynyt 20.11.1849, ja joka oli kuuromykkä. Toisesta vaimosta syntyivät vielä Maria 7. 6. 1859 ja Matilda 5.4.1867.
Kirkonkirjojen mukaan heitä muutti 6. 2.1874 Heinolan Paasosta Hartolaan Pohjolankylään Malmgårdin rustholliin eli Pohjolan kartanoon viisi henkilöä. Muuttokirjan mukaan muuttivat rusthollari Johan Pessala ja vaimo Eva Lisa sekä lapset Anders Gustaf, Maria ja Matilda. Yhteensä kaksi miespuolista ja kolme naispuolista.
Hartolan seurakunnan rippikirjan mukaan v, 1867-75 Malmgårdin rusthollissa asuivat Otto Tandefeltin leski rouva Johanna Sofia Albertina Segerstråle syntynyt 10.4.18 9. Albert Emil Tandefelt joka oli syntynyt 30. 9.1847 sekä edellisen vaimo Eugenia Halin ja heidän tyttärensä Johanna Fredrika Alexandra Tandefelt. Otto Tandefeltin perilliset myivät kartanon Pessalalle ja muuttivat pois.
Kuten jo Väinö-sedän kirjoituksessa kävi selville, Pohjolaan muutti myös vävy Otto Johansson (Andersson) Sysmästä, joka vihittiin Pessalan tyttären Marian kanssa 7.10.1874. He ottivat sukunimekseen Pohjola ja heille syntyi lapsia. Poika Karl Oskar s. 29.4.1877, tytär Lydia s. 6.12.1879, poika Toivo Konstantin s. 14. 3.1883 ja kuoli 18.4.1886. Poika Nestor Johannes s. 28. 2.1885 ja kuoli 2. 9.1888. Poika Otto Vilho s. 14.11.1889. Oskar meni naimisiin Ida Honkasen ja Vilho Aina Maria Gabrielintytär Lehtoniemen kanssa kanssa. Heistä tuli minulle myöhemmin kummit.

==== Ristiin muistettu ====

Matti Järvinen kertoi, että Oskar ja Vilho olisivat Elisabet-nimisen naisen lapsia, asia näiden kirkonkirjojen mukaan on toisin. He olivat Johan Pessalan tyttären Marian ja Otto Johanssonin poikia. Oton sukunimeä mainittiin myös Anderssoniksi.
Tässä Matti ja Väinö muistavat ristiin kirkonkirjojen kanssa, mutta lienee uskottava kirkonkirjoja, jotka oikaisevat heidän muistinsa. Muutettu 6.9.-05 /TP

==== Taksvärkkipäivien kirjanpidosta ====

Jussin kertoman mukaan tilalta ei saanut myydä mitään ilman hänen lupaansa, koska hän oli tilanhoitaja. Testamentissahan oli määrätty kartano Oskarille ja Vilholle siis Rusthollari Juho Pohjolan tytärvainajan pojille. Kun tilanhoitaja antoi luvan saatiin myydä, mutta rahat peri pussiinsa vanhempi poika Oskar.
Kuitenkin Jussi katsoi velvollisuudekseen, että hän oli pakotettu pitämään tarkkaa huolta ja kertomaan myös nuoremmalle Vilho-pojalle paljonko rahaa oli tullut, ettei vanhempi Oskar päässyt jallittamaan nuorempaa veikkaa kovin paljon.
Talo eli tavallaan ja maksut tulivat ajallaan näistä torpista. Mutta ei ollut olemassa minkäänlaista tilastoa, suositusta tai minkään hallintoelimen päätöstä kuinka se torpparivero peritään. Se sovittiin vain tapaus tapaukselta.
Jos torppari kuoli tai lähti pois, torppa vapautui ja talon isäntä valitsi uuden torpparin, jonka kanssa keskusteltiin näistä taksvärkkipäivistä eli torppariveroista, jotka tuli kantatilaan tehdä. Torppareita oli paljon tulossa, eikä isännän tarvinnut paljon joustaa uutta torpparia ottaessaan. Sitäkään Juho Snäll ei pystynyt sanomaan, mihin se perustui ja kuka sen päätöksen oli tehnyt.
Jos torpparia aiottiin häätää ennen kesää, tuli häätö toimittaa ennen vapunpäivää. Ellei sitä tehty vapunpäivään mennessä, ei torpparia sen jälkeen saanut häätää, vaan käskeä muuttamaan pois ennen marraskuun ensimmäistä päivää. Jos ei siihen mennessäkään ollut käskyä annettu, niin torpparin piti saada asua torpassa koko talvi. Ainakaan Hartolassa ei torpparia ihan noin vaan heitetty ulos, kyllä siinä jonkinlaista säännöstä oli olemassa.
Jussin aikana siellä tapahtui omistajien vaihdos kolme kertaa. Ensin rusthollari Juho Pessala osti Pohjolan kartanon. Sitten hän testamenttasi sen tyttärensä pojille. Hän lienee ajatellut, että on parasta luopua talonpidosta nuorempien hyväksi ja lahjoitti kartanon ennakkoperintönä tyttärensä pojille. Tehkööt nuoremmat töitä kun jaksavat. Näin Pessalan tyttären pojista vanhemmasta Oskarista ja vielä alaikäisestä Vilhosta tuli kartanon omistajia. Vanhempi Oskar oli syntynyt v. 1877, sai kartanon Pohjolan puolen ja nuorempi Vilho oli syntynyt v. 1889 sai Karhulan puolen ja kartano jaettiin. Jaettuaan sen Oskar myi osuutensa Tervalalle.
Järvisen Matti jatkoi: Tässä joutuukin nykyaikainen ihminen kirjanpitoineen ja kaikkine apuvälineineen ihmettelemään sitä, kuinka siihen aikaan esimiesasemassa oleva Toivolan Jussi, tilanhoitajana hoiti näitä torppareitten veropäiviä.
Hän ihmetteli kuinka voi olla mahdollista, että sellainen tilanhoitaja kuin Jussi oli, jolla ei ollut kirjoitustaitoakaan, voi yleensä olla tilanhoitajana? Hän pelasi vaan pelasi ilmiömäisen hyvällä muistillaan.
Kirjanpito oli Matin mielestä hyvin alkeellista. Tilalla oli paljon torppareita ja kirjanpitovälineinä käytettiin vain, joko pitempiä puisia latteita keppejä, tai lyhyempiä taskuun sopivia puulevyjä. Ne olivat todistuskappaleet joihin Jussi merkitsi puukolla lovet ja työpäivät. Kyllä saa ihmetellä kuinka siinä piti muistin pelata, että kaikki tuli oikein, kun maksettiin torpista ns. "taksvärkkipäiviä".
Matti jatkoi Toivolan Jussin kertoneen, että kyllä torpparit olivat niin perin juurin rehellisiä, ettei hänellä ollut mitään ongelmia näistä veropäivistä ja että kaikki työpäivät tulivat ylös ja niistä aikanaan palkka saatiin.
Varmuudeksi jotkut itse tekivät sellaisen puisen levyn, joka oli sopiva panna esimerkiksi päällyshousun tai takin povitaskuun ja tekivät siihen kolon puukolla niin kuin oli sovittu. Joitakin torppareita oli, jotka halusivat sitä varten kepin. Katajainen keppi oli vahva, se oli vuoltu tietyn malliseksi. Siihen vuoltiin terävä kulma ja siihen tehtiin myös koloja, eli lovia, tai kuinka niitä sanottiin. Torpparit käyttivät niitä, enkä hetkeäkään epäillyt, etteivätkö he rehellisiä olleet.
Ja asia oli näin, ettei torppari petä kuin kerran. Jos se petti, oli se silloin loppu. Ei siinä ollut mitään epäselvyyttä. Ennemminkin vilppi oli pinnausta työssäolosta kuin sitä, että päivistä olisi voitu tehdä vääryyttä. Kun vielä ajatellaan nykyistä kirjanpitoa niin panee ihmettelemään. Kuka hoiti kirjanpidon vuositaholla, kuka teki veroilmoitukset jne, sillä siihen Juho Snäll ei pystynyt.
Siinä on todella ihmettelemistä, kun kartanossa oli silloin noin kolmisenkymmentä torpparia ja muuta palvelusväkeä vielä lisäksi. Koneellistumista ei silloin paljon ollut, vaan työt tehtiin etupäässä ihmisvoimin.
Pohjolankylässä sattui olemaan myös sellainen pieni käteiskassa, jota Juho Snäll hoiteli. Erikoinen kansanmies hän oli, että pystyi siihenkin. Hän oli jopa pankkiirikin ja häneltä sai lainata rahaa se joka tarvitsi. Häneltä lainasi isäni ja joskus minäkin ja monet muutkin lainasivat. Kyllä moni oli tyytyväinen kun kylässä oli edes yksi jolta sai rahaa lainaksi tarvittaessa.
Juholla oli varoja sen verran, että hän pystyi lainaamaan. Ei hänellä kirjoja ollut eikä niitä tehty, eikä tarvittu, sillä muisti hänellä pelasi hyvin. Ei hän paperilla kirjanpitoa siitäkään pitänyt, vain päässään, mutta ilmiömäinen muisti hänellä oli, kun hän muisti ja tiesi kuka oli lyhennyksensä maksanut ja kuka ei. Jussi oli sanonutkin:
"Muistini ei petä, eikä minua petetä, kyllä minä muistan. Kun joskus kaksi kuukauttakin on ollut, eikä ole tullut lyhennyksiä eikä korkoa ja jos niitä ei tule, niin sanon, tuokaa rahat pois ja kyllä ne tuovat, enkä minä anna lainaa jos he eivät maksa. Ja kyllä olen rahani aina saanut".
Jussilla oli lainauksissa kymmenen prosenttia korkoa ja sen hän osasi laskea. Mutta kyllä se vaan oli molemminpuolinen hyöty sekä lainan antajalle, että lainan saajalle. Kun mennään nykyaikaan kaikki on muuttunut perin juurin. Nykyään kansanmieskin saa lainaa kun on takausmiehet ja vakuudet ovat kunnossa, mutta silloin ei saanut. Ei se nykyisin ole enää mikään ongelma, Järvisen Matti nauroi helakan makeasti.

==== Pohjolan kartano myytiin Akseli Tervalalle ====

Sitten tuli Tervala, joka osti Pohjolan puolikkaan Oskarilta. Toivolan Jussi oli sanonut kuulleensa kartanon vuokraamisesta tai myynnistä ja kertoi siitä Matille näin. Kuhmoisissa Päijänteen länsipuolella oli Närvän kylä ja kaksi Närvän taloa, joissa oli kolme poikaa, kolme veljestä, Kalle, Akseli ja Jussi Tervala. Akseli oli iältään vanhin ja he olivat pohtineet, että tähän taloon sopii vain kaksi, kuka meistä lähtee ja mihin?
Heille tuli sanomalehti Keski-Suomi, mutta se lakkautettiin määräajaksi, kun siinä oli ollut sellainen kirjoitus, joka ei ollut vallanpitäjien mieleen. Mutta eihän talo voinut olla ilman sanomalehteä, vaikkei lehtiä monellekaan silloin tullut. He tilasivat Mikkelin Sanomat –lehden juuri samoihin aikoihin kun he aprikoivat minne lähteä. Mutta onni oli myötä. Mikkelin Sanomissa oli ilmoitus, että Pohjolan kartano Hartolassa on vuokrattavana ja Akseli päätti lähteä.
Hän otti Kalle-veljen mukaansa ja yhdessä he soutivat Päijänteen poikki ja tulivat Sysmään ja monien kyselyjen jälkeen Hartolaan, vanhaan Pyörilään, jossa heidät otettiin ystävällisesti vastaan. He luulivat että olivat tulleet oikeaan taloon. Mutta ihmeekseen he saivat kuulla, että tämä on vaan kartanon torppa, eikä ole päätalon suurinkaan, vaan 'Selän torppa' on vielä suurempi! Mutta Järvisen Matti sanoi: "Kyllä Pyörilä suuri oli, kun siinä oli kivinavettakin, eikä niitä kivinavetoita joka torpassa ollut!”
Jussin kertoman mukaan veljekset kiertelivät ja katselivat niin kauan aikaa kunnes saivat selville mikä oli päätalo, Pohjolan kartano, joka oli vuokrattavana. Hän oli kertonut kuinka Tervala myöhemmin ilmestyi uudelleen kuvaan, ensin vuokrasi ja sitten osti Pohjolan kartanon. Hänen muistinsa mukaan oli tapahtunut seuraavasti:
Se oli suurlakkovuonna 1905 perunannostoaikaan syyskuussa. Hän oli valvomassa perunannostoa Valkoisenportin Ahveslammin puoleisella pellolla. Valkoinen portti oli se, kun tullaan Kalholta suunnasta Pohjolaan tultaessa. Aamu oli vähän sumuinen, mutta siitä oli valjennut lauhkea pilvipoutainen syyspäivä. Kun aurinko ei paistanut, oli se perunankaivajille parempi, ei käynyt silmiin. Oli kaivettu jo aamuvarhaisesta sen ajan tavalla. Ensin ajettiin hevosella ja pystyarralla perunapenkit auki, josta sitten kaivumiehet heittelivät perunakuokkia tai perunalapioita käyttäen perunat "kissoille", joiksi perunan noukkijoita eli poimijoita nimitettiin. Perunakuokka oli tavallisesti kahdesta neljään -piikkinen raudasta valmistettu tavallisen suokuokan mallinen pienempi kuokka. Ja perunalapio oli puinen, noin kämmenen levyinen tavallisen lapion mittainen suippokärkinen tarkoitukseen tehty perunankaivulapio. Vaikka oli jo iltamyöhä kaivettiin vielä, koska oli ollut kuiva ja hyvä kaivupäivä.
Oli iltahämärä kun sieltä käymäjalkaa tuli mustalta näyttävä hevonen ja iso mies istui kumaraisena kiesikärryillä. Kun ajaja näki, että perunapellolla oli väkeä, hän seisotti hevosen, joka Jussin havainnon mukaan seisahtui keskelle tietä, koska oli väsynyt ja aivan närkä hiestä.
Kärryiltä nousi kookas nuori mies ja tuli kyselemään, voisitteko neuvoa, kuka on tämän kartanon tilanhoitaja?
Perunankaivajat neuvoivat tarkoittaen minua, tuolla se mies on. Tervala tuli ja sanoi:
"Jaha, te olette tämän tilanhoitaja?” Vastasin kyllä ja hän kyseli lisää:
"Mutta onko myös oikea isäntä itse tavattavissa?”
"Kyllä hän on", vastasin ja hän kysyi edelleen.
"Mihin saan panna hevoseni ja viedä sen paikalleen" ja pyysi minua katsomaan sille apetta.
Kun hevonen oli saatu paikalleen hän pyysi viemään minut isännän luo. Päästyämme isännän eteiseen hän kiitteli minua, aukaisi oven ja siellähän Oskar-isäntä oli yksikseen kamarissa. Ja siitä ne neuvottelut alkoivat.
Seuraavana päivänä Tervala oli sanonut Jussille, että hän lähtee matkalle ja voi viipyä jopa pari viikkoa. Hän pyysi vielä, että katsottaisiin hevoselle pidempiaikainen olinpaikka, sillä hevonen ja kärryt jäävät tänne. Jospa te ottaisitte ja huoltaisitte sitä.
Lupasin hoitaa ja yllätyksekseni huomasin, että hevonen olikin tumman ruskea ja sillä oli vielä karvoissa hikipaakkuja. Harjasin sitä ja huomasin, että hevonen on erittäin näyttävä. Laitoin kärryt katokseen ja tarkastaessani panin merkille, että näyttää varakkaalta.
Ennen lähtöään Tervala tuli jälleen pyytämään häntä mukaansa. Hän oli menossa isännän luo ja sanoi tarvitsevansa todistajaa tuolla kartanossa. Menimme sinne isäntä Oskarin kamariin ja siellä oli myös Vilho, nuorempi veli. Tervala sanoi heille näin:
"Me olemme tässä tämän isännän kanssa päässet sopimukseen, minä annan hänelle 800 markkaa etumaksua ja odotan, että te muistatte tämän, kerrotte tarvittaessa totuuden, luotan teihin, että te muistaisitte, että olette juuri minun todistajani. Koska minä olen vieras tällä kylällä eikä tämä isäntä ole katsonut tarpeelliseksi pyytää tänne ketään muuta todistajaksi".
Asia oli selvä ja hän antoi sen 800 mk, eikä siitä sen enempää puhuttu. Tervala lähti pois ja minä ajattelin, että mikähän se sopimus oli, kun koko aikana minulle ei puhuttu yhtään mitään, ollaanko tilaa myymässä tai vuokraamassa? Seuraavana päivänä kysyin Oskar Pohjolalta:
"Oliko se kauppa myynti vai oliko se vuokraaminen?”
"No sehän oli vain käsiraha, ei siinä tarvitse Snällin ruveta kyselemään sen enempää, se oli vain käsiraha", Oskar vastasi.
Kun silloin ei tullut sanomalehtiä rahvaalle, ei kukaan tiennyt tarjouksista mitään. Kaikki ihmettelivät sitä, että oliko kartanoa edes ilmoitettu myytäväksi tai vuokrattavaksi. He olivat sitä mieltä, että kyllä aika heppoisin perustein kartano oli myyty heti ensimmäiselle ostajalle, ilman minkäänlaista kilpailua.
Minäkin aloin tätä vähän vierastaa, että mikä se kauppa oli kun siitä ei mitään mainittu. Puhuin sitten Oskarille, että voitko nyt ottaa siihen arenttimiehen, vuokralaisen tai myydä sen. Onko asia niin kuin Vilho siihen silloin sanoa paukautti: "Puolet kartanosta on minun!” En minä oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Vilho kun oli kauppoja tehtäessä vielä alaikäinen, 16-17-vuotias.
Myöhemmin kuulin, että todennäköisesti kysymyksessä oli vuokraaminen, joka alkoi marraskuun ensimmäisenä päivänä 1905. Vuokra oli noin 1500 mk vuodessa. Vaikka Oskarilla oli lupa asua talvi kartanossa, hän lähti heti aluksi Heinolaan päin ja meni sitten Heinävedelle. Hän tarjosi sieltä osuuttaan jo jostain syystä heti seuraavana vuonna Tervalalle sanoen, osta koko kartano-osuuteni, sinulla on etuoikeus. Tervala teki kaupat ja maksoi kartanosta 105 000 mk. Hän sai rahoituksen järjestymään Hartolan Säästöpankin välityksellä ja näin hänestä tuli Pohjolan kartanon Oskarin puolen tilanomistaja. Vilholle jäi toinen, eli Karhulan puoli kartanosta, vaikka hän oli alaikäinen. Hän asui vielä monta vuotta Pohjolan kartanossa, ennen kuin tuli täysi-ikäiseksi ja pääsi Karhulaan.
Kun Juho Pessala testamenttasi tyttärensä osuuden tyttärensä pojille, heille annettiin tämä Pohjola sukunimeksi. Niin tällä tavalla nämä tyttären pojat tulivat testamentin avulla Pohjolan kartanon omistajiksi. Toivolan Jussi ja monet muut olivat päivitelleet sitä rikkautta jonka pojat näin saivat. Omaisuutta ja rahaa oli, mutta oliko heillä järkeä käyttää sitä?
Vaikka Pohjola nimi annettiin tyttären pojille sukunimeksi, ei se sopinut kartanon omistajan omalle pojalle, Pohjola-nimi sopi näille tyttären pojille, vaikka ei Kustaalle. Testamentin mukaan oma poika sai vaatimattoman asunnon, joka rakennettiin hänelle Pohjolankylän keskustaan, Syöni-nimiseen paikkaan.
Kustaa rakastui kartanon sisäpalvelijaan ja he menivät vihille tämän sisäpalvelija Heta Marin kanssa. Jussin kertoman mukaan Kustaa sai opetusta kotiopettajien avulla ja siinä opetettiin myös tälle sisäpalvelijalle jonkin verran mykkäkieltä. Heille syntyi aviossa kaksi lasta, Emil ja Hilma, poika vanhimpana.
Emil kuoli keuhkotautiin keski-iässä ja Hilma avioitui Asikkalaan eläen normaalia elämää rakentajamiehensä kanssa. Heillä oli kaksi lasta, mutta eivät hekään saaneet mitään perintöä Pohjolasta.
Koko kartanon perintö meni testamentilla näille tyttären pojille. Ja ihmetystä herättää kuinka isoisä tällä tavalla menettelee, että kaikki menee siten kuinka hän sen testamentin tekijänä haluaa. Jos ajattelee tätä varojen summaa ja suuruutta, niin kyllä siinä on valtavan suuri epäsuhde Oskarin, Vilhon ja Kustaan kesken.
Vähän myöhemmin tämän jälkeen Tervala oli sanonut Jussille: "Haluan ensin tutustua työväkeen kun olen täällä vieras. Mikään ei muutu miksikään, vaan te hoitelette tilaa niin kuin ennenkin. Koetan nyt ensin ottaa selvää tästä väestä minkälaista väkeä täällä on ja tutustua heihin, kuka mihinkin sopii ja minkälaiset sopimukset heillä on". Tämän jälkeen hän sanoi huomanneensa, että kaikki asiat alkoivat kuitenkin muuttua.
Myöhemmin Jussin elämä lienee ollut yksinäistä eläkepäivinään, hän kun oli seurallinen mies ja usein piipahti kotonani Seppälässäkin, kertoi Matti Järvinen. Olin silloin jo sellainen viisissätoista oleva poika joka ei ollut enää aivan lapsekas, ehkä liiankin miehekäs ikäisekseen. Erittäin mielellään hän kertoili ja minä halusin kysellä ja olin aina kiinnostunut hänen kertomuksistaan.
Sain myös paljon Pohjolan todellisen perijän Mykkä-Kustaan vaimolta Heta-Marilta samaan suuntaan olevaa tietoutta, mutta Heta-Marihan ei alkuunkaan tietomäärältään vastannut Juho Snälliä.
Mitä sitten muuta tulee näihin kartanokauppoihin, niin sopii jatkaa vielä tuosta Rusthollari Juho Pohjolasta, kun Kirkkolan kartanon sattuivat omistamaan talonpoikaissäätyä olevat suomalaiset Otto ja Lyyti Löytönen. Heillä oli Mari-niminen tytär sekä pojat Kalle ja Konsta. Kirkkolan kartano lienee myös Hartolan vanhinpia kartanorakennuksia, löytyyhän eräästä hirrestä vuosiluku 1818.
Siinä tapahtui, että isäntä kuoli tavallaan yllättävästi ja leski lapsineen jäi kartanoa omistamaan. Hän kääntyi Juho Pohjolan puoleen neuvoja saadakseen. Siitä kehittyi sellainen suhde heidän välilleen, että Juho Pohjola osti lopulta koko Kirkkolan kartanon. Hän piti sitä muutamia vuosia, Jussi ei muistanut kuinka kauan. Juho Pohjola hankki Kirkkolaan Heinolasta tilanhoitajaksi Matti Ulmala-nimisen miehen. Yllättävää oli taas, että Pohjola myi Kirkkolan kartanon Uotila-nimiselle Pöytyältä kotoisin olevalle isäntämiehelle, joka myi sen edelleen Tollinmäen tilanhoitajalle, jolta Raatikaiset ostivat sen.
Näin kertoi Matti Järvinen Kustaa Pessalasta ja hänen perheestään ja näin minäkin muistan heidät Syöniltä.
Kirkonkirjoissa sanotaan: Anders Kustaa Pessala syntyi 20.11.1849 ja kuoli 16. 5.1940, mutta hautakivessä on kuolinpäivä 16. 5.1948, joka on oikea.
Kyllä näistä torpista paljon tietoa tuli ja on käynyt selville, että niitä oli varallisuuden puolesta laidasta laitaan. Oli hyvin varakkaita, mutta myös aivan rutiköyhiä, kurjaliston tasolla olevia. Myös henkisesti niitä oli erilaisia ja enempi kehittyneet ihmiset olivat useimmin myös taloudellisesti varakkaampia. Tämmöistähän se oli siihen aikaan kun näita kertomuksia muistelee, Järvisen Matti lopetti tähän ja sovittiin, että jatketaan myöhemmin.

==== Kartanon rukiit ====

Kun tila oli myyty Tervalalle, Jussi oli tilanhoitajana hyvin perillä kaikista kartanon asioista ja muisti taksvärkkiruisvaraston. Rukiit olivat siihen aikaan erikoisen arvokkaita ja hyvämuistisena hänen mieleensä tuli torpparien taloon tuomat taksvärkkirukiit. Hän kertoi puhuneensa siitä Oskarille, varoittaen häntä:
"Siellä on niin paljon rukiita makasiinissa, että oletpa tehnyt minkälaisen kaupan tahansa, älä missään nimessä anna niitä rukiita, sillä sinä vedät vielä mahtavat rahat niillä. Ja pane se mieleesi, että ne eivät ole kartanon rukiita. Torpparit ovat ne tuoneet joka ikisen jyvän tähän kartanoon, riihikuivattuna taksvärkkiverosta. Jo entinen rusthollari sanoi, että ne ovat sellaisia rukiita, että niitä ei myydä koskaan. Ne ovat meille aivan ilmaisia rukiita". "No enhän minä nyt niitä myy!” Oli Oskari vastanut. Mutta myöhemmin hän oli tullut kuitenkin toisiin aatoksiin ja myi ne Tervalalle.
Kun Tervala oli vuokranut kartanon marraskuussa, oli hän tammikuun lopulla sanonut Toivolan Jussille, että hän tarvitsee ainakin 30 hevosta miehineen ja rekineen rukiin ajoa varten. Vietäisiin rukiita Lahteen ja pitäisi saada menemään ne kerralla. Hän lähtee sitten tyhjällä hevosella tätä kolonnaa vetämään. Siinä täytyy olla yksi tyhjä varareki, jos sattuu joitakin vahinkoja, tai sairauksia, tai jos on haettava tarvittaessa jostakin apua jne. Eikä sitä voida ihan noin vaan lähteä, täytyy olla varustautunut pahimman varalta.
Jussi oli harmistunut, näinkö tässä kävikin niiden rukiiden kanssa? Harmistuneena hän oli luvanut yrittää, mutta sanoi vielä kysyneensä: "Mitä varten niitä hevosia on niin paljon oltava, eikö vähempi riittäisi?” Tervala oli vastannut:
"Kun rukiit on kerralla vietävä ja hän on laskenut niiden tilavuuden mukaan, että niitä on ainakin 20.000 kiloa. Pannaan 10 hl kuormaan, noin 700 kiloa, ei niin pitkälle matkalle uskalla enempää laittaa. Kun vielä lisäksi on hevosen ruokaa, mies ja pakkasvarusteita, on siinä kylliksi".
Jussi sai kohta kokoon ne hevoset mutta sanoi, kyllä häntä sieppasi, kun se noin kävi? Eihän tässä olla kunnolla selvillä talon kaupastakaan ja rukiit lähtee. Hän lähti harmissaan Oskar Pohjolan puheille ja sanoi hänelle. Sinähän annat kuitenkin ne rukiit! Silloin Oskar oikein mörähti hänelle:
"Mitä se sinulle kuuluu, pidä suusi kiinni!”
Jussi sanoi kuulleensa silloin ensikerran, että Oskar sinutteli häntä eikä hän enää sen jälkeen Oskaria vaivannut. Järvisen Matti sanoi, että Jussi oli koppava ja oman arvonsa tunteva mies, vaikka asiaahan hän tässä kyseli ja sai tuollaisen vastauksen.
Haastattelussa ei käynyt selville oliko kartano myyty Tervalalle irtaimistoineen vai ei. Kuitenkin nämä rukiit olivat irtaimistoa ja myös todella arvokasta tavaraa. Ne olivat paljon arvokkaanpaa kuin tavallinen tilan tuottama ruis. Jokainen torppari, joka oli näitä rukiita taksvärkkiverostaan taloon tuonut, oli varmaan pannut parastaan, että ne olisivat kelvollista ja puhdasta tavaraa. Siksi isännät tilanhoitajaa myöten pitivätkin näitä erittäin arvokkaina, eivätkä olleet halukkaita näitä myymään.
Erikoista tässä oli, että rukiit olivat myyty. Eikä Tervala pitänyt sitä tarpeellisena tiedottaa julki, että hän on nyt uusi isäntä. Hänellä oli ajatus päästä vähitellen sisälle, tutustua moniin asioihin ja ottaa ohjat sitten omiin käsiinsä, näin hän ajatteli.
Jussi oli ollut aikaisemmin varma tilanhoitaja, joka uskollisesti täytti tehtävänsä. Ja olihan Juho Snällille tehty "pensuonit", eli sopimukset, valmiiksi. Toivola oli hyvin rakennettu ja kaikki oli paperilla, mitkä ovat Toivolan pellot ja tarpeen vaatiessa varamaat niille. Ruusulassakin oli yksi Toivolan pelto. Jos Toivolasta otetaan maat ja pellot pois, niin Valasjärven rannassa oli varamaata Rautalahdessa, sillan alapuolella olevat luonnonniityt. Toivolan Jussia oli arvostettu hyvin vanhuuden varalta.
Hänen mielestään Oskarin puheista kuvastui jo paljon epävarmuutta. Kuinka oli mahdollista, kun yhden vuorokauden sisällä vuokrataan tai myydään kartano ja kaikki ratkeaa näin pian? Jussi ei tiennyt asiantuntijoista, ei laskelmista, eikä arvioista mitään. Ei ihme, jos toinen osapuoli Vilho Pohjolakin luuli, ettei hän saanut puolta kartanosta! Jussi ihmetteli sitä. Mutta kun rahvaalle ei tullut sanomalehtiä, niin mistäpä hänkään olisi tiennyt asian oikean laidan, kun ei kukaan ollut siitä hänelle kertonut. Mikkelin Sanomissa oli ollut ilmoitus Pohjolan kartanon vuokraamisesta, eikä varmaankaan ensimmäinen kyselijä ollut Tervala, mutta sitäkään ei tilanhoitaja tiennyt.
Kysyin sitten Matilta kuinka siinä rukiin ajossa oikein kävi?
Ne vietiin, Järvisen Matti sanoi ja Tervala nosti rahat. Ja Toivolan Jussi sanoi, että sen jälkeen kun Tervala hoiti asioita, kukaan ei ollut puhunut siitä hänelle etukäteen. Kaikki oli hänelle yllätystä. Kun Tervala oli matkoilla, ei kukaan osannut sanoa mitä myydään ja mihin hintaan. Mutta Tervalan palatessa siitä taas keskusteltiin.
Sitten kun keskustelut oli käyty, ne olivat vain sellaisia alustavia keskusteluja. Keskusteluistamme huolimatta ei minun työni enää ollut sellaista kuin ennen. Tervala sanoi hinnat ja mitä myydään. Se, joka nosti rahat, ei ollut kuitenkaan enää Oskar. Todennäköisesti Akseli Tervala nosti rahat. Se että minä olisin sanonut hinnat ja määrät, oli jo mennyttä aikaa, eikä minua enää tarvittu, ei ollenkaan! Jussi huomasi jälkeenpäin, että Oskari oli puhunut Tervalan kanssa joistakin häntä koskevista asioista ja tilanne oli muuttunut.
Tervala oli helmikuun puolella sanonut, että hän arvelee pääsevänsä jo sisälle näihin asioihin, jotka koskevat tätä tilan johtoa ja järjestelyä ja hän uskoo että hän tulee toimeen yksin. Samalla hän ilmoitti Juho Snällille, että Snäll on tästä lähtien vapaa hänen palveluksestaan. Mutta jos sitten tarvetta tulisi, niin salliihan Snäll, että tulen kysymään, Tervala lopetti.
Kyllähän Jussi osasi myös vaatia ja oli sanonut, että kyllä hän vähän palkkaakin siitä tahtoo, kun neuvoja antaa. Siihen Tervala oli vastannaut, että ilman muuta, mutta sovitaan siitä tuonnempana. Ei hän nyt vielä olisi oikein halukas maksamaan. Todennäköisesti rahat olivat vähissä sillä kerralla.
Jussi kertoi, että kyllä Tervala tuli myöhemmin aika usein häneltä kyselemään. Pianhan Pohjolasta käveli Toivolaan, matkaa oli vain muutama sata metriä ja kyllä hän maksoi reilusti. Paljonko Tervala maksoi, ei ollut tietoa. Se oli salaisuus. Muuta varmaa ei ollut kuin se, että Vilho aina sanoa paukautti usein:
"Oli miten oli, mutta minulle kuuluu puolet kartanosta!”
Se kuvasti sitä, kuinka pettynyt hän oli. Se kuvastaa myös sitä kuinka heppoisesti kartanon kauppa hänen mielestään tehtiin. Tuskin hänkään tiesi ilmoituksesta. Yleensä kukaan ei tiennyt oliko sitä ilmoitettu missään lehdessä tai muuten. Näiden poikien osa oli mielenkiintoinen asia, rahaa oli, mutta ei onnea.
Ei ollut näiden veljesten äidinkään avioliitto onnistunut. Poikien isän piti Toivolan Jussin kertoman mukaan olla perheellinen mies, Kailanen ja siksi Rusthollari Juho Pessala ei antanut Elisbethin ja Kailasen mennä vihille. Tässä Jussin ja Matin muisti kuitenkin heittää. Poikien oikea isä on Otto Johansson Andersson Sysmästä, joka meni naimisiin Pessalan tyttären Marian kanssa 7.10.1874. He ottivat nimekseen Pohjola ja heille syntyi nämä pojat, Karl Oskar 29.4.1877 ja Otto Vilho 14. 9.1889.
Järvisen Matti muisti Jussin kertoneen että poikien äiti kuoli nuorena keuhkotautiin ja oli harvinaisen kookas nainen. Kookkaita ne olivat pojatkin ja isokokoinen oli ollut Juho Pessalakin. Tulihan tässä esille jo paljon mielenkiintoistakin. Voidaan jatkaa taas muustakin. Ihan totta, lopetellaan ja jatketaan hetken päästä.

