Keski-Lahden vanha kirkko

Häme-Wikistä
(Ohjattu sivulta Lahden vanha kirkko)
Kuvassa Lahden kirkko ennen puuistutuksia aidan ympäröimänä noin vuonna 1900
Kuva:Lahden kirkko ennen puuistutuksia aidan ympäröimänä noin vuonna 1900. Lähde: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto


Lahden ensimmäinen kirkko rakennettiin Kolkanmäelle, vuoden 1878 asemakaavassa osoitetulle paikalle vuonna 1890. Kirkon suunnitteli arkkitehti Albert Mellin. Hollolan emäseurakunta ei halunnut osallistua rakennuskustannuksiin, ja niinpä lahtelaiset pystyttivät kirkkonsa talkoilla.

Keski-Lahden vanha kirkko on ollut Lahden historian kannalta merkittävä rakennus, sillä se on ollut Hollolan pitäjästä itsenäistyneen Lahden kauppalan ensimmäinen julkinen rakennus. Puutöistä vastasi lahtelainen puuseppä Onni Olander ja metallitöistä tehtailija J. Johansson. Kirkonmäen läheisyydessä sijaitsevat Lahden yhteiskoulu, Lahden kartano ja Lahden lyseo muodostivat kirkon kanssa yhtenäisen arkkitehtonisen kokonaisuuden.

Koristeellisesta pyhäköstä tuli lahtelaisille hyvin rakas, jos kohta monet pitivät pikku puukirkkoa liian vaatimattomana vahvasti ja nopeasti kasvavassa kaupungissa. Ympärille kohonneiden korkeiden rakennusten katveessa matala, puinen kirkko vaikutti pieneltä kyläkirkolta. Ensimmäisiä muutos- ja laajennustöitä tehtiin jo vuonna 1923. Kirkko seisoi mäellään lähes 90 vuotta, kunnes se purettiin Ristinkirkon tieltä vuonna 1977.

Lähteet

  • Airas, Jukka-Pekka: Keski-Lahden vanha kirkko. Teoksessa Lahden puukirkko 1890-1977. Toim. Esko Ryökäs. Keski-Lahden seurakunta, Salpausselän kirjapaino, Hollola, 2003.
  • Niskanen, Riitta: Kolkanmäki, Kirkkotori, Kirkkopuisto. Teoksessa Ristinkirkko, toiminnan kirkko - Funktion toteutuminen kolmessa vuosikymmenessä. Keski-Lahden seurakunta, Lahti 2008.