Häme-Wiki - Käyttäjän muokkaukset [fi]

Torikadulla

2012-01-29T18:52:36Z

Irma liisi:

Torikadulla

 

Hämeenlinnan kaupungissa on Torikatu, mutta onko täällä Kaurialassa torikin? Olen asunut Torikadun varrella useita kymmeniä vuosia. [[Image:Torikadun puisto274.jpg|thumb|right|300px]]

Lapsena asuin melkein Myllymäen kalliolla. Osoite oli Torikatu 9. Olihan sitä kallion jyrkkää reunaa jo siinä kotimme edessä tien toisella puolella. Kalliolla oli korkea puinen muuntajarakennus ja hyvä näköala keskikaupungille. Siitä kallion reunasta lähti kiemurainen mäki alas kohti kaupunkia. Talvella, kun oli hyvä kelkkakeli otimme me lapset maha- tai potkukelkan ja laskimme alas ensin sitä kiemuraista pikkumäkeä ja sitten Sikolätinmäkeä poikki Louhimokadun ja poikki Vuorikadun ja ohi Suomen Kasarmin rakennuksien ja niin olimme  Lahdensivuntiellä, ihan muutamassa minuutissa ja vauhti oli hurja. 

Samanlaisella kelkkakyydillä oli koulumatkakin lyhyt, vaan se oli eri suuntaan. Ensin alas Torikatua,  poikki Myllymäenkadun, sitten  Turuntien, sitten poikki aukean kentän ja matka jatkui  pitkin Peltokatua. Kentän kohdalla kadun toisella puolella oli isoja kivilohkareita. Tällä kohdalla oli kai jonkunlainen kivilouhimo oli kiviä ja kesällä vesikuoppia. Siitä ei voinut oikaista, oli jatkettava pitkin Peltokatua, mutta olimmehan jo melkein Seminaarin Harjoituskoulun pihalla.

Tämä aukea kenttä oli varmaankin se TORI. Muistan, että tällä kentällä oli vuonna 1935 suuri puinen hevosten juottokaukalo. Siinä kaukalon vieressä oli pitkät puiset puomit, joihin kai sitten sidottiin hevoset torilla olon ajaksi. Ehkä se oli hevosilla maalta tulleiden tuotteidensa myyjien ja ostajien hevosten parkkipaikka. Mitään muuta ei torille ollutkaan  jäänyt menneestä ajasta, kuin  juottokaukalo ja hevosten paalut. Kenttä oli puuton ja pensaaton aukea. Vuosia myöhemmin tällä aukealla kentällä oli käyttöä enemmän. Helluntailaiset pitivät siinä kokouksiaan ja telttaansa kesäpäivillään. Myös Tivoli kävi vierailemassa. Meillä lapsilla oli jännittävää käydä katsomassa nuorten tanssia Tivolin lavalla kovaäänisen soittaessa tanssimusiikkia. 

 

Nyt tällä paikalla on hyvin hoidettu puisto. On puita ja pensaita, kauniita kukkaistutuksia ja lapsilla keinut ja hiekkalaatikot. Se on hieno asia. Olen yrittänyt hakea tietoa siitä entisestä torista, mutta en ole löytänyt. Kukahan kertoisi vanhan Kaurialan torin tarinaa?

 

Tammikuu 2012  Irma Alarto

{{Tynkä}}

Myllymäen kalliolla

2012-01-24T18:39:37Z

Irma liisi: Muutti sivun Myllymäen kalliolla suojaustasoa: valmis [edit=sysop:move=sysop] (vanhenee 26. tammikuuta 2012 kello 22.00)

[[Image:Kaupunkia.jpg|thumb|right|223x296px|Kuva: Irma Alarto]]Päivittäisen kävelyretkeni tärkein pysähdyspaikka on [[Myllymäki|Myllymäen]] kallio. Sen reunamalta katsellessani itää kohti levittäytyy keskikaupunki kuin tarjottimella eteeni. Sinisenä kimaltelee [[Vanajavesi|Vanajavesi]]. Takana näkyy Kappolanvuori. Keskellä kaupunkia kohoaa valkoinen kirkko. Vasemmalle kun katsoo, niin siellä seisoo vanha uljas [[Hämeen linna|Hämeen linna ja]] komea [[Hämeenlinnan lyseon lukio|Lyseon]] rakennus. Näky on lähes samanlainen kuin se oli 75 vuotta sitten. Onhan sinne kaupunkiin tosin rakennettu useita korkeita asuintaloja, siis onhan se keskikaupunki vähän kasvanut. Itse Myllymäen kallio on aivan erilainen [[Image:Myllymäen kalliolla.jpg|thumb|left|327x249px|Kuva: Irma Alarto]]nykyisin kuin silloin ennen. Kallion päällys on puuton, nurmikkoinen ja sinne on rakennettu lapsia varten tuulimylly ja leikkipuisto istutuksineen. Hyvä niin, mutta silloin vuosikymmeniä sitten oli kallion päällys meidän lasten oma Pikkumetsämme. Se oli aivan täynnä nuorta puustoa ja pensasta. Polut risteilivät sinne ja tänne. Oli jännittävää leikkiä inkkaria ja sotaa kapeilla poluilla. Siellä täällä oli isoja kivenlohkareita joiden välissä oli vettä, siis pieniä lammikoita, joissa uiskentelivat sammakot. Keväisin oli meillä lapsilla hyvä tilaisuus seurata sammakonkudun kehitystä. Veimme kotiin keittiön ikkunalaudalle lasipurkillisen vettä, jossa uiskenteli nutipäitä. Oli mielenkiintoista nähdä niiden kehittymistä oikeiksi sammakoiksi. Pikkumetsästä poimimme ensimmäiset sini- ja valkovuokot ja kielot. Lammikoiden ympärillä kasvoivat pajupensaat. Kilpailimme kuka osasi linkkarilla veistää hienoimmin kirjaillun kävelykepin pajupuun oksasta. Ja myös siitä kuka osasi tehdä parhaiten soiv[[Image:Myllymäen kallio.jpg|thumb|right|219x291px|Kuva: Irma Alarto]]an pajupillin