==== Karhula ====

Kyselin sitten kertoiko tämä Juho Snäll koskaan Vilho Pohjolasta, joka oli minun kummini? Ja että hän alaikäisenä eikä niin suosittuna kuin Oskar olisi saanut heikomman perintöosuuden tämän Karhulan puolen. Tästä kertoi Väinö-setäni, että asia oli ollut näin.
Matille tämä kummeus oli suuri yllätys. "Älä!” Hän sanoi. No en ole sitäkään tiennyt, että he Vilho ja Aino sinun kummiasi olivat! Oletkohan tullut, kuten sanotaan, puoli lasta kummiinsa? Hän jatkoi sitten Toivolan Jussin suulla Pohjolan jaosta tähän tapaan.
Kyllä siinä oli selvät pasmat kuinka se jako tuli suorittaa ja pinta-ala pantaisiin puoliksi. Kantatila jää vanhemmalle veljelle Oskarille. Ja toinen puoli tilan pinta-alasta tulee Vilholle. Oskarin tulee puolella kartanon rakennusten kustannusten osalla auttaa Vilhoa. Että kartano menisi näin kahtia, oli Jussinkin mielestä järkevää.
Tällä Vilholle annetulla rahalla rakennetaan hänelle samantyyppinen asunto, karja ja muut tarpeelliset rakennukset kuin Oskarille jää. Mutta oli myös todennäköistä, ettei kaupassa luvattu rahasumme riittänyt alkuunkaan. Ei ymmärretty edes osapuilleenkaan, paljonko puolet Pohjolan kartanon rakennuskuutiotilavuuksista maksaisi rakennettuna uuteen paikkaan. Ja näin tämä summa jo uutuudeltaan oli aivan riittämätön. (Väinö-sedän kertoman mukaan 40.000 mk silloista rahaa)
Oli myös yksi tekijä inflaatio, jota ei arvattu, kun rahan arvo halpeni sen johdosta. Ja kun inflaatio maailmansodan puhjettua oikein laukkasi, ei siitä silloin puhuttu eikä tiedetty mitään. Siitä tuli Vilhon rakennusvaiheen aikana piileviä yllättäviä menoja. Tämän takia hän joutui todella rankasti häviämään. On vaikea määritellä tarkoituksellista suoranaista petosta, koska tyhmyydellä tässä oli erittäin merkittävä osa kummallakin perinnön saajalla.
Olin Väinö-sedältäni kysynyt sitä, että mihinkä se Vilho Pohjola rahaa tarvitsi, kun hän kauppasi niitä maita ja myi torppia? Eikä hänellä ollut lopuksi paljonkaan jäljellä, kun hän loput myi Heikki Hyyryläiselle ja muutti perheineen pienempään taloon Sysmän Nuoramaisten Laurilaan. Väinö sanoi ettei hän tiedä, mutta saattaisikin olla tämä, että Vilho velkaantui siinä paljon ja koetti lyhennellä niitä velkojaan maita myymällä. Sysmäläinen Mäiseli osti niistä osan, Savipellon, Laurilan, Ruusulan ja oliko Puraalakin. Isä-Eemeli osti sitten Mäiseliltä Ruusulan, tällaista kauppaa se oli.
Järvisen Matti kertoi että Akseli Tervala myös osteli maita. Hän oli viisas ja osti paljon. Puraala ei ollut Karhulan vaan Pohjolan torppa. Mutta oli isäsi onni, että sai ostettua Ruusulan. Isäsi olisi ostanut Peltolan, mutta Tervala ei myynyt isällesi torppaa eikä maata, ei hinnalla eikä millään, ei minkäänlaista maata. Isäsi oli Hartolan Eteläisen Työväenyhdistyksen mies ja Tervala luuli, että hän oli sosialisti. Siksi Tervala ei hyväksynyt häntä lainkaan.
- Ai niinkö se oli? Topi sanoi! En muista sitä kuulleenikaan.
- Niin se oli, Matti jatkoi, mutta nyt mennään siihen Karhulan pinta-alaan. Kerron sen edelleen Toivolan Jussin kertomana, missä oli Pohjolan ja Karhulan ensimmäinen raja, joka oli oikein mittarin auki hakkauttama ja tekemä kepitetty ja hyväksytty rajalinja.
Rajalinja lähti Pukaraisjärvestä Ojalan kohdalta Tokeensalmentielle, silloin puhuttiin Nääsiläntiestä. Siitä Pohlampiin ja Vanhanmyllynjokea pitkin Valasjärveen. Valasjärvestä kohti Pohjolaa niin, että Rautalahden pellot jäisivät Karhulaan. Sen suuren kuuluisan Rautalahden hiekkahaudan kohdalla, jossa Rautalahti on lähinnä maantietä. Siitä raja lähti suorana Mustaslammin rantaa sivuten kohti Ylävalasjärvenkangasta.
Jussi sanoi ajatelleensa, että hänenkin mielestään siinä on toden totta aika lähellä puolet Pohjolan kartanon pinta-alasta. Ja noin se varmaan oli, mutta ei siitä sen kummempaa tullut ja siinä se sitten oli.
Mutta sitten tapahtui yllätys, kun ilmestyi uusi raja ja tuli kokonaan uuteen paikkaan ja siihen se lopuksi jäi. Myötäillen Valasjokea ja siitä kapeana sarkana, ehkä kilometrin levyisenä se jatkui aina Likasuolle asti. Eikä sitä Karhulan maata minun mielestäni enää niin paljon ollut kuin alussa oli. Myöskään rajalinja ei siirtynyt heti, vaan siinä oli muutamia vuosia väliä.
Jussi sanoi, että hänestä näytti Karhula pienemmältä kuin alun perin, eikä hän ei voinut olla hiljaa, vaan hän kysyi Vilholta. "Ei suinkaan se Tervala vaan petä sinua, kuinka se Karhula nyt noin pieneen voi mennä, vai oletko jo myynyt siitä?”
Hän näki myös, että Vilho vakavoitui ja oli hyvin totinen poika. Nuoren miehen naurut ja veitikkamaisuus olivat jääneet taakse ja vakavana hän murahti.
"Ei kai se sivullisille kuulu!”
Jotakin siinä oli tapahtunut ja minä ymmärsin, ettei minun tarvitse niitä pohtia. Nuoret miehet ostelevat maita ja taloja ja sen jälkeen minä en ole Vilhon kanssa jutellut mitään. Siihen se raja jäi ja tulihan se raja-asia kautta rantain selville. Jussi sai siitä osittain tietää kiertoteitä. Ja Tervalalla oli malttia odottaa kun tiesi, että aika oli hänen puolellaan.
Vilholle annetut rahat, jotka siinä kauppakirjassa rakentamista varten oli määrätty, eivät riittäneet alkuunkaan. Kun Vilhon hölmöyksissään piti saada kolmikerroksinen asuinrakennus. Rakennettiin kivinavetta, joka olisi voitu tehdä hyvistä hirsistä ja antaa väentuvan olla rakentamatta. Kaivo tuli suorastaan älyttömän kalliiksi, kun se piti tehdä kallioon.
Vanha Pyörilä häädettiin rahan voimalla pois ja rakennettiin tilalle uusi Pyörilä petäjikkökankaalle. Näistäkin Vilho joutui pulittamaan rahaa, kun täytyi saada äkkiä pois vanha Pyörilä, joka oli silloin Pohjolan suurimpia torppia. Se täytyi saada pois siksi, että saatiin paksumultaiset Pyörilän ja Juonaalan pellot Karhulaan. Siihen pantiin mukaan Laurila, Ruusula ja "Sajinmäki", Sadinmäki (eli Pyydysmäki) ja näistä piti tulla Karhulaan sellainen peltomäärä joka olisi vastanut Pohjolan viljapeltopinta-alaa.
Mutta Vilhon ei olisi pitänyt niin mahtavasti rakentaa. Silloin oli eri aika kun Tandefelt rakennutti Pohjolan kartanon. Eivät nykyiset isännät enää rakenna sellaisia palatseja. Jo silloinkin kun Vilho rakensi Karhulaa tilanne oli muuttunut. Nykyisin ajatellaan järkevästi ja tyydytään pienempiin päärakennuksiin.
Hölmöyttä oli sekin, kun Vilho ei myynyt Tervalalle, vaan toisille halvemmalla kuin mitä Tervala olisi maksanut. Vilho laski, että Savipelto, Laurila, Ruusula ja Sajinmäki kannattaa myydä muille kuin Tervalalle ja hän myi ne Sysmäläiselle Mäiselille. Mutta Tervala osti kiertoteitse Savipellon, Laurilan ja Sajinmäen, kun hän hankki niitä langolleen juustomestari Wälchlille.
Sitten tapahtui Vilho Pohjolalle vielä hölmöyksiä. Hänen ei olisi missään tapauksessa pitänyt myydä enää Otto Vilkmannille sitä Koivumäkeä. Koivumäkeen myydyt pellothan olivat entisiä Juonaalan peltoja, jotka olisivat olleet tarpeen Karhulaan. Kuten jo sanoin, tosiasiassa Karhula oli koottu Vanhan-Pyörilän ja Juonaalan torppien pelloista. Vanha-Pyörilä oli Pohjolan suurimpia torppia ja pellot olivat niin hyviä, etteivät ne yhtään hävenneet Pohjolan pelloille. Mutta sanoivat Selän torpan olleen aikanaan vielä suuremman.
On peräti harvinaista ja lyö niin pahasti torpparikurjuutta korvalle kun ajatellaan, että torppari rakennuttaa kivinavetan, jossa on noin 15 lypsävää lehmää ja 6 hevosta, niin kuin oli Pyörilässä, ja että yksi hevonen ja mies olivat aina kartanossa töissä. Ja kun vielä tehdään näitä sesonkipäiviä, tarvitaan lisää jalkamiehiä. Mutta siitä vaan, Vanha-Pyörilä raa'asti pois kivikkoon ja rakennettiin uusi pieni Pyörilä kuivalle kankaalle.
Torppari joka sieltä häädettiin pois, oli nuoremman Kalle Valstedin isä! Ja poika-Kalle oli koko ikänsä siitä katkera, että tällaista tehtiin, mutta se oli silloin rajua rahavaltaa. Sellaista on aina rahavalta.
Ja tässä on selitys siihen, miten Karhula jäi niin vähiin ja sen omistaja Vilho Pohjola menetteli taitamattomasti. Syynähän oli se, kun veljekset perivät valtavan omaisuuden, mutta eivät ymmärtäneet kuinka paljon sitä oikein oli eivätkä osanneet omaisuuttaan oikein käyttää. Vilho Pohjola sijoitti ensin rakennuksiin, rahat loppuivat ja hän joutui sitten myymään halvalla.
Niin voi käydä nykyäänkin, ei kannata myydä reaaliomaisuutta ennen kuin on tietoa kuinka se sijoitetaan. Nykyisin kuulee radiosta jatkuvasti siitä kuinka indeksi nousee ja laskee ja mitä se on ja talousasioista puhutaan, mutta silloin ei neuvonut kukaan, oltiin hiljaa.
Peltolan Eemeli osti Ruusulan Tervalan harmiksi ja hänestä tuli Ruusulan Eemeli. Häntä onnisti ja hän saa olla siitä iäti kiitollinen. Kun Tervala oli kieltäytynyt, ettei hän tuollaiselle miehelle myy maata eikä torppaa, ei nyt eikä myöhemminkään. Mutta hän saikin ostettua Mäiseliltä Ruusulan.
Eemelillä oli myös hyvää tuuria, kun Kalle Palm vanhempi asui silloin Ruusulassa. Ruusulan torppa meni jaossa Karhulaan ja Kalle säikähti pahanpäiväisesti ja sanoi: Herra varjelkoon, nyt hän joutuu Vilho Pohjolan torppariksi, mitä hän ei halua, vaan hän haluaa Tervalalle. Hän pääsi näin Rantalaan, joka tosin oli pienempi ja huonompi torppa kuin Ruusula. Hänellä oli Vilhosta sellainen käsitys, että semmoinen vesseli tämä oli tähän mennessä ollut. Korttia pelasi, soitteli haitaria ja kiusasi Pohjolan piikoja siellä keittiössä ja hänellä oli paljon muita kujeita, ei hän sellaiseen luota.
Kysyin Järvisen Matilta, että minkähän takia Tervala ei olisi isä-Eemelle myynyt Ruusulaa eikä muutakaan, Siksikä vain, kun hän oli silloin torppari ja Tervala luuli häntä sosialistiksi?
Niin juuri, kuten jo edellä mainitsin. Tervala oli ollut sitä mieltä, että riittää kun hänen on pakko antaa maata Tokeensalmelta isäsi vanhemmille, Peltolan Taaville ja Olgalle. Hänelle on välttämätöntä olla heidän kanssaan sovinnossa ja saada ilman hankauksia heidät pois Peltolasta.
Tervala oli älykäs poika, myi torppia muille, tehtiin kauppoja ja hän maksoi enemmän kuin toiset. Hän kyseli, myi ja osteli maita, eikä laskenut toisia väliin. Hän oli kauppamies.
Hänen suunnitelmiinsa kuului saada Peltola karjan laitumeksi. Silloin oli päädytty siihen, että karja pitää saada pois metsistä kotilaitumille. Se oli sen ajan virtaus. Samaa ajatusta noudatettiin myös Isolan torpan kohdalla, josta Jere, minun isäni, joutui lähtemään, kertoi Matti Järvinen. Samoin Sipilästä joutuivat lähtemään Stångit, Roope ja Fiinu sekä pojat, Sulo ja Onni.

== YHDEKSÄS LUKU ==

=== Ruusulan Eemeli mukana työväenyhdistystä perustamassa ===

Siihen aikaan oli ihmisillä unelmia, he unelmoivat paremmista oloista. Torpparit alkoivat perustaa työväenyhdistyksiä tänne maakuntiin 1900-luvun alussa. Hartolaan niitä syntyi kolme. Hartolan Työväenyhdistys kirkolla, Hartolan Eteläinen Työväenyhdistys oli sama kuin Kalho-Pohjola. Ja sitten Hartolan Pohjoinen Työväenyhdistys oli yhtä kuin Kirkkola, Leppäkoski ja Putkijärvi. Ja jos mikään, niin torpparivapaus näitä työväenyhdistyksiä kiinnosti. On aivan turhaa kuvitella, että ne olisivat olleet samanlaisia työväenyhdistyksiä kuin nykyisin palkansaajilla. Yhdistykset olivat silloin torppareilla ja heitä kiinnostivat pienviljelijäyhdistysten tapaiset yhdistykset.
Tämä Hartolan Eteläinen Työväenyhdistys oli Pohjolankylän oma. Ja kyllä minä sanon teille Emil Peltosen jälkeläisille (Mikko ja Topi), että teidän isänne Emil Peltonen oli niin kuin nykyisin sanottaisiin "välkky". Hän ei ollut mikään "nynny", pankaa tämä merkille. Siinä oli mies joka oli sanavalmis, hyvämuistinen ja rohkea. Hän peuhasi täyttä päätä tässä Hartolan Eteläisessä Työväenyhdistyksessä. olivat lisäksi Pöyryn Taavi ja Albert Lindelin Selänkylästä. Mukana olivat myös Ihanajärvet, Vahlstedtit jne. Sekä paljon muuta porukkaa.
Isänne tuli sitten puhua paukutelleeksi Tervalalle jotain sellaista, mitä Tervalan oli vaikea sulattaa. Eemeli muistutti paljon "Seitsemän Veljeksen Eeroa", tuota "liukasta luikkua".
Siinä oli yksi syy, miksi Tervala Eemeliä vastusti. Sitäpaitsi Eemeli oli vielä silloin poikamies kun Ruusula oli ostettu ja ratkaisuja tehty. Hän avioitui vasta sen jälkeen. Tervala oli katsellut Eemeliä jo 10 vuotta ennen kuin hänestä tuli Ruusulan Eemeli ja arvioi häntä sen perusteella. Eemeli oli taloa ostaessaan vielä poikamies. Avioiduttuaan Hilma Lahtisen kanssa, joka oli talon tytär ja suometarlainen, he tekivät kompromissin ja heistä tuli maalaisliittolaisia.
Eemeli oli Tervalan täydellinen vastakohta. Hän näki myös kaiken tuon edellä kerrotun, mutta kokonaan eri tavalla kuin Tervala. Hän katsoi asioita torpparin näkökulmasta ja Tervala katsoi tilanomistajan näkökulmasta.
Näin se oli ja siitä voidaan päätellä, että tämä oli nyt rasitteena Eemelillä. Hän rohkeana ja sanavalmiina uskalsi sanoa usein ja aika paljonkin mitä ajatteli ja tuli näin paukutelleeksi Tervalalle asioita, joista tämä ei pitänyt.
Hän osasi tehdä myös kynätöitä, vaikka ei ollut käynyt paljon kouluakaan, vain neljä viikkoa kiertokoulua, omien sanojensa mukaan.
Mutta kuitenkin hän osasi ja nämä seikat ilmeisesti vaikuttivat nyt, kun hän sai ostaa Ruusulan ulkopuoliselta isännältä, joka ei enää kuulunut Tervalan vaikutusvaltaan. Se oli hänelle onneksi. Hän osasi kiittää siitä Vilho Pohjolaa, Karhulan Villeä ja monta muuta. Kyllä ne isännät, Tervala ja Peltonen vähän etäisyyttä pitivät keskenään tämän jälkeen.
Eemeli oli hyvissä välilöissä Mäiselin kanssa ennen sitä tilakauppaa. Kun Mäiseli oli ostanut Ruusulan Vilho Pohjolalta oli hän sanonut Eemelille: "Jos sinä haluat sen ostaa, niin osta nyt" ja siitä se kauppa syntyi ja se oli onnen potku Eemelille.
Tässä käykin selville se, miksi Vilho putosi niin alas ja kärsi suunnattomasti. Tervala taas nousi arvostuksessa ja Vilhosta puhuttiin vähätellen vain Karhulan-Villenä. Syy oli liiassa suuruuden hulluudessa ja inflaatiossa sekä siinä, että kuivien harjumaiden hinnat nousivat metsien ansiosta ja peltojen arvo metsiin nähden laski. Ei Vilhon olisi pakosti tarvinnut lähteä mihinkään, mutta hän halusi painua pois koko kylästä. Ja sen kyllä ymmärtää. Siinä tulivat mukaan monet tekijät, jotka aiheuttivat veritulpat ja muut vaikeudet, joihin hän menehtyi.

=== Toivo Peltonen kertoo Vilhosta ===

Olin noin 5-6- vuotias kun kummini Vilho Pohjola muutti pois. Minusta oli erittäin ikävää hänen muuttonsa, en ymmärtänyt sitä. Hänen usein meillä käydessään hän leikki kanssani ja se oli minusta hauskaa. Hänellä oli päällään iso pitkä takki, johon hän usein piilotti minut, eiväkä toiset löytäneet minua. Hän toi minulle suomalaisen pystykorva Peni-koiran, joka oli lemmikkini jne. Kun hän kuoli, oli se minulle kova isku.
Toivolan Jussi sanoi, että Vilho olisi ollut luonteeltaan paremmin valistettavissa kuin Oskar. Oskar oli jo vanhempana koppavampi ja varmempi ja kun määrättiin, että hän on isäntä niin hän oli myös isäntä. Mutta Luoja oli kuitenkin säätänyt toisin.
Tervala oli Pohjolaan tullessaan hyvin aikaansa seuraava. Hän oli torppariasioista selvillä ja tiesi tulevista torpparioloista, ettei näin voi kauan jatkua, torpat vapautetaan. Tämän tiesivät myös monet muut silloin aikaansa seuraavat.
Se tiedettiin jo muissakin valtioissa, kuten Venäjällä, Ruotsissa ja Itä-Preussissa. Enää ei voida pitää torppareita jyrän alla, ne on vapautettava. Tervala ei tehnyt Pohjolassa isännöidessään enää kenenkään kanssa kirjallista sopimusta, kaikki olivat suullisia. Kyllä hän oli järkimies, vaikka oli juropuheinen. Tätäkään ei uskoisi moni, mutta "totuus on joskus taruakin ihmeellisempi".
Mainita kuitenkin kannattaa vielä se, että kun Akseli Tervala nuorena miehenä tuli Pohjolaan, hän oli vasta 26-vuotias. Hän oli syntynyt 17. 3.1879 ja kuoli 25. 9.1948. Hän avioitui 1913. Hänen vaimonsa Eedla oli syntynyt 22.12.1877 ja kuoli 2.12.1965.

=== Elämästä kartanossa ===

Pyysin vielä Järvisen Mattia kertomaan enemmän Pohjolan kartanosta, kaikkea mitä hän muistaa. Minkälaista torpparien olo ja toiminta siellä missä he olivatkin oli, ja millaista oli työaikana viikoittain? Ja Matti kertoi taas mitä oli Toivolan Jussilta kuullut.
- No sitten tuo muu elämä, kun oli isoja torppia, niin olivat aina mies ja hevonen kartanossa työssä. Jos tämä hevosmies oli vielä seuraavallakin viikolla niin hän jätti kärrynsä tai rekensä kartanoon, nousi hevosen selkään ja meni lauantai-iltana kotiinsa saunomaan ja lepäämään. Ja sitä vartenhan kartanossa oli iso tupa jossa jatkuvasti oli aina joku verontekijä tai torppari yöpymässä. Ja tiettyjä pieniä sellaisia etuisuuksiakin oli.
Kun esimerkiksi kerma kirnuttiin kartanon meijerissä ja siitä tehtiin vain voita niin piimää tuli aika runsaasti. Kartanon pihassa navetan ja torppatuvan välissä oli iso, harva puuliiteri ja siellä oli tiiviimpi pystylaudoitettu nurkka, missä oli aika suuri piimätiinu. Siinä oli kansi päällä ja sieltä saivat torpparit ottaa piimää lekkuihinsa kaikkina vuodenaikoina oman harkintansa mukaan. Astia jossa juomat silloin säilytettiin, oli nimeltään 'lekku', joksi leiliä kutsuttiin.
Piimä oli vapaasti käytettävissä ja kyllä väki halusi olla puhdas ja asiallista, mutta suurpiirteisiäkin oli porukassa. Jos sattui jäämään kansi huonosti suljetuksi, saattoi sinne mennä rotta. Kauhalla se nostettiin pois ja taas pantiin piimää lekkuun, eikä siitä kukaan "messunnut".
Kun oli kanala, kanapiika, kanat ja kukot, jotka saivat olla vapaasti ruokaa hakemassa, niin piimä tuoksui niidenkin nenään ja maistui myös. Jos kansi oli auki ja kana sattui lentämään tiinun laidalle, niin sekin otti sieltä piimää. Jos kanalta kääntyissään pääsi vahinko lentoon lähtiessään, niin ei muuta kuin kauhottiin se pois. Ei sen tähden raakattu koko piimää, ei kukaan sairastunut eikä siitäkään "messuttu". Kun piimä kesällä happani liikaa, sitä pantiin vaan lekkuun, vettä sekaan ja se oli erikoisen hyvää janoon. Se oli mitä luonnollisinta juomaa.
Syksyisin teurastettiin etupäässä vanhoja lehmiä. Paperia ei ollut alle ja niin olivat lihat suoraan muonamakasiinin lattialla. Sieltä ne punnittiin palvelusväelle. Lihat pestiin puhtaalla kaivovedellä, harjattiin hiekat ja lika pois ja kaikki olivat tyytyväisiä. Sellainen käytäntö oli silloin eikä kukaan sairastunut.
Kyllä niitä jotkut moittivat, kun ne olivat ylivanhoja lehmiä, mutta yleensä ymmärrettiin olevat olosuhteet. Nykyään pelätään sairastumista ja suomalaiset ovatkin hyvin herkkiä sairastumaan ulkomailla matkoilla käydessään.
Mieleen tuleekin kysymys: "Onko nykyaika sen parempi kun ollaan oikein puhtaita ja joka paikassa on pöpö eikä lihoja saa myydä torillakaan?”
Todettiin, että torppareilla oli joskus pieniä etuuksiakin, mutta miten olivat nämä torpparien hevoset? Pitikö torpparin viedä talvellakin hevoset ja heinät mukana kartanoon vai saivatko he heinät sieltä, missä hevoset heiniä söivät ja missä niitä pidettiin?
Järvisen Matti vastasi: "Kuten jo sanoin aikaisemmin, hevosilla oli suojakatokset ja jos mahtui sovitettiin talleihinkin. Kaikkien rehujen tuli ehdottomasti olla hevosen mukana ja samoin suojapeitteiden ja vällyjen pakkasella. Jos hevonen joutui olemaan paikallaan kauan aikaa, täytyi sille välillä viedä lisäruokaa. Joskus kovilla pakkasilla hevonen joutui siitä kärsimään, sillä eivät aina kaikki hevoset sopineet talliin tai suojaan. Valjaat olivat sekaisin, mutta jokainen tunsi omansa eikä myöskään varkaita ollut. Kaikki olivat rehellistä väkeä. Niinhän sen täytyi olla, ei siitä muuten olisi mitään tullut."
Torpparit joutuivat kulkemaan usein pitkiä matkoja ratsain tai muilla tavoin. Kerrotaan Eräästä ratsain kulkijasta, joka oli kaukaa Hartolan hautausmaan takaa. Kun toiset ihmettelivät, eikö hän pelkää öisin, hän vastasi: Laulan aina hengellisiä lauluja sillä kohtaa, niin ei pelota. Torppari pelkäsi kuitenkin aina ratsastaessan hautausmaan kohdalla ja siksi hän usein lauloi. Eräs toinen halusi vähän säikäyttää häntä ja meni hautausmaalle vahtimaan milloin se ratsastava torppari taas laulaa. Ja niinpä ratsastaja taas kerran saapui ja veisasi virttä: "Autuas ken Herraa pelkää". Mutta samalla hetkellä kuului hautausmaalta vastauslaulu: "Mutta harva joka levon saa!” Silloin tämä torppari säikähti ja sanoi palattuaan: En ikinä enää mene sinne hautausmaalle yöaikaan, siellä kummittelee.
Joku toinen torppari oli mennyt pelottelemaan sitä ensimmäistä torpparia, kun tiesi tämän pelkäävän ja onnistui kepposessaan.

=== Kartanon muista torpista, Iso ja Pieni Pyörilä ===

"Kysyin viime kerralla ja kerroit näistä Pohjolan torpista, mutta Pyörilä minua jäi vähän vaivaamaan. Sitten Palmin Kallesta mainitsit ja Ojalan Taavista, Stångin Roopesta ja pojista. Eikö voitaisi käydä niitä uudelleen lävitse, siinä järjestyksessä niin kuin niistä muistat. Minulle jäi epäselväksi se, että missä kohtaa Iso-Pyörilä oikein oli? Ja mikä on se pieni-Pyörilä, onko se se, joka nykyisin on siellä Kirveskoskentien varrella? ”
"No juu. Täytyy sanoa, että se Iso-Pyörilä oli se Vanha-Pyörilä, joka oli Korpisillasta Kirveskoskelle menevän tien vasemmalla puolella. Oli ainutlaatuista, että torppa voi olla niin suuri kuin se oli. Suuri se joka tapauksessa oli, Toivolan Jussin sanojen mukaan. Pohjolan suurimpia torppia. Kartanossa oli vakituisesti mies ja hevonen työssä koko vuoden pituudella tekemässä sen torpan veroa. Ja ainutlaatuista vanhan Pyörilän torpalle oli, että siinä oli suuri kivinavetta. Minä olen ollut viisitoistavuotias poikanen, kun olen ollut sen uutta kattoa tekemässä 1928, jolloin Karhulan omisti jo Heikki Hyyryläinen.
Tienvarressa oli silloin valtavan pitkä, harmaa, yksikerroksinen hirsistä tehty asuinrakennus ja sillä oli todella pituutta. Ja samoin olivat neliönmuotoisena muutkin piha- ja asuinrakennukset.
Tämän Vanha-Pyörilän pellot olivat siitä Juonaalaan, siis Karhulan päärakennukseen päin, jotka olivat valtavan suuria ja paksumultaisia. Kun Pohjolan kartanoa jaettiin niin tulivat Vilho Pohjolan omaisuudeksi tämä Vanha-Pyörilä ja pellot. Minä en tiedä millä menetelmällä Vanha-Pyörilä häädettiin pois, mutta lienee siinä jonkinmoista neuvottelua käyty. Sitten rakennettiin uusi Pyörilä, se pieni Pyörilä, lähemmäksi Korpisiltaa kuivalle petäjikkökankaalle. Se ei enää ollut kuin kääpiötila entisestään.
Näistä pelloista tulivat sitten pääpellot perustettavalle Karhulalle, joka tilan nimeksi pantiin. Karhula sai tosiasiassa kahden torpan maat ja pellot, Vanha-Pyörilän ja Juonaalan.
Vanha-Pyörilässä oli Toivolan Jussin kertoman mukaan aina vähintään 10 lypsävää, mutta saattoi olla 20:n. Sen uskoo kun katsoo sitä navettaa, että kyllä siinä tilaa oli. Vähin määrä oli aina neljä hevosta. Se että karjan lukumäärä vaihteli noin suuresti johtui paljon siitä, kun karjan ostajia kävi harvoin.
Mutta kun myytävää oli, myytiin kerralla enemmän ja usein elämet oli jalkaisin kuljetettava pitkiäkin matkoja, eikä yhtä tai kahta kannattanut jalkaisin kuljettaa. Se siitä Vanha-Pyörilästä.
Uusi Pyörilä jäi sitten niin vaatimattomaksi, että tuskin uskallan kertoa siitä kuinka pieneksi se meni. Siinä oli isäntänä poika Kalle Wahlstedt.
Kysyin, oliko sen poika-Kallen isän nimi myös Kalle, äiti oli Selma?
En uskalla sanoa sitä varmaan, mutta kunhan vain ei olisi ollut. Sen tulin kyllä tietämään, että nämä Wahlstedit olivat sukua Selänkylän Niemelän Vilkmaneille, Järvisen Matti sanoi.
Mutta kuten jo aikaisemmin kerroin, panin merkille, että kyllä hän aika katkera siitä talojen siirrosta oli ja vähäpuheinen koko ikänsä. Tämän verran voin siitä sanoa ja menisin mielelläni jutuissani siihen viereiseen taloon, joka tulee Korpisiltaan mentäessä, tähän Ihanajärveen.

