Myllykylän tila

Häme-Wikistä
(Ohjattu sivulta Myllykykän tila)

Myllykylän tila sijaitsee Ypäjänkylässä noin 9 kilometrin päässä Ypäjän keskustasta. Alkujaan rusthollina eli ratsutilana toiminutta tilaa on asuttanut jo vuodesta 1540 lähtien sama suku: nyt mennään jo 16. sukupolven kohdalla. Hevosperinne on läsnä vahvasti edelleen, sillä tilalla harjoitetaan majoitustoimintaa ja ihmisten lisäksi tervetulleiksi toivotetaan myös hevoset. Pihapiirissä sijaitsevassa tallirakennuksessa on kolme vakituista hevosasukasta, mutta vieraille on tarjolla viisi hevospaikkaa. Tallin yhteydestä löytyy tarha, kenttä sekä katettu pihatto ulkoilua varten. Ihmisvieraita hemmotellaan bed&breakfast- tyylisellä palvelulla ja päärakennuksessa sijaitsee viisi 2-4 hengen huonetta. Tila tarjoaa majoittumisen lisäksi puitteet esimerkiksi kokous- ja koulutustilaisuuksille. Tämän lisäksi tila toimii yhteistyössä muiden paikallisten yrittäjien kanssa ja vieraat voivat liittää ohjelmaansa mm. ratsastusta, golfia tai metsästystä. Majoitus- ja ohjelmapaketteja voi tiedustella esimerkiksi Kirpakat Oy:n kautta.

Ladataan karttaa...


Yhteystiedot

Myllykylän tila

Heikki Perho ja Anna Pentikäinen

Ypäjänkyläntie 930

32140 YPÄJÄ AS.


puh. 02-7684 107 041 504 6923

041 504 6991

email info@myllykylantila.fi