 

Eräänä päivänä kävelimme pitkin kallionlakea etelän suuntaan, naapurin täti oli oppaana Kävelimme metsän halki ja tulimme paikkaan, jossa oli kiviä ja niiden keskellä oli hyvin kirkas pieni lähde. Täti kertoi, että kauan sitten oli kuningas pysähtynyt ratsastusmatkallaan juuri tähän ja juottanut janoisen hevosensa tässä lähteessä, sen vuoksi oli lähde saanut nimensä, siis se oli Kuninkaanlähde. Lähde on samalla paikalla vielä tänäkin päivänä. Sen ympärille on istutettu kukka-asetelma ja katos suojaamaan lähdettä. Paikalla on hyvinhoidettu puistoalue ja lasten leikkikenttä.

Itse kallion [[Louhimokatu|Louhimokadun]] puoleinen reuna oli täynnä jännittäviä koloja. Kivilouhimo oli kai sijainnut siinä kallion kupeella. Kolot olivat mielestämme jännittäviä luolia. Siellä usein kiipeilimme kolosta toiseen. Muistan erään vapun aaton. Olin saanut hienot "beesväriset" pikkukengät, joissa oli päällä remmi, joka kiinnitettiin sievällä napilla. Tietysti piti lähteä kalliolle kiipeilemään. Ja hauskaa oli, mutta illalla kotona huomasin, että hienot uudet  kenkäni olivat aivan pilalla. Kengänkärjet olivat täynnä halkeamia ja naarmuja. Asuimme siinä aivan kallion lähellä, Torikatu 9, talo oli Luontilan omistama.  Talon länsipuolella pihaa oli paljon marjapensaita, sitten oli  puuaita. Sen takana oli kalliota. Keväisin tällä kalliolla kävivät Pelastusarmeijalaiset laulamassa, soittamassa rummuilla ja saarnaamassa pelastusta. Se oli hauskaa ohjelmaa meistä lapsista. 

Juuri tällä paikalla oli kuulemma sijainnut viimeinen tuulimylly. Näitä tuulimyllyjä oli ollut kalliolla neljäkin myllyä. Tämä viimeinen mylly oli mylläri Sireniuksen omistama. Vanha mylly oli purettu ja uusi mylly oli rakennettu vuonna 1883. Pian mylläri Sireniuksen kuoltua mylly myytiin ja siirrettiin Ahlbackan kartanoon. Tästä kalliolta myllyn paikalta löytyy Myllymäki-yhdistyksen vuonna 1996 tekemä ja pystyttämä  taulu, jossa kerrotaan tarkkaan myllyn historiaa. Siellä on myös tuulimyllystä jääneitä myllynkiviä. 

Niin tänäkin keväänä poimin ensimmäiset sinivuokot Myllymäen kalliolta. Jälleen tuli mieleeni  Pikkumetsä ja lapsuuden leikit.

Toukokuussa 2011   Irma Alarto [[Coordinates::60.989947, 24.451089| ]]

[[Category:Hämeenlinna]] [[Category:Yleisiä_muistelmia]] [[Category:Puistot]]

Muistoja Hämeenlinnasta

2012-01-24T18:38:45Z

Irma liisi: Suojasi sivun Muistoja Hämeenlinnasta: valmis [edit=author] (vanhenee 26. tammikuuta 2012 kello 22.00)

[[Image:Hämeenlinnan tori.jpg|thumb|right|430x277px|Hämeenlinnan tori 1930 luvulla]] Jo kansakoulun ala-asteella  lauloimme laulua: "Paras paikka maailmassa, ompi [[Hämeenlinna|Hämeelinna]]...."Olen täällä syntynyt ja kasvanut ja elänyt koko elämäni. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että asia on juuri näin:  "toista  sen vertaista emme löydä  rinnall......" . Hämeenlinna on kaunis rauhallinen, kotoinen kaupunki. Sen ihmiset ovat  tyyniä, vakaita, ystävällisiä hämäläisiä, jotka eivät tee itsestään suurta numeroa. 

Kaupunki on ehkä vähän pikkuisen suurentunut ja vilkastunut niistä ajoista, kun synnyin. Kotini sijaitsi keskellä kaupunkia [[Saaristenkatu|Saaristenkadun]] ja [[Palokunnankatu|Palokunnankadun]] kulmauksessa. Vuosi 1933 Saaristenkadulla liikennettä ei paljonkaan ollut, mitä nyt joskus joku hevosajoneuvo siellä liikkui. Kaikki pihapiirin lapset juoksivat Saaristenkadun poikki puolelta toiselle, leikittiin naattaa, oli juoksua, huutoa ja riemua.

Seuraavassa kulmauksessa sijaitsi [[Nahkatehdas|Nahkatehdas]]. Eipä meitä lapsia Nahkatehtaalta lähtevät hajut vaivanneet.

[[Image:Tytöt aidalla.jpg|thumb|left|300px|Laina sisko, Greta serkku, Martta, Toini sisko]]Perheeseemme kuului äiti, isä ja kahdeksan lasta. Viikonloppuisin lähdimme usein veneretkelle, äiti, isä ja nuorimmat lapset. Veneemme oli lähellä, Nahkurinrannassa. Siinä paikkeilla on nykyään Anttilan Tavaratalo. Isä souti veneen [[Vanajavesi|Vanajaveden]] poikki Kantolanniemeen. Siellä ei silloin vielä ollut muuta kuin vihreä niitty  ja jokunen puu ja pensas. Niitylle levitimme filtin ja asetuimme siihen syömään äidin tekemiä voileipiä ja juomaan limonaadipulloissa olevaa maitoa ja kahvia. Pulloa säilytettiin villasukan sisällä, että kahvi pysyi lämpimänä. Uimme Kantolanniemen ranta vedessä. Voi, mikä ihana nautinto, aurinko paistoi ja vesi vilvoitti. Kukaan ei kummastellut veden ruskeaa väriä, Sehän oli Vanajavettä. Tänne toimme vieraammekin kesäretkelle.