=== Jussi Snäll kertoi silloisesta ajankulusta ja Ihanajärven torpasta ===

Tuosta Ihanajärvestä ei Jussi Snäll tullut maininneeksi sen kokoa koskaan eikä osannut sanoa paljonko siinä oli karjaa ja olemista, mutta kovin pieni ei ollut sekään, mutta ei sentään vanhan Pyörilän luokkaa. Siellä oli paljon työväkeä, iso perhe ja vahvoja miehiä. Muistan, että kyllä se talo aika paljon teki torppariveroa Pohjolaan. Heillä oli sitten myös niitä vaikeuksia, että torpparin pojat pakkasivat ottamaan veropäivät löysänlaisesti.
Heitä oli paljon, vanhin oli Eljas, syntynyt 1843. Hänellä oli neljä lasta, Kalle, Janne, Olga ja Tolppi. Tytär Olga oli myöhemmin Kalle Palmin toinen vaimo, Rantalan emäntä.
Vanhimmalla pojalla Kallella oli 10 lasta: Ensimmäinen hänelläkin oli Kalle. Sitten Richard, Riku, Väinö, Antti, Oskari, Lauri, Helmi, Saima, Elli ja Paavo.
Otimme tarkemmin selvää ja tässä sitten koko todella iso perhe, taisipa olla viisitoista henkeä. Vanhin heistä oli Eljas syntynyt 11.4.1843.
Hänellä oli neljä lasta, Kalle s. 5. 1.1870, Janne s. 24.10.1874, Olga s. 13. 7. 1877 ja Tolppi s. 16.11.1878. Poika-Kallella oli 10 lasta. Vanhin heistäkin oli Kalle s. 20.11.1894. Häntä sanottiin myös "kunnallis-Kalleksi". Sitten Richard, Riku, s. 1. 2.1896, Väinö s. 7.11.1897, Antti s. 17.11.1900, Oskari s. 29. 5.1922, Lauri s. 23. 4.1904, Helmi s. 16. 3.1908, Saima s. 3. 6.1910, Elli s. 17.12.1912. ja Paavo s. 25. 5.1915. Tässä he olivatkin, mitään erikoisempaa en tässä yhteydessä osaa sanoakaan.
Jussi jatkoi, jos nyt sitten vielä muistelee, kuinka silloin ihmiset kuluttivat aikaansa, kun ei ollut näitä nykyajan joukkotiedotusvälineitä eikä monille tullut edes sanomalehtiäkään. Oli myös paljon ihmisiä jotka eivät osanneet ollenkaan lukea, kirjoitustaidosta puhumattakaan.
Ottaisin tässä nyt yhden sellaisen esimerkin, josta Jussi kertoi. Monia sellaisia kaskujakin oli, mutta tämä kuvastaa paljon nuorten miesten voimailupyrkimyksiä ja harrastuksia.
Hän kertoi myös, että hänellä oli joskus vaikeuksia olla tilanhoitajana, koska torpparit halusivat osoittaa hänelle huomaavaisuuttaan ja ystävällisyyttään. Hänellä oli melkein joka pyhäksi kutsu jonnekin. Tulehan käymään, tulepa nyt taas meillä on sahtiakin.. Mutta minun täytyi usein kieltäytyä ja minua aivan pelotti, että minusta tulee ihan sahtijuoppo.
Jussi kertoi, ettei se ole mikään loukkaus Ihanajärvisillekään kuinka häntä siellä kyllästyttivät ne pojat. Eljas oli isäntä ja hänen vanhin poikansa oli Kalle. Ja tämän Kallen poika oli se nuorempi Kalle, se kunnallis-Kalle, kunnallisneuvos, niin kuin häntä myös nimitettiin. Oliko nimitys totta vai leikkiä, mutta kova kunnallismies se poika-Kalle oli.
No niin. Hän sanoi sitten, että he olivat erikoisia miehiä, kun heillä oli aina voimankoitosta ja he olivat kuin karhun penikat kiinni toisissaan. Ja aina oli sitä painia ja niskan vääntöä, sormikoukun vetoa ja jotakin nostamista. Sitä oli aina, että lattia tömisi ja luut rutisi niin, että häntä välillä tympäisi koko homma.
Ja aina oli yliveto se vanhempi Kalle. Olihan hän suuremman kokoinenkin ja nämä, Janne ja Tolppi, jotka olivat aina alakynnessä, vaikka he pelasivat yhteen.
Kerran sitten sattuikin, että isä-Eljas teki kovan, että nyt pojat ollaan hiljaa! Se riittää tälle päivälle, tänään on pyhäpäivä, kyllä siinä olette jo nyhtäneetkin.
Silloin Kalle otti isä-Eljasta takaapäin hartioista kiinni ja painoi niin paljon, että isä painui ihan alas kyykkysilleen. Kalle painoi ja häntä vain nauratti. Mutta yks kaks se tempasi Eljasta nilkoista kiinni, nosti hänet ylös pää alaspäin ja sanoi:
"Täytyy laskea isälle uutta verta päähän. Isä puhuu sellaisia asioita pilanpäiten, ei isän pitäisi ruveta kieltelemään tällaisia, nuoremmathan tässä leikkii".
Hän laski isän kauniisti alas, mutta isä loukkaantui ja meni sänkyyn mahalleen. peitti kasvonsa ja alkoi itkeä, häntä harmitti tämä tilanteen muutos.
"Kalle sanoi taas, ei siinä isän itkeä tarvitse, eikö hän muista, että hän on laskenut minun päähäni uutta verta monta kertaa niin kauan kun hän jaksoi minua nostaa. Se on nyt loppunut, toissavuonna kun isä ei enää jaksanut nostaa".
Toivolan Jussi sanoi, että silloin häntä riipaisi niin pahasti, että hän pani hatun päähänsä ja lähti ja sanoi.
"Minä en enää teille tule, helvetin karhun pojat, olette kuin penikat, jotka ovat aina toisissaan kiinni".
Mutta ei mennyt kauan aikaa, vain joitakin viikkoja, niin samainen Eljaksen poika-Kalle tuli meille. Hän tuli hevosen kanssa minua hakemaan ja sanoi, että isä pyytää tulemaan.
"Jos työ tulisitte käymään, isä ihmettelee, että mikähän nyt on kun ei hän tule".
Jussi vastasi: "Kun te ette osaa olla muuta kuin toistenne kimpussa, eihän siellä vanhempi ihminen viitsi mitään puhua".
"Mutta kyllä myö ollaan hiljaa", Kalle sanoi.
"Näin on sovittu ja tämä päätös pitää. Kyllä myö nyt, jos työ vielä tuutte meille, niin myö vaa istutaa penkillä, kyllä myö ollaa hiljaa".
Jussi sanoi taas vastanneensa: "En minä sinun takiasi, mutta Eljaksen takia, sillä Eljas on sentään miesten mies".
Hän meni sinne ja kyllä pojat istuivat 'nätisti' penkillä. Lampaankinttu oli paistettu ja sahtia oli ja Kalle sanoi teititellen: "Ottaa vaan nyt Snällin Juho siitä". Ja kyllä he Juhoa teitittelivät ja ikää kunnioittivat.
Kun tätäkin asiaa ajattelee ja mennään Seitsemään veljekseen ja Aleksis Kiven kuvaukseen vapaa-ajan vietosta, siinä on erittäin paljon yhtymäkohtia. Toinen kertoo Uudeltamaalta ja toinen täältä Hämeestä. Eivät ne Ihanajärven pojatkaan tyhmiä olleet, mutta kun voimaa oli.
Tosiaankin. Otti ukkoa nilkoista kiinni, nosti pystyyn pää alaspäin ja piti vielä ilmassa häntä!
Ei voitu olla nauramatta ja ihailematta. Siinä täytyy olla kyllä voimaa! Näin todettiin ja Matti jatkoi.
"Kyllä ne kerrassaan voimakkaita olivat. Jussi sanoikin, että kyllä ne Ihanajärven pojat vahvoja olivat. Olivathan he suurikokoisiakin, paitsi se kunnallisnevos-Kalle, mielestäni kumma "ukko", laiha, kalpea ja pitkä. Mutta voimaa rutosti!
Siellä Rautalahden hiekkakuopalla oli paljon myös niitä ns. "pultereita", kuten niitä nimitettiin, valittuja painoja, joita piti nostella kilpaa, että kuka nostaa suuremman. Usein siellä pidettiin painonnostokilpailuja.
Kun olin silloin sellainen mustalaispojan kokoinen kuulin että siellä taas koetellaan kuka nostaa eniten ja päätin lähteä seuraamaan ja katsomaan näiden vahvojen miesten otteluja. Siellä oli paljon nuoria miehiä mm. Kalle Wahlstedt, pienen Pyörilän isäntä ja oli Ihanajärven Lauri-poika ja ainakin Tantun Mikko Kaunistosta, joka heistä oli kaikkein heikoin. Niin tuli siihen Ihanajärven kunnallis-Kalle Selänkylästä. Kalle oli ollut siellä kyläilemässä, hän rupesi katselemaan kun Kalle Wahlstedt yritti nostaa sitä pulteria. Mutta se ei noussut. Kalle oli vaikean näköisenä ja me toiset siinä vieressä hölmön näköisinä. Se lempo, Ihanajärven laiha kunnallis-Kalle, otti ja nosti kevyesti sen kiven. Hän nosti enemmän kuin se Wahlsted.
Ja taas naurettiin Jussin ja Matin kertomuksille. Voimaa hänellä on täytynyt olla! Ja Järvisen Matti jatkoi:
Kyllä mahdottomasti oli voimaa! Sitten jouduin Oskari Ihanajärven kanssa katsomaan silloin myöhemmin, v. 1932 kesällä, kun oli se suuri vesistöjen perkausojankaivu. Olin ojia kaivelemassa tämän Einon eli Oja-vainion kanssa. Heidän oli tarvinnut ottaa leka ja kaikki tarvittavat välineet kiven ampumista varten, kun oli niin suuri kivi joka piti ampua.
Minä annoin heille ampumatarvikkeet ja ihmettelen kuinka paljon silloin minuun luotettiin, vaikka olin vasta 19-vuotias nuorukainen. Minut pantiin ostamaan ampumatarvikkeita ja minä sain kaikki ampumatarvikkeet, dynamiitit, nallit ja kaikki kaupasta, kun vain näytin sen työnjohtaja Mäkeläisen antaman kortin jossa luki: "Oikeutetaan ostamaan ampumatarvikkeita". Saman Mäkeläisen joka oli teillä Ruusulassa kortteeria. Hän oli Jokioisista kotoisin.
Usein me ojatyömaalla jouduttiin tekemään reikiä ja ampumaan kiviä. Sitten kerran Ihanajärven Oskari tuli siihen, tyylilleen sopivana, hyvin hiljaisena ja hänen esiintymistapansa oli erittäin rauhallinen. Hän tuli katsomaan löytyykö suolta ammuttavaa. Ojat tehtiin aina kun kangasmaa yhtyi suohon ja vaikka se oli suota, niin kiviä sieltä pohjasta tuli esille. Kerran hän katseli yhtä ojanpohjassa olevaa kiveä ja kysyi, "Tuotako aiotte ampua?” Sanoimme että juuri sitä. Siinä oli edessä sellainen kivi joka meillä oli suunnitelmissa ampua. Oskari katseli sitä, se pahalainen pudottautui sinne ojaan kävi siihen kiveen käsiksi, nosti sen penkalle ja nauroi hihitti päälle!” Ja naurettiin mekin. Tottakai hämmästytti Toivolan Jussiakin tällaiset voiman miehet.
Ja sitten uskonto. Mehän olimme syvästi uskovainen luterilainen maa ja kansa. Kyllä sunnuntai oli pyhä ja kirkkopäivä niin kova sana silloin, ettei kukaan voinut hyväksyä työntekoa pyhänä. Mutta täytyihän jotain tehdä ja jotain peliä piti pitää, että saatiin aika kulumaan.
Lopetetaan ja jatketaanko vähän ajan päästä? Eiköhän tämä taas riitä. Muutetaan sitten puheenaihetta. Mennään vaikka Raja-Vilhelmiin, Korpisiltaan ja Seutulaan.

Toivo Peltosen välihuomautuksia:
Lokakuun 13. päivä 2004 klo 7.30.
Tänään klo 7.00 soitin viimeisen kerran suksitehtaan vanhaan toimistooni puhelimellani 8 760 760. Tehtaan toimistoni numero oli 8 760 759. Puhelimilla pääsi suoraan ilman sisäisiä puheluita jättämällä keskusnappulan painikkeen painamatta ja etunumerot pois. Puhelimeen vastasi Olavi Vilkman.
Tämän jälkeen lähdin heti sinne toimistolle ja keräsimme toimistoni viimeiset rippeet ja tyhjensimme sen. Kaikki tavarat on nyt tuotu pois ja pientä haikeutta oli. Olinhan työskennellyt siellä kuin omassa kodissani yli kolmekymmentä vuotta.

Tänään on 30.11. 2004 ja 65 vuotta talvisodan alkamisesta

=== Raja-Vilhelmi ja Korpisilta ===

Kun mennään valtatie 4:ää pitkin Pohjolankylästä Hartolan kirkolle on matkan puolivälin paikkeilla Raja-Vilhelm ja Korpisilta melkein puolivälissä matkaa riippuen siitä mistä kohtaa mitataan. Silloin ennen toista maailmansotaa ajettiin paljon hevosilla ja polkupyörillä ja tuo mainittu paikka oli matkasta puheen ollen tärkeä virstanpylväs. Raja-Vilhelmissä oli leveä auki hakattu rajalinja, jonka muistan hyvin.
Korpisilta oli kansaan menevä nimi, olihan paikka aikaisemmin ollut korpea ja paikalla johon tie oli rakennettu oli paljon siltoja tien poikki virtaavien purojen ja ojien takia. Siitä syystä se lienee nimetty Korpisillaksi. No mitä siitä Korpisillasta sitten?
Järvisen Matti jatkoi Toivolan Jussin kertomana: Korpisilta oli vain paikan nimi, Raja-Vilhelmistä vähän Pohjolaan päin. Siihen tuli useita rakennuksia, kun Vilho Pohjola myi siitä tontteja ja paikkaa kutsuttiin yleisesti Korpisillaksi.
Toivolan Jussi kertoi myös kaikkien pohjolankyläisten tuntemasta "Tuttu-Villestä, tai kuten muutamat sanoivat, Veikka-Villestä". Asiaa on tutkittu ja on todettu, että hän on Raja-Vilhelmissä syntynyt ja kasvanut. Mutta jotain erikoislaatuista siinäkin on tapahtunut. Hänen kotitorppansa oli palanut ja jo lapsena hän oli joutunut mieron tielle. Hän oli vähäpuheinen ja vähän erikoinen ja omalaatuinen. Mutta ei häntä hassuksi voinut sanoa. Hän elätteli itseään pastillikaupalla ja hakaneuloilla. Kauppias Kalle Hietala rahoitti vaatteita ja antoi tavarat, että semmoistahan se oli. Mutta kovasti hänestä tykättiin. Tuttu-Villen sukunimi oli Törnroos ja hän oli Ruusulassakin yötä monta kertaa.
Siinäkin on yksi elämän tragedia miksi Kalhon kartano aikoinaan Koskipään kartanon kanssa teki valtakunnanrajantyyppisen rajalinjan ja laittoi siihen vartijan, Vilhelmin. Nämä ovat selvittämättömiä asioita.
Kuten jo tuli mainittua, Raja-Vilhelmi oli ennen sotia merkittävä paikka, kun Pohjolankylästä mentiin Hartolan kirkolle. Olihan se jokseenkin puolivälissä matkaa.
Korpisillassa oli myös ns. Varistorppa, jossa asuivat veljekset Sulo ja Erkki. Rakennus oli puoliksi korsu, osittain maan alla. Varistorpan nimen se oli saanut siitä, kun ainakin Erkki söi variksia. Hän sanoi, että kyllä varista syödä voi, mutta ne maistuvat ”ytelälle” ja pihkalle.
Sulo taas tuli kuuluisaksi siitä, että hän käveli hitaasti mutta tasaisesti. Kerran hän haki Ihanajärveltä maitoa ja pyysi saada yhden litrallisen ja hänellä oli litran astia. Astia täytettiin maidolla ja Sulo lähti litroineen kotiin Varistorpalle. Sinne oli matkaa pari kilometriä ja talvikeli. Vaikka litran mitta oli laidan tasan maitoa, ei Sulo sitä vähemmäksi hörpännyt. Hän käveli vain kotiinsa niin tasaisesti, ettei maito läikkynyt. Näin hänestä kerrottiin.
Sitten Korpisiltaan alkoi tulla asuntoja ja nimikin muuttui vähitellen. Yhden asunnon nimeksi pantiin Seutula ja tämän jälkeen alettiin puhua Seutulasta. Nykyään Raja-Vilhelmi ja Korpisilta ovat unohtuneet. Nimi on muuttunut ja Seutula on paikan nimi. Raja-Vilhelmin puolen torppia oli Kaunisto, josta ei koskaan ollut Toivolan Jussin kanssa mitään puhetta.

=== Löytösen Mari ===

Matti Järvinen kertoi vielä omia muistojaan ja kokemuksiaan. Hänelle tuli mieleen Mari Löytönen, Kirkkolan kartanon ainoa tytär, jonka sanoi muistavansa ja joka oli joutunut hoidokiksi Hartolan kunnalliskotiin. Hän jatkoi, että kun asuimme Kyttä-nimisessä asunnossa, hän oli pikkupoika. Silloin oli tapana ja äiti vaati, että välttämättä pitää riipiä koivujen ja haapojen lehtiä lampaille ja niitä oli pirtin lattialla kuivumassa.
Kun Löytösen Mari oli Hartolan kunnalliskodissa hoidokkina muistan, että hän oli vähän ”hessakka”. Hän höperehti sellaista, että mistä johtuu ja minkä vuoksi ja minulla ei ole yhtään rahaa, eikä minulla ole moneen vuoteen ollutkaan. Mutta kun äitini haudattiin, niin silloin hänellä oli vielä rahaa.
Kunnalliskodissa ollessaan Mari päästettiin joka vuosi kesälomalle ja hän sanoi kiertelevänsä Kirkkolan entisiä torppia, jotka olivat ns. "miljoonatien", nykyisen Vuorenkyläntien, varrella tämä tie erkanee Ruskealasta ja menee Leppäkoskelle. Kirkkolan kartanon kaikki torpparit olivat Rautaveden länsipuolella ja Löytösen Mari sanoi, että kyllä ne antavat hänen siellä käydä.
Nyt herää kysymys, mitä tässäkin on tapahtunut, kuka petti ja ketä ja miten se näin kävi? Siinäkin kartanon perijä kuoli kunnalliskodissa ja haudattiin linjahautaan. Onko sitten ollut niin, ettei Juho Pohjolallakaan ole ihan puhtaat jauhot pussissa?
Samantekevää miten on, mutta tällä tavalla näissä Hartolan kahdessa kartanossa, Pohjolassa ja Kirkkolassa, perijöiltä perinnöt häipyivät aivan kuin tuhka tuuleen.
Jatkoin, että tämähän on hyvin mielenkiintoista kuulla. Kerroin Matille kyselleeni (kesällä vuonna 2005) tästä Marista myös Kirkkolan Inkeri Tuomalalta, joka kertoi Marin olleen kovasti katkera osastaan.

[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 4. osa|OSA IV]]

[[Luokka: Toivo Peltonen|Peltonen, Toivo]]
[[Luokka: Muistelmat]]
[[Luokka: Hartola]]
[[Luokka: Kylät]]
[[Luokka: Pohjolankylä]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Helmi Virtanen

2023-03-12T08:41:16Z

Samuhuovinen:

Syntyi Orimattilassa.
Tehtalija, perusti vuonna 1895 [[Lahden Paita- ja esiliinatehdas|Lahden Paita- ja esiliinatehtaan]] Lahden kauppalaan, ja vuonna 1933 sisarensa Hellin Mikkosen kanssa [[Oy Paitavalmiste|Oy Paitavalmisteen]].

=== Lähteet ===
* Lapplainen; Almay (1996): Kansakunnan vaatettajat. WSOY.

[[Luokka: Liikemiehet|Virtanen, Helmi]]
[[Luokka: Lahtelaiset|Virtanen, Helmi]]
[[Luokka: Kauppiaat|Virtanen, Helmi]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Evald Virtanen

2023-03-12T08:41:15Z

Samuhuovinen:

Lahtelainen liikemies, tekstiilitehtailija (s. 1900 - k. 1990).
Vuonna 1939 perustetun ja vuoteen 1990 toimineen paitatehtaan, [[Ewlad Oy|Ewlad Oy:n]] perustaja. [[Helmi Virtanen|Helmi Virtasen]] poika.
Yritys tunnettiin aiemmin nimellä Evald Virtanen Oy.

=== Lähteet ===

Lappalainen, Almay 1996: Kansakunnan vaatettajat. WSOY. S. 64, 69.

[[Luokka: lahtelaiset|Virtanen, Evald]]
[[Luokka: Kauppiaat|Virtanen, Evald]]

[[Luokka:Liikemiehet|Virtanen, Evald]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 2. osa

2023-03-12T08:41:14Z

Samuhuovinen:

[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista|Osa I]]

<br />

== KOLMAS LUKU ==

Väinö-sedän kertomus Pohjolan kylältä ja kyläläisistä jatkuu

=== Kylän aukeat ===

Lapsena ja nuorena ollessani kaksikymmentä ja kolmekymmentä luvuilla Pohjolankylässä oli paljon aukeita laitumiksi sopivia maita. Siellä oli hyvä hiihdellä ja mäkeä lasketella kun eivät risut olleet haittana. Ja kyllä lasketeltiinkin. Sankarin kalliolla kasvoi yksinäinen pihlaja ja joskus sinne oli iskenyt myös ukkonen, ja sitä kävimme usein katsomassa. Sieltä oli talvisin hyvä lasketella suksilla ja hyvällä kelillä se mäki toi parisataakin metriä aika vauhtia. Samoin lasketeltiin Lummilan ja Kukkukallioilta. Siksipä sukset olivatkin aina mielessä. Minulle oli jäänyt muistiin, että torpparit olivat kaskenneet alueet viljelykseen. Tulin siitä maininneeksi Väinö-sedällekin, hän oikaisi heti että ei. Vaan kun alusista ja polttopuista oli kova puute, hakattiin kaikki pienimmätkin vesat navetoihin ja hevostalleihin alusiksi. Näin ei päässyt maat metsittymään, mutta kunnon polttopuutakaan ei saatu kuin kaukaa korvesta. Ehkä oli joskus kaskettukin, mutta pääasiassa maat olivat aukeita alusiksi hakkuiden takia.
Nykyisin kaikki aukeat kasvavat metsää, etupäässä kuusikkoja, jotka on istutettu sinne sen jälkeen kun karja tuotiin metsistä kotilaitumille ja alkoi järkiperäinen kotilaidunviljelys.

=== Väinön sedät ===

Aloin miettiä olisiko Väinö-sedälläni kerrottavaa siitä ajasta, jolloin minua ei ollut vielä olemassa. Onhan hän minua paljon vanhempi ja sukumme oli tullut kyläämme muualta. Kuuntelin Väinön haastattelun äänikasetin, kyselin lisää ja näin tarina jatkuu.
Väinö-setäni setä, Matti Ulmala, tuli vuosisatojen 1800 ja 1900 vaihteessa Hartolan Pohjolankylän Kukkulaan ja toinen setä, Taavi perheineen, Pohjolan torppaan Peltolaan torppariksi.
Kirkkolan kartanon ollessa siihen aikaan vuokrattavana, Väinön kertoman mukaan Matti Ulmala vuokrasi sen. Hän ehti olla siellä jonkin aikaa "arenttimiehenä" eli vuokraajana ennen muuttoaan Pohjolankylään. Matti Järvinen kertoi myöhemmin Ulmalan olleen tilanhoitajana Kirkkolassa.
Matin ei tarvinnut tehdä Kirkkolassa torpparin vuokrapäiviä, vaan hän maksoi vuokran rahassa. Hän oli hyvin säännöllinen maksuissaan. Kerran aikaisemmin vuokranantaja lähti ennenaikaisesti perimään Matin vuokraa. Kun Matti ei ollut kotona vei vuokranantaja häneltä maksuksi kaksi hevosta. Tätä ei Matti hyväksynyt. Vuokranantaja ehti myydä hevoset ja Matti vei vuokranantajan käräjille. Hän voitti jutun ja vuokranantaja joutui maksamaan väärin perityn vuokran korkoineen takaisin Matille.
Matti Ulmala muutti tämän jälkeen Hartolan Pohjolankylän Kukkulaan, joka sijaitsee noin kilometrin päässä Harjun kaupalta Selänkylään päin. Liikemiehenä hän teki Kukkulassa ollessaan paljon hevoskauppoja ja olipa hänellä pieni kauppaliikekin talon seinustalla, kunnes Hartolan osuuskaupan myymälän avaaminen eli Harjun kauppa sen lopetti. Hän kuoli, kuten aikaisemmin on kerrottu, vuonna 1925 lähes 80 vuoden ikäisenä.
Topiaksenpoika-veljeksistä Jussi Salokoski asettui asumaan Joutsan Mieskonmäkeen, Hipeli-nimiseen taloon ja hän sai kymmenen lasta. Pojista Toivo lähti Amerikkaan. Rahattomana hän lainasi Taavi-sedältään 500 mk matkarahaa, mikä ei ollutkaan siihen aikaan pieni summa. Taavi oli jo harmitellut, että taisivat mennä rahat iäksi. Mutta yllätykseksi lainarahat saapuivatkin pian ja Taavi sai rahansa takaisin. Toivo oli lähettänyt ne Amerikasta Joutsan säästöpankin kautta.
Toivo tuli pian takaisin ja kehotti Nestoria ja Emiliä: "Menkää Amerikkaan, siellä teille on mahdollisuuksia, vaikka minä tulin pois". Emil ja Nestor lähtivät.
Kun he olivat olleet siellä kolme vuotta, tuli heistä USA:n kansalaisia ja he joutuivat ensimmäiseen maailmansotaan amerikkalaisina. Heistä Nestor kaatui 1918 Pariisin lähellä Ranskan rintamalla. Emil pääsi sodasta takaisin USA:han ja kävi Suomessa vielä toisen maailmasodan jälkeen. Todennäköisesti hän kuoli USA:ssa v. 1979.
Toivo Salokoski oli Väinön kertoman mukaan sellainen "humeeni", joka ei tullut kauan aikaa toimeen missään. Hän oli kuitenkin päässyt katutöihin Helsinkiin Amerikasta paluunsa jälkeen. Siellä rakennettiin juuri jotain siltaa pehmeälle lettoiselle paikalla. Hän oli katsellut työtä Amerikassa ja nähnyt tehtävän toisin. Hän kysyi mestarilta: "Saako sivullinen sanoa kuinka Amerikassa tehtiin vastaavaa työtä?” "Sano vaan", lupasi mestari. Ja Toivo neuvoi mestarille paremman konstin kuin mikä heillä oli. Näin hän pääsi katu- ja siltatyömaalle "nilkki-", eli apulaismestariksi.
Hän siis pääsi jonkinlaiseksi pomoksi Helsingin katutöissä, mutta kyllästyi niihin pula-aikana. Suunnilleen 30-luvun alkuaikoina hän lähti eräässä porukassa Neuvostoliittoon. He ajoivat kuitenkin vahingossa Viron rannikolle, missä heidät pidätettiin ja palautettiin Suomeen. Tämän tapauksen jälkeen Toivo joutui pois kaupungin töistä, eikä hänestä sen jälkeen kuultu pitkään aikaan mitään. Myöhemmin hän oli jostain syystä pudonnut mereen ja tuli sen johdosta sairastuttuaan kotiin Joutsaan. Hän toipui siitä, kuoli vasta myöhemmin ja hänet on haudattu Joutsaan. Toiset Salokosken veljeksistä jäivät Suomeen. Adiel joutui sotaan ja menetti toisen kätensä jatkosodassa.
Väinö kertoi vielä, että Hartolan pohjolankyläläinen Onni Stång, oli myös Amerikassa. Kun hän olisi joutunut sotaan, johon ei halunnut, hän karkasi erään toisen suomalalaisen kanssa ja matkusti laivalla Englantiin. Sieltä hän pääsi Norjaan ja käveli maitse Suomeen ja kotiin.
Kuten jo edellä kerroin, pojista nuorin, isoisäni Taavi, muutti vuosisadan vaihteessa Hartolan Pohjolankylään Peltolan torppaan. Hän tuli Pohjolan torppariksi ja teki taksvärkkipäiviä kartanoon. Hänellä oli useampia lapsia, joista vanhin oli Emil, silloin noin kymmenvuotias. Aika riensi ja Emil varttui. Kun hän oli noin 16-vuotias, hän sai työluvan ja joutui tekemään kartanoon torpparin veropäiviä Peltolasta, isänsä torpasta. Akseli Tervala oli jo silloin Pohjolan kartanon isäntä.

<br />

=== Isä-Eemelin töihin meno===

Eemeli, niin kuin häntä Hartolan murteella kutsuttiin, on kertonut töihin menostaan näin:
Oli talviaikaa ja tehtiin metsässä uunipuiksi sopivia kyynärän mittaisia halkoja. Urakkana oli muutama kuutiokyynärä päivässä. Menin miesten mukana metsään ja he neuvoivat kuinka tehdään. Katselin kun miehet tekivät korvastimet ja puita laitettiin niihin. Monet koettivat saada puihin paljon lunta, että pino olisi pikemmin valmis.
Huomasin, että se oli hidasta. Katkoin kirveellä puita nopeasti ja sain urakkani valmiiksi puoliin päiviin mennessä. Monet muut miehet kierittelivät vielä "lumipallojaan" korvastimiinsa.
Lähdin pois, mutta toiset torpparit suuttuivat minuun ja sanoivat. "Pitää oppia pinnaamaan, päivät on tehtävä, mutta työn määrällä ei ole väliä".
Toivolan Jussi, joka valvoi töitä, arvasi kuitenkin tilanteen ja kävi kevään tullen katsomassa oliko täydet kuutiot ja kenellä ei ollut, hän joutui tekemään lisää.
Toinen hänen kertomistaan töistä oli sonnanajo lantalasta pellolle. Minun käskettiin tehdä juuri niin kuin hekin, mutta en saanut puhua kenelläkään kuinka tehtiin. Ajattelin, että mitähän tästä oikein tulee ja se tapahtui seuraavasti näin:
Töiden alkaessa kello neljän aikoihin aamulla oli pimeää. Lantalassa käännettiin ensin sontakorit kumoon, heinätukko laitettiin päälle ja ajettiin pellolle. Pellolla käännettiin korit oikeinpäin, heinätukko päälle ja ajettiin lantalaan. Näin ajettiin koko vuoro, noin kolme neljä tuntia, kunnes tuli ruoka-aika ja päivä valkeni. Monet eivät tehneet muuta kuin ajelivat vain, eivätkä he vieneet yhtään lantakuormaa pelloille. Se oli todellista pinnausta.
Tällaista ajanvietettä se sitten oli, kun isännät vielä nukkuivat. Isä sanoi, että kyllä se oli meininkiä ja tätä jatkui joka vuosi.

<br />

=== Jussi, Oskar ja Vilho, Pohjolan kartanon omistajat ===

Väinö muisteli edelleen, että Paloniemen Jussi oli sukunimeltään Andersson ja osti Malmgårdin kartanon Hartolasta ja muutti sen nimen Pohjolaksi. Hänen nimensä oli kuitenkin jo ostoaikana ollut Juho Pessala ja hän muutti kartanon ostettuaan sukunimensäkin Pohjolaksi. Oli myös toinen mies nimeltään Otto Andersson, joka tuli vävyksi Pohjolan kartanoon ja otti myös sukunimekseen Pohjola.
Vilho ja Oskar-nimiset pojat perivät Pohjolan kartanon. Väinö ei muistanut kenen poikia he olivat. Ehkä he olivat Juho Pessalan tyttären poikia. Otettuani asiasta selvää, ilmeni, että he olivat tyttären poikia ja isoisän oikea nimi oli Johan Pessala Paasosta.
Kartano jaettiin perillisille, mutta perinnön lahjoittaja piti enemmän vanhemman veljen Oskarin puolta. Oskar sai kartanon lähialueen kuivine harjuineen ja männikkömetsineen sekä paljon muuta omaisuutta enemmän kuin nuorempi veli Vilho.
Pellot olivat siihen aikaan arvokkaampia kuin metsät, mutta pian tämän jälkeen alkoi metsien arvo nousta ja Oskar rikastui. Hän kuitenkin myi osansa Akseli Tervalalle ja muutti Heinävedelle. Hän oli silloin rikas ja hänellä oli melkein 300.000 mk rahaa, hän oli oikein rahamies.
Vilho oli silloin vielä alaikäinen, hän oli syntynyt 1889 ja hän jäi Pohjolaan kunnes tuli täysi-ikäiseksi. Hän sai Karhulan puolen ja pääsi muuttamaan sinne. Sen ympäristö oli etupäässä peltoja ja niittyjä, jotka olivat jakoa tehdessä jyvityksessä siihen aikaan arvokkaita, mutta myöhemmin arvottomia mäntymetsiin verrattuina. Karhulan metsät olivat huonoja kasesmetsiä. Vilholle annettiin 40.000 markkaa sen aikaista rahaa muuttokustannuksia varten kun joutui muuttamaan uuteen paikkaan. Hän oli vielä nuori eikä osannut pitää paremmin puoliaan eikä osannut antaa rahallekaan oikeaa arvoa. Hän rakennutti komean kartanomallisen asuinrakennuksen, mutta ei osannut laskea kuinka kalliiksi se tulee ja hän alkoi heti velkaantua.
Hän meni naimisiin Aino Lehtoniemen kanssa, joka oli paikkakuntalaisen, Kaapriel Lehtoniemen tytär. Heille syntyi paljon lapsia, Paavo, Lea, Jaakko, Mauno, Maija ja Aino.
Maata hän sai paljon ja alkoi rahanpuutteessa myydä entisiä torppia taloiksi niitä haluaville. Kauppa kävi, mutta hän eli tuhlaten ja joutui lopuksi myymään tilansa Heikki Hyyryläiselle ja osti Sysmän Nuoramoisista Laurila-nimisen pienemmän talon. Hän kuoli kuitenkin keuhkokuumeeseen pian sen jälkeen ja hänen elämänsä loppui tähän.

