Linnaseudun Pitäjärinki -hanke

Häme-Wikistä
(Ohjattu sivulta Kylät ja korttelit -hanke)

Leader-toimintaryhmä Linnaseutu ry toteuttaa Hämeenlinnan seudun kahdeksan kunnan alueella seudullista paikallistoiminnan kehittämishanketta "Pitäjärinki", jossa ovat mukana alueen kylä- ja asukas-, kaupunginosa- sekä kotiseututyön toimijat. Hanke on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ja se toteutetaan ajalla 1.3.2010-29.2.2012.

Kyläsuunnittelu

Linnaseudun Pitäjärinki –hanke järjestää Hämeenlinnan seudun kylä-, asukas- ja kaupunginosa-yhdistyksille tilaisuuksia, joissa neuvotaan muun muassa laatimaan esitemallisia kyläsuunnitelmia omille asuinalueilleen. Esitteet ovat tietopaketti kylästä - sen historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta - lyhyin tekstein ja valokuvin kerrottuna. Kyläsuunnitelmaan kirjataan myös kylän asukkaiden tarpeet ja toiveet sekä kehittämisideat. Se syntyy asukkaiden yhteistyönä. Kyläesite on myös toiminnan tiedottamisen ja markkinoinnin väline ja samalla keino koota kylän kehittämistarpeet ja hankeideat päättäjille esiteltäviksi. Tilaisuuksien vetäjänä toimii kyläkoordinaattori Johanna Henttinen. Hänen toimipaikkansa on Tuuloksessa, Pannujärventie 7:ssä.

Kylätiimi

Linnaseudun kylätiimi on vuonna 2001 perustettu työryhmä, joka toimii Linnaseutu ry:n hallituksen alaisena kylätoimintajaostona. Kylätiimi tukee yhdistyksen oman paikkakunnan Pitäjäringin kehittämishanketoimintaa sekä alueen kylä-, asukas- ja kotiseututoiminnan ajankohtaisia asioita. Kylätiimi valitaan vuosittain seudun aktiivisista, toimintaan sitoutuneista kylätoimijoista.

Kotiseututiimi

Linnaseudun kotiseututiimi on vuonna 2010 toimintansa aloittanut Linnaseudun Pitäjärinki -hankkeen kotiseututyön työryhmä. Kotiseututiimiin kuuluvat kaikki seudun 10 kotiseutuyhdistystä, joiden keskinäisiin tapaamisiin osallistuu noin 1-3 kunkin yhdistyksen toimijaa. Tapaamisten koollekutsujana ja sihteerinä toimii Pitäjärinki -hankkeen kyläkoordinaattori.

Lisätietoja:  http://www.linnaseutu.fi/