[[Image:Appara.jpg|thumb|right|245x156px|Appara]] 

 

Olihan meillä myös muitakin uimapaikkoja. Niissä kävimme uimassa, kun ikää karttui vähän enemmän. Uimapaikkoja olivat, ihana [[Ahveniston urheilukeskus|Ahveniston]] järvi, jossa vesi on aina kirkasta, aivankuin uisi lähteessä. Matkahan oli sinne Apparalle keskikaupungilta aika pitkä, ainakin lapsille. Myöhemmin kuljettiin Parvelan linja-autolla. Oli Uimalaitos Kultakeskuksen lähellä ja Linnankärki, se oli [[Hämeen linna|Hämeen linnan]] kupeessa. Linnankärjen erotti linnanmuurista syvä vallihauta. Olihan siihenkin uimapaikkaan mielestämme pitkä matka. Ei voinut edes tehdä oikopolkua. Koko läheinen ranta oli korkeata vesiheinää ja vettä. Nyt, kun sinne kävelee on paikalla puisto, nurmikkoa, puita, leikkikenttä ja esiintymislava. Silloin ennen Linnankärjessä oli pyykkilaituri, veneitä ja mukava uimaranta.  Nopeasti riisuimme vaatteet uimakopissa, uimapuku ylle ja kilpaa veteen. Uimme toiselle puolelle Vanajavettä Sahan tukkilaiturille ja aloimme hyppykilpailut. Ylös laiturille ja sukellus veteen. Emme osanneet pelätä edes uppotukkeja, joita siellä varmaankin oli, koska Vanajavettä pitkin uitettiin tukit sahalle. Jos takaisin uidessa alkoi väsymys vaivata oli ihan hyvä huilata keskellä Vanajavettä olevalla reimarilla.

Keskikesällä pääsimme oikein maalle. [[Tyrväntö|Tyrvännön]] [[Lusi-Siukola|Lusiin]] Kesäsiirtolaan lomalle. Olihan meidän perheessä ihan kahdeksan lasta, siksi kaupunki järjesti meille kaksi lomaviikkoa. Siellä oli lomalla myös muitakin suurperheitä. Oli hyvää ruokaa, pihassa verkkokeinu ja  rannassa sauna ja lähellä mansikka-aho. Isäkin tuli meitä sunnuntaina katsomaan. Isälle keräsimme heinänkorteen suurimmat ja makeimmat mansikat. Ohessa olevasta kuvasta voi tunnistaa meidän perhettä.

[[Image:Lusi.jpg|thumb|right|424x286px|Vasem. äiti sylissään 6 kk ikäinen Esko vauva, minä 5v istun eturivissä toinen oik. ja kuistilla heiluttelevat Martta 13v toinen vas. Lauri 11v neljäs vas, Reino 3v viides vas.]]

Ihana kesäloma.

Syksyllä pikkuveljeni ja minä kävelimme Lastentarhaan käsi kädessä. Siellä [[Kaivokadun_varhaiskasvatuskeskus|Kaivokadun Lastentarhassa]] lapset olivat eri osastoilla. Reino veli pienempänä kävi Sinikelloissa, joita johti Hilli-täti ja minä vanhempana olin Päivänkukissa, meitä hoiti Taimi-täti.

[[Image:Nuoruus.jpg|thumb|left|111x148px|Nuoruus]]Muutaman vuoden kuluttua isosisko Martta sai ensimmäisen työpaikkansa. Hän myi jäätelöä. Jäätelökärryjen paikkana oli Kirjastotalon [[Pikkutori|puisto.]] Me pienemmät menimme Martta siskoa tapaamaan hyvin mielellämme. Saimme häneltä namit jäätelöt syötäväksi.

Nyt, kun kuljen [[Hämeenlinnan kaupunginkirjasto|Vanhan Kirjastotalon]] ohi on juuri siinä jäätelökärryjen paikalla patsas.  Sen nimi on NUORUUS. Kuvanveistäjä Viktor Jansson on sen veistänyt tyttärestään Tove Janssonista. Siis Muumipeikon äidistä ja tekijästä. Siinä ohi kulkiessani aina ajattelen, että sehän on ihan kuin Marttasiskoni silloin ennen. Olin kolmennella luokalla kansakoulussa, Hilja Vartian luokalla. Hän palautti tarkastamansa ainekirjoitukset ja sanoi: "Parhaat aineet tällä kerralla ovat kirjoittaneet Antti ja Irma. He saavat nyt juosta kunniakierroksen luokan ympäri. Muistan, että olin kirjoittanut aineen Martta siskosta. Hän oli saanut uuden työpaikan oikein kenkäkauppaan myymälä apulaiseksi. Antin aineen sisältöä en muista. Antti Nurmesniemestä tuli aikuisena Suomen tunnetuimpia muotoilijoita.

Lauri veli oli heti koulunsa päätettyään päässyt soitto-oppilaaksi Hämeenlinnaan perustettuun KTR 1:n soittokuntaan. Soittokunnan johtajana toimi Johan Axel Wirzenius. Ankara ja vaativa herra. Lauri aloitti ensin rummuissa, sitten lyömäsoittimet. Lauri oli aikamoinen velikulta. Kerrankin, kun soittokunta harjoitteli, piti Laurin juuri oikeassa nuotteihin merkityssä kohdassa lyödä "lautaset"  yhteen. Mitään ei kuulunut. Soittokunnan johtaja löi tahtipuikolla nuottitelineeseen ja karjui : "Oppilas Lahti, mitä nyt?" Lauri siihen: "Anteeksi herra kapellimestari, mutta kun ei osunut"   -  Aikamoinen velikulta !