<br />

=== Oskar Pohjola===

Väinö-setä kertoi että sen jälkeen kun Oskar Pohjola myi Pohjolan kartanosta osuutensa ja hän muutti Pohjolasta Heinävedelle. Siellä hän alkoi viettää iloista elämää ja alkoholikin maistui. Hän joutui siellä myös aika suuriin takauksiin ja maksajaksi, mutta ei hän siitä köyhtynyt. Hän kävi usein hummailemassa ulkomaita myöten. Hänestä kerrottiin myös juttuja kuinka hän oli alkoholia nautittuaan joskus hurjana. Väitettiin, että hän särki kaikki mitä eteen sattui ja kaverit sanoivat: "Kyllä Pohjola maksaa, antaa mennä vaan". Paljonko niissä oli perää, en tiedä. Heinävedeltä hän muutti Heinolan pitäjään ja osti Viitalahden kartanon. Hän innostui kuitenkin myymään sen Kymi-yhtiölle ja sai siitä 10.000 mk voittoa, ja se oli silloin vielä iso raha.
Tämän jälkeen hän muutti Lahteen ja osti sieltä viisihuoneisen pienen omakotitalon, joka oli pystyssä vielä haastattelumme aikanakin. Hänelle jäi säästöön aika paljon rahaa ja hän asui siinä talossa koko ensimmäisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen raha ei ollut enää arvossaan. Samoin kuin rahoille, kävi hänellä olleille suurille henkivakuutuksille. Niillä ei ollut enää sodanjälkeen mitään arvoa ja niin hän köyhtyi kuten moni muukin inflaation takia. Tämän jälkeen hän muutti Vaippilaisiin ja hänelle järjestettiin meijerin koneenkäyttäjän paikka. Viimeksi hän asui Lusissa maantien laidassa. Näin häneltä haihtui vähitellen suuri omaisuus.

<br />

=== Vilho Pohjola oli aika vilskutti ===

Vilho Pohjola, joka myöhemmin oli Karhulan isäntä, oli aika kova tekemään kaikenlaisia kepposia. Niinpä hän taas kerran, kun paimenet olivat saaneet ison kasan kantturoita ja muuta sellaista, meni ja poltti sen toisten kiusaksi pari päivää aikaisemmin. Hän olisi saanut siitä kovan selkäsaunan, mutta piileksi jossain säästyen siltä, mikä olisi kyllä ollut paikallaan.
Kerran jo Karhulassa ollessaan isäntä-Vilholla oli viljankorjuussa paljon puinti- ym. väkeä, sauna oli kuumana ja miehet menivät saunaan. Isäntä oli antanut uuden saippuan heille, ja se olikin hyvin tarpeen likaantuneille miehille. Mukana ollut hartolalaiset rakennusmies Jussi Länkelin hankasi sillä ja antoi sen maalari Konsta Saariselle. Konsta hankasi ja hankasi ja sanoi viimein:
"Kyllä nämä maalaissaippuat ovat kummallisia kun ne eivät vaahtoa, vaikka kuinka hankaa!”
Aikansa ihmeteltyään miehet huomasivat, että isäntä-Vilho oli tehnyt kujeillessaan lantusta saippuan, jonka hän oli hangannut käytetyn näköiseksi. No eihän se vaahdonnut, mutta hauskaa oli kun selvisi, se olikin lanttusaippua.

<br />

=== Väinö-sedän muita tarinoita ===

Väinö-setäni kertoi sitten joitakin tarinoita ja tässä muutama.

==== Kirkkola ====

Väinö-setä muisteli Kirkkolan kartanon tapausta, kun Löytösen Maria petettiin. Hän kertoi, että kummassakin tapauksessa, niin Kirkkolassa kuin Pohjolassakin, oikeiden perijöiden perinnöt haihtuivat kuin tuhka tuuleen, joten ei niistä sen enempää. Paitsi että Pohjolan omistaja oli Väinön kertoman mukaan sanonut: "Pitäkööt taloa vaikka mustalainen, mutta Kustaan täytyy saada talosta elinkautinen eläke". Häntä ei petetty kuten Mari Löytöstä Kirkkolassa. Kirkkola ei ole Pohjolankylää, vaan n. 4 km Hartolan kirkonkylästä pohjoiseen. Omistus vain on sivunnut pohjolankyläläisiäkin.

==== Lummila ====

Pohjolan torppareilla oli muutaman lehmän lisäksi myös pieniä puutarha ja kasvimaita. Niissä kasvatettiin sen ajan tuotteita, joista nauris oli hyvin yleinen. Kerran Lummilan torpan naurismaalla oli käynyt varkaita. Lummilassa asui silloin tarmokas täti, joka päätti ottaa varkaista selvän. Torpan emäntä ei ollutkaan mikään nenästä vedettävä, mutta Väinö ei hänen nimeään muistanut. Kun hänellä ei ollut metrimittaa niin hän mittaili tarkkaan tikun kanssa naurismaalle jääneitä kengän jälkiä. Sitten hän lähti sitten mittaamaan poikien kenkiä naapuritaloihin, missä arveli varkaita olevan. Ja näin varkaat löytyivät. Väinön veli Eevertti oli yksi varas ja toinen, Vihtori-niminen, löytyi Sipilä-nimisestä paikasta.
<br />

==== Kujansuu ====

Väinö jatkoi kertomustaan ja puheeksi tuli Kujansuu, missä asuivat Taavi ja Saara Ranta, Taavistahan olen jo kertonutkin. Taavi oli ostanut Kujansuun päästyään vankilasta vuoden 1918 paikkeilla. Hän oli kertonut, että hänet oli kutsuttu ennen vankilaan joutumistaan eräisiin talkoisiin. Hän kuitenkin aavisteli, etteivät asiat olleet ihan reilassa ja arveli häntä uhkailtavan jostain vanhasta asiasta. Niinpä hän varasi itselleen hyvän lyömäaseen ja oli varuillaan, ettei hänen kimppuunsa hyökättäisi. Mutta niin kävi, että hän talkoomatkalla joutuikin yllättäen hyökkäyksen kohteeksi.
Taavi oli kuitenkin nokkela ja voimakas mies, että ehti lyödä ensimmäiseksi ja isku oli heti kuolettava. Vihoissaan tuosta yllätyksestä hän heitti tappamansa miehen vielä lähellä olevaan mutahautaan. Oikeudessa tämä tappo katsottiin erittäin raa'aksi teoksi ja Taavi tuomittiin sen mukaan.
Hän sai ankaran tuomion, jonka ja joutui kärsimään. Muutaman vuoden päästä alkoi punaisten ja valkoisten välillä sisällissota. Punaiset päästivät vankeja vapaaksi toivoen heidän liittyvän heidän puolelleen. Kaikki eivät kuitenkaan liittyneet eikä Taavikaan, vaan lähti suunnistamaan kotiinsa. Hän joutui Lahden seudulla kesken taisteluja piileksimään kolme päivää maakuopassa, kunnes pääsi jatkamaan matkaa ja tuli ensin Pohjolankylän Puraalaan, missä asui Vilppu-niminen mies, joka oli hänen vaimonsa veli. Vilpulla oli ns. unitauti ja häntä sanottiinkin "Nukkuvaksi Vilpuksi".
Taavi pidätettiin kohta vapautuksen jälkeen uudelleen, mutta kun hänellä oli enää vain vähän rangaistusta kärsittävänä ja hän pääsi vapauteen.
Kun Taavi vapautettiin lopullisesti jäi hänelle kuitenkin sellainen käsitys, että hän oli ehdonalaisessa vapaudessa. Tässä luulossa hän eli koko elämänsä, eivätkä naapuritkaan asiaa oikaisseet. Kun Taavilla oli äkkipikainen luonne ja hän oli karski mies, he pelkäsivät, että hän pysyy paremmin aisoissa kun luulee olevansa ehdonalaisessa vapaudessa.

<br />

==== Puraala ====

Kysyin, "entä sitten se Puraala?” Väinö kertoi, että käydessään Puraalassa, missä Vilppu vaimonsa Eevan kanssa asui, heillä oli erikoisia normaalista poikkeavia tapoja. Kun ruvettiin syömään, nosti Eeva lämpimästä leivinuunista ovenpielessä olevalla varta vasten tehdyllä hangolla lihapadan pöytään, missä oli lisäksi paistettuja perunoita. Palanpainikkeena heillä oli myös aina sahtia. Kun se loppui, tehtiin heti uutta, eivätkä he juuri muuta ruokaa ja juomaa tarvinneetkaan. Leipää ei käytetty ollenkaan, syötiin vain perunaa.
Kerran sattui hauska tapaus. Heillä oli renkipoikana Einar Salminen- niminen poika. Keväällä mentiin halkoja hakkaamaan ja Vilppu meni edellä. Väinö tuli isänsä kanssa heitä vastaan, he jäivät puhumaan Vilpun kanssa ja pantiin tupakaksi. Kun Einar vähän jäljessä tuli kohdalle, hän liukastui liukkaalla tiellä ja kaatui vesilätäkköön. Vilppu alkoi sitä ihmettelemään: "Mikähän tuossa pojassa on? Vaikka minä olen koko talven syöttänyt hänellä perunasoppaa, on hän niin heikko että kaatuilee ja likaa kaikki juomavedet!” Väinö sanoi; olisi varmaan perunan lisäksi pitänyt olla myös rehellistä ruisleipää.
Vilppu asui välillä Ylemmäisillä Venätlahdessa ja välillä Puraalassa. Hänellä oli varoja ja hän osti myös Sysmän Lahdenpohjasta talon, jonka nimeä Väinö ei muistanut. Ihmiset olivat sitä mieltä, että Vilppua petetään usein, että nytkin. Mutta Vilppu teki aina hyviä kauppoja.
Tässäkin tapauksessa sattui, että Amerikasta tuli talon entinen poika, joka osti oman kotitalonsa hyvällä hinnalla. Vilppu sai hyvän kaupan ja erittäin kovan hinnan. Tämän jälkeen hän osti Karhulasta Vilho Pohjolalta Korpisillasta maapaikan, jonka nimeksi pantiin Vilppula. Vilppu ei sinne koskaan rakentanut ja myi sen edelleen Hermanni ja Hulda Virralle, jotka rakensivat siihen talon.
Väinö muisteli vielä, että Vilppu sen osti Karhulasta Vilho Pohjolalta ja oli siellä vähän aikaa. Torppariaikaan ennen Vilpun ostoa siellä asui Aatu-niminen mies, joka muutti tämän jälkeen Ylemmäisten Venätlahteen. Matti Järvinen kertoi Puraalan olleen Pohjolan eikä Karhulan torpan.
Vilppu myi Puraalan edelleen Asikkalasta kotoisin olevalle konekauppias Juvoselle, joka ei ollut maanviljelijä, mutta teki kauppoja, eikä viipynyt Puraalassa kauan aikaa. Tämän jälkeen 1917 siinä asui Matti Ulmalan poika Evert Ulmala, joka vaihtoi talon Konsta-nimisen miehen kanssa Tyynelä-nimiseen paikkaan, jossakin Vehkalahden kylän suunnalla. Konsta oli Lauri Virtasen eno. Siihen aikaan vaihdeltiin taloja usein. Lauri ja muutkin Virtaset muuttivat Puraalaan vuosien 1917-18 vuodenvaihteen aikana ja ovat siitä lähtien asuneet siellä.

<br />

==== Matti Ulmalan pojat ja pojanpojat ====

Evert Ulmala muutti Tyynelään, mutta vaihtoi sen kohta ja asettui Husa-nimiseen taloon asumaan. Evertillä oli paljon lapsia ja eräs heistä Paavo Ulmala, oli Ossi Himasen kauppa-autossa myyjänä. Kuuluisin heistä lienee Mikko Ulmala, joka muutti asumaan sukulaistaloon Pohjolankylän Ojalaan. Hän teki talon maataloustöitä, kalasti, munitti muurahaisia, ravusti ja teki vaikka mitä".
Kun Mikko Ulmalalle karttui ikää, hän kasvoi ja miehistyi, osti ensin vanhan kuorma-auton. Ostettuaan auton hän liikemiehenä ehdotti Emil Peltoselle, joka oli Hartolan Osuusmeijerin hallituksessa, että jos hän saisi ajaa pennin, pari litralta halvemmalla, kuin mitä meijeri maksaa isännille, hän ajaisi kaikki meijeriin tulevat maidot sinne.
Hän saikin ajaakseen maidot meijeriin. Mutta kun hänen autonsa aina temppuili, teimme hänestä laulun:
Minnehän on joutunut Maito-Mikko, kun ei häntä kotihin kuuluu. Lieköhän joutunut valtatiellä, autoinensa surman suuhun.
Kun hänen autonsa aina temppuili, osti meijeri hänelle uuden auton ehdolla, että hänen pitää ajaa päivittäin ensin maidot meijeriin ja sen jälkeen hän saa ajaa omia ajojaan. Ja Mikko ajoi yötä päivää. Kun tuli sota, oli hänellä jo kaksi autoa, mutta autot piti luovuttaa armeijalle ja ne jäivät sille tielleen. Hän sai niistä korvauksen ja osti uuden auton. Myöhemmin hänellä oli kauppa, ensin Heinolassa ja sitten Pappisissa. Pappisissa hän oli kauppiaana monta vuotta ja kuoli yli 80-vuotiaana" kertoili Väinö.
Husan Paavo Ulmala, muutti siis Pertunmaalle ja oli mm. Himasen kauppa-autossa myyjänä. Hänen veljistään muistan ainakin Simon, Soinin ja Toivon, jonka kanssa menimme yhdessä sotaväkeen Lappeenrantaan huhtikuussa 1941.

==== Ruusula ====

"Entä kotini Ruusula?”
- "Vilho Pohjolalla oli rahanpuute ja hän myi taloja, entisiä Pohjolan torppia, kuka vaan osti niitä. Jo aikaisemmin hän oli myynyt Laurilan, Sajinmäen ja Ruusulan Sysmästä kotoisin olevalle Mäiseli-nimiselle miehelle. Eemeli-isäsi oli ihastunut Ruusulan torppaan ja osti sen Mäiseliltä 1915. Akseli Tervala osti sitten Savipelto-nimisen torpan Vilho Pohjolalta ja näiden lisäksi Laurilan ja Sajinmäen Mäiseliltä langolleen juustomestari Arnold Wälchlille.”
Väinö kertoi myös muistavansa tapauksen Rantala-nimisestä talosta, joka myös oli entisiä Pohjolan torppia, Siellä oli kerran ruistalkoot, ”kokous” niin kuin sellaista sanottiin, kun tehtiin lainapäiviä maksuksi. Esimerkiksi jos oli lainattu esimerkiksi hevosta tai jotain muuta, jota ei maksettu rahalla, vaan tultiin luvattuna aikana maksuksi töihin.
Työt oli tehty ja oltiin ruokapöydässä. Yksi pöydässä olijoista sanoi:
"Minulla ei ole lusikkaa?”
Isäntä, jonka nimeä Väinö ei muistanut, oli syömässäpöydän päässä, katsoi kysyjää ja sanoi omalla murteellaan.
"Eihän sinua ole kututukkaan".
Syntyi aika naurun remakka, mutta ei selvinnyt, saiko kysyjä lusikan vai ei. Tämän oli isänikin usein kertonut.
Nyt voimme taas aloittaa 20-30-lukujen vaihteesta. Nyt sitten on ehkä jo minun vuoroni kertoa minkälaista Pohjolankylässä oli silloin kun rupesin muistamaan.

<br />

== NELJÄS LUKU ==

Toivo Peltosen omia muistelmia Pohjolankylästä

=== Lapsuudesta ja nuoruudesta ===

Syntymäni aikana 1921 kuuluin siihen ikäpolveen, josta suurin osa synnytettiin kotona. Savusaunasynnytys oli jäänyt jo historiaan, mutta varsinaisia synnytyslaitoksia ei vielä ollut. Ei myöskään synnytetty vielä sairaaloissa. Kätilöt haettiin paikan päälle eikä juuri lääkäreitä ollut, lastenlääkäreistä puhumattakaan.
Lapsille opetettiin jo hyvin pienenä iltarukous, vaikkapa ”Levolle lasken Luojani” . Kuinka turvallista olikaan sen jälkeen nukahtaa Taivaan Isän suojelukseen. He saivat pienenä nukkua aamuisin pitkälle aamupäivään. Näin oli laita yleensä, kun aikuisilla oli kiire päivän askareisiin. Lapsia ei tarvinnut silloin viedä hoitopaikkoihin kuten nykyään. Aurinkokin oli usein jo korkealla lasten noustessa vuoteestaan. Kasvatus oli vanhanaikaista lasten kasvatusta, mutta kaikkien ei tarvinnut enää teititellä isää eikä äitiä, kuten ei minunkaan kotonani.
Joillakin lapsilla, kuten minullakin oli hyvä lauluääni jo lapsena. Talvella 1926 meillä oli rakennuspuutalkoot, uuden asuinrakennuksen rakentamista varten. Olin silloin 5-vuotias. Olin jo oppinut laulamaan ja talkoomiehet laulattivat minua kovasti. Mieluisin laulu heille oli "Tonttujen armeijakunta": "Hei tipsun tapsun tipsun tapsun, tää on uljas armeijamme, tipsun tapsun tipsun tapsun katelkaapas marssiamme, tipsun tapsun tei!”
Vaikka en enää olisi jaksanut laulaakaan, he pyysivät laulamaan. Isän serkku Nestor-setä, Elomäen isäntä, suutari Lauri Virtanen ja Lepistön isäntä Taavi Lehtoniemi minua laulattivat. Nestor-setä lupasi kaikki markkansa jos laulan- minä lauloin ja sain markkoja ison kasan.
Saman talven keväällä 1926 sain pikkuveljen. Isot miehet sanoivat, että hän on isäntä ja minusta tulee renki. Uskoin tämän ja lähdin pellolleni kyntämään pikku arrallani ja kiroilin siellä hirveästi, kuten olin naapurin Taavinkin kuullut kiroilevan kyntäessään. Äiti tuli ja hirvitteli, torui minua ja sanoi, eihän isännät tuolla tavalla kiroile. Koetin puolustella, enhän minä mikään isäntä olekaan, olen vain renki, Mikkohan on isäntä. Mutta äiti sanoi: "Ei veljestäsi isännäksi ole, hän on vielä niin pieni". Ja näin minä rauhoituin. Tällaista huumoria oli silloin isommilla miehillä lapsia kohtaan Isäntä talossa oli siihen aikaan tärkeä, kuten edellä olevasta näkyy.
Kerran vuonna 1927 kesällä touko-kesäkuun vaihteen aikaan takatalvi yllätti. Asuttiin vielä vanhassa rakennuksessa ja meillä kotona oli joku juhla. Oliko se helluntai vai mikä, mutta kuitenkin oli jotkin kekkerit ja vieraita tuli paljon. Oli kärrykelin aika, mutta yöllä satoi lunta noin 30 cm ja kärryt oli vaihdettava rekiin. Muistan, että vieraat tulivat talvirekineen. Päivä kului iltaan, mutta suli lumetkin melko vähiin. Mutta niin kova takatalvi se oli, että kaikki sitä ihmettelivät. Tällaiset muistot minulla on siltä ajalta.

=== Torpat kunnostettiin taloiksi ===

Kun torpat oli vapautettu ja niistä tuli itsenäisiä taloja, alettiin niitä korjailla ja rakennella uusia rakennuksia. Vanhoissa asunnoissa lattialankut olivat hirrestä halkaistuja ja vain lattian puoli oli veistetty suoraksi. Lattiassa oli muutenkin suuria reikiä, joista rotat kulkivat ja saattoivat kurkistella päivisinkin. Vanhoissa tuvissa nikkaroitiin, veistettiin lattialla, eikä tarvinnut pelätä lattian vioittuvan. Kesäisin pestiin lattiat hosialla, hiekalla ja vedellä. Vesi meni raoista lattian alle, imeytyi maahan ja kuivui sillä tavalla. Uusissa asunnoissa ei enää kumpikaan tullut kysymykseen. Lattiat olivat höylätyt, tiiviit ja maalatut. Ei siellä enää saanut nikkaroida, eivätkä rotat kurkistelleet. Torppien vapautuksen jälkeen rakennettiin paljon uusia asuintaloja eikä niiden sisällä voinut enää nikkaroida kuten ennen. Nyt oli kunnon asunnot ja torppareillakin olleet vanhat asunnot koetettiin korjata tai rakentaa uusia, sen mukaan kuinka jaksettiin.
Jo ihan pienenä lapset pääsivät joskus vanhempiensa kanssa kirkkoon, mikä oli heidän mielestään suurta juhlaa. Silloin ei ollut lapsille paljonkaan huveja, kuten nykyisin. Kun monetkaan eivät papin saarnasta vielä muuta ymmärtäneet kuin sen nuotin millä hän saarnasi. Usein lapsia alkoi nukuttaa ja pappi näyttää heistä pieneltä. Se pieneni ja pieneni, kunnes taukosi näkymästä kokonaan. Silloin oltiin jo unten mailla. Herättiin vasta kun vanhemmat hellävaroen herättelivät, herää jo, on kotiinlähdön aika.
Hartolan kirkonkylässä kaikki oli lasten mielestä suurta ja komeaa. Meijerin luona oleva siltakin oli mahtava. Hevosen kaviot kopsivat puusillalla mukavasti ja se tuntui olevan mahdottoman pitkä. Useimpien kotona oli vain lyhyitä ojia ylittäviä siltoja.
Hartolan jyhkeä harmaagraniittinen kirkko oli silloin melko uusi. Se oli valmistunut vuonna 1913. Kirkossa oli mahtavat kynttiläkruunut ja urkujen soitto oli juhlallista.
Hartolassa Metsäkosken tienhaarasta noin puolen kilometrin verran Pohjolaan päin oli aikoinaan tien vasemmalla puolella olevassa korkeassa harjussa haudat, jotka kansan tarun mukaan olivat nimeltään "Tontunhaudat". Ne olivat syntyneet siten, että Koskipään ja Pohjolan tontut olivat vetäneet siinä väkikarttua. Koskipään tonttu voimakkaampana oli vetänyt Pohjolan tontun aina vaan ylös. Tästä kimpaantuneena Pohjolan tonttu oli hakenut sata syltä (400 m3) halkoja selkäänsä. Mutta Koskipään tonttu oli vieläkin voittanut ja siitä oli syntynyt noin 10 metriä syvä ja halkaisijaltaan 30‑40 metriä pyöreä hauta. Pohjolan tontun sata halkosyltä oli puolestaan jättänyt noin sata metriä pitkän ja parikymmentä metriä leveän ja vain 3‑4 metriä syvän jäljen, toisen haudan. Hautojen välillä oli harjun harjanteen korkuinen ehjä paikka, jossa tonttujen jalat olivat olleet vastakkain heidän väkikarttua vetäessään.
Isäni puhui näistä aina kirkkomatkoilla ja muulloinkin siitä ohi ajaessamme. Minua kiehtoi kovasti nämä harjut ja haudat silloin, kun vielä uskoin tonttuihin. Joka kerta kun ajelimme isäni hevoskyydissä kirkolle, oli niistä haudoista puhetta ja se oli jännittävää. Kun en sitten enää uskonut tonttuihin, vei isä minut kerran katsomaan niitä. Ja siinä ne olivat, edellä kerrotun kaltaiset.
Kasvettuani isommaksi, kävin usein niitä katsomassa. Joskus yksin, joskus toisten poikien kanssa ja uskottavahan se tarukin oli, niin todellisen tuntuiset ne haudat olivat.
Entä missä ne paikat nyt ovat, voisiko niitä mennä katsomaan? Ei voi. Ne menivät soramontuiksi 1960-luvun alussa kun kantatie 59:ää kunnostettiin. Mutta paikka missä ne olivat, on Metsäkosken tienhaarasta Heinolaan päin olevan ensimmäisen suoran kohdalla. Nyt siinä on E.4 maantie päällystettynä, soramonttuja tien kahta puolta ja mikäli harjuista tai haudoista jotain reunoja on jäljellä, ei niistä enää voi saada mitään kuvaa entisestä.
Pienoisella kaiholla muistelen noita kansantarun mukaan olleita todellisia tontunhautoja. Siinä tuli melkoinen vahinko, että ne sattuivat olemaan rakennettavan tien kohdalla.
Rahaa ei lapsilla siihen aikaan juuri ollut, mutta he tekivät pientä "passinkia", kävivät kaupassa hakien pikku tavaroita, tappoivat rottia ja saivat aina "hilkun", eli 25 penniä kerralta hakupalkkaa. Saman verran kappaleelta rotan taposta. Tällä tavalla lapset koettivat ansaita. Silloin ei lapsille annettu viikkorahoja kuten nykyisin. Näin se aika kului, alkoi kansakoulu, opeteltiin hiihtämään ja lapsillekin järjestettiin hiihtokilpailuja. Heillä ei useinkaan ollut omia suksia, vaan lainattiin aikuisten pitkiä, jopa seitsemänjalkaisia suksia, joilla he hiihtivät. Kömpelöitähän ne lapsille olivat.
Silloin elettiin isoissa perheissä. Isovanhemmat olivat yleensä entisiä torppareita, sitten talollisia. Vaarille ja mummille rakennettiin usein oma pieni asunto. Vaarit olivat usein kovia kalamiehiä. Kerran minunkin vaarini sanoi mummille: "Laitapas perunat kiehumaan, käyn hakemassa järvestä soppakalat!”
Vaari tuli ja saalis oli vain pari kolme pientä kalansinttiä. Iloisesti hän kuitenkin sanoi mummille. "On se hyvä kun on näin hyvän kalaveden rannalla, saa aina tarvittaessa soppakalat!”
Siihen aikaan teurastettiin myös kotona ja oli tapana keittää aina ns. "tappajaiskeitto" ja kutsua lähinaapurit keitolle. Niin oli kotonani ja monilla naapurillammekin. Usein olimme tappajaiskeitolla naapureissa tai mummillassa. Vesi tulee kielelle vieläkin niitä muistellessa.

=== Lähinaapurimme Kujansuun Taavi ja Saara ===

Kujansuu-nimisessä paikassa asuivat Taavi ja Saara Ranta ja olivat tavoiltaan aitoja vanhan ajan ihmisiä. He lähtivät töihin jo aikaisin aamuyöstä. Pimeään vuodenaikaan he pitivät hämärätunnin ennen päivänkoittoa ja kesällä lepohetken ennen varsinaisia päivän töitä. He olivat kaskenviljelijöitä ja tekivät naapureille tällä menetelmällä laidunmaita. He kaatoivat puut, joista isommat kerättiin poltto‑ tai tarvepuiksi ja pienempikokoiset sekä risut poltettiin seuraavana kesänä. Tämän jälkeen Taavi ja Saara saivat kylvää kaskeen rukiin kerran tai pari. Kaskialueet jäivät taloihin laitumiksi. Kun heillä oli vain parin hehtaarin maapalsta, tuotti kaskiviljely niin paljon ruista, että sitä riitti myytäväksikin.
Taavi oli kova riutan kyntäjä, eikä pelännyt kivisiä maita. Hän ei halunnut kyntää kivetöntä maata syystä, ettei sellaisen maan kyntäminen ollut hänen mielestään miehen työtäkään.
Saara oli oikein mukava ja avulias ihminen. Hän oli meillä auttamassa monissa töissä, kuten puinnissa, pellavariihellä ja perunannostossa jne. Taavilla ja Saaralla oli hevosen lisäksi myös lehmä ja vasikka tai hieho lantapohjanavetassa ja alusina käytettiin havuja tai lehtorisuja, joita he saivat talojen peltojen pientareilta sekä ojien varsilta siitä hyvästä, että raivasivat ne pois.
Kerran Saaralta katkesi alusrisuja hakatessa sormi ja lensi havutukin viereen maahan. Ensin hän ihmetteli sitä, mutta katsottuaan vasenta kättään huomasi, että siitä olikin sormi poikki. Ei ollut tuntunut yhtään, eikä heti tullut vertakaan. Saara kastoi vioittuneen sormensa kotipolttotervaan, jota heillä aina oli, puhdisti katkenneen sormen pätkän, sitoi sen takaisin paikalleen oikein hyvin, se parani ja sormi siitä tuli. Näin ennen meneteltiin ja konsti oli hyvä. Tällaisia Taaveja ja Saaroja oli vielä siihen aikaan.

=== Aaton odotusta ja joulun juhlintaa ===

Pientä väkeä joulun odotus on kiehtonut kautta aikojen, niin minunkin lapsuudessani. Sellaisina vuosina, jolloin oli paljon lunta ennen joulua ja päästiin hiihtelemään, me lapset olimme innoissamme. Hiihdettiin pimeälläkin, kun silloin vielä ei ollut valolatuja niin kuin nykyisin. Ikkunoista oli mukava katsella kuinka äiti sisällä apulaisineen leipoi ja paistoi jouluherkkuja. Vesi tuli kielelle ajatellessa aattoa, jolloin saisimme herkkuja maistella. Myös joulupukki tulisi tuoden suuren korillisen lahjoja. Kun sitten odotettu jouluaatto valkeni, oli usein pientä pakkasta ja ilmassa leijaili lumihiutaleita.
Monissa paikoissa oli tapana lähteä kuusen hakuun vasta aattona, kun aamu oli valjennut päiväksi. Kuuset haettiin aivan lähimmistä metsiköistä, joko omasta tai kysyttiin naapureista saako kuusen heiltä. Jos läheltä haettiin, olivat lapset usein mukana. Koetettiin löytää sellaisia kuusia, jotka olivat metsänhoidollisesti poishakattavissa. Huonompia korjattiin ja lumesta puhtaaksi karistettu kuusi kannettiin puolelta päivin tupaan sulamaan. Se oli suurta juhlaa, vaikka joulun parhaat hetket olivat vielä edessäpäin. Lapset riemuitsivat kuusesta ja aloittivat sen koristelun.
Siihen aikaan käytettiin koristeina myös litteitä joulukuusen karamelleja. Ne oli tehty juuri siihen tarkoitukseen ja niissä oli kauniit kiiltävät paperit enkelinkuvineen. Sisällä oli vain kovia perunajauhokaramellejä, mutta meistä lapsista ne olivat ihan hyvän makuisia.
Lapsilla oli elämys päästä jouluaattona valoisana aikana saunaan. Kun iltapäivä alkoi hämärtyä, niin kylpykunnossa oli saunakin. Saunasta tultua laitettiin kuuseen vielä joitakin omatekoisia koristeita, kiinnitettiin kynttilät ja sytytettiin ne juuri ennen jouluillallista.
Monissa perheissä haettiin naapureita jouluillalliselle, olihan se suurta juhlaa. Tavallisesti aluksi laulettiin "enkeli taivaan lausui näin", pari säkeistöä alusta, ja sitten alettiin ateriointi. Pöydässä oli mahtava joulukinkku. Oli suolakalaa, rusinasoppaa ja riisistä keitetty joulupuuro. Sen päälle saattoi sirotella kanelia ja sokeria, niitäkin oli pöydässä. Myös Hartolan sahtia, täkäläistä perinteellistä juhlajuomaa oli jouluksi valmistettu. Sahti oli mietoa ja sitä juotiin palan painikkeeksi. Maidon ja piimän lisäksi oli tarjolla myös kotimaltaista tehtyä, janojuomaksi sopivaa joulukaljaa.
Aattoaterialla luettiin aluksi tavallisesti myös jouluevankeliumi ja lopuksi laulettiin aloitusvirrestä viimeinen säkeistö.
Ruoan jälkeen kävi aina ihan oikea korvatunturin pukki. Kun hänen tiedettiin olevan tulossa, oli jännitys huipussaan. Joskus meillä lapsilla oli vähän ristiriitaisia tunteita tässä asiassa ja jännitys tiivistyi. Sen lievittämiseksi laulettiin tonttuleikki tai muita joululauluja.
Jouluaattona oli myös tapana antaa linnuille lyhteet ja hevosille kauroja. Linnut saivat lyhteensä jo päivällä, mutta hevoset kauransa vasta illalla. Kaurat olivat hevosten suurta herkkua ja aattona niitä annettiin, jotta hevosillakin olisi joulu. Joku aina lähti antamaan kaurat, mutta usein kävi kuitenkin niin, että joulupukki ehti käydä sillä välillä. Emmehän me lapset asiaan osanneet kiinnittää huomiota, mutta kaurojen antajat ihmettelivät, miten se joulupukki sillä välin ennättikin käydä!
Lahjat olivat oikeassa joulupukin pajassa tehtyjä tuotteita. Usein ne olivat kenkiä, sukkia, vaatteita tai muuta tarpeellista tavaraa. Hyvin ne mieltä lämmittivät ja aina pukilta löytyi myös jotain hyvin mukavaa ja toivottua. Joulupukki kyseli kovasti, olivatko lapset olleet varmasti kilttejä ja me tietysti vakuuttelimme niin olleen.
Kun sitten lahjat oli jaettu ja katsottu, mitä itse kukin oli saanut, oli jo aika mennä nukkumaan. Monilla pitkämatkaisilla oli aamulla aikainen herätys ja lähtö joulukirkkoon. Mukaanpääsijöistä se oli mieluisaa. Kiltisti oli käytävä levolle, vaikka lahjoissa olisikin ollut vielä tutkimista. Tällainen oli jouluaatto useimmissa paikoissa silloin.

=== Joulukirkossa ===

Joulupäivän aamuna herättiin monissa paikoin jo neljältä ja oli lähtö joulukirkkoon, joka alkoi siihen aikaan kun ei ollut vielä sähkovaloja kello kuudelta. Isommat lapset otettiin mukaan ja usein minäkin pääsin jo alle kouluikäisenä isän ja äidin kanssa. Usein meiltä lähdettiin kahdella hevosella. Kujansuun luona, joka oli matkan varrella, me lapset hyräilimme. "Taavetti ja Saara nouskaa kannoille." Melkein jokaisesta talosta ja mökistä loistivat valot, vaikka oli niin aikaista. Meno oli yhtä juhlaa. Hevosia tuli monelta suunnalta ja ne liittyivät pitkiksi jonoiksi. Ilman täytti kulkusten kilinän ja sointuva kellojen helinän, sykähdyttävä ääni. Kaipauksella muistelen noita ihanan sointuvia "kulkushetkiä", joita silloin tällöin syntyi useimpien hevosten matkatessa talvisina juhlahetkinä. Todellisina juhlahetkinä.
Kirkkoon mennessä ajettiin rauhallisesti, etteivät hevoset hikeentyisi eivätkä vilustuisi odottaessaan jumalanpalveluksen päättymistä. Hevoset sidottiin pitkiin puomeihin. Loimet tai vällyt heitettiin niiden selkään ja heiniä eteen syötäväksi. Kun kirkonmeno kesti lähes pari tuntia, täytyi välillä käydä katsomassa, olivatko peitot pysyneet hevosten selässä ja oliko heiniä riittävästi. Erästä seikkaa ihmettelin. Minusta miehet kävivät hevosia katsomassa kovin usein ja viipyivät ulkona joskus uskomattoman kauan.
Hartolan kirkko ei siihen aikaan ollut erityisen lämmin. Kovilla pakkasilla se oli suorastaan kylmä. Sen lämmityshän tapahtui lattiassa olevien ritilöiden kautta, joihin lämmin ilma tuli alakerran kellarissa olevista suurista puilla lämmitettävistä uuneista. Viluiset ihmiset usein seisoskelivat ritilöiden kohdalla lämmittelemässä ennen penkkeihin siirtymistään. Itse en muista pahemmin palelleeni, mutta meillä olikin aina hyvät vällyt ja kirkkomatka oli niin mieluisa, ettei pientä kylmää tuntenutkaan. Joulukirkossa ei erityisemmin nukuttanutkaan, niin kuin joskus muulloin. Oli ihmettelemistä, valoa ja ihmisten paljoutta, kaikki tuntui häikäisevän juhlalliselta. Pappi saarnasi usein Luukkaan evankeliumista: "Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky" jne. En minä siitäkään paljon ymmärtänyt, mutta hartaus, joka ihmisten kasvoilta kuvastui, on jäänyt mieleeni.
Kun sitten joulukirkko päättyi, lähdettiin kotimatkalle. Kun melkein jokaisesta talosta oltiin kirkossa, alkoi kova kilpa‑ajo. Hevoset juoksivat kuin henkensä edestä. Kulkuset kilisivät täysillä ja isännät koettelivat kenellä oli paras hevonen. Usein siinä ohiteltiin, pyyhällettiin hangenkin kautta. Joskus reki pyllähti nurin ja se ajokki oli pois pelistä. Kaikki kaatuneen reen mukanaolijat saivat lumisina kömpiä takaisin kyytiin. Meno oli meistä lapsista hauskaa. Tuntui aivan kuin hevosetkin olisivat muistaneet joka vuosi toistuneen joulukirkkomatkan ja ymmärtäneet, että silloin pitää juosta lujaa. Toisaalta, pari tuntia kirkonmäellä seisseille hevosille oli peittelemisestä huolimatta saattanut tulla kylmä.
Vaikka ei jouluna saanut kylissä käydä, oli usein jouluna sukulaisten vierailua. Silloin vierailtiin sukulaisissa perheittäin puolin ja toisin. Tämä tapa oli hyvin yleistä silloin.

=== Toivon kouluvuodet ===

==== Minusta tuli koululainen ====

Syksyllä 1928 jouduin kansakouluun, jonne en olisi halunnut, koska en tuntenut edes kirjaimia, lukemisesta puhumattakaan. Mutta silloin kuten edelleenkin oli koulupakko, kaikkien piti mennä kansakouluun. Laskut kyllä luistivat, ihmettelin vain isompia, kun eivät osannet laskea. Siihen aikaan oli koulussa sellainen tapa, että aapinen annettiin vasta sitten kun oppi lukemaan. Opin lukemaan vasta luokan viimeisenä kevättalvella ja olin siitä kovasti nolona. Tutustuin siellä kuitenkin moniin koululaisiin ja se rikastutti elämääni.
Syksyisin pelattiin pallopelejä, kuningas- ja pitkäpallo olivat eniten pelattuja pallopelejä. Myöhemmin syksyisin luisteltiin, talvisin hiihdettiin jne. Meillä oli usein kaksi voimistelutuntia peräkkäin ja saimme luvan mennä myös koulun tontin ulkopuolelle leikkiessämme ns. "kiiottosta". Kun kyllästyimme juoksemiseen niin joku keksi, että kiivetään läheiseen petäjikköön puun latvoihin "kiiottosille". Koulun luona oli sopivan kokoista petäjikköä ja menimme siellä puiden latvoissa kuin oravat konsanaan. Joskus petäjän latvat katkeilivat niitä taivutellessamme, mutta pahempia vahinkoja ei meille sattunut.
Kerran kävi tuuri, yksi poika putosi, mutta ei sattunut pahemmin. Tytöt hirvittelivät ja kantelivat opettajalle kuinka metsää haaskaantui. Opettaja lähti katsomaan ja kauhisteli hävitystä, kuinka paljon oli puita katkeillut. Se oli Pohjolan kartanon metsää ja hän laittoi meidät kartanon isännän Tervalan puheille sopimaan asiasta.
Neljä poikaa lähti. Kun meillä ei ollut selvää määräystä kuinka toimitaan, otimme petäjän latvat olallemme ja painuimme kartanon keittiöön latvat olallamme. Tervala tuli ja nauroi katketakseen, kun olimme niin hassun näköisiä. Selitimme asiamme, pääsimme yhteisymmärrykseen ja hän sanoi: "Olkoon nyt rankaisu tämä se, että menkää vast´edes isompiin puihin jotta kestävät!” Jos pelkäsimme mennessämme, oli olo kevyt koululle palatessamme. Tällaisia ne poikien leikit usein olivat.

=== Harjun kuoppa ===

Pohjolan kansakoulussa oli silloin vuosittain oppilaita noin seitsemänkymmenen kahta puolta, joka oli melkoinen määrä kun opettajia oli vain kaksi. Talvisin hiihdimme paljon, jos oli lunta. Erikoinen mäelaskupaikkamme oli Harjun kaupan luona oleva hiekkahauta, Harjun "kuoppa", niin kuin sitä nimitimme.
Kuoppa oli todellakin kuin luonnon muovaama, pohja sopivan pyöreä, melkein kuin padan pohja. Siinä oli monta vakituista mäenlaskupaikkaa, joista laskien se vei vastapuolen hiukan matalammalle reunalle ylös asti ja sieltä takaisin reilusti puoleen väliin korkeampaa reunaa ja sitten haarakäyntiä loppumatka ylös. Kuten jo kerroin, opettaja Ruohtula järjesti usein hyvän sään ja kelin aikaan kaksikin voimistelutuntia peräkkäin, jolloin saimme nauttia mäenlaskun riemuja oikein täydeltä. Meillä oli vain tapana huutaa aloittaessamme mäenlaskun 'tulee'ja se riitti huomioksi toisille. Vastakkain tai ristiin törmyksiä ei tullut, jos vain mäenlaskija muisti huutaa tuon 'tulee' huudon lähtiessään. Aikuiset sanoivat sitä katsellessaan pelkäävänsä yhteentörmäyksiä ja ihmettelivät, kun ei niitä tullut. Tuo kaikki olisi tarvinut videoida, mutta eihän videoita silloin ollut. Se olisi nyt hauskaa katseltavaa kuinka silloin suksilla mäkeä laskettiin.
Niinä vuosina oli paljon myös lauhoja talvia ja jolloin luisteltiin. Teimme itsellemme luistimia sahanteristä, jotka olivat puisiin osiin kiinnitettyjä ja puiset osat sidoimme jalkineisiimme. Näin kuluivat talvet koulutöiden kanssa ja keväisin aloitimme uinnit. Kesinä uimme paljon kylässä olevissa järvissä.
Kun pääsin kansakoulusta ja tein kotonani töitä niin huomioin, että tyyninä päivinä koulun välitunneilta kuului aina mahtava melu monen kilometrin päähän. Silloin kun olin koulussa, en mukana olleena melua huomannut, mutta sivullisena kylläkin.

=== Vesistöjen perkaus ===

1920-30- lukujen vaihteen aikoihin olivat vielä kylän vesistöjen ojat ja joet aika tukkoisia. Asuimme Pohlammin rannalla ja lampiin laskevan Vanhanmyllynjoen rannalla olevilla Jokirannan ja Jokmäen pelloilla vesi nousi keväisin niin korkealle, että pääsimme tulva-aikana soutelemaan pelloilla sarkojen kohdalla ja peltojen ojissa ja se oli hauskaa. Tämä toistui monena keväänä. Syyskesinä kävimme joella ravustamassa ja rapuja olivat rannan mutahaudat ja ojat täynnä. Olin oppinut jo uimaan, ettei tarvinut pelätä, jos veteen putoaisin. Tällaisia keväisiä vesileikkejä silloin leikittiin.
Kesällä 1932 kaivettiin kaikki kylän vesistöjen tukkoiset joet auki Ylävalasjärvestä Enojärveen saakka. Siihen loppuivat myös tulvaveneilyt. Kun vedet valuivat soilta ja metsistä nopeasti pois, hävisivät myös ravut, niiltä hävisi kutu- ja ruokapaikat. Myöhemmin sinne tuli myös rapaurutto, joka tappoi niistä loputkin. Ravustuksemme loppui siihen.
Jokin "Puulaakiyhtiö" uitti suuren määrän halkoja avattuja jokia ja järviä pitkin seurauksella, että myös kalat hävisivät järvistä. Kalamiehet sanoivat, että ainakin lahnat menivät halkojen mukana. Isä väitti: "Ei hätää, meillä on vielä 150 vanhaa lahnaa suolassa!" Kuinka lie ollut, mutta kalatkin hävisivät noista järvistä.
Verratessani näitä Toivolan Jussin, Ojalan Väinön ja Järvisen Matin kertomuksia omiin muistelmiini, niin kyllä oli tapahtunut aikanani oleviin oloihin huimaa kehitystä parissa kolmessa vuosikymmenessä. Jussi tuskin oli käynyt koulua lainkaan, isä kolme viikkoa kiertokoulua, Väinö ja Matti sentään jo kansakoulua. Nyt oli voimassa jo kansakoulupakko, kaikkia koulutettiin niin, että he oppisivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.
Nämä kertomukseni kuvaavat minkälaista lapsuus oli pikkulapsesta koululaiseen saakka kotikylässämme 1920-30-luvuilla. Ne kertoivat, että kaikilla sen ajan lapsilla leikit ja ajanvietot olivat edellä kerrotun kaltaisia.
Kevätsoutelussa Vanhanmyllynjoen rannalla ja ravustuksessa tapasimme usein naapuriemme lapsia Lummilasta ja Puustellista ja näin alkoi tutustuminen lähiympäristöön. Kun kansakoulua käydessäni pääsin käymään sukulaissani yökylässä Selänkylän Ilomäellä, aloin miettiä, että ketähän kaikkia siellä kylällä oikein mahtaa asua. Siksi aloin ottaa siitä selvää. Tämän jälkeen alkaa kertomukseni laajemmalti kotikyläni silloisesta tilanteesta. Minkälaiselta se silloin 1920-30 lukujen paikkeilta näytti ja minkälaista siellä silloin mielestäni oli. Nyt Selänkylään.

<br />

== VIIDES LUKU ==

=== Harjun itäinen eli Selänkylän puoli ===

==== Selkä ====

Kuten kerrottu, Selänkylä on saanut nimensä Selkä-nimisestä talosta, joka on aikalailla kylän keskellä ja lienee ollut aikanaan Pohjolan kartanon suurin torppa. Selällä asui 1930-luvulla Ville Vihinen perheineen, tietääkseni lapseton pariskunta. Perhe oli minulle tuttu ja sain siitä kerran yllättäen ikävän ilmoituksen, jonka naapurini Kiliaan Rajala kertoi omalla murtellaan:
"Selän emäntä on kuollut, ootko kuullu, no et varmaankaan, kävin siellä tänä aamuna. Siin sool sängyssä rotkollaan, siin sool siinä kuulen tienois siihen rotkahtannu".
"Vai niin", kuulin siitä nyt. Tämä tapahtui 1938 Harjun kaupalla, myymälähoitaja Väinö Majaston huutokaupassa. Näin ikävästi oli käynyt. Selän emäntä oli aikalailla nykyaikainen kaikissa toimissaan, mutta joskus hyvin vanhanaikainen. Muun muassa syntyneet pikkuvasikat heitettiin tunkiolle, ei niitä kannattanut juottaa. Ville Vihinen oli kertonut, ettei hän voi syödä vastasyntynyttä vasikkaa.
Ville kävi meillä usein. Kerran kun hän taas tuli meille, ja siihen aikaan oli sellainen tapa, että vieras käskettiin syömään, jos talossa sattui olemaan ruoka-aika. Näin oli silloin meilläkin.
Meillä oli alatoopia, maalaishyytelöä, ruokapöydässä ja Ville kysyi, "mitä tämä on?” Isä vastasi, "se on jäähdytettyä vasikan keittovettä!” "Mitä?” sanoi Ville, "voiko tämä olla näin hyvää, vaikka se on vasikkaa?” Kovasti siinä Ville ihmetteli ja oli sitä mieltä, ettei heillä enää heitetä vastasyntynyttä vasikkaa tunkiolle.

==== Ilomäki ====

Seuraavaksi talosta, jonka nimi on Ilomäki. Niin kuin nimikin sanoo, sijaitsee se mäellä. Mäki ja ympäristö olivat aikanaan kauniit, piha, puutarha ja viljavat pellot olivat talon ympärillä. Siellä asui sukulaisiani ja Akseli Ripatti oli silloin isäntänä, vaimona Selma, joka oli isäni serkku.
Isä ja Ojalan vaari puhuivat usein Vuor-vainaasta, kuten he edesmennyttä Malakias Vuorta nimittivät, joka oli isäni serkun Selman os. Ulmalan, ensimmäinen aviomies. Usein siitä mainitsi myös Itä-Hämeen museonhoitaja, valokuvaamo Vuorelan vävy Toivo Järvinen, joka myös oli häneen tutustunut.
Malakias Vuori syntyi 1879 ja kuoli 1918. Vaimonsa Selma Vuori os. Ulmala, syntyi 1882 ja kuoli 1945. Malakias oli Selman ensimmäinen aviomies, asui Ilomäellä. Hän oli markkinamies ja tutustui noihin aikaisemmin kerrottuihin Ulmalan veljeksiin ja siksi hänestä puhuttiin usein, kun hän oli poistunut seurasta.
Selmalla oli ensimmäisestä avioliitosta elossa olevia poikia, Eino Elias s. 1904, Eero Allan s. 1911, Martti Malakias s. 1912. Pentti Iivari s. 1914, Pauli Olavi s. 1916 ja Mauno Kalervo s. 1919. Kaikki sukunimeltään Vuori ja asuivat Ilomäellä.
Toisesta avioliitosta oli hänellä oli lapset Osmo Mikael s. 6.11.1920. Ja Anneli s. 16. 3.1927, sukunimenä Ripatti, kuten myös äiti-Selmallakin ja kaikki he asuivat Ilomäellä. Mauno ja Osmo olivat koulutovereitani, pikkuserkkuja, ja kävimme kouluaikana usein "yökylässä" toistemme luona.
Meillä oli päivisin omat leikkimme ja iltaisin kerroimme omia keksimiämme satuja. Läksyjen luku taisi usein jäädä vähemmälle. Noin 10-11‑vuotiaana sain luvan yöpymiseen. Vastavuoroisesti Ilomäen pojat Osmo ja Mauno, kävivät meillä usein yöpyen. Ilomäelle on koululta matkaa kuutisen kilometriä. Matka koululta kotiin kesti usein, jos vain oli hyvä ilma, kaksi ‑ kolme tuntia, joskus pimeään saakka. Tämä johtui siitä, että pojilla oli monenlaisia leikki‑ ja levähdyspaikkoja koulutien varrella. Selänkylän pojista olivat Osmon ja Maunon lisäksi mukana myös Arvo Koiravuori, Olavi Korte, Sauli Virtanen ja Pauli Vuori, Maunon veli.
Mieleeni ovat jääneet sellaiset leikki‑ ja levähdyspaikat kuin Puolvälinkallio, Käyrämäki, Kuivalampi, Retkupetäjänmäki ja Kurpankivi. Kurpankiven luona kasvoi suuria kuusia, joiden oksat olivat vuosien saatossa painuneet jyrkästi alaviistoon. Pojat olivat keksineet sellaisen leikin, että kiivettiin korkealle, lähes kuusen latvaan ja sitten laskettiin oksien päällyspuolta käsillä oksista jarrutellen alas maahan. Joskus oli oikein kilpailua siitä, kuka nopeimmin kiipesi ylös ja sitten laski alas. Minäkin kokeilin, mutta en uskaltanut kilpailuun. Yhtään tapaturmaa ei sattunut, tosin housuja ja käsineitä kului jonkin verran normaalia enemmän.
Ilomäellä yötä ollessani meidät laitettiin aikaisin lattialle nukkumaan ja valot sammutettiin. Pimeässä kerroimme keksimiämme satuja ja meillä oli hauskaa. Eräs kertomani satu oli: Vanha ukko käveli metsässä ja keräili 'oravan pieruja', joista hän keitti maukasta ravitsevaa soppaa! Kyllä silloin oli naurussamme pidättelemistä.

==== Elomäki ====

Sitten esittelyssä on Elomäen talo, joka oli minulle myös sukulaistalo. Siellä oli isäntänä tuo mainittu Nestor Ulmala, vaimonsa Lyydian kanssa. Nestor myös oli isäni serkku. Lapsia heillä oli Aili, Lahja, Aune, Uuno, Hilkka ja Kauko. Mutta kun vanhimmat lapset olivat tyttöjä, en siksi käynyt siellä yötä. Mikko-veljeni oli Kaukon kanssa samanikäinen ja he olivat usein yövieraina toisilleen.
"Huhuhu, huh, sano Elomäen Nestor", oli yksi kylän lentävistä lauseista. Nestor oli hyvin itsestään tietoinen äveriäs isäntämies, olihan hän nainut proferssonin tyttären, kuten kansa sen tiesi. Hänen vaimonsa Lyydia oli kuuluisan parantajan, Niemelän Manun tytär. Manu oli hyvässä huudossa koko maakunnassa, taitojensa ja tietojensa ansiosta. Hän oli erikoistunut eläinten parantamiseen.
Heillä vaalittiin myös vanhoja perinteitä ja etenkin kankaita kudottiin paljon kotona. Isännällä piti aina olla kotitekoinen hieno sarkapuku päällä hänen kylään mennessään.
Kerran, vuonna 1935 tai 1936 , hän tuli meille käymään. Oli kesäkuun alku ja oikein kuuma hellepäivä. Nestorilla oli omatekoinen sarkapuku päällään ja hän päivitteli kuinka on kuumaa. Äiti nauroi ja sanoi hänelle: "Jos ei sarkapuvussa ole kuuma, niin ei sitten ollenkaan”, ja Nestor riisui takkinsa.
Olimme pellolla kesantotöissä ja Nestorilla oli isälle asiaa, joka myös oli pellolla. Nestor lähti pellolle ja olimme Nestorin sinne tullessa tekemässä ohraa kesantoon. Nestor nauroi isälle: "Meinaatkos hyvä poika vielä saada ohran valmiiksi ja kylvää siihen rukiin, meillä on ohra jo pitkällä laiholla!” Isä tuumasi, että saa nähdä. Mutta kuinka ollakaan!
Olimme elokuun lopulla ohraa niittämässä, kun Nestor jälleen ilmestyi pellollemme. Meidän ohra oli aikaista kuuden viikon "Ollin ohraa" ja oli valmistunut siihen mennessä. Kyllä Nestorilla oli ihmettelemistä ja hän sanoi: "Meidän ohramme on vielä aivan vihantaa, kyllä nyt on maailman kirjat sekaisin!”

==== Lepistö, Matalamäki, Lehtimäki ja Marttila ====

Elomäen Ailista tuli vieressä olevan talon, Lepistön emäntä, kun hän avioitui Lepistön isännän, Taavi Lehtoniemen kanssa. Siitäkin tuli sukulaistalo ja heillä oli yksi poika, nimeltään Seppo. Kummitätini Karhulan emäntä, Aino Pohjola, oli Taavi Lehtoniemen sisko.
Myöhemmin avioiduttuani kohtalo heitti meidät vaimoni kanssa asumaan Pohjolan kansakoululle. Kun pitkäaikainen poikien käsityönopettaja, Kalle Palm nuorempi, oli jäänyt eläkkeelle, jouduin väliaikaisesti koululla asujana poikien käsityönopettajaksi. Siihen minulla ei ollut halua, mutta kaikkeen pitää tottua. Annoin käsitöissä parille pojalle ehdot, toinen heistä oli Seppo Lehtoniemi.
Elomäen lähellä oli myös Matalamäki-niminen pieni maatila, jossa asuivat Hilma ja Antti Korte sekä lapset Olavi ja Hanna. He olivat ikäisiäni ja kävimme yhdessä Pohjolan kansakoulua. Jo silloinkin oli koulukiusausta ja Olavi oli hyvin herkkä. Kun toiset pojat kiusoittelivat häntä sanoen hänelle; "Katsokaa kun Olavi itkee". Olavi ei kestänyt tätä ja itkua alkoi tulla. Harmittaa moinen näin jälkeenpäin. Hän lepää nyt sankarihaudassa, niin kuin monet muutkin rintamilla taistelleet.
Yksi talo oli nimeltään Lehtimäki, ja siellä oli paljon poikia. Ainakin Viljo, Yrjö, Paavo, Einari ja Johan Aatami, kuten häntä silloin nimitettiin. He olivat koulutovereitani ja heistä etenkin Paavo oli hyvin lahjakas. Koulussa hän aina tiesi kaikki asiat mitä opettaja häneltä kysyi.
Hän ei ollut opettajan edessä mitenkään ryhdikäs noustessaan vastaamaan ja siitä opettaja häntä usein muistutti. Hän eli elämänsä perheineen maanviljelijänä Hartolassa Rainion niityllä ja pärjäsi hyvin. Myöhemmin ostin heiltä usein puutarhaani karjanlantaa.
Marttilassa asui mm. Lauri Eronen perheineen ja muitakin Erosia. Sota-aikana lomalla ollessani jouduin hänen kanssaan vilja- ja ruokavarastojen tarkkailijaksi. Tarkastamiemme talojen paikat olivat tuttuja, eikä virheitä mistään löydetty. Kahvin sijasta silloin tarjottiin "korviketta" melkein joka paikassa. Erään päivän iltana laskin juoneeni päivän aikana 22 kupillista korviketta! Kyllä monasti teki mieli saada jotain suolaista korvikkeen kanssa.

==== Koiravuori, Lepola, Uutela, Välimaa, Mäkelä, Iso-Heikkilä, Vähä-Heikkilä, Ihanamäki, Kaakkomäki ja Alanko ====

Koiravuori oli talo, eikä vuori. Siellä asui perheineen Albert Lindelin, myöhemmin Koiravuori, joksi hän sen suomensi. Hän oli myös, kuten Elomäen Nestor, kylän napamiehiä. Joskus heillä oli siitä keskusteluakin, kuka oikein on kuka. Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä. Lapsia heillä oli Arvo, Vilma, Helvi ja Veikko. Arvo oli koulutoverini, vuoden minua vanhempi ja myös sotareissulla olimme melkein samoilla paikoilla.
Marttilaan mentäessä oli Lepola-niminen paikka, jossa asuivat Siiri ja Robert Pekkanen. Minulle aivan vieraita.
Koiravuoren lähellä oli myös pieni mökki nimeltä Uutela, jossa asui Selänkylän postinkantaja Maria Rämö.
Tienvarressa sijaitsi myös Välimaa. Talo jossa asui Einari ja Edit Dufva perheineen. Sodassa Einari oli oikein venäläisten kauhu pienoisheittimineen ja kranaatteineen. Hänen seikkailuistaan rintamien välissä ja joskus vihollisen puolellakin, puhuttiin paljon.
Mäkelän talo oli kylän koilliskulmassa. Siellä asui Anselm Virtanen vaimonsa ja poikansa Saulin kanssa. Sauli oli koulutoverini ja sodassa olimme hänen kanssaan samalla rintamalla. Kerran hän pelasti minut menemästä erehdyksessä vihollisen puolelle. Hän oli edessämme tulenjohtueessa. Kävin heidän korsullaan katsomassa ja pois lähtiessä olin lähtenyt väärään suuntaan. Hän lähti perääni ja ohjasi minut oikealle polulle.
Oli Iso-Heikkilä, talo jossa asui Heikkilän Jussi. Oli Vähä-Heikkilä ja Heikkilän Lauri. Oli Ihanamäki, Kaakkomäki ja Alanko ja niin edelleen. Kaikki ne olivat taloja. Asukkaita oli paljon, silloin ei ollut maaltapakoa. Ison Heikkilän poika, Paavo Heikkilä, oli aikanaan kylän kuuluisuuksia. Nykyisin sitä asustaa Pentti Heikkilä perheineen ja miehet ovat kuuluisia moottoriurheilijoita.

==== Pakisto, Lieve, Niemelä, Sydänmaan Hermanni, Piesala ja Tyynelä ====

"Nen nee, sano Pakiston Jussi". Tämäkin oli kylän lentäviä lauseita. Missähän mahtoi olla Pakisto? Talo oli Hartolan puolta ja suuntautui paljon Harjun kaupalle. Siellä asui Jussi Ahola vaimoineen. Heillä oli ainakin kaksi poikaa, Nestori ja Vilho. Pakiston Jussi oli vanhan kansan miehiä, mutta kova työmies. Teki paljon metsätöitä, ajeli talvisin tukkeja jne.
Kun häneltä meni reki rikki, hän päätti tehdä itse uuden, kun ei ollut rahoja uuden ostoon. Hänellä ei ollut metrimittaa kun hän kävi ulkona mittaamassa erään toisen ajelureen jalasten leveyden. Hän piti tupaan mennessään käsiään siinä asennossa mikä jalasten välinen leveys oli. Hän kompastui kuitenkin tuvan kynnykseen, eikä mitta pysynyt samana. Siksipä hänen rekensä olikin siitä lähtien jalaksen leveyden leveämpi kuin normaali reki. Näin tämän asian tiesivät kylän tietoviisaat ja tiesivät tämän lisäksi Pakistosta ja Pakiston Jussista paljon muutakin.
Pojista ainakin Vilho oli kova urheilumies. Hän oli kerran edustamassa Hartolan Voimaa Lahdessa Salpausselän hiihdoissakin, tosin vaatimattomalla tuloksella.
Liepeen talossa asui Jussi Liepee perheineen, vaimon ja poikansa, Laurin kanssa. Tämä talo taisi olla jo Sysmää, mutta suuntaus oli Pohjolankylään Harjun kaupalle.
Kävin kerran Liepeellä oikein kovalla pakkasella etsimässä suksipuita. Kun astuin tupaan, oli edessä mieleenpainuva näytelmä. Tuvassa oli suuri leivinuuni lämpiämässä ja se oli todella suuri. Kaksi rotevaa naista heitteli sinne isoja metrin mittaisia halkoja. Toinen oikean, toinen vasenkätisesti. Uuni oli niin suuri, että sinne mahtui vaikka kehräämään. Se oli niitä vanhanajan suuria uunia sanoivat naiset. Tupa ei kuitenkaan siitä huolimatta ollut lämmin, vaan vesi jäätyi astioissa öisin pakkasella.
Kylässä oli myös pieniä järviä, mm. matala Laajalampi, jonka rannalla Niemelässä asujien sukunimi oli Vilkman. Poikia oli ainakin Mikko, Toivo, Kalle, Emil ja Jukka. Toivo kaatui sodassa. Mikolla oli Olavi niminen poika, joka oli suksitehtaallani työssä. Lammin toisella rannalla asui Jussi Kuivalainen Tildansa kanssa.
Jossakin siellä oli myös Ylä-Valkeajärvi sekä muitakin paikkoja ja niin mentiin Sydänmaan Hermanniin, missä asui Koskisia. Herman Koskista nimitettiin myös "Sydänmaan Hermanniksi". Isäni osti häneltä usein syksyisin puolukoita, saunavastoja tai jotain muuta pientä. Sydänmaan Hermanni oli kuuluisa mies. Liekö talon nimi ollut Sydänmaa?
Sitten oli Piesala, joka oli länteenpäin, lähempänä Harjun kauppaa. Siellä asui Konsta Lehtinen, vaimonsa Hilman ja poikiensa, Soinin ja Uskon kanssa. Konsta oli "äfääri"- mies. Näin hänet usein Harjun kaupalla istuskelemassa ja puhumassa mukavia toisten miesten kanssa hänen käydessään siellä ostoksilla. Piesalan lähistöllä oli usein oja- tai metsätöitä ja miehet olivat Piesalassa kortteeria. Tällaisissa tapauksissa heille laitettiin talossa ruokaa ja Konsta kävi ruokatarvikeostoksilla Harjun kaupalla.
Heillä oli usein vahvaa sahtia jota Hilma joi, kun siellä pidettiin sota-aikana juominkeja tai salatansseja. Joskus Hilma oli hiprakassa ja veti haitarin levälleen sanoen: "Katsokaa, tällainen peli on Piesalassa ja tällainen talo on Piesala!” Kaikki nämä olivat taloja, toiset hyvinkin pieniä.
Sitten oli vielä Tyynelä, Loviisa Sipin ja Janne Hollin paikka, jossa myöhemmin asuivat Haajaset. Janne Holl oli silloisen ajan rakennusmiehiä ja oli usein kotonanikin rakennustöissä. Haajasen pojista taas ikäiseni Väinö oli hyvä hiihtäjä ja kilpailutoverini. Yhdessä menimme sota-aikana sotaväkeen ja hän kaatui rintamalla, Rättijärvellä.