[[Image:Hml 300 v.jpg|thumb|left|360x278px|Kulkuetta johtaa soitto-oppilas Lauri Lahti.]]Vuonna 1939 tammikuussa vietti Hämeenlinnan kaupunki 300-vuotisjuhlaa. Soittokunnalla oli siinä huomattava osuus. Ensin historiallinen kulkue marssi ympäri [[Hämeenlinnan tori|torin]]. Sitä oli aivan pakko päästä katsomaan. Olin vasta 11-vuotias pikkutyttö, enkä saanut lupaa lähteä yksin. Kun oikein kovasti anelin, niin heltisipä se lupa vihdoin. Tämä kulkue oli tärkeää nähdä, koska Lauri veli oli varmaankin siinä kulkueessa. Seisoin sankassa ihmisjoukossa [[Hämeenlinnan raatihuone|Raatihuoneen]] edustalla. Sieltähän se kulkue saapuikin. Ensimmäisenä marssi Lauri  soittaen rumpua, upea samettiviitta yllään. Hänen jäljessään historiallisiin asuihin pukeutuneet miehet ratsujensa selässä. Kulkue kiersi torin ja esiintyi sitten kaupunkilaisille Raatihuoneen portailla. Raatihuoneen juhlasalissa soittokunnalla oli sen jälkeen pääjuhlien musiikkiosuus. Soittokunta soitti salin edessä ja Presidentti Kyösti Kallion tutkivan katseen alla koko juhlan ajan.

 

Saman vuoden lopulla, marraskuun 30 päivänä hyökkäsi Neuvostoliitto Suomeen. Alkoi raskas aika -  sota. Miehet komennettiin rajalle puolustamaan isänmaata. Raskas Talvisota oli alkanut. Onneksi ei KTR 1:n soittokuntaa silloin vielä lähetetty rintamalle. Täällä oli paljon sankarihautauksia ja myöskin muistotilaisuuksia, sotasairaaloissa yritettiin käydä viihdyttämässä haavoittuneita.

                                                                                                                                      

[[Image:Pikkuinen Irma.jpg|thumb|right|252x344px|Nahkurinrannassa vene ja pikkuinen Irma]]Oli ankara talvi ja paljon lunta ja pakkasta. Hämeenlinnaa pommitettiin monta kertaa. Eräänä kirkkaana talvisena pakkaspäivänä olimme me lapset ulkona keskellä pihamaata ja tuijottelimme taivaalle. Kuulimme lentokoneiden ääntä. Siellähän niitä vihollisen koneita tulikin. Etelästä, lensivät korkealla, eivätkä sillä kertaa onneksi pommittaneet Hämeenlinnaa. Emme älynneet pelätä, koska ei ollut kuulunut ilma-hälytysvaaran äänimerkkiä. Oli käsky. että hälytysäänen kuuluessa oli kiireen vilkkaan juostava läheiseen pommisuojaan. Talvisodan aikana kaupunkia pommitettiin moneen kertaan. Ikkunat oli peitettävä paksuilla paperiverhoilla, ettei sähkövaloa näkynyt ikkunoista.

En niitä pommituksia ja hälytyskertoja laskenut, mutta muistan, ilmahälytysmerkin äänen, kiireen, pelon ja pommien jymähtelyn. Joinakin öinä hälytys kuului moneen kertaan. Emme ehtineet riisuutua yöpuulle, emmekä juuri nukkuakaan. Isä oli sairastunut vakavasti eikä hän kyennyt  lähtemään pommisuojaan. Hän jäi yksin odottamaa ohimerkin kuulumista ja perhettään kotiin. Lauri kävi kotona silloin tällöin isää katsomassa. Eräänä päivänä hän kertoi, että [[Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos|Wetterhoffin Kotiteollisuusopiston]] neljänteen kerrokseen oli rakennettu Suomen Yleisradion studio, josta lähettettiin kolme kertaa viikossa sotilashartaus. Virret säesti soittokunta ja alokkaista muodostettiin virsilauluryhmä. Jos ei lauluryhmää ollut, niin soittokunta hoiti laulupuolenkin. Lauri kertoi, että uudenvuodenpäivänä 1940 annettiin ilmahälytys kesken radiolähetyksen. Soittokunta päätti jatkaa lähetystä. Oli kuulemme pelottanut kovasti, kun piti vaan soittaa ja laulaa, vaikka kaksikymmentä vihollisen pommikonetta jyrisi Hämeenlinnan taivaan yli. Onneksi pommituksien kohde oli sillä kerralla joku toinen paikka, eikä tämä Hämeenlinnan kaupunki.

Talvisota päättyi 13.3.1940. Alkoi välirauhan  aika. Kaikesta elintarvikkeesta alkoi olla kova pula.  Oli perustettu Kansanhuolto ja elintarvikkeita sai ostaa vain määrätyn annoksen elintarvikekorttia vastaan. Siis alkoi pula-aika, joka kesti kaikkiaan 10 vuotta. 

Jatkosota syttyi kesällä 1941. Miehet lähtivät taas puolustamaan kotia ja isänmaata. Vaikka kaikesta oli pulaa, täällä kotirintamalla, jokainen yritti parhaansa mukaan tulla toimeen, vaikka korvikkeilla. Pidimme kaupunkioloissa takapihan liitereissä possuja ja  kaneja. Keräsimme voikukanjuuria, joita kuivattiin ja paahdettiin kauranjyvien kanssa "prännärillä". Niistä keitimme korviketta, vähän sikuria joukkoon ja oiva juoma oli valmista. Hyvää ja terveellistä kahvinkorviketta se oli, niinkuin oli korviketeekin. Keräsimme vadelmanlehtiä ja puolukanlehtiä ja kuivasimme ne. Sekoitimme sitä kiehuvaan veteen ja olipa hyvää juomaa.