[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 3. osa]]

[[Luokka: Toivo Peltonen|Peltonen, Toivo]]
[[Luokka: Muistelmat]]
[[Luokka: Hartola]]
[[Luokka: Kylät]]
[[Luokka: Pohjolankylä]]

<br />[[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Pohjolan kartano

2023-03-12T08:41:14Z

Samuhuovinen:

#OHJAUS [[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Hartolalaiset

2023-03-12T08:41:13Z

Samuhuovinen:

[[Luokka:Paikkakuntalaisia]]

[[Luokka:Hartola]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Toivo Peltonen

2023-03-12T08:41:13Z

Samuhuovinen:

[[Luokka:Kertomukset ja muistelmat]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista

2023-03-12T08:41:12Z

Samuhuovinen:

== KOTIKYLÄNI ==
Kertomuksia Hartolan [[Pohjolankylä|Pohjolankylän]] taloista ja ihmisistä

[[Toivo Peltonen]] 2006

== Lukijalle ==

[[Hartola|Hartolan Kuningaskunta]] sijaitsee noin 45 km [[Heinola|Heinolan]] kaupungista pohjoiseen. Se on [[Itä-Häme|Itä-Hämettä]] ja kuuluu nykyisin [[Päijät-Häme|Päijät-Hämeeseen]]. Tämä syntymäpaikkamme ei ole mikään erityinen, että sitä juuri mainita kannattaisi. Itä-Hämeen laulussakin sanotaan: "Se syrjäinen on soppi vaan, mi muilta ehkä unhoon jää". Mutta jokaiselle meille kotikylämme ja synnyinseutumme ovat kullan kalliita. Mieleeni muistuu erästä sota-ajan laulua mukaillen vartiomiehen ajatus:
"Mä vartioitsen teitä ja aseveljiäin, niin ettei vihamies voi teitä saartaa. Ja aina yksin ollen mun rientää aatoksein, vain sinne missä kotitaivas kaartaa". Näin se on kuten silloin usein oli ajatuksemme.
Onhan tällä paikkakunnalla kuitenkin erikoinen nimi "Hartolan Kuningaskunta!” Hartola oli aikoinaan ruotsalaisten aatelissukujen hallussa ja nimeltään Gustav Adolfs Socken. Kun Suomi liitettiin 1809-sodan seurauksena Venäjään, hylättiin ruotsinkielinen nimi ja tilalle tuli nimi Hartolan pitäjä ja nykyään Hartolan kunta. Vuonna 1987 se julistettiin "Hartolan Kuningaskunnaksi". Perusteluiksi esitettiin, että se on Manner-Suomen ainoa maalaiskunta, jonka Ruotsin kuningas on perustanut. Perustamisvuosi oli 1784.
Lukija ehkä olettaa, että tässä nyt kerrotaan oikein seikkaperäisesti kunnasta ja kunnallisasioista, mutta tässä kerrotaan vain kuningaskunnan asukkaista ja heidän oloistaan ja asumisistaan täällä sekä siitä kuinka sukumme on tänne joutunut. Pohjolankylä, josta etupäässä kerron, on osa Hartolan kuningaskuntaa ja sijaitsee n. 8 km kirkonkylästä etelään. Harju ja nelostie jakavat kylän itä-länsisuunnassa kahtia, Selkään ja Pohjolaan. Selän puoli on paljon mäkisempää, mutta myös kivisempää maastoa kuin Pohjolan puoli. Aikanaan kun kuusesta tehty ns. "risukarhi", oli kivisillä pelloilla paras maanmuokkausväline aina 1930-luvulle saakka, nimitettiin Selänkylää myös "risukarhin mutkaksi", siellä kun käytettiin paljon risukarheja. Pellot olivat siellä hyvin kiviset ja pienet, mutta metsät hyvät, kun taas Pohjolan puolella päin vastoin.
Olen syntynyt ja kasvanut Pohjolan puolella, käynyt kouluni ja varttunut siellä ikäisteni tovereitten kanssa aikuiseksi ja asunut Hartolassa koko ikäni, lukuun ottamatta sota-aikaa. Vaikka kotikylämme onkin vaatimaton paikka ja monen mielestä mitätön, voi siitä kuitenkin jotakin kertoa. Eihän Luoja ole tälle kylälle mitään erikoista luonut, mutta mielestämme se on ollut maailman paras paikka asua. Täällä me kansakoulua kävimme, kasvoimme aikuisiksi ja lähdimme sotaan maatamme ja synnyinseutuamme puolustamaan. Miehet sotimaan ja naiset heitä auttamaan, lotiksi ja sairaaloihin.
Pohjolankylän tärkein keskipiste lapsuus- ja nuoruusvuosinani oli maantien risteys, jossa itään johtava Selänkylän ‑ja länteen vievän Tokeensalmentie kohtasivat pohjois‑eteläsuuntaan harjua pitkin kulkevan maantien, joka silloin oli nimetty kantatie 59:ksi, mutta nykyisin se on nelostie eli E 75.
Risteyksessä oli siihen aikaan Hartolan Osuuskaupan Pohjolan myymälä, "Harjun kauppa", niin kuin sitä kyläläiset nimittivät. Se oli meille tärkeä yhteys- ja kokoontumispaikka. Koko kylän väki siellä kävi toimittaen erilaisia kauppa-, posti- ja muita asioita sekä kertoen kuulumisiaan. Päivisin siellä istuskelivat etupäässä talojen isännät kuulumisiaan kertoillen. Kouluajoiltani muistan kuinka usein siellä istuivat Heikkilän Jussi, Elomäen Nestor, Liepeen Jussi ja monet muut. Piesalan Konsta tuli joskus reppuineen, Pynnös-Jussi poikkesi vitseineen ja juttua riitti. Parannettiin maailmaa.
Maantien kummallakin puolen olevat talot ovat kaikki olleet entisiä Pohjolan kartanon torppia. Vaikka virallinen nimi onkin Pohjolankylä, kutsutaan kuten jo edellä kerroin, harjun idänpuoleista osaa Selkä‑nimisen talon mukaan Selänkyläksi ja läntistä puolta Pohjolan kartanon mukaan Pohjolankyläksi. Läntinen puoli jakautui vielä kahteen osaan, kartanon alueeseen ja ns. Nääsilän mutkaan. Läntisen puolen perukoilta tulee matkaa kylän keskustaan 6-7 km ja idänpuolelta suunnilleen saman verran. Eteläpuolella sijaitsevan Kalhonkylän nimi johtuu Kalhon kartanosta.
Tämän seudun taloista, torpista, kartanosta ja ihmisistä olen koonnut ja kirjoittanut seuraavat muistelmat.

Toivo Peltonen tammikuussa 2006

== Kokoelman toimittajan lisäys ==

Tähän väliin juttukokoelman toimittajan Toivon pojan Matti Peltosen lisäys:
Isäni Toivo nauhoitti setänsä Väinö Ojalan s. 1904 ja pohjolankyläläisen Matti Järvisen s. 1913 haastattelut kaseteille ja purki ne tekstiksi tietokoneellaan vielä vanhoilla päivillään, viimeiset kirjaukset lähes 85-vuotiaana. Ikä kuitenkin painoi ja työn alla olleet tekstiversiot jäivät oikolukuvaiheeseen Toivon poistuttua keskuudestamme jouluaattona v. 2007. Lupasin hänen kuolinvuoteellaan saattaa tämän kirjaksi tarkoitetun juttukokoelman julkaisukuntoon. Useiden eri versioiden, eri nimistenkin, selvittely ja kokonaisuuden hahmottaminen oli aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa työ, joka jäi usein kesken. Vasta eläkepäivilläni pystyin siihen syventymään riittävällä tarmolla. Koska muistelmat julkaistaan Päijät-Häme-wikissä niin ne on tarkoituksenmukaista pätkiä pieniksi kokonaisuuksiksi, mikä tarinan luonteen mukaisesti onnistui hyvin. Tämä kirjoitus kulki Toivolla kahdellakin eri työnimellä, Kuningaskunta Tasavallassa ja Kotikyläni, joista jälkimmäinen on tämän wiki-versiokokoelman nimenä
Muistelmat tekee haasteelliseksi niiden päällekkäinen ”syvyys” eli ulottuvuus eri aikakausien ja eri kertojien kerrontaan. On ollut vaikeaa tuoda selvästi esille eri kertojien kuvaukset etteivät vuosikymmenet ja eri aikoihin sattuneet tapahtumat sekoitu. Samanaikaisesti olen kuitenkin joutunut toiston välttämiseksi yhdistämään kolmenkin eri kertojan tarinat samasta kohteesta yhdeksi kokonaisuudeksi pidemmältä aikajaksolta. Joiltain osin työ on vielä kesken, mutta kun aineisto on Päijät-Hämeen maakuntakirjaston wiki-kirjastossa, niin muokkaus ja parantelu käy jälkikäteenkin sitä mukaa kuin uutta korjailtavaa tulee mieleen. Otan myös vastaan mielelläni kommentteja ja lisäys- tai tarkennusehdotuksia tämän lukijoilta sähköpostiini matti@rex.fi.
Tekstissä on alkuaan ollut paljon perusteellisia sukuselvityksiä, joita en tässä yhteydessä ole katsonut tarpeelliseksi julkaista. Ne voi hyvin ohittaa ja jos joku haluaa syventyä niihin tarvittaessa myöhemmin tekstissä esiintyvien henkilöiden sukulaisuussuhteita tms. tarkemmin selvittääkseen voi allekirjoittaneeseen ottaa yhteyttä.
Muistelmissa käsitellään paljon taloja ja torppia, joiden paikat ovat kadonneet mielestä tai eivät muuten vain aukea nykylukijoille. Siksi tarkoitukseni on myöhemmin merkitä karttakoordinaatteja mainittujen paikannimien kohdille ja lisätä myöskin karttakopioita tekstin selvennykseksi.

Matti Peltonen tammikuussa 2017

== ENSIMMÄINEN LUKU ==

Pohjolankylän tarinankertojat Väinö-setä, Matti Järvinen ja Toivolan Jussi Snäll

=== Väinö-setä ===

Setäni Väinö Taavetti Ojala, isän veli Heinolasta, täytti 29. 5. 2004 täydet sata vuotta. Kävin vuosittain häntä tervehtimässä. Olin käynyt häntä myös haastattelemassa vanhoista asioista 29. 3. 1988, jolloin hän oli 83-vuotias. Päivä sattui olemaan vaarini ja mummini vihkiäispäivä vuodelta 1887, jonka tosin vasta jälkeenpäin huomasin. Satavuotispäivän lähestyessä aloin kuunnella tuota jo 16 vuotta vanhaa tallentamaani äänikasettia, jolla Väinö kertoo paljon muistoja menneiltä ajoilta. Kuunnellessani niitä huomasin, että minun pitää kirjoittaa muistiin vielä lisää kotiseudultani kohta jo unhoon jääviä asioita ja tietoja.
Se että Väinö-sedän sukunimi on Ojala ja isäni Peltonen johtuu siitä, että vaikka he kumpikin olivat saman Olgan ja Taavin poikia, he ottivat mieleisensä sukunimen. Isäni asui aluksi Pohjolan kartanon Peltola-nimisessä torpassa ja mieltyi siihen ja otti sukunimen sen mukaan, joskaan ei Peltola, vaan Peltonen. Taavi Ojala perheineen osti myöhemmin Ojala-nimisen torpan, jonka he saivat omakseen ja ottivat sukunimekseen Ojalan. Ennen sukunimien suomentamista oltiin vain Antinpoikia, Taavetinpoikia, Topiaanpoikia tai tyttäriä jne.
Kun Väinön satavuotissyntymäpäivä valkeni, sattui olemaan hieman sateinen sää, mutta muuten hyvä juhlapäivä. Edellisenä päivänä oli paikallisessa Itä-Häme -lehdessä hänestä haastattelu kotipihassa otetun kuvan kanssa. Päivänsankari ei tuossa kuvassa näyttänyt ollenkaan satavuotiaalta, vaan paljon nuoremmalta. Joku sanoikin, "ovatpa löytäneet hänen 70-vuotiskuvansa". Kertoessani tätä hänelle hän vastasi: "Kyllä se eilen tuossa pihassa minusta otettiin, pensaissa oli jo sen verran lehtiä".
Hymyssä suin hän jaksoi keskustella kanssamme monta tuntia. Oli kuin nuoret konsanaan. Puhuttiin ja muisteltiin paljon vanhoja, mutta yhtä hyvin myös päivän polttavia asioita. Näin kului häneltä noin kahdeksantuntinen juhlapäivä, mutta seuraavana päivänä hän oli taas reipas kuin partiopoika.
Monet ovat minulta kysyneet: "Missä vanhainkodissa tai hoitolaitoksessa setäsi on?” Mutta satavuotiaana hän asui yksin omakotitalossaan Heinolan Rajakadulla. Vaimon sisarentytär kävi kuitenkin päivittäin häntä katsomassa.

=== Matti Järvisen haastattelu ===

Kotikyläni on minua aina kiinnostanut, mutta se on ollut liian tuttu paikka, joten siitä kirjoittaminen on aina jäänyt. Nyt tässä juttukokoelmassa kertovat kylän varhaisemmista vaiheista lisäkseni Väinö Ojala ja Matti Järvinen. Matti kertoo myös paljon Toivolan Jussin suulla muistellen hänen kertomuksiaan. Minä puolestani kerron muistini mukaan kotiseudustani ja sen eri vaiheista lasten ja nuorten näkökulmasta katsottuna.
Kun talvella 1988 olin käynyt haastattelemassa Väinö-setääni, kertoi veljeni Mikko, että hänen vaimonsa Marjatan eno, Matti Järvinen, on myös hyvä kertoja ja muistaa paljon vanhoja asioita. Sovimmekin sitten Mikon kanssa, että hän järjestää tapaamisen ja Matti sitten pyysi minua tulemaan heille haastatteluun.
Menin syyskuussa 1988 Matti Järvisen huvilalle Heinolan Vanha-Tuusjärven kylään jatkamaan sitä haastattelua, jonka aloitimme Hartolassa markkinalauantaina. Minua oli odotettu, kahvipöytä kirvoitti kielet, siitä kiitos emännälle.
Matti olikin oikein kertojatyyppi, luonteeltaan iloinen ja kertoessaan hauskan paikan tullen hän helähti usein iloiseen nauruun. Hän oli syntynyt Pohjolankylässä huhtikuussa 1913 ja elänyt nuoruuttaan siellä, naapurinsa "Toivolan Jussin", Juho Snällin kertoessa hänelle paljon kylän vanhoja asioita. Hänellä oli hyvä muisti, hän oli erikoisesti Juho Snällin kertomusten muistelija ja kertoikin asioita paljon Snällin kertomina.

=== Toivolan Jussi ===

Matti Järvinen esitteli ensin Juho Snällin, eli "Toivolan Jussin”, joksi häntä asuinpaikkansa vuoksi nimitettiin. Aloitimme vanhimmasta päästä eli vanhimman kertojan vanhemmista. Toivolan Jussin isä oli kesti, Juhonpoika Snäll, joka oli syntynyt 31. 4. 1820 ja kuollut 27. 7. 1910. Hänen vaimonsa oli sokea Anna Matintytär Marttila, syntymäpäivästä ei ole tietoa, mutta hän oli kuollut 1893.
Heidän poikansa Juho Juhonpoika Snäll asui vanhempiensa kanssa ja ammatiksi hänelle oli merkitty renki. Jussi oli syntynyt 30. 8 1864 ja kuoli 16. 6.1949. Hänellä oli myös vaimo, Maria Juhontytär Heino, joka oli syntynyt 19. 7.1868 ja kuoli 2. 5.1942. He menivät naimisiin 1894 ja heillä oli kaksi lasta. Vanhin poika Väinö Johannes syntyi 19. 5.1896, mutta kuoli jo yhden kuukauden ikäisenä. Toinen poika Kalle Oskar syntyi 16. 9.1897 ja jäi elämään. He olivat kaikki hartolalaisia.
Hartolan srk:n rippikirjan mukaan heidän asuinpaikakseen on merkitty Malmgård (Pohjola), ja että Juho oli asevelvollisuuteen kelpaamaton, vaikka syytä ei mainita. Ehkäpä hän siksi sai olla Malmgårdin ympäristössä kotitanhuvillaan koko ikänsä. Järvisen Matti kertoi paljon Juho Snällistä, Toivolan Jussista ja hänen muisteloistaan aina 1800-luvun puolelta saakka.
Vaikka hän kirkonkirjojen mukaan oli lähtöisin aika vaatimattomista oloista, oli hän elämänsä aikana kouliintunut ja oli eläkeiässään yksi paikkakunnan kuuluisimmista miehistä. Hän oli hyvin arvostettu ja kunnioitettu mies kaikin puolin.
Monet kyläläiset sanoivat vähätellen Jussin olleen Pohjolan kartanon voudin, pehtoorin, työnjohtajan tai toiset vain etumiehen. Jussi oli kertonut Matille, että hän oli aikanaan täysivaltainen Pohjolan kartanon tilanhoitaja. Hän oli tullut sinne jo Juho Pohjolan (Pessalan) aikana 1800-luvulla ja rehellisenä nuorukaisena päässyt Juho Pohjolan luottomieheksi. Hän joutui olemaan Pohjolassa vuosikymmeniä, ensin työssä ja sitten eläkemiehenä. Hän poistui elämästä vasta sotiemme jälkeen v. 1949.
Kylämme kertojista vanhin, Toivolan Jussi, Juho Snäll, oli siis syntynyt 1864, Väinö-setä 1904, Matti Järvinen 1913 ja minä 1921. Kaikki eri vuosikymmenillä ja erilaisissa olosuhteissa. Jopa kahdella eri vuosisadalla. Heistä vanhimmat olivat kokeneet torppariajan kurjuuden, joka oli peräisin ruotsinvallan ajalta ennen venäjänvaltaa. Minua lukuun ottamatta nämä toiset olivat syntyneet jo venäjänvallan aikana. Nyt he ovat jo kaikki poissa. Juho Snäll kuoli 1949, Matti Järvinen 1995 ja Väinö 2005, yli satavuotiaana.
Heidän lapsuutensa ei varmaankaan ollut yhtä herttaista kuin minun lapsuuteni aikana oli. Ikäisiäni lapsia syntyi paljon ja olimme jo kaikki itsenäisen Suomen lapsia. Olimme rakkaudella hoidettuja, tosin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Olihan torppareista tullut itsenäisiä talollisia ja Suomesta itsenäinen valtio.
Näin on saatu kolme kertojaa vanhoista ajoista, Väinö-setä, Matti Järvinen, Toivolan Jussi ja lisäksi neljäs, allekirjoittanut. Ehkäpä annamme ensin puheenvuoron Väinö Ojalalle. Hän kertoo ketä me olemme ja mistä me olemme tulleet.

== TOINEN LUKU ==

=== Väinö-sedän haastattelu alkaa suvun historialla ===

Toivo Peltonen kirjoittaa: Sairastuin pikkuaivoinfarktiin tammikuun 23. päivä 2004 ja jouduin sairaalaan. Ensin Päijät-Hämeen keskussairaalaan eli PHKS:iin ja sieltä Hartolan sairaalaan. Aloin kuitenkin toipua ja soitin helmikuun 17. päivänä nimipäiväonnittelut Väinö-sedälleni Hartolan sairaalasta ja kerroin tilanteeni, johon Väinö-setä tyyliinsä vastasi:
"Älä valita, koeta sinnitellä, että pääset satavuotisjuhliini, täytän keväällä sata vuotta!”
Kyllä se virkisti kummasti. Jos kerran hän täyttää täydet sata vuotta ja vastahan minä olen kahdeksankymmentäkolme, ei tässä muu auta kuin sinnitellä. Kotiin päästyäni kaivoin esille vanhan äänikasetin vuodelta 1988, jossa Väinö kertoilee paljon mielenkiintoisia vanhoja asioita, muistellen sukuaan ja olojaan jo lapsena Pohjolankylässä. Väinö-sedällä ei kuitenkaan ollut ketään sellaista kertojaa kuten Matti Järvisellä, jota olin haastatellut samana vuonna kuin Väinöä. Matti kertoi myös mitä hän oli kuullut Toivolan Jussilta.
Väinö kertoi haastattelussa, että hänen isoisänsä, Topias Sigfridinpoika, oli syntynyt 13.9.1825 Iitin Leppäniemessä ja oli kuollut 10.10.1858 pistokseen, viisi kuukautta ennen Väinön isän syntymää. Vaikka Väinöllä oli hyvä muisti, ei hän voinut kertoa isoisästään mitään, kun ei ollut häntä edes nähnytkään. Eikä sitäkään, oliko hänen isänsä siitä kertonut. Ainoa minkä hän muisti oli, että hänen nimensä oli Topias ja hän oli kuollut, mutta ei sitäkään mihin tautiin hän kuoli.
Isoäitinsä nimeä hän muisteli Eevaksi ja Eeva Ananiaantytär hän olikin ja oli syntynyt 22. 5.1825 ja kuoli 18.12.1889.
Aloimme sitten pohtia mistä sukumme on tullut. Vaikka olin menettänyt liikuntakykyni, olin vielä sentään henkisesti voimissani, kyselimme eri kirkkoherranvirastoista ja tässä auttoi meitä myös Jorma Eskola, Artturi Eskolan poika Hartolasta, hankkien tietoa kansallisarkistostamme. Saimme Väinö-sedän ja isäni suvusta seuraavanlaisen selvyyden.

=== Toivo Peltosen sukutaustaa alkaen 1770-luvulta ===

Vanhin isoisä, jonka löysimme oli Eerik Salomoninpoika, isäni isän isän isän isä. Hän syntyi Iitin Leppäniemessä 1770. Hänen poikansa Sigfrid Eerikinpoika syntyi samoin nykyisen Iitin Leppänimessä 1794, joka silloin oli osa suurta Mäntyharjua.
Isäni isän isä, Tobias Sigfridinpoika, syntyi 1825 ja kuoli 1858 Iitin Leppänimessä. Hänen vaimonsa Eeva Ananiaantytär syntyi kuten kerrottu 1825 Iitin Vesalassa ja kuoli 1889. Heidät vihittiin 1845. ja heille syntyi kolme poikaa:

Matti Topiaanpoika syntyi 1846.
Jussi (Johan) Topiaanpoika s. 1856 ja
Taavi Topiaanpoika s. 1859, minun vaarini

Kaikki syntyivät Iitin Leppäniemen kylässä. Kansan suussa B. oli muuttunut P:ksi ja Tobias muuttui Topiakseksi jne.

Matti Topiaanpoika, myöhemmin Ulmala, avioitui 1870-1880 lukujen vaihteessa Anna Kaisa Antintyttären kanssa ja heille syntyi lapsia seuraavasti:

Konstantin 1871
Matilda 1873
Evert 1875
Selma 1882
Nestor 1884 ja
Anna 1889.

Isä-Matti Ulmala kuoli 1925 lähes 80-vuotiaana.

Jussi (Johan) Topiaanpoika s.1856 otti sukunimekseen Salokoski. Hän avioitui 1883 Heta (Hedda) Sofia Markuksentytär s. 1862 kanssa, joka oli kotoisin Mäntyharjulta ja heille syntyi paljon lapsia:

Alma s. 1885, k. 1981.
Johan Emil s. 1887, kuollut Amerikassa todennäköisesti 1979.
Toivo s. 1889, k. 1948.
Nestor s. 1891, kaatui 1918 amerikkalaisena Pariisin rintamalla.
Aino Hilja 1893, k. 1950.
Fanny Elina s. 1895, k. 1977.
Tyyne s. 1897, k. 1987.
Sulo Mikko s. 1899, k. 1986.
Toini s. 1901, k. 1992 ja
Adiel s. 1904, k. 1996.

Isäni suku alkoi siis Iitistä, mikä oli minulle suuri yllätys. Aikaisempi tietoni oli, että vaarikin syntyi Mäntyharjulla. (Leppäniemi onkin kuulunut silloin Mäntyharjuun, MP:n huomautus).

Jatkoimme sukuselvitystä isän äidistä Olga Maria Ojalan vanhemmista ja sisaruksista:

Mummini Olga Marian Antintyttären vanhemmat olivat torppari Antti Juhonpoika, joka syntyi v. 1838. Hartolan [[Vehkalahti|Vehkalahden]] [[Hietjärvi|Hietjärven]] Hollon torpassa ja kuoli 1890. Hänen vaimonsa Eeva Simontytär syntyi 1844. He asuivat 1880-luvulla Hartolan Ulmalan Niemelässä.

Vanhin Antin ja Eevan lapsista oli Antti Antinpoika, syntyi 1863. Hän avioitui 1889 Maria Kristiina Bäckströmin kanssa, joka syntyi 1870. ja asuivat mm. Fuurtin Niemelässä.

Mummini Olga Maria Antintytär myöhemmin Ojala syntyi Hartolan Ylemmäisten Juurik'ojan torpassa 23. 6.1866. ja kuoli kotonaan Hartolan Pohjolankylän Ojalassa 8.11.1933.

Seuraavana Eva Loviisa, s. 1868 ja kuoli 1930. Hänen miehensä talollinen Juho Taavetti Topiaanpoika Viitanen, syntyi 1862 ja kuoli 1919. He asuivat Ulmalan Niemelässä. Heidät vihittiin 1894.

Pojista seuraava Johan (Jussi) Antinpoika Laitinen syntyi 1871 Hartolassa ja kuoli 1944. Vaimo Ida Paavontytär Nyman syntyi 1875 ja kuoli 1956. He asuivat Mansikkamäen Poikkisillassa.

Näistä Eva Loviisa (1868) ja Johan (Jussi) Laitinen (1871) olivat isäni kummeja. Eva Loviisaa en muista, mutta Jussi Laitinen kävi äidin aikana meillä usein ja oli yötäkin. Hänellä oli hyvä lauluääni ja hän lauloi joskus unissaankin, vaikka ei sitä aamuisin muistanut.

Mummin puoliso Taavi Topiaanpoika syntyi siis1859 silloisessa Mäntyharjussa, mistä muutti Pertunmaan Ulmalaan 1876. Hän avioitui 1887 Olga Marian kanssa ja muutti sieltä edelleen vuosisadan vaihteessa Hartolan Pohjolaan, josta osti Ojala-nimisen talon ja otti perheineen sen mukaan Ojala-nimen sukunimekseen.

Heille syntyi seitsemän lasta, joista vanhin isäni Johan Emil (Eemeli) syntyi 8. 7.1890, kuoli 17. 6.1958. Hän otti rippikoulussa oma-aloitteisesti sukunimekseen Peltonen, vaikka vanhemmat ja sisarukset ottivat sukunimekseen Ojala.

Hilma s. 1894 k. 1967.
Alina s. 1899 k. 1900.
Evert (Eevertti) s. 1903 k. 1980.
Väinö Taavetti s. 1904 k. 2005
Nestori s. 1907 k. 1920
Matti s. 1909 k. 1936

Vielä jatkoa mummini Olga Marian sisaruksista

Elisabet Antintytär ja Pertti Lehtoranta

Väinö muisteli sitten serkkuaan Elisabet Antintyttären poikaa Pertti Lehtorantaa, joka oli noin puolitoista vuotta häntä vanhempi. Se on myös niin merkillinen tapaus, että siitä on kirjoitettava pitkä luku tähän sukutarinaan. Pertti oli syntynyt 1902 Hartolassa. Hän oli samalla isäni serkku, mutta ns. lehtolapsi, jonka isästä ei löydy merkintää kirkonkirjoista.
Paloniemen isännän rusthollari Johan Pessalan vävy, Otto Juhonpoika (Johansson Sysmästä) syntyi 1849, vihittiin 1874 ja kuoli lokakuussa 1908. Kun ensimmäinen vaimo kuoli 1890-luvulla, hän meni uusiin naimisiin Elisabet Antintyttären kanssa ja heidät vihittiin 1903, joka oli Elisabetin I ja Oton II avioliitto. Elisabet joutui näin Heinolan Paloniemeen. Samalla selvisi ettei Albert eli Pertti ollut Otto Juhonpojan, vaan Elisabetin avioton poika Albert Elisabetinpoika.
Pertin äiti, isoäitini Olga Marian sisko, Elisabet Antintytär syntyi 1875. ja kuoli 1906 päivän jälkeen kolmannen synnytyksensä. Oton ja Elisabetin ensimmäinen lapsi, Elisabet syntyi 1904, mutta kuoli jo 1906. Elisabet sai kolmannen lapsen Johanneksen 1906, joka myös kuoli lapsena samana vuonna. Hänen isäpuolensa oli Otto Johansson, joka oli muuttanut nimensä Pohjolaksi. Hän kuoli lokakuussa 1908. Tämän jälkeen Albertilla ei ollut äitiä eikä isäpuolta, hän oli jäänyt täydellisesti orvoksi.
Väinö-setäni muisteli kerran isänsä kertoneen, että Paloniemen emäntä oli hänen isälleen sukulainen. Näin selvisi että kysymyksessä oleva sukulainen oli juuri tämä äsken mainittu Väinön täti Elisabet.
Elisabet Antintyttären pojalla Albertilla oli syntymäajan ja sukunimen suhteen erittäin vaihteleva nuoruus. Hänet oli kansakoulutodistuksen mukaan kirjoitettu Pertti Pohjola-nimisenä Hartolan Mansikkamäen kansakouluun 1913. Syntymäajaksi oli merkitty joulukuun 10. päivä 1903. Mansikkamäen kansakoululta 1917 annetun päästötodistuksen mukaan hän oli edelleen Pertti Pohjola.
Vuoden 1919 huhtikuun 18 päivänä annetun Hartolan seurakunnan todistuksen mukaan Albert oli Otonpoika, ja nauttinut ensi kerran Herran Pyhää Ehtoollista. Syntymäaika oli merkitty oikein joulukuun 11 päivä 1902, vaikka sukunimi oli väärin. Olihan hänellä ollut Otto-niminen isäpuoli, josta nimitys lienee johtunut.
Albertin ollessa 20-vuotias Hartolan Mansikkamäen kansakoulusta huhtikuun 30 p:nä 1922 annetun jatkokurssitodistuksen mukaan hänen nimensä oli Albert Lehtoranta. Tämän nimisenä hän sitten esiintyi Hartolassa ja lähti Kotkaan. Tarkkaa aikaa Lehtoranta-sukunimen otosta, eikä siitä, oliko nimi Pertin oma ottama vai oliko se toisten hänelle antama, eikä myöskään siitä, mistä hän sai Lehtoranta nimen, niistä ei ole tietoa.
Pertti Lehtoranta, kuten häntä sukulaisten mukaan kutsuttiin, kuoli 1971 Kotkassa. Hän oli naimisissa Hilja Maria Lehtorannan os. Kontiainen, kanssa joka oli syntynyt 1898 ja kuoli 1966. Heillä oli neljä lasta.
Hartolassa ollessaan Pertti kävi usein meillä, muistan hänet hyvin. Aikansa kierreltyään hän lähti Kotkaan ja oli siellä ahtaajana, meni naimisiin ja hänelle syntyi lapsia, jotka olivat pikkuserkkujani, mutta en ole tavannut heitä koskaan. Pertti oli nuorena miehenä vilkas nuorukainen. Hän liikkui paljon ja kävi myös meillä usein. Hän oli joskus meillä työssäkin. Ollessani kuuden vuoden ikäinen muistan kerran hänet meillä käydessään, kun meidän uusi asuinrakennuksemme oli rakenteilla 1927.
Siihen aikaan oli voimassa kieltolaki, joka koski alkoholia ja kaikkea siihen liittyvää. Silloin kuljetettiin salaa Virolaista spriitä, pirtua, ja sitä varten oli monenlaisia kanistereita, yhdestä litrasta kymmeneen saakka. Oliko ehkä muitakin, mutta näitä ainakin.
Litran kanisterit olivat litteitä ja vähän kuperia, että ne kävivät hyvin taskuihin. Pertilläkin oli pari sellaista mukana silloin hänen rakennuksellamme käydessään. Ne olivat hänellä etupuolella housun kauluksen ja paidan välissä kumossa niin, että niiden pohjapuolet näkyivät vatsan kohdalla.
Tiesin kyllä mitä ne olivat, mutta kysyin häneltä kun en muutakaan uskaltanut: "Mitä nuo ovat?” "Se on rahapussi", Pertti vastasi. Tämä tieto riitti minulle. Minua ujostutti, en uskaltanut kysellä enempää, olinhan silloin vielä lapsi ja aikuisten asiat eivät kuuluneet minulle. Tosin tämän pirtujutun olin saanut selville, kun miehet käyttivät sitä siihen aikaan paljon.
Tapauksesta on aikaa kohta 80-vuotta ja vasta nyt tämä meille, heidän pikkuserkuilleen, alkaa valjeta. Olemme vain tienneet, että Pertti oli isämme serkku, mutta ei Väinö-setä eikä Matti Järvinenkään osanneet antaa oikeaa selitystä.

Olga Marian sisaruksista seuraava oli Alfred Antinpoika Laitinen, sanottiin Pertiksi vaikka nimi oli Alfred, syntyi Hartolassa 1887. Otti sukunimen Niemelä 1936 ja kuoli Fuurtin Niemelässä 1952. Vaimo Alma Juhontytär syntyi Hartolassa 1878, heidät vihittiin avioliittoon 1906 ja heille oli syntynyt samana vuonna tytär Aili.
Niemelän Pertti, kuten isä Niemelän enoa nimitti, kävi meillä hyvin usein. Se oikein kohahdutti meitä lapsiakin kun hän meille saapui. Myös hänestä minulla on paljon muistoja.
Kerran talvella 1942, sota-aikana lomalla ollessani kävin Fuurtin Niemelässä heitä tapaamassa. Oli kylmä ja heitä paleli, kun yhtä uunia ei voinut lämmittää. Eno-Pertillä oli kova iskias, eikä hän voinut uunia tutkia. Eikä edes nuohoojaa saatu katsomaan mikä siinä uunissa on. Pyysin, saisinko minä katsoa ja lupa annettiin. Aloin tutkia ja huomasin uunin alaosan olevan aivan täynnä tuhkaa. Sinne oli pudonnut tiiliskivi jostain ylempää. Sain kaivettua sen pois. Uuni alkoi vetää ja kyllä he olivat iloisia. Ja minä myös, koska pystyin heitä auttamaan. He tarjosivat kovasti maksua, mutta enhän minä nyt sellaista.
Eno-Pertti kyseli sitten kotikuulumisiani, sanoi ettei enää uskalla mennä sinne käymään kun on kuulemma uusi paha "akka" äitiini verrattuna.
Se oli viimeinen kerta kun heitä tapasin. Sota jatkui, jouduin lähtemään sinne takaisin ja sodan jälkeen he kuolivat.
Olga Marian sisaruksista Anna kuoli noin vuoden ikäisenä 1882.

Seuraava sisaruksista Anna Antintytär syntyi 1884 Hartolassa, otti puolisokseen Evlat Wilhelm Tuukkasen, joka syntyi v.1882. Heidät vihittiin avioliittoon 1905. He omistivat Iso-Impolan talon Fuurtissa, asuivat siellä ja se oli meille mieluisa sukulaispaikka. Heidän lapsiaan olivat:

Anna Irene Annantytär s. 1905
Toini Ilona Tuukkanen s. 1907
Aili Lyydia - "- s. 1908
Unto Evalt - "- s. 1909
Anne Edith - "- s. 1911
Aina Matilda - "- s. 1913
Helvi Mirjam - "- s. 1916
Reino Aleksi - "- s. 1917
Tauno Wiljo - "- s. 1920
Väinö Ilmari - "- s. 1922 k. 1922.