Viljelimme juurikasvit porkkanat, lantut, nauriit, kaalit ja perunat. Kasvimaalta saimme aina hyvän sadon, josta riitti melkein koko talveksi syötävää. Kasvimaa sijaitsi aivan lähellä, Kaivokadun Lastentarhan kohdalla olevalla niityllä. Siinä keskellä virtasi kapea joki tai oja "Kurnaali", siitä haimme kasteluveden. Syyspakkasten aikaan talon pikkupojat kävivät joella "ritkulla". Kestääkö jää jo, vai ei ?

Tänä päivänä. kun kuljen pitkin Kuivaasiltaa, muistelen haikeana mennyttä maisemaa. Koko niitty oli ennen täynnä juurikasvimaita ja Kuivansillan reunus kasvoi molemmin puolin rivissä komeita koivuja. Nykyisin koko niitty on parkkipaikkana, autoja seisoo ainakin parisataa parkissa ja Kuivasilta on täynnä liikennettä. Lapsuuteni pieni Hämeenlinna on kasvanut.

Vuodet kuluivat. Sota loppui. Tuli rauhanaika. Miehet palasivat kotiin. Selvisimme. Elämä jatkui. Me lapset kasvoimme aikuisiksi, kohtasimme rakkauden, perustimme perheet. Nyt vuosikymmenien jälkeen seurailen lastemme. lastenlastemme ja lastenlastenlapsiemme elämää ja kasvua täällä Hämeenlinnan kaupungissa. Olen edelleen sitä mieltä, että Hämeenlinna on ehdottomasti paras paikka maailmassa.

Marraskuussa 2009     Irma Alarto

Linkki: http://www.hameenlinna.fi/Kulttuuri/Museot/Taidemuseo/Julkinen/Veistokset/Taiteilijahaku/Nuoruus/ 

[[Category:Hämeenlinna]] [[Category:Yleisiä_muistelmia]]

Kirjastonpuisto

2012-01-24T18:37:21Z

Irma liisi: Suojasi sivun Kirjastonpuisto: valmis [edit=author] (vanhenee 26. tammikuuta 2012 kello 22.00)

==== Muistojen kirjasto  ====

[[Image:Irma Alarto kirjastonpuisto214.jpg|thumb|right|300px|Kirjaston ympärillä oli ennen puisto. Kuva: Irma Alarto]]Linja-autolla pitkin Kuivaa-siltaa kaupungin suuntaan. Auto pysähtyy Kirjastonpuiston pysäkille. Niin, Kirjastoa ei ole siinä enää, eikä puistostakaan  ole paljokaan jäljellä. Lapsuusajan kirjastoni. Sinne oli mentävä hyvin usein. Aina oli lainattava joku lasten- tai nuortenkirja luettavaksi. Jo kirjastoon sisään astuminen oli juhlallinen hetki.  Korkeat kiviset portaat, suuret mahtavin leikkauksin koristellut ulko-ovet, taas portaat. sitten valtava sali, jonka keskellä oli ympyrän muotoinen  suuri pöytä. Pöydän takana seisovat kirjastotädit merkitsivät lainatun kirjan laina-ajan keston kirjan takakannen sisäpuolella olevaan korttiin. Määräpäivään mennessä oli kirja palautettava. Keskellä olevan pöydän luota lähtivät suuret ja korkeat täynnä kirjoja olevat hyllyt säteiden tavoin kohti takaseinällä olevia suuria ikkunoita. Näistä hyllyistä eivät lapset       saaneet kirjoja lainata. Lasten ja nuorten kirjat olivat viereisessä huoneessa. Hienoa, niin paljon  mielenkiintoisia kirjoja luettavaksi. Kirjasto oli tuttu ja mieleinen paikka. Se juhlallisuuden tuntu oli itsestään selvä asia, oltiinhan entisessä ortodoksisessa kirkossa. 

==== Venäläinen sotilaskirkko ====

Kirkko oli vuonna 1900 rakennettu venäläisen varuskunnan sotilaskirkoksi. Upea rakennus. Täällä Hämeenlinnassahan sijaitsi venäläisten varuskunta,[[Image:Irma Alarto kesaa 019.jpg|thumb|right|300px|Muistolaatta. Kuva: Irma Alarto]] ja täällä asui paljon venäläisiä henkilöitä. Venäläisen varuskunnan kirkon vieressä sijaitsi Hämeenlinnan [[Hämeenlinnan Yhteiskoulu|Suomalainen Tyttökoulu]]. Koulun ikkunoista oli hyvä näkyvyys kirkon suuntaan. Eräänä päivänä, se oli 13 maaliskuuta 1909, olivat kaikki tytöt ikkunoissa. Tytöillä  oli hyvin mielenkiintoista katsottavaa. [[Suomen kasarmit|Suomen Kasarmilta]] oli tulossa komea hääsaattue. Morsiuspari istui nelivaljakon vetämissä vaunuissa matkalla ortodoksiseen kirkkoon vihittäväksi. Morsian oli  Hilma Lehtonen ja sulhanen oli latvialainen nuori upseeri. Luutnantti Krisjänis Berkis oli tavannut kauniin nuoren hämeenlinnalaisen tytön ja rakastunut häneen. Ja niin he päättivät alkaa yhteisen elämän. Mies ei ollutkaan kuka tahansa latvialainen, hänestä tuli  vähän myöhemmin maansa ykkösmiehiä ja Hilmasta Latvian ensimmäisiä naisia. Upea hääsaattue.  Oli siinä luokkatovereilla ihmettelemistä.

Vuoden 1939 aikana Neuvostoliitto valtasi Latvian. Maan johtomiehet vangittiin ja surmattiin. Hilma lähetettiin Siperiaan, josta hän monia vuosia myöhemmin muutti takaisin syntymämaahansa Suomeen. Hän asui vanhuutensa päivät  täällä Hämeenlinnassa Vuorentaan Vanhainkodissa. Hilma ehti saada Suomen kansalaisuuden takaisin juuri ennen kuolemaansa.

Se oli silloin ennen sen kirkon loistoaikaa. Suomi taisteli Vapaussodan ja sai itsenäisyyden vuonna 1918. Sitten hämeenlinnalaiset päättivät hävittää muistonkin venäläisistä. Kansalaiset hävittivät Varuskunnan Ortodoksisen kirkon kaatamalla siitä tornin maan tasalle. Myöhemmin sitten kertoivat minua vanhemmat isotsiskoni, että he olivat olleet katsomassa, kun tornia kaadettiin. Laina-sisko oli silloin 12 ja Toini-sisko 10 vuotiaita. He kertoivat, että siellä oli paljon kaupunkilaisia ja heitä oli pelottanut se rytinä.

==== Kirjasto sodan aikana ====

[[Image:Irma Alarto kesää 018.jpg|thumb|right|300px|Entisen kirjaston edessä on leveä katu. Kuva Irma Alarto]]Minä muistan rakennuksen vain kirjastona.  Enää ei puistokaan ole niinkuin  silloin.  Puiston läpi ajetaan kahta leveää pääkatua. Onneksi on  kirkkopuistoa ympäröineet aidat, siis ne kivipaadet rautakettinkeineen, osittain jäljellä. Talvisodan aikana oli puiston pohjoispäässä kaivettu maahan sirpalesuoja. Sinne juoksimme ilmahälytyksen tullessa ja pillien soidessa vihollisen pommitusten alkaessa. Istuimme myös Kirjastotalon kellarissa pommisuojassa, kun Hämeenlinnaa pommitettiin. Muistan ihmisiä täynnä olevan kellarin, pommikoneiden äänen ja maan tärinän pommien pudotessa. Silloin vihollisen pudottamien pommien oli  tarkoitus osua  ja tuhota  Rautatieasema.  Pommit putosivat läheiseen metsään, surmaten monia ihmisiä. 

 

Onhan meillä  täällä Ortodoksinen kirkko, mutta mikä ettei se voisi olla kokonaan uudellenkorjattuna entisen  venäläisen varuskuntakirkon  paikalla. Se olisi varmaankin Suomen kaunein ortodoksinen kirkko. Ehkä niin joskus tapahtuukin, ehkä niitä rahoja jostain sittenkin loytyy siihen uudistukseen.

Maailma muuttuu ja kehittyy, mutta jäähän meille muistot.

Meillähän on Kirjastonpuisto.

Elokuu 2011  Irma Alarto[[Coordinates::61.00058, 24.46115| ]]
[[Coordinates::61.00058, 24.46115| ]]
[[Category:Yleisiä_muistelmia]] [[Category:Hämeenlinna]] [[Category:Kirkot]] [[Category:Kirjastot]]

Kauppakoulu

2012-01-24T18:33:28Z

Irma liisi: Suojasi sivun Kauppakoulu: Valmis [edit=author] (vanhenee 26. tammikuuta 2012 kello 22.00)

Olipa kerran, niinhän sadut alkavat, mutta tämä satu on aivan totta. Nykypäivinä hyvin monet asiat muuttuvat, uusiutuvat. Liikelaitokset, yritykset, koulut ym lopettavat ja niistä tulee uusittuina aivan toisenlaisia. Näin tämäkin satu päättyy.

=== Kauppakoulun perustaminen ===

Suomessa alettiin perustaa kaupan alan oppilaitoksia siinä 1800-luvun loppupuolella. Oli taloudellista nousua ja päätettiin parantaa kaupankäynnissä myynnin tehoa. Hämeenlinnan kauppiasyhdistyksessä oli asia esillä jo 1883. Asiaa harkittiin ja niin sitten perustettiin syksyllä 1900 kauppa-apulaisia varten koulu, se sai nimekseen Liikeapulaiskoulu. Opiskelu tapahtui töiden jälkeen illalla. Liikeapulaiskoulu toimi aina kevääseen 1947.

Kaupunginvaltuustossa pohdittiin kauppakoulun perustamista. Kokouksessa 26.4.1919 kauppakoulun syntysanat lausui A.Gust.Skogster. Hän ilmoitti, että tekee koulun perustamista varten lahjoituksen. Ja niin koulu alkoi 6.10.1919. Koulu toimi ensin kaupungin omistamassa kiinteistössä Raatihuoneenkatu 6:ssa, sitten Birger Jaarlinkatu 6:ssa ja sen jälkeen Birger Jaarlinkatu 2:ssa. Tämä koulurakennus ja tämä Kauppakoulu on minulla rakkaana muistoissa vielä näin monien vuosien kuluttuakin.Tämä oli minun kouluni vuosina 1943 - 1945.

[[Image:Irma Alarron luokkakuva.JPG|thumb|right|363x248px|Kauppakoulun oppilaat vuonna 1932]]Birger Jaarlinkatu lasketuu itäsuuntaan melkein Vanajaveden rantaan. Isohko yksikerroksinen puinen koulurakennus oli melkein rannassa. Rivi korkeita ikkunoita, sitten ovi, jonka yllä oli koristeellinen peltinen katos. Ovesta kouluun sisään. Leveät puiset korkeat raput. Sitten ylätasanne ja vasemmalla ovi eteishalliin. Hallin oikea seinusta oli vaatenaulakkona. Vasemmalla puolella ovi opettajien huoneeseen. Eteishallin seinällä oli monta kehystettyä valokuvasuurennosta koulunsa päättäneistä oppilaista vuosienkin takaa. Muistan ainakin yhden valokuvataulun hyvin. Siinä ovat vuoden 1932 oppilaat. Eturivissä viides vas. on sisareni Toini Lahti. Hän kävi ensin Hämeenlinnan Yhteiskoulussa keskikoulun ja sen jälkeen kaksi vuotta kauppakoulua.