Puntaroimme sitten Väinön kanssa sukuamme ja saimme vanhimmista poikalapsista ml. suvun nuorimman tyttölapsen Hilman seuraavan sukupolvien ketjun. Kaikkein vanhin jonka löysimme oli 1770 syntynyt ja siitä on vuoteen 2004 jo 234 vuotta:

Erik Salomoninpoika s. 1770 Iitin Leppäniemessä.
Hänen poikansa Sigfrid Eerikinpoika s. 1797 Iitin Leppänimessä.
Hänen poikansa Topias Sigfridinpoika s. 1825 Iitin Leppäniemessä.
Hänen poikansa Taavetti Topiaanpoika s. 1859 Iitin Leppäniemessä.
Hänen poikansa Johan Emil Peltonen s. 1890 Hartolassa.
Hänen poikansa Toivo Emil Peltonen s. 1921 Hartolassa.
Hänen poikansa Matti Tapani Peltonen s. 1949 Hartolassa.
Hänen poikansa Antti Johannes Peltonen s. 1978 Hartolassa.
Hänen tyttärensä Hilma Ester Peltonen s. 2004 Vantaalla, asuu Joutsassa.

Toivo Peltosen esivanhempia on jo löytynyt neljä sukupolvea kauemmaksikin eli aina vuoteen 1662 eli 342 vuoden pituinen sukupolvien ketju, kaikki Hartolan lähialueella (MP:n huomautus).

Topiaksen vaimo ja pojat

Kun isoisäni isä, Topias kuoli 1858, oli Matti juuri täyttänyt 12 vuotta. Jussi oli 2,5-vuotias ja isoisäni Taavi potkiskeli Eeva-äidin vatsassa. Eeva-äidillä oli vaikeaa. Oli hoidettava hautajaiset ja muut asiat eikä Matistakaan ollut paljon muuta kuin juoksupojaksi asioita hoitamaan. Elettävä oli kuitenkin.
Miehensä kuoltua meni yhdeksän vuotta kunnes Eeva poikien kanssa muutti Iitin Leppäniemestä Heinolan maaseurakunnan Paasoon. Muutto tapahtui 1867. Matistakin oli tullut jo yli kaksikymppinen ja liikemiesvaistot olivat heränneet. Häntä kiinnosti kaikkinainen kaupanteko ja etenkin hevoset. Myöhemmin hän olikin oikein kuuluisa hevosmies.
Muutto merkitsi perheelle myös suurta arvon muutosta, koska entisestä talon emännästä tuli nyt talon asuja ja Matista vuokratorppari, joksi hän halusi. Hän laski, että hän voi maksaa vuokran rahalla, eikä ole silloin kiinni taksvärkkipäivistä. Hän pääsi vuokratorppariksi heti Paasoon muuton jälkeen 1867.
He asuivat ensin Sallahti-nimisessä paikassa, joka oli Paason Paloniemen kartanon torppa. Siellä Matti rakastui Anna Kaisa Antintyttäreen, joka oli syntynyt 1848 Iitissä. He menivät naimisiin vuosikymmenen vaihteessa ja heille syntyi kaksi lasta, poika Konstantin 1871 ja tytär Matilda 1873.
He asuivat kaikki Paasossa lähes kymmenen vuotta ja heihin tarttui Heinolan murre niin Mattiin, Jussiin kuin Taaviinkin. Perhe muutti Hartolan Ulmalaan (nykyisin Pertunmaata) 1876. Mukana olivat vuokratorppari Matti Topiaanpoika Ulmala vaimonsa Anna Kaisa Antintyttären kanssa, sekä Jussi, Taavi ja äiti Eeva Ananiaantytär. Matin ja Anna Kaisan muut lapset, Evert, Selma, Nestor ja Anni syntyivät Hartolan Ulmalassa (nykyisellä Pertunmaalla). He asuivat Ulmalassa yli kaksikymmentä vuotta.
Kun muutto Paasoon tapahtui, oli Taavi vasta noin 8-vuotias. Ulmalaan muutettaessa hän oli noin 17-vuotias. Siellä Taavi varttui täysi-ikäiseksi ja avioitui isoäitini Olga Maria Antintyttären kanssa 1887. Heille syntyi heinäkuussa 1890 poika Emil eli Eemeli, kuten häntä Hartolan murteella kutsuttiin. Eemelistä tuli sitten myöhemmin isäni.
Ulmalasta he muuttivat Fuurtin Niemelään enonsa, "Niemelän Pertin" luo (joka kirkonkirjoissa oli Alfred) ja sitä kautta Hartolan Pohjolankylään, minne muutto tapahtui vuosisadan vaihteessa. Ulmalasta jäi Taavista sanonta: "Tulee kuin Ulmalan Taaville päreitä".
Niin kuin aikaisemmin on käynyt selville, oli Eevan ja Topiaksen poikia kolme, Matti, Jussi ja Taavi, jotka kaikki olivat syntyneet Iitin Leppäniemessä. Pojista vanhin Matti, otti sukunimen Ulmala ja hänestä tuli myös Hartolassa kuuluisa "Kukkulan Matti". Johan (Jussi) otti sukunimekseen Salokoski ja meni Joutsaan. Nuorin veljistä oli David eli Taavi ja otti sukunimen Ojala, myöhemmin Hartolan Pohjolankylästä ostamansa Ojala-nimisen talon mukaan.
Kun perhe alkoi hajaantua ja Taaviin oli tarttunut Heinolan murre, niin puhuivat Olga-äiti ja pikku Eemeli Hartolan murretta. Samoin myös Olgan veli, eno Alfred eli Pertti, kuten Eemeli häntä nimitti. Pertti-eno oli hänelle kaikki kaikessa ja noin 12-vuotta Eemeliä vanhempi. Olihan hän kuin perheen oma poika, 14 vuotta Eemelin äitiä nuorempi ja sopi hyvin Eemelin kanssa kaikissa toiminnoissaan yksiin. Kymmenisen vuotta he elivät yhdessä Olgan ja Taavin asuessa Ulmalassa vuosisadan vaihteeseen saakka, jolloin he muuttivat Hartolan Pohjolankylään. Usein muuton jälkeenkin Eemelin askeleet veivät Niemelän enon luo. Heistä oli tullut erottamattomat ystävät.
Kun Eemeli varttui naimaikään, neuvoi Niemelän eno häntä. Matkan varrella Fuurtista Pohjolankylään on Vehkalahdessa Uusi-Tenni ja siellä asuvat Abel ja Serafiina Lahtinen. Heillä on paljon nättejä tyttöjä, poiketaanpa sinne. Sinne poikettiin ja sieltä se meidän äitimme löytyikin ja hänen suvustaan seuraavaksi kerronkin.

Äitini Hilma Abelintyttären vanhemmat ja sisarukset.

Abel (Aapeli) Abelinpoika syntyi 1856 ja oli maanviljelijä Hartolan Vehkalahdessa. Hän otti sukunimen Lahtinen 1920-luvulla. Kuoli 1927 kotonaan Hartolassa, Vehkalahden Uudessa Tennissä.
Hänen vaimonsa Serafiina Heikintytär oli syntynyt 1867 ja kuoli 1908. Heidät vihittiin 1886 avioliittoon ja avioliitosta syntyi yhdeksän lasta:

Konstantin (Konsta) s. 1887 k. 1941
Anton s. 1889 k. 1918
Johan Toivo s. 1891 k. 1893
Hilma s. 1893 k. 1939
Elina s. 1895 k. 1964
Toivo Anselm s. 1897 k. 1907
Aina (Aino) Emilia s. 1900 k. 1971
Lyydia (Lyyli) Maria s. 1904 k. 1972
Aili Adolfiina s. 1905 k. 1974

Isämme Johan Emil (Eemeli) Taavetinpoika, syntynyt Hartolassa 1990, kuoli 1958 Hartolassa. Hän otti 1900-luvun alussa rippikoulussa nimen Peltonen sen Peltola-nimisen torpan mukaan, missä hän Hartolaan muuton jälkeen ensin asui.

Vaimokseen hän otti Uuden Tennin tyttäristä Hilma Abelintyttären. Heidät vihittiin 1916 kummankin ensimmäiseen avioliittoon, josta syntyi yhdeksän lasta:

Anna Eliisa (Liisa) s. 1917 k. 2010
Toivo Ilmari s. 1919 k. 1921
Toivo (Topi) Emil s. 1921 k. 2007
Linne Edit s. 1924 k. 2018
Mikko Ilmari s. 1926 k. 1993
Maija Elina s. 1927 k. 2012
Sanna Leena s. 1930 k. 2004
Timo Aulis s. 1933 k. 2008
Esa Tapio s. 1936 k. 2011

Johan Emil Peltonen vihittiin 1941 II avioliittoon Elli Ester Haapasen kanssa, jolle tämä oli I avioliito. Hän syntyi 1906 Kurussa, kuoli 1988 Hartolassa. Avioliitosta ei ollut lapsia.

=== Markkinoista ===

Väinön kerronta jatkuu ja Kukkulan torpan eli edellä esitellyt Ulmalan veljekset tulevat taas esille. Siihen aikaan olivat eläinmarkkinat tavallisia ja myös Ulmalan veljekset kävivät kovasti markkinoilla. Muistelimme myös vaarin kertomuksia veljesten markkinareissuista ja kilpakoitoksista, joita markkinoilla sattui usein.
Jo sata vuotta sitten, 1800- ja 1900-lukujen vaihteen aikoihin Mikkeliin olivat kehittyneet maakunnan suuret eläin- ja muut markkinat, joita pidettiin usein. Ulmalan veljekset, Taavi ja Matti, Topiaksen pojat, olivat silloin jo keski-ikäisiä ja kävivät ahkeraan markkinoilla. He olivat voimakkaita miehiä ja voittivat usein sellaisia voimankoitoskilpailuja, joita markkinoilla tapasi syntyä.
Kerran muutamat miehet hävittyään erään kilpailun alkoivat väittää, että Taavi, joka sen kilpailun voitti, on kovin pienikokoinen eikä saisi kirveellä edes karvalakkia tukin päässä puhki. Ei, vaikka kehuukin aina voimillaan.
Tästä Taavi ei pitänyt, sanoi sitä vain irvileukojen irvailuksi, kun eivät itse saa aikaan mitään näyttöä. Aikansa kiusoiteltuaan Taavi hermostui ja hän lupasi näyttää. "Tuokaa vaikka kuinka paksu karvalakkinne, niin puhki menee!” hän väitti. "Ei sitä noin vain karvalakkia pilata, se on jonkun maksettava", sanoi yksi. "On lyötävä sellainen veto, joka on vähintään uuden karvalakin hintainen", ehdotti toinen.
Monenlaisten ehdotusten jälkeen sovittiin, että vedon summa on kahden uuden karvalakin hinnan suuruinen. Jos lyöjä voittaa, saa hän kahden lakin hinnan suuruisen palkkion, jos hän häviää, hän ostaa puhkaistun karvalakin omistajalle uuden lakin ja antaa toista lakkia varten riittävät rahat.
Näin sovittiin, ja Taavi oli tohkeissaan, "En muka saa kirveellä karvalakkia tukin päässä puhki" hän uhkui voiton tahtoa. Mutta hän oli niin innoissaan, ettei huomannut sitä jekkua, joka lakin tukin päässä puhkaisuun kuului. Asia oli näet niin, että lakki pantiinkin tukin alapäähän, lattian ja tukin väliin. Vasta sitten kun tämä jekku tehtiin, Taavi hoksasi erehtyneensä. Toisia markkinamiehiä nauratti, mutta Taavia keljutti, sillä tukki oli paksusta puusta ja ainakin kaksi jalkaa (60 cm) korkea.
Sitten hän tarkemmin mietittyään muisti, että puu halkeaa tiettyyn suuntaan huokeammin kuin toiseen suuntaan. Hän alkoi tarkastella tukkia, jossa hän huomasikin pienen kuivumishalkion. Hän asetti tukin siten, että se oli vähän kallellaan, joten sen toinen reuna otti lattiaan ja toinen reuna, jossa halkio oli, peitti karvalakin kokonaan. Näin tukki vastasi lattiaan, eikä ollut kokonaan pehmeän lakin päällä. Oli siis pieni mahdollisuus, että se kovan iskun osuessa oikeaan kohtaan halkeaa ja kirves menee sen läpi lakkiin ja oikein voimakkaan iskun osuessa läpäisee myös lakin. Paljon halkoja tehneenä Taavi etsi pitkävartisen suuren halkomakirveen, puhalteli muutaman kerran keuhkonsa tyhjäksi, veti keuhkot sitten ilmaa täyteen ja iski. Isku oli voimakas, tukki halkesi, mutta vain Taavin oveluus auttoi lakin puhkaisuun. Hän painoi heti iskun jälkeen kirvestä minkä jaksoi, ja niin sen kulma puhkaisi lakin.
Hävinnyt puoli kyllä väitti, ettei isku ollut tarpeeksi luja, mutta erotuomari ratkaisi asian siten että: "Kun kirves ei pysähtynyt vaan jatkoi matkaa aina lakin läpi, niin on se hyväksyttävä". Ja Taavi voitti vedon.
Vaari kertoi jälkeenpäin, että lopuksi piti painaa kirvestä kovasti, jotta se puhkaisi lakin.

=== Vielä Kukkulan Matista ===

Väinö kertoi vaarin veljestä "Kukkulan Matista", Matti Ulmalasta. Siihen aikaan papit luettivat kansalaisia, kun ei ollut vielä kansakouluja. Hartolassa oli tuolloin kirkkoherrana Rosander-niminen pappi, hyvin tiukka ja kovalakinen Väinön kertoman mukaan. Mattikin joutui luku¬kinkereille, vaikka läksyt oli lukematta. Tuli sitten Matin vuoro ja Rosander alkoi luettaa Mattia.
Matti alkoi lukea ajan tavan mukaan hänelle annettua sisälukuläksyä, jota hän ei osannut. Hän oli jo aikuinen mies ja edessä oli kova paikka kinkeriväen edessä. Matti keksi hätäratkaisun ja sanoi: "Silmälasit jäi kotiin, en näe." Suntio auttoi, hän otti papilta lasit ja antoi Matille. Matti otti lasit ja kirjan käteensä, ojenteli kirjaa kauemmas ja lähemmäs, kauemmas ja lähemmäs, tuumaten viimein Heinolan murteella: "Kyl' tää on kaik' yht' siliää!" No eihän sille kukaan mitään mahtanut kun mies ei nähnyt, niin ei nähnyt. Vieläkin kuulee joskus sanottavan: "Kyl' tää on kaik' yht' siliää", kuin Kukkulan-Matin lukeminen. Näin sitä Väinö-setäkin muisteli.
Toinen tapaus sattui kun Matti, joka oli kuulu hevoskauppias, opetti poikaansa Nestoria hevosenvaihdossa näin: "Vaikka sinulla on huonompi hevonen kuin vastapuolella, niin pyydä väliä".
Kerran taas Nestor hieroi hevoskauppaa. Hänellä oli huonompi hevonen kuin vastapuolella, mutta hän pyysi väliä.
Vaihtajat olivat vähän epävarmoja ja menivät kysymään neuvoa Matilta, joka oli hyvässä huudossa hevosmiesten keskuudessa, hänellä oli silmää nähdä melkein hevosen läpi, häneen luotettiin. Neuvoa pyytävät eivät tunteneet Mattia Nestorin isäksi. Matti käveli vähän ontuen keppineen, kopautti piipun porot keppiin, rykäisi ja vastasi ovelasti:
"En oo sukuu enkä syntyy, mut anna pojalle hevosen välii vaa!” Ja kauppa syntyi. Samalla tuli Matille poikineen äkkilähtö markkinoilta. Jos hävinnyt puoli olisi huomannut tulleensa petetyksi ja saanut tietää asian oikean laidan eli antaneensa vaihdossa paremman hevosen ja vielä välirahan, niin silloin Matti poikineen olisi varmaan saanut kunnon selkäsaunan petetyiltä miehiltä.

=== Matin muita tempauksia ===

Mikkelin markkinapaikan lähettyvillä oli eräässä talossa suuri tupa, missä markkinamiehet saivat tarvittaessa yöpyä. Etenkin talviaikaan lämmin tupa oli tarpeellinen, kun matkamiehet markkinoille saapuessaan ajoivat kylmässä talvisäässä pitkiä matkoja ollen sitten viluissaan. Olikin nautinto päästä lämpimään tupaan istumaan iltaa tuttujen markkinamiesten kanssa ja suunnittelemaan huomisen markkinapäivän kauppoja ja käydä levolle. Siihen aikaan ei ollut paljon sänkyjä, vaan lattialle levitettiin varta vasten varattuja pitkiä ruisolkia joiden päälle oli hyvä käydä nukkumaan.
Eri paikkakuntien markkinoilla kävijöillä oli aina jotain kujeilua mielessä toisten kustannuksella. He koettivat saada nolattua vastapuolen naurun alaiseksi jollakin pilailulla tai tuottaa ainakin yleistä lystiä markkinaväen keskuudessa.
Kerran joulumarkkinoiden aikaan sattui hauska tapaus, joka oli, kenenkäs muun kuin Ulmalan Matin aikaansaama. Edellisellä kerralla olivat Kangasniemen miehet saaneet tehtyä Heinolan puolen miehille jonkinlaisen kepposen, jonka Matti päätti kostaa. Hän oli jo tarkastellut markkinoille tulijoiden kuormia mitä niissä mahtoi olla, ja olihan siellä tavaraa. Oli viljaa, jauhoja, munia, voita ja myös teurastettuja eläimiä, sikoja ja vasikoita sekä suurempiakin nautoja valmiiksi paloiteltuna paketeissa. Samoin naisten kudonnaisia, sukkia, villapaitoja, huivia jne. Myös miesten käsitöitä, lapion ja kirveen varsia, jakkaroita ja paljon muutakin kaupaksi käypää tavaraa.
Istuttiin iltaa, juteltiin, ja kun oli pakkaspäivä, nappailtiin vähän miestä väkevämpääkin lämmikkeeksi. Matti asettui kaveriksi sen Kangasniemen miehen kanssa, jonka oli arveltu olevan heille tehdyn kepposen päätekijä. Hänellä oli pullo, josta hän tarjoili auliisti kangasniemeläiselle, mutta oli itse vain ottavinaan, ettei väsyisi. Laskettiin leikkiä ja tulihan se unikin, ja kohta nukkui kangasniemeläinen selällään lattialla kuorsaten raskaasti.
Kohta koko tupa hiljeni ja vain kuorsauksia kuului, monenlaisia ja moneen tahtiin. Jonkin aikaa kuunneltuaan Matti arveli olevan sopivan hetken ja hiipi ulos. Hän meni erään kuorman luo, missä tiesi olevan teurastettuja ja nyljettyjä pikkuvasikoita. Hän otti niistä pienimmän, joka oli hyvin peitettynä vielä pysynyt sulana. Tupaan tullessaan hän laittoi vasikan kangasniemeläisen jalkoväliin ja veti peiton hänen päälleen. Samoin hän veti peiton itsensäkin päälle alkaen teeskennellä nukkuvaa. Meni pieni tovi ja kangasniemeläinen alkoi herätä kiroillen. ”Mitä hittoa tämä on, mikä minun jalkovälissäni palelee?”
Matti oli heräävinään, raapaisi tulitikulla valon ja kiljaisi kuuluvasti: "Nouskaa miehet äkkiä täällä yks' mies tekee vasikkaa!” Ja siitäkös sitten riemu syntyi. Sinä yönä ei enää nukuttu. Etsittiin syyllistä, missä touhussa Matti oli päähenkilönä mukana. Mutta eihän sitä heti löydetty. Matti kuitenkin poistui Taavin kanssa huomaamatta niiltä markkinoilta.

=== Väinö-sedän katoaminen ===

Toivo Peltonen kertoo. Muisteltuamme miesten markkinoita kysyin Väinö-sedältä: "Muistatko sitä kun olit eksyä ruispeltoon?”
Hän kertoi seuraavaa: "Siihen aikaan oli maanviljelys valttia ja kaikki mikä voitiin raivattiin pelloksi. Unetun pelto, joka sijaitsi kylän läpi kulkevan harjun itäpuolella, oli silloin ruispeltona. Pohjolan torpparit laidunsivat karjaansa harjun itäpuolella, Likasuon ja Läiläkän niityillä ja muutenkin siellä korvessa. Vaikka olin vielä aika pieni poika, olin jo usein siellä mukana. Kerran taas sieltä tullessamme, Hilma-siskoni meni käymään Kukkulassa ja minun piti ajaa lehmät kotiin. En muista ikääni, mutta minua vastaan tuli vieraita lehmiä joiden outoutta säikähdin. Juoksin karkuun ja jouduin Unetun ruispeltoon. Juoksentelin pitkin pellon ojia ja sieltä pellon takaa toiset löysivät minut", Väinö muisteli.
Isäni, Väinön vanhempi veli, kertoi samasta tapauksesta heillä olleen kovan huolen mihin se Väinö katosi. He etsivät ympäri kylää ja viimein osuivat ruispellolle. Siellä näkyi kun Väinön valkoinen pää vilahteli silloin tällöin ja niin poika viimein löydettiin pellon takaa.
Paimenet toivat aina karjaa hakiessaan kaikenlaista poltettavaa puuta tullessaan. Mikä ei sopinut kotiin polttopuuksi, jätettiin harjulla olevaan tienristeykseen, josta länsipuolen torppien tie erkani ja jossa oli tulien polttopaikka. Siihen aikaan oli tapa, että kyläläiset, etupäässä nuoret, kokoontuivat juhlailtoina, kuten vappuna, helatorstaina, helluntaina ja juhannuksena polttamaan tulia, menemään piirileikkiä ja tapaamaan toisiaan tuollaisissa tulenpolttopaikoissa.

...

[[KOTIKYLÄNI Kertomuksia Hartolan Pohjolankylän ihmisistä ja taloista 2. osa|OSA II]]

*****

Kirjoittaja [[Toivo Peltonen]]
[[Luokka: Toivo Peltonen|Peltonen, Toivo]]
[[Luokka: Hartola]]
[[Luokka: Muistelmat]]
[[Luokka: Pohjolankylä]]
[[Luokka: Kylät]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Loiston aika ja muita tarinoita 140-vuotiaasta Lahden kirjastosta

2023-03-12T08:41:10Z

Samuhuovinen:

'''Juhlaesitelmä Lahden kaupunginkirjastossa 4.10.2016.'''

'''YTT Eija Eskola'''

===Kirjasto perustettiin hiljaiseen kylään 1876===

Kirjasto perustettiin Lahteen 1876 vaiheessa, jossa julkisia laitoksia oli kylässä vielä hyvin vähän. Posti ja rautatie tosin olivat, ja ensimmäinen kansakoulu oli saatu, joskin vasta viisi vuotta aiemmin.

Käsityöläiset ja kauppiaat perustivat kirjaston Lahteen. Miksi he sen tekivät ja mistä saivat mallin? Kirjastoja oli perustettu Suomessa tuossa vaiheessa jo lukuisia, vilkkaimmin 1860-luvulla. Kirjastojen puolesta olivat puhuneet ja kirjoittaneet jo 1840-luvulla lukuisat yksityishenkilöt, ja sittemmin Kansanvalistusseura alkoi ajaa asiaa. Sanomalehdissä käsiteltiin kirjastoasiaa ja niitä syntyi Lahden lähipaikkakunnille, ennen Lahtea mm. Hollolan pitäjään ja Asikkalaan.

Joskus on mainittu Lahden kirjaston perustajaksi ravintoloitsija Karolina Moesbell. Aivan noin ei asia ole, vaan hänen toimitiloissaan pidettiin ”iltahuvit”, joissa kerättiin rahaa kirjojen hankintaan. Lahden kylän lainakirjasto perustettiin toimeliaiden ja kylässä hyvin tunnettujen käsityöläisten voimin. Tavoitteena oli päästä pois juoppouden ja siveettömyyden pauloista. Toisekseen, perustajat halusivat itselleenkin luettavaa.

Kansankirjastojen historia on täynnä unohduksia ja uinahduksia. Jossain vaiheessa puuhamiesten ja –naisten innostus lopahtaa, halukkaat ovat jo lukeneet kirjat. Palvelulla ei ole jatkuvuutta. Tällaisia katkoksia oli Lahdessakin ja muistijälkiä toiminnasta on jäänyt vähän. Kirjastonhoitajat ja toimipaikat vaihtuivat tiheään.

Ensin tuli siis lainakirjasto, ja lukusali vuonna 1902. Oli yleinen käytäntö, että puhuttiin erikseen lukusalista ja lainakirjastosta. Jälkimmäinen vääntyi yleisön suussa lainastoksi, joka oli pitkäaikainen, kirjastoväen inhoama nimitys. Iso askel oli, kun kirjasto pääsi muuttamaan vasta valmistuneeseen kaupungintaloon 1912.

Tässä vaiheessa alettiin hankkia valikoimiin myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta, siis 36 vuotta perustamisen jälkeen.

===Fantasia vaikea pala kasvattajille===

1910-luvulla kustantamot perustivat nuorisokirjallisuuden sarjoja ja käännättivät ulkomaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Myös kotimainen tuotanto oli yleisöä kiinnostavaa. Menestynein kustannusyhtiö Otavan kirjoista oli ehdoton klassikko, Jalmari Finnen sarja Kiljusen herrasväestä. Kasvattajille Kiljuset oli kuitenkin vaikea pala, sillä aikuisten alueelle astuneet lapset ja erityisesti anarkistinen pikku Plättä eivät tarjonneet suotavia kasvatusmalleja. Myös fantasiaa nuortenkirjallisuudessa karsastettiin ja siksi mm. Peter Pania ja Pinokkiota ei pidetty hyvänä lukemisena kasvavalle. Ajan yleinen kasvatusilmasto suosi päähenkilöinä reippaita tyttöjä ja poikia, jotka toimivat lähiympäristössään positiiviseen ja ajan arvoja kunnioittavaan suuntaan.

===Kirjojen likaisuus oli imagohaitta===

1910-luvulta alkaen toiminta alkoi olla kohtalaista suomalaista pikkukaupunkitasoa. Ongelmana oli, että lainaajat likasivat kirjoja. Ajalta ennen sähkövaloa kerrotaan, että monella lainakirjoja sängyssä lukevalla oli tapana sammuttaa kynttilä teoksen kannelle. Muistitiedon mukaan osa lapsista ei saanut lainata kirjaston kirjoja juuri niiden likaisuuden vuoksi. Pelättiin muun muassa tuberkuloosin leviämistä niiden välityksellä.

Lahdessa Vuoden kirjastonkäyttäjäksikin valittu Jouko Sinkkanen on muistellut omaa lapsuusaikaansa. Silloin kehotettiin pesemään kädet ennen lainakirjan lukemista. Sinkkanen oli sitten peseskellyt käsiä kastematojen syöttöpuuhien jälkeen ennen kirjan esille ottoa, jolloin äiti totesi: kannattaisi ennemmin pestä lukemisen jälkeen.

Lainauksen kasvu oli 1920-luvun alussa valtakunnallisestikin tarkastellen poikkeuksellisen suurta. Aikuislainaajista enemmistö oli miehiä, aivan kuten myöhemmin erillisen lastenosaston tultua, olivat pojat pitkään enemmistönä tyttöihin verrattuna. Tulkitsen tämän niin, että miehet ja pojat raivasivat mallia kirjaston käyttöön ja kirjojen lainaamiseen, ja mallin vakiinnuttua naiset ja tytöt valtasivat enemmistöaseman lainaajakunnassa.

===Kirjastossa uutta viihdekirjallisuutta===

Yksi syy lainauksen kasvuun oli se, että kirjastossa oli yleisöä kiinnostavaa kirjallisuutta. 1920-luku oli kirjallisuudessamme käännösviihteen kulta-aikaa. Käännöksien määrät putosivat vasta Suomen liityttyä 1928 tekijänoikeuksia säätelevään kansainväliseen sopimukseen. Lännenseikkailu, ja erityisesti erämaaseikkailu oli suosittua, samoin viidakkoseikkailut. Suomeksi saatiin niin Jack Londonia kuin Tarzaneitakin. Oli tullut myös uusi lajityyppi, niin sanotut naistenromaanit, joille oli tuossa vaiheessa ominaista sentimentaalisuus ja harmonisen kotielämän optimistinen kuvaus. Lajityypin kuuluisin edustaja on Florence L. Barclayn Rukousnauha. Sittemmin naistenromaanit maallistuivat ja kevenivät, mukaan tulivat sukupuolisuus ja seurapiirielementit. Salapoliisiromaanit tulivat näistä kolmesta lajityypistä Suomeen viimeisenä. 1920-luvulla Otava ryhtyi salapoliisikirjallisuuden suomentajaksi.

Suomen kirjastoliikkeen edustajille – kuten valtion kirjastotoimistolle ja Arvostelevalle kirjaluettelolle - viihdekirjallisuus oli vaikea pala. Tiedettiin sen vetovoima lukevan yleisön keskuudessa ja haluttiin välttää liiallista moralisointia. Toisaalta viihteen hankkiminen ei edistänyt kirjastojen tehtävää, johon istui paremmin tietokirjallisuuden ja laadukkaan kaunokirjallisuuden tarjoaminen luettavaksi. Valtionavustuksen saannin yhtenä ehtona oli soveliaan kirjallisuuden hankinta. Tiukimmin tätä sovellettiin kuitenkin maaseudun kirjastoihin. Katsottiin, että kaupunginkirjastojen hankintamäärät olivat niin suuret, ettei viihteen ostaminen vinouttanut kokoelmaa liiaksi. Lahden kirjaston painettuja kirjaluetteloita selailemalla havaitsee, että Lahteen viihdettä kyllä ostettiin.

[[Tiedosto:Pääkirjaston lainaussali.jpg|pienoiskuva|Kuva: Puukirjaston yleisosasto 1955|alt=Kuvassa Puukirjaston yleisosasto 1955 ]]
===Kohti Loiston aikaa===

Yleinen kirjasto on innovaatio, joka tuotettiin Yhdysvalloista Suomeen 1900-luvun alkupuolella. Yleisen kirjaston keskeiset piirteet olivat vapaa maksuton käyttöoikeus kaikille ja yhteiskunnan rahoitus. Malli istutettiin Suomessa jo olemassa olevaan pohjaan, kansankirjastoihin. Keskeinen periaate oli avohyllyt, jolloin yleisö sai vapaasti tarkastella tarjontaa ja tehdä valintansa. Kirjastossa tuli olla ainakin käsikirjasto, lainausosasto ja lastenosasto. Lahdessa yleisen kirjaston periaatteet tunnettiin jo 1910-luvulla, mutta sopivien tilojen puute siirsi käyttöönoton 1920-luvun loppupuolelle. Silloin kirjasto muutti Hämeenkatu 12:een, taloon jota yleisö alkoi kutsua Puukirjastoksi. Tuolloin Lahdessa oli täysin ajanmukainen, ammatillisesti ylläpidetty ja kaupunkilaisten aktiivisesti käyttämä yleinen kirjasto. Tuolloin oli Loiston aika, jonka mukaan olen nimennyt tämän esitykseni. Perustelen nimitystäni sillä, että Suomessa ei tuohon aikaan ollut vielä kovinkaan paljon paikkakuntia, jossa vastaavaan olisi ylletty. Innovaation suurin huipentumakin, helmien helmi eli Viipurin kaupunginkirjasto, avattiin vasta 1935.

Suomen ensimmäinen kirjastolaki saatiin 1928 nimellä Kansankirjastolaki. Siinä säädettiin valtionavustusta saavien kirjastojen käyttö maksuttomaksi. Monet kirjastot olivat lainausmaksuista luopuneet jo ennen lakia, mutta Lahdessa maksuttomuus tuli voimaan vasta tuolloin 1928.

Muutos oli suuri myös kirjaston henkilökunnalle. Kirjojen sijoittaminen hyllyille sisältönsä mukaan edellytti luokitusjärjestelmän laatimista ja korttiluetteloiden käyttöönottoa. Vakiintunutta, yleisesti käytössä olevaa luokitusjärjestelmää ei ollut, joten kirjastonjohtaja Niilo Paavo Virtanen laati oman luokituksen. Muutos oli niin laaja ja työläs, että se hakee vertaistaan vain 1980-1990-lukujen kehitykseen, jolloin otettiin käyttöön automaattinen tietojenkäsittely ja saatiin kokoelmat internetiin.

Puukirjasto siis otettiin käyttöön 1928, lisää tilaa saatiin 1930-luvun puolivälissä ja 1948 rakennettiin parvi. Uuden tilan myötä lainausmäärä kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Kehitykseen vaikutti myös kaupungin väkiluvun kasvu.

===Lastenkirjastonhoitajan vaativa tehtävä===

Puukirjastoon saatiin siis ensimmäistä kertaa Lahdessa oma lasten- ja nuortenosasto. Työskentelynsä aloitti myös lastenkirjastonhoitaja, jonka työ nähtiin muita työntekijöitä enemmän kasvatus- ja ohjaustehtävänä. Hänen piti opettaa lapsia käyttäytymisessä ja kirjojen käsittelyssä sekä opastaa näitä rehellisyyteen, avuliaisuuteen sekä tiedon ja sivistyksen kunnioittamiseen. Hänen piti koettaa tehdä lastenosasto nuorille kävijöille rakkaaksi ja viihtyisäksi paikaksi, johon he aina mielellään tulivat. Hänen piti mennä lähelle lapsiasiakkaitaan ja olla näiden käytettävissä. Joulun alla hän valaisi ja koristeli lastenosaston joulukuusen, joka oli tärkeä varsinkin köyhien kotien lapsille. Vuonna 1946 alettiin järjestää satutunteja sekä Viikon kysymys –toimintaa, jossa perehdytettiin lapsia leikin muodossa kortiston ja hakuteosten käyttöön. Myös kirjastonkäytön opetus aloitettiin 1940-luvulla, ensimmäiseksi kansakoululaisille.