Eteisestä johti ovi kahteen koulun luokkahuoneeseen. Vasemman puoleinen, jossa ikkunat [[Birger Jaarlin katu|Birger Jaarlin kadulle]] päin, oli suurempi luokkahuoneista. Se toimi myös juhlasalina. Luokan seinällä oli maalaukset Kauppakoulun perustajista.  Muotokuvista muistan  kauppaneuvos Anders Gustaf Skogsterin muotokuvan, sekä  kirjakauppias [[Enok Rytkönen|Enok Rytkösen]] ja kauppias Oskar Isakssonin muotokuvat.

Toinen luokkahuone oli vähän pienempi. Sen ikkunat olivat pihalle päin. Kummassakin huoneessa oli kaksi suurta valkeasta kaakelista valmistettua uunia. Voimakas tervanhaju tuntui joka huoneessa. Lattialankut olivat kai tervalla kyllästetyt. Niinpä tervanhaju tuo aina koulun ja nuoruuden mieleeni.

Juhlasalin takana oli vielä huone, se oli konekirjoitushuone. Siellä ahkerasti harjoittelimme konekirjoitusta. Kymmensormijärjestelmä tuli tutuksi niin, että osasi vaikka silmät sidottuina kirjoittaa. Koneeni oli ehta Remington.

Sitten oli vielä käytävä, jossa meillä oli oma kirjakauppa. Yksi toverikunnasta myi siellä kaikenlaisia vihkoja mm kirjanpitovihkoja, lyijykyniä, kumeja ynnä muuta. Oppikirjoja oli hyvin vaikeata saada kirjakaupoistakaan. Sota oli siihen syynä. Useimmat oppikirjat oli ostettava edellisen vuoden oppilailta. Niin minäkin ostelin kirjani. Muistan myyneeni kouluni päätyttyä Saksan kauppakirjeenvaihdon oppikirjan Mollelle. Rauni Mollberg, hänethän tunnettiin vuosia myöhemmin etevänä elokuvaohjaajana.

Käytävän päässä oli ovi talonmiehen kamariin ja keittiöön. Siellä olivat kuisti ja portaat pihamaalle, mutta niitä ei saanut käyttää. Kadulle vaan happea haukkaamaan ja seisoskelemaan välitunneilla. Pihanperällä oli ulkohuoneet. Vettä en muista koko talossa olleen. ei ainakaan oppilaiden käyttöön. Ai niin, talonmiehen keittiössä oli vesijohto.

=== Erinomaista opetusta ===

Vaikka tilat ja ympäristö olivat vaatimattomat, oli opetus vallan erinomaista. Vakituisiksi palkattuja opettajia oli ehkä kaksi, mutta tuntiopettajia oli monta ja pätevää. Koulun rehtori Väinö V. Virtanen oli hyvä ja asiallinen opettaja. Kauppaoppi ja -oikeus, Liikkeenhoito ja myyntioppi, Konttorityöt ja Kirjanpito olivat hänen opetusaineitaan. Kirjanpito oli minun mieliaineeni. Tulivat debetit ja kreditit tutuiksi. Vieläkin kuulen korvissani rehtorin toistaman sanonnan "Muistakaa mitä todella tapahtuu". Kun tämän muisti ja ajatteli, niin tulivat varmasti tilitapahtumat kirjattua oikeisiin paikkoihin.

Maisteri Taimi Savola oli kertakaikkiaan mainio opettaja. Saimme häneltä oppia monia tärkeitä asioita. Ihan sellaisia yleissivistykseen kuuluvia. Hän kehoitti tallettamaan mieleemme muutamia latinankielen lauseitakin  sanoen, että niitäkin on hyvä opetella ja muistaa. Hän opetti mm suomenkieltä, ruotsinkieltä ja saksankieltä. Ajan hengen mukaan valitsimme saksankielen toiseksi vieraista kielistämme. Näihin kaikkiin kieliin kuului myös kauppakirjeenvaihdon opetus.

Matematiikan opettaja R.Heino opetti mm kauppalaskentoa. Terävä ja tarkka, hänellä oli silmät selässäkin. Olihan niitä oppiaineita. Kauppakoulun päästötodistuksessa oli 19 oppiaineen arvostelunumerot ja A.Gust.Sokgsterin allekirjoitus

Toisen lukuvuoden kevään tenttiaika oli kovaa. Tentit olivat aivankuin ylioppilaskirjoituksissa. Vain muutama tentti viikossa Oli suullisia ja kirjallisia tenttejä. Ja mikä onni, kun sai niistä hyväksytyt arvosanat.

Mitähän virkaa sillä kemian oppimisellakin on ollut? Todistuksessani olin vallan kahdeksikon arvosta sitä oppinut. Ja pikakirjoitus oli kiva oppia. Kukaan ei kotona osannut lukea päiväkirjaani. Niin, ja "taara on tavaran loora" 

Päivät olivat pitkiä. Kahdeksalta aloitimme, mutta keskipäivällä oli tunnin tai kahden ruokailutauko. Omia eväitä söimme. Useimmat oppilaat olivat keskikaupungista tai lähiseudulta, mutta oli myös paljon oppilaita toisista kaupungeistakin, Lahdesta, Helsingistä, jopa ihan pohjoissuomesta. Toisia kauppakouluja oli varmaankin hyvin harvassa kaupungissa.