Moni lapsuutensa kirjastokäyntejä muistellut on kuitenkin kertonut, että aivan tuollaisia enkelimäisiä hahmoja eivät kirjastonhoitajat olleet.

Satutunnit olivat mitä ilmeisimmin aivan toisenlaisia kuin nykypäivän intiimit satuhetket. En tiedä Lahden kirjaston tilannetta, mutta olen nähnyt valokuvia muiden kaupunkien kirjastojen satutunneista, ja niissä saattaa näkyä satoja lapsia. Sodan jälkeen lapsia oli paljon, ja lasten kulttuuritoiminta ilmeisen vähäistä. Lapsia siis kertyi kirjastoon satutunneille paljon eivätkä he olleet kuvista päätellen taaperoikäisiä, vaan jo selvästi koulukkaita.

===Tietokirjallisuus pahalta maistuvaa lääkettä===

Yleisen kirjaston ideassa oli tietokirjallisuus tärkeällä sijalla. Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa opintomatkalla olleet suomalaiset esittelivät kirjaston tehokasta tietopalvelua, jossa esimerkiksi muun liikemies soittaa kirjastoon saadakseen toisen liikemiehen yhteystiedot. Kirjastonhoitaja ne hakee jostakin liike-elämän hakemistosta. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin tehokas tietopalvelu löi itsensä suomalaisissa kirjastoissa. Puhelinkin saatiin Lahden kirjastoon vasta sotien jälkeen.

Kirjaston tuli ohjata itsekasvatukseen, jota toteutettiin lukemalla hyvää kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta. Itsekasvatusta harrastavan henkilön malli on taltioitu Toivo Pekkasen teokseen Tehtaan varjossa. Sen Samuel Oino harrasti itsekasvatusta. Otatpa esille melkein minkä tahansa köyhistä oloista lähteneen, sittemmin menestykseen päässeen henkilön omaelämäkerran, niin se alkaa kertomuksella siitä, kuinka päähenkilö luki kotipaikkakunnan kirjaston läpi. Se oli hänen opistonsa ja korkeakoulunsa.

Muuan lahtelainen on kertonut, kuinka hän tallensi lainakirjojen tietoja kymmeniin lukuvihkoihin ja sai sillä tavoin itselleen hakuteoksia, joiden ostamiseen ei kodissa ollut varaa. Vihkot täyttyivät mielenkiintoisista asioista: siellä oli vieraita sanoja, kasveja, historiaa, vanhoja tapoja ja ilmauksia ja ties mitä muuta. Toinen lainaaja oli saanut kirjastonhoitajalta vinkin hankkia vihko, johon lukija aina kirjan luettuaan merkitsi päällimmäiset ajatuksensa lukemastaan. Tämä kehitti systemaattista lukutapaa.

Tietokirjallisuuden lisääntyvään lukemiseen pyrittiin silläkin, että monissa kirjastoissa oli sääntö, jonka mukaan lainata sai kerralla kaksi kirjaa, joista toisen piti olla tietokirja. Tiedossa on, että monessa tapauksessa lainaaja jätti pakollisen tietokirjan kirjastoon eikä vienyt sitä edes kotiin asti. Kirjastoliikkeen vaikuttaja Helle Kannilakin piti sääntöä ikään kuin pahanmakuisen lääkkeen määräämisenä.

Tehokasta tietopalvelua haittasi myös korkeatasoisten tietokirjojen puute. Yleistä oli sisällysluetteloiden ja aakkosellisten hakemistojen puuttuminen, jolloin kirja ei soveltunut kovinkaan helposti tiedonhakuun.

===Miksi Aku Ankan tilauksessa oli pitkä katkos?===

1950-luvulla kirjastoammattilaisten ihanne oli sivistyskirjasto. Kirjallisuuden hankinta keskitettiin tiedolliseen ja taiteellisesti korkealaatuiseen aineistoon. Verrattuna 1920-lukuun, jolloin Lahdessa tarjottiin myös muuan muassa käännettyjä naisten viihderomaaneja, oli tapahtunut muutos. Käsittelen tässä asiaa lähemmin aikakaus- ja sanomalehtitarjonnan näkökulmasta. Aikakauslehdistä vältettiin seurapiiriuutisia, kauneudenhoito-ohjeita, viikkolukemistoja, jännityssarjoja ja sarjakuvia. Yleisö pyysi Apua, Valittuja Paloja ja Viikko-Sanomia. Apu ja Valitut Palat hylättiin. Aku Ankka, joka oli alkanut ilmestyä suomeksi 1951, tilattiin ensin monen vuoden ajan, mutta tilaus irtisanottiin 1958. Kirjaston johtokunta toimi aktiivisesti sarjakuva-asiassa ja lähetti joulun alla 1953 vetoomuksen paikallisiin sanomalehtiin, etteivät jouluostoksia tekevät vanhemmat ostaisi väkivaltaisuuksia ja rikoksia kuvaavia kuvasarjoja niiden turmiollisen vaikutuksen vuoksi.

Meistä saattaa tämä tuntua oudolta ahdasmielisyydeltä, mutta muistutan siitä, että jokaisella aikakaudella on omat ihanteensa ja omat oikeassa olijansa. Jälkipolvet vasta laittavat nämä asiat tiettyyn asiayhteyteensä. Näin tulee käymään meillekin tämän päivän toimijoille. Kirjastonjohtaja Leena Lappalainen oli kirjastoammattilainen, joka toteutti oman aikansa oikeaa kirjastonhoitoa. Myös kirjaston johtokunta piti itseään ajan tasalla.

Mistä tuo oman aikansa oikean kirjastonhoidon malli tuli? Valtion kirjastotoimisto neuvoi ja ohjasi, ja ennen kaikkea sen pitkäaikainen johtaja Helle Kannila, jonka vaikutus suomalaiseen kirjastomaailmaan oli vuosikymmenien ajan ylittämätön. Myös alan ammattilehti opasti ja kirjastonhoitajien koulutuksessa saatiin ohjeita ja vaikutteita.

Aku Ankkaa alettiin tilata jälleen 1970-luvun alkupuolella.

===Oliko sanomalehtien lukeminen tärkeää?===

Yhdessä asiassa kirjastonjohtaja Lappalainen ja johtokunta olivat kuitenkin eri mieltä. Lappalainen olisi ollut 1950-luvulla valmis lakkauttamaan sanomalehtisalin. ”Sanomalehtien luettaminen ei kuulu kirjaston ensisijaisiin tehtäviin”, sanoi myös Helle Kannila. Mistä oli kysymys tässä vuosikymmeniä jatkuneessa kirjastoliikkeen piirissä vallinneessa sanomalehtikielteisyydessä? Kyse oli siitä, että hyvä lukutapa nähtiin systemaattiseksi ja paneutuvaksi lukemiseksi. Sanomalehtien lukeminen taas vei lukemista pirstaleiseen suuntaan, lukija silmäilee ja harppoo silmillään. Valistuspiirit myös halusivat karttaa sellaisia aiheita kuin rikokset, onnettomuudet, pikku pilapalat, ja niin edelleen ja niitähän lehdet olivat pullollaan, samoin sarjakuvia ja jatkonovelleja. Piti siis mieluummin lukea sivistävää kirjaa kuin sanomalehtien hupiaineistoa.

Sivistyspiirien ajattelun jakoivat myös jotkut henkilöt nuoresta älymystöstä. Ainakin Georg Henrik von Wright ja Göran Schildt tekivät sopimuksen, etteivät koskaan joisi viiniä eivätkä lukisi sanomalehtiä.

Lappalaisen ehdotukseen lakkauttaa lukusali, kuten hän sanoi, ”vanhentuneena toimintamuotona”, ei lautakunta suostunut. Se asettui tässä kirjastonkäyttäjien puolelle. Lautakunnan jäsenet olivat tehneet kyselyjä ja todentaneet, että ”yleisön keskuudessa tällainen mahdollisuus kohtaa ankaraa vastustusta”, koska sanomalehtisalillakin on ”oma uskollinen käyttäjäkuntansa”. Sama keskustelu sanomalehtisalin olemassaolosta oli käyty jo 20 vuotta aiemmin, ja tuolloinkin kirjastonhoitaja Inkeri Helske oli joutunut toteamaan, että ”lukusali tuntuu kovin rakas olevan johtokunnalle”.

[[Tiedosto:Lastenosasto.jpg|pienoiskuva|Kuva: Kirjastonjohtaja Leena Lappalainen uudessa Launeen kirjastossa 1952|alt=Kuva: Kirjastonjohtaja Leena Lappalainen uudessa Launeen kirjastossa 1952 ]]

===Ihanat vaaleasävyiset sivukirjastot===

Sodan jälkeen kirjastorakentaminen Suomessa vilkastui ja saatiin kirjastoksi suunniteltuja tiloja myös pieniin ja keskikokoisiin kaupunkeihin ja esikaupunkialueille. Kirjastojen yleisilme oli vaalea ja kevyt, kalusteiden materiaalina vaaleahkoksi käsitelty puu. Hyllyt sijoitettiin seinän vieriin niin, että keskilattia jäi vapaaksi. Asiakkaita varten hankittiin pöytäryhmiä. Lahden Kivimaalle ja Launeelle valmistuivat modernit kirjastotilat, joita kelpasi esitellä ulkopaikkakuntalaisillekin. Kivimaan kirjasto otettiin käyttöön 1951 ja Launeen kirjasto vuotta myöhemmin. Tilaa oli molemmissa noin 80 neliötä. Valmiskalusteita ei vielä ollut ja tuotti vaikeuksia löytää vapaita puuseppiä toteuttamaan kalusteet. Kirjastonjohtaja Lappalainen neuvotteli 11 puusepänliikkeen kanssa ennen kuin löysi kalusteille valmistajan.

Liikehdintää oli myös muissa kaupunginosissa. Kärpäseen oli tullut pieni kirjasto 1947 ja myös Möysän ja Jalkarannan kirjastoilla oli vaatimattomat tilat. Tällöin 1950-luvulla oli lahtelaisten lähikirjastojen perustamisen ensimmäinen aalto. Toinen aalto tuli 1970-luvulla, jolloin aiempia huomattavasti suuremmat kirjastot saatiin Liipolaan, Jalkarantaan ja Mukkulaan.

Kiveriöön avattiin kirjasto 1963 ja se oli ensimmäinen, johon oli mahdollista hankkia valmiskirjastokalusteet. Aikaisemmin kalusteet oli teetetty lahtelaisilla puusepillä.

===Neuvostovihamielinen kirjallisuus syrjään===

Moskovan välirauhassa 1944 Suomi sitoutui muun muassa lopettamaan Neuvostoliittoa kohtaan vihamielistä propagandaa harjoittavat järjestöt. Seikkaa sovellettiin myös kirjakauppamyyntiin, oppikirjakäyttöön ja kirjastoihin. Valtion kirjastotoimisto kehotti kirjastoja panemaan syrjään ”sellainen kirjallisuus, jota Neuvostoliitto voi luonteeltaan ja sävyltään pitää itselleen vihamielisenä”. Listaa kirjoista ei kirjastoille toimitettu. Tulkinta poistettavista teoksista jäi paikalliseen harkintaan. Lahdessa kyseiset teokset käsiteltiin ohjeiden mukaan 1945 ja siirrettiin kansakoulun komeroon. Kolmetoista vuotta myöhemmin tuli tieto, että laatikot saa avata ja kirjat palauttaa kokoelmaan.

[[Tiedosto:Musiikkiosasto iso.jpg|pienoiskuva|Kuva: Musiikkiosasto avattiin 1969|alt=Kuvassa lahden pääkirjaston Musiikkiosasto 1969]]
===Musiikkiosasto saatiin Lahteenkin===

Niin hienoa kuin loiston aika olikin Puukirjastossa 1920-1930-lukujen vaihteessa, muuttui tilanne melko nopeasti. Kasvavat kokoelmat eivät mahtuneet tiloihin, ja puisen rakennuksen annettiin rapistua. Talvella saattoi kirjastossa olla niin kylmää, että se suljettiin yleisöltä pahimmiksi pakkaspäiviksi. Uudet tilat saatiin Hollolankatu 2:sta, väliaikaiset, sanottiin uuden kirjastotalon toivossa.

Sisustustrendit muuttuvat jatkuvasti, kuten tiedämme. Puukirjaston tummien kalusteiden jälkeen tuntui 1950-luvun alun sivukirjastojen vaaleus ja keveys ihanan raikkaalta. Vuonna 1967 käyttöönotetussa Hollolankadun kirjastossa oli jälleen tomunharmaat hyllyt ja istumaryhmät mustaa nahkaa. Kirjaston kaikki osastot eivät mahtuneet Hollolankadun tiloihin, vaan sanomalehtisali ja lastenosasto sijoittuivat Vapaudenkatu 6:een.

Uutta oli musiikkiosasto, joka avattiin Hollolankadulle 1969. Suomalaiset musiikkikirjastotoiminnan tehtävän määrittelijät tulivat toimintaa käynnistettäessä pitkälti kirjastoalan ulkopuolelta. Sanna Taljan mukaan säveltäjä Seppo Nummen merkitys on keskeinen. Hän otti mallin Saksan liittotasavallasta. Musiikkikirjaston tuli kasvattaa yleisöä ottamaan vastaan taidemusiikkia ja toimia hyvänä vaihtoehtona radion kokopäiväiselle ja pirstaleiselle kuuntelulle. Ajatus on täysin verrattavissa siihen, mitä vähän aikaisemmin puhuin suhtautumisesta viihteelliseen ja pirstaleiseen lukutapaan ja sen hyväksi vaihtoehdoksi kirjaston aikaansaama syventyvä ja kehittyvä lukutapa.

Seppo Nummi laati musiikkikirjastoille peruskokoelmasuosituksen, johon kuului taidemusiikkia, kansanmusiikkia ja jazzia. Lahden musiikkikirjaston ottivat omakseen ennen kaikkea nuoret ja äänilevykokoelmasta, joka noudatti Nummen suosituksia, kuunneltiin eniten jazzia. Alkuvaiheessa levyjä ei voinut lainata kotiin, niitä kuunneltiin paikan päällä. Musiikkikirjasto oli Lahdessa uusi kiinnostava ilmiö, jota paikallinen lehdistö käsitteli laajasti, ja jonka suhteen käyttäjäkuntakin oli aktiivinen esittämään mielipiteitä. Mikään muu kirjastoon liittyvä asia ei ollut siihen mennessä saanut yhtä paljon julkisuutta ja käyttäjien aktiivista mielipiteenilmaisua. Yleisönosastossa kyseltiin muun muassa kuunteluaikojen määrittelemistä erikseen lapsille ja erikseen ”nuorisomusiikin” kuuntelua varten sekä tietysti musiikkivalikoimasta. Valveutunut yleisö kysyi, oliko kirjasto vain pienen piirin asialla, ja kirjastonjohtaja Ritva Piispasen epäkiitollinen tehtävä oli perustella valittuja käytäntöjä ja linjauksia.

Kokoelma muuttui kuitenkin hyvin pian niin, että valikoimaa laajennettiin ensin poppiin ja myöhemmässä vaiheessa myös iskelmämusiikkiin. Musiikkitoimittaja Pekka Gronow toimi valtakunnallisessa kehityksessä tiennäyttäjänä siirryttäessä liberaalimpaan levyvalikoimaan.

[[Tiedosto:Karoliina.jpg|pienoiskuva|oikea|Kuva: Kirjastoauto Karoliina Liipolassa|alt=Kirjastoauto Karoliina Liipolassa ]]
===Kolme kirjastoautoa hankittiin===

Sivukirjastojen perustamisen toinen aalto oli 1970-luvulla, kun kaupunkiin rakennettiin uusia lähiöitä. Myös kirjastoautotoiminta käynnistyi samaan aikaan. Mukkulan, Jalkarannan ja Liipolan kirjastot sekä uuteen tilaan muuttanut Kivimaan kirjasto olivat kooltaan noin 350 neliömetriä, kun 1950-luvun kirjasto olivat vajaat 100 neliömetriä. Kaksi kirjastoautoa otettiin käyttöön 1970-luvun alkupuolella ja kolmas auto 1983. Näin muodostunut palveluverkko pysyikin muuttumattomana aina 1990-luvun lamavuosiin asti, jolloin alettiin palvelujen supistaminen.

===Saako kirjastossa haista?===

Suuren julkisuuden valtakunnallisessa lehdistössä Lahden kirjasto sai niin sanotussa valkosipuliasiassa. Eräs mikrofilmihuoneen asiakas käytti valkosipulia niin paljon, että virkailija, muiden asiakkaiden valistusten perusteella ja kirjastonjohtajan tuella, piti haittaa kohtuuttomana. Asiakas valitti asiasta kirjastolautakunnalle, joka päätti, että asiakkaalle osoitetaan käytettäväksi toinen tila, johon lukulaite siirretään. Paikallisen lehdistön lisäksi asiasta uutisoitiin muun muassa Uudessa Suomessa, Lapin Kansassa, Savon Sanomissa, Veronmaksajassa, Avussa ja Kotipuutarha-lehdessä.

===Pääkirjastohanke kamppailee muiden rakennushankkeiden kanssa===

Lahdessa rakennettiin 1970- ja 1980-luvulla valtavan paljon. Isoja rakennushankkeita vertaillaan keskenään niin päätöksentekijöiden keskusteluissa, kadunmiesten juttutuokioissa kuin mediassakin. Vastakkainasettelut ovat helposti kliseenomaisia, mutta se on tapa, jolla asioita saadaan ratkaistua ja hankkeita käynnistettyä. Pääkirjaston rakentamista verrattiin ensin teatterin, sitten aikuiskoulutuskeskuksen ja 1980-luvun puolivälissä vielä kuntoutus- ja päiväsairaalan kanssa. Kirjastohanke ei ollut minkään puolueen näkyvän vastustuksen kohteena sen enempään kuin lempilapsikaan, joskin SKDL piti asiaa keskusteluissa eniten esillä.

Hankkeita sijoitettiin PTS- ja KTS-suunnitelmissa (pitkän tähtäimen suunnitelma ja keskipitkän tähtäimen suunnitelma) eri vuosina kaupunginvaltuuston päätöksellä aina eri toteuttamisajankohtiin. Suunnitelmat sijoittaa kirjasto Fellmannin puistoon ja Reunanpalstalle eivät toteutuneet. Keskeistä kirjastoasialle oli, että valtuusto päätti 1980 hyväksyä asemakaavamuutoksen tietyille Paavolan kaupunginosan kortteleille kirjastotalon sijoittamiseksi vastapäätä suunniteltua teatteritaloa. Vuosikymmenien aikana tätä ennen oli kirjastotalolle esitetty useita vaihtoehtoisia paikkoja. Kaavamuutoskäsittelyssä keskustelussa oli, että osa vanhasta niin sanotusta Puu-Paavolasta olisi haluttu säilytettäväksi. Tämä olisi tiennyt kirjaston sijoituspaikan hakemista muualta. Kun päätös kirjaston sijoittamisesta Paavolaan oli saatu, se antoi potkua hankkeen muullekin suunnittelulle. Oma lukunsa oli suunnitelma yhdistää kirjaston tilat suunniteltuun työväenopiston ja Lahden korkeakoulutoiminnan tarvitsemiin tiloihin. Tätäkin selvitettiin pitkään.

Kirjasto oli pelinappulana 1981, kun Lahden Kokoomus ja SDP tekivät jatkosopimuksen Lahden Yhteiskoulun toimimisesta korvaavana kouluna seuraavat kymmenen vuotta ja työväenopisto-aikuiskoulutuskeskuksen sijoittamisesta vuosille 1982-1986. Korvaava koulu oli tärkeää Kokoomukselle ja työväenopisto-aikuiskoulutuskeskus demareille. Tämä siirsi kirjastotalohanketta jälleen.

[[Tiedosto:Paakirjasto ulkoa.jpg|pienoiskuva|Kuva asiakkaat jonottavat pääkirjastoon 1.10.1990 hetkeä ennen avaamista|alt=Kuva asiakkaat jonottavat pääkirjastoon 1.10.1990 hetkeä ennen avaamista]]
Ratkaisu pitkälliseen asian pohdintaan saatiin yllättäen kesällä 1984. Kaupunkisuunnittelulautakunnan esityksestä poiketen tuotiin kaupunginhallituksen KTS-käsittelyyn kaupunginjohtaja Seppo Välisalon ehdotus, joka sisälsi satsauksen kirjastotalon rakentamiseen 1980-luvun viimeisinä vuosina. Seppo Välisalo on kertonut, että lääninhallituksesta oli otettu yhteyttä, että mikäli Lahti nyt hakisi valtion rahoitusta kirjastotalon rakentamiseen, sen saantiin olisi tuolloin hyvät mahdollisuudet. Tämä on ratkaiseva tietoa ja kirjaston rakentamiseen päästiin.

Lahden kulttuurikeskuksen arkkitehtuurikilpailun palkintolautakunta antoi ensimmäisen palkinnon arkkitehti Arto Sipisen suunnitelmalle nimeltä Syyssonaatti. Kirjasto avattiin yleisölle 1.10.1990.

===Adressien aika===

Pääkirjaston käyttöönoton vaiheilla selvitettiin Kiveriön ja Möysän kirjastojen tilannetta: niiden katsottiin olevan liian lähellä uutta pääkirjastoa. Säästönäkökohdilla niiden mahdollista lakkauttamista ei vielä tuolloin perusteltu. Möysän kirjasto lakkautettiinkin, mutta Kiveriön kirjaston mahdollisesta lakkauttamisesta alkoi vuosia jatkunut vääntö. Kaupungissa toimi 1990-luvulla useita säästötoimenpiteitä miettiviä kokoonpanoja ja karsintaa kohdistettiin tuolloin muuan muassa Kivimaan kirjaston lakkauttamiseen, kirjastoautotoiminnan supistamiseen sekä henkilökunnan ja aineistohankinnan vähentämiseen.

Alkoi adressien aika. Kiveriön kirjaston lakkauttamista vastustavaan adressiin kertyi 700 nimeä 1994. En ole laskenut, kuinka monta adressia on vuosien saatossa ollut liikkeellä, mutta lukuisia niitä oli. Tässä adressiajassa kiinnostavaa on, kuinka se merkitsi kirjaston asiakkaiden ja muiden kuntalaisten aivan uudenlaista esiintuloa kirjaston suhteen. Paitsi, että nimiä kirjoitettiin adresseihin, laadittiin myös yleisönosastokirjoituksia ja soitettiin päättäjille. Ihmiset rohkaistuivat lähestymään päättäjiä. Eräs kulttuurilaitosten lautakunnan jäsen on kertonut, että kirjastoasiasta tuli enemmän kuntalaisten yhteydenottoja kuin mistään muusta asiasta on koskaan tullut.
<br />
[[Luokka:Lahti]] [[Luokka:Päijät-Häme-aineistot]]
[[Luokka:Kirjastot]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Muusikot

2023-03-12T08:41:10Z

Samuhuovinen:

[[Luokka:Henkilöitä Päijät-Hämeestä]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Niiles Hiirola

2023-03-12T08:41:09Z

Samuhuovinen:

#OHJAUS [[Nikke Ankara]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Nikke Ankara

2023-03-12T08:41:09Z

Samuhuovinen:

[[Tiedosto:Nikke Ankara.jpg|pienoiskuva|oikea|Nikke Ankara YlexPop Lahti 4.6.2016. Kuvaaja Tuomas Vitikainen.]]

lahtelainen rap-artisti, oikealta nimeltään '''Niiles Hiirola''', syntynyt vuonna 1991.

Niiles Hiirola on valmistunut ylioppilaaksi [[Kannaksen lukio|Kannaksen lukiosta]] vuonna 2010. <ref>http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2010/11/19/paijat-hameeseen-lahes-sata-uutta-ylioppilasta</ref>

[[Möysä|Möysän]] lähiössä kasvanut <ref>http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tallainen-on-rapparin-tarina-nikke-ankara-nousi-pohjalta-cheekin-rinnalle/</ref> Niiles on treenannut jalkapallotaitojaan [[Lahden Reipas|Lahden Reippaan]] B-junioreissa ja myöhemmin [[Lahden Kortteliliiga|Kortteliliigassa]]. <ref>http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/2015/11/19/nikke-ankara-jaan-mieluummin-hyvaa-kuin-paskaa-oloa</ref>

Ensimmäisen sinkkunsa ''Perjantai 13.'' artisti julkaisi vuonna 2014 taiteilijanimellä Nikke Ankara. Ennen levytysuraansa Nikke Ankara oli jo niittänyt mainetta nuorena lupauksena freestyle-rap-piireissä kautta maan. <ref>http://universalmusic.fi/artists/nikke-ankara/</ref>

Nikke Ankara kuuluu tiiviisti lahtelaiseen räp-skeneen ja on mukana Lahti United -ryhmässä, johon kuuluvat lahtelaisräppäreistä muun muassa [[Aste]] ja [[Brädi]] <ref>http://www.uusilahti.fi/jutut/viihde_ja_kulttuuri/2015/11/06/15-vuotta-lahtelaista-rappia---konkarit-kertovat</ref>

Esikoisalbuminsa ''Nikke tulee kotiin'' artisti julkaisi vuonna 2015. <ref>https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikke_Ankara#Albumit</ref>

Kotikaupungistaan ylpeä Nikke on ollut tuttu näky lahtelaisissa keikkapaikoissa ja hän on esiintynyt [[Lahden kaupunginkirjasto|Lahden kaupunginkirjastossakin.]]
<br />

[[Luokka:Lahti]] [[Luokka:Muusikot]]

{{Viitteet}}[[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Nastolan kunnankirjasto

2023-03-12T08:41:08Z

Samuhuovinen:

#OHJAUS [[Nastolan kirjasto]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Nastolan kunnankirjasto

2023-03-12T08:41:08Z

Samuhuovinen:

#OHJAUS [[:Luokka:Nastolan kirjasto]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Hämeen ELY-keskus)

2023-03-12T08:41:07Z

Samuhuovinen:

(ruots. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Tavastland, engl. Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Häme)
== Valtion aluehallinnon viranomainen ==
[[Tiedosto:ELY-logo ovessa, PO.jpg|250px|pienoiskuva|Kuva: Ely-keskuksen logo: Pirjo Orava|alt=Kuvassa Ely-keskuksen logo: Pirjo Orava]]

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtionhallinnon aluehallinnon viranomainen. Sen toimialue on Kanta-Häme ja Päijät-Häme. ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä. Hämeen ELY-keskus aloitti toimintansa 1.1.2010 valtion aluehallintouudistuksen myötä. Viraston päätoimipaikka on Lahdessa valtion virastotalossa osoitteessa Kirkkokatu 12; sivutoimipaikka on Hämeeenlinnassa. Hämeen ELY-keskuksen henkilöstömäärä on noin 135.<br />

== Vastuulla elinkeinot ja ympäristö ==

[[Tiedosto:Juuso sahaa3.jpg|250px|pienoiskuva|ELY-keskus tukee pienyrityksiä. Kuva: Turo Juhantalo|alt=Kuvassa työntekijä joka sahaa Kuva: Turo Juhantalo]]
Hämeen ELY-keskus on elinkeinojen, työmarkkinoiden ja maaseudun muuttuviin tarpeisiin vastaava valtion kehittämis- ja palvelukeskus. Valtion alueellisena ympäristöviranomaisena se toimii ympäristön parhaaksi ja ohjaa ja johtaa alueensa ympäristöasioiden kehitystä. Hämeen ELY-keskus hoitaa EU-rakennerahoitus- ja yritystukiasioita Hämeen, Kaakkois-Suomen sekä Uudenmaan alueilla.<br />

== ELY-keskus mukana arjessa ==
[[Tiedosto:Putkisillan asennus 2013.jpg|250px|pienoiskuva|Putkisiltaa asennetaan Äimäjärven tiepenkereeseen. Kuva: Rauno Hiekkanen|alt=Kuvassa Putkisiltaa asennetaan Äimäjärven tiepenkereeseen]]
<br>
'''Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueella''' tehtäviä ovat muun muassa:
* yrittäjyyden edistäminen
* työelämän kehittäminen
* maaseutuelinkeinojen ja maaseudun kehittäminen
* kulttuurin ja luovan talouden edistäminen
* työvoimakoulutuksen hankinta
* maahanmuuttajien kotouttamisen edistäminen.
<br>
'''Liikenne-vastuualueen''' tehtävistä vastaa Hämeen alueella Uudenmaan ELY-keskus
<br>

'''Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueella''' tehtäviä ovat muun muassa:
* ympäristönsuojelun palvelut
* alueiden käytön palvelut
* luonnonsuojelun palvelut
* vesienhoidon palvelut
* vesitalouden palvelut
* ympäristövaikutusten arvioinnin palvelut.
<br>
Hämeen ELY-keskuksen '''rahoitusyksikön''' tehtäviä ovat mm.
* ESR-osarahoitteisten hanketukien käsittely ja ratkaiseminen
* kansallisten ja EAKR-osarahoitteisten yritystukien käsittely ja ratkaiseminen
* yritysten kehittämispalvelut.<br />
<br>

== Linkkejä ==

* Hämeen ELY-keskus (http://www.ely-keskus.fi/hame)
* Hämeen ELY-keskuksen Twitter-sivut (https://twitter.com/HELYkeskus)
* Hämeen ELY-keskuksen julkaisut julkaisuarkisto Doriassa (https://www.doria.fi/search?query=publisher%3AH%C3%A4meen+ELY-keskus&)
* Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista 20.11.2009/897 (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090897)
* Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista 1392/2014 (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141392) ja sen muutokset [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150445 445/2015], [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151732 1732/2015] ja [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20160208 208/2016].
<br>
[[Luokka: Hallinto]][[Category:Häme-Wiki]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Luokka:Heinolan museot

2023-03-12T08:41:07Z

Samuhuovinen:

Tämä on luokka Heinolan museot.

[[Luokka:Museot]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]

Lääninkivalteri Aschanin talo

2023-03-12T08:41:06Z

Samuhuovinen:

[[Tiedosto:Lääninkivalteri Aschanin talo.jpg|pienoiskuva|Kuva: Lääninkivalteri Aschanin talo (Sirpa Juuti, Heinolan taidemuseo). Lähde Wikimedia commons|alt=Kuvassa Lääninkivalteri Aschanin keltainen puutalo]]

[[Heinola|Heinolan kaupungin]] vanhin alkuperäisasussa säilynyt rakennus on [[Maaherranpuisto]]n laidalla sijaitseva Aschanin talo. Päärakennus, piharakennukset ja ympäröivä puutarha muodostavat 1700-luvun kaupunkimiljöötä vastaavan ympäristön. Vuonna 1983 museoitu talo on palautettu ensimmäisten asukkaidensa, lääninkivalteri Aschanin perheen, aikakauden kustavilaiseen tyyliin. Sisustus, muun muassa konservoinnin yhteydessä tapettikerrosten alta paljastunut rokokoo-tapetti, on pystytty palauttamaan alkuperäiseen asuunsa, ja piha on kunnostettu 1700-luvun mallien pohjalta. Suurin osa kasveista on vanhoja lajikkeita, ja yrttimaassa kasvaa 1700-luvun puutarhaviljelylle tyypillisiä mauste- ja lääkekasveja.

Aschanin talon historia liittyy vuoden 1775 läänijakoon, jolloin Heinolasta tuli Kymenkartanon läänin hallinnollinen keskus. Ensimmäinen lääninkivalteri, [[Lars Adolf Aschan]], muutti perheineen Loviisasta Heinolaan ja talo rakennettiin perheen asunnoksi 1780-luvulla. Aschanin perheen esineistöä talossa ei ole säilynyt, mutta huonekalut ja esineet ovat tyypillistä 1700-luvun kaupunkiasunnon esineistöä.

== Verkkolähteet ==

Aschanin talo on avoinna yleisölle. Tarkemmat tiedot [http://www.museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=21084 Heinolan museoiden verkkosivulla (avautuu uuteen välilehteen)]

[https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinolan_museot Heinolan museot Wikipediassa (avautuu uuteen välilehteen)]

== Painetut lähteet ==

Kokki, Kari Paavo: Lääninkivalteri Aschanin talo Heinolassa. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1989. Lahti : Päijät-Hämeen tutkimusseura, 1989. S. 47-55. ISSN 0359-7415

Lääninkivalteri Aschanin talo Heinolassa = Landsgevaldiger Aschans hus i Heinola = Aschan House in Heinola / [toimitus = redigering = editors: Sirpa Juuti, Kari-Paavo Kokki. Heinola : Heinolan kaupunginmuseo : Heinolan taidemuseon ystävät, 2002 (Espoo : Sävypaino).

[[Luokka: Heinola]]
[[Luokka: Heinolan museot]]
[[Luokka: Historialliset rakennukset]][[Category:Päijät-Häme-wiki]]