Sotatalvena kaipailimme turenkilaista tyttöä tunnille. Tulihan hän, pari tuntia myöhästyneenä. Kuinkas sinä noin myöhästyit? Juna ei tullut ja oli tultava  suksilla. Viholliskoneet olivat pommittaneet rataa, eivätkä junat päässeet kulkemaan. Kouluun oli päästävä , vaikka suksilla Turengista asti. . Mikä reipas tyttö !

Koulu antoi paljon muutakin, kun vain kirjaoppeja. Esitelmiä pidettiin. Harjoiteltiin kokouksien kulkua. Oli puheenjohtaja, joka antoi puheenvuorot. Asiat nuijittiin päätökseen. Oli sihteeri ja ääntenlaskijat. Siis aivan todentuntuiset kokoukset.

Toverikunnan tehtävänä oli suunnitella ohjelmat illanviettoihin. Innostus oli mahtavaa. Esitimme näytelmiä, laulua, runoja, kansantanhuja. Kansalaisopiston opettaja Ahto Vilkman kävi meille tanssit ja tanhut opettamassa.

Elimme sota-aikaa ja pulaa oli kaikesta. Hyvin harva omisti kansallispuvun, mutta ystävät lainasivat. Ja me tanssimme. Yleisöä oli juhlasalin täydeltä. Varsinkin läheisen Lyseon pojat olivat innokkaina katsomossa.

Toverikunta päätti, että nyt lähdemme kaupungin sotasairaaloihin virkistämään haavoittuneita. Muistan esiintymisemme Keskuskansakoulun juhlasalissa. Sali tupaten täynnä haavottuneita. Hoitajat olivat kärränneet sinne potilaita myös sänkyineen. Jännittävää.  Sitten esiinnyimme. Oli laulua, tanssia, runoa, näytelmä ja sketsikin. Markus-setä mikrofooneineen. Lapset ympärillä vastaamassa ja esiintymässä aivankuin yleisradion Lastentunnilla. Joku lapsi unohti runonsa ja sitten itketti. Markus-setä lohdutti

Minulla oli luettavana ja laulettavana ballaadi Sepeteus ja Helena. Meillä esiintyjillä oli mukavaa. En tiedä oliko yleisöllä. Ainakin yksi nuori käsivarteensa haavoittunut sotilas oli pitänyt esiintymisestämme, koska tuli juttelemaan ja pyysi lupaa saattaa minut kotiin.

Onneksi ei Hämeenlinnaa pommitettu jatkosodan aikana ja niin saimme rauhassa käydä koulua.

Sota loppui. Kevätlukukaudelle tuli neljä sodasta siviliin kotiutettua entistä kauppakoululaista jatkamaan kouluaan. He saivat päästötodistuksen keväällä meidän kanssamme.

=== Koulun päättyminen keväällä 1945 ===

[[Image:Irma Alarron koulukuva.JPG|thumb|left|300px|Kauppakoululaisia vuonna 1945]]Kauppakoulu 1945 kevät. Kuvassa 13 miesoppilasta ja 26 naisoppilasta on juuri saanut todistuksensa. Opettajat kuvassa Sakari Nieminen, Taimi Savola, Väinö V.Virtanen, M.Kuusi

Kevätjuhlaan mennessä oli suurin huoleni, mistä saada kengät. Ainoat nahkajalkineeni olivat hajonneet, uusia nahkakenkiä ei saanut mistään. Oli ostettava "puukengät". Valkoiset ja somathan ne olivat, mutta ensimmäinen kova kevätsade ne tuhosi, remmit irtosivat, kengät hajosivat.

Me koulumme päättäneet jätimme koulun ja siirryimme työelämään. Kauppakoulu jatkoi elämäänsä samanlaisena vielä viisi vuotta. Koulu muutti vuonna 1950 Hämeenlinnan yhteiskoulun entiseen rakennukseen. Vuonna 1954 siirtyi Kauppakolu kauppiasyhdistykseltä Hämeenlinnan kaupungin omistukseen. Vuonna 1956 aloitti toimintansa kauppaopisto. V 1961 aloittivat toimintansa ylioppilasluokat ja nykyinen koulurakennus valmistui huhtikuussa 1965

Kauppaoppilaitos suuntautui vahvasti tietotekniikkaan. Vuonna 1978 alettiin kouluttaa atk-merkonomeja ja vuodesta 1985 datanomeja. Kauppaoppilaitoksen nimi muutettiin v 1989 Hämeenlinnan liiketalouden ja tietotekniikan instituutiksi. Toinen suuri hallinnollinen muutos tapahtui  syksyllä 1999. Tilalle tuli Koulutuskeskus Tavastia Kauppa ja ja hallinto, se on osa suurta toisen asteen ammatillista koulutuskonsernia  Koulutuskeskus Tavastiaa.

Irma Alarto[[Coordinates::60.997056, 24.469443| ]]

[[Category:Ammatilliset_oppilaitokset]] [[Category:Yleisiä_muistelmia]]

Kansallis-Osake-Pankki (Irma liisi)

2009-11-30T12:26:23Z

Irma liisi: siirsi sivun ”Kansallis-Osake-Pankki (Irma liisi)” uudelle nimelle ”Kansallis-Osake-Pankki silloin ennen”

#OHJAUS [[Kansallis-Osake-Pankki silloin ennen]]

Tiedosto:Hml 300 v.jpg

2009-11-30T12:17:37Z

Irma liisi: tallensi uuden version tiedostosta Kuva:Hml 300 v.jpg: Hämeenlinnan kaupungin 300-vuotisjuhlan avajaiskulkue.

Tiedosto:Lusi.jpg

2009-11-30T12:13:24Z

Irma liisi: tallensi uuden version tiedostosta Kuva:Lusi.jpg

Tiedosto:Nuoruus.jpg

2009-11-27T19:00:59Z

Irma liisi: